Jos ei onnistu niin voi kokeilla jotain muuta

Me Lopettajat
1

Ihan tällaista metsänreunan mietiskelyä tämä, eikä edes välttämättä loppuun asti mietittyä…jääpä miettimisen tilaa muillekin.

Sitä omaa alkoholismista paranemisen tapaani olen täällä sen tuhannen kertaa tainnut selittää, joten annan sen nyt olla.

En ole jaksanut viime aikoina juuri päihdeasioihin ja elämänhallinnan tekniikoihin keskittyä, mutta eihän tässä maailmassa voi sitäkään puolta näkemättä olla. Varsinkaan jos on kuten minulla, se vuosikymmenien aikana muotoutunut tuttavapiiri pursuamassa jos jonkinlaista ongelmiakohdannutta -voittanutta ja hävinnyttä, tasapeliinkin päätyneitä vissiin joukossa. Kun itselläa alkaa olemaan hiukan etäisyyttä alkoholismiin niin joitakin asioita ehkä näkee selvemmin kuin silloin kun ongelman kanssa itse painiessa liian läheltä hapuillessa. Metsää kun ei läheltä tahdo puilta nähdä…

Semmoista olen tässä miettinyt, että kun useampi noista kavereistani ei vaan saa sitä ongelmaansa kuriin eikä alkoholismiaan nujerrettua, vaikka yritystä näyttäisi ajoittain olevan niin perkuleesti, niin jokin siinä mättää.

Semmoisen olen huomannut, että monen kohdalla se näyttää kovin urautuneelta, se kiertokulku. Jokunen kaveri tuossa aina hiukan itseään selviteltyään hakeutuu kuntosalille punnertamaan tai hikisille juoksulenkeille, ja uskoo joka jeesuksen kerta että siitä se elämä uusille urille urkenee. Ja menee jokunen kuukausi, vuosikin, ja taas pudotaan juopotteluun. Muutama muu uskoo niin että jumalisuus ihan suusta pursuaa, ja kun tarpeeksi uskoo niin ne henget alkavat ajoittain ihan sopimattomastikin ilmestymään tähän materiaaliseen maailmaan -ja sitäkin on paettava joskus viinaan ja toisinaan ihan sairaalahoitoon kun muiden mielestä fiiraa liikaa. Ja onpa niitä jotka joka kerta marssivat AA-ryhmään, ja kymmenistä tuloksettomista istunnoista huolimatta yrittävät samalla konstilla kerran toisensa jälkeen . Ja on tuossa lähipiirissä niitäkin jotka vannovat hikisen työnteon ja opiskelun nimeen. Että jos nyt tällä kerralla se sitten pelastaisi ja elämä asettuisi rauhalliseksi.

Ongelma on kai siinä, että kaikilla noilla konsteilla on joku joskus raitistunut, tai saanut ainakin elämänsä itselle sopivaksi. Joku ehkä noista konsteista huolimatta, voisi epäilevämpi toki väittää. Ei siis ole temppujen syy ettei sama vippaskonsti toimi aina ja kaikkien kohdalla.

Mielessä on ollut, että tarttis ehdottaa sille uskonsoturille, että kokeilepa vaikka työntekoa, tai lihastensa rääkkäämiseen keskittyvälle että mene nyt ja istuskele ihan rauhassa vaikka AA-kerhossa, annat syntisen ruumiin levätä… tai sille työtuntimääriään jopa yli hallituksen pidennysvaatimusten kasvattavalle että älähän hättäile, yritäpä tällä kertaa ihan vaikka lenkkeilyä , tai opettele virrenveisuuta , kun tuolla kaavalla olet jo niin moneen kertaan itsesi verille runnonut.

Mutta, mikähän siinä on, että se ottaa ihmisellä niin koville, se kertaalleen oikeiksi vannottujen konstien terve epäileminen?

2

Kummallinen juttu se on totta tosiaan että miten joku toinen siinä onnistuu, mutta toinen taas ei. Nää on näitä tämmöisiä kysymyksiä, että ei näihin yksi pieni ihminen osaa vastata että mistä se sitten johtuu. Ja tokkopa tuolla nyt liikaa kannattaa päätään rasittaakaan. Vaikka onhan näitä juttuja kumminkin ihan mielenkiintoista aina silloin tällöin funtsia.

Onko se jotain pelkoa sitten ihan pohjimmiltaan että sitä jotenkin jässähtää tuolla tavalla mistä puhuit…? Eihän siis pelkoahan ei elämästä saa taiottua pois, sehän on ihan terve tunnekin eikä siinä ole mitään pahaa. Kaikki me tunnetaan pelkoa tässä elämän aikana.

Mutta onko se sitten ihmisellä kyse sitten jotenkin siitä että pelkää mitä muut ihmiset kelaa tai sanoo, jos rupeaisikin ihan rohkeasti vain kulkemaan sitä omaa polkuaan, jonka vaistoaa oikeaksi? Ja se ei oikein ole semmoista tervettä pelkoa sitten enää se.

3

Itse uskoisin ongelman olevan siinä, että keskitytään näkyvään ongelmaan (ryyppääminen) eikä syyhyn sen takana. Vaihdetaan vauhkoamisen kohde vain toiseen eikä nähdä oikeita kipukohtia, jotka setvimällä elämä voisi muuttua.

4

Juu, …

Miksi joku onnistuu ja joku ei? Ei minulla tähän mitään viisastenkiveä ole. Joku oivallus se voi olla, mutta miten sitten joku oivaltaa ja joku ei? Aika moni haluasi lopettaa juomisen, mutta jatkaa kaikkea muuta kuten ennenkin. Entä jos se juominen onkin seurausta siitä kaikesta muusta? Siis miksi Jeppe ylipäätään juo?

Jos sitten asioita lähestyykin kokonaan toisinpäin. Entä jos kaikki valinnat pitääkin tehdä uudelleen ja sen raittiuden ehdoilla. Kuinka moni tähän on valmis? Aika monta kertaa olen sellaiseen kommenttiin törmännyt, että joku haluaa raitistua kunhan ei tarvitse tehdä sitä tai tätä.

Alkuun voi varmaan kokeilla niitä mieluisimpia keinoja ja jos ne ei auta, sitten tarvitaan karvaampia lääkkeitä. Toinen juttu on sitten se sinnikkyys. Ei Lasse Vireniäkään siitä muisteta, että se kaatui. Lasse Viren muistetaan siitä, että se nousi ylös.

Hyvä avaus. Ehkä se menee niin, ettei yhtä konstia kannata lopettaa sen pettäessä, vaan silloin otetaan lisää uusia konsteja vanhojen tueksi. Siitä oivalluksesta vielä - ehkäpä sekin auttaa, jos vain hokaa kuinka kurjasta vaivasta alkoholismin kohdala on kysymys. Harva jatkaa maratonin juoksemista, jos jalka on poikki. Alkoholismin kohdalla kuitenkin avun hankkiminen on usein ajankohtaista vasta sitten, kun sitä ei voi enää siirtää.

5

Mä oon jotenkin hirveesti alkanut miettiä sitä, että miten pelottavaa toisaalta on, kun omalla kohdalla sitä ns. oivallusta ei oo tullut, vaikka oon ihan liikaa takunnut tämän ongelman kanssa - ja tosi kamalia juttua on jo takana, tyyliin katkoa jne. Ja alkanut tavallaan, rehellisesti sanottua, pohtia, että entäs jos sitä ei tulekaan vaan mun kohtalona on törpötellä itteni arkkuun tavalla tai toisella.

Alkuperäiseen kysymykseen: Raittiina aikoina mulle tärkeintä on ollut rutiinit - tehdä tarpeeksi jotain mielekästä, josta saa saman tyylistä hyvänolon tunnetta kuin juomisesta. Mutta ilon kautta, ei niin että lipsahtaa suorittamisen puolelle touhut. Lisäksi mun on saatava olla tarpeeksi myös itsekseni, omien ajatusten kanssa, kuunnella musaa jne. Pahin vaihtoehto näiden viimeaikaisten kenttätutkimusten perusteella tuntuu olevan se, ettei tee MITÄÄN. Jää vaan keskittymishäiriöisenä ja ahdistuneena himaan ilman kunnollisia rutiineja, ja oikein velloo negatiivisissa olotiloissa ja ruokkii niitä (katkeruus, stressi, syyllisyys, pelko jne.). Silloin elämästä katoaa kaikki ilo ja syntyy tyhjiö, jota helposti ryhtyy paikkaamaan vanhalla tutulla keinolla :unamused:

6

Hyvä ketju ja hyvää pohdintaa. Smokki sikareineen edustaa paljolti omaa linjaani. Kokonaisvaltaiseen, elämän kaikkia osa-alueita koskettavaan ongelmaan tulisi löytää kokonaisvaltainen ratkaisu. Tämä vaatii erittäin suuria elämänmuutoksia ja juuri raittiin, uuden elämän ehdoilla. Tai sanoisinko tarkentaen, että jos ei ole valmis tarkastamaan oman elämänsä raameja niin on melko varmaa, että vanha kuvio on ennemmin tai myöhemmin edessä.
Sellainen perusumpisolmu joka on vielä menneisyydessä muodostuneena elämänlankaamme, estää uuden elämän sujumista. Tämä olisi hyvä avata ennen kuin alkaa suunnittelemaan ja tekemään yhtaan mitään - kärjistetysti kirjoittaen.
Kysymys on myös aikaikkunoista. Uusia raitisteluehdokkaita rohkaistaan melkein aina keksimään jotain toiminnallisuutta juomisen poisjäämisestä aiheutuneen tyhjiön täyttämiseen. Sinänsä oikein. Mutta vain puoliksi. Jengi ryntäilee toimenpiteestä ja aktiviteetista toiseen. Usein itsekään tietämättä, miksi oikeastaan loppujen lopuksi näin tekee.
Juomisesta luopuminen jättää jälkeensä valitettavasti kaksi tyhjiötä. Aika- ja mielekkyystyhjiön. Ensimmäisen pystyy täyttämään kaikenlaisella toiminnallisuudella, jälkimmäistä ei niin helposti. Toiminnallisuudelle tulee jossain vaiheessa rajat vastaan. Suoritus- tai kyllästymisraja nimittäin. Tai molemmat.
Viimeistään tässä vaiheessa alkaa usein kysymään mikä oikein mättää kun mitään oleellista muutosta elämässä ei oikeastaan tapahtunutkaan vaikka olenkin raittiina. Ei tietenkään voikaan tapahtua jos elämän perusrakenne-ja raamit ovat pysyneet samana. Pahimmassa tapauksessa ongelmat vielä lisääntyvätkin koska raittiina alkaa nähdä asiat niin kuin ne ovat. Elämää raakana, on the rocks!
Itselläni vasta kokonaiskuvion tarkistaminen ja korjaus johti tulokseen. Aikaikkunan huomioon ottaen ja paljolla kärsivällisyydellä toteutettuna.
Tähänkin teemaan löytyy raamatusta hyvä ohjenuora joka meidän alkkisten on ainakin helppo muistaa. Ei vääriä luuloja raamatuntuntemuksestani, tämä on vain toinen kohta jonka muistan ulkoa ja suomennoskin voi ontua. Silti näin maanantaina viikon voisi aloitta vaikka tällaisella periaatteella: “Ei uutta viiniä vanhohin ruukkuihin” (Luukas 5, 37-39). :smiley:

7

Tuota samaa olen minäkin miettinyt moneen kertaan ja ihmetellyt, että mikä sai minussa raitistumisen halun ja ex-mieheni ei sitä saanut. Saanut? onko se sitten niin että ihminen sen saa, ilman että ponnistelee itse liikaa?
olin jo luovuttanut, mietin että olen juoppo ja yritin vain pysytellä “ihmisen” näköisenä enkä ihan mennä alamäkeen. Aiemmin olin yrittänyt kaikenlaisia keinoja: vaihdoin työpaikkaa (että elämä olis mukavampaa etten joisi) vaihdoin paikkakuntaa, erosin, menin opiskelemaan, juoksin ja urheilin aina kun en juonut. Se oli aika hirveää taistelua pysytellä pystyssä etten kokonaan romahtanut.
Sen muistan kun ajattelin että en pääse viinasta ja tupakasta eroon. olinko silloin luovuttanut omat keinot ja antanut tulla tilalle jotain muuta? En tiedä. Tiedän vain sen että aivan ihmeellisesti raitistuin, en olisi uskonut että se käy niin helposti.
Mutta AA:ssa näin kuinka ihmiset eivät pysyneet raittiina. Sitä ihmettelin. Mutta en uskaltanut itseäni kehua, koska näin niin läheltä miten kovaa se oli. Aika nöyränä piti olla, pelko että joudun vielä juomaan sai aikaan sen etten kehunut että en enää ikinä juo tms. Samoin juomisen pelko sai minut pysymään ryhmissä.
Kyllähän minä yritin ex-miehelle tuputtaa AA:ta mutta eihän se kelvannut, eikä mikään muukaan mitä hänelle yritettiin neuvoa ja apua antaa. Mutta me oltiinkin ihan erilaisia juomatavoiltamme, minä häpesin juomista ja sitä mitä humalassa tuli tehtyä, se ei minua naurattanut enkä halunnut muistella niitä. Hänestä ne jutut oli hauskoja ja siinä piirissä missä olimme kaikista tuntui olevan hauskaa ja se antoi voimia ja uhoa tehdä asioita joita selvinpäin ei tekis. Eikä hän tehnytkään, vaan oli selvinpäin täysin puhumaton ja tekemätön, sulkeutunut ja äreä.
Kyllähän sitä toivois että lähimmäisetkin tajuaisivat mihin viina vie, ja tajuaisivat ettei raitis elämä ole epämukavaa vaan ihanaa ja avointa, vapauttavaa, ilman pakkoa ettei enää koskaan saa ottaa.

8

Saman olen ajatellut olevan itseni kannalta se olennainen asia, suunta kohti toipumista. Yksi, mihin en haluaisi lähteä, on alkoholiriippuvuuden korvaaminen alkoholismiriippuvuudella.

9

Mut mistä sen sit tietää, että mitkä kaikki asiat täytyy ns räjäyttää uusiksi vanhassa elämässä? Oon jopa miettinyt, että tulisko mun ryhtyä elämään ns Raamatun sääntöjen mukaan, eli ei ollenkaan seksiä jne jos tästä nykytouhustakaan ei mitään tule. Okei, siihen en välttis kyllä pystyisi, ja aika pitkällä IMO jo ollaan tän ongelman kanssa kun mietin tollasia ja oon mm suunnitellut omat hautajaiseni ettei perheen tartte.

No, ihmissuhteissa nyt tein sellaisen muutoksen, että mä oon tutustunut yhteen raittiiseen mieheen, joka on tosi huikee tyyppi ja tuntuu pitävän myös musta. Oon pitänyt sitä tietoisesti hiukan ns roikkumassa, asenteella “sit jos/kun saan omat ongelmat ratkaistua”. Eihän tollanen oo reilua kenellekään, ja nyt sille sit kerroin, ettei musta tällä hetkellä oo mihinkään suhteeseen. Sori kun menee offtopikiksi toisten ketjussa, mutta mietin että toi vois olla sellanen asia…kun sitä oon sisimmässäni pohtinut, mutta en oo halunnut päätöstä tehdä, kun toisaalta haluisin itsekkäästi tyypin “pitää itselläni”. Ehkä siinä on ollu mukana myös jotain ns pelastusrengas-unelmaa, vaikka itse mun on itseni tästä pelastettava - tai sit yksin upottava, vetämättä muita mukaan samaan paskaan :unamused:

10

Tosi hyvää tekstiä olette tänne tuoneet. Kyllä minä omalta kohdaltani ainakin näen että kyse on juuri tuommoisesta kokonaisvaltaisesta muutoksesta. Ja jos siihen kokonaisvaltaisuuteen ei suostu, niin sitten jää tienposkeen. Toisaalta se lause “hiljaa hyvä tulee” pitää myös paikkansa. Eli kaikki ajallaan.

Kyllä mulle vieläkin tulee niitä päiviä kun rupeaa ne vanhat ajatusmallit nousemaan ylös, rupean syyttelemään muita ihmisiä ja kaivelemaan kurjaa menneisyyttäni. Mutta ne on just niitä muutoksen kohtia ja ajatusmallien korjaamista, sekä sitä tervehtymistä ja kasvua kohti omaa itseä. Moni juttu on siinä viinan kanssa lotratessa tullut liuotettua ja ne tarvii sitten selvitellä aikanaan ainakin itselleen, kun se oma tunne-elämä rupeaa eheytymään.

Voin minä sen ainakin tässä sanoa että olen siitä kesästä 2010 lähtien itkenyt monet itkut. Ne on olleet juuri niitä itkemättömiä itkuja, mitkä on ennen kaikki tukkinut itseensä. Ja niistähän se justiinsa muodostui aikanaan se ihan sietämätön olo, joka sai haluamaan sitä muutosta. Itku parantaa ja miehetkin saa itkeä, eikä sitä tarvitse hävetä enää. Semmoisen olen myös huomannut että nuo ei noudata ollenkaan sitä aikataulua, jonka itse tahtoisin laatia (eli kaikki mulle heti, nyt) vaan tulevat ihan omassa aikataulussaan. Tykkäsin siitä tai en.

Se on ihan selvä asia että ei tässä ole tullut mitenkään täysin oppineeksi raittuden tai elämän suhteen. Oppilaana ollaan edelleen. Se on minusta ihan sellainen terve moodi pitää yllä. Joo kai se sitten on sitä luovuttamista.

11

Hyviä mietteitä kaikilla.
Totuuksia asiasta ei välttämättä löydy, mutta joskus keskustelu itsessään voi olla arvokasta -ehkä siinä vuorovaikutuksessa itsekunkin ajatukset voivat selkiintyä, muuttuakin, ja joskus jopa jalostua.

Olennaisena pitäisin sitä ettei kannata jäädä roikkumaan mihinkään mikä ei toimi,.
Esiin nousi sekin että uusia konsteja vanhojen lisäksi ja rinnalle.
Miksei.
Mutta, entäs jos ne uudet ajatukset jak katsomukset ovat kovin ristiriidassa jo kokeiltujen ja silti säilytettäviltä tuntuvien kanssa? Pakko lienee myös luopua ja korvata uudella ajattelulla. Siitäkin huolimatta , että se joskus aiheuttaa myös kaveripiirin kanssa ajatukselliseen ristiriitaan joutumista.

Ja semmoinenkin tuli mieleen, että jos niitä uusia konsteja ja tekemisiä kerääntyy, niin voiko käydä niin että alkaa se suoritettavien asioiden reppu painamaan liikaa?

No, uskoisin, että olipa konsti mikä tahansa, niin kyllä se tehonsa näyttää vuoden-parin sisällä -ja voishan sitä muutenkin silloin tällöin ajatella asioita uudestaan, ne tarpeet ja elämän asioiden tärkeysjärjestyskin kun muuttuu vuosien mittaan.

Tiedän, kovin vaikeaa on luopua vaikkapa poliittisesta kannasta tai uskonnosta tai mukavassa porukassa omaksutusta harrastuksesta, silloinkaan kun jo itse tietää ettei se nyt ehkä ihan kaikki ikuista ehdotonta parasta vaihtoehtoa edustakaan… sama juttu monissa muissa totutuissa asioissa.

12

Tuli mieleen, että voisiko kyse tässäkin olla siitä itsensä kehittämisestä, jota minäkin usein peräänkuulutan. Uusien asioiden löytäminen ja toteuttaminenhan on kehittymistä, uuden oppimista.

Ja päästään siihenkin, kuinka arvokasta on olla joskus väärässä. Kun huomaa ettei jokin keino toimikaan, tai on ollut harhapoluilla jonkun vanhan mielipiteensä kanssa, on opettavaista myöntää itselleen että hieman hakoteillä tuli oltua.

Jopa jostakin poliittisesta tai uskonnollisesta näkemyksestä voi olla joskus yllättävän helppo luopua, jos saa jonkun uuden oivalluksen joka pakottaa puntaroimaan entisiä näkemyksiä uudelleen.

13

Mitä tulee pelkästään raittiina pysymiseen niin en oikeastaan edes uskalla lähteä enää muuttamaan mitään siitä miten pysyä raittiina, koska se mitä luin toimi minussa heti ja olen siitä lähtien ollut raittiina. mistä olen kovasti kiitollinen ja onnellinen, joskus ihmeissäni vaikka siitä onkin jo kauan aikaa.
Mutta muuten on ollut ihan pakko muuttaa mielipiteitäni, uskomuksiani yms. oikeastaan huomaan nykyään paljonkin asioita joita alkuraittiuden aikana pidin totuutena ja sitten tajusinkin että olin ottanut muiden ihmisten mielipiteitä omikseni. mutta hyvä niin, pysyinpä raittiina kuitenkin. varsinkin ryhmissä oli hyvin voimakkaita ihmisiä joihin samaistuin, mutta pian kuitenkin tajusin etten halua kulkea muiden perässä.
Ja se onkin minua pitänyt raittiina, kun olen uskaltanut kokeilla uusia juttuja, enkä ole jäänyt paikoilleen. Ehkä se johtuu luonteestani.

14

Bim Koskenkorva:

Näin on, alkoholistinen juominen on oire syvemmällä olevista syistä. Ensimmäinen ehto toipumiseen on saada itselleen rehellinen halu lopettaa juominen. Syiden tietäminen ei käsittääkseni sinänsä pelasta juomiselta. Raittiina muutoksien toteuttaminen onnistuu paremmin kuin alkoholilla vauhdittamalla.

Smokki ja Sikari:

Kerran alkaneesta raittiudesta on parasta pitää tiukasti kiinni, ja jos kuitenkin rupeaa juomaan, ei ole menetettävä toivoa paremmasta. Monille pysyvä raittius onnistuu jopa vuosien räpistelyn jälkeen.

Millanen:

Aikaa myöden asiat tuntuvat selkiytyvän, varsinkin toisia alkoholisteja kuuntelemalla. Raittiina etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Minkä Raamatun säännön mukaan pitäisi olla ilman seksiä?

mies metsänreunasta:

Turha kiire ja malttamattomuus pois, kyllä asiat lähtevät parempaan suuntaan, kun ei tee harkitsemattomia siirtoja eikä viritä turhia toiveita. Ihmisten suhtautuminen raitistuneeseen henkilöön muuttuu, samoin raittiina rupeaa näkemään asiat ja ihmiset eri kulmasta kuin juovana.

Valtio-Mies:

Päivittäisen itsetutkistelun yksi tärkeä osa hyvien ajatustemme ja tekojemme lisäksi on myöntää heti kun olemme väärässä.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

15

Monesti taitaa asioiden uudelleenajattelun ja kannanottojen tarkistamisen esteenä olla se vanha “mitä siitä sitten ihmisetkin sanoisivat”.

Kaverien piiri, oman sosiaalisen verkon kenies yhteinen ajattelutapa jonkin asian suhteen, usein jopa yhteisen toiminnan perustana oleva jonkin poliittisen, uskonnollisen tai elämänkatsomuksellisen opinsuunnan yhdessä harrastettu opiskelu ja semmoisen ympärille rakentunut yhdessäolo -siinä tulee vähän pelokaskin olo, kun kuitenkin haluaisi säilyttää ne ryhmääntymisen mukavat puolet. Siinä helposti alkaa antamaan periksi, vääntämään itseään samaan muottiin muiden kanssa.

Omaa ajattelua on itse asiassa aika helppo hiljentää. Kun porukassa aina on ihan fiksuja ihmisä, sellaisia, joiden arvovaltaa ja karismaa on pakkokin kunnioittaa, pitää hiukan itseä viisaampinakin, niin helppoa on ajatella että kyllähän nuo tämän paremmin ymmärtävät kuin minä. Ja sitten mennään jo joukon mukana.

Olen mennyt, eläissäni, ja useamman kerran. Kun pässi narussa. Eikä se tietysti aina ole pelkästään paha asia ollut. On siitä ollut iloakin, siitä laumasieluisuudesta.

Mutta, jotain kai oppii, kun aikansa elää ja välillä aina pysähtyy miettimään. Ehkei minun enää tarvitse luopua niin kovasti omasta ajattelustani, kai tässä iässä saa jo ajatella itsekin. Ja jos joku porukka ei siitä tykkää, niin se on enemmän sen porukan ongelma kuin minun.

Ja olen senkin huomannut, ettei siitä yleensä ongelmaa tule, minulle eikä muille. Pikemmin tuntuu siltä että ihmiset kuitenkin enemmän jopa arvostavat itsenäisesti ajattelevaa ja niin omiin kuin muidenkin ajatusrakennelmiin terveen kriittisesti suhtautuvaa kaveria kuin kahvaselkäistä joukossa kuljetettavaa.

Eikä se valmius asioiden ajatteluun tarkoita lainkaan sitä, että pitäisi olla joka paikassa vastarannan kiiskenä, ainaisena kapinallisena. Ehkä enemmän päinvastoin, kun hyväksyy sen että niin minä kuin muutkin voivat olla myös väärässä, ja jossain asiassa taas oikeassa, niin siinä voi yhteistyökyky jopa kasvaa.

16

Kyllä minäkin olin juovana ihmisenä täysin muiden vietävänä, ei yhtään ollut selkärankaa eikä omaa tahtoa. Sehän se ärsyttikin kun joku houkutteli niin olin heti valmis.
Minulla oli kait hyvä tuuri AA-ryhmän suhteen, en siellä kokenut että joutuisin muiden vietäväksi muussa kuin tässä raittiina pysymisessä, siinä uskoin muiden kertomaa. Oikeastaan siellä koko ajan sanottiin, että on löydettävä omat kengät millä kulkea, eikä yrittää mielistellä muita.
Loppujen lopuksi en sitten ole juurtunut mihinkään ryhmään, enkä uskontokuntaan, enkä poliittisestikaan, en ole yhdistys-ihminen, enkä tykkää kovinkaan paljoa siitä että pitäisi säännöllisesti mennä johonkin yhteen tiettyyn paikkaan, se ahdistaa.
Tämä plinkki taitaa olla ainut nyt johon olen hieman koukussa.
Raittiuden alussa olin kyllä kapinahenkinen, joka asiassa olin eri mieltä, olin sitten missä tahansa. Menin sinne toiseen ääripäähän. Mutta pian sekin laantui. nyt voin olla erimieltä, muttei minun tarvi sitä ääneen sanoa.

17

Vamasti meitä jokaista aina jossain määrin “kuljetetaan”. Ihmiset vaikuttavat toisiinsa, milloin mihinkin suuntaan, ja kaikella vaikuttamisella on myös aina jokin tarkoitus. Usein taloudellinen, joskus sosiaalinen, hyvin usein maailmankatsomuksellinen (jonka taustalla, kun asiaa tarkemmin tutkitaan, on sielläkin jonkun etuja ja hyötymistä, heh) .

Ja pakko on kai myös aina jossain määrin sopeutua, hyväksyä yhteisiä lakeja ja normeja jotta voidaan yhdessä elellä ja toimia.

Mutta jokainen myös tuo oman osuutensa yhteisten normien ja suunnitelmien kehittymiseen. Vaikka pienenkin, usein hyvin mitättömältä näyttävän osan, mutta kuitenkin.

On myös niitä, jotka haluaisivat ettei maailmassa koskaan mikään muutu, mihinkään päin. Silloin otetaan esille termi “kapinointi”. Annetaan kaikelle ajattelulle, parempien vaihtoehtojen etsimiselle ja ihmisen vaikuttamisen oikeudelle negatiivinen sisältö, tuomitaan se edes tutkimatta olisiko vanhoissa ajattelu- toiminta ja normittamismalleissa jotain parannettavaa. (ja uskon että aikalailla kaikessa tässä maailmassa sentään vielä parantamisen varaa on)

“Kapinointi” -termi nousi esiin.

Isoisäni tuomittin kapinoinnista. Ensin kuolemaan, mutta sitten, ulkovaltojen painostuksesta muutettiin hänenkin tuomionsa vankeudeksi. Ja kyllä, olihan hän syyllinen, tieten tahtoen oli kapinaan lähtenyt. Silti tuomioista ja edelleen vallitsevasta halventavasta suhtautumisesta huolimatta, on yhä ratkaisematta oliko kapinointi oikeutettua vai väärin -kaikkien mielestä tuolla sanalla ei aina ole negatiivista arvolatausta.

Mutta, kun taas on kysymyksessä sana, johon sisältyy suuntaan tai toiseen arvolatauksia, voisi tietysti olla parempi käyttää jotain sivumerkityksiltään neutraalimpaa sanaa.

Useista asioista olen vetänyt johtopäätöksiä jotka eivät sovi yhteen minkään valmiiksi painetun ohjelman tai julistuksen kanssa, ja useinkin löydän itseni olemasta eri mieltä enemmistöjen kanssa. Enkä silti pidä itseäni kovin kapinallisena, enkä myöskään miellä minun kansani eri mieltä olevia “kapinoijiksi”, silloinkaan, kun itse satun edustamaan jossain asiassa valtaapitävää tai enemmistön hyväksymää kantaa.

18

huolestunutläheinen kirjoitti

“Jos haluat juoda, se on sinun asiasi, jos haluat raittiutta, se on yhteinen asiamme.”

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

19

Vastaan tuohon mitä “miesmetsänreunasta” kirjoitti. Se herätti muistoja omasta kapinoinnista. Aloin kapinoida ryhmän auktoriteetteja vastaan jotka kuvittelivat olevansa tietäväisiä kaikissa asioissa. En huomannut sitä että olin ajamassa itseäni itse ulos ryhmästä. Eräs kauemmin ollut alkoholisti neuvoi minua katsomaan erään elokuvan, en muista sen nimeä enää mutta siinä vangittuja olevia ihmisiä ja heidän selviytymiskeinoja kuvattiin, miten yksi riehui ja tappeli ja joutui aina hankaluuksiin, ja kuinka se viisas oli hiljaa itsekseen ja suunnitteli pakokeinon jolla pääsi ulos sieltä.
Oman paikkansa löytäminen yhteiskunnassa on iso asia sen jälkeen kun raitistuu, jos on menettänyt jo kaiken, ja miksei vaikkei olis mitään menettänytkään.
Positiivista tänään on se asia, ettei tarvi koko loppuelämää elää niinkuin ennen, vaan voi tehdä “parannuksen” ja muuttaa suuntaa.

20

Näinkö se menee tälläkin rintamalla:

https://www.youtube.com/watch?v=555cwB7k_oM

Paluu kohtuukäyttöön on ainakin omalla kohdalla kirvoittanut yllä olevan tyyppisiä kannanottoja, myös plinkin ulkopuolella.

Olen ehdottanut tänne foorumille hieman monipuolisempaa jakoa, jotta saataisiin monipuolisempaa keskustelua aikaan ja jokainen löytäisi paremmin sen “omimman” alueen. Tuskin johtaa mihinkään,

Tapsa57 jossain ketjussa kummasteli, että minua ei ole näkynyt. Ei niin, ei oikein ole tilaa tällä footumilla. En ole lopettaja enkä vähentäjä. Ja muu keskustelu pyörii sille kuulumattomalla alueella. Mutta hyvähän se on, että on 10 vuotta sitten kaivetut peruskallioon ulottuvat poterot, siellä on turvallista.