Onhan tuttavapiirissäni yksi “mopokerholainenkin”. Ei nyt mitään parhaita kaveruksia olla, kun aikalailla eri harrastuksissa liikutaan, mutta ihan jutteluväleissä.
Siihen jutteluun ei kylläkään taida mahtua keskustelu huumebisneksistä, ne ovat hänen ja mopokerhon juttuja eikä niistä ulkopuolisten kanssa rupatella. Enkä taatusti edes kysy. Parempi olla utelematta, sen kummemmin bisneskavereista kuin työtavoistakaan.
Ihan mukava kaveri, noin silloin tällöin tavatessa, me kun olemme tuttuja sieltä hänen varhaisnuoruudestaan (ja minun alkavasta keski-iästäni) ja niinpä ne jutunaiheetkin liikkuvat enemmän siellä menneisyydessä.
Kun minulla ei sen läheisempää suoraa kontaktia siihenkään hyvin nimeltä tunnettuun moottorikerhoon ole, niin en ala sen jäsenistäkään ihmisinä enempää arvioita esittämään. Jonkun lapsia, kuten edellinen kirjoittaja totesi. Sitäpä tietysti. Jonkun siskoja ja veljiä, useinkin, elleiväöt sitten vanhempiensa ainoita lapsia satu olemaan.
Silti, huumehommien hyväksymisen perusteena nuo luonnolliset sukulaissuhteet eivät oikein minua vakuuta. Mitä ne siis oikeuttavat ihmisen tekemään? Kaunopuheisuus on hyvä työkalu, sekin. Joskus musta saadaan valkoiseksi ja moraalisesti arvelutttavat bisnekset hyväntekeväisyydeksi.
Edelleen olen omalta kohdaltani jopa kiitollinen siitä että huumehommat minulta ihan raastuvanoikeuden päätöksellä kiellettiin. Kun en silloin itse ymmärtänyt niitä muuten välttää.
Kävin illalla muistamassa ja kunnioittamassa huumeisiin kuolleita ihmisiä.
Helsingin tuomiokirkossa oli 4 ehkä 5 sataa ihmistä. Tuskin kukaan heistä minut mukaan lukien haluaa sallivampaa huumepolitiikkaa.
Olkinuken rakentaminenkin on tietynlainen työkalu. Kun toisen suuhun laittaa sanoja että tämä “hyväksyy huumehommat” ja “moraalisesti arveluttavat bisnekset” , voi varjonyrkkeillä toisen kuvitteelllisia argumentteja vastaan vaikka loputtomiin.
Vielä kun laittaa yhtäläisyysmerkit huumeidenkäytälle ja rikollisen mopokerhon jäsenyydelle, niin jo ollaan saman tapaisessa linjavedoissa, kuin että kaikki maahanmuuttajat ovat terroristeja.
No, Suomessa on jopa pari sataa tuhatta laittoman huumeen käyttäjää. Jotkut heistä käyttävät huumeita koko ajan, jotkut vain satunnaisesti. Ihan niinkuin alkoholin käytössäkin on variaatioita.
Kannabiksen käyttäjiä on 200 000. Kokeillut on jopa 700 000. Nämä kaikkiko ovat noita peljättyjä mopokerholaisia, massamurhaajia tai moraalisesti arveluttavan bisneksen tekijöitä? Ehköpä ovat.
Mutta näiden faktojen toteaminen ei nyt todellakaan tarkoita, että minä tässä kovasti markkinoin huumeita, väitän mustaa valkoiseksi tai hyväksyn järjestäytyneen rikollisuuden. Arvaan, että sellaisena joku pian haluaa viestini tulkita.
Huumeiden käyttäjien lukumäärä ja osuus kansalaisista on varmasti nousut. Uskon että edellisessä mainitut luvut pitävät paikkansa. Miksen uskoisi. Ja se sitten kai todistaa että kun noinkin suuri osa ihmisistä haluaa käyttää huumeita niin kyllä he sitten varmasti oikeassa ovat eikä heitä saisi siitä kieltää.
Olkoon sitten niinkin. Ketjun aloituksessa toin esiin sen miten just minun kohdallani kävi. Kiellettiin, ja tehtiin selväksi että se nyt vaan on kiellettyä. Jos jotain muistan siitä tapahtumasta, niin jotenkin kai tunsin silloin vääryyttä kärsineeni, en omasta mielestäni ollut tehnyt mitään väärää. Ja jotenkin vaan, kun nyt sitten olen ilman huumeita ollut 45 vuotta, ehkä muutenkin jotain elämästä matkalla oppinut , olenkin ihan eri mieltä.
Sitä mieltä että olipa kuitenkin ihan hyvä että se homma loppui alkuvaiheessa, vuoden aktiiviharrastuksen jälkeen.
Joskus ihminen oppii siitäkin että joku laittaa rajoja. Eikä pelkästään ymmärrä ja kehu ja selitä että kun sinä nyt tuollainen olet niin kyllä sinun täytyy saada itseäsi toteuttaa, et sinä sille mitään voi eikä sille kukaan muukaan mitään mahda. Ellei sitten hartaalla rukoilemisella korkeampi voima muuta sinua vallan eri ihmiseksi…
Ikävä kyllä, osa ihmisistä on sellaisia että rajoja tarvitaan. Anarkiaan sopimattomia. Lienen yksi heistä.
Ylinopeussakonkin sain. Omasta mielestäni se oli kyllä ihan vahinko, hyvässä alamäessä ja tyhjällä tiellä ja kiireessä jne nopeus nousi just sen verran että tolpan kohdalla sekin sakkoon riitti. Ei se kivaa ollut, sitä maksaa. Ja pahimpana se, että jos tällainen alle kaksi vuotta kortin omannut saa kahden vuoden aikana kaksi sakkoa, niin ajolupa pois!
Uskokaa tai älkää, kyllä se on saanut minut vielä tarkemmin noudattamaan nopeusrajoituksia!
Enkä siitäkään huolimatta yhdy kuoroon joka vaatii että nopeusrajoitukset olisi kertakaikkiaan poistettava ja luotettava siihen että tokihan nyt aikuiset ihmiset tietävät miten nopeasti haluavat siirtyä paikasta toiseen. Kyllä niitä rajoja tarvitaan.
