Olen **** jotain päälle 30 ja olen alkoholisti. Ei kai sitä enään voi kauheasti itselleen valehdelakkaan. Nyt vaikka en ole mitään överikännejä ihan lähiaikoina vetänytkään niin nyt on tullut oikeasti ensimmäistä kertaa sellainen olo, että oikeasti IHAN PAKKO lopettaa. Viimeksi join pe tai la iltana juoda yhden lasin viiniä ja sen jälkeen olen kärvistellyt ilman. Fyysiset “viekkarit” takana, mutta tuntuu että nyt se boogie vasta alkaa???
Alkohistoriasta sen verran, että n. 16v asti tullut säännöllisen epäsäännöllisesti nautittua alkoholia. Tietysti ennen sitä jo seiskaluokalta asti, mutta silloin erittäin satunnaista eikä se katumusta juuri aiheuttanut, koska silloin muutkin oli yhtä idiootteja kännissä. Sitten tuosta 16v eteenpäin sellaisia koomavammatuskännejä ainakin n. joka toinen kerta. Kaveriporukka oli sellaista, että koettiin yhdessä että osataan jotenkin nauttia enemmän alkoholista ja meillä on hauskempaa kuin esim. kohtuudesti ottavilla ja että kohtuukäyttö on jotenkin alkoholin tuhlaamista 
. Näin jälkeenpäin melko sairas maailmankuva. No jossain vaiheessa tämäkin “ideologia” murtui ja alkoi noi koomakännit tosissaan ahdistamaan, tuli pelko siitä että kohta jotain sattuu… mm… melkein ajanut mökkimopolla puuta päin, autolla pusikkoon jne… Ehkä onneksikin tuo porukka hajosi ja kukin kulki omille teilleen. Siinä tuli sitten sellainen ihan mukava elämänvaihe eli alkoholin käyttö oli melkein nollassa. Kolme isoa kaljaa/siideriä tuntui jo kohtuu humalalta. Eikä edes tehnyt mieli. Olin kohtuukäyttäjä… kuningas olo, mallikansalainen, täyttymys maassa, jossa 4.30 aikaan nakkikioskijonossa oksentaville nauretaan yhtäpaljon kuin raivoraittiille. No tätä kesti, ehkä kaksi vuotta kunnes eräässä työpaikassa tuli vastaan minunlaiseni hiljainen kaveri ja päätettiin ottaa työpaikan saunaillassa “pari” ja vähän turista. No siitä se sitten taas lähti sarja koomakännejä n. kerran viikossa. “Onneksi” työllistyin toiselle paikkakunnalle vuoden päästä. Kaikki meni taas vähän aikaa kivasti, olin kohtuukäyttäjä ja mallikansalainen. Poltin paljon tupakkaa ja kerran erään tulehduksen niin pahana, että jouduin sairaalaan nauttimaan suonensisäistä antibioottia pariksi päiväksi. Olin niin veltossa kuosissa, etten jaksanut mennä röökille ja kun olin ollut neljä päivää ilman niin päätin lopettaa. Kun pääsin sairaalasta kotiin ja vähän toivuin niin en tietysti saanut unta ja aloin sitten ostamaan illalla pari kaljaa ja siideriä “unilääkkeeksi”. Ja tästä sitten viimeaikoihin niin, että viimeiste vuodet tultu 365 päivästä juotua 300:na jotain. Syklillä “eurooppalaista kohtuukäyttöä” eli 2-9 annosta 5-6 kertaa viikossa aina siihen asti kunnes tulee joku juhla tms. (5-6) kertaa vuodessa jolloin hirveä koomakänni, filmi poikki, jne. viikko puolitoista kärvistelyä hirveessä morkkiksessa, itseinhoa, itsemurha-ajatuksia ja siitä taas pikkuhiljaa kohtuukäytön kautta eteenpäin iltatissutteluun jne. Tätä jatkunut nyt 5-6 vuotta. Tosin nyt en ole sitä koomakänniä vetänyt motivoidakseni itseäni olemaan ilman.
Mokailtua on tullut paljon… Olen löytänyt itseni sairaalasta pää tikattuna, hukannut tavarani, vokoteltua ja lääpittyä vieraita naisia, multa varastettiin tosi hyvä pyörä kun oli niin kova tuopinhimo, että piti oikein pyörällä mennä baariin ja vielä sillä hyvällä. Kun ei jaksanut asemapyörään pumpata kumeja täyteen 
. Kaikista eniten ahdistaa se, että n. puoli vuotta sitten tuli kerran kännissä lähdettyä yhden lapsuuden tuttavan kanssa baariin, mikä on vähän “sekaisin”. Aluksi meni ihan ok… mutta ilmeisesti tämä laittoi jotain bentsoja omaansa ja mun drinkkiin ja alkoi käydä vähän liian läheiseksi ja olin niin kujalla, että kaikkea lähentelyä pystynyt estämään, onneksi en päätynyt sänkyyn asti vaan heräsin ajoissa. Henkilö siis vastakkaista sukupuolta. Olen naimisissa ja vaimo kyllä tietää, että saatan sekoilla, muttei halua kuullaa siitä. Tämä tapahtui kotikaupungissa ja vieläkin pelottaa, että joku näki. Selvinpäin hirveät vainoharhat… pakko vaan yrittää kestää.
Viime aikoina viimeviikkoa lukuun ottamatta mun “eurooppalaisittain” (40 annosta viikossa on jo aika riskimenoa?) ottaminenkaan ei ole enään tuntunut miltään. Toivottavasti mä nyt sitten olen juonut tarpeeksi. Ainakin sen suhteen, että mitään “kiksejä” siitä en sen saa, mutta tiedän myös että jos itselleni selittelisin niin voisin antaa mennään vaan ja menettää kaiken. Mutta pakko yrittää pitää homma kasassa vielä kun on vaimo, lapset, ajokortti, työ, asunto, auto. Näitä asioita pitäisi arvostaa vaikka monesti ne unohtuu.
No tässä nyt oli jotain todella sekavaa, mutta pakko oli vaan jotain kirjoittaa johonkin, että pää kestää…
.
