Taas tulee vähän höntti olo. On se nyt perkele, että näistä asioista pitää tehdä näin monimutkaisia. 
Ei oteta niin vakavasti, ihan hyvä keskustelu tää on!
Älkää toverit skitsoilko! 
Hyvinvoinnista minulle tulee kyllä mieleen hyvä hyrinä ja positiivinen vire. Nuo mielijutut eittämättä tuovat sitten jotain muutakin pintaan.
No, myönnän, että ohjeistin päihteettömyyteen vittuunnuksissani tuon yhden ketjun kannabisjankkaukseen. Ajattelin, että voitaisiinko keskustella ilman jatkuvaa hokemista päihteistä… hyvää juttuahan tähän on kertynyt.
Yritäpä oiiiikein kovasti olla seuraava 10 minuuttia ajattelematta terveyttä ja hyvinvointia. Loppukaneetti tälle päivälle:
youtube.com/watch?v=tXS5GBuk-GQ
Nyt nukkuun. Uni on muuten tärkeää hyvinvoinnin ja mielenterveyden kannalta. Se estää sairauksia ja häiriöitä. Huono unenlaatu ja unenpuute voi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia ja sairauksia. Häiriöitä. Epätasapainoa… henkistä pahoinvontia… toimintakyvyttömyyttä…
:mrgreen:
Jep, uni on ihan äärimmäisen tärkeää. Nyt sen on taas huomannut kun on pari yötä tullut mentyä 5-6 tunnin unilla; en tiedä, olenko varsinaisesti nähnyt painajaisia kun en uniani yleensä muista, mutta herätessä on aina ollut tosi väsynyt ja raskas olo. Tänään sitten jostain syystä kuitenkin pakotin itseni hereille klo 9 vaikka oli vapaapäivä, join aamukahvia - ja tipahdin sohvalle josta heräsin kolmen tunnin päästä :mrgreen: Sitten jaksoi taas. Oon myös hiljalleen alkanut tajuamaan, ettei se hyvä yöuni tule automaattisesti, etenkin kun on noista uniongelmista kärsinyt yli kymmenen vuotta, vaan kaikenlainen virike ja häsläys pitää minimoida tai parhaimmillaan lopettaa ihan kokonaan tunti-pari ennen nukkumaanmenoa. Aiemmin ajatus on tuntunut jotenkin vastenmieliseltä, että vapaa-ajastako tässä nyt pitää luopua jonkun nukkumisen takia, vaikka sehän on ihan helvetisti tärkeämpää kuin joku fb-stalkkaus, nettibiliksen pelailu tai hömppäsarjan tuijottaminen monitorin ruudulta 
Luulen, että olisin paljon pahemmassa jamassa, tai ehken olisi enää ollenkaan, jos en olisi löytänyt musiikkia teini-ikäisenä… Soitin skidinä pianoa mutten ollut siinä mielestäni kovin taitava, en jaksanut tehdä ikinä soittoläksyjä vaan tykkäsin vaan pimputella omiani. Joskus 14-15 -vuotiaana löysin demoscenen (eräänlainen digitaalisen taiteen alakulttuuri) ja pari ohjelmaa, joilla kuka tahansa pystyi tekemään jos ei nyt ihan pro-tasoista musiikkia niin aika lähelle sitä kuitenkin. Innostuin ihan älyttömästi siitä, opiskelin itsenäisesti koko vapaa-aikani yhtä ohjelmaa jolla musiikin tekeminen muistutti lähinnä säveltämistä excelillä eli helvetisti erinäisiä parametrejä mitä piti syöttää jos halusi tuottaa jonkin efektin tms… Siitä se sitten lähti, muutaman vuoden päästä hommasin kunnon kaiuttimet ja muuta laitteistoa ja vielä vuoteen 2008 asti tein aktiivisesti musaa, se oli mulle keino purkaa sekä pahaa oloa että luoda uutta, päästä jollain tasolla yhteyteen sen itseni kanssa jonka olin hukannut, vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Jossain vaiheessa innostus hiipui, ja mietin että oispa siistiä osata soittaa jotain ihan oikeaa soitinta taas, ja aloin sitten soittelemaan rumpuja, hiljalleen ympärille kasautui bändi, jossain vaiheessa parikin, ja tänä keväänä ois vihdoin tarkoitus päästä keikkailemaan 
Ajattelin myös alkaa treenaamaan bassoa sitten kun opinnot on saatu päätökseen ja vapaa-aikaa on enemmän…
Tulipas pitkä tilitys. Pähkinänkuoressa: musisointi (tai mikä tahansa luova toiminta) on ihan parasta ikinä
Minun nähdäkseni aivosairauksia on mm. dementia, afaasia, alzheimer ynnä muut usein vanhuuteen liittyvät sairaudet joissa aivoissa tapahtuu fyysisiä muutoksia.
Ne eivät yleensä parane kokonaan koskaan, mutta niiden etenemistä voidaan hidastaa ja niitä voi ehkäistä eri hoidoilla.
Psyyken häiriöt on hieman ari asia. vaikka tiettävästi myös skitsofreniaan voi liittyä ihan aivojen fyysisiä muutoksia.
Mutta tarkoittaako hyvinvointi ja terveys -tai mielenterveys- sairauksien täydellistä poissaoloa, jonkinlaista täysin steriiliä “100 % tervettä” olotilaa? Eipä tietenkään. Ihminen voi olla hyvinvoiva ja niinsanotusti perusterve, vaikka hänellä olisi jokin allergia, tai vaikkapa jokin vamma jonka kanssa hän on oppinut elämään.
Se mitä jotkut kutsuvat sairaudeksi tai vammaksi, voikin ihmisellä ajan mittaan muuttua pelkäksi ominaisuudeksi. Tällä tavoin voi tulla sinuiksi jopa niiden psyyken häiriöiden kuten maanis-depressiivisyyden kanssa. Tai vaikkapa ADHD:n. Tai allergian. Tai alkoholismin. 
Eivät ne estä ihmistä tuntemasta itseään terveeksi tai olemasta hyvinvoiva ja onnellinen, kunhan nuo ominaisuudet eivät pääse oireilemaan pahasti.
Diagnoosit voi silti olla tärkeitä. Jos minulla olisi keliakia, se olisi tärkeää diagnosoida lääketieteellisesti, jotta osaisin olla työntämättä suuhuni gluteenia. Jos ihminen diagnosoi itsellään alkoholismin, se voi auttaa häntä pysymään erossa alkoholista. So it goes.
Ei diagnoosit tarkoita välttämättä uhriutumista, stigmaa tai uhriuttamista.
Kerronko taas sen yhden jutun Kalle Könkkölästä?
Kuka widdu täällä uhriutumisesta on puhunut. Keto taas elementissään. Kaataa nappulat, paskoo laudalle ja sitten julistaa; minä olen oikeassa ja sanelen tietämättömille miten se maa makaa.
Pulut. 
Henkilökohtaisuuksia odotellessa…
Aika pitkälti näin minäkin ajattelen asiasta ja näin minä suhtaudun alkoholismiini.
Alan minäkin uskomaan tuohon. Mitä yksinkertaisempaa asiasta tekee, sitä helpompi sen kanssa on elää. Ja tällä hetkellä on alkanut tuntumaan siltä, että se pimeys alkaisi pikkuhiljaa jäämään taakse. Porkkana-allergikon ei kannata syödä porkkanaa, koska sillä tulee siitä huono olo. Porkkanan poisjättäminen ei tee hänestä huonoa eikä heikkoa ihmistä, eikä sen tarvitse rajoittaa elämää mitenkään. Porkkana vain aiheuttaa tahdonvoimasta huolimatta siinä ihmisessä toisenlaisen reaktion, mitä valtaosalla ihmisistä.
Kaippa se sitten ihan sama logiikka pelaa siihen alkoholiinkin.
Eli jos vaihdamme “mielisairaus”-sanan tilanne sanan “aivosairaus” niin tällaista sairastavaan potilaaseen asennoidutaan sitten neutraalimmin? Kannattaa varmaan tämä muutos yrittää sitten saada aikaan salaa.
Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta tämän nimeämisen suhteen juna meni jo.
Sairauskäsitteillä on myös merkitystä ihmisen kuvaan itsestään.
Jos ihminen luokittelee itsensä sairaaksi tai vielä tiukemmmin, jos luokitteleekin itsensä parantumattomasti sairaaaksi, niin harvemmin siitä elämänilo ja toimintakyky lisääntyvät.
Taas tänään tein päivän hommia parantumatonta syöpää sairastavan kaverin kanssa. Paitsi että se sairastaminen on tuostakin taudista huolimatta nitistetty minimiin.
Lääkkeitä on syötävä kourallinen joka päivä, mutta muuten kaveri sanoo itse että mitä vähemmän hän tautiaan ajattelee tai siitä edes tietää, sen parempi. Elämää on vielä jäljellä ja sitä eletään siten että tehdään kaikkea muuta kuin sairastetaan niin kauan kuin mahdollista.
Ja kaveri elää omastakin mielestään hyvinvoivaa elämää. (oliskohan asennoitumisella jotain tekemistä?)
Kysymys siitä oliko se muutaman vuosikymmenen roikkumiseni kiinni jokapäiväisessä viinassani sairaus vai pelkästään hölmöyttä, on toisinaan aika olematon asia edes funtsittavaksi. Se on kuitenkin menneisyyttä, ja se on asiassa olennaista.
Jos se oli sairaus, niin parantunut olen.
Ja jos joku haluaa niin sanoa, että ne ovat ihmeparanemisia, niin senkuin sanoo. Minä väitän että oli siinä omallakin selviytymistappelulla omien uratumisiensa kanssa aika paljon tekemistä.
Eihän nykyään edes ole mitään mielisairaita, vaan on mielenterveyskuntoutujia. Jos vaihdetaan mielen tilalle aivo, niin tuleeko niistä aivoterveyskuntoutujia.
Kerran oli hauskaa kun joku tuttu ei mainannut löytää sitä korrektia ilmaisua, ja puhui “mielenterveysihmisistä”. 
Riippuuhan se kyllä siitä mikä sairaus on kyseessä. Jos kyseessä on vaikkapa aiemmin mainitsemani keliakia joka on parantumaton, niin kyllä se diagnoosi voi hyvinkin parantaa elämäniloa ja terveyttä jos ihminen sen jälkeen tietää välttää gluteenia.
Samoin vaikkapa diabeteksen diagnosointi, jonka sairastaminen tietämättään voi olla tosi vaarallista ja vähintään epämukavaa.
Sairauskäsite voi olla oleellisen tärkeä, jos se auttaa löytämään oikean hoitotavan ja asennoitumaan tilanteeseen oikealla tavalla.
Psyyken ongelmissakin monille on helpottavaa että vaikealle tilanteelle löytyy nimi. Epätietoisuus on usein pahinta, kun jotain tuntuu olevan vialla mutta syytä ei löydy saati hoitoa.
Vaikka ei sen puoleen; voi yli-diagnosoinnistakin olla haittaa. Kaikilla vilkkailla lapsilla ei ole välttämättä ADHD:ta, vaan he ovat vain vilkkaita lapsia.
Minulle tuo sairastelu taitaa nyt riittää ja keskityn hyvinvoinnin lisäämiseen.
Aika ja mihin sen käyttää…
Olen huomannut, että olen tullut tarkaksi ajastani. En halua viettää aikaani ihmisten parissa, joista joka kerta jää vähän ikävä ja raskas maku suuhun. Tykkään olla yksin ja rauhassa, sen mitä se nyt suuurperheellisellä ja työssä ihmisten parissa käyvällä on mahdollista. Voi olla, että juuri sen takia.
En ymmärrä miksi lenkillä pitäisi olla seuraa. Se on parasta yksin tai koiran kanssa ja mielellään siellä metsässä tosiaan. Etenkään kun juoksen en halua ketään rinnalleni. En halua puhua ja höpistä, vaan olla itsekseni sykkeeni rytmissä tai sitten löffäilylenkillä vain nauttia ympäristöstä.
Onnekseni en koe tuhlaavani aikaa työssäni. Tykkään työstäni, se vie mennessään, innostaa ja saa ajan tajun katoamaan. Sopiva sekoitus ihmisiä ja kehittämistä, suunnittelua ja kirjoittamista. Taidan olla siinä asiassa onnekas. Aika usein kuulen ihmisten pitävän työtään vastenmielisenä ja joidenkin jopa viihavan sitä. Maanantaita aletaan pelätä jo lauantaina…
Minä myös alan nyt keskittymään siihen terveyteen. En enää tahdo olla sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka saavat mut voimaan pahoin. Olen niin kurkkuani myöten tullut täyteen sitä sairastamista ja siitä jauhamista.
Tartteeks enää voida huonosti jos ei haluu?
Mielenterveyttä ja mielihyvää
Eläimet. Allergiset olen pahoillani, mutta hei, teillekin on vaihtoehtoja, muitakin kuin se kala maljakossa! Meillä on eläinlapsia, koska emme halua ihmislapsia. Liskojen seuraaminen terraariossa on hauskaa ja kissojen kanssa puuhaaminen on ihan älyttömän hauskaa. Niin hauskaa, että kakkapökäleen siivoominen on jo juhlaa!
Menikö överiksi? Ei haittaa. :mrgreen:
Kunpa saisin tarpeeksi rahaa taas aloittaa ratsastusharrastukseni…aina on näitä parin vuoden välejä, kun rahat on mennyt johonkin tärkeään…
Lemmikit on ainakin pelastaneet meiän pikkuperheen elämän ihan vaan olemassaolollaan!
-piiras
Terveyshän ei ole sairauksien poissaoloa (saati sairauksien kieltämistä), vaan terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Näin sen määritteli aikoinaan jo WHO. (siis järjestö. ei bändi).
Jos minulla olisi vaikkapa tuo piiraan mainitsema allergia, hyvinvointini ei varmaankaan lisääntyisi jos kiistäisin sen olemassaolon ja tuppautuisin väkisin olemaan allergian aiheuttajien seurassa. Vaikka voihan siedätyshoito joskus toimiakin.
Samaten jos ihminen kärsii vaikkapa massiivisesta obesiteetista (huom. hieno kliininen termi : ), hän voi jatkuvasti huonosti sen takia vaikka pyrkisikin sulkemaan silmänsä olomuodoltaan ja yrittäisi ns. “keskittyä elämän posiviitivisiin asioihin”.
Tie oikeaan hyvinvointiin voi alkaa oman tilansa tunnistamisesta, tunnustamisesta ja peiliin katsomisesta. Ja sitten oikeisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä.
Diagnoosi ei ole välttämättä sairastamisen alku, vaan se voi olla sairastamisen loppu.
PS. Siinä ásiassa olen kyllä Metsänreunan miehen kanssa täysin samaa mieltä, että alkoholismi voi tosiaan parantua. Minun kokemukseni mukaan jopa sellaisilla tavoilla, jotka ovat täysin ns. perinteisestä alkoholismin sairauskäsityksestä poikkeavia. 
Voi piiras ei mene överiksi ollenkaan…! 
Mitähän kaikkea tuohon eläinten kanssa elämiseen liittyykään sellaista, joka sitä hyvinvointia lisää. Seura, lämpö, kiintymys, hoivavietin tyydytys, suloisuus, vitsikkyys jne. Ja myöskin vastuu kokonaisuudessaan siitä eläimestä. Uskon, että juuri tuo vastuukin on osaltaan sitä hyvinvointia tuottamassa. Ihminen saa tyydytystä siitä, että voi omilla toimillaan luoda hyvät elämän olosuhteet lemmikilleen. Siinä mielessä se paskapökäleen siivous on ihan iloinen asia…! 
Tänäkin aamuna hyvinvointia tuotti itsellenikin hetket karvaisten kanssa ennen töihin lähtöä. Aamun aloittaa kehräävä, puskeva kissa, joka odottaa päivän ensimmäistä ateriaansa. Koira taas vie minut ulos joka ainoa aamu oli keli mikä hyvänsä. ja joka kerta sieltä tulee takaisin virkeämpänä kuin lähtiessä. Tänä aamuna ajattelin, että mitenkähän koskaan sopeudun tämän koiran lähtöön. Ollaan niin hitsauduttu yhteen… <3
Laitanpa tuon Suomen mielenterveysseuran Vahvistamon erinomaiset sivut tännekin. Sieltä löytyy kaikenlaista hyvinvointiin liittyen, myös tuo Oiva, jonka linkitin jo aiemmin, mutta myös paljon muuta. Käykää tsekkaamassa!
mielenterveysseura.fi/etusivu
Raha! 
Mitä enemmän rahaa, sitä paremmin voin. Mitä vähemmän rahaa, sitä huonommin voin.
Tässä piiraalle ja basille ja muille eläinystäville: