Minulle joku fiksu aikanaan kertoi, ettei fysiologinen viinahimo kestä kuin korkeintaan kaksikymmentä minuuttia. Jos en ehtinyt ryhmään tai saanut puhelimella ketään kiinni, istuin keittiön pöydän ääressä ja puristin pöydän reunaa sen kaksikymmentä minuuttia. ‘Tämäkin menee ohi’… Ja sitten kun kaksikymmentä minuuttia oli kulunut, sanoin itselleni että se meni jo.
Jokainen ‘voitettu’ kaksikymmenminuuttinen antoi minulle itselleni onnistumisen tunteen, jonka jälkeen seuraava ei enää tuntunutkaan mahdottomalta kestää. Minulla ei ollut ‘kannustajaa’ joten jouduin kannustamaan itse itseäni Kolme päivää oli mahtavaa, viisi päivää upeata! Viikko oli ikuisuus. Pian puhtaita päiviä olikin jo plakkarissa sen verran, etten halunnut enää aloittaa nollasta uudestaan. Tai ‘halunnut’ ja halunnut - en ollut varma kykenisinkö siihen enää koskaan! Olin niin monta kertaa yrittänyt ja kompastunut muutaman viikon jälkeen, antanut periksi kurjuudelleni, etten enää jaksanut puolella sydämellä kokeilla.
Moni kertoo, että juomisen mieliteko poistui raitistuessa - tuli tunne siitä ettei tarvitse juoda sen sijaan ettei saa juoda. Omalla kohdallani se tapahtui vasta jonkun ajan kuluttua siitä, kun olin paininut, potkinut, tapellut ja suunnilleen purrut juomahimoani vastaan ja pysynyt melkein vuoden raittiina Mutta tällä kertaa kävikin niin, että siitä todella syntyi raittius, ehkä juuri sen valtavan energiankäytön seurauksena? En antanut itselleni yhtään tekosyytä anteeksi - mikään tapahtuma maailmassa tai elämässäni ei saanut minua kääntymään enää takaisin ja believe me, kaikki tekosyyt oli käytetty and then some… Jugoslavian jakautuminen useiksi valtioksi taisi sekin olla minun syytäni. Sorry about that, Tito:)!
Kaikkea muuta pääsee hoitamaan, kun on pää on puhdas. Juova ihminen ei osaa edes kuvitella kuinka paljon alkoholi sotkee ajatuksia, saa aikaan paranoidisia harhoja, tekee epäluuloiseksi, mustasukkaiseksi ja whatnot. Kun juomisesta aiheutuneet häpeät, syyllisyydet, luulot ja pelot haihtuvat on ihmisellä mahdollisuus kasvaa ihmiseksi, eheytyä. Ja korjata sitten muut, mahdollisesti lääkitystä tarvitsevat asiat.
Hieno kirjoitus! Antoi taas itsellekkin voimia. Oon nimittäin odotellut josko viinahimot iskis päälle, vielä ei ole sellasta oloa tullut. Mut jos tulee ni meinaan taistella niin maan perkeleesti!
Mun pitää vielä lisätä sen verran, että olin kontrollifriikki Minun ainoa mahdollisuuteni hallita alkoholia oli olla ottamatta sitä ollenkaan. Mahdollisuuteni täysipainoiseen elämään on puolestaan siinä, että loppujen lopuksi luovutin taistelun ja antauduin sille tosiasialle, että alkoholi on minua vahvempi… Mutta vasta kun olin itse siihen valmis
Joku herätys mulle tuli. Kun heräsin sairaalassa letkuissa, niin sinne tuotiin hirttämällä itsemurhaa yrittänyt henkilö, jonka henkitorvi oli murskana. Mä näin ja kuulin kaiken sen hoitohenkilökunnan touhuamisen verhon raosta. Arvatkaapa järkyttikö mua toi
Vähän ennen tuota olin miettinyt, että revin letkut ja vermeet irti ja lähden ryyppäämään ja sitten saa vaikka henki mennä. Tuota karseaa tilannetta kuunnellessa ja katsoessa karisi juomahalut ja itsariajatukset itseltäni. Samalla ulkona oli melkoinen ukonilma, ja tunnelma oli kuin suoraan kauhufilmistä Tuli semmoinen olo kuin itse Jumala olisi raivonnut ulkona. Pelotti, tärisytti…salamoi ja karsea korina kuului vieressä
Hemmetti. Pitihän sitä vielä tuonkin jälkeen tissutella, mutta toi pisti mut miettimään asioita. Pahimmat juomahalut katosi. Nyt on mennyt 4-6 tuoppia per päivä, eli kohtuullisesti pitkin päivää. Lähinnä fyysiset riippuvuusoireet pysyy poissa.
Kyllä. kahteen otteeseen tullut käytyä. Kehoitti menemään takas AA-ryhmään heti paikalla…retkahduksia sattuu kuulemma Kyllä tässä jo toipuu huomiseen päivään kuntoon, ja ihan buranan voimalla, mä en mitään bentsoja tarvitse. Nyt selkärankaa vaan ja persettä penkkiin.
Kiitti tuesta
Kyllä tää helpottaa jo. Toi A-klinikka auttoi mua taas ihan kamalasti. Puhuminen auttaa kummasti, samoin tämä avautuminen täällä palstalla. Saas nähä miten huomenna ryhmässä.
Puhuminen auttaa aina, väittäisin. Olen siitä itse onnellinen, että olen kasvanut perheessä, jossa on aina puhuttu kaikesta avoimesti. Vaikka kuinka kipeätä tekisikin. Tsemppiä huomiseen!
Jep. Pääsin takas ryhmään ja tilanne alkaa helpottaa, vaikka morkkista on vieläkin ja ajatukset ajoittain sekavia.
Melkoinen soppa tosiaan tuli kehiteltyä
Kiitos kysymästä, kyllä se tästä taas lähtee.
Viikonloppu meni kivasti selvinpäin. Tiukkaa oli mutta selvisin hammasta kiristellen.
Hieman on morkkis vähentynyt, mutta olo on hieman pöllähtänyt muuten. Varmaan viikon verran menee ennenkuin olo tasaantuu taas. 12.8 oli eka päivä ilman huikkaa. Samana päivänä palasin ryhmään.
Tuo päivä muuten sattuu olemaan klaran päivä Mitä lie kohtalon ivaa taas…
Päivä kerrallaan - syntyjä syviä pohdiskellen.
Ehkä tästä taas opittiin jotain…Kiitokset kaikille neuvoja antaneille
Kolme päivää oli mahtavaa, viisi päivää upeata! Viikko oli ikuisuus. Pian puhtaita päiviä olikin jo plakkarissa sen verran, etten halunnut enää aloittaa nollasta uudestaan. Tai ‘halunnut’ ja halunnut - en ollut varma kykenisinkö siihen enää koskaan! Olin niin monta kertaa yrittänyt ja kompastunut muutaman viikon jälkeen, antanut periksi kurjuudelleni, etten enää jaksanut puolella sydämellä kokeilla.
Kyllä tässä jo toipuu huomiseen päivään kuntoon, ja ihan buranan voimalla, mä en mitään bentsoja tarvitse. Nyt selkärankaa vaan ja persettä penkkiin.
