Hei Helisee, ootko koskaan törmännyt tällaisiin tyyppeihin?
file:///C:/Users/Omistaja/Downloads/Suuruusharha%20%E2%80%93%20Wikipedia.htm
Terve Särkynyt sydän, mä en tuolla linkillä päässyt mihinkään, vaan katsoin hakusanoja. Onhan tuota omassa elämässikin koettu, kun ei ole kyennyt mieltämään mitä kaikkea pystyy tekemään ja mitä ei. 
Tämä on mainio ketju. Helisee, haluaisin kysyä muutamia juttuja, vastaa, jos siltä tuntuu:) eli mikä sai sinut ensimmäisellä “kerralla” lopettamaan käytön? Ja onko sinun mahdollista saada kuitenkin raha-asiat ja muut vielä kuntoon vai meneekö kunnolla metsään? Saathan apua jostain? Ja mitä haaveita sinulla on nyt uuden alun jälkeen? Luonto minullekin tosi tärkeä. osaisipa valokuvata kunnolla, niin en muuta tekisi, kuin kulkisi metsissä. Jatka ihmeessä kirjoittelua, kiva lukea hyvällä suomella kirjoitettuja juttuja. Ja selvästi sinulla paljon älyä, ehkä alat myöhemmin kolumnoimaan;) tsemppa dig!!
Mä törmäsin vähän yli kakskymppisenä kaverin mukana AAhan tutustumaan. Hirveässä häpeätilassa karmean juoppomatkan jälkeen. Mulla meni usein överiksi. Mä en ymmärrä kun välillä kesti alkoholia ja välillä ei sitten ollenkaan. Saattoi pienestäkin määrästä mennä muisti, räyhätä ja tapella ja vaikka mitä.
Tää viimenen juoppokausi vei kyllä kaiken. Mä olen eläkkeellä ja velkaa ei ole latin latia. Hengissä sentään säilyi 
Apua saan AAsta niinkuin aina ennenkin! Mun rakas ryhmäni sijaitsee toisella paikkakunnalla ja en nyt mitenkään täältä pääse sinne kun auto on uudelleenrakenteilla jo neljättä kuukautta. (Mikäli se joskus valmistuu, otetaan siihen kyllä hirvi yms. vakuutukset. Tällä kertaa auton etuosasto on piilopanssaroitu, ei mee kurttuun ihan äkkiä, poika kun sillä ajelee tosiaan muualla kuin kaupungin keskustoissa ja moottoriväylillä).
Lisäksi lueskelen AA-juttuja Amerikasta.
Metsäänkin pääse vasta kun on auto käytössä!
Haaveita ei kyllä paljon ole! Ihan on tää fyysisen kunnon palauttaminen edes jollekin tasolle. Joo, ja mielenterveydelle ei varmaan ole enää paljon tehtävissä, enkä koe siihen mitään tarvetta. Eiköhän nää pahimmat solmut ole purettu jo tähän ikään mennessä. Melankolinen mieliala periytyy tuolta Venäjän puolelta. Lukemieni idän kirjailijoiden teosten perusteella, tunnen tietynlaista yhteenkuuluvuutta itsetuhoisten kirjailijoiden välittämiin tunnelmiin.
Joo, toiveenani on, että tuleva elämä säästäisi minut ylettömiltä lisäsolmuilta. Näissä elämän eteentuomissa möykyissä koetellaan ne kyvyt, mitkä raittiuden aikana on omaksuttu kuka milläkin tavalla. 
^ Harasoo, myös minun rakas exäni on venäläisen kirjallisuuden ystävä. Kirjahyllystä löytyvät Dostojevskit, Tsehovit ynnä muut ja tietysti neuvosto-ajoilta myös Solzenitsyn.
Minullekin niitä suositteli kun lukutoukkia ollaan molemmat, mutta jostain syystä en koskaan niihin saanut tartuttua. Solzenitsynin Vankileirien saaristoa luin sentään 100 sivua.
Historian erikoisuuksia on, että huomattava osa venäläisestä taiteesta taisi jotenkin hyytyä bolsevismin myötä, kun se valjastettiin propagandan tarkoituksiin. Mutta jäljelle jäi lasten kirjat ja lasten elokuvat, jotka olikin ihania.
(“Täällä on posteljooni Petskin, toin teille pörriäisen!”)
Tavallaan oli hienoa, että lapsena sai omaksua taiteen ja kulttuurin kautta vaikutteita niin idästä kuin lännestä. Tai no; kyllähän ne etupäässä lännestä aina tuli, ellei sitten koti-Suomesta. Mutta kyllä Bim Mustakorva oli melkein yhtä hieno juttu kuin Carl Barksin piirtämät Aku Ankat. 
Oletko muuten lukenut Nan Robetson -nimisen naisen kirjan “Alkoholismista voi toipua : tällainen on AA sisältä päin” -kirjan? Se on kiinnostava jo sen takia, että se on harvoja AA:sta kirjoitettuja kirjoja, jonka on kirjoittanut AA:n jäsen omalla nimellään. Siis ei anonyyminä, niinkuin varsinainen AA-kirjallisuus.
En ole lukenut, vaan luen heti jos joskus pääsen kirjastolle saakka.
Anteeksi, mutta asutko jossain betonilähiössä, mistä on lähimpään metsään yli kymmenen kilometriä? Itse tykkään aamuauroran tavoin kulkea metsissä - usein on kamerakin mukana omaksi iloksi kun kuvailen. Asun suhteellisen suuressa kaupungissa, mutta lähimpiin metsiin on silti alle viisi kilometriä, joten metsään pääsee hyvin ihan jalkoja käyttämällä. Ihan siksi vaan kyselen, kun mielestäni metsä ja luonto yleensä, on kovin rauhoittava ja jollain lailla vapauttavakin ‘tila’.
Heippan, tää on ihan maaseutulähiö, jossa asun kerrostalossa. Tossa vieressä on metsikkö, jossa voi aivan pienen lenkin heittää, polku kulkee ympäri. Metsään on kyllä matkaa aika paljon. Viittä kilometriä en ole kävellyt kyllä aikoihin. Se on hienoo, kun on nuori ja kohtalaisessa kunnossa, että jaksaa hilpasta pidemmällekin.
Yorun ansiosta sain itseni kyörättyä kävelylenkille. Kyllä teki hyvää!
Seuraavassa lainaus eräältä sivustolta, vaan en kerro mistä:
[size=150]DIPSOSTOP® PAUKUNRAJOITIN
– Nyt saatavilla![/size]
Joka vuosi tuhannet alkoholiongelmaisten läheiset joutuvat tarpeettomasti luopumaan alkoholisteistaan näiden juomisen aiheuttamista ongelmista johtuen. Yleisimmin juomisesta seuraa melu- ja hajuhaittoja, talousvaikeuksia, riitatilanteita, häätöuhkia, naapurisovun kariutumisia, vaikeuksia työelämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä sekä terveydellisiä ongelmia.
Alkoholin juomiseen on useita eri syitä, jotka liittyvät esim. juopon geeniperimään, luonteeseen, ikään, persoonallisuuteen, hänen oppimiinsa käyttäytymismalleihin ja hänen toveripiiriinsä. Mikä tahansa onkaan syynä juomiseen, se häiritsee useiden alkoholiongelmaisen välittömässä ympäristössä olevien ihmisten elämää. Tämä ei ole hyväksyttävää muiden perheenjäsenten, työtovereiden tai naapureiden kannalta.
Alkoholin ongelmakäyttäjä ei kuitenkaan tarkoita juomisellaan pahaa. Juoppo juo yksinkertaisesti siksi, että hän on juoppo ja alkoholista riippuvainen. Monen alkoholiongelmaisen sisällä asuu pieni juomattomuutta haluava ihminen, joka odottaa vapauttamistaan.
Nyt on tarjolla hyviä uutisia kaikille alkoholiongelmaisten lähipiirissä eläville. Juoppo on lopultakin mahdollista opettaa olemaan juomatta.
Dipsostop®
Kiva, että sain olla avuksi. Raitis ulkoilma tekee hyvää - myös raittiille 
Piti oikein tutkia tarkemmin. Täähän on hieno keksintö. Alla lainaus eräältä sivulta:
Jotta paukunrajoittimen kantaja oppisi välttämään juopposeurueita, laite reagoi voimakkaasti tuoksuihin, jotka viestivät pitkäaikaisesta juomisesta. Havaitessaan usean päivän peseytymättömyydestä seuraavaa voimakasta hienhajua, pinttyneen tupakansavun hajua tai ”vanhan viinan” tuoksua Dipsostop® -laite reagoi nopeasti. Pannassa avautuvat pienet, mutta tehokkaat suuttimet, joista tulvahtaa hajupommeista tuttua voimakasta ja kuvottavaa ”kananmuna”- ja ”sipuli” p**ruaromia. Sekä juopposeurueen jäsenistössä että Dipsostop® -laitteen kantajassa herää voimakas pahoinvointireaktio.
Juomisen tauottua alkoholi alkaa pikku hiljaa hävitä elimistöstä. Hiekka katoaa rattaista, mutta keskushermostolla on yhä kaasu pohjassa, sillä elimistö ei saa heti polkaistuksi jarrua. Seurauksena on hermoston yliärsytys, jonka ihminen saa tuta kropassaan.
Humalasta hypätään krapulaan, kun alkoholi on lähes kokonaan poistunut. Tutkijoiden mukaan kaikki krapulan keskeiset oireet – vapina, hikoilu, sydämentykytys, levottomuus, päänsärky, potutus ja unettomuus – ovat perua keskushermoston höykytyksestä. Samanlaiset oireet kokee alkoholisti – tosin moninkertaisena. Krapulaa pidetäänkin pienoismallina juopon vierotusoireista.
Osansa kohmelossa voi olla myös asetaldehydillä. Se on alkoholin ensimmäinen palamistuote, jonka pitoisuus on suurimmillaan silloin, kun humalakin on huipussaan. Asetaldehydi on itsessään myrkyllinen ja aiheuttaa elimistöön kertyessään muun muassa ahdistusta, sydämentykytystä, ihon kirvelyä ja punoitusta. Asetaldehydin ja krapulaoireiden yhteys on kuitenkin lopullisesti todistamatta.
Yhtenä krapulan syypäänä on pidetty metyylialkoholia eli metanolia, jota voi olla pieniä määriä monissa alkoholijuomissa. Juotaessa elimistö polttaa aina ensin etanolin ja jättää pahamaineisen metanolin odottamaan vuoroaan.
Joissakin tutkimuksissa elimistön suuri metanolipitoisuus ja koetut krapulaoireet ovat kulkeneet käsi kädessä.
Korjaussarja loiventaa laskua
Eikö mitään ole tehtävissä humalatilan oikaisemiseksi tai kohmelon välttämiseksi?
Kaikenlaista on kokeiltu, mutta laihoin tuloksin.
Ylläoleva juttu on taas imaistu Tiede-lehden artikkelista.
Pääsiäisen loppupuolella monia alkaa mietityttään arkeen laskeutuminen. Putki vai tissuttelu on tuossa yhdessä ketjussa käsiteltävänä. Mä miellän kyllä putkeksi tissuttelun, jossa joka päivä juodaan sixpäkki, naiselle noi määrät on vähän eri kuin miehelle. Mä harrastin tällä viime kaudella sixpäkki putkittelua enimmäkseen. Käytin olutta ja siideriä, koska väkevistä lähti mopo käsistä heti ja viineistä sai kammottavia krapulatiloja ja migreenikohtauksia. Vaan tosi sairaaseen tilaan sain itseni näillä miedommillakin aineilla.
Pääkoppani mangneettikuvissa näkyy tuhoja. Lekurit epäilivät, että olenko ryypännyt josku todella rankasti pitkiä aikoja. Ja kun en ole, tulivat siihen tulokseen, että kysymyksessä on tuho tuntemattomasta syystä. Olen siis pöllööntynyt vielä entisestään. No, kyllä mä varmaan vielä jotenkin tulen näillä lopuilla sahajauhoilla toimeen. Onneksi en ole enää työelämässä, sillä varmaan en pystyis enää entisiä hommia tekemään. Tässä tämän aamun saarna.
Huomenta!
Hienoa kuulla Helisee, että sulla on velaton tilanne, ettei tarvitse siitä huolia. Jos sun sahajauhoja on vähän jäljellä, niin kuinkakohan skarppi ootkaan sit aiemmin ollut:D Jutuistasi päätellen olet nimittäin hyvin kyllä kartalla edelleen, veikkaan et mun sahajauhot jää kakkoseks. Fyysinen puoli tietysti harmittaa puolestasi. Pääsisitkö vähitellen johonkin kuntoryhmään mukaan? Jaksatko uida? Kävellä ainakin, se on hyvä. Itselläni fyysinen aktiivisuus ollut aivan jäissä, se on aina merkki siitä, etten ole kunnossa psyykkisesti. Liikkumattomuus tietysti lisää ahdistusta ja tadaa, ojassa ollaan. Mutta tänään mä menen salille, tästä tää elämä taas lähtee. Eilen olin metsässä kävelemässä, ehkä menen vielä tänäänkin. Olen katsellut tuossa rannassa lenkkeileviä ihmisiä ja päättänyt, et tuolla mä kohta kans oon. Kasaan itseni ja alan elää sitä elämää, josta nautin. Olen saanut itseni tilaan, jossa en ole saanut aitoa mielihyvää, vaan hakenut iloa päihteistä. Kuinka surullista, meni monta hyvää vuotta enemmän tai vähemmän doupeissa. En aio jäädä sitä enää surkuttelemaan, aion elää yhtä vanhaksi kuin isotäti ja siihen ois matkaa noin 60 vuotta. Eli aika hemmetin monta ihanaa selvää iltaa on jäljellä. Helisee, mulla on vahva veikkaus, et sulla on viel aika isosti annettavaa muille, en tiedä mistä tää fiilis, mutta vahva se on. Ja Yoru, eiköhän hilpasta sit lenkille vaan, nimittäin onnelliseen elämään tarvitsee seuraavia: liikuntaa, lepoa, ruokaa ja rakkaita. Näin joku fiksu bloggari sanoi ja oli oikeassa. Mitäpä tässä hötkyilemaan, kun perusjutut on kunnossa. Aurinkoista kevätpäivää!
Huomenta Aamuauroralle,
Liikuntaharrastuspuoli on suuri kysymysmerkki. Ikä, pohjakunto, aikaisemmat liikuntamieltymykset ja nykyiset käytettävissä olevat varat , asumismuoto ja sijainti, muodostaa aikamoisen yhtälön. Minkäänlainen ryhmäliikunta ei tule kysymykseen. Mä en voi mitää karmeempaa tietää kun mennä jonnekin saliin, missä kymmeniä naisia vääntelehtii ja hyppii jonkun kamalan musiikin, jota soitetaan jollain onnettomalla toistovempeleellä, tahdissa.
Uiminen on ollut elämäni parhaita asioita. Rauhallisella kesämökkijärvellä oli aivan upeata lähteä uimamatkoille ympäri järveä. Keskellä järveä oli ihanaa kellua kädet niskan takana selällään ja katsella taivasta. Siinä tunsi olevansa täysin rento ja yhtä luonnon kanssa. Ikävä kyllä uimahallissa kokemus on aivan jotain muuta. Lasten kanssa tuli käytyä talvisin uimahallissa ja kylpylöissä, joissa oli huimia vesiliukumäkiä. Jostain kumman syystä meistä kukaan ei käy uimahallissa. Mun liikunta aikaisemmin koostui metsissä samoilusta, kaikenlaisista projekteista, mitä omakotitaloasumiseen kuului. Nyt kun nämä on historiaa, ilman Seronilin ( fluoksetiinin) antamaa valonpilkahdusta, voisin vaikka tappaa itseni. Joku viisas antaisi tähän neuvon, että suruhan täytyy surra ja tunteitaan ei saa paeta ja kaikenlaista muuta raitistumisen peruskamaa. Tällaiselle henkilöllä ei olekaan minkäänlaista syvempää kokemusta masennuksesta.
Tolla Soikanteleella olis tähänkin hyvä neuvo, että mene psykiatrille, jotta saat tuon solmun auki. Olen varma, että psykiatri saa heti käyttelyssä tän solmun auki kun latoo mulle käteen parisataatuhatta euroa. Tämän olen kompensoinut lottoamisharrastuksella, en näet ennen nähnyt mitään syytä miksi lotota.
Lisäksi elämässäni on eräs sellainen solmu, johon ei ole mitään ratkaisua olemassa. En viitsi tässä kertoa siitä laajemmin, siitä aiheutuva suru on jokapäiväistä, sen kanssa on vain opeteltava elämään.
Ai että, nythän mä riehaannuin taas. Ajatellaan tätä kaupunkilaisten harrastamaa liikuntaa ja liikuntaharrastusta yleensä. Mulle on tullut sellainen käsitys, että liikunta on monelle käsittämätön suorituslaiji. Aina pitää ylittää joku aikaisempi suoritus. Roikutaan jossain kuntosalin kamalassa kidutusvempeleessä ja pakonomaisesti rasitetaan jotain tiettyä lihasryhmää niin ja niin monta kertaa. Juostaan henki kurkussa kävelytietä pitkin ja tutkitaan jostain tarkkailulaitteesta onko syke nyt oikea. Tai hiihdetään valmiiksi koneella tehdyillä laduilla hullun kiilto silmässä ja hakataan ladulla hitaammin eteneviä sauvalla, kun kehtaavat tulla tielle.
Kun vielä asusteltiin maalla käytiin naapurin rouvan kanssa uimahallin kuntosalilla tasan kerran. Täytyy myöntää, että se oli niin hauska kokemus, että sitä nauretaan vieläkin kippurassa kun nähdään. Uimapuvut päällä kokeiltiin erilaisia kidutusvehkeitä ja kehuiltiin toisillemme, jotta tämä ja tämä on varmasti tehokasta. Kuinka ollakaan, uimavalvoja havahtui siihen, että riehutaan siellä uimapuvut päällä. Uimavalvoja oli nuori ujo mies ja hänen oli jotenkin vaikea ilmaista asiaa, että uimapuvut päällä ei saa kuntotilan laitteita käyttää. Venyttelin hämmästyneenä uikkarin olkaimia ja ihmettelin asiaa. Naapurin rouva sai sellaisen naurukohtauksen, jotta hänen oli siitä vaikea selvitä.
Masennuksen perimmäinen syy on tutkijoille arvoitus, mutta nyt alkaa kirkastua, arvelee tiedelehti Science uutispalstallaan. Tuoreen ja kiistanalaisen teorian mukaan hermosolujen kasvun hiipuminen saattaa aiheuttaa masennusta, joka näkyy tunteita, muistia ja oppimista käsittelevien aivoalueiden pienemisenä.
Tukea tulee aivojen kuvantamistutkimusten lisäksi eläinkokeista. Jyrsijöillä krooninen stressi lisää hermokudokselle haitallisten hormonien, glukokortikoidien, muodostumista, mutta onneksi liikunta, sähköshokkihoito ja masennuslääkkeet, kuten fluoksetiini, vauhdittavat hermosolujen kasvua ja korjaavat tilanteen.
Masennuksen uutta teoriaa vahvistavat myös Alzheimer-potilailla tehdyt havainnot. Aivojen muistialuetta rapauttavan taudin ensimmäisiä oireita on juuri masennus.
Pätkä imastu taas Tiede-lehdestä.
Tästäkö johtuu mun päänsisällössä tapahtunut kato viinalla vahvistettuna?
Hyvää raitista huomenta,
Olipas viime yö hankala. Heräsin yhden aikaan ja nukkumaan menin uudestaan viideltä. Kuitenkin heräsin taas jo ennen seitsemää. Onneksi ei tarvitse mennä töhin. Olo on kuin krapulaisella.
Tää SOLMU, isolla ässällä on palannut elämääni ja nuoremman poikani elämään jälleen. Se kuuluu tyyneysrukouksen alaisiin asioihin: Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne mitkä voin, sekä viisautta erottaa nämä toisistaan. Kyseessä on vanhempi poikani, joka on liki kolmekymppinen. Nuorempi poikani kuvittelee pystyvänsä tekemään vielä jotain veljensä hyväksi. Kamalinta asiassa on, että tää vanhempi veli on pystynyt sotkemaan nuoremmankin veljen asioita. On joutunut maksamaan vanhemman veljen velkoja, kun velan perijät on uhkailleet hengen lähdöllä. Nää on sellaisia juttuja joihin ei ole olemassa mitään ratkaisua.
Koitetaan elää päivä kerrallaan, eikä pohtia luvassa olevia kauhuskenaarioita. (Kummallista tähän perään ei löydy mitään sopivaa hymiötä).
Huomenta huomenta, ja raitistakin sellaista.
Minun yöni meni sillä tavalla, että kömmin petiin klo 20 illalla ja yritin lukea kirjaa. Huoneeni himmeässä valossa en kuitenkaan nähnyt kunnolla lukea pientä pränttiä edes vaaleanpunaisilla lukulaseillani (vahvuus 1,0) jotan ummistin silmäni ja kun avasin ne, kello oli 5 aamulla.
Ikävältäpä kuulostaa vanhemman poikasi tilanne. Mutta totta on, että paljonkaan ei ole ulkopuolelta tehtävissä ja kannattaakin huolehtia omasta tyyneydestä ja siitä ettei sairastuta itseään huolehtimalla liikaa.
Täysi-ikäinen on kuitenkin vastuussa itsestään, eikä päihderiippuvuus tee syyntakeettomaksi eikä ole pakkohoidon peruste.
Hän on kuitenkin vielä nuori, ja voi olla että aikaa on vielä runsaasti täyskäännökseen. Sen on kuitenkin lähdettävä hänestä itsestään.
Toivotan voimia kaikille päihdeongelmaisten läheisille.
Kiitos Valtio-mies rohkaisevista sanoista. Mä kyllä jotenkin osaan suhtautua asiaan, vaan nuorempi poika ei ymmärrä, että mitään luottamista ei ole veljeen missään asiassa. Kun on nuori, niin ei voi ymmärtää sellaista asiaa.