O.J kysyi miten sen tekisit ja hän varmaan tarkoitti miten sen tekisi helposti.On pelottavaa hypätä katolta,koska voi jäädä loppuelämäksi pyörätuoliin,hirttäytyminen tuntuu jo ajatuksena kauhealta samoin junan eteen hyppääminen.Lääkkeillä se ehkä onnistuisi helpoimmin,vaikka nykyiset lääkkeetkin on tehty sellaisiksi,ettei niillä henkeänsä kovin helposti itseltänsä saa.
Kolmiolääkkeitä saa ottaa valtavan määrän ja sittenkin herää vaan sairaalasta kauhea morkkis päällä.
Verenpainetta alentavat lääkkeet voisivat olla hyvä keino.Jos yksi pilleri alentaa verenpaineen normaalitasolle,niin mitä tekee sata pilleriä - meneekö vaan taju,sitä en tiedä.Minulle lääkärit sanoivat,ettei annosta saa enää yhtään lisätä,kun pulssi oli 45.
En kehota ketään kokeilemaan.Itsellä se on käynyt monta kertaa mielessä,mutta aina siitä on yli päästy.
ei kun stuf on niin luonnonlapsi että sanoo mitä mieleen juolahtaa, eikä omaa hirveästi rajoja ja suodatinta. Näin mä vaan veikkaan. Must se on aika ihailtava piirre aikuisessa ihmisessä.
No yks päihdelinkin neito on just nyt mun luona kyläs ja ihan hyvin näkyy viihtyvän, en mä niin kusipää kai oikeesti ole ku mitä ehkä netin perusteella vois luulla :F
EDIT: Ja Robskulta pyydän anteeksi että loukkasin tunteitasi, en tarkoittanut asiaa ihan niin kuin sanoin mutta olen aika huono ilmaisemaan itseäni varsinkin kuoseissa.
Välillä tulee aikoja, että mietin joka päivä asiaa. Käväisee mielessä siis vain. Masentuneena käyn varmaan aina läpi monia samoja asioita päässäni ja itsensä lopettaminen on yksi niistä.
Tekisin sen varmaan opioideilla ja rauhoittavilla, ja ottaisin ne jotenkin muuten kuin syöden, etten oksentaisi niitä pois. Ja jos haluaisin varmistella jotenkin vielä, niin menisin metsään, mutten marjastus-, sienestys- tai metsästyskautena, jättäisin kännykän kotiin ja kaivaisin hyvin naamioidun poteron, ettei kukaan vahingossa paikalle eksyvä löytäisi. Ja kyypakkauksen, jos ajankohta vaatisi.
Mutta tuo olisi kaikki turhaa, koska ei huoneeseenikaan ketään eksyisi vielä elossa ollessani.
Elinikänäni kukaan läheiseni tai tuttuni ei ole riistänyt henkeä itseltään, se varmaan vaikuttaa vähän siihen, miksen pidä itsemurhaa ollenkaan tuomittavana tai säälittävänä tekona. Jos on jotain suuria vastuita, niin silloin mielipiteeni voi olla vastakkainen.
Yksin täällä lopulta ollaan ja itse päätetään mitä tehdään elämässä.
Kai itsemurha on sitten itsekäs teko, mutta niin on vaatimus(toivomus tai jotain) läheisiltäkin, ettei kärsivä tekisi itsemurhaa ja tuottaisi suurta surua, vaan pitkittäisi kärsimyksiään ja odottelisi luonnollista kuolemaa. Eli jos haluaa kuolla ja jos on läheisiä ihmisiä, joita harmittaisi kovasti ennenaikainen esiripun laskeutuminen ja joista kuolemaa halajava vähän välittäisikin, niin kannattaisi tehdä itsemurha luonnolliselta kuolemalta näyttävällä tavalla. Säästyttäisiin ylimääräiseltä surulta. Ja jos olisi vielä henkivakuutus, niin joku saisi mammonaakin enemmän.
Itsemurhaa muutamia kertoja tullut harkittua ankaran masennuksen aikana. En sitä kuitenkaan koskaan tekisi. Tosin jos johonkin shokki tilaan joutuisi ja kaikki olis päin rectumia niin todennäköisesti heittäisin lääkekaapin sisällön suuhuni.
Jos selvinpäin rupeisin itseäni tappamaan niin ensin ottaisin stilnocteja muutaman kymmenen ja sen jälkeen deksimiä muutama tuhat ja sitten viinapullo ja sen jälkeen kourallinen abalginejä.
Tosin jos taas haluais tehdä jotain mahdollisimman sairasta itselleen niin todennäköisesti hyppäisin näsinneulasta. Siihen ei kyllä riittäis munaa. Eikös sieltä joskus joku hypännyt asfalttiin?
Mutta ei oo hauskoja juttuja nää… itsensä tuhoaminen on erittäin epäitsekästä. Mitä siitäkin jää käteen ?
Mä tekisin sen kyllä lääkkeillä, se ei ole niin pelottava ajatus… naiset kai usein lopettaa itsensä juuri lääkkeillä, ja miehet aseella tai hyppäämällä jostain… tai voisi myös mennä kylpyammeeseen kasettinauhurin kanssa ja white rabbittin laittaa tulemaan…
Minä aina mietin tästä asiasta että mikäs kiire se ois kuin kyllä siellä haudassa kerkiää makaamaan. En ole koskaan vakavissani harkinnut itsemurhaa, vaikka aika paljon on paskaa satanut niskaan elämän varrella.
Tietysti jos olisin vaikka vanha ja kuolemaisillani eikä elämässä olisi enää mitään järkeä niin voisin harkita asiaa.
Onhan sitä tullut leikillään mietittyä miten sen tekisi jos tekisi. Joku mahdollisimman korkealta hyppääminen ois yks vaihtoehto. Mukava ilmalento jonka aikana kerkiää miettimään asioita (mm. sitä haluunko mä kuitenkaan kuolla ). Sitten spläts ja ruumis leviää jalkakäytävälle rumasti ihmisten järkytykseksi. Tai hyvällä tuurilla tippuis jonkun päälle.
Sitten ois tää opiaattiyliannostus niin että hengitys pysähtyy. Varmaan helppo ja rento kuolema ilman turhia kärsimyksiä.
Sitten ois tietty semmonen että nauttis kunnon annoksen vaikka happoa ja se tsykedeelisyys jäis sitten viimeiseksi kokemukseksi elämästä. Niinkuin Timothy Learylla. Elämän lopettaminen jollain mahdollisimman kivuttomalla tavalla (esim. se opiaatti).
Mulla tuskin ois ees kanttia tappaa itteeni, tai korkeintaa ehkä jonkun vahingon kautta, muttei muuten. Ja ainoa kuinka tää vahinko vois sattuu ni ois lääkkeillä ja viinalla.
hetki kerrallaan,koska se hetki tuppaa olemaan koko elämä,voin tässä sanoa että olen ollut semmosissa soissa ja tunneleissa,että kovin moni sitä tuskin voi edes ymmärtää…kaikesta kuitenkin selviää…
Joo toi on suunniteltu kuinka oman käden kautta lähtis eli sotkuu tod tulis. Tällänen visio tuli viimeks mieleen: Korkeelle katolle, valelu bensal, sytkäl palaan, hyppy katolta ja ranteet viel auki.
Onneks en oo näitä pahemmin kellekkään kertonu taitais olla laitoshoito ees
Hops, sähän pelaisit oikein varman päälle… ja voi tosiaan olla parempi ettet lekurissa tuota ainaskaan hasstelee, pehmeenhuoneen valkotakkiset saattaa tulla hyvinkin nopsaa noutamaan. Pakko, kysyy, miks polttaminen ? Se on kuitenkin niin kivuliasta ja tulee tod rumaa jälkee.
). Sitten spläts ja ruumis leviää jalkakäytävälle rumasti ihmisten järkytykseksi. Tai hyvällä tuurilla tippuis jonkun päälle.
