Hoidossa oleminen elämäntapana

Me Lopettajat
1

Katkolla 30 kertaa, kuntoutuslaitoksessa 20 kertaa, tuettua asumista, AA:ta, sosiaalihuollon asiakkuutta… vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen.
Sellaiseksi voi tulla elämä jollakulla.

Mietin joskus, onko auttamisjärjestelmä sittenkin yhtä paljon mahdollistaja kuin auttaja, yhtä paljon passivoija kuin auttavan käden ojentaja. Vika ei ole siinä, etteikö annettaisi “oikeanlaisia” hoitoja. Elämäntapa-kuntoutuja laukkaa läpi niin Myllyt ja minnesotat, yhteisöhoidot ja yksilöterapiat… ja palaa aina lähtöpisteeseen.

Eikä AA ole hoitojatkumossa erehdyksessä. Siellä käydään aina välillä osoittamassa että kyllä tässä ongelma myönnetään ja alkoholisteja ollaan, mutta ehkäpä jalka juuttuu vain ensimmäiseen askeleeseen kuin suonsilmään, jatkamatta koskaan siitä eteenpäin.

Tämä ei ole kuitenkaan pessimistinen vuodatus, vaikka siltä voi näyttää. On myös ihmeellisiä toipumisia, selviytymistarinoita jotka ovat tosia. Parantumisia jotka näyttävät ihmeeltä, vaikka niissä ei ole mitään yliluonnollista tai ihmistä itseään korkeampaa voimaa mukana.

“Se on sairaus”, sanotaan, mutta kuinka ollakaan: jotkut toipuvat vasta kun päättävät lopettaa sairastamisen.

2

Suomalainen hyvinvointivaltio sallii ihmisiltä käyttäytymistä, joka ei kävisi kuuloon suurimmassa osassa muista maista (puhumattakaan luonnossa!). Täällä alkoholiongelmaisia kierrätetään järjestelmässä, jossa työntekijät ohjaavat pisteeltään seuraavalla pisteelle. Jos retkahtaa, niin aina voi aloittaa alusta. Vastuuta ei oteta.

Pahimmillaan alkoholisti voi Suomessa dokata, kunnes joko aivot tai sisäelimet antavat periksi ja sen jälkeen voi mennä katkolle tai suljetulle osastolle lepäämään. Siellä annetaan lääkkeet, ymmärretään ja annetaan huilata. Kroppa pääsee taas kuntoon ja aivotoiminta saadaan tyydyttäväksi. Tarjotaan terapiaa ja hoito-ohjelmia. Suomalainen hyvinvointivaltio antaa kansalaiselle aina uuden mahdollisuuden. Katkolta palataan takaisin vanhoihin tottuihin tapoihin ja dokataan taas aivot tai sisäelimet hälytystilaan.

Tämä kaikki käy erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Kukaan ei ota vastuuta mistään. Päihdetyöntekijät ja sairaanhoitajat tekevät duuninsa ja asiakas voi halutessaan joko jatkaa tai olla jatkamatta hoitoa.

Ihminen on rakennettu niin, että mieluiten valitaan se helpoin tie. Selvin päin kaikki dokatut vuodet ja pettymykset tuntuvat erilaisilta kuin juovuksissa. Tämä vuoksi, varsinkin suomalainen mies, tarttuu pulloon eikä ala työstämään ongelmiaan.

Suomalaisille pojille pitäisi jo ala-luokilla opettaa ainetta nimeltä “pettymysten käsittely”. Pettymysten käsittelyä ei opeteta suomessa pojille, ei kotona, eikä koulussa. Johtuukohan se tuosta talvi- ja jatkosodan traumasta, joka edelleen vaikuttaa meidän suomalaisten miesten mielenmaisemaan?

Kansantaloudellisesti alkoholisti maksaa yhteiskunnalle mansikoita. Yhteiskunta ottaa vastuun jopa siinä vaiheessa, kun ihminen on juonut maksansa, haimansa tai aivonsa pysyvästi. On mielestäni kaksinaismoralistista, että entinen juoppo kirjoittelee tällaista tekstiä, mutta tämän yhteiskunta on osasyyllinen kierteeseen, josta aloittaja puhuu. Jos ihmiselle annettaisiin enemmän vastuuta omasta elämästään, niin olisikohan laitoskierre näin yleistä?

Järjestelmässä on kuitenkin oma etunsa: kaikilla on mahdollisuus halutessaan käyttää sitä hyväkseen ja päästä pinnalle. Nämä ovat kuitenkin vain pieni osa päihdeongelmaisista. Alkoholismi on psykologinen, manipuloiva ja pakko-oireinen sairaus. Parantuminen lähtee omasta itsestään.

Mielestäni Valtio-mies, otit puheeksi mielenkiintoisen ilmiön: hoidossa oleminen elämäntapana. Nyt sitten vain ehdotuksia, kumpi toimii paremmin: yksilön vastuuttaminen vai valtion vastuu omistaan?

3

Näissä yhteiskunnan palveluissa pyörii paljon sellaista porukkaa, jotka ei edes halua raittiutta. Käytetään vain hyväksi palveluita majapaika ja ruoan saamiseksi, varsinkin kylmään vuodenaikaan.

Mikäli moista apujärjestelmää ei olisi, hoitaisi luonnonvalinta evoluution kannalta selviytymiskyvyttömät pois elävien kirjoista, näinhän on jo tapahtumassa monella osa-alueella sitä mukaa kun leikkaukset ja työttömyys edistyy. Täällä on vihdoin huomattu kuinka sisäsiittoista kansaa täällä asuu, uutta verta tulee Tornion kautta ja ties mistä joka päivä. Vanhat asukkaat taloista potkitaan pois, jotta uudet maahantulijat saavat asuntoja ja ruoka-apu kotimaisilta köyhiltä on lopetettu. Näillä seuduin on muuten verenluovuttajia lakossa, koska Punainen Risti on lopettanut varojen puutteessa ruoka-avun Suomen köyhille. Poikakin on luovutuslakossa vaikka kutsu tuli.

Eihän sille kukaan toinen mitään voi jos ei halua raitistua. Ja vaikka haluaisi raitistua, niin aina etsii helpompaa ja miellyttävämpää tapaa siihen. Kun on saanut kärvisteltyä pahimmat viinantuskat pois, kuvittelee, että joku elämän täyttäminen jollain muulla toiminnalla, on raittiuden ylläpitävä voima, muuta toimenpidettä ei tarvita. - Ja vaikka kuinka moni palaverissakin kertoisi omista pätkäraittiuksistaan esim urheilun voimalla, ei se juoppo usko ennenkuin sata kertaa kokeilee!

4

Selviytymiskeinoja on monenlaisia.
Sairaaksi ja hoidettavaksi asettautuminen on yksi niistä.

Se onnistuu tietenkin vain siinä mitassa kuin yhteiskunta sen sallii. Muutama vuosikymmen sitten oli alkoholistillakin ainoa mahdollisuus rahojen loppuessa lähteä töihin -kärsiä krapulansa, hävetäkin, ja jostain ne voi mat löytyivät kun ei ollut muita mahdollisuuksia.

Mutta… kun tilanne on sellainen, että työntekoa, palkallista, ei olekaan saatavana samaan malliin kuin “vanhoina hyvinä aikoina” , sen mahdolliseeden olemassaolo onkin aikalailla kyseenalainen.

On aivan oikein ja inhimillistä, että ihminen saa hoitoa sitä tarvitessaan. Jopa silloin, kun sama vaiva -olkoon sitten taudiksi laskettava tai ei- uusiutuu vaikka se olisi jo kertaalleen hoidettu parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Kysymys on sekä realististen mahdollisuuksien olemassaolosta -aina niitä ei ole- ja myös siitä miten niiden olemassaolo subjektiivisesti koetaan. Ihmisen oma näkemys, “oma totuus”, voi olla hiukan eri kuin sivustakatsojan totuus.

Suuri merkitys on myös tässä ympäristön muokkaamalla “yhteisellä tietoisuudella”. Jos omassa porukassa koetaan luonnollisena selviytymiskeinona hakeutuminen silloin tällöin muiden täysihoidoksi luokittelemaan potilasasemaan, on helppoa olla ajattelematta sen syvällisemmin asian moraalisia puolia. Useimmissa muissakin asioissa ihminen helposti myöntää moraalisesti oikeutuksi aika paljon sellaista joka käy yksiin omien etujen kanssa. Sivustakatsoja voi taas arvioida ihan eri tavalla.

Mielenkiintoinen aihe, josta olisi mukava keskustella pitempäänkin, ja mieluummin näin rauhallisesti ja mustavalkoisuutta välttäen.

Kiitoksia keskustelunavauksesta!

5

Hyvä keskustelun avaus tosiaan, jonka teemaa on tullut pohdittua moneen kertaan. VM:n avausta lukiessa muistin, että minähän olen avannut hieman samaan teemaan liittyvän ketjun yhden kolumnin ja yhden blogin pohjalta. Ketju löytyy tuolta: viewtopic.php?f=42&t=35520&p=838218&hilit=Katko#p838218
Pistin näköjään jopa juopot järjestykseen kahdeksankohtaisella luokittelulla :smiley:

Kyllähän humaani tapa on auttaa ihmistä silloin kun se avun tarpeessa on, eikä niin aukotonta systeemiä ole olemassakaan, ettei sitä joku pystyisi hyväksi käyttämään. Mutta sen verran liberaali on minun ajatusmaailma, että jossain kohtaa täytyy olla raja, jonka ylittämisestä vastuu siirtyy yhteiskunnalta yksilölle. Minun ajatusmalli menee kuta kuinkin niin, että kaikkia avun tarvitsijoita (siis nyt puhun juuri alkoholisteista) ei edes voi loputtomiin auttaa, sellaiseen ei nykyresurssit riitä. Mutta jokaiselle täytyy kuitenkin tarjota mahdollisuus apua saada. Tosiasia on, että jossain vaiheessa täytyy sieltä hoitokierteestä joku pudottaa pois, että voidaan uudelle, mahdollisesti potentiaalisemmalle toipujalle, apua tarjota.

Pohdinnan arvoinen asia on myös, meneekö jossain kohtaa lopullisesti “portti kiinni”, eli auttavaa kättä ei enää tarjota? Aika tylyähän tuollainen peli jo olisi. Mutta voisi joissain tapauksissa tehdä hyvää ainakin hetken aikaa. Tosin avun ulkopuolelle sulkeminen saattaa poikia myös ei-toivottuja lieveilmiöitä, kuten rikoksia.

6

Ongelmaa tuossa on. Joskus katkolle mennään kun jääkaappi on tyhjä, ja muutaman kuukauden täysihoitokuntoutus voi jollekin olla elämän ainoa lomamatka puhtaiden lakanoiden maailmassa. Kuka silti voi varmaksi sanoa etteivätkö ne johonkin elämän osa-alueeseen jollain aikavälillä myönteisesti vaikuttaisi vaikkei alkoholismi ainakaan kokonaan paranisikaan?

Rajojen vetoa ja priorisointia, sitä on aina tehty, ja nyt kun ihminen on yhä selkeämmin luokiteltu yhteiskunnan osana tuottavuuden ja kustannusten mukaan, sitä varmasti tehdään yhä enemmän. Autettavat jaetaan “hyviin autettaviin” ja paheksuttaviin joihin rillumareielämällä hallintansa menettäneetkin luokitellaan… ja turhan helposti myös niputetaan sitten kaikki vähänkin samalta haiskahtavat.

Eiköhän kuitenkin suuri osa erilaisia apuja saaneista ole niitä jotka vilpittömästi yrittävät päästä omille jaloilleen ja olla “hoidettavia” vain tilapäisesti.

7

Kyllähän vastuu yksilöllä ensisijaisesti on “hyvinvointiyhteiskunnassakin”, aika harvassa ovat ne tilanteet, joissa jotakuta vasiten tullaan hoitoon hakemaan. Tällöinkin kyse on usein ns. metsien miehistä, joille sossuntäti hommaa väliaikaisen pedon katkolta, kun muualta ei vain löydy. Ja mitä ne yhteiskunnalliset kustannukset todellisuudessa ovatkaan? Onhan meillä hyvin asiat ja hyvät palvelut päihdepuolella, mutta välillä tuntuu siltä, että kulttuuri suosii aivan mahdottomiin mittoihin paisuvat kaksinaismoralismia. No, en tiedä.

8

Minulla on aika vähän kokemusta yhteiskunnan tarjoamasta avusta, mutta jotain kuitenkin. Kolmen katkokeikan (2 + 1 + 1 viikkoa) sekä parin A-klinikan ryhmän perusteella oma huomioni oli, että erittäin monella oli huomattavan pitkä historia erilaisia laitos- ja katkaisuhoitoja ja hyvin vähän suunnitelmia muuttaa tilannettaan mihinkään suuntaan. Noista omista kokemuksista alkaa tosin piakkoin olla 10 vuotta, joten voi olla, että tänä päivänä ei enää kymmeniä viikon mittaisia laitoskatkoja kovin hevin irtoa. Tuolloin tapasin nimittäin katkolla henkilön, joka kehuskeli, että aivan pian hänellä on sadas katkokeikka, ei siis aikomustakaan juomista lopettaa. Tuossa vaiheessa minusta olisi jo voinut A-klinikka ilmoittaa, että sitä sadatta keikkaa ei milloinkaan tule! Ainakin tuossa kohtaa oltiin jo menty järjellisen rajan yli.

9

joo, kyllä nuo vuosia jatkuvat katko- ja kuntolomajaksot alkavat olemaan jotain muuta kuin alkoholiongelmasta irtipääsyä ja irrottautumista.
Elämäntapaa, sanoisin. Ja yhden sortin pikkukieroa selviytymistaktiikkaa.

Kyllä siinäkin jotenkin pärjää, ehkä jopa pysyy paremmassa ravinnossa kuin vaikka minä aikoinaan kun asunnottomana ja suunnilleen tyhjiä pulloja keräämällä elin.

Mutta, joskus se heittäytyminen omien voimavarojensa varaan tuntuu kait pelottavalta, vaikealta, epäkäytännölliseltä, uudelta ja oudolta. Ehkä myös hoitoja suosittelevat ampuvat joskus yli pelottelemalla esimerkiksi sillä että itsekseen juomisen lopettaminen voi olla hengenvaarallista ja äärettömän riskialtista jne. Tottahan se on, joissakin tapauksissa, mutta ei asia ihan noin sentään yleensä ole. Itse asiassa vain harvoissa tapauksissa juopottelun lopettaminen vaatii tuekseen lääkärin valvontaa, olishan tässä muuten suomen kansa melkein sukupuuttoon kuollut ennenkuin katkoja edes keksittiin.

10

Ihminen on kekseliäs.
En ole silti varma, onko vaikkapa minulla oikeutta “tuomita” niitä jotka käyttävät hoito-kuntoutus- ym jaksoja taloudellisen tilanteensa korjaamiseen (tai rahattoman jakson ohittamiseen)

Tottakai sitä käytetään kun se mahdollista on.

Jossain keskustelussa heitettiin sellainenkin selitys, että aivan hyvin olisi voitu sosiaaliturva nostaa sille tasolle, ja minimipalkat säätää sille tasolle että ihminen pystyisi sekä syömään että asumaan -joutumatta valinann eteen- ja monimutkaisesta sekä kalliista erillisten tukien järjestelmästä olisi toki voitu luopua.

Mutta kun joku viisas ekonomisti oli huomannut että ei perhana.
Nehän alkavat juonimaan, ne koijarit.
Hankkivat kimppakämppiä ja vain yksi maksaa vuokraa…muut saavat sitten jakaa isot tulonsa ja ryypätä, istua kapakassa ja örveltää paksun rahapussinsa kanssa. Ja asuntobisnekseen sijoittaneet menettävät hyvän ja varman pajatson.

No, tuo voi olla urbaanilegendaa. Tai sit… kai ne noitakin miettivät, ne rahavirtoja ohjailevat. Mistä minä tiedän.

11

Sehän se kuitenkin, että vaikka sosiaaliturvan tai minimipalkan nostaisi mille tasolle, niin päihderiippuvuus on sellainen menoerä ettei sille riitä mikään.
Ei kaikkia huumevelkoja tai ryyppyvelkoja välttämättä makseta, vaikka toimeentulotuen perusosa tuplattaisiin, tai triplattaisiin. Sehän menee mikä tulee.

Mutta päihdehuollossa on oikeasti dilemma nykyisin, että mitä niille 100 katkon tai vain 30 katkon veteraaneille enää voi tarjota. Katkaisuhoitohan on tavallaan ensiapua, eli sitä ei oikein voisi evätäkään. Toisaalta yhteiskunnan taloustilanne ei oikein antaisi periksi antaa jatkuvasti hoitoja jotka eivät johda mihinkään.

Alkoholikatkolle pääsemistäkin kuitenkin mutkistetaan. Sinnekin tarvitaan lähete, ja lähetteen saamiseksi on vaivauduttava terveyskeskukseen tai päihdeklinikalle. Urakkaa siinäkin jos vapina on kova ja pikku-ukot pippaloi jo nurkissa.

Sitten voi ohjata vain terveydenhoidon ensiapupoleille, esim. Helsingissä Haartmannin päivystykseen Meilahteen. Ja siellähän tunnetusti päihdeongelmaisista “tykätään…” :unamused:

12

Eräänlaista shoppailua !
Mainitsit Hartmanin päivystyksen . Siellä syötetään sitruuna töihintulioille , asenne on sama kaikille herkempinahkaset väistää ja syntyy säästöjä .
Tietenkin pitäis pystyä huomioimaanse tosiseikka että pidättäytymällä päihteistä katkon sijaan tulisi hoidettavaksi kenties kalliimmaksi tuleva sairaudenhoito jota ei ne sitruunalla happameks suostuneet voisi sitten paheksua .
Suomalainen tapa toimia päihdeongelmassa on vuosien tulos , kaavoihinsa kangistuneet pitävät jääräpäisesti kiini tavoistaan kääntämättä uutta aikaa työpaikoilleen .
Me jotka sattuman saatossa olemme raittiina kuvittelemme sitten kukin tahoillamme raitistumisemme / juomisiemme syitä . Osa uskoen olevansa valittu johtamaan hoitolaitoksia luulemiensa sanajärjestyksien pohjalta.

Yhteiskunta käyttää sairaudenhoitoon rahastamansa verorahat laitoksiin joidenka hoidot on jo vuosia olleet tehottomia ongelman ratkaisuissa . Vois kysyä että miks ei vaan todeta tilanne että näin on ja kerrota sitä ettei meillä ole tähän vaivaan apua tarjolla . Joku toinen instanssi voisi sitten pahiman krapulan koittaessa pipetillä tiputtaa kossua sokerinpalaan avuksi .
Juoppoilla on tiedossa nykyset hoidot , sitten viimiseen asti juotuaan alkaa terveyden huoltoshoppailu . Loppuisko se jos sanottais suoraan ettei meillä ole resursseja tuohon . Tulisko se juomisen loppuminen ennen katkokuntoa , täts tö kysymys .

13

Sanotaanhan niille, sanotaampa hyvinkin. Monikin päihdehoitoihin tottunut pertsa ja arska on saanut viime vuosina päihdeklinikalla kuulla, että ei pääsekään enää mihinkään laitokseen “kuivattelemaan” ja lomailemaan. Ainakaan jos niissä laitoksissa on kuivunut jo 25 kertaa vuosien mittaan, pääsemättä sitten lähtoruutua pidemmälle pitkällä tähtäimellä.

Mutta kyllä ehdottomasti on myös paljon ihmisiä jotka myös raitistuvat hoidoissa, Tapahtuuko raitistuminen sitten hoidon ansiosta vai hoidosta huolimatta, siitä voidaan jaakata.
Joka tapauksessahan toipuminen päihdeongelmasta on aina useamman osatekijän summa. Jos minä päätän olla juomatta alkoholia tänään, ei se mikään sattuma ole vaan oma päätökseni.

Mitä tulee terveydenhoidon päivystyspolien henkilökuntaan, niin ei tarvinne syödä sitruunaa väsyäkseen painimaan humalikkojen ja muissa päihteissä olevien kanssa. Auttamisyrityksestä voi saada kiitoksena nyrkkiä tai kenkää, kiroilun säestämänä.
Tikkien ompelu ja muu kolhujen hoitaminen on varmasti leipäännyttävää hommaa, ja ainakin minä arvostan ammattilaista joka kerrasta toiseen jaksaa tehdä sen lempeällä kädellä ja ammattitaitoisesti riippumatta siitä millainen paikattava on.
Perusterveydenhoito on kuitenkin eri sektoria kuin päihdekuntoutus, vaikka päihdeongelmainen voi työllistää hyvin laajasti eri instansseja: poiisista terveydenhoitoon, sosiaalihuollosta lastensuojeluun, niistä päihdehuoltoon ja niin edelleen…

14

No eikös se ole pelkästään positiivista, päihdehuolto antaa työtä koko joukolle ihmisiä eri aloilla. Mitä nää immeiset tekisi jos kaikki raitistuisi?

15

Sosiaali- ja terveysalalla riittäisi varmaan hommaa ilman päihdeongelmiakin. Ihmiset eivät varmastikaan lakkaa sairastamasta, vanhenemasta, syntymästä, kasvamasta vaikkeivat mihinkään päihteisiin koskisi. Onnettomuuksia tapahtuu ilman päihteitäkin, samoin erilaisia sosiaalisia ongelmia.
Kaikki mielenterveyden ongelmatkaan eivät johdu päihteistä, ehkei edes suurin osa.

Ilman pähteitäkin siis on köyhyyttä, sairauksia, onnettomuuksia, ongelmia…

… ai niin, ja onhan vielä ne pakolaiset. :smiley:

16

Kun aikoinaan olin noissa kansalaistoiminnoissa paljonkin tekemisissä alkoholiongelmaisten kanssa -niin huomasihan se; on olemassa ihmisiä jotka eivät tunnu pääsevän sen alkoholisminsa suhteen mihinkään päin -jos niin aina edes tosissaan yrittävätkään.
Osa on antanut periksi, luovuttanut lopullisesti ja etsii sitten joskus pientä kunnonkohotusta -joka trietysti erilaisten kuntoutusten tarkoituskin on. Ja samalla puhtaita lakanoita, lämpimiä aterioita, huolenpitoa, kuuntelijaa, rauhoittavaa hoitoa ja lääkitystä.

Mutta, mitenkähän lienee sen varsinaisen terveydenhuollon puolella?
Terveyskeskuksissa, joiden pitäisi ehtiä hoitamaan ilman tuntikausien jonotusta ja viikkojen päähän siirtyviä ajanvarauksia edes ne joilla selviä vammoja ja sairauksia on.

Eiköhän vaan sielläkin jonottele pieni mutta kuitenkin jonoa ja jonotusaikaa pidentävä porukka sellaisia joiden taudit eivät niin välttämättä lääkärin taitoja ja työkaluja tarvitsisi, vaan saattaa joskus olla kysymys -jos luulotautisetkin jätetään huomioimatta- myös niistäjoille sairastaminen ja terveydestä kovasti huolissaanolo on eräänlainen elämäntapa. Ja joskus taitaa olla jos ei ainoa niin ainakin helpoin tapa päästä edes joskus jonkun vaikka sitten työnsä ja palkkansa takia ymmärtävää esittävän ja kuuntelevan ihmisen kanssa kontaktiin juuri se terveydehoitoon turvautuminen.
Ehkä on ihmisiä, joille se on ainoa tapa tuntea olevansa huomioitu ihmisenä, ainoa paikka jossa saa edes jotain sisältöä elämäänsä?

Kallis tapa se varmasti on tätä sosiaalisuuden tarvetta hoitaa, mutta ihminen on kekseliäs ja itsekukin sitten nappaa käyttöönsä keinmoja sitä mukaa kuin niitä löytää.

Enkä ainakaan minä voi mennä sanomaan että he väärin tekisivät…just heidän kannaltaan ajateltuna jokainen toimiva keino on oikea keino.

17

Vai olisiko sittenkin kyse yksinkertaisimmillaan siitä että ihmisen ei näin toimiessaan tarvitse ottaa vastuuta omien valintojensa seurauksista.

Vaikka holismi on pahimmillaan pakonomaista juomista, niin silti uskaltaisin väittää et jossain noiden 20-30 katkokeikan välissä ihminen tulee miettineeksi sitä yhtälöä jonka pulloon tarttuminen aiheuttaa.

Aina voi valita vastuuttomuuden, jatkaen oman elämänsä uhrina elämistä. Mutta sen verran olen omassa elämässäni oppinut, et ainakaan omassa työssäni en tuota tietoisesti ala mahdollistamaan. Jonkun mielestä olen kusipää ihmiseksi, mutta he jotka raittiudesta kiinni saavat, kuvaavat minua ja työskentelyäni hieman eri sanankääntein.

Elämä on täynnä valintoja.

18

Ihmiset on ehkä tahtomattaan saatu kuvittelemaan ongelmanratkaisun löytyvän kehon ulkopuolelta .
Yhteiskunta on ottanut velvollisuudekseen hoitaa itseaiheutettuja sairauksia kuin myös laatinut ohjeita kuinka välttää sairastumista . Nyt kuitenkin polvikipuja valittavalle lihavalle ihmiselle asennetaan kallita huomattavan ylipainon kestäviä polviniveliä ja tarjotaan kuntoutusta sillä seuraksella että polvi kyllä kestää mutta lonkat ei . Oikea ratkaisuhan tietenkin olisi ylipainon hoito mutta kun pitäähän sitä nyt sitä rusinapullaa saaha . Tuo nyt vaan on yks esimerkki mutta kuvaa sitä mitä me teemme ongelmille . Hoivavietti iskee koko rintaman leveydellä ja piipaa-auto kuskaa sitten pallolaajennuksiin kun elintavat on tukkinu verisuoniston .

Elämäntavaksi sitten tulee ,labroissa ja erialojen erikoislääkäreillä hyppääminen , kuluuhan ne päivät noinkin . :laughing:

19

Kuinka helppoa loppuenlopuksi kaikinpuolin terveellisten elämäntapojen noudattaminen onkaan. Hankalaksi asian tekee se jos ihminen on vuosien, saati vuosikymmenten aikana oppinutkin jotakin aivan muuta.

En tiedä kuinka moni pystyy elämään juuri sellaist elämää, missä ei millään tavoin vahingoittaisi itseään, vaan kykenisi huolehtimaan itsestään kuten terve ihminen huolehtii. Sen ainakin tiedän, et monessa kohden on itsellänikin petrattavaa. Mutta jo päihteiden pois jättäminen on vähentänyt lääkärikäynnit aikaisemman yli kolmensadan vuosikäynnin ajoilta yhteen-kahteen kertaan vuodessa. Nuokin lapsiperheessä hetkittäin jylläävien flunssaien johdosta.

20

Muistin, että viime viikolla tuli kuluneeksi päivälleen 8 vuotta siitä, kun itse olen ollut viimeksi päihdehuollon asiakas, päihdehoidossa tai ylipäätään missään hoitokontaktissa mihinkään päihteisiin liittyen. (lukuun ottamatta satunnaisia AA-käyntejä, joita on ollut keskimäärin yksi tai kaksi palaveria vuodessa : )

  1. päivä lokakuuta 2007 kirjauduin sovitusti ulos Espoon A-klinikan katkolta uusi Antabus-resepti taskussa. Seuraavana aamuna kävin vielä samaisen klinikan keskusteluryhmässä, ja samana iltana lensin Intiaan, joka on jo toinen stoori.
    Antabus-purkin palautin lähes täytenä apteekkiin viisi vuotta myöhemmin, kun parasta ennen -päiväys umpeutui.

Päihdehoidossa olemisesta ja päihdeongelman hoitamisesta/hoidattamisesta ei siis tullut sentään elämäntapaa. Ehkei elämäntavaksi ole voinut sanoa enää päihteidenkäyttöäkään, vaikka joskus se sitä oli mitä suurimmassa määrin.

Ihminen muuttuu, elämä muuttuu… Erikoisinta minusta kuitenkin on, että jopa addiktiiviset makutottumukset muuttuvat. Olut maistuu nykyisin paskalle (niin, se ensimmäinenkin. Toista ei enää haluakaan).
Aikoinaan himoitsemani suklaa jopa näyttää siltä,

Mutta onko se terveellisten elämäntapojen noudattaminen aina niin helppoa kaikissa olosuhteissa, vaikka takana ei olisikaan kymmenien vuosien urautumista elämäntavoissa? Tämä kysymys herää tiedosta, että nykyaikana on tavattu jopa 10 -vuotiaita lapsia, joilla on elämäntavoista johtuva 2.tyypin diabetes eli niin sanottu aikuisiän diabetes.

Länsimaissa lapsuuttaan viettää ensimmäinen sukupolvi, jonka eliniän ennuste on lyhyempi kuin omien vanhempiensa. Eikä tämä johdu sodista, päihteistä eikä ruuan puutteesta vaan päinvastoin: ruuan suuresta määrästä ja sen laadusta (tai laaduttomuudesta).

Tarvitaanko ruokavallankumous? → youtube.com/watch?v=f8CF15HJJ-0