Grip lopettaa juomisen toistaiseksi

Me Vähentäjät
1

Tervehdys.

Olen tehnyt tällaisen aiheen pari kertaa aikaisemminkin, mutta lopettanut sen päivittämisen oltuani jonkin aikaa juomatta ja järkeiltyäni, että eihän mulla mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole. Itsensäkusetus ei enää toimi, taas yhden viikonlopun kännissä ja krapulassa viettäneenä olen jälleen kerran päättänyt lopettaa. Toivon että tästä ajatusten kirjaamisesta ylös olisi jotain hyötyä, ainakin siinä mielessä että omat päänsisäiset kujanjuoksut ja kehäpäätelmät näyttäytyvät ehkä selkeämmin sellaisina mitä ne ovat - tekosyinä juomiselle.

Olen 29-vuotias ja juonut säännöllisesti teini-ikäisestä saakka. Parikymppisestä ylöspäin n. joka viikonloppu, ja viimeiset 3-4 vuotta useamman kerran viikossa. Olen pienestä pitäen käyttänyt alkoholia ns. sosiaalisena liukasteena, juonut itseni mukavammaksi ihmisten seurassa. Tai mukavammaksi ja mukavammaksi, turtuneeksi ja välinpitämättömäksi lähinnä. Viime vuosina olen myös alkanut juomaan yksin, “rankan” työpäivän päätteeksi, viikonlopun kunniaksi, yömyssyksi jne. Syitähän riittää aina. En ole pitkään aikaan jaksanut laskea viikottaisia annoksiani, mutta tiedän että ne huitelevat jossain 30 paremmalla puolella, ja välillä varmasti reilusti yli 40:kin on menty. En muista milloin olisin ollut viimeksi kokonaisen viikon selvinpäin, kuukaudestakin on jo vuosia aikaa. Juopottelun seurauksena olen kehittänyt itselleni univaikeuksia, masennusta, vatsaongelmia, velkakierteen ja erinäisiä ahdistushäiriöitä, joita olen sitten osuvasti “hoitanut” dokaamalla ja kierre on valmis. Nyt tuntuu siltä, että olen juonut tarpeeksi. Dokaaminen ei ole enää pitkään ollut mitenkään erityisen hauskaa, tai ehkä sen 1-2 juoman ajan, joiden jälkeen ei malta lopettaa. Elimistöni on kuitenkin jotenkin niin tottunut krapuloihin, etteivät nekään enää tunnu älyttömän pahoilta. Tämä ei varmasti ole mikään hyvä merkki mistään. Varsinaisia fyysisiä vieroitusoireita en ole aikoihin kokenut alkoholista, enkä yli 2 päivän putkia yleensä ole juonutkaan. Duunitkin on hoidettu autopilotilla ties missä kankkusissa. Se häpeän, itseinhon ja toivottomuuden tunne mikä tästä itsensä myrkyttämisestä seuraa on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että eihän tässä ole enää mitään järkeä. Typerää touhua. On vaikeaa myöntää, että vika onkin itsessä eikä missään muussa. Ei vaan pysy mopo käsissä. Syitä siihen voi miettiä vaikka kuinka pitkään (ja on mietittykin mm. terapian voimin), mutta eihän se muuta sitä faktaa että alkoholi on mulle ongelma. Nyt on siis 2. selvä päivä kehissä ja näillä mennään. Ajatus absoluuttisesta lopettamisesta tuntuu vieraalta, ainakin tässä vaiheessa, joten päivä kerrallaan taidan edetä. Ensimmäinen varsinainen haaste on varmaankin juhannusviikonloppu, mutta vietän sen sitten vaikka sälehkaihtimet alhaalla angstaten sen sijaan että joisin viinaa.

2

Menihän tää päivä sittenkin. Perun puheeni fyysisistä vieroitusoireista (tai siis niiden puuttumisesta): painetta rinnassa, puutumista käsissä, lihakset tiltissä vaikka en ole rasittanut niitä moneen päivään, tajuton uupumuksen ja väsymyksen tunne ollut koko päivän vaikka nukuin viime yönä 10 h. Sitä edelliset kaksi yötä ja päivää tosin känniunta, joten eipä ihmekään että väsyttää. Lopetin myös nukahtamislääkkeet joita söin about kuukauden viime viikolla, sekin varmaan vaikuttaa. Ehkä päällimmäisin tunne on ollut sellainen käsittämätön vitutus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Enpä silti ole ärissyt kenellekään, pelkkä ihmisten näkeminenkin on ärsyttänyt. Äsken oli bänditreenit, rumpujen paukutus helpotti kyllä skidisti olotilaa. Eipä kyllä tehnyt mieli yhtään alkoholia koko päivänä, ajatuskin lähinnä ällöttää. Vielä toistaiseksi, viikonloppuna on varmasti jo toinen ääni kellossa. Pitänee keksiä jotain mihin viina ei liity laisinkaan. Jollekin olisi varmaan myös hyvä jutella tästä tilanteestani ihan kasvotusten, vaikka tämä ajatusten tekstimuotoon tuominenkin jeesaa jo yllättävän paljon. Luulen silti että AA ei ole mun juttuni, ei siksi etteikö mulla olisi ongelmaa, vaan siksi että elämänkatsomukseni ei todennäköisesti oikein natsaa sen ideologian kanssa. Tietääkö joku, onko AA ainoa vaihtoehto vai onko vastaavanlaisia muita ryhmiä olemassa? Onko A-klinikan kautta mahdollista päästä juttelemaan jonkun kanssa tästä vaikkei tässä missään katuojassa ryvetäkään? Nää on ehkä tyhmiä kysymyksiä, kysynpä silti :unamused:

3

Moi
A-klinikalle voi varata ajan henkilökohtaiseen tapaamiseen terapeutin kanssa :slight_smile:
T.T

4

Kiitos, pitänee ottaa yhteyttä tuonne. Tänään on ollut jo ehkä hiukkasen paremmat fiilikset, vaikka unet jäi taas muutamaan tuntiin ja koko työpäivä meni sen ansiosta täysin zombeillessa. Parempi sekin kuin krapulassa toki :slight_smile: Pakotin itseni treeneihin ja fillaroin tänään about 30 kilsaa yhteensä, nyt olo on varsin hyvä. Jopa niin hyvä, että mietin kaupassa käydessäni parin siiderin ostoa niinkuin on ollut tapana urheilusuoritusten jälkeen niitä nauttia. Kävin mielessäni todennäköisen tapahtumaketjun: tänään se kaksi, huomenna 3-4, torstaina enemmän ja perjantaina mahdollisesti vielä enemmän. Ja takas lähtöruutuun lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Ostin siis vissyä. Voipi olla että lihaksetkaan ei ole huomenna niin tiltissä kun en hankaloita palautumisprosessia alkoholilla. Jostain luin joskus että treenin jälkeen voi juoda yhden annoksen alkoholia ilman haittavaikutuksia, mutta vain yhden. Kaksi hidastaa palautumista jo monella tunnilla ja useampi annos käytännössä mitätöi monet liikkumisen positiiviset vaikutukset. Silti sitä on kummasti tullut kelattua jotenkin ansainneensa sen pari kolme juomaa, nouseehan ne kivemmin hattuunkin jos on uurastanut kunnolla ja tempaisee tyhjään vatsaan. Älyllistä touhua tosiaan :unamused:

5

Moikka
Juu, noi univaikeudut kuuluu juuri ongelmana silloin kun ei ruoki sitä “kroppaa” mihin se on tottunut. Sama vaikka söis buranaa puolivuotta niin vieroitusoireita siitäkin tulee kun sen lopettaa :wink:

t.t

6

Niinhän se on, ja olen sen varmaan aika pitkän aikaa ainakin jollain tasolla tiedostanutkin että uniongelmat ja monet muutkin päänsisäiset klikit johtuu todennäköisesti juomisesta. Enpä vaan ole viitsinyt tehdä asialle mitään, siihen “elämä on paskaa yhy yhy juonpa siis tuskaani” -kelaan on niin paljon helpompi jäädä rypemään kuin myöntää ja nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Onnistuin hommaamaan itselleni lääkekoukunkin pari vuotta sitten, söin Imovanea n. kaksi vuotta putkeen joka päivä, lopetin sen seinään viime kesänä ja kärsin aivan helvetillisistä viekkareista. Joita helpotin, yllätys yllätys, alkoholilla :stuck_out_tongue: Syksyllä söin niitä hetken taas, huomasin etteivät tehneet muuta kuin pahentaneet oloa, ja lopetin. Kuukauden verran söin tänä keväänä, totesin uudestaan että eihän tästä nyt tule yhtään mitään, ja lopetin taas, nyt toivottavasti lopullisesti. Melatoniinilla saan kyllä itseni nukkumaan mutta siitä tulee ihan älytön zombiolo seuraavaksi päiväksi jos unet jää alle 8 tunnin, niinkuin ne yleensä mulla jää arkisin. Mutta parempi sekin kuin kituuttaa muutamalla tunnilla per yö. Ehkä tää tästä pikkuhiljaa normalisoituu kunhan korkki pysyy kiinni. Päivä kerrallaan. Nyt venyttelyt ja unten maille →

7

Hei Grip suurkiitokset kirjoituksistasi… ihan kuin omaa tarinaa lukisi jonkun toisen kirjoittamana… olen itse 47 vuotias eli minulta on mennyt huomattavasti kauemmin tosiasioiden hyväksymiseen… onnittelut että olet jo noinkin nuorena ymmärtänyt asioiden laidan… itselläni kolmas selvä päivä menossa ja tänään on ollut jo selvästi vaikeampaa kuin eilen… mutta olen kertakaikkiaan päättänyt tehdä muutoksen elämässäni ja tämä kirjoittaminen ja sinun kirjoitustesi lukeminen auttaa kyllä… emme ole yksin… ajatukset menevät väkisinkin jussiin… jonka vietämme mökillä eli miten saan homman pidettyä hallussa eli jos tipaton ei onnistu niin korkeintaan muutama saunan jälkeen… kaikki on kuitenkin minusta kiinni… kukaan ei minua pakota juomaan … mutta vaikeata tämä on…

Päivä kerrallaan kohti onnellisempaa huomista

8

Nämä ovat niitä fiksuimpia kysymyksiä. Mielestäni paras apu alkoholistille on toinen alkoholisti, joka ei juo. Tavisten kanssa ei oikein pääse samalle tasolle, koska he eivät ymmärrä alkoholistin sairautta. Katuoja ei ehkä vielä ole todellisuutta, mutta koska alkoholismi yleensä etenee, ei se ainakaan meillä juodessa kauemmas katoa :smiley:

Yleinen mielipide tuolla lopettajien puolella on se, että parhaan avun lopettaja saa joko ilmaisesta AA-hoidosta tai sitten vielä tehokkaammista ja maksullisista Lapuan, Avominnen jne. jaksoista, joissa juominen on kielletty. Muitakin Minnesota-pohjaisia hoitopaikkoja taitaa olla. Näissä paikoissa henkilökuntakin on toipuneita alkoholisteja, joten he tietävät mistä puhuvat. Ero esim. A-klinikkaan on hämmästyttävä. Jeesus-puheita ei kannata pelätä (eikä kukaan niistä pakota puhumaan), itsekin olen kirkkoon kuulumaton ateisti. Avoimin mielin mukaan, esim. avominnessä on porukkaa duunareista huippujohtajiin.

Olen itse käynyt ensin pari kertaa A-klinikalla, jossa suositeltiin vähentämistä. Tämähän oli minulle taivaan lahja, ei tarvinnut lopettaa juomista. Niinpä sitten jatkoin sitä. Jos haluaa eroon viinasta, myös suhtautumisen elämään (elämänasenteen) on muututtava. Sen opin vasta hoidossa, jossa ei juotu.

9

Jou. Pysy tuossa. Jos jokin toimii, niin kannattaa pysyä siinä. Niinkuin sanonta on: jos se toimii, niin älä ala sitä korjata.

Kiva, että kirjoitit tänne; se on merkki siitä, että haluat muuttaa elämääsi ja tehdä asioille jotain eikä vaan voivotella ja kurjistua kurjistumistaan.

Sulla on hyvä resepti, parempi kuin mitkään lääkkeet: bändisoittoa ja urheilua. Ihan parasta. Nauti niistä.

T: F.L.

p.s. ei kannata suhtautua AA:han ennakkoon, että “ei ole mun juttu”. Kokeile ensin, muodosta vasta sitten mielipide oliko sun juttu vai ei. Saatat yllättyä positiivisesti.

10

Kiitokset vastauksista :slight_smile: Soittaminen tosiaan auttaa, ja liikunta. Varsinkin nyt kun ei enää tunnu olo krapulaiselta, pysyy rytmitkin hieman paremmin kasassa. Mulla on ollut tapana juoda bänditreeneissäkin 1-2 juomaa “rentouttamaan”, mitä se toki tekee, mutta samalla tarkkuus kärsii. Ei pahasti, mutta sen verran että sen eron kyllä huomaa kun ei niitä juomia juo. Herkempi tuntuma, tai jotain.

Äsken pyöräillessäni kotiin kävi taas mielessä, että mitä jos menis yhdelle, yhdelle vain, kun oli niin rankka päivä ja lässyn lässyn. Salettiin olisin juonut toisenkin, ehkä lopettanutkin siihen, aamulla todennut että eihän tästä kankkusta tullutkaan, juhannuksenakin vois ottaa vähän… jne. Jännä miten automaattisesti noi ajatukset tulee, vaikkei varsinaisesti tehnytkään mieli mennä bisselle, pohdin kuitenkin ajatusta muutaman sekunnin verran. En mä tiedä olenko varsinaisesti alkoholisti, mutta olen aina juonut paljon. Yleensä enemmän kuin muut. Ja useimmiten ihan vääristä syistä. Luin jostain, että elimistön palautumiseen runsaasta alkoholinkäytöstä menee n. viisi viikkoa, onko tää vaan joku viitteellinen arvo vai tietäisikö joku jotain (akateemista) lähdettä tälle tai vastaavalle? Mietin että menisin testauttamaan kuntoni ja terveyteni sen viiden viikon rajapyykin jälkeen, että sais jotain osviittaa omasta terveydentilastaan.

Luulen, että varaan ekaksi ajan tuonne a-klinikalle ens viikolle. Katselen siitä eteenpäin, miten edetä. Tässä vaiheessa en ole viitsinyt mainostaa tätä juomattomuuttani kenellekään, ehkä parin viikon päästä jos joku kysyy. Ei kavereilla ole todennäköisesti hajuakaan siitä, että mulla ois ongelma, kun en ikinä humalassa örvellä, kaatuile tai tee muutakaan typerää. Toleranssi on kasvanut sellaiseksi ettei musta välttämättä edes erota että olen ottanut mitään vaikka olisin juonut viinipullon ja pari tuoppia :astonished: Mutta joo, nyt nukkumaan. Tää kirjoittaminen tuntuu auttavan :slight_smile:

11

Hohhoh mikä päivä. Aivan tajuton väsymys taas kehissä. Unirytmin korjautumiseen menee ilmeisesti vähän enemmän aikaa kuin muutama päivä. Tänään oli duunissa tarjolla skumppaa juhannuksen kunniaksi. Oli onneksi holitontakin, joskin siitä tuli vähän sama fiilis kuin kofeiinittomasta kahvista; mikä on pointtina? En mä bissenkään mausta ikinä ole erityisemmin tykännyt, saati juonut sitä sen takia. Sain myös lahjaksi skumppapullon, jotenkin ironista miten nää ajoittuu juuri tähän kohtaan kun olen päättänyt olla juomatta. No, jätin pukkarin lokeroon senkin. Ehkä vaikein tilanne tuli kun kävin kaupassa matkalla kotiin nälkäisenä kuin susi. Oli suorastaan epätodellinen olo, ahdisti ja vitutti ja kiristi pollaa, ja kauppa oli tietysti täynnä erinäisiä juomatarjouksia. Hetken ajan pohdin semivakavissani ostavani 8-packin juhannuksen kunniaksi ja jatkavani huomenna tätä juomattomuutta… Enpäs ostanut kuitenkaan, kun tajusin siinä että olisin ostanut sen nimenomaan helpottamaan sen hetkistä olotilaa, eli aivan väärästä syystä. Ongelmathan ne ratkeaa juomalla. Varsinkin kun mulla oli vaan nälkä… :unamused: Enpä ota tänäänkään mitään.

12

Joo ei v*ttu. Hyvin meni taas tääkin. Juhannusaattona 12 bisseä, lauantaina saman verran. Sunnuntaina kolme tasoittamaan oloa, maanantaina ehkä kymmenen, tiistaina saman verran, eilen ei mitään ja äsken korkkasin neljännen siiderin. Jonka myötä tuli ns. normaali olo. Eli ei edes humalainen, vaan ahdistuksesta vapaa ja vatsakin alkoi toimia. Mitäköhän tässä nyt pitäis tehdä… Huomenna on vika duunipäivä, sen jälkeen 2 viikkoa lomaa, jos en tartu härkää sarvista siitä tulee mitä todennäköisimmin enemmän tai vähemmän 2 viikon putki, vaikkei joka päivä dokaiskaan. Pameja tai muuta keskushermostoon vaikuttavaa en halua, koska tiedän kokemuksesta että niihin jään koukkuun vähintään yhtä helposti. Tiedän kuitenkin, että en halua tätä enää. Jatkuvaa ahdistusta, itsesyyttelyä, rahanmenoa, itsekunnioituksen menetystä jne. Ekat päiväthän menee vaikka päällä seisten, mutta miten siitä eteenpäin? Ehkä mun pitää niellä ylpeyteni ja mennä sinne AA:han ja myöntää, että mulla on ongelma. Että tarvitsen muiden apua. Ihan pirun vaikeelta se tuntuu, mutta eipä näistä yrityksistä ole tähän mennessä tullut juuri mitään itsekseni. Viimeisin asia, mitä haluan kokea loman jälkeen on se about 5 päivän tärinä/masennus/ahdistus/epätodellinen meininki mikä on varsin todennäköistä jos en saa tätä nyt loppumaan. Emmä vaan voi näköjään ottaa ollenkaan mitään. Mieli, ja sitä kautta kroppakin on liian ehdollistunut niihin “palkintoihin” mitä alkoholi hetkellisesti tuottaa. Mulla on ollut sellaista selittämätöntä lihasjännitystä varmaan viimeiset 10 vuotta joka päivä , siis sellaista mihin länsimainen lääketiede ei ole löytänyt selitystä. Olen melko varma että se on seurausta kurjasta lapsuudesta; koulukiusausta ekalta luokalta 8. luokkaan asti, fyysistä ja henkistä, ja kaiken lisäksi alkoholistifaija, joka oli maailman paras faija ollessaan selvinpäin mutta emotionaalinen trainwreck ollessaan jurrissa. Ei mitenkään väkivaltainen, mutta välinpitämätön. Niinkuin oma faijansa aikoinaan. Ja mutsin faija mutsille. Eli toisin sanoen, mä toistan sukuni miesten käyttäytymismallia prikulleen niinkuin ne on sitä toteuttaneet; kuvitellen, ettei tästä ole haittaa kuin itselleni. Helpottaa. Rentouttaa. Takes the edge off. Demonit unohtuu hetkeksi. Samalla aiheutan huolta läheisilleni. Ja sykli on valmis - juominen helpottaa ahdistusta, mutta ahdistaa loppupeleissä, joten juon lisää. Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta kävi kuitenkin. Ehkä suurin asia tässä on se häpeä; krapuloissaan turvonneena häpeä siitä, että on päästänyt itsensä sellaiseen kondikseen, ja siitä että on krapulan ansiosta niin syrjäänvetäytynyt/epäsosiaalinen/heikko, ei pystykään pitämään kulisseja yllä siitä että kaikki on hyvin (vaikkei olekaan), satunnaiset myöhästelyt duunista, krooninen rahattomuus, välillä jopa absurdi vitutus siitä että “muilla on kaikki paremmin ja mulla näin huonosti joten juonpa lisää jotta en tiedosta tätä asiaa niin voimakkaasti”. Eihän tää todellakaan ole mitään tervettä käytöstä. Ja näitäkin asioita on niin helppo laittaa paperille muutaman juoneena kun teksti luistaa eikä ahdistus tunnu ylitsepääsemättömältä. Tiedän että se helpottaa jo 4. juomattomana päivänä, ja sitä tavallaan pelkäänkin - ei ole enää niin päällimmäisenä mielessä ne dokailun jälkiolot. Mutta huomenna en ota. Lukittaudun vaikka treenikselle ja hakkaan rumpuja täysillä kunnes kädet sanoo seis.

13

Ainiin, tätä piti kysyä jo aiemmin, mutta unohdin. Mulla on ollut nyt noin kahden vuoden ajan epäsäännöllisen säännöllisesti (eli käytännössä sen jälkeen kun on tullut otettua reilummin, muttei aina) vähäsen verta ulosteessa. Olen paikallistanut vaivan siihen, että haava on tuolla pintapuolella, sen enempää anatomiaan perehtymättä. Tämä ei ole mikään hyvä asia, mutta olen syystä tai toisesta painanut sen villaisella tähän asti. Olen myös alkanut huomaamaan sellaista ns. luonnotonta turvotusta vatsassa, eli ei sellaista löllöä kaljamahaa vaan ihan kunnon pinkeää meininkiä. Vrt. rumpukalvo joka on löysällä - rumpukalvo joka on viritetty tiukimmilleen. Tästä pitäisi varmaan huolestua? Muutaman päivän juomattomuudella nää oireet häviää, joten olen aika varma että juomisesta ne johtuvat. Olen koittanut pitää vähähiilihydraattista ruokavaliota n. puoli vuotta, joka onnistuukin hyvin lukuunottamatta niitä päiviä, kun juon. Tai lähinnä niitä krapulapäiviä. Hiilarit kun ei oikein sovi mulle, ainakaan noi perus peruna-pasta-riisi -lyhytkestoiset sellaiset. Eikä varsinkaan sokeri, joksi alkoholi muuttuu elimistössä…

Mitä enemmän näitä kirjoittaa tänne, sitä enemmän alkaa tajuamaan että ehkä alkoholi ei ole pelkästään se alkup. ongelmien seuraus, siitä on tullut myös niiden pahentaja. Jumankekka että osaa ihminen olla typerä. Pitää aiheuttaa itselleen todellisia ongelmia ennen kuin tajuaa, että niitä on olemassa.

14

Mun juomiseni loppui vasta sitten, kun hain apua. Olin kyllä käynyt A-klinikalla useampaankin kertaan jo joitakin vuosia, mutta siellä kehotettiin vähentämään ja laskemaan juomisia. Se nyt ei vain onnistu ihmiseltä, joka yhden juotuaan juo aina enemmän (tai ainakin haluaisi juoda paljon enemmän, vaikka jostain syystä nyt jättäisikin yhteen). A-klinikalta sain silittelyä, en sitä potkua mitä hain.

Mutta lopettaminen siis tosiaan onnistui, kun sanoin itselleni että nyt nainen nöyrryt ja unohdat kaikki tekosyyt. Menin AA:han ja istuin siellä säännöllisesti, vaikka hermoja todella kiristi puhe korkeammasta voimasta ja joidenkin tyyppien asenne. Mietin, että jos nämä ihmiset ovat raittiina, niin siedän kyllä puhetta joka menee oman elämänkatsomukseni kanssa ristiin. He ovat hoksanneet miten raittiina pysytään ja mä tahdoin oppia sen saman jutun, haluan kuulla miten he sen tekivät. Kävin eri palavereissa, useita kertoja viikossa, ja opin löytämään ne omannäköiseni posset.

Onneksi sain joltakulta hyvän vinkin: “don’t compare, identify” - annoin kaikkien kukkien kukkia ja noukin joka puheenvuorosta ne palaset, joihin pystyin samaistumaan. Ja toinen samanlainen: “avoid the drama” - annoin muiden keskittyä omaan raittiuteensa ja asenteeseensa, ja keskityin itse omaani. Ja kas kas kummaa, AA:sta tuli mulle se paikka, jossa uskallan puhua paitsi juomiseen, myös muihin elämän haasteisiin liittyvistä asioistani avoimesti ja suoraan. Se muuten vähentää kummasti halua juoda ongemiin: vihdoinkin on jokin muu tolkullinen tapa käsitellä niitä asioita. Vieläkin sekä vanhahtava teksti että jotkut tyypit ärsyttävät, samoin kuin puhe “jumalasta” kun on puhe korkeammasta voimasta, mutta mä pidän sitä tekstin ongelmana, en omanani. Palavereissa, niin kuin duunipaikoilla ja kaveriporukoissakin, on myös niitä jotka kuulostavat omaan ääneensä rakastuneilta maallikkosaarnaajilta, onneksi pienenä vähemmistönä. Mun ei kuitenkaan tarvitse keskittyä siihen mitä he puhuvat, vaan voin kuunnella tarkemmin niitä, joilla koen olevan oikeasti asiaa. Ja samoin voin ottaa tekstistäkin sen ydinajatuksen (ihminen ei selviä omin voimin) enkä ahdistua siitä, että tekstin kirjoittajalle korkeampi voima oli jumala. Take what you need and leave the rest.

Lisäksi sain rahoituksen Avomyllyyn (se olikin ainoa hyödyllinen asia, jonka A-klinikka tarjosi), ja kävin sen hoidon läpi. Ja luin kaiken mitä alkoholismista sain käsiini: elämäkerrat, tutkimukset, kaiken. Käytin toipumiseen yhtä paljon aikaa kuin dokaamiseen tai krapulassa olemiseen. Ei ihme, että tuotti tulosta. Tärkeintä kuitenkin oli lopettaa kaikki tekosyyt. Päätin, että hällä väliä jos menee maine tai kasvot tai uskottavuus tai ihan mikä tahansa: nyt on raitistuttava. Oli pienempi hinta nöyrtyä ja mennä palaveriin kuin herätä jälleen kerran krapulassa ja morkkiksessa. Tai sanoa kavereiden/suvun/tms. juhlissa, että ei kiitos, en ota nyt, en edes ruokalusikallista - en vaikka kuinka tyrkytätte ja aina olen aikaisemmin ottanut. Ja sietää kavereiden vit***lua kuukausien ajan kuin nainen - ainakaan en jälkeenpäin herännyt krapulassa ja morkkisessa. Kaveritkin oppivat, ei nykyään enää kukaan oleta että joisin. Muutama fiksu näkee ihan erikseen paljon vaivaa ostaakseen mulle siistejä holittomia juomia kun tavataan. Tosiystäviä. Ihmiset muuttuvat ja muuttavat elämäntapojaan, ja mä olen nyt muuttunut silleen, etten enää juo. Sen myötä musta on tullut myös itsevarmempi, luovempi ja onnellisempi, ja myös fyysisesti terve - ei turvotusta, ei painonnousua, ei vatsakipuja, ei univaikeuksia, ei mitään niistä ongelmista joista ennen kärsin.

15

Hei Grip! Miten menee?

Itselläni on myös sama kokemus univaikeuksien kanssa. Kun lopetan niin heräilen aamuyöstä enkä saa helposti uudelleen unta ja joskus valvon aamuun asti. Seuraavana päivänä sitä onkin sitten taas heikoilla alkoholin suhteen… Kun lueskelin eri ihmisten linkkejä niin joku mainitsi että hänellä univaikeudet tasoittuivat vasta puolen vuoden jälkeen, pitää vaan yrittää hyväksyä sekin ohimenevänä vaikeutena kun olen aina luovuttanut muutaman valvotun yön jälkeen ja aloittanut “rentoutumiseni”.

Olen myös huomannut että saan helposti peräpukamat kun juon paljon, pirullinen vaiva jota ilman pärjäisin helposti. Pitää lisätä lopettamisen + luetteloon!

Tsemppiä sinulle Grip! Pipari

16

Aivan tajuttoman hieno teksti nimimerkiltä huiskis, kiitokset tuosta. Mad props. Noinhan se pitänee ajatella. Kiitokset myös Piparille mielenkiinnosta - ei mene kovin hyvin, tänäänkin otin loman alun kunniaksi. Toisin sanoen peittääkseni ikävät fiilikset, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Tapojeni vastaisesti tosin lopetin jo ennenkuin olin todella humalassa, alkoi vituttaa aivan suunnattomasti koko olotila + itseaiheutettu väsymys ja kaikki muu paska. Mulla on kaksi viikkoa aikaa korjata asioita elämässäni aka. loma, joka ei varmaankaan tule tuntumaan lomalta. Eikä se tietenkään siihen riitä, mutta alkuun varmaan pääsee. Ehkä sen nöyrtymisenkin makuun pääsee jossain vaiheessa. Mun on vaan aina ollut todella vaikeeta ottaa vastaan neuvoja muilta, olen ihminen joka haluaa itse löytää vastaukset ja keinot ongelmiin. Sitä on toisaalta yritetty jo vuosikausia tuloksetta, joten… katsotaan. Nyt unta.

17

Omalla kohdallani totesin, että hulluuden määritelmä täyttyi: toimin samalla tavalla uudelleen ja uudelleen, odottaen eri tuloksia. Koetin itse järkeillä tieni ulos juomisestani, hain syitä joiden poistaminen veisi juomisen mukanaan. Kun mieheni sanoi, ettei kestä juomistani, keksin vielä kaksisataa syytä sille, miksi lopettaminen on niin monimutkaista ja vie aikaa ja epäonnistuu uudelleen ja uudelleen. Tässä vaiheessa olin omin avuin, yksin, koettanut lopettaa noin kolme vuotta. Päätin lopettaa, aloin juoda uudelleen, päätin lopettaa, aloin juoda uudelleen… Ongelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että en muuttanut mitään muuta kuin sen, että ajattelin “nyt en enää juo viinaa”.

Todellisuudessa lopettaminen ei ole monimutkaista, se on hyvin yksinkertaista: en juo alkoholia. Monimutkaiseksi asian tekevät ne ajatuskulut, jotka alkavat heti kun teen päätöksen. Oma pää alkaa kehrätä jos jonkinlaisia ajatuksia, jotka murentavat lopettamispäätöstä, ja oman pään kanssa on vaikea tapella. Siksi päätökseen “en juo alkoholia” tarvitaan jatke “ja teen mitä tahansa, etten joisi alkoholia”. Mitä tahansa tarkoittaa kaikkia sellaisia keinoja, jotka eivät ole laittomia tai uhkaa omaa tai muiden ihmisten henkeä. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat lopettaneet omin avuin, osa kertaheitolla. Omalla kohdallani tämä ei todellakaan onnistunut, vaan koska yksin yrittäminen ei onnistunut, minun oli pakko pyytää apua ja neuvoja muilta. Vasta sitten olin tehnyt “mitä tahansa” pysyäkseni selvänä. Ei ollut helppoa, ei, ja raivostutti nöyrtyä (koin olevani täysi luuseri ja epäonnistunut idiootti), mutta en tahtonut olla hullu. (Vieläkin välillä irvistelen itseinhosta, kun hävettää pyytää apua, vaikka se nyt helpompaa onkin.) Lisäksi muutin hyvin monta arjen rutiinia: muutin jopa reitin, jota kävelen töihin. Oli helpompi olla raittiina, kun teki asioita eri tavalla. Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu.

Ns. perimmäisiä syitä sille miksi join en ole löytänyt. Se olen kuitenkin hoksannut, että join koska se oli tapa, koska se oli ainoa konsti jonka tiesin ahdistuksen ja muiden tunteiden käsittelyyn, koska juominen antoi minulle lomaa itsestäni ja elämästäni jonka koin ahdistavaksi, koska olin yksinäinen, koska tunsin itseni erilaiseksi ja ulkopuoliseksi, koska minulla ei ollut selkeitä arvoja joiden mukaan elään, koska tunsin em. syystä olevani feikki, koska en tiennyt mitä haluan elämältä tai mitä tarvitsen voidakseni hyvin… Join, koska en uskaltanut elää elämääni, olla aidosti minä. Onneksi, onneksi ei enää tarvitse elää niin. Tunnen yhä monia samoista tunteista, mutta olen onnistunut kasvamaan ihmisenä niin, että nykyään määrittelen itseni raittiiksi ihmiseksi (sen sijaan, että sanoisin “en juo”) ja lisäksi olen alkanut pitää itsestäni, luineen nahkoineen.

Onnea matkaan, lopettaminen on itse asiassa hauskaa, positiivista ja palkitsevaa, kun antaa itselleen mahdollisuuden ajatella sitä uuden elämän alkuna. Uusi elämä, kaikki vaihtoehdot auki, ei enää samaa kissanpissan makuista rutiinia viikosta ja vuodesta toiseen. Säästyneillä rahoilla voi alkaa vaikka sukeltaa.

18

Tää vois olla suoraan mun päästäni. Hämmentävää kuinka samanlaisia tarinoita ihmisillä tuntuu olevan muutenkin tällä palstalla omasta juomisestaan. Sen perusteella olisi helppo lähteä tekemään tulkintoja siitä, kuinka alkoholismi on sairaus joka johtuu asioista x ja y. Mutta ei se ole. Se on oireilua jostain syvemmästä ongelmasta. Ei se siinäkään vaiheessa ole sairaus kun ollaan jo fyysisesti riippuvaisia alkoholismista. Mun mielestä on vastuunpakoilua väittää olevansa sairas, jos on alkoholisti. Ikään kuin se tekisi siitä hyväksyttävämpää, että ei ole mukamas vastuussa omasta käytöksestään. Totta kai on. Toisaalta, samalla logiikallahan fundamentalistiuskikset tekee järjettömiä juttujaan. Kun joku korkeampi voima sanoo niin. Vittu mitä paskaa.

Olen viime päivinä tajunnut juovani hallitakseni tunteitani. En osaa käsitellä niitä, varsinkaan negatiivisia sellaisia. En ikinä oikein oppinut ja kotoa opittu malli oli se, ettei niitä näytetty, paitsi harvoin. Dokaaminen on myös aina ollut tietynlaista eskapismia - pakoa nykyhetkestä ja realiteettien hyväksymisestä. Muutama vuosi sitten joogasin n. puoli vuotta enkä juonut juurikaan sinä aikana. Aluksi rauhoituin, sitten kaikki piilevä tuska lisääntyi.Kun pääsin riittävän syvälle itseeni jossain meditaatiosessiossa, päätin etten haluakaan tuoda sitä kaikkea paskaa alitajunnastani esille. Ja jatkoin aikaisempaa rataa juoden itseni mukavaksi viikonloppuisin. Olen miettinyt joogan aloitusta uudestaan, mutta juuri tuo pimeän möykyn kohtaaminen alitajunnasta pelottaa, sillä tiedän että se tulee heti vastaan kun suljen silmäni ja keskityn hengitykseen. Se lienee yksi perimmäisistä syistä, miksi ylipäänsä juon tai pakenen muita keinoja käyttäen - en uskalla kohdata itseäni, enkä niitä negatiivisia tunteita jotka olen padonnut sisälleni. Kelan korvaamaan terapiaan hain muutama vuosi sitten saatuani lähetteen silloiselta terapeutiltani, vain todetakseni että valtion mielestä en ollut tarpeeksi sairas saadakseni terapiaa. Olisi pitänyt olla byrokratiat kondiksessa. Vittu että vituttaa edelleen. Toisaalta olen alkanut ajattelemaan että kaikki pitää kuitenkin loppupeleissä tehdä itse, muut voi kuunnella tai tarjota näkemyksiään, mutta itsehän sitä pitää oma käyttäytymisensä muuttaa, ei ole olemassa mitään oikoteitä. Egoaan ei voi ns. kräkätä.

Menipäs diipiksi. Ehkä se on hyvä asia. Tämä kirjoittaminen ainakin on. Ajatukset selkeytyy kummasti kun ne pistää tekstimuotoon.

19

Ja takaisin lähtöruutuun. Lomani, joka päättyi tänään, vietin lähinnä humalassa, hiprakassa tai krapulassa. Täysin selviä päiviä taisi olla kaksi tai kolme kahden viikon aikana. Viime viikon aikana join varmasti yli 50 annosta alkoholia, ellen paljon enemmänkin. Eilen ja tänään en juonut, mutta krapula kestää todennäköisesti perjantaihin asti jossain muodossaan. Piti kai sitten vielä kerran päästä “loman kunniaksi” kokemaan, kuinka helvetillisen olon sitä voi itselleen saada aikaiseksi ihan itse. Nyt riittää. Huomenna soitto a-klinikalle ja jonkun juttusille asap. Ei tää taida yksin onnistua joten ehkä sitä aa:takin voisi kokeilla, siellähän ei käsittääkseni tarvitse puhua mitään jos ei halua? Nyt kokeilemaan josko unta vihdoin tulisi…

20

AA:ssa ei tosiaan tarvitse puhua mitään, jos ei tahdo. Riittää kun sanoo, että “kuuntelen”.

Itselleni palaverit ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä siksi, että olen niissä saanut puhua paitsi juomisen halusta, myös niistä tunteista ja ajatuskuluista, joita joko koetan peittää juomisella tai jotka saavat kaipaamaan juomista. Ensimmäistä kertaa eläessäni voin puhua ihmisille kaikista asioistani ihan suoraan. Se on siistiä. Koetan aina muistaa, että olen palaverissa ensisijaisesti hoitamassa itseäni.