Itsemurha topic

Sauna
201

Ilman asetta tai kovia huumeita en ole keksinyt kuin pari kolme tapaa, jotka voisivat olla potentiaalisia (nopea tai helppo): eräs joukkoliikenneväline tietyllä tavalla ja tietyssä paikassa, korkea paikka tai itsensä vajottaminen hypotermiaan.

Esim. itsensä tukehduttaminen olisi muuten mahdollinen, mutta siinä itsesuojeluvaisto toimii liikaa automaatilla, pitäisi olla aika huolella väkerretyt siteet ja/tai aineilla esinukutettu, että voisi toimia ja kun on kerran tullut vähän esimaisteltua, aika kauhea se olisi täysin tajuissaan tehtynä. Ketjussa mainittu digitalis voisi tietty olla yksi mahdollinen, mutta tavanomaiset kemikaalit taitavat olla vähän turhan alttiita epäonnistumiselle.

202

Onko tämä nyt ihan asiallinen ketju? Onko päihdelinkin tarkoitus jakaa inspiraatiota itsetuhoisille hulluille?

203

^ Ai, että kun jostakin asiasta ei puhuta, niin sitä ei ole olemassakaan? Sopisi tosin hyvin Plinkin ylläpidon linjaan, että asiat(päihdeongelmaiset) vaietaan kirjaimellisesti kuoliaiksi :smiling_imp: .

Itsemurhasta, myös tekotavoista, keskustelu voi olla hyvinkin terapeuttista ja rauhoittavaa. Kun on suunnitellut hyvin oman itsemurhansa, se takaportti on olemassa siellä taustalla, jos oikein ja oikeasti huonosti alkaa mennä ja sittenpä sitä ei tarvitse kaiken aikaa pohtia ja näin elämä saattaakin hujahtaa oikein mukavasti niin, että yhtäkkiä sitä onkin kahdeksankymppinen ja kuolee luonnollisen kuoleman :smiley: . Ja eiköhän sellainen tapaus, joka tosissaan tahtoo hengestään päästä, siinä onnistu, ihan ilman ulkopuolista inspiraatiotakin :confused: .

204

Nimenomaan tuo lähestymistapa olisi plinkkiä puhtaimmillaan, siksi ihmettelenkin miksi näinkin arkaluontoinen aihe tekee poikkeuksen.

205

En ole itsemurha-altis. Mutta jälkeen päin olen miettinyt että olis ollut makea delata samana päivänä kun olin viimeistä päivää vielä 27 vuotias. Olis päässyt maagiseen “27 clubiin” ja kaiken kukkuraksi se oli sama päivä kuin milloin se Maya intiaanien kalenteri päättyi vuonna 2012. Mayat tais uskoa mun kuolevan 27 vuotiaana, samalla aiheuttaen maailmanlopun. Väärässä olivat.

Itsekeskeinen ajatus. Ehkä, mutta uskonkin että meitä on tässä maailmassa olemassa vain yksi tietoinen olento. Tää tietoisuus on vaan jakautunut miljardeihin pieniin soluihin, ajatteleviin yksilöihin. Kuollessa kaikkien tietoisuus palaa alku lähteelle ja ollaan vain yksi tietoinen voima/energia. Eli minä olen ainut tietoinen olento tässä maailmankaikkeudessa. Samoin sinä ja naapurin seppo.

“And if you listen very hard
The tune will come to you at last.
When all are one and one is all
To be a rock and not to roll.”

Mun hautakiveen halun kaiverruksen. “Now the world is gone, i’m just one”

Mutta jos tappaisin itseni. Tekisin sen ehdottomasti lääkkeillä ja viinalla. Eka 0.5l kossua, sit 2 listaa 10mg pameja ja lopuksi 100mg puhdasta heroiinia suoneen. Takuu varmasti lähtee henki. Pehmeän pumpulisesti ja armollisen euforisesti vielä.

206

pistooli ei lauennut, ranteet auki, tahallista riski kombotusta… onhan sitä tullu koitettua mut ku nyt on yli kolmekymppii taulus nii huomannut et ei sitä voi tajuta kuinkahyvää hunaja on jos ei ois joskus joutunu paskaa nielee, tähän normi paskan makuunkin alkanu jo tottuu. kai sitä nykyään vaa tullu niin tunteettomaks et paska on arkea ja turha odottaa liikaa kyl niitä hunaja murojakin pääsee kerran kuussa maitaa.
tuntu nuorempana et oli vähä venäläistä rulettia et katotaan mitä käy…

207

No ootko joku rokkitähti tai muu musajumala? Meinaan ei siihen maagiseen klubiin kai nyt mikä tahansa tavallinen tallukka pääse, vaikka kuinka sattuisi kuolemaan 27-vuotiaan, jos mitään muuta meriittiä ei ole elämästä kädessä kun että, noh, eli.

Sori viisastelu, oon sellanen. Rairai, raipati rai.

Mutta asiasta toiseen. Teille. jotka pohditte lääkeitsemurhaa, muistutan, että ne harvemmin onnistuvat ihan niin helpolla kuin kuvittelisi. Esimerkiksi oksentamisen vaara ja annokset kannattaa pohtia jottei herää vihanneksena teholta.

Vakavasti puhuen tällä nykyisellä maailmanmenolla uskon, että aika monelle meistä itsemurha on oikeastikin tulevaisuudessa ainoa kohdallinen tapa päästä täältä pois jos sattuu vanhaksi elämään. Ite olen kyllä vaihtoehtoja miettinyt myös valmiiksi, sillä en jaksa uskoa olevani koskaan sellaisessa varakkuusluokassa, että voisin taata itselleni ihmisarvoista kohtelua seniorina, jos kroppa/pää alkaa pettää.

208

Tuota Nyyty, ihan asioiden perusteella, joita tänne olet kirjoittanut. Kyllä, olen niihin kiinnittänyt huomiota, koska olet nokkela ja hauska kirjoittaja, vaikka suunnilleen kaikesta eri mieltä olenkin.

Tienaat pahimmillaankin nettona 2k/kk, noista palkoista säästää ja keinottelee itselleen arvokkaan vanhuuden, jos päässä mitään liikkuu. Arvioin iäksesi 30-40 vuotta. Millä perusteella epäilet, että suomalainen vanhustenhuolto ei vaikka 40 vuoden päästä ole suht samalla tasolla, kuin nyt? Tai että tilanne olisi noin radikaalisti huonompi, kuin nyt? Mitään viitteitä tuosta ei ole ja politiikka on ikuista heiluriliikettä.

209

^ Suomalainen vanhustenhoito ei kai tälläkää hetkellä ole käsittääkseni kovinkaan hyvissä kantimissa, jos asiaa tarkastellaan ihmisarvon näkökulmasta. Hoitajamitoitus on aika pieni ja hoitohenkilökunta melkoisen uupunutta, koska työtä ei ehdi tehdä hyvin. Tämähän toki olisi helppo korjata – lisää käsiä, lisää henkilökuntaa, lisää palkkaa, mutta näin ei taida tapahtua ainakaan ihan hetkeen. Enemmänkin ehkä jokin hoivarobottien tai vastaavien lisääntyminen on näköpiirissä, ainakin mitä hoitoalalla aiheesta puhutaan. Toki suuret ikäluokat kuolla kupsahtavat jossain vaiheessa pois, jolloin huoltosuhdetta päästään arvioimaan uudelleen. En kuitenkaan jaksa uskoa, että myöskään eläkejärjestelmä tällaisenaan tulee säilymään mitään 40 vuotta, kyllä ne rahat haukkaa joku muu kuin minä.

Lisäksi oletan ilmastonmuutoksen hämmentävän soppaa sen verran rajusti, että tämänkaltainen yhteiskunta, jossa nyt elämme, ei ole enää olemassa tällaisenaan muutenkaan muutaman kymmenen vuoden päästä. Mitä sen tilalla on? Onko minkäänlaisia “kansallisvaltioita” edes enää, vai siirrytäänkö johonkin paljon lokaalimpaan yhteiskuntamuotoon vaiko pistääkö tulvat ja kuivuus sellaisia ihmisjoukkoja liikkeelle, että siitä kansainvaelluksesta toipumiseen mene omaa ihmisikääni pidempi aika, en tiedä. Siitä olen suhteellisen varma kuitenkin, että Suomi ei tällaisenaan tai ainakaan hyvinvointivaltiona tule säilymään näiden muutosten kourissa, joten en halua todellakaan säästää rahojani eläkerahastoihin tai vapaaehtoisiin eläkekassoihin, sillä niiden kuten monen muunkin yhteiskuntarakenteen tulevaisuus näyttää mielestäni epävakaalta. Mutta nämähän ovat juuri niitä klassisia valintoja: onko kiinnostuneempi siitä, että toimii tässä hetkessä, vaiko siitä, että turvaa myös tulevaisuuttaan? Myönnän olevani kärsimätön ja impulsiivinenkin henkilö, ja ristini on sitten tämä nykyhetkessä pysyttely.

Plus mistä ihmeestä revit tuon 2000e/kk nettona? Tunnetaanko me jostain, vai tutkitko palkkakuittejani, vai keksitkö vain ihan päästäsi jonkun sopivan summan? Ei ole moisia nettotuloja vielä näkynyt.

Sinuna varoisin muutenkin tekemästä juurikaan päätelmiä muista ihmisistä täällä, olet siinä hommassa hakannut päätäsi seinään jo sen verran pitkään.

210

Ei tietenkään ole täydellisessä, tai kovin hyvässä, mutta täysin säädyllisessä kuitenkin. Jokainen saa ammattilaisten suorittaman hoidon yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Suorastaan sosialistista utopiaa tuo on. Lisää käsiä tai palkkaa ei tule, koska julkisena ala ei tuota mitään.

Miksi eläkejärjestelmä ei säilyisi? Ainut skenaario on joku maailmansota. Ilmastopakolaisuus ei ole meidän elinaikamme asia. Kansallisvaltio voi pitää pintansa ainoastaan rajakontrollilla ja tuliaseilla, joita tarvittaessa käytetään. Ja se on oikein.

Olet kertonut olevasi korkeakoulutettu, en lonkalta keksi montaa alaa jossa noin huonosti tienaisi. Se on toki on toki oma ongelma, jos on lähtenyt opskelemaan jotain kehitysmaatutkimusta tai vastaavaa hömppää, jolla itsensä elättäminen voi olla haasteellista.

211

^ Näinhän tuo on, että hoivaaminen ei tuota. Aivan eri kysymys sitten onkin se, että miksi hoivan pitäisikään tuottaa, tai onko maailma yleensäkään mielekästä rakentaa sellaiselle perustalle, että kaikkien asioiden tulisi olla taloudellisesti kannattavia/tuottavia. Tähänhän hyvinvointivaltion ajatuskin on perustunut, tehdään tulonsiirtoja tienaavilta köyhemmille ja tuetaan valtiona esim. juuri hoivan kaltaisia välttämättömyyksiä, joiden avulla voidaan sitä ihmisarvoa taata myös heille, joilla ei varallisuus riitä sitä ostamaan.

Eläkejärjestelmässä käytännössä on myös tuo hoivasuhdeongelma tällä hetkellä: suuret ikäluokat järjestivät itselleen kannattavan eläkejärjestelmän, jonka hedelmät tulee syötyä ennen kuin me varsin mittavasti pienemmät ikäluokat olemme eläkeiässä. Mistä rahaa silloin ammennetaan?

Ilmastonmuutoksen puolestaan oletan olevan paljon akuutimpi ja mullistavampi ongelma kuin mitä sinä ilmeisesti oletat. Esimerkiksi heittämäsi maailmansota (mitä se sitten nykymaailmassa tarkoittaisikaan, jotkut katsovat eräänlaisen sodan jopa olevan koko ajan käynnissä, ja jälkikäteenhän se historiakin tietenkin kirjoitetaan) saattaisi hyvinkin olla voimakkaasti ilmastoon ja sitä kautta resursseihin (puhdas vesi, viljelymaa jne.) liittyvä sota.
Edit.: Käsittääkseni esim. Syyrian sota on pitkälti juuri ilmastonmuutokseen liittyvä kriisi (kuivuus, jota ihmiset pakenivat kohti kaupunkeja, joissa tilanne kärjistyi ja joissa raha ostaa leipää loppui → ääriliikkeille oivaa ponnistusmaata. TJEU: hs.fi/ulkomaat/art-2000005220618.html).

Kansallisvaltio voi toki pitää pintansa tuliaseilla, mutta keskinäisriippuvaisessa maailmassa se on hyvin ongelmaista kansallisvaltiolle itselleen (koska esim. ruuantuotanto on tällä hetkellä hyvin hajaantunut, eikä esimerkiksi joku Suomi ole omavarainen edes siinä suhteessa, puhumattakaan esimerkiksi teknologiakysymyksistä. Jos rajan laittaa kiinni, on siedettävä myös se, että tämänkaltainen elintaso, joka on rakennettu pitkälti globaalien markkinoiden eli esim. halpatuotettujen ruuan, tekstiileiden ja teknologian varaan, romahtaa täysin). En pidä rajojen sulkemista siinä mielessä mitenkään realistisena skenaariona, jollei kansainvälisessä kauppapolitiikassa sitten tapahdu jotakin erikoista suojatullipolitiikan nousua. Ehkä globalisaatiosta lokalisaatioon?

Korkeakoulutus ei valitettavasti enää nykypäivänä tarkoita korkeita tuloja. Olet varmaan kuullut esim. pätkä- ja silpputöistä, sekä tämä hetkisestä työttömyystilanteesta Suomessa? Erilaiset projekti- ja pätkäluontoiset työt tuovat myös erilaisia työttömyys- ja tulottomuusjaksoja elämään, lisäksi pätkittäminen tarkoittaa monelle meistä useampaa eri työnantajaa ja riittämättömiä työtunteja. Itse teen päivätyöni ohella myös keikkatöitä, eikä ansiotaso silti nouse lähellekään mainitsemiasi lukuja. Matala palkkataso puolestaan koskee monia muitakin aloja kuin kehitysmaatutkimusta (jota en tosin ihan hömppänä osaa pitkää ajatellen, että kehitysmaiden tilanne heijastuu myös voimakkaasti koko muunkin maailman tilanteeseen esim. juuri pakolaisvirtojen kautta. Muutoinkaan en jaksaisi kauheasti arvottaa eri tieteenaloja hömpäksi tai tärkeäksi, kun monimutkaista maailmaa on kuitenkin syytä tarkastella moninaisista näkökulmista. Rahallinen arvostus palkan muodossa kun ei liity aina alan “tärkeyteen” vaan esimerkiksi historiallinen palkkakehitys näkyy taustalla mm. nais- ja miesvaltaisten alojen erilaisena palkkauksena – olihan Suomessakin vielä naisille ja miehille erilliset palkkataulukotkin 60-luvulla. Siellä jo mainitussa vanhustenhoidossa tai sairaanhoidossa palkkataso pysyy alhaalla, vaikka harva varmaankaan pitää alaa hömppänä tai turhana. Miksi tärkeys ei sitten näy palkkana, vaikka esim. kätiöt ovat vuodesta toiseen arvostetuimpien ammattien listoilla? Mitenkään siis väittämättä, että kätilöiden palkka heikoimmasta päästä olisi.). Hömpän sijasta olen opiskellut päin vastoin hyvinkin arvostetun vanhan ammatin, mutta kummasti ne rahat jäävät siitä tienaamatta. Ei toteutunut aikanaan rummutettu “eläkepommi”, vakinaiset työt ja virat lopetettiinkin sitä mukaan kun sieltä suuri ikäluokka siirtyy eläkkeelle. Saa nähdä, koska robotti korvaa asiantuntijatyöskentelijänkin ja mitä siitä sitten seuraa toimeentulon ja hyvinvoinnin kannalta! Eihän nimittäin myöskään kulutus ole mahdollista, jollei rahaa laiteta kiertoon jostain (eli rikkaammasta) päästä.

212

Ei hoivan pidäkään tuottaa, mutta sen kustannuksien tulee olla kohtuulliset. Mielestäni asia on juuri nyt niin, jokainen seniori saa täysin säädyllistä hoivaa, ja parempaa laatua saa rahalla. Kapitalismi on absoluuttista vapautta lakien puitteissa, jokaisen ihmisen tulisi pyrkiä vapauteen. Tulonsiirrot ovat vain poliittinen pelinappula ja keino pitää roskasakki rauhallisena. Äärimmäinen köyhyys johtaa ikävään väkivaltaan, joka häiritsee kapitalismin rattaiden pyörimistä.

Meidän eläkkeemme ovat pienemmät kuin nykyiset, ja ne maksetaan korkeakorkoisella lainarahalla. Siksi on tärkeää tehdä oikeita ratkaisuja työiässä.

Ilmastopakolaisuuden syyt ja seuraukset ovat sinänsä toissijaisia. Vaihtoehdot ovat hyvinvointivaltio tai globaali kehitysmaailma, itse olen valmis puolustamaan ensimmäistä asein.

213

^ Näistä asioista olemme kovin erimielisiä, eikä se mitään. Jokainen meistä näkee maailman tietystä vinkkelistä ja antaa painoarvoa joillekin tutkimuksille/näkökannoille/painokertoimille enemmän kuin toisille. Ymmärrän ajatuksenjuoksuasi, mutta en ole samaa mieltä enkä näe sen juoksun menevän oikeaan tai relevanttiin suuntaan. Jääkäämme siis odottamaan ja seuraamaan mitä tapahtuu. Taidamme olla suunnilleen saman ikäisiäkin, joten mahdollista on että senioreina voidaan sitten tarkastaa miten maailma makaa ja kumman skenaariot osui lähemmäs todellisia tapahtumia (enkä sinänsä erityisemmin toivo, että kumpikaan meistä osuisi kovinkaan oikeaan, toivottavasti saamme yllättyä)!

214

Näitä ajatuksia on ny näkynyt -jos olen oikein tulkinnut- joissain kirjoituksissa… :frowning: .

Jos ja vain jos asiasta puhuminen helpottaa mitään, täsä o sitävarten topikki.

Minut oli jo nuorena määritelty “kroonisesti suicidaaliseksi”. Se on menneisyyttä. Pahimmat yritykset olivat todella vakavia.
Xanor-riippuvuus -jota silloin ei vielä tajuttu psykiatrises hoidos; tai sitä, ett monen ihmisen olo vain muuttui pahemmaksi lääkityksestä “huolimatta”, s.o. sen takia, oli viimenen tikki. Sillon tein vakavimman yritykseni, josta selviämisessä oli sattumaa, osittain onni matkassa -niin ajattelen nyt- ja kiitos monille ihmiselle, jotka toimivat!!!

Se ON ohi. Epätoivon hetkiä totisesti tulee, mutta saan helpotusta m y ö s muulla tavoin, kuin kemiallisilla aineilla. Olen jotenkin -sori, lässynlässynläpätilää- ainakin hetkittäin armollisempi itselleni. Itsemurha usein/joskus on kamalinta mitä ihminen i t s e l l e e n voi tehdä. Ei aina. Pidän sen exitus-oven auki, se mahdollisuus ei poistu ja joskus ajatus kuolemasta voi helpottaa. Ja itkeminen, oiken kunnon nyyhkytys. Tai joskus taas jollekin aivan älyttömälle asialle nauraminen, jos se vain suinkin on mahdollista.
Tai i t s e l l e…

Uskon, ett tämä on se elämä, joka meil o, ei toista. Jollei tuskat ole sietämättömät, olivat sit fyysisiä tai psyykkisiä, miksei kattois loppuun asti :confused: . Tosin emmä halua -helppo sanoa täs vaihees, kummasti ihmises elää jokin kenties eläimellinen vaisto tai jokin mikä lie sinnitellä, välttää kuolemaa- elää yhtä vanhaksi kuin vanhempani, todella kauan kestäneiden pitkäaikaissairauksien kanssa. Enkä usko, että elämän pidentäminen aivan kaikissa tilanteissa on lääketieteessä se tärkein tehtävä, tosiaankaan.

Mutta synkimpinä aikoina minua auttaa ajatus: otan tämän päivän. Huomenna päätän uudestaan.

Ja ilonaiheita on. Pahimmas alprazolaamriippuvuudes oli totaalinen anhedonia. Kyl ihminen tarvitsee jotain mielihyvää.

Tämmöisiä ajatuksia tänään…

215

Pakko vaan taistella vastaa sanoo mies jolla oli pistooli pöydällä, ainut ajatus oli että menen ulos ettei tule sotkua. Nyt on ruutipyssyt myyty ettei tulis houkutusta, kivut lienevät ikuisia mutta niihin tottuu. Enemmän mä läheisiä mietin kuin itseäni. Näin se mailma menee.

216

Mä oon aatellu miten vois lähtee silleen tyylikkäästi.
Ettei tuu mitään sotkua yms.
Vyö on koetettu jo sairaalan vessassa, tulivat vaan väliin, kun olin kakostellut siellä.
Se on vaan tosiasia, ettei ne ainakaan mulla vähene…tai poistu mihinkään.
Ja oon varma, että mun aika tulee vielä ennen kesää.
Ei sitä voi kukaan estää. Tää on vaan karu fakta.
Miten jättää kaunis ruumis, kun on vielä ihan kondiksessa…siinäpä pulma.

217

^ Ei ruumiista kaunista saa, paitsi nekrofiilin mielestä. Tietty jotkin tavat ovat vähemmän sotkuisia, kuin toiset, mutta yhtäkaikki; kyllä siinä aina sotkua syntyy, kun kuolee, oman käden kautta tai ihan luonnollisestikin.

218

^No eipä tuota itte ole näkemäs eikä siivoomas :unamused: .
Ottakaa tämä päivä…mitäpä siitä muuta…

219

En tiedä voiko näin sanoa tai viitsiikö näin kirjoittaa mutta… Minua “häiritsee” se, että jos oman käden kautta (tai kuolema muutenkin) lähtee niin en ole näkemässä, mitä sitten tapahtuu. Minua kiinnostaa kovasti mitä läheiset/tutut/ystävät/perhe tekisi. Miten jatkettaisiin eteenpäin ja kuinka pian asia (minä) olisi jo “unohtunut”.
Ja varsinkin tilanne, jossa minut löydettäisiin verettömänä kylppäristä, niin mitä siinä tapahtuisi, kun joku sitten minut löytäisi (puoliso varmaan)…? No, tätä tuskin koskaan saan tietää, siis ylipäätänsä sitten kun johonkin/jotenkin kuolen. En tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, leijunko ulos ruumiista ja voin katsella sitä touhua yläilmoista… :open_mouth:
Kauheasti lainausmerkkejä. Tätä tuntuu tyhmältä kirjoittaa…

220

^ei noi mun mielestä ole tyhmiä ajatuksia… kuka on onnistunut ajattelemaan, kirjoittamaan jotain tosi fiksua ja filmaattista aiheista 1.itsemurha 2.kuolema… Materialisteille asia lienee selvää pässinlihaa (?), mut ei tartte olle dualisti eikä idealisti pitääkseen kuolemaa ajattelemisen arvoisena asiana, siis pohtimisen, en tarkoita h a r k i n n a n.
Eräs italialainen kaveri aikoinansa sano: “sono misteri della vita…” tms. eli nämä ovat niitä elämän mysteereitä. SE, mikä m i n u s t a mm. tekee kuolemasta niin ihmetyttävän asian, on ehkä kummallinen analogia: en käsitä äärettömyyttä tai ikuisuutta muuten kuin negaation avulla: ei rajaa spatiaalisesti/ajallisesti. Käsitän ne/sen vain jotenkin kieltosanan avulla. Vähän sama kuoleman kanssa: olen olemassa, tunnen (tai koen) sen, mutta mitä tarkoittaa se, että minä en ole. En käsitä olemattomuutta yhtään enempää muuten kuin negaation avulla… Joo, aika filosofista, mutta m i n u a kiinnostavaa. Ei tee siitä hölynpölyä, jos jotakuta muuta ei kiinnosta… :frowning: . Mitä tulee kuolemanpelkoon, kuuntelin kerran jossain ruokalassa, kun joku henkilö hoki vähän väliä, mää kyl niin pelkään, että ja jotain (+naurua päälle). Aikani kuultuani, alkoi raksuttaa mielessä, ettei semmoinen ihminen, joka oikeasti jotain p e l k ä ä, puhu noin, kuulosta tuolta eikä naureskele. Oikesti pelkäävä pyrkii pitämään naaman peruslukemilla, yrittää peittää pelon merkit, vaiks nieleskelyn (jostain kummasta syystä toosi pelottavas tilantees erittyy paljon sylkeä, ehkä jokin syö tai tule syödyksi- jäänne, pirustako minä tiijän…). Mitä salakuuntelemani ihminen ehkä sanoi: minä EN HALUA niitä asioita, joista puhun. Entä jos kuolemanpelkokin on jotain samantapaista. Pelkään kuolemaa = en h a l u a sitä.

Vaan ihmisellä joka tosissaan yrittää surmata itsensä ja vaiks onnistuu siinä, epätoivon määrä ilmeisesti on suurempi kuin mikään muu tunne. Joskus itsemurha-ajatus voi jopa helpottaa oloa: ratkaisu on olemassa umpikujatilanteessakin -vaikka sitä ei tekisikään. Uskon, että esim. kovat fyysiset tuskat voivat tehdä kuolemantoiveen aivan perustelluksi.

Kun lähipiiristä on kuollut ihmisiä joko pitkäaikaisen sairauden lopuksi tai äkillisesti, tuntuu oudolta, miten nopeasti se ihminen ei varsinaisesti unohdu -sitä vain tottuu siihen, ettei häntä enää ole. Pistää silloin miettimään, että varmaan, eikun varmasti olisi vielä ihmisiä, jotka tuntisivat vähintään surua, jos minä surmaisin itseni/kuolisin jotenkin yllättäen. Mutta he jatkaisivat elämäänsä… Niin kuin minäkin olen jatkanut. Ehkä olisi eri asia, jos olis esim. avio-tai avoliitossa, tai rakas kumppani, joka olisi kuollut.
Se pistää miettimään, että viime kädessä elämme itseämme varten!!! Vaikka mitä murhetta tai vastoinkäymistä olisi -eniten se oma elämä merkitsee itselle (jos ei ole lapsiakaan…).
Eli vaikka mitä olisi, “sisulla mennään loppuun asti” -poislukien jokin kuolemaan johtava sairaus, joka aiheuttaisi sietämättömiä kipuja. Joillekin ihmisille henkiset tuskat, jotka piinaavat pitkään, eikä ihminen jaksa uskoa, että helpotusta tulisi -myös ne ovat varmaan useinkin syy itsemurhaan. Silloin ainakin ihmisen pitäisi saada helpottavaa lääkitystä, kuten myös fyysisissä tuskissa. Olen kuullut väitettävän, ettei fyysisiä kipuja aina voi hoitaa, en tiedä miksi. Voisiko olla niin, että jos jokin vakava ruumiillinen sairaus etenee hyvin nopeasti, kipulääkeannosta ei “voi” nostaa niin nopeasti, ettei ihminen menehtyisi siihen :confused: ?
No, tämmöisiä pohdintoja tuli mieleen. Minä aion elää suurempien tai pienempien harmieni ja murheideni kanssa. Jos vakava diagnoosi tehdään joskus (“sukurasite” ja tähänastinen elämäni lisännevät todennäköisyyttä), v o i olla, että ajatus muuttuu.