Hätä lähimmäisestä

[Vieraammaksi54]

Kirjoitan tänne tämän vaikka se ehkä kuuluisi “kotikanavalle”, mutta jotenkin tuli pakonomainen tarve tehdä olotilalleni jotain.
Siis olen itse alkoholisti, juonut liiallisesti vuosikymmeniä, mutta raitistuin kuin ihmeen kaupalla “sattumalla” pääsin vertaistukeen ja kerralla raitistuin. On ollut paljon hankalia aikoja mutta myös hyviä aikoja, ihmeellisen mukavaa elämä on kuitenkin ollut… paitsi nyt, nyt tuntuu etten ihan jaksa hymyillä ja ihastella raitista elämääni… syy on se että rakas läheinen ihminen tuhoaa itseään juomalla ja aineilla. En näe häntä mutta tiedän että menee lujaa alaspäin. Se huoli ja suru joka nyt ahdistaa on kova, kun en kykene auttamaan. Sehän se on kamalinta, kun ei tiedä enää miten voi auttaa, ja onko auttaminen vain huonompi vaihtehto kuin irrottautuisin kokonaan hänestä.

Toki minulle on sanottu, etten saisi olla tekemisissä enää, minun pitäisi laittaa välit poikki eikä enää olla tekemisissä, ihan sen takia, kun olen jo itsekin masennuksen portilla, mieli maassa ja itkuinen.

Ensimmäisen kerran tuli tänä aamuna, koko pitkän raittiuden aikana, ajatus että mitä tämä raittius kannattaa. Säikähdin ihan. kamala ajatus. Pelottava ajatus, että noinko se retkahtaminen tapahtuu… tulee liikaa henkistä kuormaa jota en kykene selvittämään niin mieli masentuu, tulee itsesääli yms.

Tulin tänne kirjoittamaan ihan sen takia, että puran sen johonkin pois. Ja ehkä tästä on apua jollekkin toisellekin, joka kamppailee liian suurten ongelmien kanssa, jotka muut ihmiset aiheuttaa.

Nyt jo helpotti kun kirjoitin, vielä kun kehtaisin tai uskaltaisin lähettää tämän. Me alkoholismin ympäröimänä eläneet ollaan päästy pois sieltä heveltistä niin sinne ei enää takaisin halua mennä. Ei missään olosuhteissa enään.

Niin on pakko irrottautua vaikka kuinka kipeää tekis, etten itse masennu liian suuren hädän murentamana. Nyt sen tajuan, ensin pitää auttaa itseä ennenkuin voi auttaa muita jne…

Ja kyllä sekin on tullut nyt selväksi että kuinka huolissaan minun läheiset olivat minusta kun juopottelin… anteeksi olen pyytänyt aiheuttamaani huolta ja häpeää.

[Metsanpoika]

Voimia @Vieraammaksi54

Pelottaa vastata, että löytyisi oikeat sanat pahaan tilanteeseen.

Tuossa hetkessä on tärkeää kerätä itselle voimavaroja. Lepää, nuku, syö hyvin ja ravitsevasti, käy ulkona liikkumassa hiukan, ehkä luonnossa, katsele puita, lintuja ja hengitä rauhassa…

Raittiina sinusta on apua, sitten kun se on ajankohtaista. Vaikka et välttämättä tekisi ja sanoisi mitään, raittiina olemassa olosi toimii esimerkkinä.

Luin kertomaasi myötätunnolla. Tiedän, että itselleni vastaava ‘kova paikka’ on vaaranpaikka alkaa juomaan, epätoivoon. En keksi siihen muuta apua kuin “pitää itsestä huolta, hoitaa/hoivata itsensä kuntoon” , sitten voi taas auttaa muita.

Sinun kirjoittamat oikeat sanat oikeassa kohdassa ovat tuupannut minua eteenpäin raittiuden polulla, sinun kokemus, vertaistuki. Kiitos. Koeta jaksaa vaikeiden hetkien yli, kyllä se aurinko taas joku päivä paistaa.

[Nellaelina]

Tää nyt voi kuulostaa tylyltä (ei ole tarkoitus!!!) mutta sun täytyy ensin keskittyä huolehtimaan itsestäsi. Happimaski laitetaan aina ensin omille kasvoille. En sano että välejä tarvitsee katkaista, hienoa että välität mutta oma hyvinvointi ensin! Voit kertoa että olet huolissasi ja että välität, kuuntelet ja olet tukena jos läheinen haluaa, enempää et voi tarjota Ja varjopuolena kuten varmasti itsekin hyvin tiedät niin harvoin se raitistuminen onnistuu ellei se lähde omasta tahdosta

Tsemppiä ja voimia vaikeaan tilanteeseen!

[Reinuke]

Ehkä on järkevämpää antaa asioilla mennää itse sinne minne ne menee. Esimerkiksi minä olen yrittänyt olla raittiina mutta pudonnut uusedtaan monta kertaa, ja huomasin että jos en ole saanut enää tukea mistään ja oli käytännössä koko maailma kääntänyt selän mun eteen, ainakin ensimmäisen kerran olen tehnyt itselle selväksi, että minulla on ongelma juuri alkoholin kanssa, ja en ole enää ikinä epäillyt että jos otan rajoitteet pois päältä, niin on heti tilanne sama. Ymmärrystä ei ole tullut siihen asti, kun oli jo täysin umpikatu edessä ja ei yhtään apua mistään. Näin olen sattunut vuonna 1996 AA:han. Vaikka en ole kyennyt pysyä raittiina kaikki ne vuodet, tietoa oli jo saatu, ja se oli koko ajan mukana, ja kenties ilman sitä kallista tietoa olisinko enää elossa.

[Vieraammaksi54]

Hei. Kiitos vastauksista ja tuesta.

No niin, nyt on kulunut aikaa ja tilanne edelleen aika pelottava, ahdistava, en uskalla edes ajatella koko asiaa, se käy liian voimille. Olen nyt vain yrittänyt pitää itsestäni huolta, liikunta on yksi hyvä asia elämässäni. Luonto ja liikunta. Ja nykyään myös, ihme kyllä, sukulaisia on tullut läheiseksi, mistä olen kiitollinen. Luulin että en voi sukulaisten kanssa jakaa näitä asioita, mutta kumma kyllä voinkin. Erilaisia mielipiteitä on, ja myös kokemuksia joista olen saanut apua. Sehän se on tärkeintä että uskaltaa jakaa omia kokemuksia rehellisesti. Olla ihminen eikä kone.

Minulla kun on ollut vähän sellainen elämäntyyli että olen kait suorittanut tätä elämää, että kaikki menis hyvin, olisin “hyvä ihminen” nyt kun olen raitis, ennen olin huono. Se huonommuuden tunne suvun keskellä on ollut se este etten ole kaikkia kertonut, enkä toki kerro vieläkään, jotkut asiat vien hautaan mennessäni, niitä ei tarvi kenenkään tietää. No, terapeutti ja pappi ovat ne kuulleet. Raittiuden alussa olin niin syvällä itseinhossa että oli pakko käydä ripittäytymässä ja se kyllä auttoi kun pappi antoi synninpäästön, vaikken sen kummempi uskovainen olekaan.

Läheiseni puolesta pelkään edelleen, on ikävää tajuta että kuolema voi korjata. kun ihminen ei enää itse ymmärrä tilaansa niin on kamalaa katsoa vierestä. Itse pääsin raittiiksi ihan viime tipassa etten pudonnut ihan pohjan läpi, muistan etten minäkään ymmärtänyt tilaani. Sitten vuosien päästä raittiina ollessa uskalsin katsoa menneisyyttä, ja tajusin etten oisi jaksanut enää kauaa sitä elämää, koska olin aika itsetuhoinenkin, enkä millään ymmärtänyt että viina vain lisäsi ongelmia, että ongelmia ois pitänyt alkaa setvimään selvinpäin ja olemalla selvinpäin. Eikä vain syytellä muita. Minä olin ahkera syyttelemään muita, no onneksi en enää. Nyt vain kestän tämän päivä kerrallaan, “tämäkin menee ohi” sanonta. Niin se menee, vuoden päästä tilanne on jo toinen.

[metsänpeitto1]

@Vieraammaksi54

No niin, nyt on kulunut aikaa ja tilanne edelleen aika pelottava, ahdistava, en uskalla edes ajatella koko asiaa, se käy liian voimille. Olen nyt vain yrittänyt pitää itsestäni huolta, liikunta on yksi hyvä asia elämässäni. Luonto ja liikunta.

Voimia kovasti sinulle!

Tuo on hyvä ajatus yrittää pitää huoli omasta hyvinvoinnistaan siinäkin tapauksessa, että joku läheinen on huonossa jamassa.

Minä olen vuosia pelännyt, että ex-puolisoni kuolee juomiseen. En asiaa koko ajan aktiivisesti mieti, mutta se jäytää taustalla. Aina tulee uusi notkahdus alaspäin, uusia ongelmia, ja suru valahtaa läpi koko kehon. Miten kauan tuon ihmisen elimistö enää kestää..

Hän tykkää koirasta ja viimeksi lyhyesti nähdessä oli sydäntäsärkevää katsoa hirvittävässä humalassa olevaa ihmistä paskaisessa kämpässä sohvalla istumassa ja halaamassa koiraa, joka hyppäsi hänen syliinsä.

@Vieraammaksi54

Minä olin ahkera syyttelemään muita, no onneksi en enää. Nyt vain kestän tämän päivä kerrallaan, “tämäkin menee ohi” sanonta. Niin se menee, vuoden päästä tilanne on jo toinen.

Päivä kerrallaan nämä huolen täyttämät vaiheetkin eletään. Ihmettä voi toivoa, kovin paljoa muuta ei ole tehtävissä.

Tuo syyttelyhomma on kyllä mielenkiintoinen. Juodessa tosiaan helpimmin syyttelee muita ja on isot odotukset ja vaatimukset nimenomaan sille, miten toisten tulisi toimia.

Raittiina pystyy paremmin ohittamaan jotkut sanomiset ja tekemiset, ei juutu jurnuttamaan tai ole katkera. Mittasuhteet säilyy järkevinä ja sellainen juovan ihmisen herkkähipiäisyys katoaa.

Ehkä sen oman väärän ja liiallisen syyllisyydentunteen ja häpeän pystyy käsittelemään paremmin, eikä nakkaa sitä (alitajuisesti) toisten niskaan syyttelemällä heitä.

Mukavaa ja raitista päivää! Tuo raskaampi vaihekin jossain kohtaa helpottuu, päivä kerrallaan eteenpäin.

[Vieraammaksi54]

Kiitos tuesta. Sehän tässä onkin jännää ja välillä tuskallista tajuta, ettei voi joihinkin asioihin vaikuttaa tässä elämässä, eikä saisi itse jäädä huoleen ja auttamaan ihmisiä, jotka eivät apua halua eivätkä ymmärrä sitä edes tarvitsevansa. Omituista se on. Päästää irti. Jättää. Ja kun olen sellainen, etten millään osaa jättää ketään oman onnensa nojaan, vaan yritän olla muka avuksi ja sitten huomaan, että hohoijaa taas minua käytettiin vain tylysti hyväksi. Sitten tunnen häpeää, kun olen niin tollo, etten tajua, kuinka jotkut ovat sellaisia että käyttävät vain toisia hyväksi.

No onneksi en ole ainoa jolle näin käy.

ja ymmärrän miksi join ja miksi alkoholi oli niin koukuttava. Oli helpompi juoda mukana ja mennä hulluihin juttuihin mukaan mitä juomareissuilla sattui.. toiset nauroivat aamulla ja minä häpesin, itkin ja häpesin. Se oli ero meidän “jengissä” nuorena, että muilla oli hauskaa ja minulla ei. Ja se sama jatkui koko juomakauteni, häpesin juomistani, se ei ollut koskaan mitään sivistyneesti illan istujaisissa otettuna, vaan join aina sammuksiin. Siitä sainkin aina kuulla että miksi juot niin paljon, pilaat koko illan kun olet niin humalassa. Loppu aikana joinkin aina yksin. Olin yksin muutenkin. Mutta siitä onneksi pääsin raittiiksi.

Siksi ymmärrän tuota läheistä kun itse on sen kokenut, en minäkään ymmärtänyt että alkoholi toi kaiken ongelman elämääni. Kun raitistuin, aloin setviä elämääni ja ajatustapaani ja siitä se lähti, uusi elämä. ei tämä aina ole helppoa mutta selvinpäin asiat näkee selvemmin. Ja tosiaan ensin huolehtia omasta hyvinvoinnista, koska olen kait tällainen toisista huolehtija, ihan liikaa huolehdin, olen huomannut, no onneksi huomasin…

[Vieraammaksi54]

Luin välillä muiden kirjoituksia ja ihanaa, tajusin että olen taas menossa samaan vanhaan ansaan. eli liikaa yritän mielistellä lähiympäristöä, ettei vain kukaan suutu, kukaan hauku minua, arvostele, moiti.

minun ongelma on kait se että olen traumatisoitunut jo lapsena, myöhemmin juoppojen seassa joutunut väkivallankin kohteeksi, eli pelkotilat on sieltä, ahdistus tulee sieltä, menneestä. Ei niistä pääse näköjään irti. Luulin että olen terve ja hallitsen menneen, no nyt on myönnettävä että traumat puskee esiin välillä, mutta mutta nyt voin ne ymmärtää että ne on vain menneisyyttä, nyt ei tarvi pelätä, nyt ei ole syytä ahdistua, kunhan en mene sellaiseen mistä tulee ahdistus ja koen että en halua mennä. Minun ei ole pakko mennä mihinkään missä koen etten ole ns. turvassa, vaan joudun ehkä ilkeän sairaan ihmisen loukkaavien sanojen kohteeksi.

[Fincoco]

@Vieraammaksi54

Oli helpompi juoda mukana ja mennä hulluihin juttuihin mukaan mitä juomareissuilla sattui.. toiset nauroivat aamulla ja minä häpesin, itkin ja häpesin. Se oli ero meidän “jengissä” nuorena, että muilla oli hauskaa ja minulla ei. Ja se sama jatkui koko juomakauteni, häpesin juomistani, se ei ollut koskaan mitään sivistyneesti illan istujaisissa otettuna, vaan join aina sammuksiin.

Tämä oli itsellänikin. Kaikki oli aina niin huvittuneita illan hölmöylyistä ja heillä oli niin hirvittävän hauskaa afteregenissä muistella illan kohellusta mutta minä en paljon nauranut. Ahdisti suunnattomasti kännipäissä puhutut jutut ja kaatuilut. Olen miettinyt että ehkä näitä kavereita ei aidosti huvittanut illan hölmöilyt. Ehkä se oli heille suojautumiskeino, lyödä leikiksi joskus vasrallisetkin tempaukset tai ilkeät puheet. Ehkä he yrittivät työntää oman ahdistuksen syrjään nauramalla. Olen myös miettinyt että kumpi näistä kahdesta tavasta on vaarallisempi… minusta se huumorin repiminen itsensä vahingoittamisesta. Ehkä se ahdistus suojelee vielä pahemmalta kohtalolta ja sen myötä saa motivaatiota muuttaa elämäänsä. Naurajat ja kikattajat hukkuu viinaan ehkä todennäköisemmin jos on taipumusta alkoholismiin. Naurava alkoholisti menee hautaan kikattaen kurjuttaan

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Uusi vuosi ja kuin uusi mieli, ihmeellistä miten ihmisen mieli toimii kun antaa itselleen aikaa ja rauhaa toipua, siis kaikista elämän kolhuista mitä tulee ja sitten myös nauttia rauhasta mikä tulee sisälle myllerryksen jälkeen.

En ois uskonut että näin käy, että ei enää ole niin kauhun sekainen olotila vaan hyväksyn asiat joille en voi mitään. Ehkä, jos en itse olisi alkoholisti ja elänyt alkoholistin hullun rohkean, karmean kaaottisen elämän niin ehken ymmärtäisi näin hyvin että jokaisen ihmisen on itse löydettävä itsestään halua elää ja olla raittiina. Mutta se pelastava köysi löytyy ja siihen on tartuttava, siitä on pidettävä kiinni, tuntui miltä tuntui ja alussahan oli aika karseita olotiloja masennus, ahdistus, pelkotilat, paniikkihäiriö ja häpeä, syyllisyys ym. Ilman ryhmän tukea en ois selvinnyt, se on ihan selvä asia. Perhe, omaiset, eivät ymmärtäneet mitä kävin läpi, heidän mielestään vain lopeta juominen ja ala elää kunnolla, ja se on siinä, seku vain alkaa elämään kunnolla. silloin useampi vuosi meni ennenkuin sisäinen olotila rauhoittui, mutta onneksi sitä ei tiennyt alussa, sitä vain oli päivä kerrallaan juomatta tuli mitä tuli.

Nyt, kun oli tuo henkinen kriisi ja hätä, ymmärsin sen, että miten helposti voi sortua takaisin juomaan, jos ei kestä tuota olotilaansa. Ahdistusta. Hätää.

Mutta nyt olotila on huomattavasti helpompi jo. Ahdistus on lieventynyt,

Ja tässä tuleekin se huomio minkä tein, että vain päivä kerrallaan, menettämättä toivoa ja uskoa parempaan huomiseen! Vaikkei mikään muutu ulkopuolella, niin oma sisäinen olo muuttuu. Toivottavasti en hehkuta liikaa ettei vain… kaikenlaiset varoitukset tulee mieleen ja hymyilyttää, että jospa en nyt uskoa kaikkea mitä joskus joku on sanonut.

[Cariettax]

Älä missään nimessä ota tätä pahalla kun sanon. Sinä et ole huono ihminen eikä sinun tarvitse mielistellä ketään. Minullakin on ollut tuo sama tarve ja se on lähtöisin siitä, kun minua kiusattiin koulussa lapsena. Terapian ja vuosien itsetutkiskelun myötä tajusin, että riittää, kun en tahallaan vahingoita ketään. Mielipiteitä riittää jokaisella asiaan kuin asiaan, ja jos joku ei pidä minusta, niin en voi sille mitään. En itsekään pidä kaikista ihmisistä, mutta riittää, kun käyttäytyy asiallisesti. Kaikki meistä ovat samanarvoisia, kaikilla on oikeus olla täällä ja ennen kaikkea oikeus olla oma itsensä.

Sanon tämänkin suoraan. Pyrkimys miellyttää muita on ymmärrettävää, mutta se kuluttaa enemmänkin omia voimia. Ei voi tietää, muuttuuko toisten mielipide itsestä sittenkään, vaikka niin tekisi. Ja ennen kaikkea kukaan ei voi olla vastuussa toisesta aikuisesta. Minulla oli aikaisemmin suorituspaineita kaikesta; piti opiskella ja saada äkkiä tuloksia aikaiseksi, piti yrittää edetä työssä, tehdä sitä ja tätä ja tuota. Jossain vaiheessa havahduin kysymään itseltäni, miksi tein sitä; teinkö sitä itseni takia, vai saadakseni ympäristön hyväksynnän. Vastaus oli, että halusin, että elämäni näyttää menevältä. Tajusin, että ei se niin voi mennä. Olen onnellisin, kun istun kotona lukemassa tai kutomassa tai tekemässä muuta. Ja se riittää. Jos jollekulle jostain syystä ei riitä, niin kyse ei ole siitä, että juuri minun elämäni tulisi olla täydellistä ja menevää, vaan siitä, että se on jonkun toisen ihannekuva ”hyväksyttävästä” elämästä.

Taisin mennä vähän sivuraiteille ja nepsytaustani takia en aina osaa ilmaista itseäni oikein. Se saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta ensin on aina varmistettava oma hyvinvointi. Luin kerran esimerkkitapauksesta, jossa sanottiin, että jäihin hukkuvalle ihmiselle tulee heittää kaulaliina jotta hukkuva pelastuisi. Jos taas menee jäihin toisen seuraksi, joutuu itsekin pulaan. Kun sen kaulaliinan heittää, toki sitä toivoo, että toinen tarttuu siihen, mutta jos ei, olet ollut siinä jään reunalla ja tehnyt parhaasi auttaaksesi. Ja tässäkin esimerkissä ammattilaisilla on parhaat välineet siihen, että se jäihin pudonnut saadaan ylös.

Kaiken kaikkiaan riittää, että ei aiheuta muille tahallaan mitään pahaa. Kukaan ei kuole siihen, jos ei aina jaksa miellyttää muita. Mutta ennen kaikkea on tärkeää olla välillä itsekäskin ja vetää omat rajansa jaksamisen suhteen. Meistä ei kukaan ole täydellinen. Tuo sana ”itsekäs” ei ole paras mahdollinen, koska ei itsestä huolehtiminen mitään itsekkyyttä ole. En oikein keksinyt tuohon sopivaa sanaa.

[Hiiri]

@Cariettax

Pyrkimys miellyttää muita on ymmärrettävää, mutta se kuluttaa enemmänkin omia voimia. Ei voi tietää, muuttuuko toisten mielipide itsestä sittenkään, vaikka niin tekisi.

Tämäpä juuri. Kun jatkuva miellyttäminenkin on asia, mistä kaikki eivät ihan hyvästä syystä pidä. Eli miellyttämälläkään et yksinkertaisesti koskaan miellytä kaikkia. Et vaikka kuinka toivoisit. Ennemminkin ikuinen miellyttäjä saattaa olla paitsi hyväksikäytettävä, myös jollakin tavalla epävarmuutta herättävä. Kun ei koskaan varmuudella tiedä onko hän nyt oikeasti jotakin mieltä vai esittääkö vain. Rehellisyys ja avoimuus ovat ainakin minusta paljon tavoiteltavampia piirteitä kuin ehkä perinteisesti joustavuudeksi tai kiltteydeksi kutsuttu mielipiteettömyys tai mielistely. Kohteliaisuutta ja kunnioittavia käytöstapoja tietenkään unohtamatta.

Ja minulla itselläni nimenomaan on asian kanssa paljon haasteita edelleen. Muiden reaktioiden pelko ja omat huonommuuden tunteet istuvat todella tiukassa.

Mutta itsemme kanssa me joka ikisen päivän elämme. Siksi juuri sen seuran olisi hyvä olla turvallinen, eikä tuhoava.

[Cariettax]

Hyvin totta ja erittäin hyviä pointteja. Minulla oli tilanne, jossa välit erään kaverini kanssa eskaloituivat. Hänellä oli pakkomielle löytää hyvä mies ja tarve 24/7 keskustelulle milloin mistäkin aiheesta. Yritin monesti sanoa, että haluan nyt rajata kanssakäymistä kaikkien kanssa, mutta ei mennyt perille. Lopulta sitten kaverini alkoi jälleen kerran haastaa riitaa ja provosoida, ja silloin katkesi kamelin selkä. Puhuin suuni puhtaaksi ja sanoin, että kun hän kerran aikoo katkaista välit niin pitäköön sanansa, koska minun ei jatkuvasti tarvitse sietää sitä provosointia. Kaiketi haki sillä jännitystä elämäänsä. Alkuun välien katkeaminen suretti enkä varmasti itsekään ole täydellinen kaveri, mutta minulla on paljon sellaisia kavereita, jotka eivät tuolla lailla käyttäydy.

Ennalta ei aina mitenkään voi välttämättä vaikuttaa siihen, katkeaako jokin ihmissuhde vai ei ja mistä syystä. Elämässä sattuu kaikenlaista. Varmasti tuo entinen niin sanottu kaverini haukkuu minua kaikille, mutta se on oikeastaan minulle se ja sama. Eli yritys miellyttää olisi ehkä kantanut tätä ihmissuhdetta, mutta tiedän, että sen hinta olisi ollut minulle liian kova.

[Vieraammaksi54]

Hyvää loppiaista. Elämä on, joskus ihan monimutkaista, joskus helppoa ja kaikki sujuu ilman miettimättä. Tänä aamuna mietin että pitäis alkaa hyväksymään ettei kaikki mene niinkuin haluan. Hyväksyä mitä voin muuttaa ja mitä en. Voinko hyväksyä rauhallisesti ilman pelkoa ja ahdistusta elämäntilanteeni sellaisena kuin se on. Taas toisaalta hyväksyä että olen tällainen, hauan tiettyjä asioita elämääni ja se ei ole väärin. Vaikka ympärillä on ihmisiä jotka eivät halua samoja asioita, ja he arvostelevat melko suorin sanoin minua. Mikseivät he halua samaa kuin minä, miksi jotkut tyytyy sellaiseen joka minusta näyttää ahdistavalta, tylsältä ja omituiseltakin.

Kaikenlaisia sääntöjä, olettamuksia miten pitäisi elää, toimia, olla vanhempana, puolisona, ystävänä. Olen erilainen ihminen kuin lähipiirissä olevat. Niin, minäkin yritin silloin kauan sitten, mutta nyt tajuan että tarvitsin siihen alkoholin, että jaksoin näytellä sitä mitä minulta odotettiin. Ihan tajuan sen nyt kuinka yritin kovasti. Mutta oli pakko eriytyä siitä ympäristöstä mihin en sopeutunut.

Oikeastaan olen kiitollinen että olen uskaltanut elää kuitenkin oman näköistä elämää, pelkäämättä mitä sitten jos. Ja toivon että myös läheiseni uskaltavat elää omaa elämää.

On tämä mielenkiintoista….

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Nukuin ilman nukahtamislääkettä, siksi olokin on rennompi, kait. tai en tiedä, ehkä olen tällainen häilyvä, välillä pelokas, välillä rento, en tasainen ole. Niin, vaikka olen yrittänyt antaa sitä kuvaa ympäristööni että “osaan ja voin”, jaksan, uskallan, tai ei se ole valheellinen kuva, kyllä minä uskallan, ja osaankin jotain, ja jaksan aika paljon. Jopa siedänkin aika paljon.

Irtipäästäminen. Ei enää kantaa huolta sellaisesta jolle en voi mitään, siis toinen ihminen haluaa elää tietyllä tavalla, tai oikeastaan ei osaa tai ei ymmärrä että voi tehdä toisin.

Miten minä kuvittelin että toinen ihminen muuttuu, kun yritän neuvoa, ohjata…

Jännä juttu nyt, minun pitää miettiä, miettiä rauhassa… mitä oikein touhuan, ottaa vähän taaksepäin ja olla ihan rauhassa. “Elää ja antaa elää”

Kirjoittaminenkin hieman tökkii kun mieli on niin rauhallinen, oisko ihan seesteinen. Uni on kyllä tärkeä, ja tuo että saan itseni rauhoittumaan pelosta ja ahdistuksesta, ja ilman lääkkeitä. Jokin sellainen huoli, pelko ja hätä on poissa, voin olla ihan rauhassa. Ja että se voi tulla takaisin, mutta nytpä muistan että “sekin menee ohi” kun en pakkomielteisesti ala pitämään siitä kiinni….

hyvää ja raitista viikkoa!

[Cariettax]

Minä roikuin ennen kaikissa ihmisissä ja meni todellakin tunteisiin jos joku ei pian vastannut viesteihini. Jotenkin ehkä ajattelin että lakkaan jollain tasolla olemasta jos kukaan ei ns. Validoi minua. Annoin muiden liikaa määritellä itseäni mutta toisaalta luulin että kaikki naureskelevat minulle ja pettäisivät luottamukseni heti kun vain saisivat siihen mahdollisimman paljon minua satuttavan tilaisuuden.

Sittemmin sain lääkityksen joka helpotti tilannetta ja vuosien myötä rakensin eräällä tavalla itseni uudelleen. En enää hajonnut siitä jos joku ei vastannut viesteihini. Aloin myös miettiä, mitä minä itse ihan oikeasti haluan. Ja minä olen onnellinen kun oleskelen itsekseni. Minun on kuunneltava omaa sisintäni ja pidettävä huoli omasta hyvinvoinnistani. Eikä siihen ole yhtä ja oikeaa tapaa joka pätee kaikille. Joku voi parhaiten ihmisten keskellä, toiset itsekseen. On muistettava, että jokainen meistä on uniikki ja ainutlaatuinen. Jos joku toinen yrittäisikin määritellä minut niin se ei ole koko totuus koska vain minä itse tunnen itseni täysin ja minun on itse määriteltävä oma elämäni, omat rajani ja uskallettava myös sanoa oma mielipiteeni. Muillakin on siihen oikeus joten miksei minullakin?

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Hyvin nukutun yön jälkeen maailma ja ympäristö tosiaan näyttää paljon mukavammalta. Ahdistus on edelleen pois, en tiedä mitä tapahtui mutta olen kiitollinen että synkkä mieli vaihtui tähän kevyempään ja valoisampaan mieleen. Ehkä se tosiaan on niinkuin muissakin addiktioissa että on mentävä pohjaan ennenkuin uskoo että on muutettava suuntaa, ettei tuhoudu.

Tämä läheisriippuvaisuus on näköjään kauhistuttava vamma, itse itselleen tekee pahaa kierimällä pahassa olossa ja suurennellen myös ahdistusta.

Pelko, se on se pahin mikä minulla on, pelkään aivan liikaa milloin mitäkin. Sitten kun se pelko hellittää on ihan kuin painolasti sisuksista pois, on helpompi hengittää, ajatella tulevaisuutta yms. Olen ollut ihan nuoresta lähtien liian riippuvainen muista ihmisistä, ja ripustautunut johonkin ihmiseen vain sen takia ettei tarvi olla yksin, tai ihmisryhmään. Eihän siinä mitään pahaa ole jos on jonkin ryhmitymän jäsen, kunhan se on terveellä pohjalla, ryyppyporukat, kapakan seura yms. ei ole se turvallisin, mutta sinne menin nuorena kun en muutakaan kait löytänyt ja en osannut yksin olla. Mutta nyt on ihanaa kun uskallan yksinkin olla, elää ihan yksin ilman että pelkään että jotain kauheaa tapahtuu.

Näin on hyvä. Kiitollinen raittiista aamusta ja tästä että saan kirjoittaa…

[Cariettax]

Mä tiedän tuon pelon tosi hyvin ja tosi mahtavaa että nyt on mennyt paremmin! Nämä muutokset yleensä ainakin omalla kohdalla lähtee pienistä asioista. Tässä kun olen käynyt elämääni läpi niin olen huomannut, että esimerkiksi sukupuolielämäni on ollut suurimmaksi osaksi suorittamista sekin. Olen halunnut ns. Hoitaa homman mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman äkkiä niin, ettei toinen keksi esimerkiksi alkaa nauraa minulle kesken kaiken tai ettei tulisi sellaisia puheita takanapäin etten muka osaa. Kaikki on ollut mekaanista suorittamista. Vasta vähän aikaa sitten kävi niin että osasin olla aidosti läsnä ja se oli hyvä ja eheyttävä kokemus. Siltikään minkäänlaiset ihastumiset tai muu säätö romanttisella puolella eivät vain yksinkertaisesti mahdu elämääni. En yhtään jaksa ajatella sitä että miksi joku ei vastaa tai muuta.

En myöskään ole ottanut yhteyttä siihen entiseen kaveriini joka vaati ihan koko ajan huomiotani ja haastoi riitaa jos ei muuta jännitystä elämäänsä saanut. Mutta olen kasvanut ihmisenä terveeseen suuntaan ja olen riittävän vahva elämään ilman haitallisia ihmissuhteita. Ei minun eikä kenenkään muun tarvitse moista jaksaa

Aiemmin ajattelin myös niin, että minun tulee ottaa toisten huolet kannettavaksi ja tehdä niiden eteen jatkuvasti kaikkeni. Ei tarvitse. Aikuisten ihmisten tulee itse loppupeleissä kyetä ne ratkomaan ja oma hyvinvointi on aina se ensisijainen. Jos joku muuta väittää niin on hyvä kyseenalaistaa se että mistä moinen ajatus. On hyvä keskustella ja antaa näkökulmia mutta jokainen tekee kuitenkin itse omat päätöksensä.

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Huomasin tässä yhtenä päivänä että olen aika itsekeskeinen ollut viime kuukausina. En ollut huomannut kysyä eräältä läheiseltä että miten hän voi ja tarviiko apua, kun hän sairastui. Oletin kait että muut hoitaa hänet. Aivan hävetti kun viimein kysyin tarviiko apua ja pyysin anteeksi ja selitin että olen ollut niin omien ongelmien kimpussa että se vaikuttaa jo aika itsekeskeiseltä, omaan napaan tuijottamiselta, mikä onkin totta kun on huolia ja pelkoa niin sitä näköjään käpertyy omiin oloihinsa hautomaan niitä eikä tajua ympäristöä. Mutta onneksi havahduin. Siitä kiitos vertaistuki ryhmille ja tännekkin, kun lukee muiden kirjoituksia tajuaa miten itsekin toimii.

Pelkoa on edelleen jonkin verran. Mutta hoen itselleni etten voi mitään toiselle aikuiselle ihmiselle, hän tekee mitä tekee ja vastaa itse seurauksista. Mutta minä vastaan itsestäni, jos esim. autan rahallisesti toisia niin paljon että menetän liikaa rahaa ja joudun itse ahdinkoon niin se kyllä on ihan minun oma syy. tai jos liikaa mietin muiden asioita jää omat asiat hoitamatta.

Hyvää viikonloppua ja raitista sellaista!

[Cariettax]

Mä en sanoisi tuota itsekkyydeksi. Omalla kohdalla ainakin ymmärrän hyvin sen, jos joku ei välttämättä tietyllä hetkellä jaksa auttaa. Kaikilla on omat ongelmansa ja sen pitää riittää, että kuuntelee jos vain jaksaa. Sä olet ihan oikeassa siinä, että jokaisen tulee itse vastata omasta voinnistaan. Ammattilaisilla on paras kapasiteetti auttamiseen, koska he eivät ota kenenkään asioita liian henkilökohtaisesti ja siinä on tietty etäisyys.

Minäkin autoin erästä entistä kaveriani monella sadalla eurolla eikä olisi pitänyt. Aina piti muka saada hetkellä x takaisin mutta eipä tullut. Takaisinmaksu siirtyi ja siirtyi. Meillä meni sitten välit muista syistä poikki mutta aion muistuttaa tuosta velasta heti kun olen ensin saanut kunnolla etäisyyttä häneen.

Olen antanut esimerkiksi perheenjäsenelle erään huonekalun jota en itse enää tarvinnut. Se maksoi paljon, mutta en tasan halua ottaa häneltä senttiäkään vaan annoin sen omasta tahdostani ilmaiseksi. On ihan eri asia auttaa läheisiä juuri tuolla tavoin. Tämä sukulainen ryntäsi heti ensimmäisenä apuun kun tarvitsin apua kiperässä elämäntilanteessa ja auttoi ratkaisevan paljon.

Minua kuitenkin ärsyttää se jos luvataan jotain mikä ei sitten pidäkään. Ja tämä rahankuppaaja suuttui siitä kun pidin kerrankin puoleni hänen ilkeilyään vastaan. Ei sellainen henkilö ole mikään oikea ystävä koskaan ollutkaan. Minulla on aidosti vilpittömiä ja hyviä ystäviä joten en kaipaa ketään v*ttuilemaan tai kuppaamaan rahaa.

Muoks: omista rajoista puheen ollen. Minua pommittaa viesteillä eräs Euroopan ulkopuolella asuva tyyppi, jonka kulttuurissa naisen sanalla ei liene arvoa. Olen muutaman kuukauden ajan jo kerännyt todisteita häntä vastaan. Tyyppi laittaa viestiä parin viikon välein eikä ole sinänsä uhkaava mutta todella ärsyttävä kun mitään ei usko. Googlailin hieman aiheesta ja sain selville, että eurooppalaisissa instansseissa suojellaan kansalaisia niin, että myös sen ulkopuolella tehdyt rikokset kansalaisia kohtaan voidaan tuomita. Ilmoitin tämän tälle tyypille ja estin hänet. Nyt sitten rikosilmoitusta tekemään. Minä en enää hyväksy sitä, että rajojani rikotaan. Jos en halua puhua jollekulle niin minähän en puhu ja sen toisen pitää hyväksyä se. Hyvällä tai (laillisesti) pahalla.