Henkinen ja fyysinen riippuvuus

Me Lopettajat
61

Viha, se on minusta aliarvostettu tunne.
On tosi tärkeää tuntea ja hyväksyä tuntevansa vihaa.
Näin mä sen ajattelen.
Varsinkin kun on tottunut ottamaan syyllisyyden kaikilta ja jokapaikasta.
Jos minulle ollaan vihaisia, olen ilman muuta aiheuttanut sen.

On viisasta tutkia mistä vihan nousee.
Joskus huomaan projisoivansa omia tunteitaan toiseen ja silloin on hyvä pohtia mihin kohden minua se kolahti.
Joskus toiset ihmiset vaan käyttäytyvät epäreilusti minua kohtaan. Silloin on tervettä tuntea vihaa, ettei joudu tallatuksi.

Juovana, päihteisiin kadonneena olen ottanut vastaan niin paljon minulle kuulumatonta kyseenalaistamatta.
Minulle on voitu nauraa, minua on voitu tallata, minua kohtaan on voitu käyttäytyä miten vaan.
JA koska minä olen se joka juon, on minun ne synnit kannettava.
Ilman minua olisi monen pitänyt kantaa häpeänsä itse.
Näiden kukausien aikana olen kyllä ymmärtänyt, että on ihan riittävästi omissa tunteissani, teoissani, vihassani, häpeässäni, kateuksissani, kannettavaa.
Kantakoot muut omansa itse.

Mulla on oikeus tuntea vihaa siitä että minua on kohdeltu huonosti, vaikka miten keskeneräinen ja rikki olenkin.

Näin mä sen ajattelen nyt.
(Huomenna voi olla että olen koko jutun unohtanut ja olen taas valmis syyllisen rooliin.)

JA ettei nyt menisi ihan offtopc;

Mä ajattelen nyt, että kun riippuvaisena on ihmisten projektion kohde (esim perheessä juoppoon, meillä siis muhun, voidaan sijoittaa kaikki paskat asiat) ja antaa sen tapahtua, sitä ikäänkuin ruokkii ja selittää omaa esim juomistaan sillä.
Että on jotekin riippuvainen niistä huonouksistaan ja saa siitä luvan juoda.
-Kun mä kuitenkin oon niin paha ja aiheutan vaan pelkkää tuskaa ja kärsimystä, niin mitä väliä sillä on?
Oonko mä ihan mettässä näiden ajatusteni kanssa?

62

Juuri näin… juuri tuohon suuntaan pitäisi pyrkiä. En ole “sujut” menneen kanssa, vaaka on epätasapainossa milloin mihinkin suuntaan. Vertaisin asiaa kokemukseeni armeijasta. Siellä tapahtui monenmoista, näin julmaa kiusaamista ja uhka oli koko ajan ilmassa, väkivallankin uhka, näin väkivaltaa, ja totta kai hölmöilin siellä itsekin ja sain kurinpitorangaistuksia. Sinä päivänä kun lopulta lähdin sieltä tunsin kuitenkin konkreettisesti, että olin sujut sen ajan kanssa. Vaaka oli tasapainossa - olin jotenkin hartiavoimin päässyt tilanteeseen, jossa ei ollut enää antipatioita mihinkään suuntaan. Kasvot olivat säilyneet, kukaan ei muistanut pahalla, ei ollut mitään velkoja tai saatavia enää mihinkään suuntaan. Asian saattoi haudata. Samaan haluan pyrkiä tässä asiassa. Ettei enää mikään kummittelisi mielessä, vaan että asian voisi haudata ja katsoa tosiaan rauhallisin mielin tulevaan. Kyse on vain niin monimutkaisista rakennelmista, jotka ovat tietysti lähinnä omassa päässäni, että se vaatii työstämistä ja aikaa. Tämä 20 vuoden perintö on paljon vaikeampi käsitellä kuin joku pikku episodi.

Ei minulla varmaan ole pakkoajatuksia tai mitään muuta “psykopatologista” mielenliikettä. Tuo esimerkki siitä äijästä on yksi monien joukossa - tavallaan se on vääränlainen henkinen mekanismi, joka päähäni on ehkä alkoholismin, ehkä liian monimutkaisen/syheröisen luonteeni ansiosta syntynyt. Tulee vaikeuksia, ja sitten loksahtaa päälle (defenssi)mekanismi, joka ohjaa kaiken ihan väärään suuntaan, syntipukkien suuntaan, tai milloin minnekin. Olen pettynyt elämääni. Sitten luen lehdestä jotain, mikä alkaa raivostuttaa, ja sitten olen olevinani joku oikeuden miekka sitä asiaa vastaan, vaikka lopulta koko kiihtymyksen takana on ihan toinen asia, joka liittyy vain ja ainoastaan minuun itseeni. Tässähän lähestytään taas De Melloa, eikö totta? Nämä esimerkit ovat toki kärjistettyjä. Ei mulla koko ajan päässä mitään valtavia prosesseja ole käynnissä. :laughing: Mutta tämän ajatuksen defenssimekanismien ymmärrystä sumuttavana tekijänä voi taatusti liittää myös alkoholismin mekanismeihin.

Defenssimekanismit voivat harhauttaa ihmistä todella pahasti, jos ei pidä varaansa. Ne voivat antaa ihmiselle aivan vääränlaisen kuvan itsestään. Sitten kun ne liittoutuvat viinanhimon - ja sittemmin nousuhumalan - kanssa, voi lähteä käyntiin aivan täydellinen itsesumutus. Ritari Uljas lähtee taas ratsastamaan. Tiedätte kyllä mitä silloin tapahtuu. Itselleen pitää olla armollinen mutta myös julma. Oma itse pitäisi jotenkin nuijia armotta polvilleen aina silloin tällöin. Aika raadollisia tässä kaikki ollaan. Toiminnan takana on monesti kaikenlaisia itsekkäitä tarkoitusperiä, joita ei itselleen myöntäisi sitten millään. Ihminen on rakentunut niin, että oman itsensä säilyttääkseen sen pitää sumuttaa itseään ja sen sumutuksen tuloksena vetää kotiinpäin niin paljon kuin pystyy. Se joka pystyy tässä suhteessa nielemään ylpeytensä on kunnioituksen arvoinen.

Näin eilen jonkun masennusdokumentin… Niinpä niin, itkusta ei tule loppua, kun omasta itsestä puhutaan. Voi minua arvokasta pientä olentoa. WC:ssä oli koukku tms mihin aina ajatteli hirttää itsensä. Ajatus on ajatus - katkeransuloistahan se on sellaista ajatella - ja teko on teko. Yksi minua lähellä ollut ihminen hirtti itsensä metsään 20 vuotta sitten. Tajusin ainakin sen että se on äärettömän kova tapa lähteä. Sitten kun taas sumutetaan itseä niin kerrotaan kallonkutistajille ja lopulta koko Suomelle tarinaa, mikä ei ole muuta kuin fantasiaa, jota ei ikinä pystyisi toteuttamaan. Tahdoin sanoa tälle ihmiselle (ja eräälle toiselle aivan samanlaiselle, joka oli kerran läheisin ihmiseni), että lopeta se itsesi palvonta… et ole maailman arvokkain asia. Ihan turha itkeä oman itsen tähden. Se on itsesääliä, ja itsesääli on itserakkauden kääntöpuoli, varmaan tuhoisin tunnetila mikä voi olla.

Siinäpä taas tajunnanvirtaa ketjun täytteeksi. Moderaattorit tms voivat poistaa nämä jos jotakuta loukkaa ketjun alkuperäisestä aiheesta pois lipsuminen! Minä lähden nyt hakkaamaan itseäni mattopiiskalla!
:laughing:

63

Sanottakoon että mulla on nyt melko pitkään saikkaria erään tapaturman vuoksi (jota monet varmaan luulevat kännitapaturmaksi). Jouduin jäämään aloilleni, ja se on johtanut kaikenlaiseen pohdiskeluun. Ehkä siitä tämä kaikki kumpuaa tällä hetkellä. On todella kova paikka jäädä vain kotiin oleilemaan, päivästä toiseen.

64

Mei Michaeli !

Paskan väli mitä muut luulee ne nimenomaa LUULEE :unamused:
Ota hyöty irti saikusta , lomalla voit muutakin kuin toipua vammasta siitä.

Terveisin Kanthoona :slight_smile:

65

Näinhän se, omani on näiden vuosien jälkeen suorastaan zeniläinen :slight_smile: Mutta koska mikään ei muutu elämässäni vihaamalla, en halua sitä vaaliakaan. Niin kauan kuin tunnen vihaa, pysyn vihaisena, eikä siitä kärsi kukaan muu kuin minä. Tavallinen vitutus on ohikiitävä hetki.

Tässä kohtaa ajattelemme eri tavoin. Jos minua kohdellaan epäreilusti, ilmaisen ettei se mielestäni ole oikein. Mitään tekoa vihan kanssa sillä ei minulle ole. Sellaista elämä on. Kaikki ihmiset eivät pidä minusta – sellaista elämä vaan on…

Tähänkin suhtaudun niin, että jos olen antanut sen tapahtua, mitä siitä enää kitisemään?

Kaikilla meillä on oikeus tunteisiimme! Enkä mene vannomaan ettenkö olisi itsekin ajatellut noin tuossa vaiheessa raittiuttani ja saadakseni siitä ’polttoainetta’ raittiina pysymiseksi. Nyt tilanne on toinen.

Tässä kohdassa (kun siis olin itse raitistunut) lähdin kävelemään. Kun roolit perheessä muuttuivat, puoliso ei kyennytkään sopeutumaan raittiuteeni, vaan halusi kohdella samalla tavalla kuin juovana aikana. Minä taas en halunnut palata juomiseen, joten vaihtoehdot olivat minulle vähissä.

Tärkeä pointti. Olen joskus kirjoittanut tännekin että pitää olla itse itseään fiksumpi: nähdä juuri näiden itsensäsumutus-juttujen taakse. Kun tarkastelee itseään ja omia luonteenpiirteitään vain asioina, ilman ’hyvän’ tai ’pahan’ luonteenpiirteen kaapua, pääsee alkulähteille. Ja kun on raadollisesti katsonut omaa itseään ja hyväksynyt sen, että tuollainen minä olen, ei defensseillä ole enää maaperää kasvaa.

66

Maailmassa on pahoja ihmisiä, sille ei voi mitään. Elämänsä voi toki käyttää siihen, että vihaa heitä. Kenties kostaakin…Se ei muuta kuitenkaan mitään. Paha paska pysyy pahana. Mietin joskus, että olisin vain voinut todeta eräälle minua kaltoin kohdannelle tyypille, että “sinä olet paha ja huono ihminen. Toivottvasti voit elää itsesi kanssa”. Ei tullut koskaan tilaisuutta, koska jätin nuo juomapiirit.Tuollaisen asian toteaminen rauhallisesti saattaa saada ihmisen ajattelemaan - tai sitten ei. Uskon, että pahat ihmiset voivat erittäin huonosti. Minun puolestani voivat mätääntyä henkisessä helvetissään, minä en viitsi heillä enää vaivata päätäni. uskon siihen, että paha saa palkkansa. Minun ei tarvitse rangaista ketään :sunglasses: