Onkohan tää ihan ok lopettaa, kun oon vielä ihan pleksit ja varannut yhden fernetin yöksi REM-unta varten ja toisen ennen huomista ip-palaveria, ettei muut saat tietää, minkä olen itse tiennyt jo pitkään.
En tykkää toistosta. Mun tarina on ihan samaa paskaa, kun kaikki muut blogit alapuolella. Syitä, virheitä, selityksiä, lupauksia… buuhuu.
Monien lopetusten, katkojen, kusetettujen saikkujen, kohtuuköyttöyritysten, känni-hölmöilyjen… you name it… haluan päästä irti.
Kokeillaan uudestaan. Tällä kertaa selvinpäin ja nöyrempänä, tosin toista päivää vieroitusoireet ja pehmeä pää/pelot/ahdistus. Sitä saa mitä tilaa. Varmaan viimeistään ylihuomenna oma itsensä.
Tajusin eilen, että monet addiktioistani liittyvät varmaan myös diagnosoimaton ADHD. Muut addiktiot tosin paremmin hallussa kuin alko.
Kohtuukäyttö ei ole enää vaihtoehto. Ja olisi tylsä pilata muuten hyvä elämänsä dokaamalla, tai juoda itsensä hautaan.
Aletaas tapella tosissaan tautia vastaan. I am sober näyttää 21h35 min. Jostain se on alettava.
Ei katkennut vielä heinäkuussa, mutta elokuussa kyllä. Huomenna 100 päivää. Ilmoitin omatoimisesti duuniin, että ukko kaipaa paussia juopottelusta ja tuekseni tähän vuoden ammattilaissopimukseen tuli terapiaa, päihdehuoltoa ja labrat. Näistä jälkimmäinen ainoa minkä koen toimivaksi. Ei mitään kahta muuta mainittua vastaan, mutta ADHD-piirteitä lukuunottamatta pää on kiinteästi olkapäillä ja sadat tunnit alan kirjallisuuden ja videoiden parissa ovat antaneet tarvittavan nippelitiedon taudinkuvasta ja lääkityksestä.
En lopeta lopullisesti. Vuoden jälkeen korkkaan ja katson missä mennään. Jos menee vituralleen, tiedän voivani lopettaa uudestaan.
Mielitekoja tasan 0. En lähde leikkimään labroilla, joten miksi leikkisin ajatuksella juomisesta. Vkl usein tylsää, kun tykkään käydä hassuttelemassa baareissa tanssimassa hameväkeä narraten ja tämä hupi on ihan perseestä selvinpäin. Pari unta takana korkkaamisesta ja mystisesti ”I am sober” -appi oli yhden niistä jälkeen nollautunut. Hieman epäuskoinen ja huvittunut olo, jos kerta unijuopottelukin lasketaan tilastoihin.
Voimia ja jaksamista. Elämässä on paljon muutakin kuin dokaaminen.
Sori vaan Projekti 0. Et tiedä. Luulet tietäväsi, mutta 99,9 %sti olet väärässä. Jätätkö elämäsi noin pienen mahdollisuuden varaan?
Jokainen uusi alku on entistä vaikeampi. Jokainen retkahdus, tahallinen tai tahaton, on entistä rajumpi. Jos pystyt olemaan vuoden juomatta, miksi haluaisit heittää sen hyvän vuoden elämästäsi hukkaan?
Nimimerkillä tuonkin kokeillut. JuuliaS
Moi, Projekti 0.
Kirjoitit:
“Kohtuukäyttö ei ole enää vaihtoehto. Ja olisi tylsä pilata muuten hyvä elämänsä dokaamalla, tai juoda itsensä hautaan.”
Ajattele ainakin kahdesti mitä JuuliaS sinulle kirjoitti.
Toivotan kuitenkin onnea matkaan. Vuoden raittiin jakson jälkeen saattaa ajatukset muuttua.
Itse en halua enää koskaan lopettaa päihteiden käyttöä.??
Kaihoisa ajatus siitä, että voisi joskus vielä käyttää alkoholia, on aika usein este raittiuden saavuttamiselle. Helposti käy niin, että tulee se ensimmäinen napattua etuajassa, kun kuitenkin kohta on vuosi täysi. Sitäpaitsi alkoholin kanssa on ikävä kyllä niin, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Vuodenkin tauon jälkeen lapanen lähtee kädestä nopeammin kuin keväthauki rannasta.
Kannattaa tavoitella pysyvää raittiutta. On helpompi tavoitella raittiutta, kuin paeta juoppoutta. Ja päivä kerrallaan. Joka aamu voi miettiä, miltä tänä aamuna tuntui herätä raittiina ja olla elämälle kiitollinen. Sitten voi miettiä seuraavaa aamua - haluanko edelleen herätä raittiina, vai joko olisi kiva taas oksentaa vatsahapot ämpäriin? Päivä kerrallaan ja joka päivä sama rutiini. Päiviä, viikkoja ja kuukausia kuluu, mutta niitä ei kannata laskea.
Vuoden päästä olet jo oivaltanut, että alkoholi on aivoja liuottava kemikaali, joka sopii parhaiten vessanpytyn paskaraitojen puhdistukseen. Loppujen lopuksi - kun sen oikein oivaltaa - alkoholilla ei ole mitään myönteistä tarjottavaa.
Tarkennettakoon että tiedän voivani olla vuoden juomatta ja jos haitallinen alkoholinkäyttö jatkuu tämän jälkeen, tiedän pystyväni siihen uudestaan. Aika näyttää huvittaako enää juoda. Jos ei, en pane lainkaan pahakseni. En vain tykkää yhtään mustavalkoisuudesta, ehdottomuudesta ja ”ei enää koskaan” -mentaliteetista. Motivaation sijaan sellainen lannistaa. Toki tiedostan, että kultainen keskitie on addiktille vaikea saavuttaa, mutta teen niin kuin tuntuu sillä hetkellä oikealta. Tupakoinnin suhteen olen muutamaan otteeseen polttanut vuosia, ollut polttamatta vuosia ja nyt reilu 3 vuotta polttamatta. Tärkeintä ettei kuseta itseään vaan tiedostaa objektiivisesti missä mennään. Tiedostaa heikkoutensa ja vahvuutensa. Tuntee itsensä.
Kiitos kommenteista. En yhtään väheksy mitä sanotte, mutta uskon että jokaisen tulee löytää oma polkunsa.
Hyvin kiteytetty. Juurikin näin myös mun kohdalla.
Hei! Mulla on ollut tuo ihan sama suhtautuminen ja asenne. Kartoin mustavalkoisuutta, ajattelin, että kohtuus on minun juttu, uskottelin, että pystyisin kyllä lopettamaan, kun niin monesti sen tehnyt ja ettei se nyt haittaisi, jos kuitenkin jonkun ajan kuluttua retkahtaisi, olisi alkoholi kuitenkin hyvä palkinto siitä ajasta, mikä raittiina ois keploteltu. Vetosin myös mielessäni siihen, että tunnen itseni, koska tiedän parhaiten, mikä itselle sopii, eikä kukaan muu sitä voi tietää, kuinka voin olla erityinen suhteessa muihin alkoholisteihin. Silti, niin ristiriitaista, kirjoittelin päihdelinkkiin, laskureiden mukaan olin vakavasti riippuvainen, mutta yhtäkkiä aloin esittämään täällä ihmistä, joka hallitsee ja taitaa alkoholin juomisen, niin kuin mitään ongelmaa ei olisikaan, vaan aivan kuin olisin kehittänyt ongelman liialla ajattelulla. Kuuluu alkoholismin luonteeseen, valitettavasti, kieltäminen ja juomisen mahdollistaminen, koska elämä ilman viinaa on alkoholistin mielestä liian surkeaa tavoiteltavaksi ihan tosissaan.
Alkoholistina minulla oli yksi heikkous, mutta sitä heikkoutta en halunnut itselleni myöntää. Se olisi merkinnyt vastuun ottamista niistä tilanteista, jolloin olisi pitänyt tehdä valinta tavoista poiketen, olla juomatta. En ollut siihen valmis. Mieluummin halusin olla kohtuukäyttäjä. Alkoholisti kohtuukäyttäjänä on kuitenkin aika vitsikästä, mutta ei se kuitenkaan lainkaan naurata. Kaikkea sitä itselleen uskottelee, että saisi juoda ja palata lempiharrastuksensa pariin etsimään mielihyvää ja nousuhumalan tunnetta, jota pitää “aitona tunteena” elämästä.
Viime yönä näin unta juomisesta. Muistan miettineeni unessa, että poika perkele minkä teit. Pelkäsin eniten jääväni labroissa kiinni. Muistan myös ajatelleeni, miten harmillista ettei juominen tällä kertaa tapahtunut vain unessa. Lienee helppo uskoa, että aamulla oli huojentunut olo.
Raittius on tuonut elämääni valtavasti hyvää. Uusi orastava suhde, jossa parempi puolisko tietää tilanteeni. Töissä hommat sujuu putkeen ja huijarisyndrooma on poissa. Samoin mitä mielikuvituksellisimmat selitykset poissaoloille. Mikä tärkeintä, koen olevani parempi isä.
Siiiiiiilti… silti… kova ikävä nousuhumalaa ja baarissa notkumista. Ikävä illan viimeisiä ja aamun tasoittavia. Ikävä ei minkään tärkeän tai järkevän tekemistä humalassa siitä kuitenkin nauttien. Loputon lista.
Takana kohtapuolin neljä kuukautta. Kuten ylempää voi lukea, olen alustavasti sitoutunut tipattomuuteen vuodeksi. Suoraan sanottuna, yhtään liioittelematta, se ei tee edes tiukkaa. Mitä sen jälkeen seuraa, pelottaa. En tiedä olenko vielä tarpeeksi vahva luopumaan juomisesta kokonaan. Tai edes halukas. Kohtuukäyttö siintää edelleen naiivina ajatuksena takaraivossa, vaikka rationaalisesti tiedän sen olevan paskapuhetta. Kovin vaikeaa.
Aika näyttää. Ja onneksi stabiili vaihe kestää vielä ainakin 8 kuukautta.
Minulle on parhaiten kolahtanut Juha Kemppisen kirjoitukset alkoholismin vaiheista. Vahva suositus. Löytyy googlaamalla.
4kk tipatonta tapana. Tänään ensimmäistä kertaa vakavissaan aloin miettiä, josko juomattomuus jatkuisi vielä suunnitellun vuoden yli. Loppuelämä korkki kiinni ahdistaa edelleen aivan helvetisti. On tässä raittiudessa kuitenkin ihan järjettömän paljon hyviä puolia.
Olen juonut aina ihan juniorista lähtien liikaa, mutta juopottelu lähti lapasesta ehkä viitisen vuotta sitten. Avioero toi lisää vapaa-aikaa elämään, mutta samalla uuteen totutellessa illat muuttuivat usein pitkiksi ja yksinäisiksi. Alkoholi toi seuraa ja keinotekoista riemua elämään. Käänteentekevin hetki oli kuitenkin tasoittavien löytäminen. Se oli menoa se. Seurasi ensimmäistä kertaa putket, joiden pituus kasvoi kerta toisensa jälkeen, ja samoin vieroitusoireet jälkikäteen. En kuitenkaan koskaan jatkanut viikkoa pidempään. Räkä ja kyyneleet poskella löytyi jostain järki lopettaa. Kiva kontrasti ekojen päivien iloiseen rillutteluun.
Olen ollut koko ajan työelämässä ja välttänyt pahimman pohjakosketuksen. Ihan tarpeeksi paskaa mahtuu kuitenkin polun varrelle, toki myös repun täydeltä mukavia muistoja. En jaksa uskoa vakavissaan, että kohtuukäyttö jatkuisi muutamaa viikkoa pidempään, jos uudelleen astun sille tielle.
Kun vuosi on pulkassa, palaan lukemaan alle listaamiani asioita ennen kuin harkitsen korkkaamista. Oi alkoholi, kiitos näistä:
-epätodellinen ja masentunut olo juomaputken jälkeen
-ympyräkävely kämpässä hermot pinkeenä. Paskahalvaus kaikista äänistä ja tunne, että kaikki tuijottavat sinua
-käsien vapina, juomien pitäminen väkisin sisällä ja sappinesteiden oksentaminen
-kauhujen yöt, kylmän ja kuuman vuorottelu, hikoilu, sairaat unet, krampit takaraivossa, hereille säpsähtely, hengityskatkot
-aivokooma ja melankolia
-perutut palaverit, pelko että joku huomaa että olet sekaisin, englannin puhumisen mahdottomuus aivosumun takia palavereissa
-humalassa ajaminen, väkivalta, luunmurtumat, ilkivalta, rikotut lupaukset ja parisuhteet
-(hengen)vaaralliset tilanteet
-katko ja sairaalassa herääminen
-maailman pisimmät tunnit, kun odotat että kello tulee 9
-maailman karmeimmat kauppareissut, kun pelottaa hakea täydennystä: huomaako muut olotilan? Muistanko PIN-koodin? Täriseekö kädet?
-J vitun N ja E
En vihaa alkoholia, mutta tiedostan että se ei sovi minulle, alkoholistille. En tuomitse kenenkään muun juomista ja voin olla juovassa seurassa juttujen kiertämiseen asti, tai kunnes kaikki alkavat vihata tai rakastaa toisiaan. Olen psyykkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa ja elämä luistaa (riemuna toki muut addiktiot, joiden kanssa saan miekkailla). Kannattaako ottaa riski, oikeesti… Kävi miten kävi, missään vaiheessa en meinaa luovuttaa.
Jouluja hei, hyvä tästä vielä tulee. Ja vaikkei tulisikaan, ei tää ikuisesti kestä, meinaan tämä elämäksi kutsuttu.
Juu,
Mielenkiintoinen kirjoitus.
Annetaan vuoden kulua, katsotaan sitten.
Hyvät raittiit joulut.
Sitä samaa kiitos. Blogisi on elämäniloinen, lämmin ja motivoiva.
Muutamaa päivää vaille 6kk tipatonta takana. Pisin tipaton jakso sitten 15v koltiaisen, kun kartsa tuli tutuksi.
Stabiilia, zen as fuck. Alkoholia menee unessa ja aina yhtä mukavaa herätä ja huojentua, kun huomaa että todellisuus on selvä.
Jätin myös toisen addiktioni uhkapelaamisen pari kk sitten ja ihmettelen valtavasti, kun tili ei ole tyhjä ennen palkkapäivää. Ennen tuhahtelin epäuskoisesti kollegoille, joille palkkapäivä tuli yllätyksenä vastaan. ”Ai niin, tänään on palkkapäivä”. Itsehän odotin sitä vippien turvin kuin kuuta nousevaa jo hyvissä ajoin.
Näin tänään, toivottavasti myös huomenna. Mukavaa reflektoida tekemiään tyhmyyksiä kirkkaiden linssien kautta ja suunnitella vahinkojen minimoimista tulevaisuudessa. Voikaa hyvin.
8kk 17pvää tipatonta. Joka toinen päivä suunnittelen millä keinoin voisin pysyä kohtuukäyttäjänä vuoden jälkeen, joka toinen mietin, että lopetan kokonaan. Helevetin iso riski tarttua pulloon uudestaan. Uskomatonta miten paljon hyvää juomattomuudesta on seurannut. Uskomatonta miten siitä huolimatta takaraivossa jyskyttää ajatus huikan tuomasta turrutuksesta. Velat saataviksi ja kemiallinen euforia. Paskaa.
Muuta en voi todeta, kuin että onneksi on vielä kuukausia rajapyykin saavuttamiseen.
Tsemppiä jatkoon Projekti 0 ja hieno suoritus tähän asti. Itsellänikin ahdistaa ajatus loppuelämän raittiudesta kovasti joten en edes ajattele sitä. Päivä kerrallaan on helpoin, välillä on tosin päiviä kun joutuu menemään ihan hetkikin kerrallaan. Minä olen vasta taipaleen alussa, toivottavasti matka kestää ainakin niin kauan, että saan itselleni selväksi mitä elämältä haluan, millaista elämä on selvinpäin ja mitä apua mahdollisesti tarvitsen onnelliseen elämään kun alkoholi on poissa kuluttamasta jokaista onnenripettä. Voihan se vaihtoehto olla että juon itseni hautaan, mutta sitä vaihtoehtoa en halua ensimmäisenä yrittää. Kesän tulo tekee raittiudesta vaikeampaa, mutta päiviä ne on kesäpäivätkin. Mukavaa loppuviikkoa kaikille.
Kiitos ja kaikkea hyvää myös sinne!
Muutama vajava ja mitään ratkaisematon ajatus jotka sain, kun huomasin ketjusi alkaneen samana päivänä jolloin kirjoitin tänne edellisen kerran eli 24.12.-22. Kävin tsekkaamassa mitä olin kirjoittanut.
Ristiriita raitistumisen halun ja juomisen halun välillä on pirullinen ja syö miestä rotan lailla. Olisi parempi raitistua mutta toimivaa, yleispätevää metodia jolla juomisen halun voisi nitistää ei taida olla. Ideaalitilannehan olisi raittius ilman paineita, toiveita ja mielitekoja että jospa vielä joskus… Juomis-CV:si perusteella päättelen ettei kohtuujuojaksi paluu - tai alkaminen - ole kohdallasi mahdollista. Mistäkö luulen tietäväni? Omasta juomishistoriastani, useiden ystävieni, tuttavieni ja tuntemieni ihmisten (R.I.P.) kohtaloista, alan kirjallisuudesta ja mm. tämän palstan keskusteluista.
Omalta kohdaltani pääsin vuosien kompastelujen - psyykkisten ja fyysisten - jälkeen tilanteeseen jossa pystyin päättämään, että ei koskaan enää, ei missään tilanteessa, ei edes skumppalasia pojan häissä, ja se rauhoitti. Siitä on jo kauan. Ajan kuluessa alkokeskeinen maailmankuvani (tietänet mistä puhun) haaleni ja etyyli kaikkine versioineen muuttui kemialliseksi yhdisteeksi muiden sellaisten joukkoon joista en ole koskaan ymmärtänyt mitään. Mutta, kuten sanottu, perimmäistä syytä prosessiin en tiedä. Jotkut ovat kysyneet, ehkä provokatiivisesti, että jos alko ei merkitse minulle enää mitään niin enkö voisi ottaa joskus vähän. En, koska en halua, voin vastata vilpittömästi. Maun takia en koskaan juonut, tai äärimmäisen harvoin ensimmäinen kylmä olut tai hyvä konjakki maistui hyvältä.
Nämä hajamietteet selvennykseksi ensimmäiseen lauseeseen.
Hyviä ajatuksia, kiitos niistä!
Pientä päivitystä. Reilu vuosi meni täysin tipattomalla, sen jälkeen on tullut tissuteltua muutamaan otteeseen. Erittäin varovaisesti ja erittäin alttiina laittamaan juominen paussille, jos ilmenee aikaisemman kaltaisia oireita. Erittäin nöyränä - kannan ongelmaa lopun elämääni.
Plussat:
-ongelmani alkoivat 100% siitä, kun aloin ottamaan tasoittavia. Päätin että vuoden jälkeen voin ottaa alkoholia, muttei yhden yhtä tasoittavaa. Himo näihin on pysynyt toistaiseksi poissa. Jos sorrun jossain vaiheessa edes yhteen tasoittavaan, korkki menee kiinni.
-olen jättänyt viinan vähemmälle ja nauttinut lähinnä viiniä ja olutta. Humala pysyy paremmin hallinnassa ja seuraava päivä kiittää.
-en koe tarvetta vetää päätä täyteen. Eilen join viinitonkasta sen verran, että pääsin tänään salille ilman heikkoa oloa.
Miinukset:
-vaikka odotin vuoden jälkeistä hetkellistä tissuttelua tapahtuvan, en pidä siitä enää samalla tavalla. Jatkossa tissuttelu jää vähemmälle ja käytän alkoholia 1-2 kertaa kuussa.
-en koe saaneeni varsinaisesti mitään lisäarvoa alkoholista. Juomattomuus oli hiton nastaa ajoittaisesta tylsyydestä huolimatta.
-vaikka määrät ovat olleet vähäisempiä, pään pöhnäisyys ja melankolia olivat juuri niin perseestä, kuin muistin.
Kerron jatkossa rehellisesti miten tämä kokeilu etenee. En kehota ketään raittiuden polulla olevaa kokeilemaan samaa ja pidän hyvin mahdollisena, että minusta tulee vielä joskus täysin raitis. En tiedä voisiko tämän blogin siirtää vähentäjien puolelle ylläpidon toimesta?
