eroon sloteista

Valtti
1

Heippa.

Olen joskus lopettamispäätöksissäni näillä foorumeilla pyörinyt, mutta nyt ensimmäistä kertaa ajattelin kirjoittaa itse. Suurin syy siinä, etten vielä ole törmännyt yhteenkään riippuvuustapauksen, johon itse samaistua. Kovasti kaipailisin kokemuksia kaltaisiltani ja siksi ajattelin kokeilla tätä kautta.

Näitä ketjuja lukiessani olen huomannut, että oma tilanteeni eroaa täältä löytämästäni pelaajien massasta mm seuraavin tavoin:

  • olen vajaa kolmekymppinen oikein kivannäköinen (ihan kun se mihinkään liittyisi, ehkä sosiaaliseen asemaan) nainen
  • en kärsi minkään moisesta masennuksesta tms vaan olen erittäin iloinen ja supersosiaalinen ison kaveripiirin omaava töissä hyvällä motivaatiolla käyvä henkilö
  • en mieti pelaamista muuten, kun sen hetkellä
  • voin olla ilman ongelmia pelaamatta pitkiäkin aikoja (viikkoja/kuukausia), mutta kun kerran taas aloitan, menee kaikki ja enemmän
  • pelaamisessa ainut heikkouteni ovat slotit. mikään muu pelimuoto ei kiinnosta tai voin tehdä niitä aidosti kohtuudella
  • minulla on ihana mies, monta hyvää ja ymmärtävää ystävää sekä motivoiva työ, jossa rehellisesti viihdyn

Jos joku tunnisti noista piirteistä itsensä, niin iso kiitos, jos jaksaisitte lukea eteenpäin ja jakaa omia kokemuksianne.

Tarinani alkoi siis siitä, kun n 10 vuotta sitten silloinen poikaystäväni vei minut synttäripäivänä Helsingin kasinolle. Tämän jälkeen hän näytti kotona, että samantyyppisiä slotteja voi pyöritellä myös netticasinoilla. Ensimmäiset 5 vuotta nettipeleistä tietoisena sujuivat aivan hyvin. Voin sanoa olleeni “normaali viihdepelaaja”.

Sitten yhtenä päivänä kohdalleni osui isompi voitto: 6500e. En ihan tarkalleen muista, mutta mielestäni pahempi pelikierre lähti käyntiin tästä tapahtumasta. Pari vuotta palkat menivät isoilta osin slottien pyörittämiseen, mutta normaali arki ja lainattomuus kuitenkin säilyivät.

Vähän yli vuosi sitten ajauduin pisteeseen, jossa pelaamiseni rahoittamiseen tarvittiin jo lainaa. Siinä vaiheessa tutuksi tulivat lukuisat pikavippiyhtiöt. Lopulta tilanne oli niin paha, että havahduin ja pakottauduin kertomaan tilanteestani avopuolisolleni. Mieheni oli erittäin pettynyt, mutta maksoi kaikki vippini (n 1000e) pois. Hänen mielestään oli parempi, että olisin velkaa hänelle. Ehtona tietenkin oli, etten enää ikinä pelaisi, saatika ottaisi uutta pikalainaa.

Tästä n 4 kuukautta eteenpäin pysyinkin hyvin kuivilla. Sitten taas “parantumisestani” innostuneena ajattelin vähän kokeilla… Kokeilusta seurasi taas parin päivän maaninen ränkytysputki slottien parissa ja 3000e lainaa. Hetken yritin asiaa mieheltäni asiaa salailla, mutten kestänyt “valehtelua”. Kerroin jälleen totuuden. Jälleen kerran miheni maksoi vippini, mutta sanoi, että olisi toinen ja viiminen kerta ja seuraavasta lipsahduksesta seuraisi ero. Sovimme jopa, että katsoisimme tilejäni yhdessä viikoittain kontroolin säilyttämiseksi.

Taas meni hyvin ja pelaamatta useampi kuukausi ja siinä samalla se tilienkin kyttämiinen jäi. Mikä taisi olla virhe, koska kesällä taas hairahduin pelaamaan. Aluksi pari kertaa vain satasen sieltä täältä, mutta lopulta suurimman summan koko pelihistoirani aikana. Lainaa tuli muutamissa päivissä otettua n 8000e.

Tähän väliin tulee sanoa, että toki olen muutamat kerrat jotain isoakin voittanut, mutta aina pelannut kaiken takaisin…

Kun olin jo ihan varma, että nyt tulee käymään todella huonosti, voitin n 3000e takaisin, ja sain sen ensimmäistä kertaa sitten monien vuosien kotiutettua tililleni. Tällä ja palkallani kaavailin maksavani kulutusluottoja ja vippejä takaisin. Ja lopettavani tietenkin pelaamisen.

Pari päivää rahojen tililleni saapumisen jälkeen puhelimeni piippasi pöydällä, kun katsoimme mieheni kanssa yhdessä telkkaria. Koska kyseessä on iPhone, näkyy tekstari ruudussa heti saavuttuaan. Lähettäjänä oli netticasino ja miheni tämän nähtyään sai ajatuksen, että pitäisikö tilejäni katsoa taas pitkästä aikaan.

Yritin tietysti kieltäytyä, koska tiesin tilanteen olevan pahempi kun kummalakaan aikaisemmalla kerralla, kun olin hänelle omatoimisesti kiinni jäänyt. Keräsin kuitenkin itseni ja kerroin kaiken. Ja näytin tilini.

Tästä tietysti seurasi itkua ja kauheaa ahdistusta siitä, että nyt koko elämä olisi pilalla. En sietäisi menettää sielunkumppaniani, ihmistä jota rakastan eniten maailmassa. Parissa päivässä saimme kuitenkin juteltua ja sovimme, että nyt ongelmaani puututtaisiin toden teolla. Maanantaina aloitan terapian ja tilini käyttöoikeus on täysin mieheni hallittavissa.

Haluni parantua on valtava, ja tällä hetkellä olen varma, etten tule laittamaan enää lanttiakaan slotteihin. Mutta niin olen tuntenut ennenkin, ja se tässä niin kovasti pelottaa. OLen täysin varma, että mikäli kerran vielä ryssin, voin hyvästellä parisuhteeni. Enkä voi kuvitella, miten elämä siitä eteenpäin jatkuisi.

Olen koittanut miettiä, että miksi ihminen, jolla kaikki on todella, todella hyvin, riskeeraa kaiken vain nähdäkseen rullien pyörivän? Voiko asiaan vaikuttaa nuoruuden ikävät kokemukset (isän itsemurha, jonka jäljiltä hänet itse löysin), vaikka koen niiden olevan täysin käsiteltyjä? Omasta mielestäni “menneisyyden haamuilla” ei ole mitään tekemistä ongelmani kanssa, koska ne asiat eivät vaivaa mieltäni muutenkaan, mutta onkohan näin? Ehkä se selviää terapiassa.

Mutta te kohtalokumppanit, jos teillä on kokemuksia, niin kertokaa voiko kaltaiseni tästä parantua?

2

Hei. tottakai voi parantua kun sulla on selvästi noin mahtava tukihenkilökin rinnallas. En tiedä osaanko neuvoa ketään asiassa missä itse olen tuhonnut asiani pahemman kerran mut yritetään.

Miksi pelaat? mikä on se pohjimmainen syy että pelaat juuri slotteja ja miksi pelaat ylipäätään.
Itselläni se liittyy terapiassa keskustelun pohjalta ankaraan isään ja köyhään lapsuuteen minkä kautta pelaamisesta tuli väline paeta sitä vielläkin koska en voi sietää isää vielläkkään ja ainoa keino päästä eroon hänestä on rahallinen itsenäisyys.

Joku syyhän löytyy jokaselta mitä kehotan tutkimaan kunnolla ja sitä kautta lähteä purkamaan ongelmaa. ehkä sen avulla löytää jonkun terveemmän koukuttavan harrastuksen vaikka ja elämä jatkuu parempana kun koskaan.

Tsemppiä tie ei ole helppo ja huono olen neuvomaan koska elämäni on siinä pisteessä et ei naurata mut se on sullakin edessä jos et tee töitä tosissasi päämääräsi eteen ja yhdessä puolisosi kanssa.

3

Miten sun kaltaisias vois missään olla? Kehut ittes pilalle.

4

Hei kisunen,

on hyvä, että sinulla alkaa terapia. Uskoisin, että sielä avautuu yksi jos toinenkin solmu. Ensin kerrot, että kaikki on elämässä täydellisesti, mutta myöhemmin paljastat, että olet kokenut todella ison trauman teini-ikäisenä. Tämänkaltaiset traumat voi ihminen kokea selvittäneensä ja selättäneensä montakin kertaa, mutta jostain ne putkahtavat aina uudestaan elämän aikana esiin, joskus lievempinä, joskus pahempina. Ei sellaisia asioita voi vain täysin pyyhkiä pois.

5

Ai että kaikki on elämässä “täydellisesti”? No, mikäs kaunokaisen on pelaillessa kun avokit maksaa velat.

6

Kiitos vastauksistanne, myös teille kriittisemmille.

Ymmärrän, että kuvaukseni saa jotkut näkemään punaista. Halusin kuitenkin ilmaista tilanteeni niin, että se rehellisesti vastaa sitä, mitä ajattelen. Kuten sanoin, niin postaukseni tarkoitus oli löytää itseni kaltaisia pelaamisongelmasta kärsiviä ihmisiä. Tokihan voi olla, ettei sellaisia todella löydy, niin kuin joku vierailijoistakin epäili.

Mitä tulee kommentteihin itseni kehumisesta ja avokin rahallisesti antamasta avusta, haluaisin sanoa pari sanaa.

Kun näitä palstoja on selaillut, törmää suurimmaksi osaksi tekseihin, joissa kirjoittaja on jo vaipunut syvähköön masenukseen ja itseinhoon tilanteensa seurauksena - tai kenties tilanne on ollutkin se pelaamisen laukaiseva tekijä. Itse yritän pitää kiinni itsetunnostani ja kaikista normaalin elämän voimavaroista, vaikka tiedänkin olevani yhdellä osa-alueella epäonnistunut. Kyllä peliriippuvainenkin SAA olla onnellinen ja arvostaa itseään. Toki pystyykö siihen enää monien romahduksien jälkeen, on eri asia. Itse ainakin yritän olla vakuuttunut mahdollisuudestani parantua ja säilyttää sen voimin eheän minäkuvan, en vaipua ajatuksiin siitä, että olen ihmisenä epäonnistunut enkä ansaitse ympärilleni mitään hyvää.

Samojen tuntemuksien voimin hyväksyn kiitollisena (toki myös erittäin häpeissäni) apua läheisimmiltäni. En usko, että parantumisprosessi voisi olla niinkään mahdollinen, mikäli olisin itse ainoa, joka siihen uskoo. “Avokkini” uskoo minun voivan toipua, eikä myöskään halua minua menettää. Eikö tämä ole aivan luonnollinen syy auttaa toista? En uskoa, että kukaan peliriippuvaisista jatkaa pelaamista yli rajojensa loukatakseen muita ihmisiä. Sairaushan tämä on.

Kiitos Vakiolle ja Vierailijalle kannanotoistanne ja neuvoistanne. Paljon uskoa, tahdonvoimaa ja läheisten apua. Niitä toivon teille ja kaikille muillekin tilanteen kanssa kamppaileville. Suosittelen lämpimästi myös terapiaa, itse huomaan selvän eron ajatuksissani jo viikon jälkeen. Kuulostaa monesta tämäkin varmaan pupulta, mutta näin on.

7

Avokkoisi vain mahdollistaa riippuvuutesi velkojen maksamisella. Mikset maksa niitä itse?
Maksaako hän myös terapiasi? Taidatte olla melko rikkaita.

8

Vieras. Eihän “avokkini” pelaamistani loputtomiin kustantaisi. Uskon, että mikäli nyt kun kaikki keinot parantumiseni suhteen on otettu käyttöön tapahtuisi vielä retkahdus, niin olisi se sitten siinä.

Sitä puolestani en usko, että avain parantumiseen olisi pelaamisen taloudellinen mahdottomuus. Ehkä se tosissaan estäisi hetken tai pidempään tekemästä talletuksia pelitilille ja ottamasta pikavippejä yms, mutta eihän kyse missään määrin olisi vääristyneen käyttäytyismallin korjaantumisesta oman pään sisällä. Sekä itselleni ja “avokilleni” on tärkeää nähdä, että pystyn pelaamisesta kieltäytymään, vaikka rahallisesti mahdollisuuksia olisikin. Aika näyttää, mikä oma tilanteeni tämän suhteen on.

Ja vipithän on totta kai järkevää maksaa heti pois, mikäli vain mitenkään mahdollista. Korot ovat järjettömiä. Se, että rankaisen itseäni niitä makselemalla, ei auta minun, eikä puolisoni asiaa. Enkä enää (kiitos terapian) muutenkaan usko, että itsensä rankaiseminen ylipäätänsä parantumista yhtään edesauttaa. Päinvastoin olen sitä mieltä, että suurin motivaattori, mitä ainakin itselleni olla voi, on lähimmäisten usko ja tuki. Siinä vaiheessa, kun he ovat sekä taloudellisesti että henkisesti antaneet kaiken sen tuen, minkä ovat, olisi kaikista kauhein asia pettää heidän uskonsa ja luottamuksensa. Jos tämä tuki, terapia ja jaettu tilinhallinta puolisoni kanssa eivät pelaamistani pysty lopettamaan, niin tuomittu olen.

Toki tiedän, etten ole ensimmäinen, ketä on taloudellisesti, terapiallisesti ja lähimmäisten voimin peliongelmissa autettu. Tottahan on, että suuri osa jatkaa avusta ja omista hyvistä aikeista huolimatta pelaamista edelleen. Vaikka prosentit eivät ole puolellani, ei se kuitenkaan tarkoita, etten saisi omaan toipumiseeni tiukasti uskoa.

9

Tuleeko nyt kaikki tukihenkilösi silittämään kisusta kun kisunen jo muutaman terapiakäynnin jälkeen ajatteleekin jo ihan toisella tavalla?

10

Taidat olla todella katkera ihminen. Minua ei sinun eikä muidenkaan kasvottomien henkilöiden ivaukset hetkauta. Kaikilla ei ole ympärillään vahvaa tukiverkostoa ja se on sääli. Minulla on, enkä ymmärrä miksi sitä pitäisi häpeillä. Ihmisillä, jotka minut tuntevat, on varaa ja vapaus minua arvostella, sen täysin hyväksyn. Sinulta tuntemattomalta saatu täysin epärakentava kritiikki on puolestaan enemmänkin naurettavaa.

Voin olla tämän asian suhteen täysin naiivi. Mutta mieluummin naiivi, kun toivonsa menettänyt katkeroitunut ja kateellinen ihminen, joka oman elämänsä kuntoonsaamisen sijaan keskittyy parjaamaan toisia.

Ärsytän kirjotuksillani varmasti montaa muutakin ihmistä, mutta kuten normaalit ihmiset, kaikki eivät pura ärsytystään naurettaviin kommntteihin, vaan jättävät asian omaan arvoonsa.

Perustelu kritiikki on täysin tervetullutta. Sinun kommenttisi “vieras” ovat pelkästään pahansuopia.

11

Kisunen, älä välitä ilkeilevästä vieraasta! Aina löytyy ihmisiä, jotka ovat kateellisia jos jollain menee edes vähän paremmin.

Eikä tämä riippuvuus katso sukupuolta, sosiaalista “statusta” tai varakkuutta. Itsekään en ole varsinaisesti “riskiryhmään” kuuluva, vaan akateemisesti koulutettu ja monella tapaa elämässä menestyvä ihminen, ja silti juurikin nettikasinoiden slotit veivät mennessään.

On hyvä juttu että olet kisunen löytänyt ja saanut apua, myös ihanaa, että sulla on tukiverkko lähimmäisistä. Monta syytä siis tehdä töitä sen eteen, että pääset eroon tästä ongelmasta!

12

Kiitos kisunen kun sanoit tuon sanan sairaus. Olen täällä saanut kuraa niskaan kehtaamalla väittää tätä viheliäistä riippuvuutta niinkin järkyttävästi kuin sairaudeksi. Mutta sitä tämä on!

Toivon sinulle voimia tässä taistelussa. Hienoa, että sinulla on noin rakastava kumppani vierellä :smiling_face:

13

Kiitos Lumeton ja sinä ilman nimimerkkiä kommenteistanne. Todella mukava kuulla, että täältä löytyy myös henkilöitä, jotka toivovat tällaiselle itsensä pilalle kehuja optimistille onnea :slight_smile:

Luin tuossa päivällä paljon pelinaisen (jos luet tätä, niin kiitos sinulle todella hienosta, vilpittömästä ja rehellisestä kerronnasta) tarinaa, ja täytyy kyllä sanoa, että se antoi asiaan aivan uutta perspektiiviä. Alkoi jopa hieman hävettää oma hyväuskoisuus ja kirjoittamani tekstit. Edessä oleva tie ei varmasti tule olemaan todellakaan niin helppo, vaikka apuna olisi koko armeija psykiatreja ja läheisiä ihmisiä. Mutta haluan silti vahvasti uskoa, että minulla ja muillakin on täysi mahdollisuus parantua.

Lumeton, minua kiinnostaisi kuulla enemmän tilanteestasi? Oletko itse edennyt ongelmasi kanssa parempaan päin?

Ja en ymmärrä miksi peliriippuvuus ei olisi sairaus? Eihän kukaan terve ihminen aja itseään sellaiseen ahdinkoon, mihin peliongelma voi pahimmillaan johtaa.

14

Jostain syystä alkoi nyt postaamaan tuolla ensiksi luomallani nimimerkillä… Ja pakko sanoa, olen aivan mielettömän ihastunut kissoihin, en siis viittaa nimimerkillä itseeni. :slight_smile: Mikäli esim “vieras” on ajatellut sen olevan osa itsekehuani…

15

Kisumirri, siis kuka alkoi postaamaan ekalla nimimerkillä?

Mulla vasta alkuvaiheessa tämä lopetus. Elokuussa yritin itse lopettaa, mutta kun retkahduksia eiliseen mennessä oli tullut jo neljä, niin eilen painelin sitten vertaistukiryhmään. Se tuntui heti hyvältä ja uskon, että sieltä saan tarvitsemaani tukea ja ennenkaikkea tutustua ihmisiin, jotka ymmärtävät tätä ongelmaa.

16

Itellä vähän samankaltainen tilanne. Parisuhteessa unelmien naisen kaa. Korkeakoulussa opiskelen. Kaikki menisi hyvin, jos ei olisi tätä helvetin pelihimoa. Viikossa pelannut salaa puolisolta 1500 euroa ja kusessa ollaan. Sain aikoinaan yhden mahdollisuuden ku jäin kiinni. Saa nähä miten tässä käy ku ei ole rahaa mihkään. Ei oo pystynyt käymään ees koulussa ku on niin pettynyt itseensä…

17

Siis kisumirri ja kisunen sama henkilö. Taisin vain itse sekoilla noiden kirjautumisien kanssa.

Lumeton, itsekin olen tuon lopettamispäätöksen tehnyt aikaisemmin monta kertaa, mutta vain puolivakavissani. Ikinä en ole ennen itselleni ja muille myöntänyt olevani asian suhteen sairas, saatika sitten hakenut ulkopuolista apua. Kuka tietää pysynkö tälläkään kertaa kaidalla tiellä, mutta tuntemukset ja sitoutuneisuus lopettamisen suhteen ovat ainaki tällä hetkellä aivan toista luokkaa. Uskon, että sinäkin olet askelta pidemmällä, kun olet kerta apuakin jo ongelmaasi hakenut.

Todella hyvä kuulla, että tukiryhmä on ollut sinulle positiivinen kokemus. Itse vielä arvon, uskaltaisinko siihen terapian lisäksi ryhtyä, sillä minua pelottaa, että ryhmässä vallitsisi toivon tuntemuksien sijaan lamauttava epätoivon tunne. Tämä lienee aivan tyhmä ennakkoluulo?

Toivoton, oletko edes miettinyt vaihtoehtoa, että kertoisit tyttöystävällesi tilanteestasi? Minullekin puolisoni viime vuoden lopussa romahduksesta kertoessani sanoi, että jos vielä kerran pelaat saati sitten otat minkäänlaisia pikavippejä, niin loppu tulee. Pari viikkoa sitten ero olikin lähellä, kun totuuden uudesta repsahduksesta hänelle paljastin. Mikäli olisin suhtautunut ongelmani vakavuuteen yhtä välinpitämättömästi, kun vajaa vuosi sitten, en varmasti nyt makoilisi yhteisessä asunnossamme rapsuttelemassa kissaa, vaan lojuisin masentuneena äitini nurkissa. Rahattomana ja yksin. Ja usko pois, päätös kertoa puolisolleni ja ystävilleni oli niiin pirullisen vaikea. Koin vaiheillessani paniikinomaisia tunteita, itkin ja valvoin yön jos toisenkin. Päätös olla rehellinen kuitenkin kannatti.

Uskon, että mikäli tyttöystäväsi sinua rakastaa, niin halu auttaa ja uskoa parantumiseesi voittaa vihan ja pettymyksen tunteet. Sinun tulee kuitenkin osoittaa olevasi tosissasi lopettamisen suhteen. Eikä eniten tyttöystäväsi takia, vaan itsesi. Kukaan ei varmasti saa uusia mahdollisukksia loputtomiin, mutta toisen ja kolmannenkin mahdollisuuden antaa varmasti moni, joka kumppanistaan syvästi välittää. En usko, että salailu voi mitenkään johtaa kestävään parisuhteeseen, eikä se varmasti auta sinua pääsemään eroon pelihimosta. Voi olla, että puhun tässä ihan puutaheinää, mutta näin on ainakin omalla kohdallani. Tsemppiä siis kauheasti sinulle, mitä ikinä päätätkin tehdä! Ja palaa ihmeessä takaisin sinne koulunpenkille. Siellä saat varmasti ajatuksetkin pois noista epäonnistumisista. Edes hetkellisesti.

En tiedä teistä muista, mutta pelkästään jo se tunne, kun on toisen edessä läväyttänyt kaikki kortit avoimina pöytään, on ollut terapeuttinen. Nyt voi rauhassa keskittyä kaikkiin arjen muihin asioihin, eikä vain potea huonoa omaatuntoa salailusta ja omasta selkärangattomuudesta. Ennen kaikkea voi keskittyä parantumiseen. Ja ehkä muutaman vuoden päästä omistaa jälleen selkärangan.

Laittoi muuten taas hetki sitten Mr Lucky tekstiviestiä, että netticasinolla odottelisi ilmaista pelirahaa ja superhyvä bonus. Varmaan tätä alkuparantumisen huumaa, mutta ei tullut mielenkään käydä pelailemassa edes noita ilmaisia rahoja. Katsotaan sitten taas puolenvuoden päästä, kun alkaa hiipiä se fiilis, että parannuttu ollaan ja ehkä sitä voisi edes kokeilla… Voi kun olisi kristallipallo, joka kertoisi, ettei niin tule enää ikinä käymään.

18

Nöyrästi kiitäs palautteesta kisu! Oon tosiaan seurannu sunki kuulumisia.

Me ihmiset ollaan sellasia että mietitään kaikki maholliset kauhuskenaariot läpi ennen ku uskaltaudutaan uuteen asiaan mukaan. Ja siinähän on hyvät puolensa, ei tuu suinpäin rynnättyä johonki sellaseen joka tuottaa ongelmia.

Mutta tuohon sun pohdintaan. GA/Pelirajat’on ryhmien ideana on nimenomaan se että saa vertaistuen kautta toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kun pääsee porisemaan ihmisten kanssa jotka painiskelee saman ongelman parissa, tuntuu kuin kivi vierähtäis hartioilta. Näin ainaki omalla kohalla. Sitten kun oot pitempään käyny ryhmässä, tulee tunteet vaihteleen laidasta laitaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ryhmää. Käy sitten vaikka vain sen yhen kerran jos omalle kohalle ei sovi ryhmäterapia.

19

Mitenkäs kisumirrillä menee? Onko pelaamattomuus pysynyt?

20

Onko kissa vienyt kielen? :sunglasses: