Jilla palaa remmiin..

Jilla · Syyskuu 17, 2012, 11.41am

Mielenkiintoinen tuo laittaman linkki kun olen edennyt tekstin parissa. Erityisesti se sai minut pohtimaan riippuvaisuuksia ylipäätään sekä muiden riippuvuuksien merkitystä raittiudessa. Minähän olen riippuvainen tupakasta ja kahvista. Kahvia olen alkanut laittamaan merkille, tuntuu että sen juominen on nyt lähtemässä käsistä. Juon paljon enemmän kahvia kuin aiemmin, viikonloppuisin varsinkin tuntuu että pitäisi keittää jatkuvasti. Oikein kun asiaa mietin, korvaanko sillä alkoholin juomista? Toisaalta en kahvia jaksa äärettömän haitallisena pitää, että sinällään en koe että se häiritsisi itsessään. Toisaalta se ei kyllä tee hyvää mielenterveydelleni, minullahan on se paniikkihäiriö ja kahvi nyt ei ihan paras lääke ole sekään tuon hoitoon. Ja kahvi on tottaka parempi kuin alkoholi!

Kahvia aloin miettimään oikeastaan siksi, koska kun oikein mietin, se voikin olla rauhattomuuden ja muun aiheuttajana. Siis tottakai olen aina huomannut, että kahvi piristää, se saa selvästi sydäntä hakkaan nopeammin ja liikaa juotuna se tekee levottoman ja rauhattoman olon. Pahimmillaan alkaa ahdistaan. No, miksikös minä olen alkoholia juonut? Yksi syy on ollut (riippuvuuden lisäksi) juuri se, että olen korkannut jos oloni on rauhaton ja ahdistunut. Nyt vasta tunnistan, että usein on muuten menty sillä kaavalla että ensin juon liikaa kahvia ja saan tutinan, mitä hoidan seuraavaks alkoholilla koska se rauhoittaa vieden tutinan pois. Miten mielipuolista! Eihän minun tarvitsisi rauhoittaa itseäni millään, ellen olisi jollain toisella aineella ensin saanut itseäni rauhattomaksi! Tässä taas asia mitä on mietittävä! Lisäksi tuntuu että kahvin kanssa menee kuin viinan: ehkä voin olla juomatta sitä, mutta kun alan juomaan niin juon aivan liikaa,ja vaikka tiedän että siitä tulee huono olo, juon silti. kyllä on ihminen tyhmä!

Toinen on tupakka,mitä palaa aivan liikaa. Edelleen haluan lopettaa, mutta ilmeisesti en vieläkään tarpeeksi, kun ei ole sellainen tunne. Ja ilman sitä tunnetta se ei ole kuin hampaat irvessä tunnista toiseen kärvistelyä ennen sortumista. Huoh.

Elämä ilman minkäänlaista riippuvuutta olisi tavoitteeni. Se tulee varmasti olemaan hankalaa ja vaatii jatkuvaa pientä kuulostelua. Olen äärettömän herkästi addiktoituva ihminen, joten on oltava tarkkana, että ei kehittyisi uusia riippuvaisuuksia. Mutta kysymys kuuluu; olisiko siinä perää, että pyrkisi melko alussa kaikista riippuvaisuuksistaan eroon, auttaisiko se raittiuden tiellä? Nyt tuntuu, että voisi auttaakin ja näin sanotaan linkin takanakin. Tuo kahviasia herätteli, kun tosiaan olen alkanut nyt latkimaan sitä huomaamattani aivan kamalia määriä, vaikka tiedostan että se ei ole hyväksi minulle.

Mila70 · Syyskuu 17, 2012, 4.05pm

Lainattu Jillallta

[quote=“Jilla-”]
Älähän nyt, sehän vasta olisikin kun kirjaan asti päästäis! Oltas julkkiksia kaikki no, älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne kirjaani odotellessa

Kerran muuten ajattelin tätä illalla kävelylenkilläni, että saisipa meidän tarinoista upeita elämänkertoja, opettavaisia tarinoita, kompurointeja mutta ennenkaikkea hienoja onnistumisia.

Mukava ketju Sinulla! Monta tuttua asiaa kirjoituksessasi. Itse lopettanut 10 viikkoa sitten mutta yksi retkahdus elokuussa, mustaksi lauantaiksi sitä kutsun, mutta nyt jo itselleni anteeksi antaneena.

Minusta on hienoa, että miehesikin haluaa lopettaa, mutta ehkä hän ei ole vielä niin pitkällä kuin Sinä. Olet miettinyt ja analysoinnut näitä asioita selvästikin perinpohjin ja miehesi ehkä yritti tuomalla juomia kotiin saada oman retkahduksensa avullasi anteeksi. Jotenkin minun sympatiat ovat teidän molempien puolella tässä asiassa.

Tupakoinnista haluan kertoa, että olen ikuisesti kiitollinen herra Carrille ja ainoa asia mitä kadun elämässäni on se, etten aloittanut kirjaa aiemmin. Se nimittäin osui ja upposi minuun, 20 vuotta nikotinismiuraa viettänyt paatunutta tupakoitsijaa. Kirja stumppaa tähän siis. Ja sitäpaitsi kirjaa aloittaessani olin hyvinkin skeptinen, miten nyt yksi kirja voi saada minut lopettamaan. Vaan tässä elävä esimerkki ja nyt yli vuotta tupakoimatonta elämää takana.

Kirjoittelen tuolla Titun ketjussa uusi täällä ja vertaustukea etsimässä, mutta ammennan asioita monesta muustakin ketjusta. Koko tämä plinkki on todella ylivertainen, todella kannustava ja voimia antava silloin kun siihen vähiten itse uskoo.
’
Kaikille tsemppiä!

Oikein mukavaa ja selvää viikkoa!

Terkkusin Mila

Iiris82 · Syyskuu 17, 2012, 5.04pm

Hei tuo linkki olikin mielenkiintoinen. 30 ekaa sivua tulostettu iltalukemisiksi…

cricket · Syyskuu 17, 2012, 5.19pm

En käynnisty ilman aamukahvia, mutta pärjään loppupäivän ihan hyvin teellä tai vedellä. Alkuraittiuteen taitaa kuulua ylenpalttinen juominen ihan tottuna tapana ja hyväähän se tavallaan tekeekin, huuhtoo elimistöä. Voisit ehkä kokeilla päiväkahvina kofeiinitonta? Muistaakseni Café Hag oli ainakin ihan hyvää

Jilla · Syyskuu 17, 2012, 5.35pm

Olenkin miettinyt tuota kofeiinitonta kahvia kun siitä kuulin, voisi toimia… Tutustun siihenkin.

Olen lukenut aiemmin tuota stumppaa tähän ja se löytyy nytkin. Olen puolivälissä, sitten lukeminen vähän jäänyt. Tiedän ne jutut mitä kirja tarjoaa, mutta nyt on jotenkin aivot tiltissä siis se ajatus mitä kirja tarjoaa, iskee minuun ja toimii kuin häkä, mutta nyt en saa asiaan silti otetta. Taidanpas silti kaivella samantien kirjan kaapista iltalukemiseksi, kirjan sanoin: vaikka en lopettaisikaan niin mitään en lukemalla menetä. Joten sivujen pariin kohta! Haluaisin kauheasti saada sen halun mikä minulla oli aiemmin asian suhteen. Oivalsin paljon asioita kirjan avulla, en ollut koskaan aiemmin älynnyt ajatella asioita niin. Kaikki tuntui niin selvältä! Olinkin siis aikanaan tupakoimatta ja se oli jopa yllättävän helppoa. Sorruin kännipäissäni ja siitä se lähti. Se on tupakan kanssa sama kuin viinan, yhtään ei auta ottaa tai järki katoaa ja lopetus on taas hankalalaa. Tupakoimatta olemisen hyvät puolet on silti vielä tuoreessa muistissa. Toisaalta en menettäisi mitään, jos tekisin kuten viimeksi; lopettaisin vaan haluan tai en. Päätän lopettaa. Viimeksi tein noin ja kun ensimmäisestä viikosta selvisi, alkoivat ne kirjankin esittelemät asiat menemään jakeluun ja löytyi hetkessä nimenomaan se ajatus mitä nytkin kaipaan, että EN HALUA POLTTAA. no ei se viimeksikään lopetushetkellä ollut, tuli pienellä viiveellä. Miksei toimisi nytkin. Tämä tupakointi korpeaa tällä hetkellä jotenkin valtavan paljon…

Jilla · Syyskuu 17, 2012, 7.57pm

Jännä huomio, onkohan nyt mennyt tämä ja eilinen niin että en oikeastaan ole miettinyt juomista. Lauantaikin taisi olla jo vähän sellainen, kai. Kyllähän täälläkin siis silti kirjoittelee siitä, mitenköhän tämän nyt selittäisin. Nyt keksin! Olen pari päivää pitänyt itseäni ehkä “liian raittiina” vai olisiko oikeampi sanavalinta “liian valmiina”. Tiedättekö mitä tarkoitan? Tilanne ei ole vielä paha, mutta pieniä viitteitä on.En ajattele tollasia kokoaikaa, mutta joskus tuntuu nyt että pidänkö itseäni nyt hetkittäin liian vahvana. Johtuu varmaan siitä kun on ollut oman juomishistoriansa aikana niin lyhyitä pätkiä juomatta, että tällainen kaks viikkoa ja kolme päivää tuntuu melkein vuodelta.

Tämä on kiinnostava huomio ja samalla huomaan oppineeni niin paljon aiemmasta! Tämä on nimittäin aina ollut se tilanne, josta on pikkuhiljaa alkanut alamäki. Nyt en koe että niin kävisi ja osaan olla tarkkanakin toisin kuin ennen. Mutta tarkoitan siis jotain seuraavaa:

Juomiseen liittyvät asiat ei pyöri enää kokoaikaa mielessä → olenpas hyvä, pärjännyt näin hienosti! → tässähän ei ole enää mitään ongelmaa → itseasiassa ei ole mitään mietittävää enää, oon pärjännyt niin hyvin että ei jaksa koko aikaa ajatella → ei minulla ole sinne plinkkiinkään enää oikein kirjotettavaa → plinkissä käyminen loppuu → tässähän meneekin suorastaan loistavan hyvin ja eihän minulla ole mitään hätää, itseasiassa tämähän on ollut niin helppoa että en liene alkoholistikaan. Jos on näin helppoakin ollut, voin varmasti juoda vähän, aina välillä!

Ja sitten mennääääään pitäkää kiinni! Heikompia huimaa ja vahvemmillakin naama kalpenee! Ja jillaa viedään. Sitten ryypätään mitä ryypätään, vuosia meni viimeksi holtittomasti kunnes nyt, tänä päivänä, koen olevan hieman vahvempi, hieman viisaampi ja raitis yli kaksi viikkoa! Onneksi annoin periksi ja tajusin, että ei se rajoittaminen onnistuisi ikinä.

Ja nyt, nyt aion ottaa joka helkatin aiemmasta virheestä opikseni, enkä hakkaa enää päätäni seinään. Saattaa kuulostaa höntiltä, että otan niin vakavasti noita juttuja (kun oikeasti en pidä edes itseäni vielä tukevasti raittiina, mutta huomaan että sekunneiksi iskee joskus se liian varma olo!), mutta haluan olla ehdottoman tarkka tällä tielläni, ENKÄ HALUA toistaa vanhoja virheitä! Minulle tämä tuntuu tällä hetkellä sopivan, että analysoin jokaisen liikkeeni ja ajatukseni ja ennenkaikkea olen tutkalla kokoajan sen suhteen, että mikään ei vahingossakaan ohjaisi siihen suuntaan mikä on aiemmin johtanut retkahdukseen. Tykkään tehdä näin, ei ole pakonomaista, joten ei kai sen väliä jatkossa kerkeää vamaan himmaamaankin tämän pohdinnan kanssa, sitten kun se varmuus kasvaa ja oppii vähän edes luottaan itseensä.

On kyllä mainio olo, kun ei ole juonut. Välillä on alakuloisia olotilojakin, mutta ne kuuluu elämään. Sitä olenkin miettinyt että ei raittiinakaan aina naurata, ja huh, ei se alakulo raittiina maailmaa kaada. Mutta siihen jos lisäisi juomiset ja niiden tekemä ahdistukset niin maailma onkin jo kaatumassa, olen siitä ollut useinkin aika varma

Jilla · Syyskuu 17, 2012, 8.21pm

Hei voi ei… Tästä samaisesta syystä olen varmaan ollut ärsyyntynyt, kun olen lukenut vähentäjien puoltakin! Nimittäin erityisesti tänään huomasin ärsyyntyväni. Hyvänen aika, vieraiden ihmisten tarinoista enkä oikeasti tiedä edes heidän tilanteestaan enempää. Mutta kun ärsyynnyin. Nyt tunnistan sen sellaiseksi liiaksi varmuudeksi ja kuin uhoksi! Mitä ne tuollain vähentelee, ja ei se nyt noin onnistu. Ihan tyhmää koko vähentäjät, alkoholistejahan nuo on kaikki ja miksi ne eivät lopeta kuten MINÄ tein koska olin niin VIISAS. ja kyllä MINÄ TIEDÄN mitä niiden pitäisi ja kyllä minä tiedän miten!

Olen hämmentynyt. Tämä liittyy nyt ihan selvästi sellaiseen liialliseen varmuuteen, ihankuin olisin jo pitkälläkin raittiina ja tietäsin aiheesta kaiken. Kuten sanottua, tällainen on juuri kostautunut aiemmin aina. Ihan aina. Unohdan sen tietyn terveenlaisen nöyryyden.

Näin, nyt on ajatukset kirjoitettu ylös. Olen muuten kirjoittanut tänne nyt ennemmin kuin päiväkirjaani, tuntuu luontevammalta. Siksi tekstiäkin riittää mutta tällaiset oivallukset haluan pistää ylös ja tämä ketjuhan on kuin päiväkirjani.

Jilla · Syyskuu 18, 2012, 6.26am

Ihmiset juo kyllä kauheen paljon ja vaikka mihin. Aiemmin olen ollut yksi niistä jotka juomista suunnittelee ja yksi, joka juo myös ihan mihin vaan. Ei sitä muiden kulutuksia silloin niin katsellut, tai ehkä oli vaan mielissään kun ne muutkin joi milloin mihinkin, enhän minä sitten mikään erikoinen enää katsokaas ollutkaan. Mutta ihan muutaman päivän sisään seurannut mitä ihmiset maailmalla puhuu

punkkupullo lämmikkeeksi kun on syksy
punkkua palkinnoksi siivoamisesta
punkkua palkinnoksi raskaan työn päälle
punkkua,kun nyt elämä ylipäätään on raskasta
olutta että jaksaa lapsiaan
olutta palkinnoksi kun jaksoi urheilla
raskas viikko,viikonloppua odotellessa juodaan punkkua ja viikonloppuna niiiiiin ryypätään ja nollataan!
punkkua koska vituttaa
punkkua koska on hyvä päivä
nurmenleikkaukseen olutta ja palkinnoksi punkkua
kaljaa laatikollinen kun vituttaa, kun ei ole rahaa edes ruokaan

Ihan suht lähipiireistä poimittuja juttuja. Nyt on osunut oikein silmiin nuo, olen huomannut että erityisesti muutamat juovat kokoajan ja syy löytyy aina. Mielenkiintoista!

Iiris82 · Syyskuu 18, 2012, 7.17am

Mä NIIN tiedän. Ja tämä tunne tulee useamman kerran päivässä. Ja tosiaan, siis ihan huimat pari viikkoa oltu juomatta voi huh! Kyllä sitä nyt sietäs “juhlistaa” ryyppäämällä. Niin tuttua. Ja tosiaan koitan vältellä vähentämislukemisiakin nykyään, en pysty nyt lukemaan sellasia kun alkaa vaan juotattaa.

hermine · Syyskuu 18, 2012, 7.54am

Hei Jilla ja Iiris,

Ihan samoissa tuntemuksissa olen minäkin, tänään kun tulee 2 viikkoa juomatta. Ja just tasan tarkalleen alkaa sellainen tuttu levottomuus ja ärtymys, että no niin, kyllähän tässä on oltu jo ’hyviä ihmisiä’ ja tsempattu ja onnistuuhan tämä taukojen pito…joten ei se ongelma varmaan olekaan niin paha, vois kai sitä vielä juoda. Arghh!!! Olen jo 40-vuotias, itsekin äiti, aikuiseksihan minut pitäisi lukea. Mutta aina jostakin hiipii kapina ’kiltin tytön’ imagoa vastaan. EN HALUA olla ’kiltti tyttö’, ja raittiina ja reippaana oleminen on minun alitajunnalleni ilmeisesti synonyymi kiltteyden kanssa. Aivan älytöntä. Eli kyllä tässä saa taas tehdä itseanalyysia.

Tiedän kyllä, että tämä kiltteyden taakka tulee lapsuudestani, mutta pitäisi nyt ryhtyä sitä käsittelemään oikein kunnolla. Onneksi psykologikäynnit alkavat huomenna. Saan vähän peilattua ajatuksiani toisen henkilön kanssa.
Haluaisin olla hyvällä tavalla ’kiltti’ itseäni kohtaan, ja se tarkoittaa mm. juomattomuutta. Haluan oppia elämään rakentavasti, ja olla turhautumatta siitä. Mikä tarve on aina mennä rikkomaan hyvä olo? Niin, siinä sitä riittää pohdittavaa.

Hyvää ja raitista tiistaita muillekin turhautuneille, ja vähemmän turhautuneille!

tuulenviemaa · Syyskuu 18, 2012, 8.33am

Kiltin tytön syndrooma?
En ole juurikaan pohtinut miksi minusta tuli juoppo, mutta tuo kolahti. Jatkuva huono omatunto siitä tuliko nyt tehtyä väärin, olisiko pitänyt tehdä toisin, oliko pitänyt jättää tekemättä/sanomatta/ajattelematta…
Kiitos ajatuksen aiheesta, Hermine.

hermine · Syyskuu 18, 2012, 9.04am

Kiitos kiitoksista, Tuulenviemää

Tästä kiltin tytön syndroomasta saisi meidän naisten kesken varmaan enemmänkin keskustelua aikaiseksi, ehkäpä sille pitää joku päivä aloittaa oma ketju!

Itsekin olen vasta viimeaikoina alkanut tiedostamaan alkoholin liittyvän tuon kestämättömän ‘kiltteyden’ rikkomiseen. Olen ihan hirveän helposti syyllistyvä, ja jään aina pohtimaan sanomisiani, ja loukkasinko jotakin, jäikö jokin väärinymmärrys…kyllähän sellaisen kestostressin ‘hoitamiseen’ viininkittaaminen toimii aika hyvin tämä oli siis sarkasmia, tarkennan, ettei sitä tarvitse jäädä miettimään itsekseni

Olen kyllä vuosien varrella aktiivisesti opetellut sanomaan ‘ei’ ja tuomaan mielipiteitäni esille. Mutta se on pitkä prosessi. Alkoholi on ollut sellainen oma ‘hengähdyshetki’ kaiken keskellä (tunnen itseni hetkisen voimakkaaksi, muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, kukaan ei voi minuun vaikuttaa…), mutta eihän tämän arjen eläminen nyt pitäisi niin ylitsepääsemätöntä olla, etteikö tätä kestäisi myös selvinpäin. Opetellaan, opetellaan…päivä kerrallaan.

Jilla · Syyskuu 18, 2012, 11.11am

Kiltin tytön syndrooma, oi KYLLÄ! Ennenkuin kerkesin edes viimesen herminen tekstin loppuun, mietin kanssa että minäkin olen kännipäissäni voimakas, itsenäinen, rohkea… Oikeasti selvinpäin olen ihmisenä hyvin herkkä, en kovinkaan itsenäinen enkä siitä rohkeudestakaan aina voisi sanoa. Kiltti, kyllä! Kanssaeläjien kanssa minulle on ollut aina tärkeintä, että en aiheuttaisi vahingossakaan kenellekään pahaa mieltä. Toivon, että kukaan ei inhoaisi minua. Yritän, että kellään ei olisi minusta huonoa sanottavaa. Helvetin raskasta, mutta kun en osaa muuta ja pelkään, että mitä jos en kelpaa? Olen myös juuri se kenelle tutut soittelevat ja jaarittelevat jopa tuntikaupalla ongelmiaan ja minä vaan kuuntelen, kun ei siihen väliin mahdu mitään kyllä sanomaankaan. Tuosta olen sentään oppimassa pois, en vain enää vastaa. Jos vastaan, en kehtaa sanoa mitään, joten on parempi olla vastaamatta kokonaan. Ystäviäni kuuntelen tietenkin vaikka koko yön läpi, mutta mikä terapeutti minä liki tuntemattomille olen?

Itseasiassa juuri viimesin juomakertani sai vauhtia tuollaisesta tilanteesta. Ajoin puhelun aikana kauppaankin hakeen lisää juotavaa. Olin niin henkisesti loppu sen puhelun jälkeen, kuiviin imetty olo, ahdisti… Tuntui että täytyy juoda lisää vaan että siitä selviää. Toki itse ne juomat hain ja join, mutta minulle ei tee hyvää tuo puolituttujen terapeuttina toimiminen. Tai mikä terapeutti, kun en sano kuin moi ja heihei puhelun aikana. Olen kuin kaatopaikka niille ihmisille, minulle voi kipata kaiken paskan ja kun se on kipattu,voi vaan häipyä. se oli viimenen kerta kun join, samalla se oli viimeinen kerta kun suostuin kaatopaikaksi.

Tässäkin aiheessa taitaa riittää pohdittavaa… Haluaako joku avata aiheelle ihan oman keskustelun? Voisi olla hyvä, ajatuksia varmasti riittäisi! Saa täälläkin kirjottaa, mutta ehkä ihan oma aihe olisi muidenkin helpompi löytää

Kaaleppinen · Syyskuu 18, 2012, 3.46pm

Jaampa tähän oman kokemukseni kiltteydestä, joka oli totaalisen sairaalloista ja jonka taustalla jylläsi armoton hylätyksitulemisen pelko sekä riittämättömyys joka pohjautui omanarvontunteen puuttumiseen.

Elin lapsuuteni maaseudulla. Nautin peltotöistä ja kaikesta maatilan toimintaan liittyvästä. Rakastin isovanhempiani yli kaiken. Silti jotenkin olosuhteiden yhtälönä, päädyin tekemään ympäripyöreitä päiviä, vaikka pienikokoinen ja hento pojan naskali olinkin. Tietysti kaikki tykkäsivät sekä kehuivat, kun pikkupoika kiertelee päiväkaudet isoilla peltoaukeilla kiviä keräämässä pois kylvökoneen tieltä.

Kotona olin psykologi, joka toimi terapeuttina omille vanhemmilleen, jatkuvasti vuorotellen istuskellen puhumassa aikuisten asioista. Kavereita, saati ystäviä minulla ei ollut. Tulin silti kaikkien kanssa toimeen, kiusaajienikin, olinhan loistava naamioitumaan tilanteiden sekä ihmisten mukaan, loputtomien roolieni alle. Todellisia tunteitani en kertonut kenellekkään, vaan pidin ne omana salaisuutenani. Ilmankos välillä meinasi puristaa rinnasta. Tein koulussa kavereideni kotiläksyt, jotta olisin edes jotenkin hyväksytty porukkaan, vaikka toiveajattelua se lähinnä oli.

Peruskoulun jälkeen sain muutaman kaverin sillä, että olin 24/7 kuskina heille, ajellen suurimmaksi osaksi omalla kustannuksellani edestakas. Lisäksi tuosta psykologin roolista oli tullut minulle niin suuri osa identiteettiäni, että kuusi vuotta sitten kuntoutuksessa asioita läpikäydessäni, kirjoitin melkoisen listan ihmisistä, joita olin kuuntelemalla auttanut. Esimerkkinä, selvittelin edellisen vaimoni sekä hänen äitinsä ja siskonsa välejä jatkuvasti asioista vuoronperään heidän kanssaan jutellen.

Kaikesta tuosta sairaalloisesta kiltteydestä, on tähän hetkeen tullut eräänlainen voimavara, koska aika pitkälti tuosta entisestä sairaasta kiltteydestä johtuen, minuun on kasvanut luonteeseeni kiinni auttamisenhalu sekä ihmisten kohteleminen kunnioittavasti. Niin monta erilaista ihmiskohtaloa olen saanut “terapioissani” purkaa, omani mukaanlukien, että aika pitkälle tiedän miten ihmisten kanssa tänään haluan toimia. Lisäksi kun olen saanut tutustua omaan, aitoon itseeni, voin luovia ihmisten kanssa melkoisen pitkälle siten, ettei minun tahallisesti, saati tahattomasti tarvitse ketään loukata. Kun kohtelen ihmisiä hyvin, heistä suurin osa vastaa samalla tavalla. Tänään saan olla kovasti kiitollinen kaikesta kieroudesta, jota elämässäni on riittänyt. Kiitos menneen kieroon kasvamisen, minun on kohtuullisen helppoa huomata, jos ajatukseni tai toimintatapani alkavat kääntyä väärille urille. Lisäksi kun olen omana itsenäni kohdannut uusia ihmisiä, olen saanut elämääni ne tärkeimmät ihmiset, eli aidot ystävät, jotka rakastavasti nykäisevät minut takaisin oikeille uomille, mikäli he huomaavat minun turvaurilta johonkin hairahtuneen.

Kaikki sairaalloinen käytös menneessä, on mahdollista kääntää tämän päivän terveeksi voimavaraksi, sikäli kun on valmis muutosprosessin itsensä kanssa läpikäymään. Eniten tuossa prosessissa vaaditaan ennakkoluulotonta mieltä sekä anteeksiantamisen kykyä. Omasta kokemuksestani voin kertoa, kaikki tuo on vaivan arvoista.

Jilla · Syyskuu 18, 2012, 5.45pm

Kiitos kun jaoit tarinaasi kaaleppinen. Se selittääkin, meinaan sinusta erityisesti on jäänyt lämmin kuva täällä plinkissä ja sellainen, että osaat aina sanoa juuri oikein oikeassa tilanteessa.

Synnyttää mielenkiintoisia ajatuksia, en oikeastaan ole koskaan ajatellut tuota voimavaraksi kääntämistä. On ollut aina vähän sellainen ajatus, että joko pysyn “liian kilttinä” tai sitten pitäisi ruveta jotenkin aivan päinvastaiseksi. Mutta miksi ei voisi olla järkevällä tavalla kiltti? Ei aina tarvitse ääripäästä toiseen kulkea.

Mulla on taipumusta ripustautua ihmisiin sen jälkeen, kun olen ensin oppinut luottaan. Lapsuudesta on hieman huonoja kokemuksia. Lapsena eräs luokkakaveri alkoi yhtäkkiä kaveeraamaan kanssani. Ihmettelin sitä hieman, koska enhän ollut heidän porukkaan kuulunut aiemmin. Hän kuitenkin osasi vakuuttaa, että oikeasti pitää minusta ja haluaa olla ystäväni. Juuri kun aloin luottaa häneen, selvisi että hän oli tehnyt jotain ikävää muille a kaveerasi kanssani vain, koska hänellä ei ollut muita kavereita. Kun sai välit selväksi muiden kanssa, kertoi ihan minulle että ei oikeasti ole koskaan minusta pitänytkään ja räkätti päälle. Häipyi vain ja ei enää hyvä kun puhunut minulle. Se oli todella kova isku, olin muutenkin hieman porukan ulkopuolinen aina ja tuon jälkeen hyväuskoisuudelleni nauroikin isompi porukka. Sieltä tuli useampikin nauraan mulle, että kuvittelinko oikeasti, että tämä ihminen olisi kaverini. Niin, luulin oikeasti… Olimme tuolloin ala-asteen alimmilla luokilla, kyllä lapset osaa olla julmia. Josks kuristaa vieläkin kun mietin tota ja on selvää, että se on jättänyt valtavan jäljen siihen miten tänäpäivänä uskallan luottaa ihmisiin. Siksi minulla ei olekaan kuin kaksi kaveria joista tiedän, että heihin voin luottaa. Toista voisin pikkuhiljaa alkaa jo puhutteleen ihan ystävänäkin, vuosia kun olemme tunteneet.

Oletteko tehneet tunnelukkotestiä netissä? Mistähän se löytyi, google varmaan tietäisi. Olen tehnyt sen muutamankin kerran, hyvin mielenkiintoinen. Täytyisi tehdä uudelleen että palaisi mieleen tulokset, mutta menettämisen pelko on se mikä on kaikkein pahin myös testin mukaan ja tiedostan asian. Tuli mieleen, kun kaaleppinen mainitsit sen menettämisen pelon. Se on minulla hyvin suuri ja kaikista asioista sellainen mitä en oikein tiedä, kuinka pitäis purkaa en uskalla, varmaan juuri tuon lapsuuskokemuksenkin takia, päästää ihmisiä lähelleni koska pelkään, että he jättävät minut. Takerrun herkästi myös mieheeni, mutta sitä olen saanut työstettyä. Mieheni on hyvin luotettava (vaikka ehkä se ryyppyjutun takia ei niin uskoisi), joten olen uskaltanut jo aika paljon. Kavereista olen aina varma, että menetän heidät ja saatan siksi alkaa epäillessäni jopa käyttäytyyn siten, että heidät lopulta menetänkin. Mielenkiintoista on myös se, että harva ihminen tietää minusta oikein mitään, vaikka olisimme paljonkin tekemisissä. On ollut hurjaa huomata, kun joskus ihmiset kertovat minusta jotain. Ei mene sinnepäinkään välillä! Sitten havahdun, että olen tavallaan pitänyt niin suojassa itseni, että olen tahattomasti pitänyt pitkiä aikoja erikoisia rooleja päällä.

Huhhuh,tulipas syvältä paljon asiaa… Nää alkaa oleen kyllä sen verran diippejä juttuja, että voi hyvin olla, että näitä en enää itse saa purettua.

Kaaleppinen · Syyskuu 18, 2012, 6.57pm

Tuossa on yksi suurin syy raittiuteni aikana, josta nousi äärettömiä pelkotiloja. Opin luottamaan yhteen ihmiseen, kunnes aloin pelätä menettäväni hänet. Ainoa tie tuosta ulos oli se, että puhuin sekä kirjoitin tuntemuksistani, samalla miettien niitä asioita sekä tapahtumia, jotka minussa tuon tunteen alunperin oli saanut aikaiseksi. Tänään luotan ihmisiin, eikä minulla ole tarve enää ripustautua niinkään. Ehkä tässä hetkessä mietittynä, suurin syy, miksi ihmisiin ripustauduin, oli kohdallani sellainen, etten kokenut itse itsestäni pitämään huolta. Koin etten pärjäisi, ellei joku minusta huolehtisi tai auttaisi elämässä eteenpäin. Korvaavien kokemuksien sekä lukuisten kommelluksien kautta, olen saanut kasvaa itsenäiseksi ihmiseksi, jolla on omalaatuinen, lapsenomainen usko Johonkin, joka pitää huolta myös minusta. Enää en pelkää, vaan luotan.

Laitan ohessa “linkin” tuonne blogini teksteihin, joissa olen pelkoa pohtinut enemmältikin. Toivottavasti tuolta löytyy joitain palasia päästä eteenpäin.

Voimia Jilla. Tänään et ole yksin.

Jilla · Syyskuu 18, 2012, 7.13pm

Kiitos linkistä! Olen noitakin kirjoituksia vilkuillut aiemmin, mutta en tässä mielessä joten sainpas hyvää iltalukemista.

Onneksi on taipumusta kirjoittamiseen ja asioiden syväänkin pohtimiseen, joten voisin kokeilla myös kirjoittaa ajatuksiani. Se yksi ystäväni on myös sellainen, jonka kanssa saisin tästä varmasti pitkät keskustelut aikaiseksi.ihan siis ystävien välistä, terapeutikseni häntä en aio laittaa. Siinä on muuten sellainen ihminen, johon olen luottanut aika alusta melko voimakkaasti. Hänessä on jotain sellaista, mikä ei saa minua varpailleen ja epäileen. Ihan alkuun aikanaan kyllä mietin, onko hän varma että haluaa olla kaverini, mutta se vaihe meni melko pian ohi silloin jo vuosia sitten. Hän taitaa olla myös ainoa, kenelle olen voinut olla aina täysn rehellinen ja kertoa hyvinkin syvällisiä asioita. Homma toimii puolin ja toisin mukavasti. Muille olen huono kertomaan kauhean paljoa, juuri siksi kun pelkään, että kertomani asiat voitaisiin käyttää negatiivisella tavalla jotenkin minua vastaan sitten KUN he hylkäävät minut

Miehen kanssa on inasen hankala keskustella. Olen useinkin ajatellut, että häneltä puuttuu jokin ominaisuus. Hän ei osaa järin hyvin asettua toisen saappaisiin ja saattaa olla hieman tyly tai kylmä, ja tiedän, että hän ei tee sitä tahallaan. Hän tukee kyllä, mutta on vähän huono keskustelutoveri ollut aina jos mennään syvempiin vesiin. Hän on pienestä saakka oppinut, että tunteista ei puhuta ja jos niitä näytetään, on se tunteiden näyttäminen yleensä ollut perheessään nyrkistä silmään, tavarat seinille ja sillä siisti. Hän on siis hieman kyvytön, mitä tulee tällaisiin asioihin. Kännissä kyllä kertoo aivan uskomattomia juttujakin ja pohtii todella syvältä ja itseasiassa minusta tuntuukin että hän on onnellinen kun saa edes silloin puhuttua. Vaikuttaisi sellaiselta jolla olisi paljonkin halua puhua, mutta rohkeus ja kyky puuttuu. Ollaan osin vähän samanlaisia, arkoja paljastaan asioita ja pelätään mitä toiset ajattelee. Hyvä pari no se taas miehestäni. Ona tullut paljon mainittua hänestä täällä. No, niin suuri osa elämääni että ihmekös tuo.

Joku terapeutti voisi olla hyvä tähän asiaan, mutta koen aika hankalaksi senkin. Toisaalta tuiki tuntemattomalle on joskus helpompaa puhua. Eikä ainakaa tarvitsisi pelätä, että siitä avautumisesta seuraisi jotain pahaa tai jokin hylkäyskokemus. Sulattelen asiaa vielä.

Jilla · Syyskuu 18, 2012, 7.15pm

Niin ja kaaleppinen, on kyllä ihanaa kuulla että sinulla menee tämänkin asian kanssa noin hyvin nykyään. Olet tehnyt töitä paljon asioiden suhteen ja kyllä näyttää työ tuottavan hedelmää. Todella hienoa! Se antaa myös toivoa siihen, että tästähän voisi itselläkin tulla ihan hyvä vielä, ajan kanssa.

Jilla · Syyskuu 19, 2012, 6.14am

Kirjoitin siitä tunnelukkotestistä. Käykää katsomassa tunnelukkosi.fi/testi.php

Tein testin uudelleen, muutama kohta nousi erittäin vahvaksi. Vahvoja ei yhtään, keskivahvaa ja heikkoa sitten loput. Tämä on kyllä niin totta ja antaa taas paljon ajatuksia. Siksi kirjaan ne erittäin vahvat eli pahimmat tunnelukot nyt tähän, jotta voin pohtia niitä helposti myöhemminkin. Tuo hylkääminen kohtana eritoten iski kuin nuija. Ja tuo erolla uhkailukin… Aikanaan, epävarmempana, tein sitäkin ja tunnistin myöhemmin, että se johtuu nimenomaan tuosta mitä tekstikin kertoo. Onneksi parisuhteessani olen päässyt näissä asioissa paljon kohti parempaa, mutta litroittain kyyneliä ja hikeä se on vaatinut, hemmetisti työtä.

Hyväksynnän haku
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Testin suorittaneista 17% sai saman voimakkuuden tulokseksi. 68% sai vähintään keskivahvan tulokseksi. Vastauksesi:
Minulle on tärkeää että kaikki ihmiset pitävät minusta, myös sellaiset joista minä en pidä. 6
Kun teen päätöksiä, joudun miettimään hyväksyvätkö muut valintani ja miten he reagoivat päätöksiini. 5
Yritän kuulua joukkoon ja muuntaudun sen mukaan mitä odotan toisten haluavan minulta. 5

Sinulle on tärkeää, että kaikki ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Pyrit olemaan muille mieliksi. Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta. Saatat tehdä pääköksiä ajatellen hyväksyvätkö vanhempasi, kumppanisi tai ystäväsi ne. Et ehkä uskalla tehdä asioita oman mielesi mukaan, koska pelkäät että sinua moititaan tai kritisoidaan. Ryhmässä yrität kovasti kuulua joukkoon ja saatat muuntautua sen mukaan, miten odotat muiden haluavan sinulta. Toivot että sinusta pidettäisiin, ja pyrit välttämään ristiriitoja tai toisten loukkaamista. Et esitä omia mielipiteitä torjunnan pelossa, tai sitten esität voimakkaita mielipiteitä testataksesi miten muut sinut hyväksyvät. Saatat pukeutua hyvin sovinnaisesti, ettet tuntisi itseäsi ulkopuoliseksi tai erilaiseksi. Teet paljon sen eteen, että ihmiset arvostaisivat sinua. Saatat hankkia menestystä, saavutuksia statusta, rikkautta tai kauneutta, jotta muut voisivat arvostaa sinua. Sinun on vaikea arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, sen sijaan muut ihmiset toimivat arvokkuutesi peilinä.

Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Testin suorittaneista 27% sai saman voimakkuuden tulokseksi. 87% sai vähintään keskivahvan tulokseksi. Vastauksesi:
Minun on vaikeaa pyytää muita huolehtimaan minusta. Toisten tarpeet menevät viime kädessä omieni edelle. 5
Tunnen syyllisyyttä jos en toimi toisten odotusten mukaan. 5
Löydän aina aikaa muille ja huolehdin läheisistäni. Olen tottunut kuuntelemaan toisten ongelmia. 6

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

Hylkääminen
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Testin suorittaneista 13% sai saman voimakkuuden tulokseksi. 61% sai vähintään keskivahvan tulokseksi. Vastauksesi:
Pelkään että menetän rakastamani ihmiset tavalla tai toisella. 6
Rakastun ihmisiin jotka eivät halua tosissaan sitoutua tai pelkään itse sitoutumista. 2
Minun on vaikea kestää lyhyttäkään eroa läheisistäni ja ahdistun jos joku josta välitän ottaa minuun etäisyyttä. 5

Menetyksen pelko ohjaa elämääsi - olet huolissasi yksin jäämisestä. Uskot että läheisesi kuolevat tai jättävät sinut. Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi - pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Riippuvuudet voivat olla selviytymiskeinosi, joilla yksinolon aiheuttama ahdistus tuntuu siedettävämmältä. Koet suhteisiin kuuluvat tavalliset erotilanteet ahdistaviksi etkä luota siihen että suhde kestäisi erot. Tulkitset herkästi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä eroaikeiksi ja saatat ylireagoida niihin, vaikkapa siihen kun toinen ei vastaa puheluusi tai tekstiviestiisi. Vaikka suhde olisi vakaa, se luultavasti tuntuu vain väliaikaiselta - ikään kuin se olisi koko ajan vaakalaudalla. Saatat itse epätoivoissasi uhata erolla, ikään kuin testataksesi odotustasi - joko suhde nyt päättyy. Menetyksien myötä tunnelukko vahvistuu ja alat uskoa ettei mistään löydy kestävää suhdetta.

Alistuminen
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Testin suorittaneista 19% sai saman voimakkuuden tulokseksi. 82% sai vähintään keskivahvan tulokseksi. Vastauksesi:
Minulla on vaikeuksia pitää puoleni ihmisten kanssa. 4
Olen kiltti ja joustava sekä vältän ristiriitoja. 5
Miellytän toisia välttääkseni ikävät seuraamukset. 5

Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, koska et pidä niitä tärkeinä. Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä agressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea.

Jilla · Syyskuu 19, 2012, 9.58am

Huoh. Tämä, ne erotilanteet ja kaikki. Ne on jotain sellaisia, että se paniikki ja pelko vie vallan todella helposti. Tämän huomaa niin selkeästi, jos mieheni on joskus jossain muualla muutamankin päivän. Se on minulle todella vaikeaa. En oikeastaan tiedä edes mitä pelkään, kun oikeasti mitä pelättävää minulla on? Mieheni on kaikenlisäksi hyvin luotettavakin, eikä minulla ole mitään syytä pelätä esimerkiksi pettämistä. Mutta sekin on yksi rajuimmista peloistani. Pelkään kuollakseni, että hän pettää minua, vaikka pelkoon ei ole mitään syytä. Kaikkein pahin pelkoni on että hän löytäisi jonkun toisen ja jättäisi minut, näen siitä joskus untakin ja unessa kaikki nauraa minulle, ja miehenikin on niissä minua kohtaan kylmä kuin jääpala. Olen puhunutkin asiasta miehen kanssa, eikä hän voi eikä hänen tarvitsekaan tehdä mitään enempää kuin mitä on tähän mennessä tehnyt. Kun se on ihan sama mitä hän yrittää tehdä ja sanoa, se ei vaan helpota oloani yhtään. Ne on minun omia pelkoja ja oikeastaan olen sanonutkin että olet vain oma itsesi ja menet ja teet niinkuin yleensä teetkin, koska muuten on pelkona se, että hänkin lähtee tähän mukaan ja rupeaa esimerkiksi vältteleen joitain menojaan tai kokee, että hän on jotenkin vastuussa siitä, että pelkäänkö vai en. Kun eihän se niin mene, minä olen vastuussa ja yksin minä olen se, kenen pään sisässä ne asiat on ja tässäpä aihe, mikä ei kyllä toisen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ratkea.

Erotilanteissa, puhun siis esimerkiksi kun lähtee kavereiden kanssa jonnekin viikonlopuksi tms, olen todella ahdistunut. Olen aivan paniikin partaalla aina jo siitä lähtien kun kuulen koko reissusta. Enkä edelleen tiedä miksi. Kun ei ole mitään syytä. Haluaisin niin kovasti olla rohkeampi ja luottaa, todella, mutta kun en pysty. Se erossaolon alku on aivan kamalaa, ja saan hillitä itseäni todella, että en kehittäisi riitaa lähdössä. Tiedän, että sellaiseen ei ole syytä, mutta juur riidan kautta se tilanne on muka helpompaa kestää. Oikein suututtaa toinen lähtiessä ja joskus tekisi mieli huutaa että mene sitten minne oletkaan menossa ja turha soitella ja pysy vaikka ikuisesti poissa perkele. Mutta tuohan on aivan älytöntä, siksi puren aina hammasta ja kitkutan että en hermostu. Eihän tollasessa huutamisessa ole mitään järkeä, kun se ei liity koko asiaan mitenkään. Yleensä sitten miehen lähdön jälkeen se kaikki purkautuu, kun olen yrittänyt niin kamalasti kestää sen lähdön. Purkautuminen näkyykin sitten rajuna itkemisenä, saatan olla aivan hervoton ja vaellan huutaen ja itkien ympäri asuntoa aivan hermorauniona enkä edelleenkään ymmärrä miksi.

Nytkin itken, koska nuo asiat tulivat niin voimakkaana mieleeni. Se on tuo kuulkaa sellanen kuvio ja homma, että en edes tiedä miten voisin lähteä sitä purkamaan. Olen miettinyt, että kirjoittaisin jotenkin niitä tlanteita auki, mutta päässäni vilisee niin paljon ajatuksia aivan umpisolmussa että en tiedä miten saisin mitään otetta asiaan. Ehkä aloitan siitä, että mietin ihan yksittäisiä asioita aiheesta “mitä pelkään?”. Jos saisin edes yhden ajatuksen paperille.

Onko muilla vastaavaa tilannetta?