Henkinen ja fyysinen riippuvuus

Taas uskottelin itselleni, ettei se juominen nyt niin paha asia ole. “Juovathan muutkin, minä en kuitenkin juo niin paljon kuin jotkut tuttavani, tarvitsen myös sosiaalista elämää.” Siinä muutamia tekosyitä, joita keksin juomiselleni. Täysin rehellinen raittiuspäätös luiskahti pois ulottuvilta ja palasin vanhoihin uomiini: kolme kertaa viikossa join itseni humalaan. Viimeinen kerta oli toissapäivänä, jolloin join itseni tajuttomaksi ja nukuin aamulla pahasti pommiin. Sitten jouduin selittelemään pomolle mitä sattuu ja käymään terveyskeskuksessa hakemassa sairaslomaa. Ajattelin, että nyt minun täytyy puhua sairaanhoitajalle alkoholin käytöstäni, mutta sen sijaan valehtelin vain olleeni kuumeessa ja nyt oli kurkku kipeä. Kolmen päivän sairaslomahan siitä rapsahti, mutta ammatti-ihminen varmaankin huomasi minun todellisen jamani. Ei ehkä vain viitsinyt alkaa patistelemaan totuutta ulos suustani…

Huomaan, että olen alkoholista riippuvainen monella eri tasolla. Se on “lääke” stressiin, pahaan mieleen, yksinäisyyteen ja tylsyyteen, vaikka todellisuudessahan alkoholi juuri aiheuttaa näitä kaikkia asioita. Monta viikkoa jatkunut juomisenikin alkoi iloisella kännillä, jossa kaikki huolet ja murheet unohtuvat. Tätä positiivista mielikuvaa pidin sitten hengissä mielessäni ja join lisää. Toissaillan ryyppääminen päättyi kuitenkin kyyneliin ja itseinhoon. Vielä tänäänkin on krapula ja pää jumissa. Silmät ovat itkun jäljiltä turvonneet. Sitten on fyysinen riippuvaisuus. Sen huomaa siitä, miten kädet alkavat täristä jännityksestä, kun hakee kaupasta kaljaa, tai miten onnellinen lämmön tunne valtaa koko vartalon, kun seisoo Alkon jonossa viinipullo kädessä. Näiden lisäksi on vielä se, että alkoholin juominen on tapa ja tottumus. On vaikea alkaa esim. kotitöihin, jos kotona ei ole palkinnoksi siideriä tai viinilasillista. Samoin on vaikea tavata ihmisiä, jos kädessä ei ole juotavaa.

Kaiken tämän keskellä juomisesta luopuminen tuntuu välillä melkein mahdottomalta. Aivan kuin minut olisi ohjelmoitu juomaan, vaikka se vahingoittaakin minua ja ympärilläni olevia. Onhan se aivan älytöntä, että vaikka tiedostaa kaikki alkoholin aiheuttamat ongelmat ja vaarat, jatkaa juomista ja tarttuu siihen vielä kuin pelastusrenkaaseen, joka ei pidä pinnalla, vaan vetää mukanaan alas, pohjaa kohti. Niin voimakkaita ovat juomiseen liittyvät positiiviset mielikuvat, että ne ylittävät kaiken järjen ja fyysisen pahoinvoinnin painolastin. Pelkään ja olen ahdistunut tekemättömistä töistäni. Rahatilanne on aivan surkea. Silti minun on vaikea kuvitella elämää ilman alkoholia, enhän ole sellaista yli kymmeneen vuoteen viettänyt.

Näinhän se asia on. Sanotaan, että keho on mieltä viisaampi. Tässä yhteydessä “keho” tarkoittaa ihmisen alitajunnan ja fyysisen toimimisen kokonaisuutta. Vastaavasti mieli on tietoista ajattelua. Alkoholisti on opettanut kehon saamaan viinaa ja selviytymään elämän tarjoamista tilanteista juomalla itsensä humalaan. Näin meidän ei tarvitse kohdata todellisuutta, vaan alkoholin sumentamina elämme illuusiossa ja itsepetoksessa.

Keho tervehtyy, kun se saa olla erillään alkoholista. Aluksi (muutaman päivän ajan) fysiologia aiheuttaa aivan oikeita vieroitusoireita. Tämän jälkeen vielä kuukausien ajan alitajunta kaipaa viinan suomaa illuusiota ja pakoa todellisuudesta. Koska ruumis ja alitajunta ovat yhteydessä toisiinsa, alitajunnalla on runsaati keinoja harhauttaa tietoista mieltä.

AA:n kirjassa kerrotaan miehestä, joka keksi sekoittaa viskin maidon joukkoon, jolloin kyseessä ei enää olekaan alkoholi. Pysähdypä hetkeksi miettimään tuon alitajunnan tekemän kepposen luonnetta ja perinpohjaisuutta. Tietoinen mieli ei edes ymmärtänyt juovansa alkoholia. Vastaavia tarinoita olen kuullut muitakin.

Koska ihmisen tietoisella mielellä ei ole keinoja vastustaa alitajunnan kepposia, sanotaan, että “alkoholisti ei voi omin voimin raitistua.” Vaikka asia ei tietenkään ole noin yksioikoinen, niin toisten ihmisten apu on merkittävä tuki alkohoista erossa pysymiselle.

Elämme koko ajan sosiaalisessa ympäristössä, joka suhtautuu alkoholin käyttöön myönteisesti. Omalla palstallani kerroin lomamatkastani, jossa ihmiset pelkäsivät minun raittiuttani - tuohan se näkyville heidän oman riippuvuutensa. Tästä syystä raitistunatta alkoholistia tuputetaan juomaan. Olin todella häämästynyt, kun jouluna isäni tarjoili minulle joulun kunniaksi “yhtä pientä lasillista - eihän se mitään haittaa”.

Yksi lasillinenkin kuitenkin saa alitajunna uskomaan, että paluu entiseen on mahdolista. Tästä syystä käyn säännöllisesti AA:ssa - se on sosiaalinen yhteisö, joka osaa kertoa rehellisesti ja oman kokemuksen kautta, mitä “yhdestä lasillisesta” seuraa.

Tänä aamupäivänä olen miettinyt paljon sitä, että oikeastaan haluan alkoholilla saada itsestäni erilaisen kuvan. Haluan uskoa olevani vahva ja paljon aikaan saava ihminen, joka “on ansainnut” alkoholinsa. Nyt, kun olen taas aallonpohjalla, näen todellisen itseni: olen heikko ja ongelmistaan kärsivä ihminen, joka on vuosikaupalla elänyt harhaista elämää. Haluaisin paeta tätä totuutta. Siinä kai onkin juomisen lopettamisen suurin este. En voisi enää pakoilla itseäni ja elämääni, ja joutuisin kohtaamaan kaikki aiheuttamani sotkut ja mokailut. Tuntuu aivan mahdottomalta.

En uskalla mennä AA:han. Pelkään kertoa itsestäni ja tilanteestani muille. Lisäksi AA:n henkinen puoli tuntuu vieraalta. Toisaalta vertaistuki tuntuu kirjanoppinutta sairaanhoitajaa paremmalta vaihtoehdolta.

Voi, kuinka tutuilta ajatuksesi ja tarinasi kuulostavat, apila. Minäkin ajattelen asioista juuri noin. Nyt olen pysynyt muutaman viikon selvänä, mutta alkoholistin ajatusmaailma jyllää sisälläni vielä. On kummallista, kuinka ihminen voikaan saada elämänsä parhaat olotilat kemikaalista, joka vie saman ihmisen poikkeuksetta entistä synkempään alhoon. Sitä hakee viinasta lohtua, rohkeutta ja iloa; kaikkea sitä, minkä viina on jo vienyt moneen otteeseen.

En osaa auttaa muuten kuin sanomalla, ettet ole yksin. Minä olen kokenut AA:n erittäin hyvänä paikkana. (Tosin en ole taas ottautunut sinne pitkään aikaan menemään.) AA:ssa ei tarvitse puhua mitään, jos ei halua. Jo pelkkä kuunteleminenkin auttaa. Suurin apu ja helpotus tulee jo siitä tiedosta, ettei ole yksin.

Tällä palstalla moni puhuu siitä, kuinka ajatusmaailma voi muuttua: minun ei TARVITSE juoda. Itse en ole tuota ajatusta vielä sisäistänyt. Kadehdin niitä, jotka voivat vielä iloisesti dokailla. Järjen tasolla vasta itse ymmärrän, että minun drinkkini on jo moneen kertaan juotu. Toivottavasti tämä tieto joskus muuttuu minussa syväksi vakaumukseksi ja iloiseksi asiaksi: minun ei tarvitse juoda. Saan juoda mutten halua eikä minun tarvitse.

Sitä päivää odotellessa tsemppaan sinua, apila. Mennään yhdessä eteenpäin vaikka tämän Plinkin avustuksella.

Minä luulin jo ajat sitten, että olin valmis raitistumaan ja sisäistämään juuri tuon juomisesta luopumisen. Selvästikään ajatukseni eivät olleet kovinkaan vakaalla pohjalla :frowning: . Voisinhan käydä AA:ssa edes kuuntelemassa, kunhan saan huomenna pyörän käyttööni. Onhan typerää vain valittaa kovaa kohtaloaan olematta valmis tekemään asialle mitään.

Päivä kerrallaan, niinhän se on kai viisainta edetä. Itselläni ainakin on vain taipumus tehdä paljonkin pitkän tähtäimen suunnitelmia ja tavoitteita, jotka sitten menevät aina päin mäntyä, mikä antaa syyn juomiselle.

Tänään ei tee mieli juoda, mutta enpä ole paljoa sohvalta mihinkään liikkunut. Omatunto on kovilla, sillä muut joutuvat töissä tekemään minunkin osuuteni. Tuntuu, että nyt minun täytyy edes yrittää aiempaa enemmän. AA:han meneminen voisi olla nyt oikea askel. Itsesääli täytyisi kääntää pyrkimykseksi toipumiseen. Se on vaikeaa, kun tuntee olevansa maailman ilkein, itsekkäin ja avuttomin olento. :cry:

Koko juomisen suuri salaisuus on siinä, ettemme halua tunustaa itsellemme, että loppujen lopuksi olemme herkkiä, arkoja ja ujoja. Emme oivalla, että nämä ovat juuri niitä arvokkaimpia ominaisuuksiamme ja siksi juoksemme niitä pakoon.

Peitämme ne uhmakkuudella ja mahtipontisuudella, kunnes itsekin alamme uskoa olevamme jokin itsellemme rakentama kuvitelma. Ei ihme, että tuon illuusion ylläpitäminen vaati tajunnan sammuttamista viinalla. Jos olemme valmiita hyväksymään oman mitättömyytemme, meistä tulee haavoittumattomia - emme tarvitse illuusiota, valhetta ja itsepetosta, emmekä viinaa ylläpitämään tuota illuusiota.

AA:n hengellisyys on kovasti erilaista, kuin sen voisi kuvitella olevan. Hengellisyyden taustalla on oman haavoittuvan ja aran itsensä etsiminen ja hyväksyminen. Onnellisuudelle on kaksi suurta estettä. Toinen on pelkäämisen pelkääminen ja toinen on odotukset, joita asetamme itsellemme. Kun uskallamme tyynin mielin kohdata pelkäämisemme, se ei enää olekaan niin pelottavaa. Ihmisellä, joka ei aseta itselleen suuria odotuksia on enemmän aihetta olla tyytyväinen itseensä. Tässä on myös AA:n hengellinen ydin - jos asetamme huomiomme tähän päivään, emme kerrytä huomiselle odotuksia, joita emme voi täyttää. Näin voimme elää tyyntä ja rauhallista elämää.

Nyt pitää ihan kysyä, että oletko päätynyt tuohon omaan ‘totuuteesi’ itsestäsi pitkän juomaputken vai pitkän raittiuden jälkeen? Kuinka paljon voit luottaa siihen, että kuva itsestäsi on totta? Sinulla on mahdollisuus tehdä elämästäsi toisenlainen tai vaihtoehtoisesti jäädä voihkimaan sitä, että en jaksa, en pysty, en kykene, olen niin heikko…

Se, että on ‘heikko ja ongelmistaan kärsivä’ kuulostaa muutenkin minusta yleismaailmalliselta kuvaukselta meistä kaikista ihmisistä silloin tällöin :slight_smile: Ehkä et ole (vielä) se, joka haluat olla, mutta voit tulla sellaiseksi . Ainoa edellytys on se, ettei jatka päihteidenkäyttöä. Se vaatii rohkeutta, kyllä vaan, mutta etkö haluaisi tulla rohkeaksikin?

PS. Allekirjoitan myös kaiken Sikarin kirjoittaman, kiihkoissani rynnin karmit kaulassa vastaamaan ennenkuin olin ketjun loppuun lukenut :slight_smile:

Taidan edustaa jonkinasteista raaka-reiska-koulukuntaa näissä toipumisasioissa, joten pyydän anteeksi jo etukäteen :slight_smile:

Ystävä hyvä, jos tiedät että sinulla on vakava, pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, ajatteletko hoitoa niin että menet sinne jos sattuu huvittamaan? Vai otatko sen vakavasti ja teet itse töitä oman toipumisesi eteen? Meille holisteille on tarjolla maailman helpoin, edullisin ja mukavin hoito maailmassa - asioiden jakaminen/kuunteleminen/läsnäolo samanhenkisten ihmisten kanssa. Ottaisitko hoitosi vakavammin, jos joutuisit maksamaan asiantuntijalle 100,-/kerta vai jäisikö siinä tapauksessa hoito käymättä kalleuden takia? Mene hyvä ihminen taas sinne AA:han :slight_smile:!

Niin, noista itselle asetetuista tavoitteista vielä… Onpa vaikeaa elää “päivä kerrallaan” -mentaliteetilla, kun on tähän asti rakennellut pilvilinnoja viikkojen, kuukausien tai vuosien päähän suunniteltujen asioiden varaan. Tänä aamuna on melko hyvä olo jo. Kevätaurinko auttaa kummasti aina, kun mieli on apea. Takana on vasta kaksi juomatonta päivää. Normaalin juomisrytmini mukaan juuri tänään olisi se päivä, jolloin viimeistään juon itseni taas humalaan. Luulenpa, että illalla en voi ajatella edes päivää kerrallaan, vaan pikemminkin täytyy pyrkiä jaksamaan tunti tai vartti kerrallaan. Aamuauringon valossa on helppo olla seesteinen ja nähdä raittius elämäntapana, mutta kun illalla puhelin alkaa soimaan, ja kutsuja baariin satelee, asia on toisin. Onneksi on jo jonkin verran kokemusta asiasta. Puhelin vaan pois päältä ja hyvä kirja esille. Huomenna olisi kuitenkin taas mentävä töihin, ja mieluiten täysin kirkkain mielin ja ilman pahoinvointia.

Heikoksi olen huomannut itseni viimeisen parin vuoden aikana. Juomisen kautta menetetyt opiskelu- ja työmahdollisuudet painavat jatkuvasti mieltäni ja kärsineet ihmissuhteetkin kummittelevat välillä mielessä ja unissa. Aiemmin olin hyvinkin katkera kaikesta siitä pahasta, mitä olen joutunut kohtaamaan, mutta nyt alan vähitellen myöntämään - ainakin salaa, itselleni - että olen ollut heikko ja haavoittuvainen, enkä suinkaan se vahva ja elinvoimainen nuori nainen, jonka roolia olen vetänyt vuositolkulla. Jokainen, joka on juonut silloinkin, kun ei olisi esim. töiden tai perhejuhlien tms. takia pitänyt niin tehdä, tietää miltä tuntuu seuraavana päivänä selitellä ja valehdella pahaa oloaan tai sitä, miksi ei päässyt paikalle. Miten huonoksi ihmiseksi sen jälkeen voikaan itsensä tuntea - syystäkin! Olen heikko, koska en uskalla olla juomatta.

AA:han menoa on pakko vielä sulatella. Kun vain saisi jonkun kaverin mukaan rohkaisemaan! Eipä ole kukaan juoppokavereista ollut kiinnostunut AA:sta, vaikka olen sitä joskus yrittänyt ottaa puheeksikin. Raimo O. Kojon kirja on tullut luettua ennenkin, mutta nyt voisi olla hyvä aika tutustua siihen taas, ettei vain käy niin, että paha olo unohtuu ja juominen alkaa näyttää jollain taalla hohdokkaalta.

Tänään saan polkupyörän. Aivan kuin pikkulapsi olen siitä innoissani. :smiley: Vielä pari vuotta sitten pyöräilin ja kävin uimassa aktiivisesti. Nyt voin aloittaa pyörälenkit uudelleen. Ennenkin pyöräilemällä on saattanut unohtaa tupakan ja alkoholin. Juopottelu on muutenkin saanut minut paisumaan kuin pullataikinan :open_mouth: , joten liikunta tekee varmasti hyvää itsetunnollekin. Jos joku olisi nuorempana tullut minulle kertomaan, että kun täytät 30 v., olet alkoholisoitunut YH-äiti, joka ei saa opintojaan päätökseen, en varmasti olisi sitä uskonut. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.

Yliopisto-opinnoissa olen taas jäänyt jälkeen siitä, mihin minun piti päästä tämän kevään aikana. Toisaalta, olenhan ollut töissä täysipäiväisesti suuren osan kevättä. Nyt aion hakea toiseenkin yliopistoon lukemaan alaa, joka minua on kiinnostanut lapsuudesta lähtien. Tänä viikonloppuna olisi hyvää aikaa lukea pääsykoekirjallisuus läpi. Pääsykokeessa on myös haastatteluosuus. Heti siitä kuullessani ajattelin: kamalaa, minä olen siellä varmasti krapulassa, tai sitten menen heti tilanteen jälkeen juomaan pääni täyteen stressin takia! Näinhän EI tarvitse käydä. Tänään en ainakaan juo, vaan pyöräilen. :laughing:

Minusta Cricket ilmaisi asian hyvin. Jos sinulla olisi syöpä, sanoisitko, että lääkäriin menoa on pakko vielä sulatella?

Alkoholismi on tappava tauti. Alkoholismi on tällä hetkellä Suomen yleisin kuolinsyy - 3000 suomalaista kuolee vuosittaina alkoholin aihuttamiin sairauksiin. Tämä tarkoitta, että 6%:lla suomalaisista kuoleman aiheuttaa alkoholi. Tauti etenee vähitellen. Se vie mennessään muistin, kyvyn kävellä ja kyvyn ajatella. Tässä suhteessa taudin etenemistä ja lopputuloksen vääjämättömyyttä voidaan täysin verrata hoitamattomaan kuppaan.

Kaikista alkoholismin hoitomuodoista AA on vaikuttavin. Noin kolmannes AA:han mukaan lähtevistä raitistuu kerralla ja toinen kolmannes muutaman retkahduksen jälkeen. Tällä hoitotavalla ennuste on siis parempi, kuin useissa syöpäsairauksissa.

Hoidettuna sairauten alkoholismi on siitä mukava vaiva, että se pakottaa henkisesti terveisiin elämäntapoihin. Vähän samaan tapaan, kuin diabetes ohjaa terveelliseen ruokavalioon. Pysähdypä hetkeksi miettimään - haluasitko mieluummin sairastaa syöpää vai alkoholismia?

Tervehdys,

Tutulta kuulostaa. Selvinä jaksoina minulla oli intoa opiskella, työskennellä ja suunnitella tulevaisuutta, tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Sitten join, masennuin ja menetin toivoni, kunnes taas sain itseäni niskasta kiinni…sitten taas “otin ihan vähän”, hommat menivät pieleen ja niin edelleen. Eli homma saattaa mennä niinkin, että juominen on SUURIN syy epäonnistumisiin, ja epäonnistuminen on taas syy juoda. Noidankehä.

Tavoitteita kannattaa olla, ne edesauttavat raittiuden ylläpitoa. Ensimmäiset kuukaudet kannattaa kuitenkin keskittyä vain ja ainoastaan itsensä paranteluun ja toipumiseen. Ihan vai levähtää. Itse en tehnyt käytännössä katsoen paljonkaan ensimmäisen puolen vuoden aikana, jonka olin raittiina. Luonteeni vastaista, mutta se kannatti. Ei liikaa stressia ja paineita. Pienin askelin eteenpäin. Nyt maistuu taas opiskelu ja muu toiminta. Nyt noin 11 kk raittiina.

Hei Apila :slight_smile:

Tiedä Se että minäkin haluaisin Sinun raitistuvan, toivon sitä koko sydämestä !
Realiteetit pitää kuitenkin kertoa .
Smokki Sikarilla väritti kuvan joka ei ole totta eli oli surkearealistinen väittämä kolmasosineen .
Alkoholi on kova vastus jonka ikeestä vain todella harva vapautuu !
AA-han tulevista lähes kaikki jatkavat juomistaan vaikka muuta väitetäänkin.
Siis 100 käviästä 95 jatkaa elämäänsä jäämättä AA:n huomaan raittiiksi.
Eivätkä ne loput viisikään häävejä ole :laughing:

Raittius on parasta mitä voin kuvitella alkoholistille, ja apua kannattaa hakea eikä yhtä oikeaa avun lähdettä juomisongelmaan ole vielä olemassa. On vain olemassa paikkoja joissa yritetään auttaa alkoholisteja.
Josset voi mennä johonkin paikkaan niin mene johonkin toiseen, jos AA ei käy mene A-klinikalle.

Apila ! Älä vaivu epätoivoon, ongelmat ratkeaa aina jotenkin ja melkeen aina tullaan toimeen ollaan sitten raittiita eli ei :neutral_face:

Terveisin Kanttoona :sunglasses:

Niin, mistä lie tämä johtuu? Tuntuu siltä, että huumeistakin on helpompi vapautua. Johtuneeko siitä, että alkoholinkäyttö on yleisesti hyväksyttyä ja sitä suorastaan hehkutetaan. Juomisesta ei vain haluta luopua. Kyse on kuitenkin mielestäni aika simppelistä asiasta. Ensin vapaudutaan fyysisestä riippuvuudesta eli viinanhimosta. Sen jälkeen ryhdytään hoitamaan mieltä ja rakentamaan mielekästä elämää ilman alkoholia. Aika parantaa. Hitto, kysehän on vain nesteestä :wink: Se, miten mieltänsä hoitaa, lienee jokaisen oma asia. AA… terapia, jotkut selviävät jopa omin voimin.

Epäonnistumiset johtunevat siitä, ettei ihmisellä ole voimavaroja/elämänhallintataitoja, joiden avulla kestää ympäristön paineet. Ongelmana lienee sekin, että ihmisiä ei kiinnosta mikään. TV:n tuijottelu alkaa ihan varmasti puuduttamaan jossain vaiheessa ja juominen alkaa tuntua antoisammalta vaihtoehdolta. Ne selviävät, joilla on sosiaalista ja henkistä pääomaa. Sitäkin voi hankkia, jos rahkeet riittävät.

Mistä lienee tilasto peräisin? Miten vaan, on hienoa kuulua tuohon viiden prosentin joukkoon. :smiley:
Menee muuten pitkiä aikoja että en ajattele koko juoma-asiaa. Ei ole enää tarvetta sekoittaa päätä viinalla.
Itseäni varten olen kehittänyt elämänohjeen: En ota viinaa selvään päähän. :mrgreen:

5% vai 30% - kas siinä kysymys. uskon kuitenkin itse omiin numeroihini. Tällaisia lukuja löyty kansainvälisistä tutkimuksista ja niitä vahvistavat omat havaintoni. Itse olen ollut johta vuoden juomatta. Nykyään saan joka aamu täysin vapaasta tahdostani päättää, vietänkö vielä yhden raittin päivän. Vuosi sitten asia oli toisn. Päätin mitä tahansa, jalat kävelivät viinakauppaan.

Kun seuraan muita alkoholisteja, jotka ovat lopettaneet juomisen samoihin aikoihin, huomaan heidänkin olevan kukemassa kohti parempaa elämää. Jos Kanttonan inhorealismi pitäisi paikkansa, ystävien joukko jolle soitella ja jota kannustaa olisi jo huvennut olemattomiin.

Asia ei mene välttämättä niin, että jokainen AA:ssa piipahtava palaisi takaisin juomaan. Itsekin kävin kokouksessa jokusen kerran, mutta juomaan en palannut. Ja käyntieni perusteella kantaporukka oli ollut mukana jo kuukausia, osa vuosia. Kun en mennyt enää kokouksiin, he ajattelivat varmaankin, että olen retkahtanut.

Siihen viiren rosentin joukkoon kuulun minäkin Enkä ole häävi :laughing:

Uskoo ken tahtoo ja mitä tahtoo . Minun uskoa ei realismi vähennä.
AA:n sisältä olen nähnyt nuo luvut jotka pyöristin vielä ylöspäin viiteen prosenttiin .

Siis tarkoitin sillä sitä että AA:sta apua hakeneista tiedän lähes kaikkien jääneen pois toiminnasta, harva jää !
Ne jokkei jää jatkaa elämäänsä eikä heillä kaikilla menekkään päin persettä.
Osa Alkoholistiksi itsensä palaverissa sanoneista pääsee jonkinlaiseen tasapainoon ja ovat juomisestaan huolimatta yhteiskunnan kelpo jäseniä . Ei ne kaikki joudukkaan mielisairaaloihin tai hautuusmaille.

Niistä jokka jää AA ryhmiin kolmannes saa Jumalan Armosta jatkuvaa raittiutta, muiden joutuessa juomaan vaihtelevin aikavälein kuitenkin jatkaen ryhmäkäyntejä.
Siksi ryhmät ukkoontuu ja palavereissa on joskus ainoastaan yli kymmenen vuoden raittiuden saavuttaneita ja sitten niitä jotka eivät koskaan ole saaneet yhtäjaksosta raittiutta.

Jotenkin Noin se Menee toteaa Kanthoona :sunglasses:

Nyt aletaan varmaan jo puhua samoista luvuista. Aika yleinen kommentti AA:n piirissä retkahtaineilla on, että ensin piti lopettaa AA:ssa käynnit, että retkahtaminen ylipäätään onnistui.

Aika mielenkiintoista.Onko retkahtaminenkin siis loppujen lopuksi suunniteltua? Vaikka sitten alitajunnan suunittelemaa? Kokoukset jätetään väliin, koska ulkona sataa, on pientä flunssaa tai jotain muuta vastaavaa… Ja kummiin pidetään kunnon välimatka alun alkaenkin…

Yksi niistä ryhmistä, joissa kävin muutamaan otteeseen oli kyllä täynnä pitkän linjan raittiita. Yksi retkahteleva heppu siellä oli. Sillloin mieleeni jäi kommentti, että “kyllä tämä alkoholismi on kamala sairaus, kun joutuu aina välillä juomaan”. Se oli mielestäni hieman käsittämätöntä. Mutta meitä on moneen junaan.

Voihan tuollainen olla myös sitä paljon puhuttua jälkiviisautta, mene ja tiedä? Suorastaan julmalta kuulostaa ihmistä itseään kohtaan minkään tason suunnittelu retkahdukselle. Toisaalta käymme sotaa joka on järkeviä keinoja, ajattelua ja tunteita kaihtamatta julmaa. Kaikki on mahdollista niin kuin tiedämme. Itse en ole käynyt missään ryhmässä eli en ota tällä ajatuksella kantaa niissä mukana oleviin tai lopettaneisiin. Pidän tutuille ja tuntemattomille peukkuja.