Olen täysin epäonnistunut ihmisenä, ja siis palannut entisiin tapoihini eli liki jokapäiväiseen tissutteluun. Siitä seuraa morkkista, huonoja unia, väsymystä, masennusta jne.
Katsoin Yleltä ohjelmasarjaa, joka kertoo vankilasta vapautuneiden elämästä. areena.yle.fi/1-50466121
Suurin osa heistä on alkoholisteja, ja samaistun valitettavan hyvin heidän kurjuuteensa, vaikka en ole tehnyt rikoksia, en asu kadulla, en ola menettänyt perhettäni enkä työtäni. Riippuvuus alkoholiin meitä yhdistää silti.
Olen niin rikki tästä. Kenellekään en ole edelleenkään kertonut. Kukaan läheinen ei tiedä, vaikka parin ystävän kanssa olenkin jutellut “pitäisikö pitää juomisvapaa kuukausi” -juttuja. En usko että he juovat joka ilta kuten minä.
En tiedä, miten jatkaa. Olen todella väsynyt tähän. Mietin jo eräänlaisia pakkoajatuksia: “Jäisinpä auton alle ja joutuisin viikoiksi sairaalaan, niin viina jäisi.”
Ihan tässä kotini lähellä kokoontuu AA-kerho. Sen liepeillä hortoilee katkokävelijöitä ja epäsiistejä ihmisiä. En halua mennä sinne, en ole sellainen. Vai olenko? No, siististi pukeudun, mutta eihän tämä elämäntapani tarkempaa tarkastelua kestä. Lauantaina olin tosi ärtynyt lapselle, jota minun piti kuskata kaverin luo KAHDEKSALTA ILLALLA eli siihen asti piti olla selvänä.
Tuttuja tunnelmia, AA:han meno ja itseinho, yksin juomisen lopettaminen. 20 vuotta olen käynyt läpi onnistumista ja epäonnistumista, pääosin viina vienyt voiton. En todella osaa auttaa, koska olen niin syvällä suossa itsekin. En usko enää raitistuvani. Mutta et ole yksin. Jokainen uusi päivä on uusi toivo.
“Ei hirveästi ole juotu, mutta ihmeellinen vetämättömyys vaivaa. Itseään on helppo huijata, ettei tämä nyt niin pienistä määristä alkoa voi johtua. Kyllä se on tuo huono tyyny.”
No todellakin! Niin tuttua tuo itselleen selittely. - Tässähän on ollut stressiä, se on se mikä kroppaa sekoittaa, ei tokikaan siihen käytetty “lääkitys”. - Koronakin tuossa oli (tai sitten rokotus), sen jälkeen on ihan normaalia olla pitkäänkin vähän sumussa. - Joo se on tämä kevät (kesä, syksy, talvi…) semmoista aikaa, että monia väsyttää. - Tuo tyyny/sänky on todellakin niin huono, pitäisi saada hommattua uudet, niin johan paranisi yöunet. - On tuo polvi kipeänä, se tässä varmasti vaivaa hieman koko ajan, vaikkei sitä niin tietoisesti ajattelekaan. Se kun tulee kuntoon niin olo taas helpottaa. Jnejnejne…
Ninnillä myös paljon tuttuja ajatuksia. Sekin ajatus on tosiaan ollut taustalla, että niin kauan kun kukaan ei huomaa, ei ole ongelmaa. Vaikka mistä minä tiedän onko joku huomannut. Onhan se itsellekin tuttua, että epäilys käy jonkun toisen kohdalla mielessä. Mutta eihän siitä huutelemaan mennä, vaan jäädään seuraamaan tilannetta. Joskus olen itsekin salaa toivonut tuollaista pakkokatkoa kaikkeen. Mikä nimenomaan aiheutuisi jostain muusta kuin alkoholista, ei liittyisi siihen mitenkään. Ei se sitä tarkoita, että olisi vaarana vaikka itseään tahallaan vahingoittaa. Ei tässä tokikaan kaivata mitään itse aiheutettua hässäkkää, ei alkon tai minkään muunkaan takia.
Mutta ollaan nyt taas linjoilla ja mennään yhdessä eteenpäin! Kyllä me tää hoidetaan, uusi hönkä päälle vaan, eikös. Niiiin isot tsemppihalit kaikille, jotka sellaista tarvitsevat!
Kyllä just näin, eteenpäin! Varotaan yli- ja alilyöntejä, suorittamista ja itseruoskintaa, niin kyllä tästä hyvä tulee. Toipuvan suurkuluttajan kannattaa vaan antaa aikaa itsellensä ja kohdella itseään parhaana ystävänä.
Elohiiri, oli kyllä kattava lista sinulla ja sai kyllä nauraakin. Just tuotahan se on.
Kotityötkin sujuvat paremmin maistissa. Kodissa näyttääkin just siltä, ettei maistissa ole tehty yhtään mitään asialle pitkiin aikoihin.
Haha, todellakin! Jotenkin väsynyt fiilis… otanpa vähän alkoa, niin alkaa varmasti kotityöt maistua paremmin. Kunnes maistuukin oikeastaan paremmin joku ihan muu. Tosin olen joskus maininnutkin, että silloin viime vuonna ja aiemmin, kun tissuttelu oli pahimmillaan, oli koti siisteimmillään. Kun kulissit ovat kunnossa, niin voi oikein hyvällä syyllä vähän itseään palkita.
Mutta juu. Sano itsellesi kuten sanoisit parhaalle ystävällesi. Sen kun oppisi edes jotenkin. Itsensä kanssa kun tulee jostain kumman syystä aika paljon aikaa vietettyä, ja ikävä kommentointi jättää jälkensä.
Hellurei, ei oikein mitään uutta täällä. Olen kurkistellut välillä varmasti päivittäin, mutta en ole jaksanut kirjautua. Laitoin nyt kuitenkin tuon laskurin päälle, kun siitä näkee muidenkin kohdalla niin nopeasti missä noin suunnilleen mennään. Valitsin kohdan ollut raittiina ja omalla kohdalla määrittelen sen niin, että se voi ehkä jossain kohtaa sisältää kohtuullista käyttöä. Tähän mennessä se on kuitenkin tarkoittanut täysin tipatonta, ja tarkoitus on sillä mennä ainakin tämä kesäkuu. Päiväksi valitsin nimenomaan ensimmäisen tipattoman, vaikka uusi ongelmatissuttelu loppuikin pari viikkoa aiemmin. Eli laskuri on hieman häilyvä, mutta vaihteeksi nyt esillä.
Monen kirjoituksia lukiessa huomaan vahvasti samaistuvani omaan tilanteeseeni viime vuoden lopulla, kun täällä aloitin. Silloin tilanne oli kyllä päässyt aika hurjaksi myös näin jälkeenpäin ajatellen. Ja tammikuusta on jäänyt mieleen erityisesti tipattomuus, en oikein edes muista mitä muuta elämään silloin kuului. Se oli niin täynnä sitä juomattomuusprojektia. Tänä vuonna, kun käyttö lipsahti uudestaan suurkulutuksen puolelle, oli sen aisoihin saaminen kuitenkin huomattavan paljon helpompaa. En sano, että helppoa, mutta paljon helpompaa. Lipsahdus ei ollut hyvä, mutta lopputulos tuo kyllä lohtua. Kun aiemmin huomaan retkahdukseeni havahtua, ei tarvitse lähteä uudestaan ihan nollasta. Nyt pitää enää varoa ajattelemasta, että ei se muutaman viikon tissuttelu siis haittaa. Ole tässä sitten, samalla riittävän ehdoton ja armollinen!
Retkahdusta edesauttoi se, että juominen ei vaatinut erityistä totuttelua. Siitä se lähti. Ajatus, että hommathan hoituu aivan mukavasti tässä samalla. Krapulaa ei vielä muutamasta tule ja ajatus juoksee. Ajatushan ei toki juokse samaan malliin kuin pidempään selvänä ollessa, ja ainakin minun kohdallani se tuntuu mukavalta. Unohtuu sellainen raskas yliajattelu. Perusongelmanihan siis on edelleen häpeä. Se kurkkii ja kuiskii aina ja kaikkialla. “Et osaa, et tiedä, et kelpaa, et riitä, et onnistu. Tuhlaat muiden aikaa. Jos jossain onnistut, on se jonkun muun ansiota. Jos joku muu epäonnistuu, on se sinun syysi.” Paras olla mahdollisimman näkymätön, käpertyä piiloon. Ja siellä piilossahan on kiva olla kaverin kanssa. Semmoisen rennon ja kuplivan… “Joka paikassa” kehotetaan opettelemaan hetkessä elämistä. Suositellaan puolen tunnin pysähtymistä vain hengittelemään, omien konkreettisten aistimusten äärelle. Se on jostain syystä tuntunut ajan tuhlaamiselta, mutta nyt alan sitäkin harjoitella. Katsotaan mitä tapahtuu.
Tulipa mieleen hieman lainata itseäni. Näin klo 4.06, viitisen tuntia unta odotelleena. Parin tunnin päästä saakin jo “herätä”. Ei aja melatoniini ihan samaa asiaa kuin muut tropit, ei. Noh, eihän tämä lyhytaikainen unettomuus maailmanloppu ole, mutta pännii se silti.
En kuitenkaan aio huomennakaan sortua tuohon tuttuun itselääkintään.
Heippatirallaa! On taas kesä tässä vierähdellyt. Alkukesä ihan hyvissä merkeissä, mutta elokussa tuli kyllä juotua aivan liian paljon. Oli yhden uuden lisäksi pari koronan takia siirtynyttä keikkaa ja pientä muuta reissuakin. MUTTA ne eivät olleet niitä tilanteita, joissa juominen olisi lähtenyt lapasesta. Nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa pystyin pysymään omasta mielestäni sopivassa määrässä (n. 2-6 annosta, riippuen “tapahtuman” kestosta) ja riittävän rauhallisessa tahdissa. Fiilis pysyi hyvänä ja kun lopetin juomisen riittävän ajoissa ennen kotiin lähtöä, ei tehnyt mieli ottaa sielläkään sillä erää lisää.
Ongelma sen sijaan alkoi taas nostella päätään nimenomaan kotona. Ei tehnyt mieli vain yhtä, vaan paria kolmea, mikä johti sitten haluamaan lisää. Ja jos en ottanut lisää, halusin sitä taas seuraavana päivänä. Sen sijaan jos join vain yhden tai kunnon kännit, ei jäänyt tunne samalla tavalla päälle. Pisti pohtimaan, että minun ei kannata edes ajatella omassa rauhassani juovani kolme tai neljä. Se on on tai off, ja se on-tilanne tietysti mieluummin harvoin. Krapulan jälkeen ei tee edelleenkään koskaan mieli ottaa mitään loivennuksia. Päinvastoin, tauko tulee siihen perään luonnostaan. Mikä taas näin kirjoitettuna näyttää kyllä aika hölmöltä puuhalta, ottaa nyt itsekseen kunnon kännit.
Syyskuu mennään kuitenkin taas ihan kokonaan nollalinjalla ja mietitään sitten uudemman kerran miten tasapainoilla jatkon kanssa.
Tsemppiä kaikille!
Ai vitsit, kun täällä on taas uusia hyviä keskusteluja! Mahtavaa, joskin harmittavaa, kun en ehdi kaikkiin paneutua. Täällä tipaton syyskuu etenee tasaiseen tahtiin. En muista tarkkaa loppukuun päivää, milloin aloitin, mutta joku vajaat pari viikkoa siis mennyt tällä erää. Ei tunnu mitenkään erikoiselta, paitsi että aamuisin herätessä jaksan yhä ilahtua, kun ei ole tullut illalla juotua. On se niin jossain selkärangassa kuitenkin, että todennäköisyys sellaisen puolesta puhuisi.
Jatketaan. Tsemppiä ja aurinkoa kaikkien viikonloppuun!
Kävin tuolla Kotikanavan puolella lukemassa kuultuja selityksiä, ja voi että miten fiilis vaihtelikin huvittuneesta surullisen kautta nolostumiseen. En varmasti aina olisi halunnut lukea noita, mutta nyt tuntui tekevän hyvää katsella aihetta toiseltakin suunnalta.
Mietin eilen yhtä käännekohtaa muutaman vuoden takaa. Oli illanvietto, jossa join aivan liikaa sillä seurauksella, että kaatuilin baarissa ja minut heitettiin sieltä ulos. Se tuntuu vieläkin aivan hirveän nöyryyttävältä, ei oikein uskalla edes ajatella. Kun kyseessä oli kuitenkin mielestään ihan fiksu yli nelikymppinen rouva. Noin ei ollut käynyt koskaan ennen, ei edes villeimpinä nuoruusvuosina, ei ikinä. Sitten noin käy, kun elämän piti olla jo seesteistä ja järkevää, ja omien rajojen todellakin hallussa. Tuosta seuraavat päivät olivat aivan hirveitä. Se morkkiksen määrä oli aivan mahdoton. Kun lähdin ulko-ovesta, olin varma, että jokainen vastaantulija oli ollut siellä baarissa ja tunnisti minut. Halveksui ja naurekseli. Siellä oli varmasti ollut muita kuin seurueeseen kuuluneita tuttujakin pöyristymässä, ihan varmasti. Ehkä jopa kaatuilisin pian jossain sosiaalisessa mediassakin, näin kuvaamisen aikakautena. Siinä meni uskottavuus työelämässä ja kaikessa. Itseni keräily vei tuon jälkeen tosi kauan.
Nyt tuota viikonloppua ajatellessani saan edelleen hiukan samoja tuntemuksia kuin silloin pahimmassa morkkiksessa, mutta samalla tilanne on totaalisen eri. Ymmärrän, että mitään korjaamatonta ei tapahtunut. Koko maailma ei ollut siellä eikä tiedä. Ja vaikka tietäisi, ei kiinnostaisi. Vieläkään en osaa tapahtuneelle suorastaan nauraa, mutta koen silloiset tunteeni nyt mielenkiintoisina. On hyvin kuvaavaa, miten maassa itsetunto oli jo valmiiksi reippaan alkoholinkäytön aikoihin. Miten suurelta kaikki tuntui, miten massiivinen tunne oli häpeä. Samalla kun tuntee olevansa kaikkia muita niin paljon mitättömämpi, tulee samalla suurentaneeksi itselleen oman merkityksensä muiden silmissä. Kun alkaa muuttua taas pieneksi, tunteekin olevansa vahvempi. Näin minulle on käynyt tämän vuoden aikana kuin varkain, sen jälkeen kun loppuvuodesta liityin tänne Plinkkiin ja aloin kontrolloida juomistani paremmin. En vielä täydellisesti, mutta paljon paremmin.
Syyskuu ei sitten ollutkaan tipaton. Join viime perjantaina eräässä tilaisuudessa aika paljonkin. Se oli etukäteen harkittu päätös ja kaikki meni ihan hyvin ja hauskaa oli. Mutta. Nyt jälkeenpäin onkin harmittanut tosi paljon. Siis yllättävän koville ottaa, että en pysynyt alkuperäisessä päätöksessäni. Luulin sitä ennen, että on ok pysyä yleisessä ajattelemassani kohtuudessa, ettei se kerta nyt mitään. Mutta ei näköjään. Eihän tämä mikään maailmanloppu ole, mutta ajattelemisen paikka taas, miten epäonnistumisen tunne kuitenkin vyöryy ja jää päälle ja mikä mahtaa olla sen tarkoitus.
Muuten kaikki on hyvin ja pidän kovasti (pääosin) raittiina olemisesta. Kyllä se juominen vain tuntuu aina sotkevan aivot yllättävän pitkäksi aikaa ja vain hetken helpotuksen vuoksi.
Hyvää lokakuuta kaikille. Tsemppiä, voimia ja seesteistä oloa ilman ylimääräisiä tissutteluja. Eiks jeh? ?
Epäonnistumisen tunne on kyllä vahva ja yleensä negatiiviset jutut jää mieleen ja sitä unohtaa miten pitkälle on tullut. Muista olla ylpeä siitä että olet pystynyt vähentämään. Sehän se pääasia on. Tsemppiä!
Moi, hienoa kuulla että joku muukin on ymmärtänyt hävetä ostoksiaan. Oon kyllä mennyt pykälää pidemmälle. Kun päivittäisen sixpackin ostaminen niistä kahdesta kaupasta missä on paikkakunnallamme kohtuullisen makuista juomaa, kuten light lonkero 5,5% tai 5,5% light sidukka (lidl tai s-market) k-marketin vastaavat on kalliimpia ja ihan kuraa. No usein oon ostanut puolet ja puolet, eli lidlistä ensin 3 ja ässästä 3. Sehän on aivan kohtuullista nauttia vain 3 lonkeroa töiden jälkeen. Sitten jos oon poikennu treella, niin sitten oon ostanut reilusti lonkeroa varastoon ettei joka päivä tarvi ostaa alkoo näistä kaupoista. Ja viikonloppuisin tankkaan kans tutuistakin kaupoista koska sehän on luonnollista käyttää alkoholia viikonloppuisin. Itsellä vappaat töistä ajoittuu usen keskelle viikoa ja jos pitää ostaa kaikki kerralla, se vasta on vaikeaa kun viikolla osta vaikka 2-3 packkiä ja jopa enemmän riippuen vaipaiden pituudesta.
Samoin oon valinnu myyjiä siten että jos sattuu kassalla oleen sama myyjä kuin eilen ostaessani niin meen toiseen kassajonoon vaikka toinen kassa olis tyhjä. Myös ruokaa oon ostanut pakastimet täyteen ettei näyttäisi siltä että oon vaan alkoo hakemassa. Aikamoista?
Nyt oon ollu pari vk taas juomatta kokonaan ja haen uutta alkua mahdolliselle kohtuukäytölle tai ainakin suurelle vähentämiselle, siis ei muulloin alkoo kuin vapailla. Siitä uusi alku kurssista ei oo kuulunu mitään vaikka ilmoittauduin siihen viime viikolla.
No, toisaalta oon lohdutellu itteeni että tajuan vielä hävetä, kaikki ei oo menetetty, kai
Oih, täällähän oli pari kommenttiakin. Kiitos niistä! En ole huomannut, vaikka olen muiden juttuja käynyt lukemassa ja kommentoinutkin pari kertaa. Olen tehnyt tuotakin joskus, että olen ostanut parista eri kaupasta hiukan. Yleisempi tapa oli kuitenkin yrittää hämätä erilaisilla laaduilla. Ja toki aina kun liikkui jossain vieraassa paikassa, piti tarttua tilaisuuteen ja ostaa isompi satsi kerralla.
Tällä hetkellä olen ärsyyntynyt. Olen saamaton, väsynyt ja ärtynyt. Muutkin ihmiset ärsyttävät, mikä on minulle epätavallista, mutta eniten olen vihainen ja pettynyt itseeni. Jostain syystä ärsyttää vielä enemmän, kun tämän ei kerrankin pitäisi johtua alkoholista. Olen juonutkin, mutta en mahdottomasti. Viime juomakerrasta taitaa olla kolmisen viikkoa. Päänsärystä olen jo oppinut ajattelemaan niin päin, että kiva kun ei sentään ole juomalla hankittu. Nyt olen kuitenkin yhtä lamaantunut ja saamaton kuin tissutellessani. Sama juttu on toki ollut muinakin loppusyksyinä. Olen vain lääkinnyt oloa tissuttelemalla ja lopulta sotkenut syyt ja seuraukset. Välillä käy mielessä, että sama olisi juoda. Mutta en nyt kuitenkaan tee sitä, toisaalta ei edes tee mieli. Harmittaa vaan kun päivät kuluvat “sumussa” ihan hukkaan.
Viikon kuluttua on pikkujoulut, jotka eivät nekään hirveästi kiinnostele. Uskon että hauskaa on kuitenkin kun paikan päälle pääsee. En ole päättänyt juonko siellä. Luultavasti, mutta yritän pysytellä järkevissä määrissä. Seuraava kerta on risteily joulukuussa. Muita tilaisuuksia ei ainakaan vielä ole kalenterissa.
Olen kuunnellun sen “Selvin päin” kirjan tässä vuoden aikana kolmesti. Saan siitä apua aina joksikin aikaa kerrallaan. “Korkki kiinni” kirjan sen sijaan taisin jopa jättää kesken. En sano sitäkään huonoksi, mutta jostain syystä se ei vedonnut juuri minuun samoin. Viime viikkoina olen miettinyt myös juomisen lopettamista kokonaan. Ties vaikka ensi vuoden alusta kokeilisi sellaistakin. Tai sitten ei. Eipä tässä sinänsä mihinkään ole kiire.
Parikymmentä päivää, niin on vuosi plinkkiläisenä täynnä. Vuoteen on mahtunut paljon juomista. Muutama parin-kolmen viikon tissuttelurepsahdus, muutama muutaman viikon tipaton, muutama nollattu annoslaskuri ja yksittäisiä annoksia känneihin saakka suunnitellusti ja suunnittelematta. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna on toki ollut, mutta kohtuukäytön raja on ylittynyt roimasti useampaan otteeseen.
Edellisessä kommentissa kertomani tilaisuudet menivät sikäli hyvin, että ylilyöntejä ei tullut. Itse asiassa taisin olla porukasta vähiten humalassa. Mutta niiden lisäksi olen tissutellut myös kotona taas muutamana iltana. Ei tämä jatkuva tasapainottelu tunnu oikein kivalta ja nyt alkaakin uusi yritys suurempaan raittiuteen. En usko, että minun kannattaa ajatella juovani mitään esim. kuukausittain, koska se tuntuu aina heilauttavan venettä raskaasti, vaikkei ihan kaataisikaan. Täysraittius on ollut paljon mielessä. Tästä lähdetään nyt taas ihan tietoisesti ja tavoitteellisesti tipattoman loppuvuoden kautta kohti tipatonta tammikuuta. Sen jälkeen tulee toivottavasti huikaton helmikuu ja moukuton maaliskuu, mutta siihen palataan sitten.
Kuuntelin Aamu ilman darraa -kirjan ja sekin resonoi ihan mukavasti. Ei kuitenkaan lähellekään sitä, miten Gracen Selvin päin minua puhuttelee. Sen taidan kaivaa seuraavaksi esiin neljännen kerran. Ehkä tällä kertaa yritän noudattaa kirjoittajan ohjeistusta kuunnella vain pari lukua kerrallaan ja antaa ajatusten työstää itseään ennen seuraavia.
Ai niin. Oikeastaan tärkein motivaattori tapojen parantamiseen on kahden suunnilleen samanikäisen puolitutun menehtyminen vuoden sisään. Kummankin kohdalla syyksi kerrottiin äkillinen sairauskohtaus, mutta kummankin elämässä alkoholi näytteli hyvin näkyvää roolia. Työt, asunnot sun muut olivat mallillaan, ja ehkä juuri siksi näin jälkeenpäin pistää miettimään. Ja huomaan että eri tavalla, kuin aiemmin mainitsemani sukulaisen menehtyminen, joka oli selkeä alkoholisti. Sellainen rapajuoppo, mihin en osaa samaistua. En vaikka kuinka kipittäisin tajuamattani perässä, ihan sitä samaa myrkkyä nautiskellen.
Terkkuja kaikille kanssaplinkkiläisille ja tsemppiä. Täällä me ollaan, joten vielä ei olla ollenkaan myöhässä! ?
Palasin lukemaan omia kommenttejani alkutaipaleelta. Alku lähti hyvin, mutta juominen näyttää olleen paljon mielessä. Jotenkin on sellainen mielikuvakin, että mietin paljon kohtuullista juomista ja miten siinä onnistuisi. Mikä oli tietenkin silloin tavoitteeni ja näin ihan loogista. Nyt haluan lähteä sillä tavalla eri jalalla seuraavaan vuoteen, että ajattelen enemmän juomattomuutta ja selvinpäin olemista. Ei sitä, miten juoda kohtuudella erilaisissa tilanteissa, vaan sitä, miten olla juomatta erilaisissa tilanteissa.
Joka tapauksessa alan ihan aktiivisesti taas harrastaa raittiutta. Laitan tännekin nyt itselleni merkiksi, että tänään on tipaton päivä numero viisi. Sen verran kävin kurkkimassa muidenkin kuulumisia, että useammalla menee ilokseni tällä hetkellä hyvin. Aivan mahtavaa!
Latasin tänään I am sober -sovelluksen, ja sehän vaikuttaa hauskalta. Niitä on ilmeisesti paljonkin erilaisia. Muistaakseni kokeilin joskus jotain, missä oli annoslaskuri. Mutta se jäi käyttämättä ja lähti poistoon. Toivottavasti jaksan tästä innostua pidempäänkin.
Yksi hyvä puoli tipattomuudessa on ehdottomasti se, että hampaista tulee pidettyä parempaa huolta. Tänäänkin olen pessyt ne väleineen päivineen jo hyvissä ajoin, kun en enää aio nauttia kuin vettä. Ei tarvitse sitten väsyneenä enää sitä miettiä ja toisinaan humalassa jättää tekemättäkin.
Päivä numero kahdeksan, eli viikko tipatonta täynnä. Sanotaan, että tipattomuus käy kerta kerralta vaikeammaksi ja jokainen repsahdus tiputtaa entistä syvemmälle. Minulla ei kuitenkaan ole mennyt näin, vain vähentely on helpottanut aina uusia tipattomia jaksoja. En tiedä kertooko sekin sitten siitä, ettei fyysinen riippuvuus ole kohdallani muodostunut niin vahvaksi. Siihen voi yksi syy olla, etten ole juurikaan juonut mitään lonkeroa vahvempia. Tosin riskirajat ovat silti ylittyneet reippaasti, joten en tiedä. Tällä kertaa ei viikko kuitenkaan tunnu oikein miltään. Tai kivalta toki, muttei kummemmalta saavutukselta. Tässä se on mennyt muissa puuhissa. Eilen tosin teki jonkin verran mieli alkoholia useampaankin otteeseen.
Nyt en ole kärsinyt unettomuudesta tai heräilystä, kuten vuosi sitten, kun lopetin pidemmän tissuttelukauden. Unia sen sijaan olen ehtinyt nähdä. Yhdessä olin menossa festareille, kun muistin, etten juo alkoholia. Olin silti menossa ihan hyvällä fiiliksellä sinne juhlimaan ja mietin vain, että mitenkähän siellä on parkkipaikkoja, että menisinkö autolla kun kerrankin voin, vai olisiko bussi parempi. Tuosta unesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli. Viime yönä taas oli sen unen vuoro, jossa join alkoholia ja olin sen jälkeen pettynyt. Heti huomaa, kun on enemmän asiaa aktiivisesti ajatellut, että mieli jatkaa prosessiaan myös yöllä.
Nyt olen enemmän käynyt lukemassa juttuja tuolla lopettajien puolella, koska tuntuvat sopivan tähän hetkeen paremmin. En kuitenkaan itse siirry sinne ainakaan vielä. Täytyy vain pitää huolta, etten lue onnistuneista juomistarinoista silloin kun ne triggeröivät. Tällä hetkellä eivät, mutta vaikeuksia on ihan varmasti edessä.
Hirveästi tsemppiä kaikille kanssaraitistelijoille!
Ehkä koskee vain kunnon alkoholisteja tuo väite, että tipattomuus käy vaikeammaksi jokaisen retkahduksen jälkeen. Tai sitten se pelkkä legendaa, AA-hörhöjen höpötyksiä. Itse olen huomannut, että tipaton on joka kerta helpompi, kun siihen on jo tottunut ja siitä nauttii. Toisaalta mulla ei oikeastaan tule mitään retkahduksia, koska en yritäkään lopettaa vaan käyttää alkoholia hallitummin. Eli tipaton loppuu, kun niin päätän. Usein sitä kyllä seuraa holtiton alkoholinkäyttö. Jos ei heti ekalla kerralla tipattoman jälkeen, niin seuraavalla. Mutta ilokseni olen havainnut, että nykyään ei tarvitse erityisesti mokata (riittää kun juo liikaa, on hirveässä humalassa ja aamulla on pettynyt omaan suoritukseen), niin heti tekee taas mieli aloittaa uusi tipaton
Onnea pian tulevalle vuosipäivälle Elohiiri ja monista onnistumisista sen aikana!
Täytyy tutustua I am sober sovellukseen. Minulla tuo repsahdusten muuttuminen ajan kanssa vaikeammiksi on todellisuutta. Tai juurikin niin, kun luin sinun ja Hippulin sanat uudelleen, että raittiina oleminen ei tunnu sen helpommalta tai vaikeammalta mutta se repsahtaminen tuntuu aina vaan kurjemmalta. En tiedä tuleeko se siitä, että pettymys itseen on kerta toisensa jälkeen isompi vai muutenkin vähän hankalasta elämäntilanteesta, jossa kaikki epäonnistumiset tuntuu isoilta. Vastaus olisi tietysti täysin raitis elämä mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Ehkä peli ei vielä ole kuitenkaan menetetty minullakaan.
Tosin olen joskus maininnutkin, että silloin viime vuonna ja aiemmin, kun tissuttelu oli pahimmillaan, oli koti siisteimmillään. Kun kulissit ovat kunnossa, niin voi oikein hyvällä syyllä vähän itseään palkita.
