Huonommuus ja paremmuus

Me Lopettajat
1

Tunnetko huonommuutta tai sen sukulaisuutta paremmuutta ja millasta se sitten on ??

Näihin kysymyksiin saattaa törmätä elämässä muutenkin, kuin vain itsensämyrkyttämishankkeessa.

Mites paljon on viunan naamariin kaato ja muu oheishjyymeily parantanut kenenkään itsetuntoa.

Vaan onko näkökanta tarkentunut humalan ja rapulan jäätyä ??

Itsestäni tuli paljon parempi tyyppi suhteessa siihen vanhaan rämään, kun erkaannuin päänsekoittamisesta.

1 merkittävä seikka on se, että voi paremmin ja että uskoo ja luottaa itseensä, silleen terveesti. Se on hienoa.

Siihen meni aikaa vuosia (5-10), vaikka luulin, että kyseessä ois ollut vain kolmen tai kuuden kuukauden kuntojumppa.

En ole Petterinä mitenkään “valmis”, tiedän vain olevani tyystin eri elämänvaiheessa, kuin jonottamassa seuraavaa kohmeloa.

[i]Koskapa keskustelu ei kuitenkaan taas kerran tästä ryöpsähdä hallitsemattomaksi ja polemiikkimenestys ole minkäänlaista,

käytän tilaisuutta hyväkseni ja kiitän syyslukukauden ajasta ja toivotan rauhallista ja kaupallista joulunaikaa kaikille tyypeille.

Lahjomisen voi alkaa omasta itsestä ja kannattaa olla hyvä sille, sillä toista samanlaista ja uniikkia sulla ei ole, eikä koskaan tule.[/i]

2

Minullakin ainoa hyväksi havaittu päämäärä on olla jatkuvasti parempi versio entisestä omasta itsestäni. :sunglasses: Se riittää ja siinäkin on tekemistä.

3

Ihan oikein.
Sitten taas tässä iässä, kun kaiken todennäköisyyden mukaan elinpäiviä on edessä vähemmän kuin takana, voi käydä näinkin kuin minulle kävi.
kilpailu ja kilvoittelu, niin itsensä kuin muidenkin kanssa unohtuu. Ei tunnu tarvetta olla tänään parempi ja paremmin kuin eilen.

Kainona toivomukselle elämälle tai jumalille on että kunhan riittäisi tällaisia päiviä. Näin on elämä hyvä.

Ja kas kummaa, arjen toimiinsa voi suhtautua paljon levollisemmin, ehkä hiukan hitaammin mutta jopa nautinnollisemmin.

Aikansa kutakin.

4

Aika vaikee.

Pidän itsestäni enemmän kuin muista ihmisistä keskimäärin, mutta en ajattele olevani keskimääräistä hyvempi. [Oikeakielinen parempi-komparatiivi kuulostais tossa jotenkin väärältä, kun haen nimenomaan ihmisen hyvyyttä enkä paremmuutta.]

Dokaillessa saatoin jopa olla parempi, tai ainakin kivempi, ihminen, koska halusin miellyttää enemmän, koin tarvetta kompensoida juoppouttani ja lisäks myös tarvitsin esmes ystäväisiäni enemmän (jotta mulle olis auennu mahdollisiman paljon ns. hyviä tekosyitä dokata niiden kanssa).

Joten dokaamattomuuden, ja iän, myötä pärjään itteni kanssa paremmin, mutta että parempi ihminen…een usko. Materialistisesti/elintasosesti mä taas olen onnistunut saavuttamaan jotakuinkin haluamani tason, enkä sen suhteen ns. onnekkaana paskiaisena/keskinkertaisuuteen tyytyvänä skitsoa asiasta.

5

Kiitos rohkeille osallistuneille ääneen pohdinnasta.

Aika lailla odotusten mukaan meni osallistujamäärät. Lisäystä edellisestä ketjusta abouttisesti just tasan ja tarkalleen n. 25-75-100 %.

Onneksi joulunpyhinä kaikki voivat syventyä omimpaan suosikkigenreeseensä, kuten vaikka nukkumiseen. Ei ollenkaan hutsumpi idea. Ja sitten uuteen viikkoon.

hyvää yötä

6

Mitäs olette hyvät ihmiset mieltä ajatuksesta, että ihmisen elämään olisi hyvä kuulua tietynlainen kehittyminen koko ajan; virheistään oppiminen, viisastuminen, tai jopa henkinen kasvu?

Juodessa ja päihteillessähän sitä toisti samoja virheitä jatkuvasti samalla kaavalla, joten aikamoinen muutosprosessi jokaisella on varmaan ollut siitäkin pois oppiminen. :bulb:

7

Miksei. Varmasti ihan hyvä ajatus.

mutta…
Mitä se kehittyminen, oppiminen, henkinen kasvu ihan konkreettisesti sitten olisi?

Siis millä konstilla esimerkiksi minä saisin itseni henkisesti kasvamaan ja minkä kokoiseksi ja miten sen voisi edes mitata?

Näitä fyysisisä ja tietomäärällisiä ja taidollisia lisäarvonhankkimiskonsteja mainostetaan, mutta aina en ole ihan varma lopputuloksesta ainakaan täällä jotenkin keskiössä olevan päihteidenkäytön suhteen. Fyysisiä kehittymisiä ilmeisesti Vadelmamunkki tuossa tarkoittanutkaan mutta kerronpa silti… jokunen kavereistani on kovin tykästynyt voiman katu-uskottavuuden ja fyysisen suorituskyvyn lisäämiseen. Vääntävät salilla ja lenkillä ja jumppaavat -ja ovat edelleen yhtä herkillä hermojensa suhteen, vuoden-parin välein loppuu raittius ja kohtuukäyttökin ja mennään todella lujaa, kunnes taas lopetetaan ja taas aletaan kehittämään fysiikkaa huippukuntoon. Tiedä sitten.
Opiskelu, tutkintojen suorittaminen, todistusten hankkiminen… tunnenpa näitäkin. Toki menestyvät paremmin kuin vaikka me jotka emme ole tuota lainkaan tehneet, mutta näilläkin tuttavillani, usealla, tuntuu vaan olemaan olevan ajoittain hermot pinnalla, stressiä johon välillä pitää ryypätäkin… Ei siis edes oppiarvo tai asema tai niihin liittyvä taloudellinen ylivertaisuus näytä aina tuottavan tasapainoa päänuppiin.
Ja tunnenpa myös niitä jotka ovat päättäneet hylätä nämä maalliset asiat ja keskittyvät enemmän henkimaailman palvontaan, viittaavat kintaalla kaikenmaailman tutkijoille ja tiedemiehille, rukoilevat ja veisaavat, sanovat että siten asiat kohdilleen menevät… ehkä he ovat ainakin sivustakatsoen onnelismpia? Epäilyttää vaan hiukan se että kun ei ole yleisöä edessä niin samaa kiukkua, vitutusta, agressiivisuuttakin noin kotioloissa ja eikös perhana, salaa juopottelua löytyy niistäkin. Jokunen päästäessään kokonaan irti maallisesta ajattelusta seonnut sen verran ettei enää ole toimeen tullut irrallaan vaan laitoshoito on ollut ainoa vaihtoehto.

Mitä siis olisi se oikea kehittyminen? Ja miten se tehdään?

Vadelmamunkin ajatus on hyvä. Noin se varmasti on. Mutta konkretiaa kaipaan. Enkä oikein sit usko siihenkään oppiin jonka mukaan pitäisi tomerasti katua kaikkea jonka on epätäydellisesti tehnyt, kertoa siitä (kauniisti katuen, taas kerran) ja nöyrtyä, nöyrtyä. (vaikkei sekään äärettömän itsekeskeisille pahasta olisi) .

8

^ Kuten mainitsinkin, ainakin omista virheistään pois oppiminen on tarpeellista kehitystä. Voisiko sitä kasvua olla myös vaikka tiedon ja ymmärryksen kehittäminen, uuden oppiminen?
Ellei sitten tunne jo olevansa niiltä osin aivan täydellisellä tasolla.

9

Vadelmamunkki mainitsi aiemmin että hänen päämääränsä on kehittyminen ja paremmaksi tuleminen.
Mielestäni tämä päämäärä on se tärkeä juttu!
Päämäärä voi olla Iso tai pieni, mutta on tärkeää että päämäärä on, ja että se on joku muu kuin pään sekoittaminen.
Joku haluaa suorittaa tutkinnon, joku haluaa nostaa 200kg penkistä ja joku haluaa lämmittää leivinuunin ettei tule kylmä.
Kaikki nämä ovat yhtä hyviä jos tavoitteen asettaja on tyytyväinen ja tekee hommansa itsensä eikä muiden takia.
Alkuperäiseen kysymykseen paremmuudesta ja huonommuudesta:
Ajattelen niin että ihminen laumaeläimenä peilaa itseään muiden kautta.
Jos näkee puliukon tai narkkarin tulee helposti ajateltua että olen “parempi” kun en ole katuojassa.
En pyri aktiivisesti vertailemaan itseäni muihin, mutta kateus, sääli, myötähäpeä ja halu ohjeistaa ihmisiä ovat sellaisia ajatuksia jotka tulevat välillä mieleen.
Esim. Haluaisin puuttua ystäväni juomiseen vaikka omassakin alkoholinkäytössä on vielä tekemistä.
Pahoittelen jos viesti on sekava, kirjoitan tätä töissä pikku kiireessä :smiley:

10

Jep.
Olen samaa mieltä Vadelmamunkin kanssa siinä että virheitä ei kannata toistaa, ainakaan loputtomiin.

Ja kyllähän ihminen yleensä siinä suhteessa toimiikin oikein. Useimmiten riittää kun kerran kusee sähköpaimeneen. Ainakaan samassa paikassa ei sitä monikaan toista kertaa tee. Onko sen jälkeen sitten ihminen “henkisesti kasvanut” tai jotenkin parempi ihminen, sitä en tiedä.

11

Heippa ketjulaiset! Olen lukenut tätä ketjua mielenkiinnolla. Aiheeseen, eli päihdeongelmaisuuteen ja siitä irtipääsemiseen liittyy mielestäni aina oman tilanteen havaitsemista ja tunnustamista sekä uudenlaisen etsimistä.
Mutta huonommuutta ja/tai paremmuutta? Miksi?
No siksi. Koska tarvitsemme kompassia suuntautuaksemme uuteen. Vertailua. Mihinkä? Toisiin tai omaan aikaisempaan? Konkretisoimalla ehkä isompaa tai pienempää?
Riippuu elämäntilanteesta ja resursseista. Itselläni asiat tässä suhteessa siinä mielessä erittäin hyvin, ettei minulla ole kiirettä enää mihinkään. Takana melko ja liiankin paljon, mutta näitä ei voi enää muuttaa. Muutan sitä mitä mieluisaksi tai tarpeelliseksi koen, mutta ilman ulkoisia paineita. Sopivasta pidän kiinni.
Tässä aika löyhä avaus johon sain impulssin paitsi tästä ketjusta niin kävellessäni taas kerran isoa jokea katsomaan, yhdestä jalkakäytävään maalatusta lauseesta. " Du bist genug"! Eli vapaasti kääntäen: “sinä olet tarpeeksi/ sinä riität”.

12

^ Hyvä kommentti, andante.

Niin, tämän tietänee se joka oikeasti on kussut sähköpaimeneen. Minä en ole edes nähnyt sähköpaimenta kovin läheltä, saati pissinyt sellaiseen. Monenlaiseen muuhun paikkaan on kyllä tullut pissittyä. :astonished:

Mutta voi kunpa oikein toimiminen olisikin päihderiippuvuudessa niin helppoa. Moni meistä kuitenkin on toistanut samoja virheitä monen vuoden ajan. Eikä vahinko ole kohdistunut vain omaan itseen, vaan myös valitettavasti lähimmäisiin.
Olemme pettäneet kumppaneitamme, kohdelleet muita ikävästi, huijanneet ja manipuloineet. Olemme laiminlyöneet töitämme, lintsanneet ja teetättäneet omia hommiamme muilla.
Eikä nämä ole olleet ehkä mitään kertaluontoisia sähköpaimeneen kusemisia, vaan toistuneet samalla kaavalla vuosien ajan.

Näistä tavoistamme pois oppiminen ja niiden myöntäminen toden totta voi ollakin jonkinlaista kehitystä ja paremmaksi tulemista.
Tietysti voihan joku ollut olla päihteitä käyttäessäänkin niin hurskas ettei ole mitään virheitä tehnyt eikä mitään korjattavaa omassa itsessä näin ollen ole. Se olkoon hänen onnensa. :smiley:

13

Moikkis Vadelmamunkki,

valitettavasti asia on niin, että päihderiippuvuus toimii omalla epä-logiikallaan. Eli Pawlowin mekanismi ei toimi. Kuinkakohan monta kertaa lensin turvalleni enkä oppinut mitään. En tiedä, mutta tärkeintä on, ettei kukaan ole enää huudellut perään.

14

Siinäpä se. Logiikka ja sen ymmärtäminen.

Jos ihminen on juonut viinaa tullakseen humalaan, siis vaikuttaakseen omaan olotilaansa, ja juomalla on sitten tullut humalaan, se saattaa hyvinkin tuntua loogisesti aivan oikein edenneeltä tapahtumaketjulta. Ei se välttämättä tunnu virheeltä.

Ne muut asiat sitten, josko on humalassa tullut kaatuiltua tai kolhittua muita ihmisiä, ajatteluprosessi voi toimia niinkin että juu, juu, ne ovat kyllä virheitä mutta edellisestä logiikasta, humaltumisesta jotenkin irrallisia, eri asioita, ja että pitääpä varoa tietysti seuraavan kerran humaltuessa ettei semmoisia virheitä tulisi…

Mutta kun ihmisen aivoissa toimii monia asioita siellä pintakerroksen alla, hiukan itseltäkin piilossa, ja kun humaltuminen liuottaa pintakerroksen moraalisia ja sivityksellisiä jarruja olemattomiin (tai ainakin lamaannuttaa ne hetkellisesti) niin kaatuiluun ja toisten kolhimiseen taipuvainen ei olekaan enää yhteydessä siihen ajateluun että piti olla tekemättä niitä virheitä -tai eivät ne sellaiselle ihmiselle tietenkään humalassa edes virheiltä tunnu…

Siinäpä sitten saakin ihminen painia logiikkansa kanssa. Asian voi hoitaa niin että kun ei päihdytä itseään millään konstilla niin se itse tai ympäristön aikaansaama sivistynyt kuri säilyy eikä tule ketään kolhittua -tai sitten voi -ehkä, ja joskus, ja jossain tapauksissa- tosiaan “kehittyä ja kasvaa” ihmisenä, tulla “paremmaksi” juuri niiltä syvemmiltä ominaisuuksiltaan, jolloin sitten ei humalassakaan ole tarvetta kolhia itseä eikä muita.

Ehkä usein uskotaan liian helposti että juu, minähän olen oppinut ja muuttunut ja fiksummaksi ihan syvimpiä tuntojani myöten tullut, eihän minulle nyt enää semmoisia ikäviä asioita tapahdu… ja kun taas hetki lyö niin sieltäpä pursuaa pahuutta jos toistakin, kaikenlaista krapulassa kaduttavaa.

En tietenkään väitä, etteikö ihminen kokemustensa ja niistä oppimistensa kautta tulisi ns. paremmaksi, mutta usein se jää vain pintakiillon luomiseen.

15

Aivan. Mutta miksi lainausmerkit? Eikö ihminen joka tiedostaa toisten kolhimisen olevan väärin eikä enää tee niin, olekin jossain määrin kehittynyt paremmaksi siitä, kun kolhi muita ihmisiä ihan tieten tahtoen? Ihan ilman lainausmerkkejä siis.

“Sivistynyt kuri” kuulostaa minusta hieman arveluttavalta siksi, että moniko meistä on tekemättä pahaa vain siksi, että meille pidetään kuria?
En minä ainakaan. Olen aina ollut melko kuriton ja olen edelleen, ja kurin sijasta luotan enemmän sellaisiin asioihin kuin etiikka ja moraali. Siis käsitys oikeasta ja väärästä.

Pahuutta pursuaa? :astonished: Jos niin kauheaksi on meininki mennyt että pahuutta suorastaan pursuaa, eikö olisikin sitä suuremmalla syyllä jo jonkinlainen itsemuutoksen paikka?
Aika moni on pystynyt parantamaan tapojaan kuitenkin. Kaikki tietysti eivät, mutta ainahan on niitä jotka eivät koskaan pysty myöntämään virheitään tai ulkoistavat ne muiden syyksi. He siis tuntevat itse olevansa virheettömiä, mutta ovat kuitenkin jollain tavalla katkeria kaikelle kaikesta.

Ai? Saanko kysyä, miten sinulle on tällainen käsitys kehittynyt? :question:

16

Elämänkokemus on minulle osoittanut että osalla ihmisistä (nimenomaan osalla, ei kaikilla, ei edes enemmistöllä)
kun alkoholi (lähes kaikilla) aiheuttaa kontrollin höltymistä, sieltä tulee esiin ikäviä asioita. Mm väkivaltaisuutta.

Fyysisen voiman käyttö työkaluna (ihan muussa kuin työnteossa) tulee joillakin kovin korostetusti esiin. Ei sitä tietenkään välttämättä pidetä mitenkään pahana, joskus sitä jopa ihaillaan. Selvänäkin.

17

Suomenmestari on parempi kuin piirinmestari
Tohtori on parempi kuin maisteri
Kenraali on parempi kuin korpraali, ei se muuten olisi kenraaliksi pääsyt.

Joka lajissa vain yksi voi olla paras. Muut on aina sitä huonompia.

Kukaan ei voi olla itseään parempi.

Tyrmäysvoitto on parempi kuin pistevoitto.

Paremmuuden ja huonommuuden arvioi aina toiset. Itse on jäävi. Mutta kunniasta saa nauttia itse. Jos on parempi.

18

Tästä olen jokseenkin eri mieltä. Juuri itseään voi olla parempi. Jokainen voi olla huomenna parempi monessa asiassa kuin on tänään tai eilen. Jos haluaa. :sunglasses:

Suomenmestari on parempi kuin piirimestari vain tietyssä lajissa. Piirimestari voi olla suomenmestaria parempi jossain ihan muussa asiassa.

Missä tohtori on parempi kuin maisteri? Tohtoroinnissa?

Korpraalista voi tulla kenraali, maisterista voi tulla tohtori. Kenraalikin on joskus ollut vain alokas.
Kaupan kassatyöntekijästä voi tulla pääministeri.

See? Kyse on ihmisen omasta taipaleesta.

Niin tekee. Ja juuri siitä ihmisellä on mahdollisuus oppia pois, jos hän haluaa kehittyä parempaan suuntaan.

Ja jos nyt puhutaan muustakin kuin fyysisestä väkivallasta. Puhutaan vaikkapa ihmisten luottamuksen pettämisestä, laiminlyönneistä, kaikenlaisesta vilungista mihin päihderiippuvuus voi ihmisen ajaa.
Puhutaan vaikka rattijuoppoudesta.

Tällaisistakin tekosista poisoppiminen on jonkin laista kehitystä. Minä olen syyllistynyt noihin mainittuihin joskus. Ei niistä pois oppiminen minusta täydellistä ihmistä tee, mutta hieman paremman kuin olin niihin syyllistyessäni.

Minä en siis ole niin täydellinen, etteikö minun tarvitsisi muuttua millään tavalla. Muut saavat olla, enkä toisten täydellisyyttä rupea kiistämään. :slight_smile:

19

Oikeassa olet, Vadelmamunkki. Usein paremmuus ja paremmaksi tuleminen on kapea-alaista. Joku menestyy jossain. Saa kaipaamansa kunnian. Muilla elämänalueilla voi mennä takapakkia kun ei ole niin väliä. Onhan kultamitali tai arvoa tunnustava paperi saatu. Tai viinan suhteen oltu paavillisempi kuin paavi itse. 125-prosenttisesti ehdoton.

20

En oo ketään parempi, mut en oo huonompikaan.

Mun itsetunto perustui juodessa siihen kaikkeen millä mä pystyin keinotekoisesti nostamaan itseäni muiden yläpuolelle omassa mielessäni.
Persut oli mua huonompia koska sitä ja tätä
kokoomuslaiset koska sitä ja tätä
vassarit koska sitä ja tätä
vihreet koska sitä ja tätä
Jotkut oli idiootteja ruokavalionsa takia, jotkut koska heillä oli väärä harrastus. Kadulla tuli vastaan väärin pukeutuneita ja väärän ikäisiä, värisiä, näköisiä ihmisiä. Töissä työkaverit oli huonoja ja pomo se vasta tyhmä olikin.
Jos kuuntelit Antti Tuiskua olit huono, tai iskelmää, tai räppiä tai poppia…
Jos uskoit jumalaan olit huono ja sulla ei ollut moraalia, tai jos uskoit saatanaan, tai buddhaan tai allahiin tai mihinkä vaan.

Kaikki toi oli keino pitää kiinni siitä että mä en kestänyt itseäni. Mun oli pakko kaikin keinoin torjua muita että mä pystyin pitämään jotenkin kiinni siitä mielikuvasta jota mielestäni muille itsestäni rakensin. Voi pojat oli vaikea sit raitistuttua joutua vastakkain sen ajatuksen kanssa että koko maailman ei tarvii muuttua että minä voin tällä planeetalla viihtyä omissa nahoissani, vaan se olisinkin minä, jonka piti muuttua.

Tänä päivänä kun mä kohtaan ajatuksen etten hyväksy jotain asiaa, paikkaa, henkilöä, yhteisöä, uskontoa, jne…mun on pakko mietiskellä että mistähän se kenkä tänään puristaa ja kuka on taas vannetta kiristänyt. Sit jos löydän hitusen rehellisyyttä niin kyllä se nyt vaan sieltä omasta asenteesta se korjauksen vara aina löytyy.

Mä oon samoilla linjoilla niiden kanssa täällä jotka on itsensä kehittämisen tiellä. Päivä kerrallaan mun on mahdollista pyrkiä paremmaksi itsekseni. Mulla on moraali, mitä mä voin seurata. Se ei ole sama kuin sulla, mut sen ei tarvitse ollakaan.

Mä käytän työvälineenä toisia ihmisiä joilla on jo kokemus siitä mitä mä käyn läpi. Eli vertaistukea. Koitan seurata ohjelmaa ja sen ehdottamia askelia. Jos on tehnyt askeleet 1-5 niin pitäis olla hyvä ymmärrys siitä mitä luonteen vajavuuksia vois olla hyvä koittaa kehittää. Mulle ainakin kävi niin että löysin sieltä omat itsekeskeiset pelot, riittämättömyyden tunteen, ylpeyden, katkeruuden jne.

Jos noista onnistuu pääsemään eroon niin jos se ei ole kehitystä niin mikä sitten :smiley:

Hyvät vuoden alut kaikille