Ja aurinko nousee

Me Lopettajat
1

Hei.

Ajattelin avata oman ketjun, johon voi kirjata ajatuksia.

Minä noin 40-vuotias mies. Alkoholia viimeksi 28.12.22. Olo on nyt hyvä. Reipas. Olen juonut selvästi liikaa viimeiset 15 vuotta. Viimeisen viiden vuoden aikana päiväannos pääsääntöisesti 1 viinipullo + 0,5 litraa A-olutta. Viikonloppuisin ehkä pari, kolme olutta lisäksi viinipullon kanssa. Sunnuntaisin ei juomia. Satunnaisesti myös kirkkaita, mutta etupäässä vain pieniä suomiviinoja, 0,2 dl, sillain pikapäihtymiseen, jos oli kiire. Laskeskelin, että tannoin meni kuukaudessa noin 500 e alkoholiin. Se on aika rutosti rahaa. Ehkä noin pari vuotta sitten alkoi tulemaan ulkoisesti epäterveiden elintapojen merkkejä, kuten pientä ylipainoa ja turvotusta; vuoden alusta olen hoikistunut jo noin 7 kg. En tiedä kumpi on kärsinyt enemmän, mieli vai ruumis. Ennen lopettamista oli mm. usein vatsassa huono olo. Välillä heräsin vähän kuin paniikkihäiriöön, joka oli vatsassa. Se ei ollut kipu, mutta sellainen olo, kuin olisi pelästynyt kamalasti jotain. Satunnaisesti oli myös rytmihäiriöitä. Sydän hakkasi kuin päästäisellä aina kun joi. Yöt nukuin erittäin huonosti, lähes aina. Henkisesti pelkäsin jostain syystä lähes kaikkea. Tuntui, että mieli prakaa ihan justiinsa. Kaikki ongelmat kanavoitui alkoholiin, joten lopetin sen käytön. Vähentelin ehkä noin kuukauden, viime syksystä saakka niin, että lopulta meni käytännössä 2 olutta päivässä eikä muuta.

Alkoholi toimi, ainakin aikansa, minulla niin, että olin hetken aikaa kuin pyörremyrsky. Sain siivottua, laitettua ruokaa, korjattua asioita yms. kunnes juomat melkein loppu. Sitten söin ja menin nukkumaan. Juominen alkoi siis melkein kellontarkasti joka päivä kello 17 ja päättyi noin kello 19.30. Sen jälkeen ruokaa ja nukkumaan noin kello 20 aikaan. Sittemmin, ehkä noin viimeisen parin, kolmen vuoden aikana, juominen alkoi samaan aikaan mutta pyörremyrskyvaihe, eli toimeliaisuus jäi pois ja tilalle tuli toimettomuus. Tai oikeastaan sohvalla istuminen ja puhelimen selailu.

Kovin työ on siinä, että opettelee elämään sillain normaalisti. Että oppii tekemään asioita ilman alkoholia. Että oppii olemaan häpeämättä itseään. Tuo häpeä oli karmivan kuormittavaa, vaikka oikeasti join hipihiljaa kotona, eikä jokainen vastaantulija ja kaupankassa oikeasti tiennyt, että join. Mutta siis olo oli kuitenkin sellainen, kuin olisi koko yön viilettänyt jossain murhaamassa ihmisiä. Jos nyt tuollaista yleistä vertausta käyttää. Nyt on myös alkanut harmittamaan, että kuinka paljon olen menettänyt aikaa juomisellani. Paljon on jäänyt kokematta ja näkemättä. Tuntematta. Mutta sille ei voi enää mitään. Mutta silti harmittaa. Harmittaa, mutta siltikin tekee välillä mieli juoda. Näen itseni jostain syystä Homer Simpsonina, joka on lopettanut juomisen, ja muistelee lämmöllä, kyyneleet valuen, hyviä hetkiä alkoholin seurassa. Näen ne hetket sillain ajatuskuplassa, joka tulee Homerin päästä. Ne ilon hetket, kun istun rannalla pullon kanssa. Kun istun veneessä pullon kanssa. Kun istun pullon kanssa…

Yritän kirjoittaa pian lisää, nyt kun aloitus on nyt tehty.
Kaikkea hyvää kaikille!

2

Terve taas.

Onko kukaan muu huomioinut sellaista, että nyt kun on ollut jo pidempää juomatta, niin olisi muisti jotenkin huonontunut? Se tuntuu jotenkin käsittämättömältä, mutta mielestäni oma lähimuistini on huonompi verrattuna siihen aikaan kun käytin säännöllisesti alkoholia. Vai voiko olla niin, että nyt vasta huomaan huonontuneen muistin? Olenko jotenkin muuten skarpimpi ja siksi huomaan, että en muista jotain? Tämä asia hämää minua. Omasta mielestä tosiaan muisti on huonontunut huomattavasti. Joskin vaikuttaa vähän sille, että hakemalla haen myös juomisesta syntyneitä vikoja :slight_smile:

Kummallista, mutta kun käyn kaupassa, niin omasta mielestäni huomaan monia ihmisiä, joista näkee itsensä. Siis sen, että on ongelmia alkoholin kanssa. Kassajonon mies, usein hänessä selviä merkkejä liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Punakkuutta. Huono iho. Ehkä ylipainoa. Ennen en kiinnittänyt huomiota asiaa. Pikemminkin taisin olla katsomatta juuri kehenkään. Mietin, että kuinka monen ihmisen olisi syytä miettiä juomistaan. Mietin, että kuinka vaikeaa on ensinnäkään myöntää itselleen, että juo liikaa. Myöntää, että tässä on nyt hei aika paha ongelma meneillään. Että hei, haluatko oikeasti elää näin. Kukapa oikeasti haluaisi? Oikeasti, mitä hyötyä juomisesta edes on :confused:

3

Tuohon muistin heikkenemiseen sanoisin että se on tilapäinen ilmiö. Kroppa ja aivot puhdistautuvat alkoholihuuruista ja mielessä pyörii monenlaista asiaa. Tarkkaavaisuus ei ole aina parasta, asioita ja ajatuksia tulee ja menee. On myös totta että juoma-aikana skarppasi enemmän - jopa voimiensa äärirajoille - ettei tekisi virheitä jotka paljastaisivat ulkomaailmalle liiallisen alkoholin käytön. Uskon tilanteesi parantuvan siinä vaiheessa kun raittiina pysyminen alkaa olla automaattista eikä siihen tarvitse erityisesti panostaa.

Onnittelut päätöksestäsi, suunta on oikea. Älä anna kiusauksille perille. Viinanhimo iskee silloin kun tunnet olevasi vahva ja selviytynyt. Kolmen kuukauden jälkeen on suurin vaara retkahtaa ottamaan “pari”, joka ei pysähdykkään siihen vaan putki on taas valmis. Tsemppiä.

4

Kiitos ajatuksista JuuliaS.

Aion pysyä vahvana. Olen jo selvinnyt muutamista tilanteista, joihin aina ennen kuului alkoholi. Eli mökillä olosta ja peräti kolmesta työmatkasta. Alkoholi tuli mieleen enemmänkin vasta jälkeenpäin, ei mökillä tai hotellissa ollessa, mikä on outoa. Yksi siunaus, niin karmivilta kuin ne tuntuvat, on unet. Kun näkee unta alkoholista ja juopumuksesta ja herää pelästyneenä ja ahdistuneena, kiittää vaan sitä, että on selvä. Alitajunnan auttamiskeino? Mutta silti pelottaahan se, että joskus lipsahtaa ottamaan yhden. Tiedän, että annan sen jälkeen luvan ottaa toisen. Sitten seuraavana on lupa juoda pullo viiniä viikonloppuja ja sitten sitä mennään taas.

Toki tuo, että selvisi muutamista tilanteista… Pitää muistaa olla nöyrä ja olla tarkkana, ettei ”vahvuus” nouse päähän. Liika varmuus itsestään on varmaan hyvin vaarallista.

5

Heips, UnelmaParemmastaElämästä.

Minä seuraan kirjoitteluasi. En nyt jaksa kommenttia kirjoitella.

Putkis 0132

6

Moikka ja tervetuloa seuraan! Hyvin samaan tahtiin mennään ja hyvin samanlaisin miettein, kaikin puolin. Joulukuussa lopetin itsekin.

Tuosta muistista olen kirjoitellut itsekin jotakin, koska se on todella hämmästyttänyt. Olen yhtäkkiä unohdellut joitakin tapaamisia ja tapahtumia, vaikka se ei todellakaan ole ollut tapaistani. Olen alkanut laittaa muistutuksia puhelimeen, koska olen usein muistanut asian vielä samana päivänä aiemmin ja sitten havahtunut illalla, että ei vitsit se meni ohi. Olen ajatellut tuota samaa, että olenko ennen sittenkin unohtanut, mutten ole havahtunut edes myöhemmin. Nyt kuitenkin tajusin Juulian kommentista, että minähän olen varmasti keskittynyt menoihin enemmän, kun niihin on liittynyt sekin, että pitää olla selvinpäin. Moni päivä on jo paljon ennen sitä mennyt erilaisella kaavalla ja varmasti hyvin usein odottaen sitä tuttua kotiinpaluun jälkeistä palkintoa. Nyt kun asiaan ei liity samanlaisia valmisteluja tai odotuksia, ne ehkä unohtuvat helpommin. Ja ehkä sama voi koskea muitakin, pienempiä juttuja. Kun on ollut kovempi tarve hoitaa ne ns. alta pois, että päästään asiaan. En tosiaan tiedä, mutta harmikseni olen todellakin huomannut saman. Toivon, että se on ohimenevää.

Sitten tuo, että huomaa muista ihmisistä asioita paremmin. Joku päivä mietin, että ei oikeastaan ihme, että osa ajautuu lopettamisensa jälkeen moralisoimaan muita melko hyökkäävään ja ärsyttäväänkin tyyliin. En nyt välttämättä kaupassa, mutta somekeskusteluissa olen monesti ajatellut että vooi eeei, kun osa vaikka kommentoi aggressiivisesti johonkin juomista käsittelevään uutiseen. Tulee olo, että jos mitään ongelmaa ei olisi, ei olisi niin kovaa tarvetta polkea jalkaa ja huutaa, miten kaikilla ei todellakaan ole asian kanssa mitään ongelmaa. Sen kun toteaisi mielessään, että enpä ole kohderyhmää, mutta hieno homma muille ja jatkaisi eteenpäin.

Kirjoittelehan lisää kuulumisia ja tsemppiä matkaan! Enää yhdeksän kuukautta ja voimme onnitella toisiamme ensimmäisestä tipattomasta kalenterivuodesta. :sunglasses:

7

Kiitos Elohiiri. Ja terve Putkis.

Luinkin eilen ketjusi Elohiiri, ja huomasin, että olet pohtinut paljon samoja asioita kuin minä. :slight_smile:
Minulla on ollut muun muassa samanlainen suhtautuminen ajamiseen mitä juomista seuraavaan päivään tulee. Tai oikeastaan myös yleensä työntekoon. Normaalin arkiannoksen (pullo viiniä + olut) juomisen aikataulutin aina niin, että meni 12 tuntia ennen kuin tarvitse lähteä minnekään. Katselin laskureilla hyvinkin tarkkaan, että kauanko alkoholi palaa, jos tarvitsi lähteä autolla jonnekin. Asia vaati melkein neuroottista suunnittelua, ja käytännössä myös esti minkäänlaiset aktiviteetit elämässä. Varsinkaan arkisin. Perjantaisin ja viikonloppuisin oli helpompaa, kun ei tarvinnut niin aikatauluttaa. :blush:

Ja varmaan juuri tuo, että on ollut keskittyneempi johonkin, on syy miksi silloin ei ole tullut unohduksia. Minä olen nyt selvänä alkanut jopa unohtamaan edellisiä iltoja useammin kuin juoneena :smiley: . Nyt joutuu ihan oikeasti miettimään, että mitä tein ja mietin edellisenä iltana. Lieko tuokin joku tapa entisestä, että yleensä miettii tuollaisia, mutta niin vain teen. Juoma-aikoina kävin joka aamu hyvinkin tarkkaan edellisen illan läpi. Että mitä tein vain teinkö mitään (ja kuvittelin aina tekeväni, ihan kaikkea). Monta join, minne vein tyhjät pullot, mitä söin yms. Mitä ajattelin. Usein laitoin myös pöydälle lapun, jossa varmistin viimeisen juoman lopetuksen kellonajan. Iltoina, jolloin tuli juotua enemmän, niin oli lapulla usein myös teksti, että huomenna ET juo…

Miettiiköhän ns. normaalit ihmiset edellisiä iltojaan? Siis ihan normaaleja arki-iltojaan? :laughing:

Mutta joo, sairaalloista kontrollointia ollut elämä. Ehkäpä tässä nyt aivotkin ottaa rauhallisesti vaan ja antavat suosiolla asioiden lipua pois mielestä. Ehkäpä aivot jopa lomailee, kun ovat tehneet paria työtä yhtä aikaa jo monta vuotta. :slight_smile:

Joskin aivot pullauttaa välillä myös ulos jotain 15 vuotta tapahtumia, jotka hävettää vieläkin. Joku moka saattaa tulla mieleen kuin se olisi vasta eilen tapahtunut. Mokailtuja rakkauksia (mokailin niitä siksi, että yksinkertaisesti jo jossain 25 vuotiaana valitsin mieluummin juomisen kotona kuin tytön tapailemisen…), hukattuja ystävyyksiä, joitain iltoja hetkestä x jolloin en muista mitä tein. Tuntuu, että jotenkin elämän 15 vuotta on hävinnyt. Varmaan jos jonkin sen aikaisen tutun vielä tapaisin, minusta tuntuisi että joku viikko sitten viimeksi nähty. Ehkäpä menneisyyden, hyvien aikojen haikailu on osa taudinkuvaa. Hyvillä ajoilla tarkoitan sitä kun oli vielä matalemmissa vesissä.

Tuossa kun kirjoitin, että viikonloppuisin saattoi mennä viinipullollisen päälle enemmän oluita kuin viikolla, niin nyt olen alkanut ajattelemaan, että oliko 2018, kun A-oluet tuli kauppoihin, aloin ostelemaan silloin niitä tavanomaisten sijaan ja olin usein kovassa humalassa, siis kovemmassa kuin ennen ainakin. Minusta noihin aikoihin oma riippuvuuteni kasvoi rajusti. Tai riippuvuushan jo silloin oli, mutta promillet kasvoi. Voisiko olla juuri noista vahvoista kaljoista johtuvaa, se syvemmälle meno? Ja joskus ei saanut viiniä ostettua, niin kyllähän jollain neljällä, viidellä, kuudella A-oluella jo olon itselleen sai. Ja nyt puuhaillaan viinejä ruokakauppoihin! Ihan varmasti A-oluet alkoholisoi porukkaa, ja IHAN varmasti, jos viinit tulee ruokakauppaan, ongelmat kasvaa karseesti. Ihan pelottaa. Ei ehkäpä itsensä puolesta, mutta monien muiden.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

8

Hei Unelmaparemmastaelämästä!

Aloitustarinasi kolahti lujaa. Kirjoitat tuttuja juttuja. Halusin tulla toivottamaan sinut tervetulleeksi palstalle! Pysy linjoilla, niin maksimoit onnistumisesi elää raittiina.

Omasta tarinastani voisin vielä kertoa, että aika lailla 6 kuukautta vei, että alkoholin haitat korjaantuivat. Sen taitekohdan vain tiesi ja tunsi. Fyysiset vieroitusoireet hävisivät tyystin. Kyllä kannattaa taistella. Ne hetket ja mielihalut eivät kestä ikuisesti, vaan loppuvat, kun ihminen on omaksunut uusia tapoja. Työtä lopettaminen vaatii, se on selvä. Aktiivista aivotyötä ja uusia rutiineja tueksi. Sulla on hyvällä mallilla tuo homma ja kirjoitat hyvin tilanteestasi.

1 tykkäys
9

Kiitos LempeäKettu.

Uskoakseni jatkan kirjoittelua eli jään joukkoonne. Tämä on terapeuttista ja mukavaa. Ja lisäksi pidän kirjoittamisesta. Välttelen tietokoneenkäyttöä käyttöä viikonloppuisin, paitsi elokuvien katselussa, joten pidemmät viestit painottunee arkeen. Puhelimella vähän työlästä.

Olen huomannut että yksi tärkeimmistä keinoista selvitä, pysyä selvänä, on syöminen. Heti kun oloja tulee, niin heti syömään. Eikä pinnakaan ole niin kireällä silloin. Tuossa raittuiden alussa, ehkä pari ekaa kuukautta, hermot meni kyllä niin herkkään että huh. Kerran rikoin muun muassa työkalukaapin kun en löytänyt jotain. Minä, joka ei ennen suuttunut mistään. Sittemmin olen pitänyt huolen etten tee mitään nälkäisenä, niin ei ole sattunut räjähtämisiä.

Tänään itsetehtyä vönerpitsaa!

Täälläkin ollut juttua alkoholittomasta oluesta ja minusta nekin toimii ja hillitsee. Ja myös täyttävät vatsan nopeasti. Join niitä alussa aika paljon. Tykkäänkin. Lisäksi minussa on herännyt kahvittelija. Menee useampi kuppi pari, kolme kertaa päivässä.

Tällä hetkellä ei tunnu olevan oireita tai haluja. Tuntuu, että arkisin on enemmän. Ehkäpä arkisin on jotenkin tylsempi olo. Paikalleen jumahtanut.

Pitäneekin seuraavaksi kirjoittaa minun paikallaan pysymiseen liittyvistä ongelmista. Jonkinlaisesta levottomuudesta. Asia on vaivannut ja tuonut ongelmia. Ja on varmasti yksi syy juomiseen.

10

Taisin päätellä olevani alkoholisti jo noin 15 vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten olin asiasta varma. Olin noin 2 vuotta sitten ensimmäistä kertaa varmaan 15 vuoteen hieman pidemmän ajan juomatta. Vähän yli kuukauden siis. Sen jälkeen tapahtui se klassinen; sallin itselleni perjantaioluen. Kehityskulkua ei varmaan tarvinne selostaa sen tarkemmin. Voisin sanoa, että minulla on ollut halu lopettaa juominen jo tosi pitkään. Mutta siltikään en ole halunnut lopettaa. Tuosta reilun kuukauden juomattomuudesta oli kyllä se hyöty, että huomasin kuinka mukavaa onkaan olla selvänä. Kuinka raikasta. Uutta.

Niin, tuon lopettamisten jälkeisen aloituksen jälkeen yritin useasti käskeä itseäni lopettamaan juomisen, mutta en tietenkään ottanut neuvoja vastaan humalaiselta tyypiltä, joka vieläpä puhuu itselleen. :frowning:

Vähän ennen vuodenvaihdetta se sitten tapahtui. Jonkinlainen ihme, voisin sanoa. Kiitos siitä. Jollekin. Tavallaan ihmetyttää, että miten olen tähän pystynyt. Ja halunnut. Oikeasti halunnut.

Olen aina ollut jollain lailla levoton, ehkä enemmän päästä kuin ruumiista. Jos minulla on tylsää, huomasin jo nuorena, että siihen auttaa juominen. Jotenkin olen tehty niin, etten oikein voi olla tekemättä mitään. Alkaa heti ahdistamaan. Ajatustoiminta on sellaista, että maailmantila, luontokato, saastuminen, ihmisten toiminta ja vaikka mikä sai aikaan sellaisen maailmantuskan, että hain helpotusta alkoholista. Juominen oli tietynlaista todellisuuspakoa. Herkän ihmisen on vaikeaa hyväksyä maailmaa, johon hänet on väkisin laitettu. Lupaa kysymättä. Sittemmin olen yrittänyt hyväksyä sen, että maailma on mikä on. Ei sille voi mitään ja koska sille ei voi mitään, ei sitä kannata liikaa ajatella. Sittemmin olen siis juonut ihan vaan siksi koska olen riippuvainen. Mutta ehkä jostain tuollaisesta tulee yksi juuri, josta kaikki lähti.

Varmaan juomisen aloittamiseen silloin joskus liittyi sekin, että alkoholilla tuli voimakkaammaksi, joka oli miellyttävä tunne koulukiusatulle ihmiselle. Hyvin ujollekin, ehkäpä muutenkin erilaiselle tai sellaiselle, jolla on erilaiset mielenkiinnonkohteet verrattuna moneen muuhun. Mutta tuo levottomuus. Se on vaarallista. Minulla on pakko olla jotain tekemistä, mieluiten käsille, että pysyn kasassa, etten ajattele. Myös autolla ajelu auttaa, joskin turha pörrääminen ottaa sieluun muiden asioiden vuoksi. Mutta pakko mikä pakko. Käsityöt ovat myös hyvää toimintaa mielelle. Samoin lukeminen. Joskin tätä nykyä siihen on ollut vaikeaa keskittyä.

Ennen myös aivan kuin odotin aina jotain. En oikein elänyt hetkessä, vaan elämäni koostui jonkun asian odottamisesta ja siihen asiaan oli aina liikaa aikaa. Juomalla aika meni nopeasti. En kyllä silloinkaan ymmärtänyt mitä hyötyä elämästä on, jos sen juo ohi… Lisäksi sitten kun oli se hetki jota olin odottanut, join sen ohi. Eli sekin meni ohi kokematta, oikein siis kunnolla kokematta. Vähän sama kuin odotat ihan hirveästi että pääset viettämään ihanaa aikaa ihastuksesi kanssa, sitten juot itsesi siihen kuntoon ettei mikään enää onnistu.

Tietty, alkoholisti etsii/tavoittelee joka päivä uudestaan ja uudestaan sitä täydellistä humalaa, jota ei koskaan tule saavuttamaan. Sen tavoittelun takia menee sitten huonolla tuurilla koko elämä. Lopunajan humalat, no, ehkä varmaan viiden, kuuden viimeisen vuoden humalat, olivat kyllä yhtä paskaa. Ja siitä pitää itseään muistutella, ettei vaan pääse unohtumaan. Eikä sillä, että niistä edellisistäkään vuosista olisi mitään hyvää käteen jäänyt.

Ehkä kaikki tämäkin on selittelyä. Ehkä ei ole mitään syytä miksi aloin juomaan. Muuta syytä kuin se, että olen ollut aina alkoholisti. Jo ennen ensimmäistä paukkuakaan. Ei, en halua syyttää geenejäkään. Ne voivat ehkä herkistää, mutta kyllä se valinta on ollut varmaan minun oma. Tai en tiedä. Asia on vaikea. Ehkä en ole käsitellyt sitä tarpeeksi. Ja niin, mitä sitä syyllistä enää etsimään. Paras keskittyä tähän hetkeen. Ainakin toistaiseksi.

Kysymys palstalaisille. Oletteko joutuneet tarkkailemaan mitä elokuvia katsotte tai mitä kirjoja luette? Monessa elokuvassa ja kirjassa alkoholista annetaan myönteinen kuva. Tai jos ei myönteinen, niin ainakin jollain tapaa hauskuuden mahdollistava. Joskin asiaan on ehkä nykypäivänä tullut edistystä ja sarjoissa, elokuvissa tai kirjoissa ei ole niin paljon juomista kuin ennen. Kauan sitten luin kirjan nimeltä Kuivilla, kirjoittajana Augusten Burroughs. Muistelen sen olleen aika hieno kuvaus alkoholismista ja toipumisesta. Silloin tietenkin mietin, että no, enhän minä nyt noin paljoa ole juonut, tässä mitään holisteja olla.

Lueskelin ketjuja viikonloppuna. Hirveän paljon samaistettavia asioita on moni käynyt läpi. Monella täällä on lämmin sydän. Pysykää sellaisina. Välillä myös tuntuu, että ihan kuin lukisi kaksoiskappaleidensa kirjoituksia. Sielunsisarusten.

11

En ihmettele, että työttömyys tai loma tai eläkkeelle jäänti on vaarallista jo liikaa juovalle ihmisille. Tuleva kesä pelottaa. Lomajuominen on ollut rajua. Aloituksessa muistaakseni mainitsin lähinnä arki- ja viikonlopun määrät. Mökille mennessä ostin juomia kerralla enemmän, siellä pääsin ottamaan heti aamusta. Se tuntui heti fantastiselta. Kaikki ne värien yhtäkkiset kirkastumiset ja muut… Kotona ollessa ja varsinkin arkisin aamujuomiselta minut on pelastanut myös se, että olen ostanut aina tietyn määrän juomaa kerralla, etten voi juoda liikaa ja että seuraavan päivän toimintakyky tulee säilymään kohtalaisena.

Lomalla, varsinkin mökillä ollessa, pääsi siis ”elämään” ilman esteitä. Ja koska juomaa riitti (mökkimatkalla useita alkoja, joista jokaisesta ehkäpä jotain mukaan), seuraavan aamun olokin oli sen sitten mukainen. Eli aivan kuin Tom Waits olisi kirjoittanut krapulani (anteeksi vertauskuvani, ei ole varmaan omakeksimä, luulen kuulleeni sen joltain tutulta joskus. En kykene keksimään NOIN osuvaa vertausta…). Joten sitä piti heti parantaa, saada jokin muu artisti soimaan, ja siksipä jo jossain puolenpäivän aikaa saatoin olla päiväunilla, kunnes tokenin ja sitten taas lisää. Tuollaisina päivinä juomamäärät olivat huimia, tyyliin reilua kahta litraa viiniä ja päälle oluita. Järkyttävää. Mutta kyllä minä siinä kaiken keskellä jotenkin onnistui kaikenlaista tekemään. Muistaakseni. Mutta silloin, lomilla, oli sellainen vaihe, että jos homma olisi jatkunut vielä kovin paljon kauemmin, olisi suistunut elämästä pois. Ihme se, etten kuollut mihinkään onnettomuuteen.

Kirjoitan asioista, kesästä, jotta ymmärrän paremmin millä tolalla elämä on oikein ollut. Etten missään nimessä tulisi enää sortumaan tuollaiseen.

Joka tapauksessa luulen, etten mene mökille, kun kesäloma koittaa. Vaara on liian ilmeinen. Varsinkin silloin, jos sattuu olemaan tylsää tai oikeastaan toimettomuutta. Sitä en tule kestämään. Ja lomalla on usein toimettomuutta. Varsinkin mökillä. Ei siis kannata järjestää itseään sellaisiin tilanteisiin, joissa voi ratketa. Kotona on jotenkin selvemmät kuviot, turvallisemmat. Ei kai sitä nyt toipuva alkoholisti viinijuhlillekaan mene?

Vaaran merkkejä on joo ilmassa. Mietin, että mitä jos… jotain. Ehkä hyppäsin jo yhden portaan ylikin, koska joku minussa mietti, en siis minä itse, juuri kesälomaa pedaten, että voisi pyrkiä sellaiseen toimintamalliin, jossa juo kesällä vähän eikä vie ainakaan juontia kotiin saakka. Ei kai se nyt haittaa varsinkaan jos ei enää kotona juo?

En kyllä aio alkaa juomaan. Enkä luoda mahdollisuuksia juomiselle. Eli parempi olla menemättä mökille. Parempi keksiä jotain muuta kesäksi.

Jos ennen väistelin tilanteita, joiden vuoksi en voi juoda, nyt väistelen tilanteita, joissa voi juoda. Väistelyä, väistelyä elämä on.

Innostuin eilen juoksemaan. Pysyin ehkä kilometrin juoksemaan koko lenkistä. Olen tyytyväinen. Innostuin kokeilemaan, kun täällä on moni kirjoittanut juoksemisesta. Ja olenhan minäkin joskus juoksemista harrastanut. Noin yleensä, kaikesta huolimatta, yleiskunto ei ole päässyt täysin rapistumaan, kun olen tehnyt kävelylenkkejä lähes aina. Ihan sellaisen tuulettumisenkin vuoksi.

12

Kirjoitat niin paljon (kiitos siitä!), että pitää oikein käydä läpi mitä kohtia tuli mieleen kommentoida.

Nyt vasta kun mainitsit, tajusin tehneeni tuota pitkään itsekin. Kun joi, piti aina miettiä, tuliko jonkun kanssa jotain illalla kommunikoitua, paljonko tuli juotua, mitä tuli syötyä ja tehtyä. Sitten saattoi joko ruoskia itseään tai huokaista helpotuksesta. Tipattomalla oli jostain syystä ihan yhtä hankala tai tosiaan jopa hankalampi palauttaa mieleen mitä tuli tehtyä. Se on varmaan taas se, kun sillä ei aidosti ole niin väliä. Puuhasteli mitä puuhasteli tai sitten ei, ihan sama. Nykyään en enää aloita aamua miettimällä eilistä vaan tulevaa päivää, ja se on muuten aika ihanaa. Kiva kun toit tämän huomion esiin!

Tämä on ihan normisettiä minullekin. Yhdestä nolosta tapahtumasta on nyt kolme vuotta, ja se tulee mieleeni varmaan lähes viikoittain. Kukaan muu ei varmasti sitä ajattele kuin minä itse, ei se edes ollut oikeasti niin ihmeellinen juttu. Kuitenkin mietin, että se varmaan jossain tulee vielä joskus vastaan ja voi kamala sentään kuinka noloa. Argh. Ja tuo ajan katoaminen on tosi outoa. Voin itsekin ajatella jonkun olevan hyväkin tuttu, vaikka todellisuudessa viime tapaamisesta on yli vuosikymmen.

Joo itsekin vähän ihmettelen mitä tässä tapahtuu. Kuitenkin ihan vasta ajattelin, että juhlat eivät ole juhlat ilman alkoholia ja elämästä puuttuu hyvä siivu ilman sitä. Jos johonkin piti osallistua selvinpäin vaikka työvuoron vuoksi, sinne mentiin sillä kertaa vain selvinpäin ja ajoissa kotiin. Ihan koko asenne oli eri. Nyt sen sijaan odotan innolla, että pääsen bailaamaan pikkutunneille hyvien mocktailien ja vaikka energiajuoman voimin.

Hmmm… hyvä kysymys. No en varsinaisesti joutunut, mutta huomaan, että kovin kosteat aiheet eivät niin kiinnosta, ellei niissä ole valistuskulmaa. Sarjoja katsoessa huomaan usein ajattelevani, että siinä ne juovat kylmää teetä. Olen joskus kuullut, että sitä käytetään oluena ohjelmissa, vaikken tiedä edes onko se totta. :laughing: Mutta joo, siis kyllähän noihin kohtauksiin tulee kiinnitettyä huomiota eri tavalla kuin ennen. Tosi usein jollain on viinilasi kädessä, vaikka se voisi ihan hyvin olla vaikka kahvikuppi. Mutta en siis ole mielestäni mitenkään triggeröitynyt tai joutunut vaihtamaan aihetta.

Tällainen vaihe minullakin oli ihan vähän aikaa sitten. Että voisihan sitä nyt varmaan muualla kuin kotona. Sehän olisi selkeä rajaus ja vähentäisi käyttöä tosi paljon… Mutta nyt sekin ajatus on taas hylätty. Miksi joisin kun voin olla juomattakin. Se on vielä selkeämpi rajaus ja vähentää käyttöä vielä enemmän.

Levottomuuden suhteen olen itse ihan erilainen. En ole koskaan ollut kovin energinen ja aktiivinen persoona, vaan kärsin ennemminkin jämähtämisestä. Nyt alan itsekin pikkuhiljaa liikkua enemmän, josko energiataso vähän nousisi. Toisaalta tämä yksi muutos kerrallaan-tekniikka on ollut hyvä. Siinä missä ennen jumitin lonkeron kanssa, jatkoin jumittamista vissyn kanssa, enkä vaihtanut lennossa addiktiosta toiseen. Samalla ymmärrän hyvinkin, että erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaisia keinoja. Ja tässä kamppailussa ne ovat kaikki sallittuja!

Tsemppiä tosi paljon! Ihanaa, kun meitä on täällä useampiakin toistemme tukena. Sielunsisarukset. ?

13

Kiitos Elohiiri ajatuksista.
On kyllä lämmittävää huomata, että moni pohtii samoja asioita. Tietty se ei kovin kivaa ole, että pohdintojen aiheuttaja on alkoholi.

Joskus jopa tuntuu, että tällä palstalla on enemmän ihmisiä kuin tuolla ulkona. Ehkä se on jokin avoimuus, mistä tunne tulee. Täällä ei teeskennellä olevansa jotain muuta kuin on. Naamiot puuttuvat. Ihmiset ovat alasti kuin vastasyntyneet.

Jonkun mutkan kautta mieleeni piipahti filosofi Diogenes, joka kulki keskellä päivää kadulla lampun kanssa, etsimässä ihmistä… Hauska tarina :smiley:

Joo joskus tulee sanoja paljon, mutta asiasta en tiedä. Olen joskus miettinyt, että olisiko minulle hyödyllistä kirjoittaa tunteeni yms. auki ns. pöytälaatikkoromaanimalliin. En vain tiedä, riittäisikö minun keskittymiskykyni siihen. Ja olisiko järkevääkään, noin niin kuin kasassa pysymisen kannalta.

Kummallista kun välillä ajatukset ovat lempeitä ja aurinkoisia kunnes yhtäkkiä sitä uikin jo keskellä myrskyä. Miettii asioita joita ei tahtoisi. Tänään muistelin muun muassa ensimmäistä humalaani. Muistan jopa minkä merkkistä viiniä join. Oksensin puolen pullon jälkeen ja voin huonosti. Olin omassa huoneessani vanhemmillani. Jännää, että joku juttu, josta ensimmäinen kokemus on huono, muuttuu kuitenkin määrääväksi asiaksi elämässä. Nopeastihan ne juomiskerrat tihentyivät ja aloin tavoittelemaan humalaa. Tykkäsinkin heti siitä humalanhetkestä, jolloin kaikki on toiveikasta. Olinhan jo silloinkin masennukseen taipuvainen. Alkoholilla oli helppo paeta kaikkea. Itseään. Todellisuutta.

Mutta miten olen jo niin nuorena päätynyt siihen, että todellisuutta pitää paeta? Voisin väittää, että nykyisessä iässä tiedän asioista enemmän ja nyt minulla olisi huomattavasti enemmän syytä harrastaa todellissuupakoa kuin silloin nuorena, jolloin en tiennyt asiaoista lopulta mitään. Miksi nyt (vihdoin) haluan kohdata todellisuuden ja silloin en? Vai olenko silloinkin valehdellut itselleni että juon, koska todellisuus. Vaikka oikeasti join koska humala. Lopulta en tiedä tykkäänkö pohtia näitä asioita. Lopputuloksena kun on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Enkä tiedä olenko valmis menemään kovin syvälle kaikkeen. Kun nyt on pääsääntöisesti kuitenkin vahva olo. Miksi sitä pilaamaan. Ei pitäisi tonkia liikaa.

Terasseilla näkyy olevan jo kovasti väkeä, huomasin kun kävin kaupungilla. Varma kevään merkki.
Raittiita päiviä kaikille. Olkaa vahvoja kiusauksien edessä.

14

Moro!
Kirjoittelit,
“Olen joskus miettinyt, että olisiko minulle hyödyllistä kirjoittaa tunteeni yms. auki ns. pöytälaatikkoromaanimalliin.”

Kirjoita!
Minäkin kirjoitin, tosin kirjoitukseni eivät jääneet pöytälaatikkoon.

“Alkoholilla oli helppo paeta kaikkea. Itseään. Todellisuutta.
Mutta miten olen jo niin nuorena päätynyt siihen, että todellisuutta pitää paeta?”

Minä ymmärrän hyvin. Myös itse pakenin.
Mitä ja miksi? Jaa… sitä en oikeastaan tiedä.

“Jos ennen väistelin tilanteita, joiden vuoksi en voi juoda, nyt väistelen tilanteita, joissa voi juoda. Väistelyä, väistelyä elämä on.”

Tämä on hyvä asia ensimmäisten vuosien aikana.
Tässä asiassa olen kulkenut nyt siihen vaiheeseen, etten enää väistele, en edes ravintoloita joissa alkoholia käytetään.

Putkis

15

Kiitos Putkis, kiitos ajatuksistasi.
Pitäisi ehkä alkaa kasaamaan tekstiä varten linjoja. Luulen, että demonit on hyvä sanoittaa pois. Loppujen lopuksi.
Mielenkiintoista, että olet kirjoittanut kirjan. Pitänee etsiä ja lukea!

pieniä huomioita mitä raittius on tuonut tullessaan. Ettei hyvät jutut unohdu.

  • Alussa hermot olivat tiukilla, mutta nyt hermot ovat kuin lehmällä. Asiat hoituu hermostumatta
  • Kaikenlaisten asioiden hoitaminen hoituu helposti eikä ole asioiden hoitoon liittyvää etukäteisahdistusta
  • Paino tippunut takaisin normaalipainoon noin neljässä kuukaudessa
  • Iltaisin voi lähteä käymään läheisellä huoltoasemalla kahvilla
  • Rahan säästö. Ihan huimaa.
  • Kova halu tehdä kaikkea. Joskin tänä meinaa kääntyä välillä negatiiviseksi, kun haluaa tehdä muttei voi/ehdi
  • Aamut eivät pelota illalla. Illat eivät pelota aamulla.

Kävin verikokeissa kun olin edellisen/ensimmäisen kerran pidemmän aikaa juomatta. Eli ehkä noin pari vuotta sitten, kuukauden juomattomuuden jälkeen. En muista ihan tarkkaan, että oliko juominen jo alkanut uudelleen. Silloin oli arvot aika ok, paitsi E-MCV arvo oli 100. Eli kyllä sieltä huomasi, että kulutusta on ollut, muut arvot olivat varmaan jo parantuneet tai parantumassa juomattomuuden vuoksi. Paastosokeri oli 6,0 mmol/l eli juuri rajoilla. Verenpainetta oli hiukkasen liikaa. Kävin viime viikolla otattamassa laajan verenkuvan, kai kaiken, mitä ottaa voi, ja nyt tuo E-MCV on 93. Ja muutkin arvot siistit. Verenpainekin on ok. Nyt ihan säälittää oma keho. Miten sitä olenkaan kohdellut. Olen miettinyt, että minut on pelastanut tuurin lisäksi se, että olen syönyt terveellisesti. Lähes uppiniskaisen terveellisesti.

Maanantaiksi ihmeen hyvät fiilikset. Sitä en tiedä, minkälaiset ovat huomenna. Tai tunnin kuluttua. Raittiuden myötä olen jollain tapaa kuitenkin alkanut löytään merkitystä tässä nykymaailman kadotuksessa. Ainakin teorian tasolla. Hyvä alku sekin.

16

Pitäisi myös käydä verikokeissa, edellisistä on todella monta vuotta. Verenpaine on minulla ollut aiemmin hyvinkin ihanteellinen, vaikka elintavat ovat aina olleet vähän siinä ja tässä. Mutta viime vuosina huomasin sen salakavalasti nousseen jonkin verran. Pitääkin mitata, kunhan löydän mittarin.

Sama on muutenkin ollut mielessä, kuinka kaltoin sitä onkin omaa ainutta kehoaan kohdellut. Suorastaan runnellut ja odottanut sen paikkaavan vaurioitaan aina uudestaan. Minä en edes ole syönyt terveellisesti. On ihan oikeasti ihme, että olen vain lievästi ylipainoinen. Ehkä senkin takia verikokeet olisivat paikallaan. Omakin paino laski tipattoman alun jälkeen normaaliksi, mutta lähti uudestaan nousemaan, kun aloin herkutella entistä enemmän. Nyt pitää taas ottaa itseään niskasta kiinni, ettei pääse enempää kertymään.

Kannustan myös kirjoittamaan ajatuksia vaikka kirjaksi asti. Aina voi muuttaa mieltään, jos se ei sitten tunnukaan hyvältä. Putkiksen kirja on vielä lukematta, mutta ehdottomasti sen jossakin vaiheessa käsiini etsin.

Toivottavasti ihmeen hyvä maanantaifiilis jatkuu. Tsemppiä!

17

Verikokeissa kannattaa käydä. Jos on mahdollisuus, kokeet yksityisellä helpompaa eikä se oikeasti paljoa maksa. Ehkä minun viiden päivän juomat. Hmm. Tuntuu, ettei mikään oikein maksa enää mitään, kun vertaa asioita alkoholiin menneisiin rahoihin.

Arki rullaa. Aurinko paistaa. Mietin tulevaa. Päädyin antamaan itselleni ensimmäisen välitavoitteen, mitä tulee juomattomuuteen. Alussa menin niin päivä kerrallaan, etten edes miettinyt päiviä. Nyttemmin olen kartalla, ainakin viikkotasolla, kauanko olen ollut juomatta. Pyrin siis olemaan juomatta 29.12.23 saakka. Silloin tulisi vuosi raittiutta. Tarkoitus ei ole silloinkaan aloittaa, mutta luulen, että ilman tuota tavoitetta en tule pääsemään heinäkuuta pidemmälle tässä hommassa. Jos pääsen tuohon päivään, voin silloin arvioida itseni uudelleen. Tyyliin toivoton tai toivoa on. Toivottavasti lukkoon lyöty päivä auttaisi pääsemään kesän yli. Rehellisesti, en nimittäin keksi, että miten ihmeessä kesän voi selvitä selvänä. Kun en nyt viitsi ihan kotiinkaan lukittautua.

Toisaalta onhan elämän vaadittava eläjältäkin jotain. Selkärankaa, päätöksiä, muutoksia. Ei kaikkea voi saada ilman työtä :sunglasses:

Suomessa ei taida olla sellaista päihdeongelmaisten palvelua, jossa voisi laittaa ns. päällä olevassa tilanteessa viestin jollekin joka voisi yrittää auttaa? Eli jos himot iskee, olisi joku, jolle niistä kertoa? Elokuvien AA:ssa porukalla taitaa olla päihdetukihenkilö? Onkohan Suomessa sellaista? En löytänyt netistä tietoa. Minusta ei olisi ryhmään menijäksi, mutta ehkä kaksin tapahtuvaan keskusteluun.

Mieti myös, vähän kieli poskessa, että Suomessa voisi olla kysyntää sellaiselle päihdeongelmaisten vertaistuki tinderille, jossa voisi selata anonyymejä profiileja, ja etsiä samoja mielenkiinnonkohteita tai samoja ongelmia. Eli palvelu, josta voisi löytää samanmielisen henkilön kirjoittelukaveriksi. Tämä voisi madaltaa porrasta niillä, jotka haluaisivat jutella ongelmistaan, mutta eivät uskalla. Täällähän voi tulla pelko, että joku tunnistaa kirjoituksista. Ja suomalainen taitaa olla pääsääntöisesti sulkeutunut tyyppi, joten samantyylisen ihmisen kanssa voisi olla helppompaa jakaa ongelmia. Helpottaisi kun voisi avata jutut turisemalla ensin vaikka koirista. Tai vaikka moottorisahoista.

Hiljeneeköhän linkki keväisin? Ja kesäisin? Ehkä nyt on huono aika lopettaa. Tai vähentää.

18

Moi,
Nyt on hyvä aika lopettaa. ?

Putkis

19

Näin se on. Ja nyt on hyvä aika olla aloittamatta uudelleen :slight_smile:

Voisi ajatella niinkin, että kuinka monta hienoa kesäkokemusta sitä onkaan pilannut alkoholisumulla. Suomen kesä on niin kaunis, ettei sitä kannata viettää juoden.

20

Toivottavasti en ole niitä, joilla on tahto, mutta ei voima. Raittiina kuitenkin pysytty ja pysytään.

Juomista mietin. En nyt osaa kuinka usein, mutta päivittäin. Lähinnä yhden juomista. Ehkä mietin juomista, jotta voin kieltää juomisen. Luin jonkun kirjoituksesta täällä, että asian ns. pinnalla pitäminen voi olla hyvästäkin. Sitä on skarppina silloin. Ei tule lepsuiltua, kun on varuillaan kuin alkuihminen oli petojen varalta. Tai varuillaan kuin ajaisi autoa lumisateessa. Raittiina on helppo olla raittiina. Raittiina on helpompi kontrolloida tekemisiään. Kun en tuota mietittyä yhtäkään ota, en tule ottamaan toistakaan.

Voikaa hyvin! Pysykää raittiina!