Tarpeeksi moni asia kun menee vituiksi, ja masentaa, tulee mulla mieleen aina kaikki käsillä olevat bentsot ja pumppuhaulikko suuhun.
Kauan olen miettinyt, että jos otan varaslähdön - siitä tulee kunnon sotku. Hirveää vanhemmille jne. mutta asiat pitää järjestää kuntoon ennen lähtöä, niin että poliisit esim. on ensimmäisenä paikalla.
Tuntuu välillä vaan siltä, että on nähty jo moneen kertaan mitä tämä eläminen täälä on…eikä se kiehdo mua kummemmin…mitäköhän on tuolla puolen? Maahan mätääntynyt ruumis vain, vai jotain sielun elämää taivaassa tai helvetissä?
Niin ja mä en ole tappamassa itseäni nyt, mutta harkitsen sitä välillä.
Pidetäänkös tämä ketju moralisoimattomana ja lohduttomana keskusteluna kuolemisesta. Lohdutellaan muissa topikeissa ja oikeassa elämässä…
Olen miettinyt, lähinnä että hyppäisin jostain hyvin korkealta paikalta. Saisi tietää melkein miltä tuntuu lentää ennen kuin musta kuolo päähän koppaisi. Hautakiveen sitten teksti että “Paska reissu mutta tulipahan tehtyä”.
Mutta en ihan oikeasti tosissani, se on vain helpottava ajatus välillä kun ahistaa enemmän kuin laki sallii ja tuntuu että elämä on tyhjää ja merkityksetöntä ja on niin kyllästynyt olemaan masentunut. Oikeestipoikeesti tuntuu siltä että elämällä on vielä jänniä juttuja tarjottavana ja jotain hienoa ja luovaa voisi tehdä, jättää merkkinsä historiaan ja niin edelleen.
joo, on mietitty, mut läheisten takia en viitsis toteutta, ne syyttelis itteensä. ihan suotta. ja tuskin sitä edes uskaltaisi loppupelissä, aina on riski jäädä henkiin ja riutumaan. osin koska oon nainen, en oikein osaa käsitellä asetta, joten ampumiseen en luottais. ennemmin jotakin paskaa suun kautta ja järveen. mistään korkeelta en hyppäis, liian riskaabelia. en oo koskaan vetänyt mitään psyykenlääkkeitä, joten saisin varmaan aika iisisti reseptin työpaikkalääkäriltä ku menisin valittamaan ja ne varmaan myös toimis hyvin. ja sitten tiedän, mistä pääkaupunkiseudulla saa tosi paskaa shottia ja sillä sais varmaan hengen lähtemään tahallaan, jos se kerran on tappanut useamman jo vahingossakin.
mutta as said, eka pitää olla tarpeeksi vahva motiivi tehdä loppu tästä kaikesta ja sit uskaltaa viel toteuttaa se.
sitäkin joskus pohdin, et saisinko palkattua jonkun tappamaan mut. ja joo, tää ei oo mikään elokuvista lainattu juttu. ihan vakavissaan joskus mietin, koska nykyään pystyy järjestään pikkurahalla mitä vaan itänaapurista.
ja niille ketkä on lukenu mun kirjoituksia läheisen kuolemasta tiedoksi, että mä en oo menetyksen takia itsemurhajutskia vakavasti miettinyt, ne kuuluu aikaan paljon ennen piripään ilmestymistä mun elämään.
mun todellakin pitää pakottaa itteni olemaan kirjoittamatta mitään syyllistävää/lohduttavaa/moralisoivaa. yksi melkein moralisoiva lause lähtee mun “kynästä” ihan väkisin… onkohan täällä käyty koskaan keskustelua kirjoittajien iästä? meinaan, et funtsin, minkä ikäinen oot kun jo nyt tiedät tarkkaan, mitä eläminen täällä on.
Pitää jaksaa oottaa parempia aikoja. Oon ollut bubren lopettamisen jälkeen niin maissa et on monesti tehnyt mieli hirttäytyä mut ei se ole järkevän ihmisen toimintaa.
Itsemurha on säälittäville paskoille joille ei myötätuntoo multa heru, oon iteki paskana ollu mut siitähä voi päästä vaa ylöspäin. Jos luulet että asias on huonosti ni muuta vittu afrikkaa/intiaa tms ja kato miltä näyttää ku jengillä menee oikeesti huonosti. AINA voi nousta paskasta, itsemurha on ratkasu niille joilla ei muutenkaa ole oikeutta elää.
Ja vittuilkaa vaan kaikes rauhas, evvk, tämä on mun mielipide.
Ymmärrän jotenkin ihmisiä jotka päätyy itsemurhaan ei tarkoita että hyväksyisin sitä, Stufi on oikeessa aina voi päästä ylös vaikka olisi kuinka alhaalla, varsinkin kun Suomessa on noi tilastot niin huipussaan ja täällä apua saa. Joskus vaan on tie lopussa ite oon päässy sellasista fiiliksistä pääasiassa, mutta murroiässä ajatukset pyöri asian ympärillä en oo varmaan ainoo…
Niin, jos haluutte onnistua ekal kerralla niin 120 km/h ajava juna ajaa Varmasti asian loppuun asti…
alä puhu hollowlife sontaa, itsetuhossa aiheuttaa toisille kärsimyksii, ei itelleen. mielestäni kaikki teon tehneet on pelkuriraukkoja, jotka vaan luulee jotain olevansa, vähän aikaa.
Sorry jos puhun “sontaa” sun mielestä, mutta jos tilanne on sellainen että porukat ei välitä hevonvittua, on esim. alkoholisteja, ihminen on eristäytynyt, ei oo kavereita, koulu menee päin helvettiä ja vielä kun elämän täyttää päihteet just “herkimmässä” murrosiässä niin voi tuntua siltä ettei muuta pääsyä pois oo…
Sanoinhan etten hyväksy sitä kuitenkaan enkä ole asemassa jossa mul on varaa tuomita ketään valinnoistaan.
Ja mitä tarkoittaa itsemurhasta puhuttaessa “jotka vaan luulee jotain olevansa”?
Maailma on täys pillua ja huumeita, vittuako täältä pois mennä?
Mut vakavasti ottaen, HAKEKAA APUA SAATANA jos oikeesti menee vituiks, tasan varmasti elämän saa kuntoo josei vaa viiltele ranteita himmin soidessa ja itke kurjuuttaa.
Olen miettinyt. Väittäisin että lähes jokainen ihminen on miettinyt. Ikäänkuin leikkinyt ajatuksella kuinka helppoa olisikaan jos ei olisi.
Olen miettinyt miten sen tekisin. Tietäisinkin sen. Tapoja en viitsi käydä luettelemaan.
Vaikka Stuffi aika rankkaa kieltä käyttikin, enkä itte ois asiaa ehkä ihan noin muotoillut, mutta oon aikalailla sama mieltä hänen kanssaan. Vaikka minkälaisesta paskasta voi nousta, se on ihan totta. Mutta totta on sekin että joskus siihen paskakasasta nousemiseen tarvii apua, paljonkin apua. Ja kaikki ei sitä saa. Ja silloin ei ehkä jaksa, ei vaan ihan yksinkertaisesti jaksa. Siitä en ole samaa mieltä etteikö itsemurhan tehnyt olisi ansainnut elää siinä missä me muutkin. Siinä olen samaa mieltä aiempien kirjoittajien kanssa, että tuskimpa suurempaa tuskaa voisi läheisilleen tuottaa. Ja se on väärin. Mutta silti on sairaita ja toivottomia ihmisiä, jotka ei jaksa. Ja mun mielestä heille voi antaa anteeksi.
Mä oon työssäni nähny surullisen paljon ihmisiä joiden lähin omainen oikeasti on viranomainen. Ihmisiä joilla ei ole yhtään sukulaista, ei yhtään ystävää, ei ketään sellaista “omaa” ihmistä joka olisi tukena silloin kun menee heikosti. Ei työtä, ei kotia, ei harrastuksia, paha päihdeongelma, mahdollisesti joku krooninen sairaus siihen vielä päälle. Ainoat ihmiskontaktit eri viranomaisiin., sosiaalitoimeen, terveystoimeen, poliisiin. Noihin kahteen ensimmäiseenkin vain siinä tapauksessa että on ollu sen verran voimaa että on jaksanut noihin paikkoihin hakeutua. En mä tiedä olisiko tuossa tilanteessa munkin seuraava drinkkini pullollinen silmätippoja.
Itsemurha on mun mielestäni aina äärimmäisen sairaan, avuttoman ja surullisen ihmisen, äärimmäisen surullinen teko. Mutta kuolema kuin kuolema. Se tuottaa aina tuskaa jollekin rakkaalle. Toivottavasti. Kun on niitäkin kuolemia jotka ei tuota kuin hiljaiset valtion kustantamat hautajaiset joissa ei ole yhtään vierasta.
Mä en hyväksy. Mutta ymmärrän.
-Lyrica, aika neutraalilla fiiliksellä jostain syystä tämän kirjoitti
Lyrica: "Itsemurha on mun mielestäni aina äärimmäisen sairaan, avuttoman ja surullisen ihmisen, äärimmäisen surullinen teko. Mutta kuolema kuin kuolema. Se tuottaa aina tuskaa jollekin rakkaalle. Toivottavasti. Kun on niitäkin kuolemia jotka ei tuota kuin hiljaiset valtion kustantamat hautajaiset joissa ei ole yhtään vierasta. "
Esim. teinit joilla on “asiat päin vittua” heidän kuolema on säälittävää. Niinkun ne kaks teinityttöö jotka meni just Himin soidessa junan alle. Ei vielä MITÄÄN ymmärrystä maailmassa ja kaikki on muka niin kauheeta. Näitä ei voi kertakaikkiaan ymmärtää tai hyväksyä.
Ja Lyrican kanssa just samaa mieltä… Stuffi ilmaisee asiat normaaliin tapaansa hiukan kärjistäen Mutta sitä apuakin tosiaan saa, ja sairaille ihmisille on paljon erilaisia sosiaalisia tapahtumia kun vaan viitsii etsiä niitä. Kuka on oikea sit arvostelemaan muitten ratkaisuja…
Olen yrittänyt itsaria… ei vain enää jaksanut, haluin nukkua pois…
Vitutti kun heräs teholta… olin monta päivää ihan pihalla, nukkusin suurimman osan, eikä oo kunnolla muistikuvia niiden päivien tapahtumista… muuta kun et joku oli koko ajan vahtimas, etten yritä uudelleen… muistan et koitin yöllä karata, mut ei oikein onnannut…
Vitutti kun lähettivät viel laskun perään… en olisi halunut et auttavat, vaan olisin halunnut kuolla ja sit viel joudun maksamaan siintä…
tuntui todella epäreilulta…
Mä pidän kuoleman aina lähellä, se jotenkin rauhoittaa. Jos menee ihan päin helvettiä, mietin, ettei täällä ikuisesti tarvitse roikkua. Joskus oli sellanen aallonpohja menossa, että päivä ja tapa oli jo suunniteltu. Ilmoitin kaikille läheisillekin, että jos lähden täältä teatterista äkillisesti, syy on yksinkertaisesti se, että tämä esitys on nähty jo aikaisemmin ja rakastan kaikkia.
ei oo aikoihin tullut pohdittua tätä. ehkä yliannostus jotain. toisaalta en koskaan voisi sitä todellisuudessa tehdä. ja kyllä se vaikuttaa aika voimakkaasti muihin. viime viikolla oma rakkain ihminen yritti (onneks ei onnistunut) ja voin sanoa, että tämä viikko on ollut henkisesti aika raskas. itse vain yrittänyt jotenkin jaksaa töissä ja muun ajan suurinpiirtein nukkunut…
yksi melkein moralisoiva lause lähtee mun “kynästä” ihan väkisin… onkohan täällä käyty koskaan keskustelua kirjoittajien iästä? meinaan, et funtsin, minkä ikäinen oot kun jo nyt tiedät tarkkaan, mitä eläminen täällä on.
Mutta sitä apuakin tosiaan saa, ja sairaille ihmisille on paljon erilaisia sosiaalisia tapahtumia kun vaan viitsii etsiä niitä. Kuka on oikea sit arvostelemaan muitten ratkaisuja…