Naiseni muisti tätä päivää äskettäin kivalla kortilla missä liikuttava teksti. <3 Nähtävästi tärkeä asia hänelle myös…
Kiitoksia kaikille minua tukeneille ihmisille tässä ”Eroon viinasta”-projektissa! <3 Nyt on vuosi täynnä! Hienoja hetkiä olen saanut viettää tässä matkassa Teidän kanssanne. Se on nyt vihdoin totta. Vuosi juomatta on plakkarissa. Tästä on hyvä jatkaa. Monien mutkien kautta saavutin tämän virstanpylvään. Toivotan kaikille paljon tsemppiä alkoholismin nujertamiseen! <3 Tässä sitä sitten ollaan selvinpäin tasan 365 päivää ja nyt toivon mukaan elämä jatkuu samalla tavalla. KIITOS TEILLE! <3
Tuossa tuo lupaamani kakku :
Voikaa hyvin! <3
Nyt kohti uusia seikkailuja ja saa tosiaan nähdä mitä elämä tuo tullessaan…
Oikein lämpimät onnittelut Punatulkulle ensimmäisestä vuodesta! Ja kiitoksia kakusta, olipa hyvää (nam!). Ja nyt sitten toista raitista vuotta, tämän ketjun perusteella näkyy, että raittius sopii sinulle.
Kiitoksia onnitteluista! Ja kiva jos kakku maistui.
Kivasti sanottu monelta. Kynsilaukka sanoi, että raittius sopii minulle. Pitää pitää tuo mielessä tuo huomiosi.
Empä olisi kyllä heti uskonut itsestä, että kykenen olemaan näinkin pitkään juomatta. En varmaan olisi yksin siihen pystynyt. Ilman teitä ja tuota puolisoani. Vertaistuella(plinkillä) ja muulla tuella on ollut iso merkitys. Puoliso on aina muistuttanut minkälainen olen humalassa ja minkälaista se on olla siinä läheisenä vieressä kattelemassa touhuani. Plinkistä olen saanut monelta tukea. Joko suoraan minulle suunnattua tai sitten muiden juttuja seuraamalla. Hyvä paikka. Suosittelen kyllä muillekin jos haluaa tavoitella juomattomuutta!
Jatkelen samalla tavalla - päivä kerrallaan juomatta. Keveemmin askelin kuin aikaisemmin.
Vetäsin pameja kuutisen kappaletta ryhmään mentäessä kun pelkäsin puhumista. Viimeksi olin ilman ja olin iloinen kokemuksesta. Puhuin silloinkin ja tunsin mitä on olla täysin omana itsenäni tuommoisessa tilanteessa. En ole kovin rohkea, mutta se oma itseni oli koko ajan läsnä. Nyt ei ollut. Lähinnä vitutti tuo turrutus. Koko ajan viha noihin keskushermostoon vaikuttavista aineista kasvaa. Ihan täyttä paskaa.
Olen ujo ja herkkä. En oo kovin rohkea puhumaan asioistani. Ei minun ole pakko. Halusin, mutta itsesuojeluvaisto heräsi. Ei minun tarvitse olla muuta kuin mitä olen. Menen joskus lukkoon. Pelko sekoittaa pään - laittaa sen pyörälle. Invalidisoi minua… Mutta ihan sama… Elämä on minun kohdalla semmoista ja se on vaan hyväksyttävä vaikka pirun vaikeaa se on. Ja se tuntuu hyvältä kun yrittää olla se mitä on. Tuntui sen yhden kerran tuossa ihmisten keskellä ilman turrutusta. Ei lääkkeet mitään pelkoja poista vaan päinvastoin… Kai se on tässäkin sitä itsensä kusettamista, mitä Prossa sanoi hienosti, että “Se mitä haluaa olla on eri asia kuin se mitä oikeasti on.” .
Moikkis Punatulkku. Kun sulla on ilmeisiä vaikeuksia puhua vapaasti niin olisiko ehkä mielekästä harjoitella sitä jossain muualla kuin itseruoskintakerhossa? Nyt saan huutoa puolelta ja toiselta. Olen silti sitä mieltä. että itseapuryhmissä jengi harrastaa sielustrippausta sen verran aroilla alueilla että minä vedin jokaisessa ryhmässä alusta asti selvät rajat. Ei raha-asioita eikä suhdejuttuja. Mitä helvettiä nämä tyypeille kuuluu jotka eivät pysty kuitenkaan antamaan konkreettista apua? Jos ja kun mulla oli puhumisen tarvetta, selvitin nämä asiat ammattiauttajieni kanssa. Kuulostaa pintapuoliselta ja herääkin kysymys, tyssäsikö mun ryhmäkarriäärini aina luottamuksen puutteeseen kun itse annoin vain pintapuolista tietoa itsestäni. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että eivät muitten vastaavat jutut itseänikään niin hirveästi kiinnostaneet.
En minä ole tilivelvollinen kenellekään enkä jaksa uskoa maallikkokollektiivin parantavaan voimaan huippuvaikeassa teemassa. Viime ryhmässä - joka muuten oli paras tähänastista - mulla oli alusta lähtien hieman toisenlaiset odotukset. Organisaatio järjestää jonkin verran vapaa-ajan tapahtumia joihin otin mielelläni osaa. Mutta näitä on niin harvoin, ettei sen takia kannata istua missään jos ei oikeasti kiinnosta. Raittiuden kannalta ryhmillä ei ollut eikä ole ratkaisevaa merkitystä. Viimeiseen menin ehkäisemään ja lieventämään alkavaa toisen henkilön ongelmien aiheuttamaa stressiä koska en viitsinyt kantaa näitä jatkuvasti omille neuvojilleni. Ihan OK, mutta aikansa kutakin. Homma lähti väärään suuntaan.
Älä kuitenkaan muodosta mielipidettäsi mun kokemusteni kautta vaan omavoimaisesti. Ja mieluiten ilman nappeja. Muuten alat pelätä huomaavatko toiset sinun olevan jonkin aineen vaikutuksen alla. Herran jestas sentään!
Kokeile jotain ei suoraan ongelmiisi liittyvää yhteisöä jossa tunnet olosi kotoisaksi. Voi olla mikä tahansa. Äläkä mainitse sanallakaan ongelmistasi - mene vaikka vain kuuntelemaan yhtenä taviksena muitten tavisten joukkoon.
Vasta itse tulin AA-palaverista. Minä en itse myöskään ole mikään kovin puhelias tyyppi noin niin kuin IRL. Puhun sen mitä on puhuttavaa, mutta en kauheasti enempää. Rohkeus tulee aikanaan ja näin kuitenkin uskon tuohonkin tulevan vielä kohennusta.
Sen minkä itse olen noissa ryhmissä on huomannut, on se että siellä on ihan hurjasti sellaista porukkaa joilla on kyllä lennokkaita puheenvuoroja, mutta ne jutut ovat siis aivan puutaheinää. Ei ne liity mitenkään itse asiaan ja sisältävät ihan hurjasti sitä lennokasta AA-ideologian päähänsyöttämistä. Noiden juttujen takia ei kannata säikähtää.
Itse pidin myös alkuaikoina siellä sellaisia puheenvuoroja, joissa analysoin oikein hienosti kaikkia juttuja ja saihan sillä paljon hyväksyvää nyökyttelyä ja kehuja viisaista puheista. Mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelen, niin pääosin ne juttuni olivat ihan täyttä paskaa! Siis niissä oli juuri motiivi se hyväksynnän hakeminen ja niiden päännyökyttelyjen kalastelu.
Mä olen joskus aika rankastikin täällä kritisoinut tuota AA:ta, vaikka siellä siis itse käynkin hyvin satunnaisesti nykyään, mutta kyllä sillä oikeasti on ollut itselleni paljon sitä hyvääkin annettavaa. Mutta siis se valehtelu on ymmärrettävä lopettaa ja itsensä kusettaminen. Vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että ne päännyökyttelyt vähenee tai loppuvat jopa kokonaan. Mutta monella siellä on tosiaan se rooli päällä, jonka pauloissa he ovat. Ja onhan ne puheenvuorot todella valovoimaisia ja tällä tavalla, ei siitä minnekään pääse.
Mutta kuitenkin sitä oikeeta rohkeutta on se että uskaltaa olla oma itsensä. En itse tykkää alkuunkaan siitä sairastamisfilosofiasta, jonka uskominen monelle niin kovin tärkeää tuntuu olevan, mutta ei se sitä tarkoita ettei AA:lla mitään annettavaa voisi olla. Siellä käyminen on nimittäin itselleni opettanut myös sen, mihin ei nimenomaan pidä uskoa. Tänään taas kuuli sen “Me vs. nuo normaalit ihmiset” joka saa aina mulla niskavillat pystyyn, kun minä en vaan suostu siihen että tässä pitää nyt jotenkin tuntea itsensä huonommaksi ja erilaiseksi ihmiseksi, johon tuo vertaus siis ihan suoraan viittaa.
Mä olen alusta asti pitänyt siitä omasta linjastani kiinni ja minkä olen itse kokenut oikeaksi. Saan siitä ohjelmasta enemmän, kuin niiden vanhojen juoppostoorien ja kurjuuden muistelusta. Ja oli siellä tänään useampikin semmoinen ihminen, joista ihan aidosti näki huokuvan sellainen elämänilo, jossa se juova elämä on ihan oikeasti jätetty taakse. Noiden ihmisten ei tarvitse esittää mitään ja muuta kuin olla omia itseään, niin uskoakseni heidän vaikutus on se paras jonka juomista lopetteleva ihminen voi saada.
Onnittelut VUODESTA!!! Se on paljon se ja eteenpain sanoi mummo hangessa!
Nuo joukkosulkeiset. Ei ne kaikille sovi, ei. Ole niista pois, jos niihin meno on noinkin vaikeaa. Haittaa siita silloin vain on. Isekin kaksi kertaa mietin, kun joku ehdottaa joukkueharjoitusta. Jos ei tunnu omalta ja jo meno ahdistaa, niin ei sinne. Ei tule terapiavaikutusta silloin, ei.
Oma terapeutti, jos mahdollista. Ei kai me kidutusta kuitenkaan haluta!
Nähtävästi tärkeä asia hänelle myös…
:
