Tää on rankka “leffa” mutta kestää lopulta aika vähän aikaa. Sitähän voi vaikka olla vaan ja ihmetellä mitä tapahtuu, tosin aika menee paremmin jos vaik tekee jotakin taiteellista ja “puhuu” toisten kans vaik tääl plinkissä. Välillä minäkin olen ollu niin väsyny että olen ottanu lääkkeet naamaan ja ambulanssilla on menty lujaa.
Hävettää ihan vitusti koska mulla on mahtavat lapset ja ihania ystäviä. Ja sen jälkeen löysin kumppanin joka rakastaa mua enemmän kun olen koskaan kokenut. Mä olin silloin vaan niin väsyny kaikkeen enkä saanu apua ennenku oli ns. tosi kyseessä.
Kannattaa ajatella että uskomatonta mutta totta. Jonain päivänä se aurinko paistaa risukasaankin.
Kunnioitan suuresti isääni joka sairasti todella tuskallisesti syöpää 7 vuotta viimeiset 3 vuotta avanteen ja munuaisletkujen kanssa yms. kamalaa hän ei halunnut tehdä itsemurhaa koska ajatteli ettei äiti saa silloin leskeneläkettä, jos hän tekee itsemurhan. Minusta hän oli todellinen arjen sankari.
No anteeks vittu anteeks [size=85]En oo käynyt viel ovella, kun itellä ollut kauhee ressi ja kiire koko viimeviikon.[/size]
Sen verran kuiténkin olen asian eteen tehnyt, että viimeisimmän nron hankin ja se ei ollut päällä… Ja viimeinen havainto siitä on nyt tänään maanantaina tasan 2 vkoa sitten.
Kyllä tässä on pieni pelko perseessä et jos jotain onkin sattunut… Aijon käydä ovella, turha siitä on morottaa nyt. Huomenna mahd, kun mieheni tulee kotiin reissusta enkä todellakaan aijo käydä yksin sielä…
[size=85]Anteeks nyt et oon tällänen ihmisperse, muttakun on niin saamaton ja omat edut ennen muita plaa plaa plaa…[/size]
Minä en voi robosta tietää, kun en häntä tunne. Onhan mahdollista myös, että jossain hoidos…? Jos hän ei ole jaksanut elää, se on hyvin, hyvin surullista, mutta hänen traaginen ratkaisunsa, ei nyt vaikka minun tai kaniinin tai kenenkään täällä. M.O.P. Jotain aiheesta. Nick Hornby Alas on pitkä matka, lukukerta n. S.319 “Kun on päätynyt siihen pisteeseen, pisteeseen jossa minä olin uudenvuoden aattona, luulee, että ne, jotka eivät ole katolla, ovat miljoonan kilometrin päässä, kokonaisen valtameren takana, mutta eivät he ole. Jokseenkin kaikki ovat kuivalla maalla, kosketusetäisyydellä. En yritä väittää, että onnellisuus olisi niin lähellä, jos osaisimme vain nähdä sen, tai jotain muuta sellaista hevonpaskaa. En väitä, että itsemurhaa hautovat, ovat hyvin lähellä niitä, jotka pärjäävät. Sanonpahan vain, että pärjääjät eivät ole sen kauempana itsemurhan hautomisesta. Ehkä sen ei pitäisi tuntua minusta niin lohdulliselta kuin se tuntuu.” En tiä onko totta vai ei, mut luen tän kirjan aina kun i.m.ajatuksia tulee. Suosittelen.
Edelleen siteeraus. Osuva,m.o.p. S.104-105 “Totta puhuen minusta ei tuntunut siltä kuin riutuisin, vaan siltä, kuin silloin tällöin haluaisin kuolla, mikä on eri asia. Kuolemaa kaipaava kokee vihaa ja on täynnä elinvoimaa ja epätoivoa ja tympääntyneisyyttä ja uupumusta, kaikkea tätä yhtaikaa. Niinpä hän haluaa tapella kaikkien kanssa ja käpertyä kokoon ja piiloutua jonnekin kaappiin. Hän haluaa pyytää kaikilta anteeksi ja hän haluaa kaikkien tietävän tasan tarkkaan kuinka pahasti he ovat tuottaneet hänelle pettymystä.” Tunnistaako joku itseään? Minä yritän lohduttaa läheistäni ystävän poismenon johdosta. Itketti, vaikken edes tuntenut. Ei ole helppoa olla ihminen, jösses.
Robo hengis. Ei katkolla ainakaan nyt (onko sitten ollut?).
En ite oo nähny Roboo, mut eräs tuttavani oli hänet bongannut.
Eli elossa on, vaikkakin jossain kivenkolossa maan alla
No hengis sentäs. Voi tätä nettiaikaa… Jos ei ny haluu olla tänne yhteydes. Maan alla kivenkolos, noh, juuri tänään ei kuulosta hassummalta. Bänät. Mun tahto. Mut silti taisteltava t ä y s i l sitä ajatusta vastaan, ett ymmärrys on illuusiota. No tää kuuluis tonne askarruttaviin…
Itse ainakin olen jo monta kuukautta ollut ihan allapäin, ei ehkä mukavinta kuitenkaan kun on parhaassa iässä ja tekis mieli tehdä töitä yms. Sitten ymmärrät että tässä on mennyt monia kuukausia suorastaan aivan katatonisessa tilassa! Mieli ollut maissa viime syksyn jälkeen aika pahasti, sitä sitten korjaillut välillä rajustikkin pirin yms kanssa… eipä järin helpottanut! Kannabiksen kanssa rupes menee siihen että sitä poltteli viikossa kuutena päivänä! Viimesinä kertoina alkoi psyyke pettämään todella rajusti, kaikenmaailman vainoharhaisuudet yms. astui kuvaan! nytten yritän päivä kerrallaan jatkaa tätä elämää, joka maistuu niin tuhkalta jo aamulla aina herätessä!Ei ehkä mikään maailman paras olotila, mutta uskon että tuo tuleva kevät viellä pikkusen piristää ja herättää tästä kaaoksesta/koomasta! Pakko yrittää pyrkiä aina eteenpäin, nyt ollut montapäivää ilman mitään myrkkyjä(paitsi alkoholia) ja olo tuntuu pikkuhiljaa siltä että on heräämässä henkiin!
Pahoitteluni että olen niin huono ilmaisemaan itseäni näin kirjoittelemalla mutta onneksi tämä pienikin kirjoittelu on helpottanut erittäin paljon!
Kurja homma . Hyvä, ett on sentäs pilkahduksia, helpotusta. “Katatoninen tila” on kyl hyvä ilmaus syväl masennuksel. Koettu on. Yritin itsemurhaa kauan sitten; onneksi en vaurioitunut. Ois ollut täysin mahollista, kesti useita vuorokausia, ennen k.mut hommattiin sairaalaan. Mut siit on kauan, enkä semmosta tee enää. Ja on se niin onneton loppu… Tämä on se elämä, joka meil on! Rutkasti toivoa ja uskoa sul…!
Tässä porepäissään mieheni kanssa juteltiin ja muisteltiin menneitä… Kaikenlaisista vastoinkäymisistä mitä on ollu meidän yhdessä olon aikana… Varsinkin tuo saatanan vuosi 2006, jolloin kaikki meni päin vittua. Juteltiin läpi kaikenlaista…
Huoh, vittu et sitä osaa arvostaa tätä hetkee. Tuli ihan onnellinen mieli, kun ajattelee et kaikki noi jutut mistä puhuttiin on takanapäin…
Kaikesta sitä on selvinnytkin ja vielä parisuhdekkin selvinnyt…
Olen kiitollinen että olen yhä yhdessä maailman ihanimman miehen kanssa…! Ja kaikesta elämän tuomasta paskasta ollaan selvitty…!
[size=85]En oo käynyt viel ovella, kun itellä ollut kauhee ressi ja kiire koko viimeviikon.[/size]
Aijon käydä ovella, turha siitä on morottaa nyt. Huomenna mahd, kun mieheni tulee kotiin reissusta enkä todellakaan aijo käydä yksin sielä…
. Hyvä, ett on sentäs pilkahduksia, helpotusta. “Katatoninen tila” on kyl hyvä ilmaus syväl masennuksel. Koettu on. Yritin itsemurhaa kauan sitten; onneksi en vaurioitunut. Ois ollut täysin mahollista, kesti useita vuorokausia, ennen k.mut hommattiin sairaalaan. Mut siit on kauan, enkä semmosta tee enää. Ja on se niin onneton loppu… Tämä on se elämä, joka meil on! Rutkasti toivoa ja uskoa sul…!
