Heippa.
Olen joskus lopettamispäätöksissäni näillä foorumeilla pyörinyt, mutta nyt ensimmäistä kertaa ajattelin kirjoittaa itse. Suurin syy siinä, etten vielä ole törmännyt yhteenkään riippuvuustapauksen, johon itse samaistua. Kovasti kaipailisin kokemuksia kaltaisiltani ja siksi ajattelin kokeilla tätä kautta.
Näitä ketjuja lukiessani olen huomannut, että oma tilanteeni eroaa täältä löytämästäni pelaajien massasta mm seuraavin tavoin:
- olen vajaa kolmekymppinen oikein kivannäköinen (ihan kun se mihinkään liittyisi, ehkä sosiaaliseen asemaan) nainen
- en kärsi minkään moisesta masennuksesta tms vaan olen erittäin iloinen ja supersosiaalinen ison kaveripiirin omaava töissä hyvällä motivaatiolla käyvä henkilö
- en mieti pelaamista muuten, kun sen hetkellä
- voin olla ilman ongelmia pelaamatta pitkiäkin aikoja (viikkoja/kuukausia), mutta kun kerran taas aloitan, menee kaikki ja enemmän
- pelaamisessa ainut heikkouteni ovat slotit. mikään muu pelimuoto ei kiinnosta tai voin tehdä niitä aidosti kohtuudella
- minulla on ihana mies, monta hyvää ja ymmärtävää ystävää sekä motivoiva työ, jossa rehellisesti viihdyn
Jos joku tunnisti noista piirteistä itsensä, niin iso kiitos, jos jaksaisitte lukea eteenpäin ja jakaa omia kokemuksianne.
Tarinani alkoi siis siitä, kun n 10 vuotta sitten silloinen poikaystäväni vei minut synttäripäivänä Helsingin kasinolle. Tämän jälkeen hän näytti kotona, että samantyyppisiä slotteja voi pyöritellä myös netticasinoilla. Ensimmäiset 5 vuotta nettipeleistä tietoisena sujuivat aivan hyvin. Voin sanoa olleeni “normaali viihdepelaaja”.
Sitten yhtenä päivänä kohdalleni osui isompi voitto: 6500e. En ihan tarkalleen muista, mutta mielestäni pahempi pelikierre lähti käyntiin tästä tapahtumasta. Pari vuotta palkat menivät isoilta osin slottien pyörittämiseen, mutta normaali arki ja lainattomuus kuitenkin säilyivät.
Vähän yli vuosi sitten ajauduin pisteeseen, jossa pelaamiseni rahoittamiseen tarvittiin jo lainaa. Siinä vaiheessa tutuksi tulivat lukuisat pikavippiyhtiöt. Lopulta tilanne oli niin paha, että havahduin ja pakottauduin kertomaan tilanteestani avopuolisolleni. Mieheni oli erittäin pettynyt, mutta maksoi kaikki vippini (n 1000e) pois. Hänen mielestään oli parempi, että olisin velkaa hänelle. Ehtona tietenkin oli, etten enää ikinä pelaisi, saatika ottaisi uutta pikalainaa.
Tästä n 4 kuukautta eteenpäin pysyinkin hyvin kuivilla. Sitten taas “parantumisestani” innostuneena ajattelin vähän kokeilla… Kokeilusta seurasi taas parin päivän maaninen ränkytysputki slottien parissa ja 3000e lainaa. Hetken yritin asiaa mieheltäni asiaa salailla, mutten kestänyt “valehtelua”. Kerroin jälleen totuuden. Jälleen kerran miheni maksoi vippini, mutta sanoi, että olisi toinen ja viiminen kerta ja seuraavasta lipsahduksesta seuraisi ero. Sovimme jopa, että katsoisimme tilejäni yhdessä viikoittain kontroolin säilyttämiseksi.
Taas meni hyvin ja pelaamatta useampi kuukausi ja siinä samalla se tilienkin kyttämiinen jäi. Mikä taisi olla virhe, koska kesällä taas hairahduin pelaamaan. Aluksi pari kertaa vain satasen sieltä täältä, mutta lopulta suurimman summan koko pelihistoirani aikana. Lainaa tuli muutamissa päivissä otettua n 8000e.
Tähän väliin tulee sanoa, että toki olen muutamat kerrat jotain isoakin voittanut, mutta aina pelannut kaiken takaisin…
Kun olin jo ihan varma, että nyt tulee käymään todella huonosti, voitin n 3000e takaisin, ja sain sen ensimmäistä kertaa sitten monien vuosien kotiutettua tililleni. Tällä ja palkallani kaavailin maksavani kulutusluottoja ja vippejä takaisin. Ja lopettavani tietenkin pelaamisen.
Pari päivää rahojen tililleni saapumisen jälkeen puhelimeni piippasi pöydällä, kun katsoimme mieheni kanssa yhdessä telkkaria. Koska kyseessä on iPhone, näkyy tekstari ruudussa heti saavuttuaan. Lähettäjänä oli netticasino ja miheni tämän nähtyään sai ajatuksen, että pitäisikö tilejäni katsoa taas pitkästä aikaan.
Yritin tietysti kieltäytyä, koska tiesin tilanteen olevan pahempi kun kummalakaan aikaisemmalla kerralla, kun olin hänelle omatoimisesti kiinni jäänyt. Keräsin kuitenkin itseni ja kerroin kaiken. Ja näytin tilini.
Tästä tietysti seurasi itkua ja kauheaa ahdistusta siitä, että nyt koko elämä olisi pilalla. En sietäisi menettää sielunkumppaniani, ihmistä jota rakastan eniten maailmassa. Parissa päivässä saimme kuitenkin juteltua ja sovimme, että nyt ongelmaani puututtaisiin toden teolla. Maanantaina aloitan terapian ja tilini käyttöoikeus on täysin mieheni hallittavissa.
Haluni parantua on valtava, ja tällä hetkellä olen varma, etten tule laittamaan enää lanttiakaan slotteihin. Mutta niin olen tuntenut ennenkin, ja se tässä niin kovasti pelottaa. OLen täysin varma, että mikäli kerran vielä ryssin, voin hyvästellä parisuhteeni. Enkä voi kuvitella, miten elämä siitä eteenpäin jatkuisi.
Olen koittanut miettiä, että miksi ihminen, jolla kaikki on todella, todella hyvin, riskeeraa kaiken vain nähdäkseen rullien pyörivän? Voiko asiaan vaikuttaa nuoruuden ikävät kokemukset (isän itsemurha, jonka jäljiltä hänet itse löysin), vaikka koen niiden olevan täysin käsiteltyjä? Omasta mielestäni “menneisyyden haamuilla” ei ole mitään tekemistä ongelmani kanssa, koska ne asiat eivät vaivaa mieltäni muutenkaan, mutta onkohan näin? Ehkä se selviää terapiassa.
Mutta te kohtalokumppanit, jos teillä on kokemuksia, niin kertokaa voiko kaltaiseni tästä parantua?