Huomenta. Kyllä se oli vaikeaa minullakin alussa, raittius. Todella vaikeaa. Mutta kävin ryhmissä, vertaistuki oli tärkeää, koska he sanoivat että se kuuluu asiaan. Jokainen oli kärsinyt monenlaisista tuskista alussa, ja vieläkin elämä antaa kaikenlaista tuskaa, niistä selviän ilman viinaa toisten tuen avulla, yksin en.
Ja tyhjyyden tunne on ihan normaalia. Kun ei enää ole alkoholia, oli keksittävä tilalle jotain muuta, liikunta, käsityöt, kirjoittaminen ja ennenkaikkea toisten raittiiden ihmisten seura.
Jäin yksin raittiuden alussa ja se oli kamalaa kun tulin yksin kotiin ryhmästä, yksinäiseen hiljaiseen huoneeseen. Siinä ei muu auttanut kuin itkeä, itkeä ja ulista. Itkeä suru pois.
En tiedä mistä minuun tuli sitten se tunne, etten enää koskaan ole yksin. Jumala on kanssani. Sellainen Jumala joka hyväksyy minut tällaisenaan. En tarvitse olla mitään enempää, eikä tarvitse edes yrittää muuttua. Hän on lähellä. Ehkä se on jotain psyyken luoma lohtu, muutoin varmaan olisin särkynyt kokonaan. Aloin uskoa että ei tässä käy huonosti, aloin kulkea harrastuksissa ja sain ystäviä, toiset ystävät taas jäivät pois, kun ei heidän seuransa varmaan ollut minulle hyväksi. Ihan hyviä ihmisiä ovat, mutta heidän vaatimustasonsa on liian korkea, en siihen kykene joten annan olla. Elän omannäköistä elämää. Menneisyyttä ei voi muuttaa, se on mikä on, enkä tulevaisuuttakaan tiedä mitä se tuo. Nii.in vain tämän hetken voin elää nyt tässä raittiina kirjoitellen ja uskoa että elämä kantaa, elämä antaa hyvää minullekin, sellaista mikä on minulle hyvää.
Kiitollisena raittiudesta!
Voi ihanat Quuppi ja Vieraammaksi54.
Olen niin samoissa tunnelmissa. Tänään päivä 48, joka tietysti on hieno saavutus, mutta tuo tyhjyyden tunne on nyt valtaamassa minut. Kaikki on periaatteessa hyvin, nyt ollaan puolison kanssa matkalla viikonlopun viettoon luonnon keskelle ja minulla on kivennäisvettä, alkoholitonta olutta ja alkoholitonta kuohuvaa juomina mukana. On hyvää ruokaa, lukemista, raitistuminen on lähtemässä hyvin käyntiin ja kaikki elämän peruspilarit kunnossa ja silti olen alakuloinen…
Juoda ei tee mieli yhtään, se on hyvä. Haluan uskoa, että tämä kaikki liittyy raitistumiseen ja aivojen hitaaseen toipumiseen. Lukemisista puheenollen, Vieraammaksi, nyt sain käsiini suosittelemasi Iltapäivällä tuli levottomuus ja alan sitä lukea. Tuo omannäköinen elämä on niinikään minulta täysin kateissa. Ehkä en edes tiedä, millaista se olisi sillä olen niin pitkään luullut eläväni omannäköistä elämää, johon alkoholi on kuulunut kiinteästi ja lähes päivittäin. Monet vuodet join kaikki viikonloput ja pidin raitista viikonloppua aivan hukkaanheitettynä aikana ja typerien ihmisten tylsänä elämänä. 
Että onhan tässä tottumista ja uudelleenohjelmintia omaan sielunelämään tehtävänä.
Koetetaan pysyä toiveikkaina ja otetaan iisisti. Olen myös paljon lukenut alkuraittiuden uupumuksesta, sitäkin koen nyt hyvin voimakkaana.
Lämpimiä ajatuksia teille ja muillekin raittiuden tietä etsiville tai jo löytäneille.
Romahdin viime viikonloppuna juomaan, ja taas alusta. Onneksi nyt 6. raitis päivä menossa…
Myöhemmin lisää… kova on tauti, kovat on kommellukset…
Myötätuntoa ja toivoa täältä lähettelen sinulle Quuppi.
Voisiko romahtamisia ajatella raitistumisprosessin osana? Onhan näitä kerrasta rankankin juomisen poikki saaneita, mutta uskoakseni enemmän löytyy kierrellen, kaarrellen ja lähtöruutuun kymmeniä kertoja palaten raitistuneita.
Se, että nousee ja yrittää uudelleen, kertoo siitä, että oikealla tiellä olet sinäkin. <3. Jokin osa sinusta haluaa raitistua lopullisesti, eikä lannistu vastoinkäymisistä. Se on todellista voimaa.
Jos omia ensimmäisiä oikeasti raitistumishaaveitani ajattelen, niin noin 13 vuotta tässä meni - HUOM! olettaen, että nyt onnnistun ja siitähän en voi tietenkään varma olla. Kärsimättömälle alkoholistin luonteelle aika pitkä rutistus yhden tavoitteen saavuttamiseksi siis.
No nyt mennään päivää 53 eli 2 kk häämöttää jo näköpiirissä. Olo on nuutunut ja kummalliset päänsäryt ovat kiusana. Aamulla herätessä on oudon krapulaisen tuntuinen olo, jopa heikompi olo kuin juodessa. Silloin tuntui virtaa riittävän, ainakin juomien riittävyydestä huolehtimiseen ja usein lauantaiaamuisin heti kylmän aamulonkeron korkkaamiseen… huh huh, siihen en halua palata kuitenkaan.
Ei ainakaan vielä ole juomattomuutta seuraava (?) hehkeä ja seesteinen olo. Eli kärsivällisyyttä koetellaan ja raitistumiseni on täysin kesken. Tai sitten vain elämä kaikkineen onkin yllättävän tylsää ja rankkaa ilman puudutteita. Varmaankin näin. No otetaan vastaan sitten elämä tällaisena. Istun aamukahvilla ja plinkin jälkeen on ohjelmassa lehdenluku ja siivotakin pitäisi. Tavallista elämää.
Quuppi ja muut kamut täällä: rauhallista lauantaita!
Kiitos kiitos! Nyt onneksi jo 15 päivää ja nyt on kadonnut se päivittäinen viinahimo…
Viisaita ajatuksia, uskon noin myös!!
Joo, vuosia prosessi itselläni myös on jatkunut… uskon tosiaan tuohon, että jokainen retkahdus lopulta ajaa “maaliin” eli raittiuteen, jos sen oikealla tavalla osaa ottaa. Sellainen väkisin vääntäminen tai pakkoraitistelu ei auta. Armon kautta…
Onnea, ilmeisesti nyt on sitten jo 2 kk täynnä? Itselläni tosiaan 2 viikkoa, ja kyllä tauti on hankala. Ikäänkuin yhtaikaa haluaa ja ei halua raittiutta, riippuen missä osassa aivoja addiktio pääsee huitelemaan. Tullut noita samoja tuntemuksia kuin sinullakin, välillä kun on tulossa esim. 2 kk tai 4 kk täyteen, yhtäkkiä haluaakin alkaa juomaan, yleensä jos niistä olen selvinnyt, niin olen selvinnyt vertaistuen avulla. Mutta kuten sanoin, eilen katosi se päivittäinen viinahimo, ja toivon, että näin jatkuu pidempäänkin. Varmasti se on auttanut, kun olen käynyt vertaistuessa ja myös lukenut alkoholismista (taas uudestaan).
Iso haaste on taas jälleen kerran oma parisuhde, missä toinen koko ajan pyytää minulta apua omissa opiskeluissa, vaikka olen koko ajan sanonut, että jos en ala täysillä tekemään töitä raitistumisen eteen, alan kohta juomaan. Jossain vaiheessa on pakko tehdä jotain. Olen todella väsynyt siihen, että olen joutunut tällaiseen sairaaseen auttamiskuvioon mukaan. Ehkä tavallinen mies pystyy tähän, mutta toipuva alkoholisti ei pysty, ainakaan alkuvaiheessa.
Oli todella vaikea lauantai. Suunnittelin jo juomista, mutta onneksi puoliso päättikin jäädä kotiin, niin en pystynyt. Olin täynnä raivoa ja vihaa, kun en pystynyt aloittamaan juomista, mutta nyt olen päässyt vapaaksi siitä eilisestä viinanhimosta. Jos eilinen mieliteko ja himo olisi joka viikonloppu, olisi vaikea uskoa, että jaksaisin jatkaa raittiina. Onneksi silti raittius jatkuu. Kuulemma 1-2 vuoden kohdilla alkaa raittius kantaa, ja suurimmat viinanhimot katoavat 4-5 kuukauden kohdilla. Olen kuullut tästä, koska olen itse ollut monia kertoja 4-6 kk raittiina, eli ihan omaakin ymmärrystä asiasta.
Tuon aikaisemman miltei retkahduksen jälkeen ollut selvästi helpompaa. Välillä tullut viinan mielitekoja, muttanyt ollut jo useita päiviä, ettei viina ole käynyt mielessä. Melkoinen tauti on alkoholismi.
Olen siis ollut jo useita päiviä paremmalla tuulella ja ilman viinahimoja, eikö tämä ole hienoa?
No onhan se hienoa ja mukavaa kun selviää pahan päivän ohi.
Niitä pahoja päiviä tulee aina silloin tällöin, mutta ajan myötä aina harvemmin.
Tarkkana vaan elämässä eteenpäin.
Putkis
Huomenta. Ystävän kanssa olemme puhuneet nyt paljon siitä miten ajatuksista lähtee monikin teko. Ja millä saa sen ajatuksen käännytettyä pois ennenkuin se siirtyy tekoon. Ensin oli että saa ajatukset pois alkoholista, ja tupakasta, kumpikin minulle myrkkyä. Mutta on ylensyöminenkin, sekin ja moni muu asia joka menee “överiksi”. Mutta moni asia vaikka se menisikin liiallisuuteen ei ole vaarallista niin niitä en ala karsia pois.
Minä olen altis, herkkä, menen mukaan johonkin juttuun täysillä, “takki auki” niinkuin sanotaan ja en muista että pitäisi ottaa “järki käteen” ettei käy huonosti, ettei tule itku pitkästä ilosta…mutta mutta… en kyllä halua elää taas sellaistakaan elämää että täydellisesti itseni hallitsen. No en, vaan että annan mennä täysillä ja iloitsen ja nautin niistä asioista jotka ovat turvallisia. Ja jos käy huonosti niin sittenpä itken ja valitan, toivottavasti vain vähän aikaa. Elämä on sitä että on välillä tuskaa ja kipua, sitten taas iloa, kun uskallan vaan mennä ja elää, kokea, tuntea. Selvinpäin kuitenkin tiedän jo hieman mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. No, en aina.
Sitä opettelen nyt kuitenkin etten anna liian suurten vaatimusten ja uhkien musertaa minua käpertymään vain tiettyyn kaavaan. Rohkeutta elää meille kaikille, ilman viinan antamaan rohkeutta!
Tuo on hyvin tuttua minulle. Monesti olen innostunut, vaihtanut esim. työpaikkaa jonkin firman hienon logon takia, tai kun se on niin hienoa, uutta… sitten järkyttynyt, kun kaikki onkin taas samaa “tylsää” kuin ennen. Esim. työ pääsääntöisesti nyt on puurtamista, tärkeää on saavuttaa oma asema, ja sitä kautta jatkaa töitä. Toinen, että aina välillä innostuu vaikka ulkomaan komennuksista, ja unohtaa, että hei, minunhan pitäisi ensin raitistua…
Tuokin on tuttua, kun on tullut elämältä turpaan, olen alkanut liikaa varomaan. Itse asiassa: juodessa riskejä ja retee, raittiina kalpea ja arka… Eihän noin se elämä saisi mennä… Raittiina kohti unelmia…
Rohkeutta tosiaan myös sinulle, hyvin kirjoitit, ja yritän muistaa tuon.
Tuli eilen mieleen PAWS, eli post acute withdrawal symptoms, jälkioireilut, kun luopuu alkoholista, ne siis kestävän 2-12 kk viinan lopettamisen jälkeen. Oireina esimerkiksi hirveä suuttuminen pikkuasioista, loukkaantumisherkkyys, alakuloa… moni tunne sellainen, että tekisi mieli alkaa uudestaan juomaan vain sen takia, että tulisi helpotus. Itseni kohdalla olen huomannut, että kun tiedostan tuon, että taas kyseessä on minun ailahteleva mieli, eikä ympäröivä maailma liian raskas, niin se antaa voimaa jatkaa raittiina. Nyt alkaa olemaan 2 kuukautta raittiutta, mutta edelleen on haasteita, nyt siis lähinnä omien hermojen kanssa, hermostun pienistä asioista, ja ärsyynnyn.
En ole varma pystynkö jatkamaan raittiutta. Minun kohdallani kyse on niin suuresta voimasta, etten yksinkertaisesti pysty kaikkia houkutuksia vastustamaan. Voi olla, että haastava parisuhde myös vaikeuttaa tilanteita. Onneksi työ sujuu hyvin… Olen alkanut urheilemaan, se selvästi on auttanut, kun vain ei laiskottelisi…
Kirjojen luku myös kiinnostaa, ja olenkin alkanut lukemaan yhä enemmän…
Viinan mieliteot ja ajatukset vaan välillä pyörivät vahvasti päässä, tyyliin, että miksi olla raittiina tuhlaamassa hyviä viikonloppuja…
Hei quuppi,
Jatka sinnittelyä. Kyllä Sinä pystyt!
Lue, urheile, tee jotain uutta mielenkiintoista.
Et tuhlaa viikonloppuja olemalla raitis. Ajattele ennemmin säästäväsi rahaa tulevia mukavia uusia asioita varten.
Harrastatko jotain muutakin?
Moro!
Eilen illalla oli nuo ajatukset sulla ja ajattelepa (kun et varmaankaan alkanut eilen kippaamaan mitään alkoa), että miten hieno oli herätä tähän maanantaihin ilman muistoa juomisesta ja repsahtamisesta. Tuollaiset ajatukset ettei pysty olemaan raittiina on ihan luonnollisia. On niitä ollut itselläkin, mutta on auttanut kun on ajatellut sitä miltä tuntuu jälkeenpäin. Pettymystä , itseinhoa ja ajatuksia, että taasko tässä kävi näin. Ei niitä tosiaan kukaan kaipaa. Pienestä alkoholin tuomasta rentoudesta ja riemusta tulee paha olo pitkäksi aikaa.
Työ sujuu hyvin, fine. Muita harrastuksiasi mainitset ja on upeaa kun niitä on. Urheilu sillä lailla ettei siitä ota paineita kuten me addiktit helposti teemme. Kun elämässä tekee ryhtiliikkeen monesti ajattelee, että kaikki asiat pitää saada heti kuntoon ja urheilukin voi mennä liiallisuuksiin. Minä lähden siitä että päihteettömyys on se ykkösasia ja tärkein. Liikuntaa ja urheilua ehtii harrastamaan sitten kun kerkiää ja ilman mitään hulluja tavoitteita. Kohtuus sinäkin pitää muistaa.
Tuo lukeminen on kannatettavaa. Minä olen lukenut paljon kirjoja nyt eläessäni tätä uutta raitista elämää . Suomalaisia dekkareita, nyt vähän ruotsalaisiakin kun kotimaiset alkaa olla luettu. Koen kivana touhuna. Saa tyhjennettyä pään omista murheista kun väkisin uppoutuu kirjan maailmaan. Auttaa myös mahdollisiin nukahtamisvaikeuksiin.
Parisuhde on aina haastava riippumatta siitä joiko vai eikö. Parisuhteessa eläminen kuitenkin aina hauskempaa ilman päihteitä ja niitä parisuhteen haasteita on helpompi käsitellä kun pitää päänsä selvänä.
Itsekin tiedät, ettei ne raittiina viettämäsi viikonloput ole mitään tuhlausta vaan ihan päinvastoin.
Sinun viesti muuten on aika hyvä esimerkki siitä, miten raitistelijalla oma mieli ja se kuuluisa viinapiru alkaa houkutella takaisin vanhaan toimintaan. Vähän kaikesta löytyy syitä siihen että pitäisi alkaa taas juomaan. Olen saman kokenut, monesti sortunut ja paha mieli tuli. Nyt olen päättänyt etten enää noiden houkutteluiden edessä palaa vanhaan. Alkutalvesta tänä vuonna lopetin alkon eikä ole ikävä.
Yritä sinnitellä ja keräile noita raittiita päivä. Kun aikaa kuluu se sinnittely helpottaa. Ja kun käy noita sisäisiä kamppailuja viinapirua vastaan voitokkaasti sekin voimaannuttaa. Tulee olo että tästä selvitään.
Lujasti tsemppiä quuppi ja voimia.
Heik kiitos kannustuksesta, kummallekin! Tabula rasa, pitkä viesti laittoi ajatukset liikkeelle, positiivisella mielellä. Onneksi en ole vileä sortunut, mutta onpa ollut aaltoilevaa tuo ajatuksenjuoksu. Aivan selvästi alkoholismi minussa raivoaa, yrittää joka kulmasta päästä nyt iskemään, on syitä, miksi se on nyt ollut aktiivinen. Mutta. Tänäänkin raittiina, ja kuten kirjoitit, huomisaamuun herään raittiina, ja veikkaanpa, etten ole ollenkaan katuva siitä asiasta…
Laitanpa tähän minulle ja kaikille meille muistutukseksi:
Huomenta. Niinhän tuossa luki terveyskirjaston linkissä että alkoholisti juo sietämättömiin tunteisiinsa. Alkoholistin on luovuttava sietämättömista tunteista. No, helpompi sanottu kuin tehty. Mutta kun pysyy päivä kerrallaan raittiina, keskustelee muiden toipuvien alkoholistien kanssa näistä tunteista niin pysyy paremmin raittiina tai helpommin kuin yksin sinnitellen. Hoitomuodot ja terapiat on ihan ok, mutta heille ei voi soittaa ihan milloin vain, toiselle holistille voi soittaa jos on ryhmissä käynyt ja tutustunut toisiin samoista asioista kärsiviin. Alkoholistejakin kun on monenlaisia. Ei kaikilla tunnu olevan minkäänlaisia ahdistavia tunteita mikä juotattaisi, niin, eivät ainakaan puhu niistä.
No minulla on vaikka toisille jakaa. Aina joku ihme negatiivinen tai pelonsekainen ongelma vyyhti mielessä. Sitten kun hoksaan taas että no jopa taas vaivuin joutaviin ajatuksiin niin vapaudun niistä.
Tänne kun olen nykysin taas kirjoitellut niin on helmpompi elää. Tästäkin saan voimaa ja uskoa kestää huonot hetket. Välillä on taas ihania vapauden tunteita, olen vapaa, monestakin asiasta. Vapaa elämään ja suunnittelemaan uutta elämää!
Valitettavasti retkahdin viikonloppuna, oli kovaa juomista, mutta onneksi sain sen pelon takia katki. Tuli sen verran selvempi hetki aamuyön tunteina. Aika väsynyt siihen, että pitäisi kuulemma yrittää kovempaa myöntää oma avuttomuus. Miten enemmän voi myöntää kuin se, että tiedän faktana, että varmasti en koskaan voi olla raittiina enää? Pidän koko asiaa falskina puheena, jossa muka neuvotaan toista, mutta todellisuudessa ei osata auttaa. Olen voimaton, ja se ilmenee, että en pysy raittiina vaikka tekisin mitä. Yritän tästä vielä syvemmälle mennä avuttomuudessa, mutta haastavaa se on. Minnekään ryhmiin en mene joka päivä, kun en jaksa. Kuolemaa en pelkää.
Kiitos raittiista päivästä, päivä kerrallaan!
Tänään jo parempi olo, ei auta muuta kuin yrittää uudelleen raittiutta. On nyt 3 päivää raittiutta, tästä on hyvä jatkaa. Luovuttaminen, hyväksyminen on sitä, että vaikka kuinka yrittää olla ilman viinaa, se ei onnistu, sen olen hyväksynyt ja käsittänyt. Tästä on hyvä mennä voimattomana eteenpäin, apua hakien, apua saaden.
Huomenta. Kirjoittaminen oli minulle alussa hyvin tärkeää. Kun kirjoitin tuskaa ja ahdistusta niin se jotenkin hälveni, ja tietenkin kun luin aina sen mitä kirjoitin. Joskus keskustelin jonkun kanssa siitä, siis samanlaisen raitistelijan kanssa joka ymmärsi missä mennään.
Nykyisinkin kirjoitan paljon jos ahdistaa ja on ongelmia elämässä. Ja puhun.
Sukujuhlat on tulossa ja niihin pitäisi osallistua. Onko pakko, joku kysyisi. En halua loukata päivänsankaria. Ja kun jo yhdet juhlat tuossa kesällä sain sivuutettua niin en kehtaa enää väittää että olen sairas. Olen kiusauksen uhri, sitä oli suvussa ja töissä, se oli tosi asia ja siihen join. Join ja itsesäälissä itkin surkeaa kohtaloani.
Voisin sen tehdä nytkin, itkeä surkeaa kohtaloani, kun mieheni jätti minut. Mutta joo, itken kyllä mutten juo enkä ole itsesäälissä, itken vain surua menetyksestä ja se on tervettä. Surra pitää, itkeä ja itkeä, sen jälkeen voi toipua. Mutta, myönnän että pelottaa mennä taas yksin suvun keskelle, ei oikein tunnu hyvältä ajatukselta. Mutten voi koko loppuelämääni heitä paeta. On vain pakko mennä ja kohdata taas ne samat irvileuat jotka nakkelee muka vitsejä milloin kenenkin ihmisen elämästä, nälvivät ja laukovat typeryyksiä. No, ehkä tunnen vain myötähäpeää heidän läheistensä puolesta. ja kait silläkin on jokin tarkoitus että jotkut ihmiset ovat sellaisia, kiusaajia, yrittävät kampittaa toisia.
Raittiuden alussa en mennyt sellaisiin paikkoihin missä oli näitä ihmisiä, varoin heitä. Mutta sitten kun sain tarpeeksi voimia ja uskoa etten enää juo, uskalsin mennä. Ja sanoa napautin takaisin. Muistan kuinka eräänkin kerran kun eräs nälvijä jälleen jotain nakkasi minun entisestä juopon elämästä, niin sanoa napautin takaisin. Hänen ilmeensä oli kyllä hyvä ja muistan sen aina. Ja minulle tuli vahva tunne että pärjään ja uskallan. Mutta täytyy sanoa että olin alkanut silloin uskomaan jumalaan, sellaiseen jumalaan joka on rakkaus ei viha eikä kylmyys, että hän auttaa ja suojelee antaa voimaa, kun olen hyvän tiellä enkä pahoja tee enää. Enkä yritä muita vahingoittaa.
Tulipa taas kirjoitettua. Tällaista se on.
Voimia sinulle. Kyllä sinä osaat ja voit, olet hyvä sellaisena kuin olet, raittiina. Usko siihen että pysyt raittiina päivän kerrallaan…
kaikilla meillä jotka olemme raittiina säilyneet on ollut vaikka minkälaisia vaikeuksia alussa, tai ainakin minulla 
Niinkuin tuo minun liiallinen herkkyys ja arkuus.
Akuutti asia on, että taas retkahdin, viikonloppuna. Mutta oli samalla kuitenkin paljoin aikaa ajatella, että mikä on mennyt aiemmin pieleen. Olen elänyt kuin puoliksi liitossa, koko ajan miettien erotako vai ei. Tein nyt periaatepäätöksen, että alan panostaa raittiuteen, ja muut asiat tulevat myöhemmin. Olen aiemminkin näin tehnyt, ja silloin mennyt paljon paremmin. Voimaton todellakin olen yksin omien ajatusten ja typerien ideoiden suhteen, siksi minä tarvitsen apua, vertaistukea ja hyvää raittiuskirjallisuutta.
Sinun tekstisi vierailija osuu lähelle, samoja ajatuksia ja haasteita ollut itselläni myös. Sisällä on arkuutta ja herkkyyttä, jota kauan sitten tahallaan viinalla tuhosin, tai yritin vaimentaa. En kuitenkaan halua sitä enää tehdä, vaikka nyt tulikin retkahdus. On vain nöyrästi mentävä elämässä eteenpäin, raittiina.
Raittius jatkuu, viikko raittiutta täynnä. Sairastelin, mutta kyllä tämä tästä…