Jos vielä jaksan yrittää

Me Lopettajat
1

Moi kaikille.

En tiedä miten tämän alkaisi kertomaan, miten saisin ajatukseni ymmärrettävään muotoon. Olen 36v mies, perheellinen ja työssäkäyvä. Olen koko aikuisikäni painiskellut alkoholiongelman kanssa eriasteisena. Nyt olen niin väsynyt ainaisiin epäonnistumisiin ja keinojen loppumiseen etten taida enää jaksaa. Olen ensimmäisen kerran hakenut apua a-klinikalta n.10 vuotta sitten. Se kerta oli kuin esimerkki kaikille sen jälkeisille kerroille. Vähän aikaa menee hyvin, ja sitten alkaa juomishimo nostaa päätään ja itselleen uskottelu, että kyllä mä jo osaan ottaa kohtuudella jos muutkin.

Olen kokeillut antabusta lähes joka raitistumiskerta, joita on ehkä 6-7 ja sen olen todennut hyväksi niin kauan kun saan itseni sen ottamaan. Ongelma on siinä että saan aina uskoteltua itselleni, että ongelma on jo ohi ja voin ottaa sievästi, kunnes parin viikon päästä on taas 2-4 pvän putki aamusta iltaan ja elämää pahemmat morkkikset. Nyt odottelen taas lääkärin lupaa aloittaa kuuri. Juonut olen viimeksi lauantaina, takana 3 pvän ränni.

Sen olen jo tiedostanut edellisillä kerroilla, että mulle parempi vaihtoehto on täysraittius kuin kohtuukäytön yrittäminen. A-klinikan terapeuttikin sanoi, että huomaatko kuinka sulla toistuu sama kuvio 1/2 - 1 vuoden sykleissä. Jätät tulematta tapaamiseeen kun tuntuu, että pärjäät ja aikaa kun kuluu taas käy tie pää painoksissa klinikalle. Tämä kommentti häneltä yhteydessä, jossa mietin kumpi vaihtoehto mulle on parempi, kohtuus vai totaalisti ilman.

Sanomattakin onkai selvää, että juomiseni aiheuttaa häpeää, inhoa ja kaikkea muuta vaimolleni ja lapsilleni. Vaimo alkaa olla jo melko kypsä ainaisiin pettymyksiin, mikä on aivan ymmärrettävää. Hän on minulle todella tärkeä, ja meillä on muuten loistava suhde. En mitenkään haluaisi häntä menettää. Miksi en voi tajuta, että jos hänellä on yksi suhde miehen alkoholin käyttöön kaatunut, ei hän takuuvarmasti jaksa mullekkaan aina antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan.

Pari vuotta sitten olin 4 kuukautta raittiina, urheilin, paino tippui ja muutenkin oli motivaatio kova uuteen elämään. Silloin vaimokin oli todella onnellinen puolestani ja suhde kukoisti. Kunnes eräänä päivänä aloin vähentää antabuksia ja ajattelin taas sitä samaa, kyllä kohtuukäyttö jo onnistuu. Se oli jälkeenpäin ajteltuna todellista itselleen valehtelemista. Tiesin koko ajan miten käy, mutta mikään ei auttanut. Jos tähän on jollakin ratkaisu, otan nöyränä neuvoja vastaan. Siis että miten jaksan potkia itseäni eteenpäin kauemmin kuin muutaman kuukauden raittiina. Olen ainakin ymmärtänyt jutuista, että juomishimokin laantuu ajan myötä.

Olen tuota raitista aikaa nyt muistellut, ja se oli oikeata elämää, ei tämä nykyinen. Halaun takaisin sellaiseen tunteeseen. Minulle ei ikinä ole ollut ongelma vältellä tilanteita joissa juodaan, tai selitellä juomattomuutta. Lähinnä käyn tätä painia itseni (ja toisen persoonani) kanssa. Miten saisin itseni uskomaan, että raittius on itselleni ja kaikile läheisilleni pelkäksi hyväksi. Tai kyllä mä sen tiedän, mutta miten saan sen ajatukse päälimmäiseksi juuri silloin kun juomishimo iskee valtavalla voimallaan???

Tiedän sen, että jos tällä kertaa en onnistu, uusia tilaisuuksia ei taida tulla. Tsemppiä kaikille jotka ovat taivalluksessaan jo pitkällä:)

2

Tervetuloa,
itseanalyysisi on oiken hyvä.
Mitään tyhjentäviä vastauksia ei ole minulla eikä kaverillakaan, mutta lukemalla näitä ketjuja löydät varmaan mon elaista vastausta kysymykseesi.
Olet kyllästynyt tilanteeseesi, jospa tällä kertaa riittävän kyllästynyt. Kohtuukäyttökin on jo kokeiltu monesti, onnistumatta, jospa se tieto alkaa siirtymään pikkuhiljaa sinne tunnepuolellekkin.
Ota kaikki keinot käyttöön, jos et ole vielä kokeillut AA;ta mene kokeilemaan sitäkin.
Saakos nykyään niitä ihonalaisia antabuksia? Sitä ei tulisi lopetettua ihan niin sutjakkaasti.

3

.

4

No hei, se kaverihan valehtelee sulle. Se joka sanoo, että kohtuukäyttö onnistuu. Sähän tiedät sen. Se on valehdellut ennenkin ja yrittää tehdä sen aina uudestaan - niin kauan, kunnes uskot itse, ettei kohtuukäyttö onnistu.

Minun piti löytää Kuningasajatus, joka oli se, etten missään olosuhteissa, koskaan, ikinä, milloinkaan, millään tekosyyllä juo alkoholia. Jokainen muu ajatus oli alisteinen Kuningasajatukselle. Jokainen elämän valinta piti tehdä niin, että se palveli Kuningasajatusta, kaikesta muusta voitiin neuvotella :slight_smile:

Kaikkein tärkeintä minulle oli oppia tuntemaan itseni. Tottelenko kontrollia, auktoriteettia, aikatauluja, mitä? Ymmärränkö, mikä minuun tehoaa, millä tavalla pystyn ‘manipuloimaan’ itseäni. Minun piti olla itse itseäni fiksumpi :slight_smile: Ja koska totesin oman rajallisuuteni melko pian, turvasin hyviksi todettuihin metodeihin. ‘Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä’ :slight_smile: Otin vastaan kaiken avun mitä voin saada - A-klinikan, AA:n ja laitoshoidonkin. Niistä löytyikin ihan uudenlainen elämä!

Nyt kun olet asiasi täällä ‘ääneen’ sanonut sinulle löytyy varmasti täältäkin vertaistukea. Hyvä on hakea toki lisävoimiakin.

Tervetuloa mukaan! Elämäsi voi muuttua tänään :slight_smile:

5

Kuvaat hyvin tuota kamppailua ja häviötä siinä ja juomiseen lähtöä,katumusta,häpeää ja itseinhoa ja taas vannomista ja uuden kamppailun aloittamista ja taas häviämistä…Noin se menee sykleittäin. Juomakuurin jälkeen ego on taas kerran lyöty ja vannoo lopettavansa juomisen. Muuten aivan hyviä aikomuksia mutta heikko kohta tuossa on se että noilla vannomisilla ei ole juurikaan katetta kun hoitosuunnitelma puuttuu.

Tuota samaa noidankehää kiersin vuosia. Olin kuivana muutaman kuukauden,rämähdin juomaan,join viikon pari 24/7,raahaiduin katkaisuhoitoon. Hoitolan miesten huoneen peilistä tuijotti joku aivan outo tyyppi parin viikon sänki kasvoillaan,tein raittiuslupauksen lopullisen, pääsin pois katkolta,muutaman kuukauden jälkeen tuska oli unohtunut ja se karvainen naama joka katsoi peilistä oli myös unohtunut ja hyppäsin taas lähtöruutuun…

Sitten vain olin loppu, tienhaarassa en jaksanut enää. En vannonut mitään. Ymmärsin että vannomisilla ei ollut merkitystä. Olin kohdannut voittajani, itseäni voimakkaamman aineen alkoholin. Vannomisilla ei ollut merkitystä, ainoastaan kokonaisvaltaisella antautumisella.

Päivä kerrallaan olen ollut nyt vuosia raittiina. AA on viitoittanut tieni,säännöllinen käyminen kokouksissa,itsetutkistelu ja pyrkimys itsensä oikean kokoiseen arviointiin on pitänyt juomisen pakkomielteen poissa - tänäänkin.

6

Hei taas…

Kiitoksia kaikille vastanneille ja kirjoitukseni lukeneille, olin varma ettei minun ongelmani ketään kiinnosta, mutta taisin olla väärässä… Jos oikein tulkitsin, tällä palstalla vallitsee sellainen “Sinun ongelmasi on meidän ongelmamme” periaate.

No, asiaan… Tänään on jo hieman helpompi päivä kuin eilen. Olen todella ylpeä itsestäni, että sain ylipäänsä jotain asiaa tänne kirjoitettua. Mielessä myllertää kovasti, mutta en ole varma mistä päästä lähtisin ajatuksia niputtamaan. Yhden asian olen huomannut ponnistavan pinnalle ajatuksistani uuden raittiuspäätöksen jälkeen, tulevaisuus pelottaa. Jos saisin itselleni vakuutettua, että juomisen lopettamisen jälkeen tulevaisuus melko varmasti tuo vain hyviä asioita, auttaisi varmasti eteenpäin.

Olen yrittänyt laittaa asioita mielessäni järjestykseen yksinkertaisesti kahteen osaan. Mitä menetän raittiina, ja mitä saavutan raittiina. Jollain käsittämättömällä tavalla kaikki kännissä tehdyt asiat, lähikuppilan kaverit, kaikki känniset reissut ym. sekoilut tuntuvat asioilta joita ilman ihminen ei voi elää täyttä elämää. Vaikka itse tiedänkin asian olevan aivan toisin. Miksei yhtä vahvana voi tuntua asiat mitä menetän juomisen takia. Miksi kaipaan tuollaisia asioita, vaikka tiedän varmasti, kuinka paljon parempi elämäni laatu voi olla raittiina?

Miten saisin itseni uskomaan, että myös minä voin tässä loppuelämän kestävässä projektissa onnistua, jos muutkin ovat onnistuneet? En kertonut vaimolleni kirjoittaneeni tänne tai löytäneeni uuden kanavan purkaa tuntojani tässä vaikeassa asiassa. En koe tehneeni siinä isoakaan rikosta, jossain vaiheessa myöhemmin kerron. Olen selvänäkin erittäin sosiaalinen ihminen, ja minun on helppo lähestyä ihmisiä. En häpeä kertoa ongelmasta, mutta jotenkin olen kokenut, että jos yritän puhua asiata jollekkin, asiaa on niin helppo väheksyä. Tai olla ottamatta tosissaan. Täällä vertaistensa joukossa löytyy ymmärrystä.

Sen verran asiasta on kotonakin puhuttu, että minulla on edelleen vaimon täysi tuki yritykselleni. Hän itse voi elää vaikka kokonaan ilman alkoholia, se ei ole ongelma. Sanoikin eilen jättävänsä väliin vaikka ne viimeisetkin 1-2 baarissakäyntiä/vuosi pois elämästään, jos minä aioin tosissaan raitistua. Kertokaa siis minulle, miksen vihdoin onnistuisi, jos sitä mahdollisuutta oikein tarjottimella tarjotaan???

Kirjoittelen taas, kun saan ajatuksia vähän lisää kasaan. Päämäärä on kuitenkin selvillä, kiitos vielä kaikille ja anteeksi jos tässä kirjoituksessa asiat vähän hyppivät seinille, mutta niin ne tekevät tällä hetkellä päässänikin…

7

Pieni ajatusleikki: Päätös “Tänään en ota”. Sitten listaan kaikki miellyttävät asiat, mitä viina tuo tullessaan - mukava maku (taskulämmintä Vinettoa linja-autoaseman vessassa), mukavat juttutuokiot kavereiden kanssa lähikapakassa / metsikössä, vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu, avio- ja rahahuolien unohtaminen. Sitten kaikki negatiiviset asiat, mitä raittius aiheuttaa - ystäväpiirin häipyminen, kun eivät halua istua iltaa saatanan ilonpilaajan kanssa, erilaiset henkiset ja fyysiset vieroitusoireet, raha-asioiden kaatuminen päälle, muijan kälkätys, kun se huomaa, että en olekaan muuttunut pyhimykseksi vaikka olen raittiina. Ja sitten kun totean, että raittiudesta ei ole muuta kuin harmia, niin muistan, että päätin tänään olla ottamatta. Ja kyllähän hitto vie yksi päivä menee ilman viinaa! Sitten kun niitä tätäpäiviä on jostain ihmeen syystä tullut useampia peräkkäin, niin voi tarkastella listaa uudestaan. Saa vapaasti kokeilla omalla vastuulla.
Ei tämä ollut vittuilua. Olen vain huomannut, että joskus ainakin minulle on apua tarkastella asioita vähän toiseltakin näkökannalta. Ne “väärät” ajatukset jäävät muuten kuitenkin pyörimään jossain alitajunnan pimeissä sokkeloissa.

8

Tässä kohdassa haluan todeta, että juomisen lopettaminen ei takaa sitä, että tulevaisuus tuo vain hyviä asioita - elämästä ei voi sillä tavalla mennä takuuseen. Raitistuneidenkin elämässä on ylä- ja alamäkiä. Mutta sen juomattomuus varmasti tuo, ettei enää tieten tahtoen aiheuta itselleen lisää ongelmia arjen mutkien lisäksi. Teen itse joka ikinen ilta kiitollisuuslistan, jossa listaan viisi sellaista hyvää asiaa, jotka juomattomuus on päivääni tuonut. Yleensä ne ovat pieniä ja arkisia: “koska en ollut krapulassa, ehdin hyvin töihin vaikka nukuin liian pitkään; sain töiden jälkeen selvitettyä vakuutusasian, koska en ollut juonut; puhuin äidin kanssa normaalisti puhelimessa eikä tarvitse hävetä jälkeenpäin; en rähähtänyt miehelle vaan kerroin asiallisesti, että hermostuttaa kun hän ei muistanut postittaa sitä kirjettä…” Ei ole sellaista asiaa, jota juominen ei pahentaisi. Jos olisin herännyt krapulassa, olisin myöhästynyt töistä, joutunut peittelemään huonoa oloa ja krapulanhajua, olisin takuulla jättänyt asiat hoitamatta ja ottanut töiden jälkeen pari olutta työkavereiden kanssa, olisin jutellut äidille taas mitä sattuu lennokkaita nousuhumalassa, ja olisin räjähtänyt miehelle koska mulla olisi ollut jo valmiiksi synnintunto juomisestani. Nyt en niitä tehnyt, vaan tein oman elämäni helpommaksi olemalla selvin päin.

Raittius onnistuu päivä kerrallaan. En niin, että “nyt en enää ikinä juo”, vaan niin, että tänään en juo, en vaikka mikä olisi, vaikka miten ottaisi päähän, vaikka maailma räjähtäisi ja kaikki kaverit vaatisivat ja vaikka olisi miten riemukkaan hyvä fiilis ja juhlaolo - EN JUO TÄNÄÄN. Huomenna sama päätös taas. Ei valittamista, ei itsensä kanssa neuvottelemista, ei viinan perään itkemistä, vaan yksinkertainen päätös, kaksi sanaa: en juo. Ja sen jälkeen ei antaudu itsensä kanssa minkäänlaisiin neuvotteluihin: itse hoin välillä 60 kertaa tunnissa omalle päälleni “en juo en juo”, kun pää keksi hyviä syitä juoda. Sen lisäksi pitää konkreettisesti muuttaa elämää, eli hakea uusia asioita sen juomisen tilalle. Ei niiden tarvitse olla syvänmerensukellusta, riittää jos käy vaikka kirjastossa perheen kanssa ja hakee itselleen lukemista, tai ostaa pienoismalleja ja alkaa koota niitä, tai mistä ikinä nyt tykkääkin. Rikkoo sen rutiinin, jonka on juomisen aikana ehtinyt rakentaa itselleen, rikkoo sen ja päättää että en juo.

Hyvä että tänne kerroit kuitenkin. Kun vaakakuppiin laitetaan kasvojen menettäminen sen vuoksi, että on ongelma ja hakee apua, ja juomisen jatkaminen, lienee selvää kumpi riski kannattaa ottaa. Kannustan sinua hakemaan itsellesi tukea myös muualta kuin täältä ja vaimoltasi: A-klinikka ja AA molemmat ovat olleet itselleni hyödyllisiä juuri sen vuoksi, että siellä voi tuota pään sisällä käyvää kuohuntaa käydä läpi.

Vaimolle kannattaa muuten puhua ihan kaikesta siitä, mitä tekee pysyäkseen raittiina, lähtien siis noista kirjastokäynneistä tai muusta sijaistoiminnasta mitä keksit itsellesi. Huomasin raitistuttuani, että aiemmat yritykset raitistua olivat kaatuneet usein siihen, että minä yritin olla raitis mutta mies odotti vain että koska taas juon: hän ei yksinkertaisesti tiennyt, miten näin vaivaa raittiuden eteen. Kun tein raitistumisesta koko perheen asian ja aloin puhua hänelle täysin avoimesti, kuvio muuttui täysin. Hän pystyi tukemaan minua kunnolla, auttamaan tiukoissa paikoissa, hän palkitsi yritystäni ja koki olevansa osa prosessia. Lakkasin häpeämästä sitä, että haluan olla raitis. En minä muille (siis tutuille ym) ole siitä kertonut, riittää kun perhe ja muut alkoholistit tietävät. Mutta kaksi vuotta on jo raittiutta tällä avoimen avun pyytämisen metodilla.

9

Suosittelen, kannattaa yrittää. Perheestä on suuri apu raitistumisessa, mutta se vaatii kyllä rehellisyyttä ja avoimmuutta puolin ja toisin. Itselläni vaimo on tukenani ja hän osaa kyllä minun eleistä ja ilmeestä lukia koska on tarvetta keskusteluun, tai sitten hän puoli huolimattomasti keksiikin jotain “jännää” tekemistä jotta ajatukset siirtyy muualle. Eihän tuohon jatkuvasti ole tarvetta ei edes viikottain ja jatkuvasti harvenevaan tahtiin, mutta silloin kun se heikompi hetki iskee, niin on hyvä olla jotain takataskussa. Itse en ole pyytänyt vaimoani olla ottamatta alkoholia, koska hän käyttää sitä muutenkin tosi harvoin eikä se ole hänelle ongelma, mutta ilokseni olen kuitenkin huomannut että hän on ollut kokonaan ottamatta omasta halustaan ja kieltämättä se tuntuu minustakin hyvältä.

Itselläni on sitten liikuntaharrastukset elämässäni voimakkaasti mukana joista uskon olevan myös paljon apua raittiudessani, mutta en minä siksi urheile että olisin ottamatta, vaan ihan oman hyvinvoinnin takia.

Perhe asiaan vielä palatakseni. Jos perhettä pyytää apuun raitistumisessa ja kertoo heille aikeistaan lopettaa juominen kokonaan, niin pitää muistaa että sen jälkeen ei ole enää paluuta entiseen. Nimittäin perhe pettyy entistä pahemmin jokaisesta tulevasta juomisesta ja he tuntevat itsensä pahasti petetyiksi jos alat taas juomaan. Kannattaa harkita vakavasti, että pyydätkö perhettäsi heti ensitöikseen tueksi, varsinkaan ainoaksi tueksi, vai käytkö esim. A klinikalla hetken ensin ja “haistelet” ensin mahdollisuuksia.

Anteeksi mun sekavaa kirojoitustyyliä ja toivottavasti tuosta saa selevää mitä haluan saada sanotuksi. Tässä on muuten yks hyvä kirjavinkki minkä kannattaa lukia. Kirjan on kirjoittanut Tuulevi & Henrik Aschan ja kirjan nimi on Selviämistarina (alkoholi parisuhteessa).

10

Moi taas :slight_smile:

Sori kun en ole ehtiny kirjoittamaan, jos joku nyt tätä ketjua seuraa…

Takana mahtava viikonloppu perheen kanssa touhuten, täysin vesiselvänä. Oli todella mahtavaa herätä lauantaiaamuna ilman krapulaa ja kaikki asiat kunnossa, rakastava vaimo vieressä. Tuli ulkoiltua lasten kanssa ym. normaalia vkl touhua. Jos toden sanon, ei käynyt edes mielessä avata olutpulloa. Nyt on vasta 9. päivä raittiina, eli ajatukset ajelevat edelleen vuoristorataa edestakaisin, eikä pidä tehdä liian kauaskantoisia johtopäätöksiä tuntemuksista. Mutta tällä hetkellä hyvä ja luottavainen mieli, ja se on kaiketi tärkeintä. ensi viikolla aika a-klinikalle, eli asiat lähtenevät pikkuhiljaa rullailemaan eteenpäin.

Kiitoksia kaikille vastaamaan vaivautuneille, todella hyviä neuvoja, jotka ainakin laittoivat ajattelemaan. Näin yhtäkkiä ajateltuna, mulla saattaa toimia parhaiten se “Tänään en juo” itselleen aamulla lupaaminen. Se tuntuu sopivan yksinkertaiselta ja selkeältä keinolta, mihin ei ole toisella persoonalla keinoja kyseenalaistaa. Olen myös lopettanut tulevaisuuden murehtimisen, kuten aiemmin mainitsin sen pelottavan, j ahuomannut olevan helpompaa elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää.

Olen myös paljon miettinyt juomisen haittapuolia, kuinka hävettävää käytökseni on ollut julkisilla paikoilla ja vaimo + perhe siitä joutunut kärsimään. Pahinta on, että tajuan sen itse vasta nyt kuinka idiootti olen ollut. Ihmettelen, kuinka nyt vasta noin kirkkaana valkenee kaikki paha, mitä juomiseni on saanut aikaan. En ennen ole tällaista “valaistumista” kokenut. Jos vielä raittiina olemisen hyvät puolet kirkastuisivat yhtä selvänä, olisi mieleni jo aika järjestyksessä ja suunta tulevaisuudelle valittu. Tai siis onhan se jo nyt selvää, että viina ei voi kuulua enää elämääni, mutta raittius pitää saada kaikkien ajtusten yläpuolelle, kuten joku tuossa aiemmin todella viisaasti puhui kuningasajatuksesta.

Tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä, mutta tulee varmasti vielä miljoonia huonojakin hetkiä. Nyt kuitenkin nautin tästä olosta, ja kerään koko ajan lisää motivaatiota jatkaa tätä kamppailua.

11

Terveppä terve taas ei niin iloisissa tunnelmissa.

Viime kertaisen kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut paljon. Menin a-klinikalle, sain antabukset, en aloittanut kuuria vaikka hain lääkkeet. Olen tämän vajaan 2 kk:n aikana juonut itseni känniin ehkä 10 krt. Jälleen kerran totean, että ainoa keino minulle on lopettaa kokonaan, kohtuukäyttö ei onnistu. Sen verran edistyin, että jokailtainen tissuttelu jäi pois, mutta uutena ongelmana käyttäytyminen kännissä. Minusta on kasvanut kännissä totaalinen sika, millään ei ole enää väliä miten käyttäytyy. Kukaan ei enään jaksa, en minä eikä vaimo. Ero on todella lähellä.

Mielestäni en saanut a-klinikalta tällä kertaa sellaista apua kuin olisin kaivannut. Se terapeutti kenen kanssa kävin kerran puhumassa leijui sellaisissa sfääreissä etten ottanut hänen ajatuksistaan mitään selvää. Hän jollain tavalla vähätteli minun mielipiteitäni, ja toitotti vain omiaan ainoina oikeina. En tiedä mikä neuvoksi nyt kun tilanne on taas nollapisteessä. Motivaatio on kova, mutta keinot vähissä. Menenkö uudestaan klinikalle ja pyydän eri henkilölle, vai aloitanko vain lääkkeet ja yritän jaksaa itsekseni vanhoilla konsteilla millä olen joskus jonkin aikaa onnistunut. Perhettä en halua menettää. :frowning:

12

Kerrohan hieman tarkemmin, minkälaisia mielipiteitä tuolla terapeutilla oli ja mitä sinun ajatuksiasi hän vähätteli. :slight_smile:

13

No niin, päätös on taas tehty ja juuri kaatelin puoli salkkua olutta viemäriin.

Niin, siitä terapeutista tarkemmin. Juttelin taannoin tyttäreni koulupsykologin kanssa ihan muista asioista, kun puhe kääntyi minun asioihini. Kerrottuani tarinaani ja taustojani, hän teki pikadiagnoosin hoitamattomasta työuupumuksesta muutaman vuoden takaa. Toki olin sitä epäillytkin että jossain vaiheessa asian ollessa ajankohtainen n. 6 v sitten. Tämän sanoin sitten a-klinikalla sairaanhoitajan päivystyksessä ja toivoin kokonaisvaltaisempaa hoitoa. Sairaanhoitaja otti epäilykseni tosissaan, ja oli samaa mieltä, näytti todella huolestuneelta. Terapeutti kuitenkaan ei asian esitettyäni ottanut sitä kuuleviin korviinsa, toitotti vain mielipidettään siitä että alkoholi vie perheen, pilaa parisuhteen ym. itsestäänselvyyksiä. Sitten hän vain hoki että minun on päätettävä haluanko lopettaa vai vähentää vaikka asia oli minulle kristallinkirkas. Tuli sellainen olo. että hän piti minua vähän idioottina. En tiedä olisiko asiat pyörähtäneet käyntiin useammalla kerralla, mutta ikinä en toista kertaa hänen luokseen mennyt.

14

Hmmm…eihän ne kemiat aina ihmisten välillä kohtaa ja on pätevämpää ja vähemmän pätevää “henkilökuntaa”. Toisaalta kun peiliin kurkkaa niin huomaa, että me holistit olemme myös usein aika itsekästä ja vaativaa porukkaa ja haluamme että asiat sanotaan/koetaan/nähdään meidän tavallamme, sillä tavalla oikealla tavalla. Nöyryys, ei nöyristely :smiley: Itse olen oman A-klinikkani terapeuttiin todella tyytyväinen, toivottavasti sinäkin löydät jonkun tueksesi keskustelemaan niin kuin aikuinen aikuiselle :smiley: Hyvää viikonalkua!

15

Hei taas.

Tänään on erittäin hankala päivä. Masentaa, ahdistaa, tunnen itseni yhteiskunnan saastaisimmaksi olioksi. Asiat kuitenkin nytkähtivät hiukan eteenpäin, kun sain käytyä a-klinikan päivystyksessä. Odotan nyt labran tuloksia ja soittoa voinko aloittaa antabukset. Tämänkertainenkin sairaanhoitaja otti tosissaan huolestani psyykeni oikeasta kunnosta. Hän sanoi, että minulle voidaan tehdä jotain testejä heti, kun raittiutta on takana reilummasti. Eli ymmärsin asian niin, että testejä voidaan tehdä, kun alkoholi ei enää tee temppujaan elimistössäni.

Yritän jaksaa, vaikka pahalta tuntuu.

16

Hienoa, että sait haettua apua!

Valitettavasti masennus ja ahdistus taitavat kuulua asiaan eli vieroitusoireisiin. Minulla noita olotiloja koristi alkupäivinä vielä kamala pelko. En osaa sanoa tuohon muuta kuin että koeta jaksaa odottaa. Jos tuntuu, että et jaksa, soita sinne a-klinikalle tai päivystävään puhelimeen tai mitä niitä onkaan, ja kerro että nyt et jaksa. Jos vain itse pystyt puhumaan tai edes kuuntelemaan, voi se auttaa pahimman ohi. AA:ta monet suosittelevat, ja tuntuvat löytävän sieltä valtavasti tukea lopetuksen eri vaiheissa. Harkitse sitäkin.

Oman mitättömyyden ja surkeuden tunne tuskin on outoa kenellekään tänne kirjoittavalle tai näitä viestejä lukeville, siinäkään et ole yksin. Yksi tärkeimmistä opeteltavista asioista on se oman itsekunnioituksen ja -arvostuksen löytäminen ja tunnustaminen. Älä tee itsellesi sitä mitä et muille tekisi. Ajattele, mitä sanoisit parhaalle ystävällesi, joka painii tuossa tilanteessa, ja sano se sen jälkeen itsellesi.

Aikaa ja malttia. Hidastelua ja sen hyväksymistä. Pienien asioiden huomaamista ja niistä iloitsemista. Nöyryyttä. Kykyä ottaa vastaan apua itseltä ja muilta. Ennen kaikkea malttia odottaa. Päivät kirkastuvat. Vähitellen, mutta kirkastuvat!

17

Tämä alkoholiasia on hankala. Sitä se on ollut minunkin kohdallani, eikä ne työuupumuksetakaan ole ihan vieraita asioita itselleni. Monesti tekisi mieli ratkoa ongelmia nopeampaa tahtia, kuin se on mahdollista. Näin se homma ei kuitenkaan toimi - kun 40-vuotta ehdin minäkin rakentaa elämästäni umpisolmua, niin muutama vuosi umpisolmun aukomista on lyhyt aika.

Sitten on nämä muna-kana jutut. Työuupumukset ja alkoholi vai alkoholi ja työuupumuksen, vai vielä joku kolmas perimmäinen yhdistävä tekijä. Näin se menee minun kohdallanikin ja näin näyttää asia olevan monen muunkin kanssa.

Siitä lopettamisasiasta se kaikki lähtee. Tuon vyyhdin purkaminen vaatii viinasta erossa pysymistä. Minun kohdallani se jatkui omien tunteiden opettelulla. Siis tästä hetkestä, eikä historiasta. Miltä minusta tuntuu juuri nyt. Mikä minua pelottaa, ja mikä ihmeen solmu se on vatsani pohjalla, joka ahdistaa.

Kun näihin pelkoihin asti pääsin käsiksi, niin sitten saatoi alkaa purkamaan kokemuksia, joiden kautta nämä pelot muodostuivat. Tuohon vaiheeseen pääseminen minulla kesti puolisen vuotta ja jkatkuu edelleen. Tuo omien tämän hetken tunteiden ymmärtäminen oli välttämätön edellytys sen henkilöhistorian lantatunkion pöyhimiselle.

Jos uskallan jotain neuvoa, niin näin se suurinpiirtein menee.

  1. Hyväksy tosiasiana, ettei alkoholiongelma ratkea omin neuvoin.

  2. Hae apua joltain, joka on ennenkin ratkonut alkoholiongelmia - Plinkki, antabus, A-klinikka tai AA. Näitä vaihtoehtoja riittää.

  3. Hyväksy se, että sinusta välillä tuntuu, että sinua kohdellaan idioottina. Me ihmiset olemme epätäydellisiä - niin olet sinä, niin olen minä ja niin on se auttajakin.

  4. Tee niinkuin auttaja neuvoo. Tee tasan tarkkaan mitä ehdotetaan ja kysy täydentäviäkin neuvoja. Jos auttaja neuvoo konttaamaan takaperin vessaan, niin kysy, kuinka monta kertaa päivässä saa kontata takaperin vessaan. Konttaa vähintään niin monta kertaa, kuin pyydetään, mutta ei kertaakaan enempää, kuin sallitaan.

  5. Luovuta oma tahtosi sen auttajan käsiin. Anna auttajan auttaa ja luovu epäilyistä. Ei ne auttajat kovin paljon asioista ymmärrä, mutta eivätpähän ole omatkaan neuvosi ole suureksi avuksi olleet.

  6. Kun puoli vuotta raittiutta on takana, ota omat aivot takaisin narikasta. Älä vieläkään ala käyttämään niitä omia aivojasi kovin aktiivisesti, vaan kysele auttajalta varovasti, mitä mieltä auttaja on sinun ajatuksistasi.

Koko ajan raitistumisessa tulee vastaan uusia ja yllättäviä käänteitä. Kaikki ne käänteet tuevat ja menevät ja jokaisen kanssa on mahdollista saada asiansa sotkulle. Parempi siis luottaa sellaisiin, jotka ovat nuo sotkut ainakin kertaalleen itse selvitelleet. :smiley:

Niin - ja valitse mieluummin yksi opas, kuin kovin monta. Jokaisella oppaalla on hieman omat systeeminsä. Niistä erilaisista syteemeistä se vasta soppa syntyy, kun kovin innokkasti alkaa hoitoja sekoittelemaan keskenään. Meillä AA:ssa puhutaan “kummista” - ylimmästä auttajasta ja neuvonantajasta. Yllättävän monella tuo “kummi” on nimenomaan ammattiauttaja - ei siis varsinaisesti se innokkain auttaja sieltä toveriseuran piiristä.

18

Yksi asia vielä, tuntuu vähäpätöiseltä, mutta. lopeta vain ja ainoastaan itsesi tähden. Oman vaimon kanssa oli puhetta asiasta jos toisestakin tässä oman prosessini alussa, ja kas kummaa, tulimme realistisesti siihen lopputulokseen, että ei se ikuinen yhteiselo ole itsestäänselvyys, vaikka olisinkin raitis maailman tappiin asti. Jos ymmärrät mitä tarkoitan, että mitä elämä heittääkin päin näköä, se on otettava vastaan selkein ajatuksin.

19

Huomenta kaikille

Olen juuri ottanut ensimmäisen antabuksen ja tänään on hiukan helpompi olo kuin eilen. Suhteellisen hyvin nukuttu yö takana. Tänään menen töihin 2 kk.n tauon jälkeen… Toivottavasti se antaa muuta ajateltavaa kuin tämä muuten surkea tilanne… Eiköhän tämä tästä lähde pikkuhiljaa sujumaan… Ja goodis, olen kanssasi täysin samaa mieltä, tätä ratkaisua ei voi tehdä kuin itsensä takia, tukena voi olla sitten muitakin. Nyt mukavaa raitista viikkoa kaikille :confused:

20

Täälläkin yksi antabuksen käyttäjä, tabut olleet mulla käytössä viime heinäkuusta lähtien. Se on
ihan hyvä kainalosauva raittiuden tielle. En suosittele kokeilemaan juomista, tulee pahat olotilat.
Mullakin työ auttoi pääsemään eroon siitä “tyhjästä” arjesta ja nyt sujuukin paremmin. Pikku hiljaa
pienin askelin päivä kerrallaan, kyllä se siitä lähtee sujumaan niinkuin kirjoitit.