Tulee se taas. Joulu.
Siinä kymmenen ikävuoden molemmin puolin sitä oikein odottelin. Sen jälkeen enemmän tai vähemmän pakkopullaa, parempaa ja makeampaa silloin kun on pieniä lapsia ollut mukana.
Nyt ei niin väliä, siinähän se menee.
Ei ole sitten tainnutkaan olla liki kolmeenkymmeneen vuoteen ihan yksinäistä Joulua… mutta tuskin tuo arkea pahempaa on.
En koristele, ja metsän puiden kanssa olen sovinnossa, turhanpäiten en kaatele, ja kasvakoon ulkona, minä sisällä.
Jouluruokaa?
Katsotaan nyt. Ehkä innostun jotain itselleni laittamaan, mutta voi käydä niinkin että samoilla menen kuin arkenakin… tiedä siitä sitten.
Yksi kavereistani lähtee Joulua pakoon, lomailemaan, kahdenkymmenen vuoden raittiuden jälkeen pelkää edelleen että jouluna voisi yksin ollessa korkki narahtaa. Sellaistakin voi raittius olla. No, ei hassumpi juttu, kun koko muun vuoden saa olla pelkäämättä itseään tuon asian suhteen, pieni kiusahan se on, Joulun järjestely sellaiseksi ettei jää itsensä kanssa.
Minua ei Joulu pelota, onhan niitä maailmassa pelon aiheita mutta eivät ne nyt viinaan liity. Senkin aika oli joskus.
Saatanpa siinä joulunpyhinä olla vaan, ja kukaties, hyvinkin voin pitää tietokoneeni auki ja jos vaikka täällä plinkissä joku muu haluaa jutustella kinkunsyönnin ja joulusaunomisen välillä niin mikäpä ettei… olen aika kiireetön mies, nykyään.
Mutta, silti en toimertunut edes uutta kuvaa joulutoivotukseen ottamaan. Menköön tuolla vanhalla hellankulmalla taas.
Miten muut, lopettaneet ja lopettajat? Ilman viinaa, tietysti, mutta miten muuten Jouluna?