Pidetään ketju täällä vaan, se oli nopea mahalasku. Uusi vuosi tipatonta hyvässä vauhdissa, paitsi että nyt se on lopettamista vuosi kerrallaan. Siis oikeesti lopetan, mutta tykkään sykleistä.
Ei ole kohtuukäyttöön paluuta, mutta oon ihan tyytyväinen että tuli testattua. Täydy enää haihatella, tai miettiä sitä yhden ottamista ikinä.
Huomenta. Sehän oli hyvä kokeilu ettei onnistu kohtuukäyttö alkoholistilta jos itsensä sellaiseksi myöntää. Onneksi nykyään se sana ei enää leimaa niin paljon kuin ennen, sekin luokitellaan sairaudeksi, ja hoitokeino on ettei enää ota alkoholia tippakaan.
minua helpotti kun raitistuin että olotilalleni, ongelmilleni, kaikelle löytyi selitys. En ollutkaan tahallaan paha ja huono ihminen. Eihän kukaan ole tahallaan juoppo, ja särje läheistenkin elämää tahallaan. Mutta on siinä työ että saa takaisin luottamuksen minkä on menettänyt. Mutta mielenkiintoista se on ollut ja vertaistuesta olen saanut paljon apua, olen käynyt muissakin ryhmissä kuin alkoholisteille tarkoitetuissa ja joka kerta saanut apua. piti vain nöyrtyä hakemaan apua, ottamaan vastaan muilta neuvoja ja kuuntelemaan miten toiset ovat selviytyneet ongelmistaan.
Päivä kerrallaan ja hiljaa hyvä tulee…
Hyvä oppi tosiaan, ettei tarvitse enää tuotakaan kokeilla. Homma on nyt purkissa, isot onnittelut siitä! Minäkin nähtävästi pidän sykleistä ja jonkinlaisista tavoitteista, kun ajattelen olevani raitis vuoden loppuun. En aio aloittaa juomista senkään jälkeen, mutta jostain syystä konkreettinen ajatus lähempänä kuin “ei enää koskaan” tuntuu kivalta. Toisaalta en tiedä varmasti aionko kuitenkin juoda. Voihan olla, että joskus toivottavasti vuosikymmenten päästä, viimeisillä voimillani, haluankin vetää vielä kännit. Mutta se on sen ajan juttu sitten se. En kuitenkaan jää mistään paitsi, jos en siihen päädykään.
Tsemppiä, ollaan kuulolla!
Minulle syklisyys on myös luonteva tapa ajatella asiaa. Tällä hetkellä en koe olevani valmiimpi kuin raittiiseen viikkoon kerrallaan. Juomisesta irti pääseminen on ollut niin tuskaista sekä tunne-elämäni oikkujen että parisuhteeni kriisin takia. Kun voin selvitä vain pienestä pätkästä kerrallaan ja selviän tunteistani ilman niiden pakenemista alkoon, tunnen oloni jotenkin turvallisemmaksi kuin ajattelemalla asiaa esim. loppuelämän kokoisena vakaumuksen kysymyksenä. Toiseksi minusta on tullut niin kärsimätön, että tekee varmasti hyvää opetella aiempaa ”hitaampaankin” elämisen tahtiin.
Tällä palstalla on kiva se, että ihmiset ymmärtävät mitä oikeasti tunnet ja ajattelet. Yhtään väheksymättä terapeutteja, alkoholisti tietää parhaiten, mitä toinen vastaava kokee. Miten miettii ”josko sittenkin”. ”En halua, en pysty”.
No miten se meni? Pari tissuttelua ja ego pilvissä. Minähän olen sitä marginaalia, joka pystyy selättämään alkoholismin. Sitten yksi rajumpi ilta, pari tasuria ja tuloksena viikon putki. Aamutärinöissä kauppoja vaihdellen loiventavia. Piti krapulan poissa pari tuntia ja uutta reissua. Oksentelua, housuun paskomista, sohvalla itkeskelyä. Tuijottaa ikkunasta, kun ihmiset viettävät mukavaa arkea. Miettii ottaisko bissen, vai tappaisko itsensä. Jostain tuli järjen ääni, joka sai laittamaan viestiä läheisille, instansseille, duuniin. Itseinhoa auttoi toisten ymmärrys ja kannustus, vaikka oikeasti teki mieli vain luovuttaa ja vajota.
Ja nää vieroitusoireet. Tärinästä liskodiskon kautta täydelliseen mentaalisen hajoamiseen. Yhtäkkiä et muista asioiden nimiä tai merkityksiä. Olkoon vika kerta, huomenna viekkarit päivä 5. Pää päivä päivältä vähemmän pehmeä. Kaukana keilapallosta, mutta ehkä jotain pesäpallon luokkaa.
Kaikilla meillä on ongelmia. Meidän ongelmalle voi kuitenkin tehdä jotain. Nöyrtyä ja alkaa rakentaa itsensä kokoon palasista. Kyllä, olen alkoholisti. Mutta kuulun myös moneen muuhun kivempaan kategoriaan.
Hyvä tästä vielä tulee. Meille kaikille.
Realismia on tosiaan sekin, että kuulumme kaikki niin moniin muihinkin ryhmiin kuin päihdeongelmaisiin. Päihdeongelmassa vain on se saatanallinen piirre, että sen vallassa ollessa on aivan mahdotonta kuulua mihinkään muihin, elämänlaadun kannalta myönteisiin ryhmiin, kuten arkeaan tasapainoisesti eläviin. Yksi nöyryyttävimmistä kokemuksista ryypätessä on täydellisen muihin liittymisen mahdottomuuden kokemus. Omaa psyykkeeni ei tahdo kestää myöskään jälkitiloja, kun pää ei kerta kaikkiaan pysy perässä esim. töissä ja tunne-elämä on aivan sekaisin.
Kuvaat kyllä hyvin päihdeongelman varsin kieroa taudinkuvaa. Todellakin vaikka on ollut jo vakaasti siinä ymmärryksessä, ettei enää kykene kohtuukäyttöön, mieleen saattaa luikerrella kerta toisensa perään ajatus kohtuukäytöstä ja toive, jopa vakaa usko, sen onnistumisesta tällä kertaa. Vaikeaksi homman tekee sekin, että se kohtuukäyttö saattaa jopa pienen hetken onnistua, kunnes edessä on taas joku ylilyönti ja mahalasku.
Omalla kohdallani ajattelen nykyään, että jos joskus juon, sen pitää olla harkittu päätös. (Samoin kuin olen ajatellut itsemurhasta).
Joskus retkahtelin hyvin äkillisesti tyyliin 5min juomisajatuksesta olin jo ensimmäisen kaljan ostanut ja nykäissyt kitaani, mutta sain onneksi luotua jonkinmoista viivettä ajatuksen ja toiminnan väliin ja se on vuosien saatossa tullut helpommaksikin, muuttunut tavaksi ja rutiiniksi jollain tapaa.
Kun ensimmäiseen impulssiin en reagoi ja asiaa pohdin tunteja tai päiviä, kertaan mielessäni karmeimmat kännikokemukset ja ehkä kuuntelen yhtä tiettyä biisiä, jota luukutin viimeisen kaaottisen juomaputkeni aikana, mieleen palaa ne tunnelmat ja ajatus juomisesta muuttuu puistattavaksi.
Viive ja harkinta, lykkääminen on siis toiminut sekä synkimpien hetkien itsemurha-ajatuksiin, että juomishaluun.
Tsemppiä ja raittiita päiviä!
Kirjoitat älyttömän hyvin Projekti 0. En mä nyt sun kokemaan läheskään kaikkeen välttämättä samaistu. Mutta tunnelmiin kyllä, aivan täysillä.
Ihailen ihmisiä jotka ovat taitavia sanoittamaan tunteita. Tai tunnetiloja.
Kiitos Minä vain. Ja metsänpeitto, harkinta ja lykkääminen on hyvä. Huomannut kanssa että toimii. Pilven hopeareunuksena olen huojentunut siitä, että olen tuurijuoppo. Siis helppoa olla ilman, mutta once you pop… tällä en millään tapaa halua loukata niitä, jotka kärsivät toisesta alkoholismityypistä. Kiitollinen vain siinä mielessä, että jos mieleni tekisi jatkuvasti juoda, joisin itseni hyvin nopeasti hengiltä.
Alan ehkä vähän sisäistää sitä vanhojen konkareiden hokemaa, miten voi olla kiitollinen siitä, ettei täydy juoda. Tänään duunin jälkeen pysähdyin hetkeksi miettimään. Olen kiitollinen helvetin monista asioista. Sääli että pitää aina menettää tai melkein menettää, että muistaa arvostaa.
Mieleni tulee kusettamaan itseään vielä monenmonituisia kertoja väärälle polulle. Taistelen vastaan, luovuttaminen on typerä harrastus. Vuoden tiedän taas kestäväni suht helposti asetettujen labrojen takia, mutta pakko on toimiva, ei oikea motivaattori. Onneksi vuosi aikaa varustaa muutakin aseistusta taisteluun.
P.S. Netflix / Flaked
P.P.S. Toimiiko tää palsta vähän vituralleen mobiililla?
Erittäin vituralleen!
Oot oikeassa. Pakko toimii joskus ja joissain tilanteissa. Mutta saattaahan se kääntyä totaalisesti itseensä vastaankin. Mikä pakko mun muka on? Nytkö mun on pakko vaikka tämä juttu x tässä. En oo sisäistänyt enkä loppuviimein hyväksynyt. Ei tuu mitään.
Hienoa lukea sunkin ketjua
Syksy saa, minä en. Tai varmaan saisin, mutta tervekätinen mies ei näillä vuosilla jaksa enää juosta satunnaisen mekon perässä. Missä se vuosisadan rakkaustarina viipyy? Ei ainakaan Tinderissä, ja lenkkipoluilla korkeintaan romanttisissa komedioissa. Sitä paitsi pallon perässä juoksen kyllä kieli poskella, muuten lenkkeily on aika perseestä.
Pimeää. Kylmää. Hiljaista. Introvertilläkin on rajansa yksinolon kanssa ja Netflix ja kirjat luo sosiaalista atmosfääriä vain tiettyyn pisteeseen asti. Yksinäinen en varsinaisesti ole. Passiivinen pahasti. Duuni, sali, kirja ja sohvakuolema. Life sucks and then you die. Elämä on täynnä valintoja, mutta viltti on niin pehmeä ja pörröinen. Ehkä taas ensi viikolla? Tai seuraavalla? Tai tammikuussa -24? Nää, jaksaisiko sitä silloinkaan.
Huomenna kuukausi tipatonta. Tuntuu siltä, ettei tunnu miltään. Ei tee mieli juoda, mutta muuten lähinnä tarkkailen kun elämä kulkee radallaan ja kroppa kilpailee aikaa vastaan. Melankoliaa, ei masennusta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Hyvä tästä tulee. Ehkä.
Eniten vituttaa just nyt kaikkien sivustojen oletko robotti -kuva-arvoitukset. Lasketaanko polkupyöräilijän käsi polkupyöräilijäksi? Onko se kärpäsen paskan kokoinen läntti osa porrasta? Ois toki maailmanpoliittisiakin murheita, mutta erotetaan ne, joihin voi vaikuttaa niistä, minkä suhteen olen statisti. Resilienssi FTW.
Saman verran on täälläkin kulunut aikaa viimeisestä hörpystä ja vieläkin yrjöttää se muisto.
Minulle vispilänkauppa ei ole tällä hetkellä mitenkään ajankohtaista, mutta oma elämänremonttini on tähän mennessä pitänyt sisällään uusiin suuntiin ja uuteen toimintaan pyrkimisen. Siinä tulee tavanneeksi kyllä naisiakin, jotka ovat kiinnostuneet saman sorttisista asioista ja baareja tervehenkisemmistä ympäristöistä 
On joka tapauksessa mukavaa tavata uusia ihmisiä missä mielessä tahansa.
Mä lähdin sillä lailla liikkeelle, että selasin vain kaikenlaisia kursseja jostain aikuisopiston sivulta ja kesäyliopistosta ym. ja lähdin mukaan vähänkin kiinnostaviin juttuihin. Ensi viikolla alkaakin sitten kiinalaisen filosofian pänttääminen :mrgreen: Se on itselleni ollut pahinta, että jumiuduin aloilleni ja kangistuin kaavoihini, se oli itse asiassa myös jonkinlainen ”syy” juomisellenikin viime talvena ja keväällä.
Varjotkin lasketaan paloposteiksi, kysyjä kun on itse robotti!
Robotti valvoo robotteja. Skynet on täällä! ?
Olen pannut merkille teksteistäsi, että olet älykäs ja utelias ihminen. Tiedonjanon vastapainona tuntuu usein olevan viinan jano. Juurikin mitä kirjoitit alkoholin kyvystä jäsentää miljoonat ajatukset radalleen ja hiljentää kohina. Mutta aivan varmasti tähän on myös keinoja, jotka luovat liitoksia synapsien välille tappamatta aivosoluja.
Pidä toi meininki. Filosofia on rumasti ilmaistuna parasta paskaa ja ihminen vetää puolivaloilla, jos ei koskaan pysähdy miettimään ontologisia totuuksia ja metafysiikkaa. Lopputuloksena tosin harvemmin on rauhaisa mieli, pikemminkin loputon määrä uusia kysymyksiä.
Sama fiilis alkoholista. Muistelin juuri monia menneitä sunnuntain tasoittavia. Eka 3, sitten 6, lopulta 15… ja ahdistus missä kunnossa mies mahtaa olla maanantain aamupalaverissa. Hyi helvetti, ei kiitos.
Jep, minä kävin siinä kans aamupaltsussa muina juoppoina välillä ja tein töitä muutenkin. Ei tee mieli palata siihen rääkkiin, johan oli hirveä olo! Ja just toi, että aamupäivällä joku 1-3 tölkkiä lämmintä kaljaa ihan vain oksetuksen ja hengenahdistuksen hätistämiseksi, iltapäivällä saman verran ja iltaan mennessä huomaa juoneensa sen verran, että terve mies olisi sentään humalassa. Viimeisenä tirrausviikonloppunani kävin karaokessa :mrgreen: lipiteltyäni pitkin päivää ja olin silti ihan skarppi. Kun ei enää edes humalaan päässyt, kun koko kroppa oli vain yhtä tutisevaa krapulaa. Se ei ollut mitään bailaamista eikä sen koommin rentoutumistakaan, siinä killissä ollessani törpöttely oli pelkkää krapulanhallintaa. Pääni oli aivan tohjona, kun sitten lopetin ja sellaisella päällä tein tuon viikonlopun jälkeen tosiaan pari päivää ihan hommiakin 
Mutta nyt ollaan tässä ja tässä minä olen ollut kyllä juomisvaiheissanikin enimmäkseen. Itse asiassa se auttaa myös jäsentämään ja erottamaan ongelman sellaisena kuin se on: lopulta kaikki muu sujuu oikein hyvin, ongelma on ollut vain juominen. Kun sen jätän pois, pystyn tarkastelemaan muitakin mahdollisia ongelmia ja tekemään niille jotain. Nytpä mietinkin, oliko minun muille asioilleni vaikeata saada muutoksia aikaan vain siksi, että olin koko kevään niin hemmetin uupunut juomisestani. No, oli siinä toki muutakin uuvuttavaa, mutta siitä muusta en juomisella selvinnyt rauhallisemmaksi. Rauhoittuminen alkoi vasta nyt syksyn tullen ja välillä onkin ollut olo kuin varkaalla, kun voin jo nyt niin hyvin, etten aina oikein tiedä, saisiko jo nyt tuntea olonsa näin hyväksi
En tiedä, olenko merkittävällä tavalla älykäs mutta utelias kyllä olen. Ja se yhdistyy minulla tiettyyn leikkimielisyyteen. Saatan täällä antaa itsestäni aika vakavankin kuvan, kun aihepiirit ovat melko synkkiä ja elämäntilanteeni ollut sekava, mutta ruudun tällä puolen nauran ja nauratan muitakin varsin mieluusti. Olen kiinnostunut monista asioista mutta aika harvaan juttuun uppoudun hurahtamiseksi asti. Tiedät nämä fanaattiset Star Wars, Taru sormusten herrasta ja Harry Potter -harrastajat? Niin, niin mä en oo yhtään sitä lajia
Sellainen osasto täällä tuntuu nykyään korostuvan, jossa ihmiset osoittautuvat herkiksi, tunteellisiksi, syvämietteisiksi ja jotakin aidompaa intohimoisesti etsiviksi. Keskeinen yhdistävä piirre ihmisten elämäntarinoissa on myös kipeällä tavalla tutuksi tullut haavoittuvuus, jota käsitellään hämmästyttävän rohkeasti ja rehellisesti. En hetkeen muista lukeneeni niin avoimia ja tosia kuvauksia esim. häpeän kokemuksesta kuin ihan parin viime viikon aikana täällä.
En muista kuka sanoi joskus kauan sitten raitistuttuaan, että aiemmin hän luuli janoaan viinanhimoksi mutta sitten hän tajusikin sen olevan elämänjanoa.
Tunnistan itsesssäni aika ajoin samaa tyhjyyttä kuin Projeksti 0. Vieläkin. Juodessa aika kiisi ja oli tapahtumia täynnä, ikäviäkin toki, mutta juomisen kautta oli varsin notkeaa pujahtaa ihmisten seuraan eri tilanteissa. Humalaiset areenat ja ihmiset ovat auki kohtaamisille, selvinpäin selviä ihmisiä lähestyminen on vaikeampaa ja jopa epäilyttävämpää. Ajaudun kyllä edelleen helposti juttusille ihmisten kanssa bussipysäkillä, lenkillä ja vähän joka paikassa, mutta on se silti vähän erilaista.
Olen yrittänyt nyt jälleen kerran ryhdistäytyä tekemään mukavia asioita ja järjestämään arjen keskelle jotain kohokohtia. Se on onnistunutkin ja piristänyt mieltä. Välttämättä kovin toimiva ratkaisu pitkän päälle ei ole lopettaa juominen ja olla ottamatta sen tilalle jotain muuta hupia. Omat harrastuksenikin ovat aika pitkälti yksinäisiä, joten raitistuminen kavensi sosiaalista elämää.
Keikoilla käymistä voisi taas kokeilla. Juoma-aikoinakin kävin selvänä katsomassa suosikkibändejä ja muita… Kun tuntui, että pääsylippu menee hukkaan, jos on liki ulosheittokunnossa ennen ensimmäistäkään biisiä. Minulla tuo on onnistunut, mutta se riippuu ihmisestä, millainen riski se on ja milloin se kannattaa ottaa. Ehkä epävarma voisi ottaa antabuksen lähtiessään keikalle tai baariin?
Selvinpäin voi olla ihan kivaa kun muut ovat nousuhumalavaiheessa ja itse voi lähteä kotiin, kun muilla alkaa laskut ja jankkaaminen ja riitely. Bonuksena herää sitten ilman kankkusta. En aina ole edes juomattomuuttani mainostanut; juonut alkoholittomia ja höpissyt muiden mukana. Korkeintaan kysyttäessä sanonut etten juo tai en nyt ota.
Itseä kiinnostava harrastus on aina hyvä juttu ja jos seuraa sattuu löytymään sen parista, on heti jo joku yhteinen mielenkiinnonkohde. Kyllähän se sohvalla makoilukin on ihan jees ja houkuttelevaakin. Ratkesin ostelemaan kesällä kaikkea turhaa ihan liikaa joten torkkupeittoja ja huopia on ja pari lampaantaljaakin, joista saa hyvän talvipesän rakennettua sohvaan. Koirakin tykkää.
(ostelusta puheenollen hiton helposti riippuvuuteen taipuvaisella aina jokin ongelma, uusi tai vanha nostaa päätään, jos on hankala olo tai stressiä. se on ärsyttävää, joutuu alati vähän kaitsemaan riippuvuuksien apinalaumaa)
Raittiita päiviä!
Addikteilla helposti pomppii
riippuvuudesta toiseen ja paheiden määrä on vakio. Keksi mulle jotain kivaa, niin lupaan olla huomenna koukussa. Tämän takia olen kieltänyt itseltäni kategorisesti esim. kaikki huumekokeilut, kun tarpeeksi haasteita muutenkin.
Toi pohdintasi selvinpäin tekemisestä on tuttua myös. Osaan olla sosiaalinen ja löytyy hyvä lähipiiri. Silti lataudun parhaiten omassa seurassani. Huomasin myös edellisen vuoden tipattoman aikana, miten selvinpäin olemisesta tuli normi. Aiemmin saattoi jännittää baariin meno selvinpäin, siihen totuttua alkoi tuntua luontevalta olla oma itsensä missä tahansa tilanteessa. Ja voi jumalauta miten idiootteja humalaisten ihmisten jutut osaa olla.
Mut sitten rehellisyyden nimissä: juovien seurassa on helvetin paljon hauskempaa, jos on itsekin humalassa. Sama aaltopituus, sama lupa olla olematta täysin virallinen ja korrekti, koska humala. En tarkoita mitään idiotismia, mutta selvinpäin ihminen analysoi enemmän omaa käytöstään. En nyt sano että nautin suunnattomasti selvinpäin olosta baarissa. Jurrissa sitä laski tunteja kauanko on vielä aikaa temmeltää. Selvinpäin lähinnä laskee tunteja, kun voi jo lähteä himaan. Pienessä seurueessa taas henkilökohtaisesti aika sama jos muut juo.
Olen juomatta. Haluan olla juomatta. Pystyn olla juomatta. Mut kyllä mua ainakin vituttaa etten osaa juoda niin kuin muut. Kultainen keskitie ois paljon kivempi kuin kumpikaan äärilaita.
Vituttaahan se, aikansa.
Jossain kohtaa alistuin ja tyydyin kohtalooni; kun on menettänyt (=juonut) kykynsä juoda asiallisesti, ei viinan kanssa ole luvassa kuin karmeita kokemuksia ja karmeita muistoja. Hauskuus sen suhteen oli ja meni, kuten nuoruuskin. :mrgreen:
Nyt on toisenlaisten asioiden aika. Tai itse ainakin koen niin.
Haluat ja pystyt olla juomatta, se on hyvä juttu.
Just näin. Plussat voittaa miinukset. Ja sit elämän vikoilla vuosilla vedän kaikki huumeet, mitä saan käsiini. Vitsi vitsi (ehkä… ?).
