Minäkin päätin nyt liittyä tänne vähentäjien joukkoon.
Olen 50 + v naisihminen, ja ekat kännit olen vetänyt 18 vuotiaana. Ja vieläkin miltei muistan, kuinka hyvältä se humaltuminen tuntui.
Minulla oli nuorena kovin heikko itsetunto ja se alkoholi antoi lisää itsevarmuutta. Joskin kovin typerää sellaista. Tahtoi usein mennä sitten överiksi ja sitten koettiin oikein kunnon morkkiksia.
Monia vuosia, tai kymmeniäkin vuosia juomiseni rajoittui viikonloppuihin ja se oli yleensä vain yhtenä iltana. Mutta aina piti vetää ihan kunnon humala.
En edes olisi pystynyt seuraavana päivänä juomaan ja sitä aina vannoinkin toisille ja itselleni, etten ikinä pystyis juomaan kahtena päivänä peräkkäin.
No, olenpa saanut itselleni todistettua, ettei se niin ole.
Viimeisen kolmen vuoden aikana juomiseni on pikkuhiljaa lisääntyn ihan salakavalasti. Nyt juomiskertoja on viikossa 2-4.
Ja kun sille tietenkin jotain selitystä tarttis keksiä, niin se luisu lähti siitä, kun silloin 3 v sitten tapasin miehen, joka ei todellakaan sylje lasiin.
Niin tuli alkoholi mukaan kaikkiin yhdessä viettämiimme tilanteisiin.
Asumme erillämme, mutta esim. kun matkustelemme tms. yhdessä niin alkoa kuluu.
Hiljattain oltiin kahden viikon reissulla ja joka ilta vedettiin. Jos ei nyt ihan kaksin käsin niin kuitenkin.
Ei kai se niinkään haittaisi jos joisin vaan silloin kun vietämme aikaa yhdessä, mutta olen nyt alkanut juomaan yksin ollessanikin. Eilen viimeksi vedin lärvit eikä siihen tarvittu mitään miestä kaveriksi.
Olen ottanut tämän miehen kanssa montaa kertaa puheeksi, että yritettäisiinkö viettää yhteistä aikaamme joskus ilman alkoholia. Hän ei oikein innostu ajatuksesta.
Minulle on alkanut tulla tietynlainen inho koko juopottelua kohtaan. Myös muutokset itsessäni alkavat huolestuttaa.
Lähinnä muutoksilla tarkoitan minua vaivaavaa masennusta. Toki sille löytyy monia muitakin syitä, mutta oletan ettei viina ainakaan sitä tilannetta korjaa. Olen ollut enempi melankolinen luonne koko ikäni.
Nyt minulla on parhaillaan pieni kriisi tämän ko. miehen kanssa päällä ja tunnen itseni suunnattoman onnettomaksi.
Yritän varmaan kynsin ja hampain roikkua hänessä, vaikka järki usein kehottaakin toimimaan aivan toisin.
Olisi tuolla kaapissa pari viini pulloa ja eikö vaan jo pyörähtänyt sellainen ajatus mieleen, että jos vähän ottais. Vaikka sunnuntaipäivän kunniaksi. Mutta ei. Nyt puren hammasta ja se on todellakin ei!
Tällä hetkellä on kauhean levoton ja ahdistunut olo. Taidan lähteä vähän ulkoilemaan.
Hyvä kun kuitenkin uskaltauduin tänne kirjoitamaan. Olen jo jonkun aikaa käynyt täällä lukemassa teidän kirjoituksianne ja ajatellut, että tää vois olla minun juttuni.
Täällä on muuten paljon kirjoittajia, jotka osaavat todella hyvin ilmaista itseään.
Tämä minun kirjoitukseni saattaa nyt olla hieman sekavaa, mutta toivottavasti joku jaksaa tämän lukea.
.
