Ei tarvi kuin tulla kipeäksi niin äkkiä kaverit kaikkoaa ja jopa soitot ja sähköpostit lähes loppuu vaikka sanoo ja kirjoittaa että oli mukavaa saada päivään jotain piristystä. Tuntuu kuin koleraa sairastais ja muut pelkää tartuntaa, no rajut elämäntapamuutokset voi tuoda uusia “ystäviä” mutta harvinaista sekin on.
Dark Magus on ihailtavan hyvin hyväksynyt tilanteen ja vetäytynyt omiin olihinsa, tiedätkö ettei me kaikki kykene siihen. 5v sitten jäin sairaseläkkeelle ja se oli iso isku mutta kykenin vielä toimimaan, ostin moottoripyörän joka on kaikkien pikkupoikien haave vaikka itse olin 48v. Viime kesänä kykenin ajamaan kolme kertaa eli hain pyörän siskon luota (15km) kesällä ajoin pienen lenkin ja sit syksyllä vein takaisin säilöön, olisin halunnu enemmän. Loppukesästä myin matkaveneen pois ja ostin pienemmän perämoottoriveneen jolla ajoin 5t, olisin halunnu ajaa enemmän. Nyt on “ystävät” kaikonneet ja entisiä työkavereita näkee joskus marketissa, ei tämä riitä mulle eli olen normaali, eikö.
En ole ahdistunut mutta kumminkin ahdistaa olla yksin kotona, kyllä tämä on ongelma ja vielä ISO.
Mulla on menny useita kertoja välit poikki ystävien kanssa ennen huumeita (tai alku-vaiheessa). Suurin määrä ystäviä kerralla oli 7 jotka sit jätin, koska en tahtonu pyytää anteeks käytöstäni. Aina löysin uusia tilalle mut ne jäi sit ku alko vetämää. Sit oli ne kama-kaverit ja vaikka joku selvä frendi ois tahton nähdä ni eipä tahton toista kertaa ku oli aivan kuutamolla; karsein moka oli ihan dexmeissää ku entinen paras ystävä ala-asteelt joka on hemmetin huume-vastainen ja itteää täynnä (ku kaikenmaailman koulu-psykologit juossu elämän aikana eikä hänessä oo MITÄÄ vikaa vaa kaikki vika on aina muissa joten voipa ohjeistaa kaikkia tekemään elämässä kuten hän itse!); ni en ollu varma oliko se siinä mun luona oikeesti vai oliks se joku mielikuvitus-ystävä joten sitä siinä sit kyselin. Avokki tuli kotii ja sano et “ai tääl oikeesti on joku?”… 
Mut sit ku yritti eroo kamast ni ei löytän selviä ystäviä, oli varmaa 3v sellanen tilanne ettei vaa ollu ketää kenenkaa olis. Nyt on vuoden aikana tullu tosi paljo vanhoja frendejä takasin ja jostain elämän varrelta on valkannu ne ketkä ei oo koukus tai jotka ei käytä hyväksee et tarvis mitää lääkkeit tms. ja niitä näkee jos ehtii… Itekii aika paljo alkan erakoitumaa, mut se johtuu lähinnä kiireestä ku on läksyt, koulut, siivoukset ja on kiva nähä avokkiakin välillä. Tosin nyt ku alko taas masis tulemaa ni pidin itteni kiireisenä et sovin kaikkea menoa joka päivälle just siks, et ei ehi masentua mut kyl niit ystäviä löytyy; ihme kyllä. Sit on vielä eriksee baari-kaverit joihin en oo ollu yhteydes kunnolla yli vuotee, tai on soiteltu ja juteltu; ehkä nähty pari tuntia mut sellasia tyyppejä kelle voi soittaa jos tahtoo baariin lähteä; ei oo innostan asia tosin reilust päälle vuotee joten tuskin jatkossakaan…
Ootko sä MCOT ottanut yhteyttä henkilöihin keitä tahtoisit tapaavan vai onko sulla sellanen “tarve eristäytyä”? Mä ku aloin ottaa yhteyttä uudestaan, tai sit he otti, ni aika moni yllättäen tahtoi vielä nähdä ku ollu joskus hyviä ystäviä ja kummallakin ollu sit eri elämänvaiheet. Silti tuntuu usein ku ei ois ollu vuosia välis et ei oo nähny; aika samat ihmisethän ne on ja mua vaikka masentais ni oon aina osannu piiloutua naamarin taa jolloin sitä ei edes huomaa.
Mul oli tos melkein vuoden ettei kehenkään ottanut edes yhteyttä mut nyt on tosi jees et sit lopult näki tai naamakirjas otettii yhteyttä ja tälläkin hetkel on yks vuosia vanha frendi jonka kans välit meni jotenkii ku mun hyvä ystävä ja hänen avopuoliso menehtyi… Tosin nämäki frendit on monest kausi-luontoisia kuten mun elämäs kaikki. Mulle jopa sisaruksiin yhteyden-ottaminen on välillä työn ja tuskan takana…
Mulla ehkä osittain se, et ku oon niin piintyny rutiineihin ja se on tarpeellista mun elämälle, jonka taas tänään näki ku meni eri bussilla ja kaikki meni päin mäntyä; et ei ehi varata aikaa muille ihmisille ku niille, ketä jo näkee… Ahdistaa vain ylimääräiset tapaamiset ja menot välillä aivan liikaa; puhumattakaan jos toinen osa-puoli ei pidä ajoista kiinni… Tosin nykyää melkein kaikki mun ystävät on perheellisiä; monet kamasta vuosia erossa olleita ihmisiä. Osa sit vanhoja frendejä joihi ottan uudellee yhteyttä ja osa niitä ketkä vielä käyttää, mut ei mun nähden… Näistäkin osa on sukulaisia ja kukaa ei piikitä. Mulle riittää se, et tiedän et jos tahdon nähdä ihmisiä enemmän; on ihmisiä ketkä tahtovat nähdä… Mun kuviot on kuitenkii niin pienet et harvoin mitää ylimääräsiä ihmisiä tapaan, tosin viime vkol ja täl ens viikol siin on poikkeuksia… Kyl mäkin oon tavallaan eristäytyny jonku verran mut ku ei kiinnosta baarit tms. vaa on pidettävä kontrollissa koti ja koulu sekä parisuhde; ni mulle on tärkeämpää pitää huolta asioista jotka on mun elämässä ja katsoa et kaikki sujuu, ku pyöriä frendeillä jatkuvasti. Enkä oo yli vuoteen edes käyny kahvil kenenkää addiktin kanssa, kotona käymisestä puhumattakaan et aika hyvin oon välit katkassu sinnekin. Tosin ne välit ois varmasti tallella jos ottais yhteyttä mut ei…
Hyvä et ymmärsit, olkoon valo kanssasi.
Tätä paskaa ei edes vihamiehillensä toivo, jos vielä päivän koittaisi kestää, Tramali ja kossu ainakin vinguttaa korvia nyt, tietää että elää.
Toi on kyllä totta,että kun sain eläkepäätöksen muutamia vuosia sitten hävis kaverit yhtäkkiä ympäriltä.Mutta oon maguksen kanssa samaa mieltä,ei kipu-muupotilas sääliä kaipaa,kova maailma mutta onneks tärkeimmät jäi ympärille.Ei tätä olis kestäny ilman avokin tukea,iso kiitos sinnepäin…Mutta joo,kestää sitä ne viikonloput ilman baarireissuja yms.kai sitä tottuu tähän erakoitumiseen.Elämä opettaa,elämä kovettaa…
Kukapa sitä sääliä kaipaa mutta kaverit olis kyllä kivoja, itse aikoinaan kävin vanhan työkaverin luona jolla repes valtimo päästä. Tykkäsi kovaa kun kävin ja vein joskus kaffille ja silleen mailmalle, siltä lähti kaikki vaimoa myöten. Pieni apukin kelpais eräissä hommissa mutta se ei ole pakollista vaan pelkkä huomiokin olisi kiva, joskus puhelu ja sähköposti ei pitäisi olla rasittavaa henkilölle joka selvästi ilostuu yhteyden otosta. Kyllä ihan selvästi on siittä kiinni että tulot putosi eläkkeen myötä eikä enään voinut järkätä työnantajan piikkiin saunailtoja/matkoja yms.
Pitää vissiin vaan kovettaa itseään mut se ei ole varsinainen ratkaisu ongelmaan, kovaluontoinen voi itseään hämätä ja elää luulossa et kaikki onki ihan hyvin. Ehkä pieni lääkehuuruisuus auttaa moisessa harhassa, mulla ei vielä ole lääkkeet muuttaneet todellisuutta mutta muutos jo pilkistää kun seuraava lääkärikäynti on tulossa ja lääkitystä lisätään, ihan tarpeeseen mutta rajan yli ollaan menossa ja kovaa.
toi on vittumainen juttu noi kaverit. mulla meni kaikki kamut kun lopettelin juttujen säädön. toisaalta kun mietin niin en ole menettänyt mitään päin vastoin. elän nyt normaalia perhe arkea ja nautin pienistä asioista. on mukavaa ajatella että voi oikeasti palautua normaaliksi ja saada mielihyvää tavis asioista. toki syön joskus jotain pientä… 
…
Minulta häippäs kavereita kahdesta syystä, eka oli ku sanoin sairastavani kaks-suuntasta ja toinen syy on,et olen satanisti.
…
Ystäviä on ollut aina tarpeeksi. Aina elämäntilanne anna myöten pitää läheisiä välejä kaikkien kanssa, joiden haluaisi. Mutta en ole tuntenut yksinäisyyttä, vaikka olen ajoittain eristynyt. Eristyminen on tapahtunut omasta tahdosta/toimestani.
Mutta ystäviä, todellisia, on aina aika vähän. Aivan liikaa on baarikavereita. Ne joiden kanssa ryypiskellään, muttei muuten touhuta mitään. Ryyppykavereita on liikaa, ainakin perjantaisin soittelemassa.
Nyt kun muutin Suomesta pois, on jäljellä vain ns. normaalikavereita. Todelliset ystävät pysyy Suomessa. Vanhat ystävät on aina olemassa jossain ja niihin saa yhteyden, jos niin haluaa. Tai päinvastoin.
Tätänään vapisevalle kaverille 5 Tramalia ja 50€ käteen, tuon laskin olevan sen entisen ystävyyden hinnan. Josei viikkoon kun lupas maksa velkaansa niin ei ole mitään asiaa meille niin Dopperin yli ja isännällä pahast raudanpala jota heikot voi luulla aseeksi niin siihen eteisen matolle saa maksaa, jos on tasaraha niin huikkaan takaisin ja sanon et koiro on laskenut oikein ja terve tuloa. Ikinä en tuotakaan näe, olenko vittumainen ku se voisi soittaa et Kystyy maksamaan viikon päästä eikä tirdä koeka saa tramalit takaisin.Saatanan kaverit mä sanon. Moon sekaisin ku join sen valkkari torpöm ja lahes kaikiiki kajlay akkarapistelee euola vielä lotain mu mä dammun nyt, Promilley on uli 3.8
Aiheesta, ei kommenttia edellisiin, suoraan ainakaan. Kyl mä eristäydyn aika lailla. En tiä, mikä siinä kotoa poistumisessa on niin vaikeaa. On Tosi Ystävä, mistä olen kiitollinen, eli en ole täysin yksin, ja on kavereita, joita tapaan kyl liika harvoin. Kyse ei enää taida olla arkuudesta, ainakaan täysin, nuorena olin äärimmäisen ujo ja pelokas (luultavaa on, että jo silloin “pikkuinen paranoia pilkisteli” (sitaatti Petrean shrinkiltä 
)). Siihen aikaan keino esim.esitelmän pitämiseen oli pikkupullo vermuttia koulun veskis Isos seuras en viihdykään (ainakaan jos pitäs jotain prkln läppää heittää, sama pätee baareihin mun kohdal), ja joskus on kivakin olla omas rauhas, kun menee hyvin. Mut mä elän näin, en halua verrata tätä johonkin yleiseen (?) ideaaliin, miten asioiden “pitäisi” olla… Munhan tämä elämä on. Luin ihan ekan viestin: onko itsesyytöksestä hyötyä, apua… Minkä menneisyydelle mahtaa… Ja mä uskon lujasti siihen, että kyl uusia kavereita, ystäviä voi saada, jos siihen on kiinnostusta. Vaik kyl mä olen joskus huomannu ns. normi-ihmisen (= ?) kans, että eka on oltu kovastiki kiinnostuneita, mut kun musta on tullut tiettyjä asioita esiin (mt-ongelmat, bentsot), soitot on loppunu. Vaan ei kaikki sellasia voi olla, eihän…?
Mut aionpa kyllä keväämmällä alkaa käymään enämpi ulkona, en dokaamas, vaan tanssimas. Kun on hyvää musaa, hyvä lattia, hyvät kengät ja eiliianläheisiä ihmisiä ympärillä, mut silti olen osa joukkoa, muuta en sillä hetkel tarvi .
“myönnetään täydentävää toimeentulotukea näyttökorttiin bussissa 53e mm. syrjäytymisen ehkäisemiseksi”
repikää siitä huumoria.
“asiakkaan mummo kuollut, myönnetään täydentävää ttt:tä matkahuolto ab:lle maksusitoumus välille
kotka-nuorgam-kotka.”
“myönnetään harkinnanvaraista ttt:tä 89e, koska asiakkaalla ei ole kuvallista henkilöllisyys todistusta,
myönnetään vain kerran elämässä”
mitäs sitä seuraavaks keksis ettei sitä nyt noin niinkun täysin syrjäytyis enempää.?
kaverit on kaikki lähteny näin se on
niin kiitollinen olen kuitenkin ex-vetokaverista
jonka kanssa laitettiin maailmankirjatkin sekaisin
tsemppaa nyt kans elämänsä kanssa
lastensa kanssa
en vois parempaa kaverii hakeekkaan
jokunen muukin on mutta ei ne tajuu näitä asioita
sellaist se vaan on
et aikansa kutaki 
kyllähän tuo eristäytyminen o tullu tutuks vuosien varrella.Suoraan sanottuna nyt justiisa.En tiä millä ilveellä sais nuo lekurit uskoo,et tää ahdistus on sen verran kova,et kohta varmaan muuraan itteni tähän kämpille.Joskus kun olin vielä duunissa ni oli semmosii kausii,et en käyny syömäs samaan aikaan muitten kaa,himas pistin heti puhelimen kiinni ja en taatusti avannu ovee kellekkään.
Voikun pääsisit yhtähyvälle kallonkutistajalle kuin minä vaikka koin lähetteen ensin pelkäksi kostoksi, ne hyvät hoitaa tommoset pikkujutut ohimennen ja kerran tarkistavat kuinka nyt menee. Ne muut todennäköisesti pahentaa tilannetta, kyllä sen tuntee jos lääkäri näkee sun sisälle, ainakin itse olen tuntenut ja numero on puhelimessa jos jokin menee mänkään.
Mä olen jotenkin salakavalasti eristäytynyt ja tuntuu, kuin asuntoni olisi vankilani. Ei vaan saa itseä tosta ovesta ulos. Nytkin mennyt neljä päivää sisällä. Huomenna on pakko käydä kaupassa, kun ruoka loppuu. Kaverit on kaikonneet hiljalleen, mutta onneksi muutama hyvä on jäljellä. Ikätoverit tekee tenavia, rakentelee taloja ja omaavat koulutusta jne. Minä olen jäänyt kaikesta tuosta jälkeen ja ollut sairaskierteessä kohta vuosikymmenen ja eläkkeellä siitä yli puolet. Päihdehistoriaa on pitkältä ajalta, pillereistä kaikki alkoi jo nuorena ja välissä käytin alkoholia paljon, mutta alkoholin tuomasta kännistä en ole koskaan oikein pitänyt, niinpä olen salaa popsinut benzoja, kipulääkkeitä jne. ei koskaan niin paljon, että käytön huomaisi ja käyttö on pysynyt hanskassa (niinhän se aina 
). Nyt, kun olen joutunut syömään hirveitä myrkkyjä /olemaan laastarin orjana puoli vuotta neuropaattisten kipujen vuoksi, niin huomaan, että se on edistänyt tätä eristäytymistä.
Toisaalta ei kait se ihme ole, kun muisti ei toimi kunnolla ja nukkuu suurimman osan vuorokaudesta lääkeväsymyksen vuoksi, niin eihän siinä paljon jaksa sosiaalista elämää pyörittää. Mutta nyt on käynnissä todella voimakkaista lääkkeistä vierottautuminen ja olo on väliltä aivan kauhea/itsarin partaalla, niin olisi kiva, kun olisi useampi ystävä tukiverkossa. Kumma, kun kerrankin ei ole käyttänyt lääkkeitä väärin vaan ihan oikein käytetty, mutta annokset on kipujen takia olleet vaan niin jytkyjä, että hermokivut on saatu aisoihin ja nyt kipujen hellittäessä on aloitettu vieroitus, niin lopetusoireet ovat hirveimpiä, kuin mitkään reflat koskaan. Kauhulla odotan, kun tuo kipulaastari lopetetaan kohta, että minkälaista helvettiä se sitten on… Mutta tällaista täällä.
Välil/usein kotona on karseeta, ei saa mitään tehtyä ja mitä enemmän on niitte neljän seinän sisäl, ajatukset alkaa helpol kiertää kehää, ja se on sit se minäminäminä ja mun paha olo ja vielä syyllisyys siitä, että on paha olo, huoh.
Mut joskus, ku on parempi, teen kaikenlaisia kivoja juttuja ja ihan hyvä olla ittekseenkin. Siis joskus…
Saa kai sitä kotonaki olla… Mikä pakko mun on tonne pakkaseen lähtee…
Juu ja ne i.m.- ajatukset on tuttuja, varsinkin unettomina öinä… Omal kohdal ajattelen, että usein mä en vain näe metsää puilta, että on hyvääkin…
Minusta tää on itselle ankara kansa… Perustelu Suuresta Kirosankirjasta: hakusana “Fiba” ääntämistapa veloce “Se olin minä! Otan syyn niskoilleni! Mitä minä taas tein… Voi fiba!.. Kaikki mihin suomalainen kajoaa, syyyllistää häntä. Syyllistäminen on saksilaisen Martti Lutherin (1383-1546) syytä. Sen sijaan, että hän olisi naulannut teesejään kirkonoveen, hänet itsensä oli pitänyt naulata siihen. Evankelisluterilainen kirkko alistaa ja tasapäistää kansan. No, Luther olikin horoskoopiltaan skorpioni: kosto elää. Tosin hän oli melko uuttera: hän hoiti uskonpuhdistuksen ohella koko Raamatun saksannoksen, pisti saksan kielen uuteen uskoon, väsäsi vähän sitä sun tätä (Vähän ja Ison katekismuksen), sanoitti virsiä, nautti valtakunnankirouksesta, nai entisen nunnan ja söi bullansa. Jätkä taisi olla toivoton tosikko. Hän tuskin osasi nauraa virheilleen. Hän loi syyllistämisen aakkoset.” 