juoppoisälle
olen haudannut jo 2 ex puolisoani, molemmat alkoholisteja. Muistan oikein hyvin, kuin eilisen päivän, miksi erosimme. Ensin tuntui siltä, että joku salaperäinen juttu lapsuudesta nyt painaa läpi, ja niinhän olikin. Molempien kohdilla. Mutta aikani, kymmniä vuosia katseltuani
ja jo erottuani, huomasin, että molemmilla oli se yhteinen tekijä, että eivät ottaneet itse
vastuuta elämästään. Aina oli joku syy ja juttu ja tapahtuma, jonka takia just nyt ei jaksa.
Niinhän se on, meidän vaimojenkin elämässä, aina tulee hankaluuksia.Mutta minulle oli kuitenkin aika rankkaa kokea se, ettei toinen ota vastuuta lapsista ja siitä, kuinka heillä menee. Lapseni eivät ole vieläkään toipuneet siitä, se taakka on aivan hirveä heille!Ennenkaikkea se, että olemme vastuussa lapsillemmekin! Mikä karmeinta, lapseni saivat aivan väärän kuvan isistään, he vihaavat heitä, nyt kun ovat poismenneitä. Oli isissä hyviäkin puolia, mutta kun eivät niitä nähneet, kun ei isät jaksaneet muilta ongelmiltaan tavata. Ja kaiken kukkuraksi, lapset kyseenalaistavat minunkin ratkaisuni, siis eroni aika ajoin. Tämä on varsin raskasta.Yksi lapsistani on peliriippuvainen, käy hoidossa, toinen päihderiippuvainen, ei käy hoidossa. Kolmannella menee aika OK, mutta on varsin herkkä alkoholille, ts. oksentaa päivän jokaisen biletyksen jälkeen. Ja neljäs on aika ok, mutta nuori vielä ja hänenkin kaverit ovat osittain aika outoja.
Joten mietihän nyt aika tarkoin sitä, mitä toimistasi aiheutuu!!
Jos et tämän kirjoituksen jälkeen yhtään havahdu ajattelemaan lastesi elämää, koska sen ajatteleminen on TIE VAIMOSI SYDÄMEEN, ei voi mitään.
En muutenkaan ymmärrä,mikset hae apua TK lääkäriltä, sitäkautta apua!!Mene vaikka osastolle, jollet jaksa, hae apua. MUTTA ÄLÄ JUO. Se on ihan typerintä, mitä voit tehdä, koska senjälkeen sua ei kukaan usko. Jos masennus on niin vakava, sun on mentävä selvinpäin psyk polille ja samointein hoitoon. Etkai nyt jätä tahallasi asioita hoitamatta…
Minusta vaan nyt kuullostaa siltä, että tossa meinaa käydä huonosti vain sen takia, että sulla on toinenkin sairaus. En ala diagnosoimaan enempää. Mutta suosittelen menemään selvin päin psy polille. Sitä se aukeaa, kyllä he osaavat katsoa, mikä on homman nimi! KIos ei jaksa ei jaksa!!
VOIMIA!
Piti hetken aikaa tuota celesten kirjoitusta luettuani miettiä, että onko hän kirjoittanut johonkin väärään keskusteluun, mutta ehkei kuitenkaan ollut…
Tämän keskusteluketjun aloittaja eli anonyymiAA vaikuttaa kyllä ihan toisenlaiselta mieheltä, mitä celesten exät olivat eli vastuulliselta aikuiselta, joka hyvin ymmärtää juomisensa negatiivisen vaikutuksen niin itseensä kuin perhe-elämäänsäkin ja juuri sen takia on nyt ottanut itseään niskasta ja aloittanut raittiin elämän.
Kehotukset hakeutua psyk.polille tms eivät mielestäni liity aloittajaan oikein mitenkään, kun tuntuu aika hyvin kykenevän analysoimaan omaa käytöstään ja olotilaansa ihan itsekin (tämän keskusteluketjun tuella).
Tsemppiä siis edelleen päihteettömään arkeen, anonyymiAA, ja celestelle voimia jaksaa omassa arjessaan naisena ja äitinä 
!
Kiitos Hemmiina kun vastasit tähän ketjuun. Jäin vähän odottamaan muiden mielipidettä.
6 viikkoa raittiina. Kyllä AA:ssa tapahtui jotain joka sai minut puhumaan. Tunnetaan nimellä AA humala. Mutta olin jo pitempään miettinyt juomista ja sen lopettamista, eli halu lopettaa oli aito. Lisäksi vaimon suhteen paljastuminen oli kirkas osoitus siitä, että asiat on oikeasti niin, että niille on jotain tehtävä. Aikaisemmin olin todella lahjakkaasti uskotellut itselleni ettei mitään vakavaa ongelmaa ole. Jos olisin ongelmat uskonut ja myöntänyt itselleni, niin pakkohan se juominen olisi ollut lopettaa. Sitä taas ei juova alkoholisti voi tehdä.
Meidän tilanne on nyt muuttunut alkoholiongelmasta ihan vaan avio-ongelmaksi. Tai siis yritetään saada avioliittoa kuntoon. Juomiselle ei ole sijaa, mutta se on tavallaan nyt minun mielestä se pienin uhka. Juominen on syy kaikkiin ongelmiin, mutta jotenkin tuntuu että se on helpoin asia hoitaa. Ehkä mun riippuvuus ei olekaan hirvittävän paha, juomiseen tämä homma ei katkea.
Olen alkanut näkemään itseni ulkopuolisena kaikkeen mikä liittyi juomakauteen. Kerroin vaimolle että minusta tuntuu epäreilulta että joku toinen sotkee minun elämän ja avioliiton ja mä joudun nyt siivoamaan niitä sotkuja. Siis se toinen oli se juova mies. En tunnista itseäni niistä teoista. En kyllä vähättelekään niitä, enkä kiistä tehneeni, mutta jotenkin tuntuu etten se ollut minä. Vaimokin käyttää samaa ilmaisua ja totesi ettei se pettänyt sitä raitista miestä.
Taas mainitsin pettämisen, siitä ei pitäisi puhua liikaa koska ei ole mikään ongelma. Lisäksi olen itsekin pettänyt ja saanut anteeksi. Kännissä pystyin siihenkin, puolustukseksi sanottakoon että aina kadutti ja ahdisti jälkeenpäin.
Olen ollut hyvin yllättänyt sun reaktioistasi. Silloin ajattelin ihan ensin, että nyt saamme eron vihdoin vireille. Ajattelin, että sullekin tällainen olisi riittävä syy erota. Moni muu mies olisi jo tässä ajassa hoitanut eron valmiiksi. On todella arvostettavaa, että ymmärsit oman osuutesi - tai siis alkoholin osuuden - tilanteeseen: se kertoo todella hienosta tilannetajusta (ja siitä, että perhe on sulle kuitenkin tärkeä).
anonyymiAA; kuulostaa edelleen tosi hyvältä! Jotenkin näen noissa keskusteluissasi vaimon kanssa paljon samaa, mitä meilläkin on tässä yli 20 yhteisen vuoden aikana ollut. Harmi vaan, kun se tahto omassa avioliitossani tuntuu loppuneen tai sitten se on jäänyt jonkinlaisen masennuksen/voimattomuuden jalkoihin…
Juuri nyt koen siis pahaa mieltä oman avioliittoni kehnosta tilasta, joten en jaksa tätä sen syvällisemmin kommentoida. Jaksan kuitenkin iloita toisten onnistumisen tai ainakin “oikealla tiellä” olemisen puolesta
Ruikutuspäivä taas vaihteeksi. Eli sorruin pyytelemään vaimolta vannomisia yms. ettei ole eroa ottamassa. Mulla ei ole juttuseuraa joten en pysty purkamaan huonoa oloa oikein muuallekaan. Ja seuraukset ei ainakaan edistä minun asiaa. Loppuviikko on aina hieman heikkoa. AA ryhmä kokoontuu lauantaisin. Tietysti voisi käydä jossain toisessakin ryhmässä mutta kyllä toi kerta viikkoon riittää juomisen puolesta.
Mä aina pelkään pahinta, ja tulkitsen useat sanomiset liian negatiivisesti. Näen sellaisia merkityksiä joita niissä ei ole. Pelko on liian kova jotta sitä osaisi käsitellä järkevästi.
Kopion tähän muutamia vaimon kommentteja. Eikö noista pitäis jotain ymmärtää ja uskoa ilman että tarvii jatkuvasti samaa asiaa tivata.
Jos kaikki asettuuu kohdalleen, voin ymmärtää - tai olen jo ymmärtänyt
aika paljon. Se helpottaa myös minun oloani. Yritän nyt katsoa
tulevaisuuteen ja lähteä siitä, että et ole sama ihminen kuin se juoppo.
Lyhyesti: mennään ihan siinä missä olemme sopineetkin. Yritämme korjata
suhteen, emme anna ihan heti periksi. Onhan moni asia jo parantunutkin.
Kaiken tämän negatiivisten asioiden kaivelun jälkeen voimme toki myös
yrittää puhua hyvistä asioista. Mitä toivomme tulevaisuudelta? Minä
toivoisin hellää, herkkää ja huomaavaista kumppania.
AnonyymiAA:lle kommentteja… Vaimosi kuulostaa fiksulta ihmiseltä; osaa asetella sanansa tosi hyvin eli ei syyttele sinua, vaan ilmaisee, mitä ITSE haluaa/toivoo ja muutenkin sävy on hyvin rakentava olettaen, että nuo on jotakuinkin suoria lainauksia vaimon puheista
Itsekin kirjoitat niin fiksusti, että mielestäni sinulla on kaikki edellytykset tietynlaiseen kehitykseen ja siihen, että opit tuntemaan itseäsi ja mielesi toimintaa paremmin. Noinhan se usein on, että teemme läheisen ajatuksista, puheista, kehon kielestä jne omat tulkintamme, mitkä eivät välttämättä osu sitten oikeaan
Sinulla on suuri hätä avioliittonne jatkuvuudesta, senkin ymmärrän oikein hyvin samoja “vaiheita” läpikäyneenä. Siitä huolimatta kehotan edelleen työstämään minuuttasi itsenäiseen; läheisestä riippumattomaan suuntaan.
Minä elän juuri nyt siinä vaiheessa, että avioerokeskustelu on saanut muodon “KUN muutat pois, KUN jään tähän yksin” sen sijaan, että jossiteltaisiin. Koen tuon valtavan helpottavaksi, vaikka paljon haikeutta ja epävarmuuttakin tähän liittyy. Rakastan ja arvostan edelleen miestäni, mutta se paha olo, mitä hänen persoonaansa yhtenä vahvana piirteenä liittyvä toimintansa minulle tuottaa, on saatava loppumaan eikä se lopu, kuin elämällä eri osoitteissa. Itse naiivisti (?) ajattelen, että voisimme silti jatkaa läheisinä ystävinä ja auttaa toisiamme arjen haasteissa. Sanoin eilen miehellekin tuosta naurahtaen, että jos autoon tulee vikoja, niin ajattelen soittavani sinut hätiin No, saa nähdä, pystytäänkö tällaisessa sovussa eroamaan, mutta juuri nyt se tuntuu olevan molempien tahto - siis asioiden hoitaminen yhteisymmärryksessä.
Eron jälkeen mies voi sitten hyvällä omalla tunnolla käydä baarikierroksella ilman, että siitä tarvitsisi perheelle (vaimolle) raportoida, ja huudattaa stereoita aamuyöllä. Voi myös kritisoida poliittisia päätöksiä ja milloin mitäkin yhteiskunnallisia ilmiöitä jollekin toiselle - minä vapaudun tuosta pessimistisyyden ja anarkian ilmapiiristä. Tiedän, ettei oma arkeni tule välttämättä helpottumaan, koska vanhassa talossa ja isossa pihassa on hoitamista riittämiin kahdellekin. Rahatilanne myös hiukan huolestuttaa; pystynkö maksamaan 2000 euron nettopalkastani lainanlyhennykset kaiken nykyisen menon (vakuutukset, auton kulut, harrastukset, sähkön, veden ja kaikki yllättävät menot) lisäksi, mutta se on tuon ajan murhe. Uskon siihen, että kun mielen päältä tai pohjalta vapautuu kaikki kielteinen tunne huoli mukaanlukien, mitä tulee miehen asioihin, niin energiaa löytyy muiden haasteiden vastaanottamiseen
Tsemppiä kaikille parisuhteessa eläville, mihin suuntaan sitten elämäänne viettekin !
Lainaukset oli copy/paste sähköpostista.
Eilen oli huono päivä. AA:n kokous oli vähän mitä oli, mulla oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä pitkin päivää ja sitten mä repesin vaimolle. Syyttelin suhteesta yms. Pyysin kuitenkin heti anteeksi. Vaimo ilmeisesti ymmärsi että vika oli minun huonossa olossa. Totesi kuitenkin, että näkee “ettei ole helppoa aloittaa puhtaalta pöydältä”.
Pitäisi pystyä hillitsemään itsensä kun tulee huono hetki. Ne hetket ei liity mitenkään siihen suhteeseen, vaan voi olla esim. etten ole syönyt koko päivänä. Sitten alkaa ajatus laukkaamaan ja mä tavallaan puhun itselleni miten kuvittelen asioiden olevan ja etenevän. Olen ihan järkeilemällä saanut muutaman kerran itseni kiinni tuollaisesta ja saanut ajatuksen loppumaan. Nyt vaan tuli jonkinlainen uhma ja halusin ärsyttää.
Mulla kun ei ole kavereita (ei ensimmäistäkään) joten en pääse näitä asioita purkamaan muualle. Mun koko sosiaalinen elämä on vaimon varassa. Tiedän ettei niin saisi olla, mutta tähän olen jotenkin ajautunut. Vaimo yritää auttaa minkä kerkeää. Ehdotti SPR:n ystävävälitystä. Lisäksi totesi että mä tarvitsisin terapiaa.
Meidän työterveys ei kustanna kun fyysisiä vammoja, eikä mulla ole varaa maksaa yksityistä terapiaa itse. Lisäksi olen sen verran hyvässä kunnossa ja kohtuullisesti ansaitseva (joka on kuitenkin aika lailla hankkinut velkaa juodessa, nyt menee rahat niiden maksamiseen) etten oikein pääse minnekään kunnalliseenkaan. Niistä palveluista säästetään muutenkin, ja kiireempiä on jonoksi asti.
Vaimo kysyi menisinkö terapiaan jos hän osallistuisi kustannuksiin. Lisäksi varattiin paikat avioliittoleiriltä tälle kesälle. Uskoisin että todellista halua siltäkin suunnalta vielä löytyy, vaikka tunteista ei ole kuulemma jäljellä kun sirpaleita. Toisaalta tänään sanoi:
-kuten eilenkin sanoin
-olen odottanut tätä tilaisuutta 10 vuotta
-miksi nyt antaisin periksi?
-en enää uskonut, että tämä tilaisuus tulisi
Tässä tarkoitettiin sitä, että minä lopetan juomisen ja opin puhumaan tunteista yms. siis avautumaan vaimolleni.
Yritän huomenna soitella diakonille jos sieltä saisi jonkinlaista keskusteluapua. En halua että vaimo rasittuu enempää minun ongelmien takia. Tarvitsen ulkopuolista apua. Ehkä ulkopuolinen osaa arvioida tilannetta objektiivisemmin, nyt mieleni perustuu aika pessimistisiin omiin arvauksiin.
Juominen pysyy hallinnassa kyllä. Ongelma on avioliiton epävarmuus ja se että vasta nyt, pään selvittyä, tajuan kuinka huonoksi se oli päässyt menemään.
Hei,
juuri tuollainen syyttely meilläkin alkoi raitistumisessa. Hienoa, että tajuat heti, mistä johtuu ja miten kuvio menee. Meillä ei mies tajunnut, vaan homma karkasi käsistä ja nyt sitten en enää jaksa. Itselle jää mahdolliseksi vain joko mennä samalle syyttelytasolle, paeta paikalta tai yrittää sanoa jotain aikuismaista. Olen kokeillut kaikkea, mikään ei toiminut, En vain pitänyt itsestäni, jos menin samalle tasolle.
Alkoholismi on tunne-elämän sairaus, ja tosiaan omat alkoholilla peitetyt tunteet tulevat raakana esiin. Nyt opettelet sitä, mitä ehkä muut ovat tehneet aiemmin, tunteiden tunnistamista ja oman reagoinnin opettelua. Siihen saa käyttäytymisterapiasta tai lyhytterapiasta apua. Yleensä 1-2 vuotta riittää.
Sinun on mahdollista saada KELA-korvattavana terapia. Tilaa yksityiselle tai kunnalliselle psykiatrille aika. Hän pystyy sitten laittamaan sinut eteenpäin. Olet kuitenkin työssäkäyvä, joten sen puolesta oivallinen kuntoutettava. Tämän kerroin puolisollenikin, mutta vastaväittää, että ei ole rahaa. Eli ei halunnut mennä. Tiedän nämä kaikki siitä, että kävimme psykaitrilla, mutta ei vaan jatkanut siihen asti, että saisi sen lähetteen kelaa varten. No, ehkä nyt menee, kun ero tuli…itsensä takia, meitä kun ei enää ole.
Ja, jos voi velkaantua alkoholista, voi tästäkin. Työteho nousee, eli jonain päivänä saat sen rahan takaisin. Voi myydä jotain, sillä onhan henkikulta kallimpi kuin mikään muu. Auton vaihtaa halvempaan, tai muuta. Vaimosi toivoo sinulta paljon, jos lupaa osallistua kustannuksiin. Kyllä hänellä siis on veilä toivoa. Sinuna hankkisin rahat muualta tai tekisin valtakirjan. Vastaisin ihan itse hoidostani. Tämä on myös kanta monissa hoitopaikoissa, eli kun itse kustantaa, suhtautuu asiaan eri tavalla.
Nyt käyt siis sen asian kimppuun, joka sai sinut alkoholin pariin. Hyvin sanoitkin, että sen verran pää alkanut toimia, että huomaat asian. Tämän kun saat hyvin käsiteltyä, tunnet vihollisesi hyvin.
Laitelepa tietoja taas, että miten edistyy. Voimia!
Kirjoittaja Himmu (olen unohtanut salasanani, siksi näin)
Terapia-aika varattu. Olen aika toiveikas sen suhteen. Terapeutti vaikutti jo puhelimessa pätevältä ja pelkästään ajanvaraus helpotti oloani.
Tuosta terapiasta sen verran, että minäkin olen muutama vuosi sitten käynyt Kelan korvaamassa psykoterapiassa eikä tosiaan millään omalla varallisuudella ollut asian kanssa mitään tekemistä. Itse sain lähetteen psykiatrille työterveydestä, psykologikäyntejä oli oman työterveyshuollon kautta jo sopivasti takana, joten aika nopeasti sain psykiatrilta tarvittavan lausunnon ja pääsin aloittamaan terapian. Jatkohakemuksen sain vuoden kuluttua eli minkäänlaista katkoa ei tullut ja pääsin tosiaan käymään terapiassa sen kahden vuoden ajan. Nyt siitä alkaa olla vuosi aikaa.
Minulla terapiassa käynti vahvisti tietoisuuttani siitä, että avioliittoni voi hyvin; miehelläni ei ole varsinaista alkoholiongelmaa jne. No, tuon jälkeen on ehtinyt paljon tapahtumaan ja kuten jo aiemmin kerroin, ero tulee meillä olemaan edessä ihan varmuudella. Tänään juuri kirjoittelin avioerohakemusta, johon ajattelin illalla pyytää mieheltäkin nimen alle. Eikös tällainen aprillipäivä ole ihan oiva päivä tuolle asialle 
AnonyymiAA, kun kerroit siitä, että sinulla ei ole yhtäkään ystävää, niin onko tosiaan noin? Oletteko muuttaneet johonkin vieraalle paikkakunnalle, jossa et ole sosiaalisesti estyneenä rohjennut solmia ystävyys- tai edes kaveruussuhteita vai oletko koko ikäsi ollut ns. yksinäinen? Minun mieheni on aikalailla samanlainen, tosin on hänellä montakin ystävää/kaveria, joista jotkut pitävät useastikin yhteyttä, jotkut harvemmin. Sellaisia ystäviä ei kuitenkaan ole, jotka meillä vierailisivat tai joita tapaisimme yhdessä. Pari läheisimmän oloista ovat miehen entisiä työkavereita ja jos/kun tapaavat toisiaan, niin juominen liittyy kuvioon hyvinkin kiinteästi. Ylipäätään kaikki miehen kaverit, eräs heistä myös esikoisemme kummisetä, ovat sellaisia, jotka eivät ns. sylje lasiin. Ketään en kuitenkaan nimittäisi kokoaikajuopoksi
Kyllä tuo ystäväasia on kuten kerroin. Mä olen aina ollut vähän erakko, ja kun tapasin nykyisen vaimon niin loputkin kaverit jäivät. Ajattelin etten tarvitse muuta.
Kapakissa oli joitain puolituttuja, mutta ei mitään kapakin ulkopuolista jutustelua. Ehkä se juttuseuran etsiminen (tai odottaminen) oli yksi syy miksi niissä niin pitkään viihdyin. Ja sitten kun oli tarpeeksi harrastanut juomista, niin siitä tuli riippuvuus.
En edes muista koska minut on viimeksi kutsuttu kenenkään kotiin (jos jätetään ihan pakolliset sukulaisvierailut laskuista). Ja sama toisinpäin.
Olen nuorena kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta enää sellaisia ei juuri ole. Nyt luen Ben Malisen kirjaa Elämää kahlitseva häpeä. Aika tuttua tavaraa. Mulla oli jo kotiolot sellaisia ettei uskaltanut kavereita kutsua, kun häpesin ja pelkäsin että ne rupeavat puhumaan siitä kaikkialla.
Kaikki tämä vaikuttaa myös minun pelkoon että vaimo jättää. Jäisin todella yksin ja pelkään etten enää löytäisi itselleni naista. Ilmankaan en pärjää. Vaimo jo alkoi väsymään minun ruikuttamiseen ja totesi että välillä tuntuu ettei enää jaksa sellaista. Kuka häntä tsemppaa jos hän väsyy minun tukemiseen.
Olin vielä pari päivää aikaisemmin kieltäytynyt menemästä terapiaan. Lupasin että menen kunhan aika on parempi yms. No nyt varasin ajan ja siitä sainkin ihan positiivista palautetta vaimolta. Kysyi, että huomaanko kuinka valtavasti olen muuttunut näin lyhyessä ajassa.
Hei taas
Uskomatonta, miten samankaltaisia juttuja löytyy taustaltasi ja ajatuksistasi, AnonyymiAA, kuin minun mieheni kohdalla. Nyt, avioeron 1. vaiheen hakemuksen jätettyämme, alan miettimään, että entä jos miehenikin pohtii, että hän jää nyt täysin yksin, kun perhe “hylkää” jne. Olen kuitenkin mieheltä useamman kerran pyrkinyt kysymään, että haluaako hän sanoa tähän eroasiaan jotakin, mutta viimeeksi eilen, kun erohakemusta tyrkytin allekirjoitettavaksi, mies sanoi, että hänellä ei ole mitään sanottavaa. Tuohon sitten totesin, että pitänee uskoa, mitä sanoo, eikä tehdä omia tulkintoja (eli ei sanottavaa = en kykene sanomaan mitään).
Sinun kohdallasi, anonyymiAA, on se upea juttu, että olet ihan itse alkanut tutkimaan tuota mieltäsi, häpeän kokemusta, lapsuuden vaikutusta jne. Minun mieheni ei ole suostunut ammattilaisen puheille eikä mielellään palaa muistoissa lapsuuteenkaan, jota sävytti vanhempien (äidin ja isäpuolen) rankka alkoholinkäyttö ja köyhyys, koska perheessä oli yhteensä kahdeksan elätettävää. Oletan, että hänkin on hävennyt kotiaan eikä sinne ole kavereita voinut viedä. Onneksi meillä olen minä pitänyt siitä kiinni, että lapset ovat voineet tuoda ystäviään ja jopa yökylään jäänti on ollut turvallista. Meillä on korkeintaan joutunut häpeämään sitä, että asumme vanhassa talossa, joka on kalustettu käytettynä hankituilla kalusteilla, koska ei ole ollut varaa hankkia design-tuotteita. Autotkin ovat olleet sen verran halpoja, että ollaan voitu käteisellä ostaa
No mutta ei minulla nyt tämän enempää tähän. Menen kertomaan kuulumisia tuonne viikonloppujuoppoketjuun
Olen lukenut tätä ketjua ja miettinyt syytä, miksi lopettaja kirjoittaa Kotikanavalla eikä vaikkapa Lopettajissa. Syy taitaa olla se, että hän haluaa silitystä ja ymmärrystä alkoholistien puolisoilta. Ovathan nämä tottuneet kehumaan ja kannustamaan puolisoitaan, osa on jopa läheisriippuvaisia, eli päänsilitys on taattua. Lopettajien puolella voi tulla jyrkempää palautetta, saman kokeneilta.
Minun mielestäni AnonyymiAA on itsekäs. Hänen tekstinsä ovat täynnä minä, minulle, minä, minä, minä - juttuja. Esimerkiksi Hän kirjoittaa pelkäävänsä yksinjäämistä ja että ei löydä uutta naista ja siksi ei halua avioliittonsa päättyvän. Minä ainakin haluan mieheni olevan kanssani naimisissa siksi, että hän rakastaa ja kunnioittaa minua.
Missään ei AnonyymiAA kirjoita, että hän ymmärtäisi kuinka raskasta hänen vaimollaan on ollut. Sen sijaan hän ihmettelee, miksi vaimo ei tiedä haluaako tämä jatkaa avioliittoa, vaikka hän on juuri nyt ja tällä kertaa päättänyt raitistua.
Kirjoittaja ei myöskään kerro, kuinka hän on pahoillaan aiheuttamastaan taloudellisesta ahdingosta ja sen vaikutuksesta vaimoon. Hän ei kerro arvostavansa vaimoaan, joka on jaksanut jakaa elämän velkaantuvan alkoholistin rinnalla.
Muutaman viikon raittius on hyvä juttu, mutta se on vaan muutama viikko vuosia jatkuneen juomisen rinnalla. Koska AnonyymiAA:n on tarkoitus antaa vaimolle puheenvuoron? Koska vaimo saa kertoa kaikesta p#*sta nitä hän on joutunut kokemaan miehensä rinnalla? Koska hän saa kertoa pettymyksistään ja surustaan kun mies on paljastunut ihan muuksi kuin hän oli luullut? Valvotuista öistä, lupauksien pettämisestä? Vai onko vaimon oltava hiljaa ja suu kiinni kun NYT ja tällä kertaa mies on lopettanut juomisen?
Mä en usko että anonyymi kirjoittaa tänne puolelle pelkästään sen takia että saisi kehuja ja kannustusta, vaikka toisaalta eihän siinä mitään pahaa kait ole vaikka kirjoittaisikin??
Toisekseen en itse lähtis ketään täällä syytteleen itsekkääksi tai muuksikaan saatika epäileen parisuhteen perusteita. Eiköhän suuri osa ihmisistä ole parisuhteessa sen takia että ei halua jäädä yksin. Kyllähän sitä voi rakastaa ja kunnioittaa toista vaikka pääsyy olla suhteessa olis yksinjäämisen pelko.
Itse uskon että Anonyymi olet tosissasi, mutta ehkä vielä vähän hukassa kaiken kanssa, eikä ihme sillä olet ollut niin vähän aikaa vasta juomatta. Tulee vaikutelma että haluaisit todeta että asiat on nyt korjaantunut, mutta itseasiassa työn teko on vasta alkanut ja siihen menee ihan varmasti vuosia, että se oma selvä minuus ja elämäntaito löytyy.
Itse pystyn hyvin samaistumaan tilanteeseesi, sillä olet itse raitistunut kaksi vuotta sitten. Olen myös kärsinyt teini-iästä lähtien sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka nyt vanhemmalla iällä on helpottanut. Kaikkein suurin helpotus on tietysti tullut viinan pois jättämisestä. Käsittelen asiaa parhaillaan myös terpiassa.
Itselläni on myös sama ongelma kuin sinulle eli että ei ole ketään ystäviä tällä hetkellä -paitsi terapeutti Olen yrittänyt kaikenalaista harrastusta keksiä, mutta perusongelma on että en oikeen osaa (ainakaan vielä)ystävystyä ns. kunnollisten ihmisten kanssa ja yrittää elää “normi-ihmissuhteita” kun aina on vetänyt puoleen kaikki moniongelmaiset jne. Tuntuu ihan hassulta tai melkeinp mahdottomalta alkaa ehdotteleen jollekin puolitutulle, että lähdettäiskö esim. kahville. Että monenlaisten ongelmien kanssa me raitistuneet joudutaan painiin, joista ihmissuhdeongelmat ainakin mulle on ollut se vaikein rasti. Pitää aloittaa ihan alusta kait.
Sulla on onneks vaimo. Mun neuvon on kuitenkin että älä liikaa turvaa hänen tukeensa. On vanha totuus, että läheisen ei kannattais olla ns. ensisijaisena tukihenkilönä,koska hän ei kykene katsomaan tilannetta ulkoapäin. Eli kyllä mä suosittelen sulle ammatiapua jos vaan pääset.
Ja mun puolesta kirjoittele vaan tälle puolelle jos siltä tuntuu:) Onnea matkaan!
Ainiin piti vielä kysyä, kun en jaksa uudestaan lukea ketjuasi, että mitä lapsillesi kuuluu? Olet otsikoinut ketjun “Saako tänne kirjoittaa juoppo isä?”, eli katsot itseäsi ensisijassa isänä et aviopuolisona.
Tuotanoin… mun mielestä on erittäin hienoa, että mies jolla on alko-ongelma PERHEESSÄ, kirjoittaa foorumille joka on tarkoitettu perheen sisällä ilmeneviin päihdeongelmiin. Tai kuten ylläpitäjä asian ilmaisee:
Aloittaja AnonyymiAA on mielestäni ollut hyvinkin neutraali avautuessaan tänne ja on saanutkin hienoa palautetta 
Minä en esimerkiksi näe muuta puolueellisuutta hänen/sinun kirjoituksessaan kuin ihmisen oman näkökulman. Hänen vaimollaan on täysi oikeus omaan versioonsa, mutta minusta tämä tilanne vaikuttaa aika hyvältä tällä hetkellä.
Olisin ikuisesti onnellinen, jos esim. juova isäni kirjoittaisi lähellekään vastaavaa ja mietiskelisi näitä asioita muiden, melkein nimenomaan naisten kanssa!
Ja ex-narkin vaimoke tässä taas meuhkaa, vaikka tuota alkoholismi-kokemusta on lähinnä itsellä ja faijalla.
Luulisin, että aika on tässä joka haavat parantaa, olethan tosiaan ollut selvänä vasta tovin vs. teidän yhteiselämä. Jatka itse samalla raiteella AnonyymiAA ja eiköhän vaimokin seuraa perässä. Näin toivon
-piiras
sirpasusanna taitaa nyt purkaa omaa pahaa oloaan ihan syyttömän niskaan… Sellainen tunne ainakin minulle tulee.
On se vaan jännä, miten me eri ihmiset luemme ja tulkitsemme näitä tekstejä aivan eri tavalla. Minun mielestäni aloittaja (anonyymiAA) nimenomaan miettii koko ajan vaimonsa ja perheensä etua, kun on lopettanut juomisen. Toki hyötyy siitä itsekin, mutta kyllä minä näen hänen valinnoissaan selkeästi muun, kuin oman edun tavoittelun.
Jatka vaan samaan malliin äläkä missään nimessä lannistu vieraiden ihmisten hyökkäävistä kirjoituksista. Minun tarkoitus ei todellakaan ole silitellä kenenkään päätä; en sitä ole tehnyt omallekaan (juovalle) puolisolleni, päin vastoin.
Täytyy vaan ymmärtää sitä, että meillä kaikilla on historiamme, kipumme ja voimamme, joiden valossa näitä kommentteja jaamme
Vaimo sai tilaisuuden sanoa oman näkemyksensä asioista. Kysyin häneltä haluaisiko lukeä minun ketjun, ja lukihan se. Ei katsonut aiheelliseksi selitellä tänne.
Kommentit oli seuraavanlaisia
Tuolla sanotaan ihan samoja asioita kuin minäkin olen sanonut.
Olet saanut valtavasti tukea ja hyviä neuvoja.
Joku myös mainitsi, että terapiaan voi saada tukea tulotasosta riippumatta.
Lisäksi on hienoa, miten hyvin osaat muotoilla asiat.
Olet oikeasti kehittynyt
Sitten oli pari lausahdusta jotka sensuroin, en itseni vuoksi.
Mä tulin tälle puolelle kirjoittamaan, koska täältä saan näkökulmaa puolison kannalta, ilman että mun täytyy vaimoa rasittaa enemmän kun mitä hän haluaa. AA kerhossa voin sitten puhua juomisesta sellaisten kanssa joilla on sitä juovan puoliskon kokemusta.
Mulla on myös sellainen olo, että juominen ei tule olemaan enää ongelma. Ongelmia on muualla ja niihin saan parempaa apua ja neuvoa raittiilta naisilta. Lopettajat ja kotikanava taitavat edustaa aika vahvasti eri sukupuolia.
Vaimo on sanonut että haluaa pitää etäisyyttä tähän alkoholiongelmaan, eikä halua ruveta leikkimään terapeuttia.
Tilasin vaimolle Al-anonista hieman luettavaa. Sen on ihan hyvä nähdä että on turha murehtia sitä, ettei hän saanut minua lopettamaan juomista. Onneksi vaimo on osannut monessa asiassa toimia täysin Al-anonin oppien mukaan. Ei ole ollut ainakaan kovin paha mahdollistaja. Eikä hänellä ole mitään syytä syyllistää itseään tilanteesta.
Äh, en jaksa nyt keskittyä kirjoittamiseen.
Juuri näin, hyvin olet toiminut.
Minun on varmaan aloitettava uusi ketju, kunhan saan uuden salasanan unohtuneen tilalle. Nimittäin. Mies joutui sairaalaan. Kunpa kukaan ei joutuisi vastaavaa näkemään…näky painuu ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Kunpa päihteitä ei olisi koskaan keksittykään, vaikka tässä ero onkin käynnissä, silti on on kamala nähdä rakas ihminen siinä mallissa. Kunpa kukaan ei joutuisi samaan, vaan tajuaisi lopettaa, kun aivot vielä jotenkin toimivat.
t. Täysin lyöty Himmu.
Hei,
Kysyn tiukasti mutta tarkoitukseni ei ole olla töykeä: miksi vaimosi tulee mielestäsi toimia raittiutesi tukena ja parisuhteenne takuumiehenä?
-Ellis
Hei
En oikein ymmärtänyt mikä kirjoittamassani antaa aihetta tuollaiseen kysymykseen. Varmistin vielä vaimoltakin kuka ymmärtää ja mitä. Vaimokin ihmetteli mitä on ymärretty eri tavalla.
Raitistuminen on minun oma prosessi, enkä siihen ole vaimolta apua pyytänyt. Sen olen viime vuosien yrityksistä oppinut, ettei tätä voi oikein ulkoistaa.
Tiedän mitä paijaamisesta voi seurata ja olen sen suhteen nyt tarkkana. Mun aikaisemmat vähentämiset päättyivät huonosti aina kun oli vaimon kanssa asiat helpottaneet. Toki paijaukset tuntuisi mukavalta, mutta siihen ei vaimo ole sortunut. Ja on tämän myös minulle sanonut.
Tuo parisuhteen takuumies? Mulla on hirvittävä pelko että minut jätetään. Tämä pelko on ollut minulla aina ja se rajottaa minun elämää. Yritän saada siihen apua terapiasta. Olen sanonut että kaipaisin vaimolta rohkaisevia sanoja siitä, että kaikki paranee. Joskus olen niitä ruikuttanut mutta menestys on ollut huonoa ja on käynyt aivan päinvastoin. Sellainen ruikuttaminen ärsyttää vaimoa ja saa hänet tuntemaan vastenmielisyyttä. Tämän hän on myös kertonut aivan suoraan. Tämä ruikuttaminen on minun huonon itsetunnon aiheuttama oire jota yritän nyt pikkuhiljaa työstää.
Lisäksi meillä on tilanne jossa vaimo on eroa harkinnut ja ottanut etäisyyttä oikein urakalla. Niitä vakuutteluja toivon helpottamaan omaa oloani (tämän ymmärrettyä päätin lopulta mennä terapiaan) etten huonona hetkenä tekisi tyhmästi ja pilaisi nyt alkanutta parisuhteen paranemista.
Kopioin tänne muutamia vaimon kommentteja joissa totesi että asiat ovat muuttuneet paremmiksi, eikä ole minua jättämässä. Kopioin ne siksi, että ajattelin että joku ulkopuolinen osaisi niistä sanoa enemmän kuin itse olen valmis uskomaan.
Vaimon suusta tämäkin toteamus, että eikö ole hassua että en ollut huolissani silloin kun asiat olivat huonosti. Nyt kun asiat alkavat paranemaan, niin minä huolestun.
Niin, huolestun koska vasta nyt tajuan kuinka huonosti asiat ennen oli. Silloin oli kalja sumentamassa ajatuksia ja selittelemässä tilanteen paljon paremmaksi. Nyt selvänä ollessa tuntuu kuin asiat olisi kertaheitolla menneet päin pers**tä, koska näen sen tilanteen muuttuneen vasta nyt.
Mun on tavallaan vaikea uskoa, että mulle annettiin vielä mahdollisuus tähän suhteeseen. Ja senkin takia on hirveä kiire saada asiat paranemaan nopeasti. Pelkään että etäännymme toisistamme kokoajan jos ei nyt heti tapahdu merkittävää parannusta. Vaimo sanoo jatkuvasti, että ei pidä kiirehtiä ja että aikaa on. Mutta minä en usko, vaan haluaisin oman jaksamisen takia nähdä toivonpilkahduksia. En luota itseeni riittävästi enkä siihen että kelpaisin vaimolle.
Järjellä ajatellen asiat menevät parempaan suuntaan koko ajan. Olen lopettanut juomisen, eli tehnyt sen jota vaimo ei enää edes uskonut mahdolliseksi (ok, te olette vastaavaa kuullut monet kerrat). Juomisen lopettaminen on kuitenkin ensimmäinen asia jonka on tapahduttava, muita ongelmia ei voi korjata niin kauan kun juo. Jos muita ongelmia ei ryhdy korjaamaan on riski että juominen alkaa uudestaan.
Olen ruvennut puhumaan enemmän ja täysin uusista asioista. Tässä oli ongelmia jo ihan suhteen alkuajoista lähtien.
Olen yleisesti ottaen paremmalla tuulella ja turha vit*tus kaikkea mahdollista kohtaan on pois. En enää ole varuillani vaimon seurassa. En yritä arvailla onko se suuttunut.
Vaimoa ei enää ärsytä kaikki minun tekemiset tai sanomiset, ja tämän huomaan itsekin.
Täytyisi pitää hermot kasassa ja antaa tilanteen kehittyä aivan omalla painolla. Mutta tällä hetkellä se on vaikeaa, en voi puhua ongelmistani oikein kenellekään. Onneksi pääsen ensi viikolla terapeutin juttusille.
Aika sekavaa tekstiä… ei sitten ollutkaan oikein asiaa.