Ikaros poltti siivet

Tervehdys! Tein käyttäjätunnuksen kun tuli tarvetta saada ajatuksia johonkin jaettua. Alkoholia on tullut käytettyä reilu parikymmentä vuotta, pääsääntöisesti viikonloppuisin, mutta välillä ollut useampienkin päivien putkia. Varsinkin viimeaikoina alkanut taas sutimaan, ettei aamulla tahdo kestää ilman aamuryyppyä ja jos vapaata on, niin siitähän se lähtee.
Oikeastaan syy itsepohdiskeluun tulee viime viikonlopulta, kun tuli kolme päivää oltua putkeen päissään, josta kumpuava morkkis jatkuu vieläkin. Itselleni äärettömän tärkeä ihmissuhde meni katkolle, enkä tiedä haluaako hän minua enää nähdä. Itseäni tietysti asiasta saan syyttää, alkoholin sumentamat aivoni keksivät taas täysin käsittämättömiä asioita, poistuin huutaen ja ovet paukkuen. Kenties elämäni pahin ylilyönti, kyseessä kuitenkin rakastamani ihminen, joka ei mitään pahaa ollut tehnyt.
Tässä pari päivää masennuksessa ja tärinässä kärsittyäni olen (vihdoin) joutunut myöntämään olevani alkoholisti, eikä alkoholi sovi minulle. Aiemmin olen pitänyt pienempiä kuivatushetkiä ja yrittänyt vähentää kulutusta, mutta aina ylilyönti odottaa oven takana.
Yritän siis tässä pitää päiväkirjaa ja mennä päivä kerrallaan, ilman alkoholia.

14 tykkäystä

Omien ajatusten ja omasta tilanteesta kirjoittaminen tänne on auttanut minua jotenkin jäsentämään asioita ja näkemään omaa tilannettani vähän kuin ulkopuolelta.
Ja tietysti lukiessa näitä juttuja täällä huomaa että ei ole yksin ongelmansa kanssa.
Tsempit sulle? Itsekin olen ihan alkutaipaleella, 11. pvä raittiina. Päivä ja hetki kerrallaan.

6 tykkäystä

Tsemppiä sullekin! Ajatusten sekamelskaan tässä kaipaa selkeytystä. Alkoholia on mukava juoda, kun tuntuu nousuhumalassa saavan ajatukset selkeiksi. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan ajatukset saa vaan enemmän sekaisin.
No ehkä ongelman myöntäminen itselle ja ehkä vielä joku paivä läheisille, jotka toki tietävät jo sekä tänne kirjoittelu auttaisi.

2 tykkäystä

Tervetuloa palstalle Ikaros!
Alku on usein hankalaa, mutta kun sinnikkäästi vaan jatkaa, elämä voi muuttua pikkuhiljaa muuttua paljon paremmaksi.
Minua on inspiroinut erityisen paljon Putkiksen tarina… miten omien haaveiden toteutuminen on hänellekin raittiina ollut mahdollista.
Omakin raitistumiseni on mahdollistanut paljon paremman elämän ja elän elämäni parasta aikaa nyr, huolimatta masennunsesta ja muista vaivoista.
Tsemppiä kovasti!

1 tykkäys

Kiitos kovasti! Tänään kävin tyttöystävällä (tai ehkä ex) ja kerroin olevani alkoholisti, enkä oikeasti vihaa hänessä mitään. Oli hyvä saada asia sydämeltä, vaikkei se tilannetta korjaakaan.
Nyt juuri saunomassa, mihin on tahtonut viimeaikoina kuulua viikollakin 6-8 lonkeroa, mutta jätin tällä kertaa lonkerot kaappiin ja saunajuomaksi vissyä, tuntuu hyvälle.
Päivä kerrallaan eteenpäin.

2 tykkäystä

Päivällä tepututti aikalailla, ihmissuhdekiemurat pahentaa oloa. Rupesin sitten siivoamaan omaa verstasta. Täysi olut hymyili siinä pöydällä, narautin auki ja kaadoin maistamatta pois, ehkä koitin sillä iskostaa ajatusta alkoholittomuudesta itseeni, tiedä häntä.
Mutta oli mukava saada vähän edes nurkkia siivottua, kun moni askare jäänyt juopottelun vuoksi tekemättä.

9 tykkäystä

Hieno homma! :+1:
Tuotahan raittius edellyttää; valitsee sen raittiuden aina uudelleen ja uudelleen, joka kerta kun valinnan paikka tulee.

Tervetuloa.
Tsemppiä raitistumiseen.
Älä tee sitä virhettä että raitistumisesi motiivi on morkkis. Ne tuppaa hälvenemään ja juominen jatkuu. Jos raitistut ennen kaikkea itsesi vuoksi niin se on parempi pohja.
Voin omasta kokemuksesta sanoa että monesti olen ” lopettanut” siksi että olen hölmöilyt. ’ei ikinä enää!’ Mutta pian se aina unohtui kun etäisyys hölmöilyyn kasvoi ja lähipiiri tuntui unohtavan asian. Sanoin olevani hölmö ja että en hallitse juomista mutta sanoin sen vain rauhoitellakseni lähipiiriä ja saadakseni anteeksi. En ajatellut todella heidän mielensä pahoitusta vaan omaa vointiani. Mitä nopeammin lähipiiri antoi anteeksi sitä nopeammin pääsin jatkamaan harrastustani

Raitistuessa on hyvä olla terveellä tavalla itsekäs. Laita oma hyvinvointisi etusijalle. Raitistu itsesi takia. Siinä sivussa huomaat monia muitakin syitä pysyä selvinpäin.

Tsemppiä

5 tykkäystä

Kiitos tsempistä! Kyllä tuo oma terveys on yhtälailla ollut mielessä, tätä tahtia pettää joko fyysinen ta psyykkinen terveys.

1 tykkäys

Neljäs päivä, vieläkään olo ei ole normaali. Ruokahalua on vähän saanut takaisin, yöunet oli kehnot ja turhan lyhyet. Tänään en juo, viikonloppu pelottaa, pitää keksiä jotain ohjelmaa.
Eilisestä vielä sen verran, että sain halata rakastamaani ihmistä, se tuntui samaan aikaan hyvälle ja haikealle, koska parisuhde on katkolla, enkä tiedä onko sillä tulevaisuutta.
Viime päivinä miettinyt paljon juomistani, että koska se viimeeksi on ollut hauskaa tai siitä olisi ollut jotain “hyötyä”. Kaikki hauska mitä on tapahtunut, olisi varmasti ollut hauskaa myös selvinpäin, ehkä hauskempaakin.
Mukava laitella tänne ajatuksia ylös, saa ne jotenkin todellisiksi. Aiemmin nämä ajatukset ja tuntemukset ovat tahtoneet kadota johonkin, kun aivosumu rauhottuu ja sitten ollutkin jo seuraavan kännin aika.

2 tykkäystä

Tervetuloa palstalle @Ikaros, sulla on hyvää pohdintaa!

Kiitos!! Mukava tosiaan laitella ajatuksia ylös, muiden mietteitä myös kiva saada omaan tilanteeseen👍

1 tykkäys

Maha taas temppuilee, pari vuotta sitten tein melko kattavan ruokavalioremontin, jolla sain mahan toimimaan edes jotenkin. Juomista pystyi sitten kivasti jatkamaan, eihän vatsavaivat siitä johtuneet, voi kuinka typerältä tuntuu ajatuksenjuoksu. Nyt viime aikoina kun on juonut enemmän niin vanhat vaivat palanneet, siinä yksi syy lisää korkin sulkemiselle.

2 tykkäystä

Töistä tultua oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla oikeasti nälkä, paistelin pannulla ranskalaisia ja makkaraa, tuli syötyä liikaa😄 Ensi yönä vois yrittää nukkuakin varmaan. Huomenna olotila saattaa lähennellä jonkinlaista normaalia, eikä velvotteita ole, mutta jos alkaa janottamaan, niin pitää lukea tämä ketju läpi.

Tämä päivä ollut tunteiden vuoristorataa, muutaman hetken kokenut pientä iloa, välillä pieniä vihanpurkauksia, yksinään kylläkin. Äsken kävin koiran kanssa lenkillä ja taas todellisuus löi yhtä-äkkiä päin kasvoja ja masentaa. Tälläisinä hetkinä on monesti aikaisemmin tullut otettua muutama, mutta ei tänään, se on päätetty💪
Parisuhde tietysti eniten tunteisiin ottaa, tänään koin iloa siitä, että ollaan viestittelyväleissä, eikä kaikkea toivoa välttämättä ole menetetty. Se täytyy ymmärtää, että se vaatii kauheasti työtä ja viinalla ei voi leikkiä yhtään. Sekin tietysti on alkanut pelottamaan, että jos suhdetta ei enää synnykään, niin avaako sen tajuaminen korkin, jolloin todennäköisesti vajoaisi entistä syvemmälle.

2 tykkäystä

Elämä ilman päihteitä on tunteita. Raittiina niitä ei pääse vanhan kaverin Alkoholin selän taakse piiloon. Niitä ei voi enää turruttaa, ne täytyy kokea, niitä täytyy käsitellä ja sietää.
Ei raittius välttämättä tuo onnea, mutta se tuo elämän.

Onnea raittiista päivästä!

3 tykkäystä

Kiitos! Tuohon kommenttiin kiteytyy paljon viisautta👍

Hyvä ketju

“Tämä kunniamerkki myönnetään, kun ketjusi saa 10 tykkäystä. Aloitit kiintoisan keskustelun, josta yhteisö nautti”

Kiva käydä nukkumaan, oikein kunniamerkin saaneena😁 Kiitos tykkäyksistä ja kommenteista👍
Sain sovittua elokuvatreffit rakastamani ihmisen kanssa lauantaille, kuskina lupasin tietenkin toimia. Helpottaa huomista päätöstä olla selvänä🥰

6 tykkäystä

Päivä viisi, alkoipa takkuisesti, ei millään tahtonut herätä, enkö minä vieläkään saanut nukuttua? Oli katsottava älykellosta unitiedot ja nepä olivat ihan hyvällä tasolla. Aamupalalla analysoin tilannetta ja selailin unitietoja parin viikon ajalta ja näin sen minkä oikeastaan jo tiesinkin, vain muutama edes kohtalaisesti nukuttu yö. Ei siis mikään ihmekään, että on nuppi sekaisin, kun ei juuri saa levättyä.
Vaikka tuo älykello ei välttämättä täydellistä totuutta anna, niin kuitenkin antaa hyvää osviittaa unen tasosta, loppuviimein pienikin määrä alkoa pudottaa unipisteet yllättävän alas, useamman päivän kupittelu vie koko viikon unet perseelleen.
Tänään en juo!!

5 tykkäystä

Ruokatunnin jälkeen alkoi sellanen olotola mitä vois ehkä kuvitella ADHD:ksi, vauhtia on vähän liika ja on varpusen keskittymiskyky, pieni vapina höysteenä😂 Mielenkiintoinen kuitenkin analysoida olotilojaan, tähän olis varmaan tullut normaalisti otettua vähän kaljaa ja puuhattua jotain, todennäköisesti pystymättä keskittymään tekemiseen ja juotua liikaa. Eikä tässä juu, kyllä töitä pystyy tekemään, joutuu vaan keskittymään hieman enemmän😂
Mutta edelleen, tänään en juo😀

4 tykkäystä