Niinpä, ja miten päihdeongelmien suhteen voisikaan kukaan ulkopuolinen sitä toteuttaa, kun ainakin omassa tapauksessani alkoholinkäytön juuret vievät niin henkilökohtaisiin ja monessa mielessä yksityiskohtaisiinkin tekijöihin. Olen alkanut nyt päästä niille juurille ja siksi juomista vastaan on helpompi taistella. Omassa tapauksessani yksi ehkä keskeisimmistä tekijöistä oli oivaltaa tarpeeni kelvata joukkoon sekä ymmärrys pelosta, jota ihmisjoukoissa ja sosiaalisissa tilanteissa tunnen.
Se voima onkin ollut minulla aiemmin hukassa. Minulle tuo voima voisi merkitä sitä, että ymmärtämällä ahdistusten ja pelkojen olevan vain tunteita, kykenen käymään ne läpi ilman alkoholia. Haluni olla ilman alkoholia on tällä hetkellä niitä tunteita vahvempi. Toisaalta olen myös alkanut oppia, millaisiin tilanteisiin minun kannattaa ylipäänsä lähteä halutessani pysyä raittiina.
Vuosi ilman tippaakaan alkoholia on vierähtänyt ja ensimmäisiä merkkejä paremmasta alkaa jo näkyä. Toisaalta samaan aikaan unohdus siitä, mihin alkoholinkäyttö voi johtaa, on alkanut houkutella maistamaan sen yhden lasillisen.
Kuluneen kesän aikana olen huomannut ajattelevani, että ehkä nyt onnistuisinkin juomaan ilman ongelmia. Olisin varmasti mennytkin tähän halpaan ja palannut niille sijoilleni, joista reilu vuosi sitten tänne ajauduin, ellen olisi muistanut kaikkia täältä luettuja keskusteluja ja neuvoja. Tänne kirjoittelu ja täältä saatu vertaistuki ovat siis olleet minulle edelleen tärkeitä, vaikken kuukausiin ole täällä aktiivisesti käynytkään.
Edelleen koen oman huonommuuteni musertavana. Kuinka koskaan voisin olla yhtä hyvä kuin muut, sillä kaikki humalapäissään tehdyt hölmöilyt ovat pysyvästi osa minua? Olen ikuisesti alkoholisti, vaikka en olekaan viime aikoina juonut. Sosiaalisten pelkojen kanssa olen tästä huolimatta edistynyt, mutta pitkä matka on siihen, että pystyisin olemaan ihmisten joukossa kuin kuka tahansa muu.
Onnellinen olen siitä, että jo vuoden olen saanut pitää hyvät asiat elämässäni enkä ole menettänyt niitä alkoholinkäytön tähden. Yhtenäkään aamuna en ole herännyt katumukseen.
Hei, kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä ja yhtä huonoja. Eivät ne ei-alkkikset ole sen kummempia kuin sinäkään. Kaikilla on luurankoja kaapissaan. Kaikkien luuranko ei ole viina, mut muitakin demoneja on.
Mua AA-laisena auttoi nelos- ja vitosaskeleet, joissa humalahölmöilyt purettiin ja jätettiin taakse. Miten olisi, jos kävisit juttelemassa hölmöilysi ulos jossain; psykologi, pappi, psykiatri tms.?
Näet itsesi melko varmasti ihan väärien lasien läpi. Olet arvokas ja hyvä tyyppi!
Moi Korkkari pitkästä aikaa. Hyvä kun pörrähdit paikalle, pysy jonkin aikaa mukana jos tuntuu oikealta. Yllä saitkin pari hyvää vinkkiä miten ja kenen kanssa käsitellä huonommuuden tunnettasi. Kuka sinua siitä jatkuvasti muistuttaa? Joku myrkyllinen ihminen vai pelkästään sinä itse?
Mokailut on mokailtu ja sillä selvä. Ei minua ainakaan huvita tippaakaan enää herkutella entisillä “uroteoillani”. Se oli silloin ja nyt on nyt. Voisitko ystävystyä sellaiseen ajatukseen, että töppäilyt on tehty “poikkeustilassa”?
Onneksi olkoon vuodestasi! Pakko tulla onnittelemaan kun oot stemppaillut minua ja muistan hyvin sinut täältä.
Andante tuossa esitti kysymyksiä mitä on hyvä miettiä. En minä, sinä tai kukaan muukaan sen huonompi ole. Oli kyse mistä tahansa. Kaikki ollaan samalla viivalla. Jokainen on oma ainutlaatuinen yksilö. Jokaisella elävällä olennolla on se tietoisuus niin ei me sen hyvempiä tai huonompia olla. Olet tärkeä semmoisena kuin olet. Yksi keino on räväyttää se kaapin ovi auki ja sanoa, että tässä olen. Sanoa ääneen se mitä itsessään inhoaa, vihaa. Miksi sinä olet huono? Tai kirjoita johonkin ylös tai sano se tätä lukiessa ääneen.
Mitä humalapäissään tehtyihin hölmöilyihin tulee, niin ne on tapahtunut. Mennyttä ei voi muuttaa. Se on tärkeää mitä tekee juuri nyt. Pitää olla itselleen armollinen. Annettava lupa olla tässä pohjalla minkä juominen on aiheuttanut. Ajateltava että joka päivä voi elämäänsä tehdä paremmaksi. Olen täältä omaksunut ajatuksen, että “elämä kantaa”(Smokki ja Sikari-nimimerkin AA:n korkein voima). Yritän silleen naiivisti suhtautua tulevaan, että kyllä tämä tästä; ei tässä ole mitään hätää; kaikki järjestyy. Yritän tuota hokea itelleni ja se tulikin tässä sulle kirjoittaessa mieleeni. Yritän kanssa miettiä että elämää eletään tässä ja nyt. Mennyt on mennyttä ja tulevasta en tiedä. Yritän kanssa omaksua ajatusta, että kaiken voi aina aloittaa alusta. Rakentaa elämää semmoisen näköiseksi kuin haluaa. Olla tyytyväinen mitä on. Yksi mistä voi olla aidosti kiitollinen on se että on selvinpäin. Humalassa olemme tarpeeksi mokaileet niin tosiaan aamulla ei kaduta niin paljon kun ompi tänään juomatta alkoholia.
Selviä päiviä sinne! Ja kaikille niitä haluaville!
ps. itekkään en oo kirjoitellut tänne viimeaikoina mutta seuraillut olen. Hengessä olen mukana. Tarpeeksi paininut alkoholijutun kanssa niin hiljalleen häviää takavasemmalle. Nyt painin muiden asioiden parissa siksi en oo jaksanut tänne kirjoittaa. Kaippa tässä juoppo hautaan asti ollaan, niin eipä sitä yhtäkään oteta sitten. Jos tulee jano niin vettä tosiaan siihen. Se ainakin vie janon pois. Alkoholi - ei.
Huomenta tänne, ja raitista sellaista. Luin ekan kirjoituksen ja sieltä täältä joitain, mutta se mikä kolahti oli tuo että toivon sydämestäni ja rukoilenkin jos siitä on apua että Korkkari pysyy selvinpäin. Sillä samaistuin täysin aloitukseen, olin ihan samanlainen nuorena, aloittelevana juoppona ja kyllä ympäristö jo minut tuomitsi että minusta tulee samanlainen kuin oli kylässä oleva juoppo huoraksi nimiteltävä nainen. Join aina itseni sammuksiin, oli pakko ylittää joku" raja" että sain rauhan, jos se jäi vajaaksi tuli kehoonkin ihan hirveä tuska. Enkä uskaltanut ottaa ellen tiennyt että vamasti viinaa riittää. yhtä saunakaljaa oli ihan turha yrittää ottaa, se ei onnistunut.
Kunpa olisi ollut tällainen keino silloin kun olin nuori, tai edes jotain apua, mutta ei siellä missä elin ollut muuta kuin haukkuminen, solvaaminen, nauraminen ja syyllistäminen että olen huono, tyhmä, tottelematon. “eihän siinä ole muuta kuin ei ota ryyppyä” sanottiin, tai pane tupakaksi, toinen pahe josta sain kyllä kuulla ihan tarpeeksi. En raitistunut noilla keinoin, vaan mitä enemmän moitittiin sitä kovmpi tuska saada lisää, kait se oli niin, en tiedä. mutta kun yksi ihminen sanoi että olet sairas, sinun pitää mennä hoitoon, ei haukkunut ei tuominnut, totesi vain, niin se upposi minuunkin. Senjälkeen aloin etsiä tosissaan raitistumista, ensin omin neuvoin, käytin kaikki konstit etten sortuisi enää, mutta aina vain sorruin uudestaan. Vasta sitten kun pääsin AA:han raitistuin ja suurin ihme olikin kun ei enää tarvinnut itse omin voimin päättää vaan sain myöntää olevani voimaton alkoholin suhteen ja jättää se Korkeimman huoleksi ja elää päivän kerrallaan ottamatta viinaa, oma teko on ettei ota ryyppyä ja luottaa siihen että Korkein varjelee.
Kaikki muu muuttuu ajan kanssa, minkälaisiksi, sitä ei voi tietää etukäteen. En minäkään tiennyt. luulin että saan hyvän työpaikan, rahaa ja perheen takaisin, kaikki menee hyvin. No, totuus oli toisenlainen ja sekin piti vain hyväksyä ja ottaa vastaan kun en saanut unelmia toteutettua.
Mutta suurin ihme oli se että vertaistuki auttaa, kun saa olla oma itsensä, kukaan ei naura eikä pilkkaa minulle. Hyväksynnän kautta ihminen uskaltaa alkaa muuttumaan.
Mutta sekin on mainittava, etteivät ympäristön ihmiset unohda kait koskaan, mutta se on vain hyväksyttävä ja nieltävä, aina se on valmiina, pilkka, kun joku vain sen heittää. Sekin on vain annettava anteeksi, ei muuten jaksa.
Kaikkea hyvää, ja etsitään oma polku mitä kulkea! “Elä ja anna elää” on hyvä sanonta.
Nimenomaan. Tuo loppu oli ehkä vähän negatiivissävytteinen mitä kirjoitin. Oma kokemus on siinä, että olen elänyt valheessa että kykenisin juomaan kuin muut. Välillä sitten huomannut että en pystynyt ja pitänyt taukoa juomisesta. Tauon loppupuolilla olen alkanut miettimään että kyllä kai sitä minäkin pystyn kun kaikki muutkin. Mutta kun olen joka kerta epäonnistunut niin olen sitten nyt päättänyt elää raittiina ja katsoa mitä se tuo tullessaan. Samoja ongelmia se ei tuo kuin juominen.
Koen henkilökohtaisesti parempana pysytellä ajatuksessa, että en kykene juomaan kuin muut. Hyväksymään sen. Useampi varmasti kokee samoin. Parempi näin.
Tarpeeksi kun olen saanut kokemusta että aina lähtee käsistä juominen niin joku ongelma siinä juomisessani on tosiaan ollut. Luulen, että samaan suuntaan lähtee jos kokeilisin juomista taas.
Hyvä siis tiedostaa, että on ongelma. Ratkaisu siihen on olla selvinpäin päivä kerrallaan. Turha kai sitä leimaa itelleen on lätkäistä kunhan tiedostaa että on ongelma juomisen suhteen niin ei juo.
Jos kymmeniä kertoja olen huomannut toistavani tätä kaavaa, että yritän juoda kuin muut ja aina epäonnistun. Niin miksi tosiaan kokeilisin vielä kerran?
