Hei, saako tänne kirjoittaa juoppo isä?

Kotikanava
21

Hajanaisia ajatuksia työkiireiden keskeltä :slight_smile:

Toivottavasti edellisestä viestistäni ei jäänyt sitä kuvaa, että minä(kään) etsisin syitä ja selityksiä tämän keskustelun aloittajan juomiselle. “Heittoni” siitä, että perhe-elämä olisi niin raskasta, että se pakottaa juomaan, liittyi ihan erään ystäväni ex-mieheen, joka minulle joskus aikoinaan iltamyöhällä laitteli chattiin viestiä siitä, että ottaa parhaillaan olutta ja kun sitten totesin, että se on minusta kurjaa, niin tuo mies vastasi, että eihän tätä perhe-elämää muuten kestä. Vähän kyllä loukkasi hänen vaimonsa ja erityisesti alakouluikäisten lastensa takia :confused:

Minä arvostan omassa miehessäni sitä, että hän ei ole vältellyt vastuutaan juomisesta vetoamalla johonkin syy-selitykseen, vaan on juonut, koska on niin halunnut ja kokenut sen oikeudekseen. Mies ei myöskään ole hyvitellyt eikä “petaillut” juomistaan millään tavoin ja tuon kaltaista rehellisyyttä kykenen arvostamaan, vaikkei se seuraus eli juominen olekaan ollut minusta mukavaa.

Aloittaja kertoi, että tekee keikkahommaa ja siellä on ollut helppoa juoda, kun ei ole muutakaan tekemistä. Yllätysyllätys, minunkin mieheni on tehnyt keikkoja ja aina muistanut korostaa minulle sitä, että ei halua lähteä mihinkään kaljoittelulinjalle reissuhommissa, vaikka se niin monella on tapana. Päin vastoin mies on pyrkinyt silloin kuntoilemaan, jos työltä siihen aikaa on ollut. Vuosi sitten miehen ollessa viikot keikkahommissa, minä tietysti odotin, että perjantaina kotiin tullessa nauttisi kotona perheen kanssa olosta, mutta mitä teki mies; paineli jotakuinkin suorinta tietä baariin ja tuli aamuyön tunteina kotiin. Vietti kyllä “laatuaikaa” perheen kanssa lauantaista sunnuntai-iltaan, jolloin ajeli taas pääkaupunkiseudulle työpaikalleen. Eipä tuo touhu oikein kivalta tuntunut, vaan koin, että baarielämä on tärkeämpää, kuin olla perheen kanssa.

Toivottavasti, anonyymiAA, olet edelleen nauttinut raittiina olosta ja muistathan, että otat vain päivän kerrallaan askelen kohti kevättä. Isoja muutoksia esim. parisuhteessa ei tule viikossa eikä kahdessa. Meillä viimeisimmän kriisin jälkeen on kestänyt yli puoli vuotta, kunnes tuntuu, että mukava ja seesteinen kumppanuus on taas löytynyt :slight_smile:

22

“Toivottavasti, anonyymiAA, olet edelleen nauttinut raittiina olosta ja muistathan, että otat vain päivän kerrallaan askelen kohti kevättä. Isoja muutoksia esim. parisuhteessa ei tule viikossa eikä kahdessa. Meillä viimeisimmän kriisin jälkeen on kestänyt yli puoli vuotta, kunnes tuntuu, että mukava ja seesteinen kumppanuus on taas löytynyt :slight_smile:”

Raittiina ollaan, alkaa ajatukset juoksemaan eri tavalla. Ihan helppoa se ei ole, kun nyt alkaa tajuamaan avioliiton tilasta enemmän. Isoja muutoksia siis tarvitaan ja toivon niitä hartaasti. Olen vaan niin malttamaton, ettei vaimon lausahdukset esim. siitä, että kun on vuosia odottanut juomisen loppumista, niin ei kai se nyt heti eroa jos on toiveita sen loppumisesta. Mutta kun ei voi tietää miltä tulevaisuudessa alkaa tuntumaan niin ei voi mitään luvatakaan.

Mä olen malttamaton, se kuuluu taudinkuvaan. Ymmärrän kyllä ettei voi luvata ikuista rakkautta, eikä tällä hetkellä ilmeisesti edes rakkautta mutta silti. Pahalta tuntuu eikä kaljallakaan voi tuota tunnetta nyt siirtää myöhemmäksi. Pakko vaan kärsiä ja antaa ajan kulua.

En ole huolissani repsahduksista, sellaiseen ei ole tullut tarvetta. Nuo parisuhdeongelmat vaan on minulle todella vaikeita. Olen tavallaan liian riippuvainen vaimostani.

23

Hei juoppo isä,

olen seurustellut kaltaisesi kanssa viisi vuotta. Mies hakee raittutta, on ollut sitä muutamia kuukausia repsahduksen jälkeen. Asiat vain eivät parane yhtäkkiä, sillä olin kuluttanut voimani loppuun hänen ongelmansa ja sen liitännäisten kanssa. Juuri siltä tuntuu, että miehen mielestä kaiken pitäisi olla hyvin, kun hän sitten lopulta meni hoitoon. Ei se vaan niin mene. rikkoutunut mieli ei parane yhtään sen nopeampaa kuin alkoholismin oireet poistu.

Kirjoitit, että olet niin riippuvainen vaimostasi. Mieheni puhuu rakkaudesta, mutta minun mielestäni liikaa toiseen tukeutuminen on riippuvuutta. Alkoholismi on tunnesairaus, ja jotenkin luettuani kirjoittamaasi, kuulostat mieheltäni. Hetken jo ajattelin, että hän kirjoittaa. Hyväksy se, että sinun toipumisesi vie aikaa, ja ei riitä vain alkosta pois pysyminen, vaan sinun tarvitsee tehdä tunnetasolla töitä todella paljon. Tunteita kun on tähän asti hoidettu alkolla. vaimosi tarvitsee ihan yhtä paljon aikaa, jopa voi tarvita yhtä paljon kuin sinä olet juomiseen käyttänyt. Sitä aikaa et voi tietää. Keskity omaan toipumiseesi, hän omaansa.

Minulle mies ei aikaa anna. Ehdotin, että olemme erossa väh. puoli vuotta, ja katsomme sitten. Hän ei kuulemma jaksa odottaa niin kauaa. Minä olen odottanut hänen raitistumistaan jo vuosia, tukenut ja kärsinyt. Hän ei aitten jaksaisi tuota aikaa, jossa myös itsellä olisi koko ajan parempi olo! :cry: Kyllähän se aika epäreilulta ja itsekkäältä tuntuu.

Ole nöyrä, mutta älä nöyristele. Hyväksy sydämessäsi tapahtunut: paskareissu, mutta tuli tehtyä, ja jatka itsesi kehittämistä. Älä edes ajattele, että tekeekö viinaa mieli vai ei. Ajattele vain, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa ja ole siitä iloinen. Sinulla on vielä toivoa. Tämä avovaimo kokee, että on pakko lähteä oman miehensä luota, sillä alkoholismi on jättänyt jälkensä ilkeilynä, jota en jaksa enää yhtään. Voit lukea ketjusta “ärtymys”, muistaakseni kirjoitin tällä samalla nimimerkillä sinne. Toinen nimimerkkini on Blueweed. Tämä johtui siitä, että en muistanut kumpaa olin käyttänyt, niin stressissä olen alkkikseni kanssa ollut… :unamused:

Minun mieheni, kohta ex, ei tällä hetkellä pysty ottamaan vastaan mitään eriäviä mielipiteitä, ja kaikki pyörii hänen tunteidensa mukaan. Elämä on kaoottista. Kerran hän kysyi, että mitä kirjoitan, ja kun vastasin kirjoittavani tänne ja lukevani muita saadakseni vertaistukea, hän ärtyi siitäkin. Olen kuulemma ärtyneempi kun olen täällä…hmmmmm…johtuisiko siitä, että kun luen tätä, huomaan itsekin miten hullua on saattaa itsensä onnettomaksi toisen riippuvuuden takia. Tämä on ihan hullua. Ei kenenkään pidä joutua kärsimään näin. Juoppo isä, toivon todella, että täällä luet tarinoita, jotka ovat hyvin samankaltaisia, ja opit niistä. Sympatiaa, empatiaa, saat vahvaa uskoa siihen, että sinun perheesi pelastuu raittiutesi myötä. Mitään hyvää ei ole alkoholin kanssa tiedossa, vaaan ihan tätä samaa p:aa kaikilla.

Olen ollut hyvin naiivi mennessäni suhteeseen, ja toinen on ollut hyvä selittämään. Itse en tule alkoholistiperheestä, joten shokki oli melkoinen tajutessani minkälaisen ongelman kanssa painin. Kamalaa on myös se, että alkkiksen ilkeys osuu eniten minuun, joten esim. hänen äitinsä ei ymmärrä ollenkaan, millaista kielenkäyttöä joudun kokemaan. Onneksi minulla on läheisiä, jotka tukevat minua.

Mies ei halua erota. Kerran sanoin hänelle, että jos hänellä olisi sen verran kunniantuntoa ja ritarillisuutta, että voisi väistyä, jos ei toivu. Ole sinäkin ritari; suojele perhettäsi viinan vaikutuksilta, jos se sinut vielä vie. Toivottavasti ei vie. Ota kaikki apu vastaan, pohdi, kirjoita, tutki oppaita, meditoi vaikka, asetu hetkeen, toisten asemaan ja varmennat omaa raittiustasi. Sinne olet silloin matkalla. Sanotaan, että kun tunnet kiitollisuutta siitä, että sinun ei tarvitse juoda, silloin olet raitis.

Voimia.

24

Aika lailla asiaa Himmu kirjoitit. Ja vaimoltani tosiaan kuullostat. Tuota ärtymystä ja ilkeilyä en kuitenkaan itsestäni myönnä. Lisäksi mun äiti on kuollut ja vaimon kanssa ollaan oltu lähemmäs 20 vuotta yhdessä.

Juomisrintamalla menee ihan mukavasti. Kohta kaksi viikkoa “kuivin suin”, en ole ainakaan menettänyt mitään. Ei ole tullut kuivaa huikkaa, vähän ruikuttanut sääliä vaimolta parina päivänä. Ei onnistunut, tuli vaan varoittavia kommentteja.

Tänään pistin merkille että olen odottanut joka päivä bussia ihan muutaman metrin päässä kapakan ovesta. Ei kuitenkaan mun kantapaikka. Tosin ei sinnekään olisi 50 metriä enempää ollut.

Siitä mulle tuli mieleen yksi mahdollinen syy miksi aina menin kapakkaan, enkä esim. juonut autotallissa mikä olisi tietysti ollut paljon halvempaa. Kapakissa kuuluukin juoda. Kai sitä juomista jo jotenkin häpesi ja yritti selitellä sitä normaaliksi. Alkoholismiahan se on jos juo yksin autotallissa tai pusikossa. Minä join yksin kapakissa.

Sitten kun juominen tuli joskus puheenaiheeksi, niin mietin mikä mua vetää kapakkiin kun olen siellä kuitenki yksin. Miksen mä juo kotona kun se olisi halvempaa. Vaimokin oli loukkaantunut kun menen aina muualle juomaan, kun voitaisiin ottaa muutamat kotona kahdestaan. Tästä logiikasta seurasi tietysti sellainen päätelmä, että ei se kalja ole ongelma vaan joku muu asia.

Joo, pakko uskoa että kerrankin on asia joka paranee odottamalla. Tarvitsisin kyllä apua tuon naisväen “lepyttämiseenkin”, mitään taikatemppua siihen ei vissiin ole?

25

Heippa,

odotin mielnkiinnolla vastaustasi. Miellän sinut nyt oman miehen alter egoksi. Hän ei juomistaan ala täällä pohtia ja oli sitä mieltä, että minunkaan ei ole hyvä täällä olla. turhaan puhtaroin näissä asioissa. N iin, ihan iloksenihan minä täällä. :confused:

Tässä välissä tapahtui jo monta asiaa. tiesin, että mittani on täynnä ja kerroin sen. Vihdoin uskoi. Asunto lähtee myyntiin, mies laittaa sormuksen postiin (mitä sillä teen, en ymmärrä?). Puheesta jo epäilin, että alkoholi on saaanut otteen, ja sitähän epäilin jo ilkeydestä. No, viisi minuuttia sitten tuli tunnustus. Käytös kertoo käytön, ja epäilevä Tuomas ei epäillyt nytkään turhaan. Asumme kahdella paikkakunnalla, siksi tämä postittelu ym…

Mietin, että olisiko helpompaa, että alkkikseni olisi ollut ei-ilkeä alkkis. Olisinko jaksanut sellaista mukavaa, tosin mongertelevaa alkkista? Sehän olisi voinut olla sellainen nallekarhumainen ja hiljainen otus, mitä nyt yöllä kuorsannut ja päivisin nukkunut krapulaansa pois. Ei kai sellaisesta nyt kovin isoa haittaa olisi ollut, verrattuna sellaiseen ilkeään ja nalkuttavaan alkkikseen, joka minulla oli. Sinä kerroit, että ilkeyttä et tunnista itsessäsi. Hyvä, jos et ole ilkeä. Tosin omasta mielestään mieheni oli herkkä ja kiltti. Edes se, että soitin hänen puheluitaan nauhalta hänelle, ei saanut hänen mieltään muuttumaan. Osaamme joskus olla todella sokeita omalle toiminnallemme.

Oletko aina juonut yksin? Usein juominen alkaa seurassa, ja juoppo on mitä mahtavin seuramies. Niin oli omakin mies nuorena, tunsimme jo silloin vaikka emme seurustelleet. Alkoholi vain muuttaa ihmistä, ja häpeän takia alkaa salailu ja yksinjuominen, sekä voimakas kieltäminen. No, tähän tunnustus: ahdistuksessa on joskus tullut syötyä suklaata, ja toimin ihan kuin juoppo. Kävin eri kaupassa, selittelin, että tässä sitä reissulle vähän mukaan. Sitten kotona salaa alusvaamtteiden sekaan piilottelin. Kerran sitten päätin, että en syö mitään salaa. Se auttoi, ja sen suklaan syön julkisesti lapsien edessä, mitä syön. Se myös vähensi sitä, eli toimi niinkin. Juopolle tuo ei ihan toimi, suurkuluttajalle voisikin.

M itään poppaskonstia ei ole meidän puolisoiden lepyttämiseksi. Kun ei olla suuttuneitakaan, vaan väsyneitä, turhatuneita ja avuttomia. Luottamuksen takaisisaaminen on pitkä homma ja vie vuosia. Mutta sitäkin teet päivän kerrallaan. Minä ainakin olisin luottamusta saanut myös sillä, että olisin kuullut miehen avointa pohtimista. Kun oikeasti kuulee, että toinen prosessoi omaa toipumistaan ja ratkaisujaan, kokee, että jotain tapahtuu. Me naiset olemme siinä mielessä velhoja, että feikata ei kannata. Emme välttämättä tiedä miksi, mutta aistimme, että jokin ei täsmää ja haiskahtaa. Suurin viisaus, minkä olen tähän saanut on: If you smell a rat, there is a rat. No, nyt itse tarvitset roppakaupalla kärsivällisyyttä. Palauta aina mieleen, että lopputulos juomisesta ei ole koskaan kaunis. Mieheni on 50, ja hänelle sanottiin, että jos ei lopeta, on suuri todenäköisyys elää noin 3 vuotta. Hän on juonut 30 vuotta, joista noin 16 alkoholistisesti. Kirjoitin tuonne muuanne, että päämäärä on selvä ja matka jatkuu johdonmukaisesti kohti alkoholismin myöhäisvaihetta. Sinne on menossa, ja rakkauteni ja tukeni ei auttanut.

Yritin kirjoittaa, puhua, mutta perille ei mennyt. Toivon, että meidän särkyneet sydämemme herättävät sinussa sellaisia tunteita, että pystyt voittamaan sairautesi oireet.

26

Edellinen olin siis Himmu, unohdin kirjautua sisään rekisteröinnin jälkeen.

27

Voisi sanoa että olen aina juonut yksin, paitsi harrastusten parissa ja joskus aikoinaan kun oli kavereitakin. Mulla ei ole kun työtuttuja nykyään.

Istuin yksin baarissa, joskus tuli joku tarjoamaan juttuseuraa joka välillä oli ihan kivaa. Hörhöt älköön vaivautuko, siirryn toiseen pöytään tai juttelen henkilökunnan kanssa.
Tavallaan odotan että tulisi seuraa, mutta voin ihan hyvin olla paikan ainoa asiakaskin. Täpötäyteen baariin en mielelläni mennyt, jotankin oli vaikeaa istua tuntemattomien pöytään jos muualla ei ollut tilaa. Tosin opin kyllä ajan saatossa kysymään onko “tässä vapaata”.

Mulla on ollut aika pahoja sosiaalisten tilanteiden pelkotiloja. Iän myötä ne on helpottaneet ja muutaman vuoden söin SSRI masennuslääkkeitä joista oli tässä asiassa apuakin. Nuo pelot aiheuttivat juomista, erakoitumista ja suoraan tai välillisesti puhumattomuutta parisuhteessa. Siitä seuraa taas alemmuudentunnetta (olen ollut kauan tietoinen siitä että vaimo haluaa enemmän) yms. hankalaa. Nämä asiat sotkeutuvat keskenään ja ruokkivat toinen toistaan.

Tänään taas kokoustettiin AA:ssa, ja taas on rauhallisempi olo. Kestänee muutaman päivän. Riippuu vähän minkälaista keskustelua käydään vaimon kanssa. Se haluaa nyt antaa ajan kulua kun ei voi tehdä päätöstä puoleen eikä toiseen. Minä tulkitsen asian niin, että ollaan tavallaan löysässä hirressä ja pelätään pahinta. Pitäisi pystyä muuttamaan tätä negatiivista asennoitumista. Toisaalta ei vaimo ole päättänyt erotakaan. Tuumasi jopa että kun on 10 vuotta odottanut, niin jaksaa vielä vuoden tai parikin.

Eroa vaimo haki pari vuotta sitten, mutta hakemus meni vanhaksi. Minä tietysti tulkitsin sen niin, että tilanne ei ole enää niin akuutti ja jatkoin lähes samaan malliin. Paljon on tapahtunut positiivisiakin muutoksia jo ennen tätä AA:n uudelleen aloittamista. Kun vaimo sanoi olleensa valmis eroamaan, niin kysyin että “oletko edelleen valmis”. Vastaus oli että “valmiustila ei ole enää niin suuri”.

Meillä on ongelmana myös minun puhumattomuus ja sulkeutuneisuus. Siinä tavallaan tapahtui merkittävä muutos ihan pari viikkoa sitten kun menin AA:han. Jotain tapahtui ja olen nyt pystynyt puhumaan asioista paljon avoimemmin. Siis sellaista syvällistä keskustelua jota vaimo kaipaa. Tästä sain positiivista palautetta välittömästi seuraavana päivänä.

Olen toiveikas että kaikki muuttuu hyväksi, ei enää sellaista kitkuttelua mitä tämä on ollut vuosikausia. Ero on tietysti yksi ratkaisu, mutta en sitä todellakaan halua. Lupasin kyllä vaimolle, että jos sama juominen alkaa uudestaan niin minä allekirjoitan eropaperit. (Viimeksi en sitä suostunut tekemään, tosin eihän sitä vaadita).

28

Hei AnonyymiAA!
Kysyit, että miten sitä voisi puolisoa lepyttää tms. Ei millään ajattelin täällä ja hymähdin. Vain aika auttaa siihen. Meillä puolisoilla on niin paljon patoumia sisällä, että ei meillekään se toisen raitistuminen ole mitenkään helppoa. Itse ainakin mietin, että miten voin tukea sitä raittiutta. Ymmärrän sen, että minä en voi vaikuttaa siihen mitenkään juoko toinen vai ei, mutta haluan kuitenkin olla mukana siinä työssä raittiudessa, jos vain niin halutaan ja voin jollain tapaa.

Mutta se mitä huomasin tekstissäsi, mikä voi asiaa auttaa, on se, että kirjoittamisestasi välittyy vastuun ottaminen. Se on ainakin sitä, mitä itse kaipaan ja mitä meillä on hiljalleen tapahtunut. Se on sellainen asia, mikä ainakin minulle on tärkeää ja antaa uskoa eteenpäin. Niin kauan aikaa, kun vaan selittelee ja puhuu asioita itsensä ulkopuolelle, niin silloin ei olla tosissaan.

Minä kysyin eilen puolisoltani, että onko ollut vaikea olla ilman alkoholia. Ei kuulemma ole. Puoli vuotta on ollut nyt raittiina ja ehkä hiljalleen minä voin antaa itselleni luvan uskoa. Tokikin puoli vuotta on lyhyt aika, kun elämää on edessä vielä vuosikymmeniä, mutta pitää ajatella positiivisesti.

Keskusteluyhteys on tärkeä, kuten itsekin kommentoit. Hyvällä tiellä olet, kun pidät tuon.

29

AnonyymiAA,

toivotan sinulle tosi paljon tsemppiä! Kirjoituksesi kolahtivat, sillä kuulostaa siltä, että haluat tosissasi kantaa vastuun ja ymmärrät, mitä juomisesi perheessäsi aiheuttaa. Joku tuolla aiemmin kehotti kaatamaan viinavarastosi pois… Minusta taas tuollainen varasto antaa signaalin siitä, ettet ole pohjalla, sinulla on toivoa ja selvästi motivaatiotakin.

Itse lopetin juomisen pakon edessä, kun maksakirroosi ilmoitti itsestään. Siinä tilanteessa vasta huomasin, ettei se lopettaminen ollutkaan niin vaikeaa. Tiedän, että se tie tuntuu pitkältä ja kiviseltä, mutta se onnistuu. Tykkään edelleen istua siellä kapakassa, jutella henkilökunnan kanssa tai lueskella lehtiä. Laulan jopa karaokea - minä, joka olin niin kova jännittäjä, etten uskaltanut suutani avata edes jutteluun isommassa porukassa! Teen ihan samoja asioita kuin aina ennenkin. Juon kahvia tai alkoholitonta olutta, johon olen ihan koukussa. Nyt on helppo sanoa, että se tapa juoda koukutti, ei alkoholi tai enää myöhemmin edes humala. Kun viimeiset pari vuotta oli aloittanut aamun kaljalla, ei sitä osannut muuksikaan muuttaa. Niin ja olen nainen, nyt kolmen- ja neljänkympin välissä.

Tarinan opetus? Ei kai sitä ole. Halusin vain rohkaista sinua. Toivon mielettömästi, että onnistut. Elämä ilman alkoholia on Oikeasti parempaa.

30

Mun mielestä voi rehellisesti kysyä itseltään MITÄ ihan oikeesti todellisuudessa TEKEE. Ja sitten voi kysyä mitä HALUAA tehdä. Jos ne kohtaa, asiat on hyvin, voi sanoa läheisilleen että hei, teen sitä mitä haluan, yrittäkää opetella elämään sen kanssa tai sitten erotaan.

Jos ne ei kohtaa, ja ihminen jatkuvasti tekee eri asioita kuin mitä haluaisi tehdä, niin silloin hän ei ole vastuussa itsestään vaan kuuluu hoitolaitokseen.

Eli kaikki mitä teet lapsillesi on ihan tietoista tekemistä. Sinä et ole uhri, he ovat.

31

"Ymmärrän kyllä ettei voi luvata ikuista rakkautta, eikä tällä hetkellä ilmeisesti edes rakkautta mutta silti. "

Itse en lupaa miehelle että rakastan, eikä hän lupaa olla juomatta.
Vain päivä kerrallaan, ja useita päiviä menee että minä rakastan ja mies ei juo. Hyviä päiviä.
Minä en sano miehelle että “jos juot niin en rakasta” eikä mies sano minulle “jos rakastat niin en juo” vaan mitään ehtoja ei ole olemassa. Tottakai tämä päättyisi jos mies alkaisi juomaan, mutta niin se voi päättyä siksikin jos minä en opi rauhoittumaan asialta vaan laitan liikaa ehtoja asialle. Kun asia on tuore, niin on mahdoton olla pelkäämättä jos toinen juo.
Mutta eiköhöän pelosta pääse yllättävänkin äkkiä ohitse, jos toinen vaan sinnikkäästi ei juo, niin ei ainakaan mene pahemmaksi. Ainoa ero on se, että kun on selvinpäin niin on sen näkemässä. Mutta selvinpäin oleminen ei asiaa varmasti aiheuta. jokainen joka yrittää olla raitis niin kovasti tsemppiä.

32

Hei,

mitä kuuluu juopolle isälle? Oletko kuinka jaksanut, toivottavasti tukiverkot ovat pitäneet ja nautit yhä terveemmästä elämästä perheesi kanssa?

33

Täällä taas
Raittiina ollaan, ja kokouksessakin tuli käytyä. Juomisen lopettaminen ei ole ollut vaikeaa, mutta ajoittain tulee heikkoja hetkiä avioliiton tilannetta paremmin ymmärtäessä. Lisäksi minulla on työstressiä ja pieniä rahahuolia. Täytyy vaan malttaa odottaa. Työstressi (palkkatyö ja kotihommat) helpottanee 2 viikon kuluessa. Rahahuolet jatkuu 2kk. Parisuhdeongelmista en sano mitään. Varmaa on kuitenkin se, että juominen ei niistä mihinkään auta.

Olikohan se AA:ssa vai joku tällä nettipalstalla joka sanoi “kertaakaan ei ole aamulla harmittanut ettei illalla juonut”

Kolme viikkoa ilman kaljaa, alkaa olemaan henkilökohtainen ennätys. Edellinen yritys, joka nopeasti muuttui vähentämiseksi, ei tainnut paljoakaan pitempään kestää. Saattoi muuttua vähentämiseksi jo aikaisemminkin.

Tukiverkkoja minulla ei ole. AA:ssa käyn kerran viikossa ja se tuntuu riittävän aika pitkään. Vaimon kanssa keskustellaan nykyään paljonkin, hän haluaa pysyä juomisasiasta vähän etäämpänä. Ikävä kyllä pitää tarkoituksella etäisyyttä minuun muutenkin. Siinä asiassa kaipaisin parannusta nopeastikin, aiheuttaa mulle aika pahaa oloa. Aikaisemmin siitä sai oikein hyvän syyn lähteä jopa mielenosoituksellisesti kaljalle. Ei kuitenkaan nyt.

Pää on hieman tyhjä. Täytyy pitää muutama päivä taukoa näiden asioiden miettimisessä. Ehkä tilanne ei ole niin epätoivoinen kun luulen. Minulla on tapana näissä asioissa olla aika pessimistinen ja se tietysti ruokkii ongelmaa.

34

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Olet raittiustaipaleen alkuvaiheessa, tuo on herkkää aikaa. Tämäkin menee ohi - tuo yksi AA viisaus vaan mieleen kun päässä myllertää.

Olen itse raitistunut alkoholisti, nainen, joka raitistuttuaan n. 3 v. sitten alkoi seurustelemaan raittiin alkoholistin kanssa - joka retkahti kesällä, onneksi pääsi jaloilleen. Katselen asiaa siis molemmista näkökulmista, riippuvaisen ja läheisen. Muistan omasta raitistumisprosessista kuinka tunteet löi hurjia aaltoja ja kuinka kummalta tuo tuntui kun niitä ahdistuksia ei lääkinnytkään viinalla pois. Välillä oli mahdoton kiire, kaikki kuntoon heti nyt, ei ollut yhtään kärsivällisyyttä odottaa. Onneksi minulla oli hyviä vertaisia vierellä jotka osoittivat minulle kun mielessä alkoi laukata vaarallisen lujaa. Toisaalta viime kesältä retkahdusprosessin ajoilta muistan tilanteita missä sinä olet nyt. Mies olisi kaivannut paljon tukea ja hellyyttä ja minä sain välillä varoa tosissaan etten vaaranna hänen raitistumistaan kaatamalla omaa katkeruutta tilanteesta hänen niskaansa. Ja meillä suhde oli tuore, silti minulle tuo lyhyt retkahdus jätti kusetuksineen paljon hampaan koloon - miten teillä pitkän liiton ja pitkän juomisen jälkeen? Ehkä vaimosi on viisas kun pitää pientä etäisyyttä. Häntä auttaisi jos kykenisi puhumaan asioista jollekin ulkopuoliselle (Al Anon, terapeutti tms) ettei sinun niskaasi kaikkea kaunaa kaada.

Kyllä se siitä, pikkuhiljaa ja pienin askelin. AA:ssa varmaan olet nähnyt pareja jotka ovat yhdessä asiasta toenneet kun molemmat ovat “hoitaneet” itseään. Näillä palsoilla toisinaan näkee huokauksen kuinka kaikki olisi hyvin kun vaan puoliso lopettaisi juomisen. Siinä ei nähdä omaa osuutta sairastuneessa parisuhteessa. Kuinka aikuismaista se puolison toiminta monissa alkoholistiperheissä on? Vanhditaan, kontrolloidaan, syyllistetään, kiristetään, vaaditaan hyvitystä - ja koko myrskypyörä taas alusta uudestaan. Alkoholismissa yksi juo, mutta koko perhe sairastuu. Kun molemmat aikuiset näkevän oman osuutensa parisuhdeongelmissa voi parisuhde parantua. Molemmat keskittyvät omaan hyvinvointiin, ei toisen kontrollointiin tai toiselta liikaa vaatimiseen. Minusta ideaali on samaan suuntaan kulkevat kumppanit, ei toisiinsa kietoutuneet, toisistaan onnea etsivät ja toisiaan onnettomuuksistaan syyttävät ripustautujat. Minun nimimerkkini, Jaloillaan, kuvaa sitä kuinka haluan elämäni raittiina elää. Seison omilla jaloillani, vastaan itse omasta juomisestani tai raittiudestani, vastaan omasta onnellisuudestani hakeutumalla kohti itselleni onnea tuovia asioita ja vähentämällä tai poistamalla elämästäni itselleni vahingollisia asioita ja ihmisiä. Vaikka keskityn omaan hyvinvointiin, huolehdin myös läheisteni hyvinvoinnista mutta muistan, että aikuiset läheiset vastaavat itse itsestään ja yritän kunnioittaa tätä. Omilla jaloillaan seisominen sujuu jo hyvin, mutta tuo läheisten itsemääräämisoikeus, yritän vieläkin kontrolloida liikaa heidän tekemisiään :blush: Siitä poisharjoitellessa… :slight_smile:

35

Hei
Tuo omilla jaloillaan seisominen on varmaan ihan totta ja siitä on ollut kotonakin paljon puhetta. Tähän asiaan liittyy nyt kuitenkin sellainen seikka joka tekee kaiken entistä vaikeammaksi.

Eli vaimolla on ollut suhteen yritystä kolmanteen osapuoleen. Seksiäkin on kuulemma ollut, mutta nyt mies on vetäytynyt hommasta ajat sitten syyllisyyteen vedoten. Skypeviestittely ei sen sijaan ole loppunut. Esim. kun pitkähkön erossa olon jälkeen oltiin taas yhdessä. Minä nukuin aamulla pitkään matkaväsymyksen takia. Silloinkin piti vaimon viestitellä tälle miehelle. Kertoi että teeskenteli illalla nukkuvaa ettei tarvinnut tavata minua. Tämä paljastui minulle vahingossa kun menin tietokoneelle ihan muissa asioissa. Oli jäänyt skype näkyville ja siellä oli keksityt käyttäjänimet keskustelleet.

Nyt vaimo haluaa pitää etäisyyttä. Vetoaa minun alkoholiongelmaan, ei voi luottaa minuun. Että tälläisiä tukiverkkoja.

Mä en millään haluaisi erota, mutta kaikki tunteen on vaimolta loppuneet. Eikä ole mitään takeita että niitä enää löytyisi. Kävi niin kun epäilinkin, ei tämä ole pelkästään juomisesta kiinni.

Mulla alkaa terveys reistailemaan stressin takia. En ole kahteen päivää syönyt yhtään mitään. Eilen yhden jugurtin ja siinä kaikki. Sunnuntaina pari palaa leipää. En ole kyllä juonutkaan. Jos tähän epätietoisuuteen ei tule mitään selvyyttä, niin minä en tätä jaksa. Ehkä se ero ainakin toisi jonkinlaisen ratkaisun.

36

Hei AnonyymiAA!

Voin omasta kokemuksestani ainakin suositella asumuseroa, jos haluaa miettiä asioita, mutta ei vielä virallisesti erota. Minulla on vain tilanne toisin, eli juovalla puolisolla oli se toinen ja me pistimme eron vireille. Nyt olemme kuitenkin yhdessä, 5kk asumusero selvitti asioita ja tunteita. En sano, että olisin antanut anteeksi tai unohtanut tai etten olisi katkera. Mutta yritän kuitenkin, en ole valmis heittämään toista vuosikymmentä hukkaankaan. Minä myös olen aina rakastanut puolisoani, vaikka ne tunteet olivatkin pitkään jossain piilossa. Itse en olisi voinut koskaan edes kuvitella pettäväni puolisoa, vaikka juomisen takia meillä meni todella huonosti. Toisaalta en myöskään usko, että puoliso olisi ollut valmis hakemaan apua raitistumiseensa, ellei olisi tajunnut mitä oli menettämässä.

Puolisosi voi olla eksyksissä omien tunteidensa kanssa ja asumusero voi olla hänellekin sellainen herättävä tekijä. Tokikaan en sano, että tuo olisi joku oikotie onneen tms tai edes toimisi, vaikka se meillä toimikin. Mutta se voi auttaa.

Tsemppiä kovasti ratkaisuihin ja raittiuteen!

37

Hei,

surulliseltahan tuo kuulostaa, mutta ymmärrettävältä.

Itse nyt eroratkaisun tehtyäni olen puoliksi helpottunut, mutta toki sitten surullinen. Kun mietin, miten raskasta on olla, kun ei voi luottaa. Vaimosi tuntee samoin. Aikaisemmin kirjoitinkin, että luottamuksen paluu vie kauan.

Sanoit hyvin, että ei ole takuuta, palaako vaimosi tunteet. Ei ole takuuta ei. Kuten ei alkoholisti voi antaa takuuta siitä, että ei enää joisi. Tai yleensä mistään ei voi antaa. On vain joka päivä herättävä uuteen päivään, siis SAA herätä, ja tehtävä siitä omansa näköinen niin, että illalla voi painaa päänsä tyynyyn hyvän omantunnon saattelemana. Itsellä oli pitkään toivoa, mies antoi sitä kuitenkin, ja vakuutteli, että raittius on hänen juttunsa nyt. Halusin uskoa, usko antoi toivoa. NYt ymmärsin eron entiseen. TOIVO oli kadonnut. Se tuntui ihan kuolemalta sydämessäni. Kysy vaimoltasi, että onko hänellä toivoa jäljellä, sillä se pitää yllä tulavaisuutta. Ainakin itselleni tämän ymmärtäminen oli käänteentekevää.

Meillä menee nyt asunto myyntiin, eli tulee ainakin taloudellinen ero. Jos raitistuu, katsotaan uudestaan, mutta vaikeahan sekin voi ola. On ihmisistä kiinni, ja rakkauden määrästä. Rakkaushan on piilossa alkoholismin takia, se ei sitä ruoki. Tulee piilostaan jos ja kun uskaltaaa ja sille on tilaa.

Muista kuitenkin, että raitistuminen toisen takia ei tuo niin hyviä tuloksia, kuin pelkän itsesi. Keskity itsesi hoitoon, toiseen et nyt voi vaikuttaa. Vaimosi aivan takuulla arvostaa sitä, ainakin itse sitä tein. Minulla mies kuitenkin selvästi yritti raitistua sen takia, että en lähtisi. Se ei kauaa kannatellut. Suosittelen, että harrastat, tuot normaalia iloa kotiin, etkä sure tulevaa. Tuskin voit muuten vaimosi päätöksiin vaikuttaa. If you love somebody, set them free. Jos hän rakastaa sinua vapaana, hän palaa luoksesi. Lisäksi, mitä enemmän panostat omaan hoitoosi, sitä paremmin vaimo sen ottaa. Hm…se toinen suhde. Sinullahan on ollut myös suhde, Alkoholin kanssa, se on vienyt tunteitasi pois vaimosta. Kun meillä mies oli alaknut salaa juoda, epäilin hänellä olevan suhteen, käytös viittasi siihen. Suhde oli siis uudelleen syttynyt alkoholiin, joka muutti hänet hyvinkin nopeasti.

Nyt vain tsemppiä omaan itsesi suhteen, se kannaattaa loppupeleissä kuitenkin.

38

Hei, miten nyt voit AnonyymiAA, sinusta ei ole toviin kuulunut. Kaikki hyvin, toivotaan!

39

Hengissä ollaan ja 5 viikkoa raittiina. Jätin yhden AA kokouksen väliin, mutta kestin sen oikein hyvin.

Vaimon kanssa asutaan tavallaan asumuserossa, kuten jossain yhteydessä mainitsinkin. Pidin lomaa ja olin perheen luona. Tein ratsian vaimon tietokoneeseen ja luin kaikki skypeviestit, siis se vähä mikä löytyi tietokannasta vaikka kaikki oli yritetty poistaa. Hajanaisia sirpaleita, unix epoch aikaleimoja yms. tulkinnanvaraista.

Varoitukseksi kaikille ketä kiinnostaa, koneelle jää kaikkea mahdollista vaikka siivoaisikin.

Suhde on ollut paljon vakavampaa kun kuukausi sitten luulin. Mutta on nyt kuulemma ohi. Otin omasta mielestä hirvittävän riskin ja tunnustin vaimolle urkkineeni, kerroin miten sen tein ettei onnistu uudestaan. Yllättäen vaimo ei ollutkaan asiasta hirvittävän vihainen. Pyysi minua myöhemmin tuhoamaan kopiot ja tein niin hänen silmien edessä.

Ei pitäisi puhua vaimon suhteesta, sillä olen ymmärtänyt nyt mistä oli kyse. Tajusin jopa, kuten vaimo sanoikin, että tuo suhde antoi meille aikalisän. Ei tullut eroa silloin kun kaikki oli päin persettä. Tavallaan voin kokea tästä kiitollisuutta, edellyttäen että meidän välit korjaantuvat. Minun viha ei kohdistu vaimoon.

Keskusteltiin paljon. Minun olemus on muuttunut niin paljon, että sain siitä todella rohkaisevaa kehua. Huomasin itsekin miten pystyin olemaan vapautunut ja keskustelemaan siten, miten en ole koskaan ennen uskaltanut. Kaikki kyräily ja ahdistus meni pois. Nyt alkaa vaihteeksi jo näyttämään valoisammalta. Enkä halua palata siihen olotilaan joka oli juovana.

Vaimo ei tietenkään voi vieläkään luottaa minuun, ja rikoinhan minä luottamusta aika törkeästi etenkin kun jo tiesin mitä on tapahtunut. Se tulee viemään vielä aikaa ja eihän minun raittius ole kun vasta alkuvaiheessa. Erikoista on se, että ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia olla juomatta. Kaikki yritykset vähentää oli pelkkää kuivahuikkaa.

Pakko vielä mainita sivusuhteesta sen verran, että kun se oli päättynyt niin sen jälkeen vaimo ehdotti minulle avioliittoleiriä (joka tietysti ajatuksena tuntui minusta kun hirttolavalle meneminen).

Nyt kyselin asiaa uudestaan kun on mieli muuttunut ja ehkä oikeasti osaisin tehdä siellä muutakin kun ottaa piilohuikkaa ja kertoa homovitsejä.

Utelin vaimolta että osuiko näiden kahden tapahtuman ajankohdat sattumalta päällekkäin. Kuulemma sivusuhteen päättyminen oli yksi syy ehdottaa avioliittoleiriä kun oli sattumalta niistä lukenut ja lukenut hyvistä kokemuksista. Pakko se on vissin uskoa että vaimollakin on toiveita saada tämä vielä toimimaan. Se on tärkeä motivaatio minulle.

Yritän nyt voittaa luottamusta sikäli kun se onnistuu. Vaimo sanoi joskus minulle, että hänen tekisi mieli kirjoittaa minun veljelle ja selittää koko tilanne ja pyytää häntä auttamaan. Minä kielsin ehdottomasti tekemästä niin. Nyt kerroin itse henkilökohtaisesti. Jotain apuakin on luvassa.

40

Voi, miten kuulostaa hyvältä, tuo teidän tilanteenne, anonyymiAA (y)!

Hienoa on tietysti sekin, että olet löytänyt elämääsi uuden suunnan ilman päihteitä, jos noin voi sanoa, mutta vielä enemmin iloitsen tosiaan siitä, että näet valoa avioliittosi jatkumisessa :slight_smile:

Kuulostat jollakin tavoin niin samanlaiselta minun mieheni kanssa, mutta hän ei ole löytänyt tuota avautumisen keinoa kyllä vieläkään eikä ehkä löydäkään, jos ei ITSE halua siihen suuntaan kehittyä ja tee työtä sen eteen. Muistanko oikein, että sinä koet AA:n auttaneen siihen, että on löytynyt rohkeus puhua asioista niiden oikealla nimellä?

Eikö ole mahtava tunne, kun tajuaa, että maailma ei keikahdakaan radaltaan, vaikka uskaltaa puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Päin vastoin, se maaperä tuntuukin vahvistuvan :slight_smile:

Jatka ihmeessä samaan malliin! Ei muuta kuin valoisaa kevättä sinulle ja perheellesi :slight_smile:!