Erään raitistumisen anatomia

Me Lopettajat
1

Tervehdys kaikille
Olen kirjoitellut tänne noin vuoden ajan. Viime aikoina erittäin harvoin. Ajattelin pistää vähän ylös omia ajatuksiani omasta raitistumisprosessistani, aika paljon myös itseäni varten. Olen ollut nyt juomatta 13 kuukautta.

Historia: olen nyt about 40 mies ja aloitin suht. säännöllisen alkoholinkäytön noin 15-vuotiaana. Lopetin ennen kuin täytin 40. Oma käyttöni on ollut ulkopuolisten silmissä “normaalia” eli muutaman kerran kuukaudessa ja välillä pitempiäkin taukoja. Ongelmana on ollut juomisen holtittomuus. Läheiseni tietävät, että olen ihan holtiton humalassa ja olen usein joutunut tilanteisiin, joihin ei vähällä juomisella joutuisi. Tyypillisesti myös juominen on ollut arvaamatonta, eli muutaman oluen juominen on karannut käsistä niin että olen ollutkin toista vuorokautta nukkumatta ihan tutkalla. Ja kaikkein tärkeimpänä: olen aina halunnut juoda enemmän kuin olen juonut. Minulta puuttuu ne mekanismit, jotka ilmeisesti useimmilla estävät överit. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun olen lopettanut juomisen siksi, ettei tekisi enää mieli tai en pystyisi juomaan. Jopa verta oksennettuani (silloin tällöin) olen pystynyt helposti jatkamaan juomista. Ja olen aina pystynyt juomaan ihan kaikkea kiljusta shamppanjaan jos se vain on päähän mennyt.

Myös tätä haluan korostaa teille, jotka pähkäilette, onko juominen teille ongelma vai ei: ajattelin usein juomista vaikka en juonut. Fantasioin juomisella. Lisäksi usein join vaikka ei ollut tarkoitus…toimin autopilotilla eli löysin itseni kaljakaupasta vaikkei ollut mitään tarkoitusta juoda mitään.

Koitan jakaa analyysin useampaan viestiin ,että luettavuus säilyy.
Itselleni prosessi meni suurin piirtein näin:

  1. Ongelman myöntäminen
  2. Perusteellinen pohdinta alkoholin merkityksestä omassa elämässä
  3. Päätös
  4. Juomattomuuden strategiat
  5. Päätöksessä pysyminen.
    Avaan seuraavissa viesteissäni vähän noita osa-alueita.
    yst. terv. T&T
2

Okei…jatkuu
1. Ongelman myöntäminen.
Tähän liittyi muutama överiksi mennyt juomiskerta ja ongelmiinkin joutuminen. Lisäksi elämäntilanteeni muuttui niin että erosin pitkäaikaisesta suhteesta. Se lisäsi pelkoa juomisen lisääntymisestä.
Käytännössä raahasin itseni AA:n kokouksiin, joissa en ollut aiemmin ikinä käynyt. Se oli mulle semmonen “herätys” että nyt uidaan syvissä vesissä. Tarpeellinen sellainen ja auttoi raittiuden alkuvaiheessa. Käynnit jäivät kuitenkin pian. Vastoin AA:n oppeja en usko, että kaikkien tarvitsee noissa kokouksissa loppuelämäänsä käydä. Mutta hyödyksi ne olivat ongelman myöntämisessä ja kuka tietää vaikka tulevaisuudessa joskus taas kävisin. Kerroin läheisilleni avoimesti AA:ssa käymisestä ja muutenkin, että nyt on tarkoitus vähän tutkia omia juomatapoja. Vastaanotto oli hyvä, koska osa heistä oli jo aiemmin ollut vähän ihmeissään juomisestani ja tempauksistani. Tämä oli oikeasti iso askel myöntää, että ei juominen ole kontrollissa ja mahdollisesti tulevaisuudessa ongelma tulee pahenemaan.

2. Perusteelinen pohdinta alkoholin merkityksestä itselleni

Tämä jatkuu jollain tavalla edelleen. Mietin mahdollista tulevaisuutta jos jatkan nykyisellä juomistyylillä. En pitänyt siitä mitä edessä on. Pidin ja pidän säälittävänä sitä että keski-ikäiset juovat kuin teinit . Tulin siihen tulokseen, että alkoholi on minulla vain ja ainoastaan humalan väline ja humala taas on asia, josta en saa ikinä tarpeekseni. En tule ikinä olemaan niin humalassa, etteikö tekisi mieli mennä vielä pidemmälle. En halua juoda vähän, haluan juoda paljon. Suhtautumiseni alkoholiin on liian päihdehakuinen. Perusteellisen pohdinnan ja AA:ssa kuulemani perusteella olen ymmärtänyt, että kaikkein yksinkertaisin ratkaisu on olla juomatta kokonaan.

3. Päätös

Edelliseen viitaten: tein päätöksen että juon kaikkea, mutta en mitään missä on alkoholia. Alkoholista tuli minulle elintarvike, jolle olen allerginen. Olen ennenkin tehnyt muutoksia ruokavaliooni, miksei tämäkin onnistuisi. En vaan juo.

4. Juomattomuuden strategiat

Juomispohdintaani kuului myös kipupisteiden tunnistaminen. Löysinkin muutaman ihan jo viikkorytmiin liittyen:
Perjantai-iltapäivä, kun työt on loppumassa tai loppuvat. Tällöin syntyy usein alitajuntainen päätös juomisesta. Ratkaisu: lisää valppautta tähän ajanjaksoon, tutki ohimeneviä ajatuksiasi. Ota kiinni juomista myötäilevät ja heitä ne menemään. Suunnittele viikonloppu, jolloin saat tehdä kyllä kaikkea mihin ei liity alkoholia. Pidä suunnitelmasta varsinkin raittiuden alkuvaiheessa kiinni. Toinen kipupiste on perjantai-ilta klo 20-21 (vielä ehtii…) ja sitten, hieman yllättäen, lauantaiaamu (eilen en juonut, ehkä tänään…). Sitten tietysti kavereiden kanssa illanvietot ja baarissa käyminen. Näissä kannattaa jo pohtia etukäteen mitä juo ja mitä sanoo tarjoajille.

Kukaan ei jaksa olla koko ajan varpailleen. Mutta kun löytää omat heikot kohtansa ja keskittää energiansa niihin niin on helpompaa.

5. Päätöksessä pysyminen

Tämä jatkuu myös yhä, luonnollisesti. Tässä auttaa kiitollisuus itseään kohtaan ja sen muistaminen, mitä hyvää juomattomuus tuo tullessaan. Hyvä on myös muistella niitä fiiliksiä, kun päätös juomattomuudesta syntyi. Vaikka ne voivat olla ahdistavia. Ahdistavaa se liiallinen juominenkin on. Sitäkin voi muistella. “Kuivakännään” joskus kavereiden kanssa, eli muistelen myös hyviä humaloita. Se on mennyttä elämää ja hyvä tunnustaa, ettei se aina (toivottavasti) ole ikävää ollut. Mutta se ei kuulu enää elämään. Ylä- ja alamäet kuuluvat. Alkoholi ei auta ongelmissa, raitis pää toimii jo fysiologisestikin paremmin.

3

Ok. Kiitos sinulle joka jaksoit lukea. Kommentoida saa. Tämän jälkeen menee saarnaamiseksi ja paasaamiseksi, joten ehkä pistän nyt tähän stopin ja alan syödä aamupalaa. Tänään on hyvä päivä esim. käydä uimassa.

4

Terve pitkästä aikaa T&t!

Hienoa kuulla, että olet edennyt hyvin raittiudessasi. Analysoit tapaasi auki, mikä saattaa auttaa monia.

Lainaan vähän sinua, niin muistetaan, missä alussa usein mennään…

“Myönnetään alkoholin olevan ongelma, mutta halutaan se ratkaista niin ettei sitä juomista kuitenkaan pitäisi lopettaa, oikeastaan vähentääkään.” Näin.

Nyt vähän mentävä muualle. Laita lisää kuulumisiasi. Onnistumiset aina kannustavat muita!

5

[quote=

Koitan jakaa analyysin useampaan viestiin ,että luettavuus säilyy.
Itselleni prosessi meni suurin piirtein näin:

  1. Ongelman myöntäminen
  2. Perusteellinen pohdinta alkoholin merkityksestä omassa elämässä
  3. Päätös
  4. Juomattomuuden strategiat
  5. Päätöksessä pysyminen.

yst. terv. T&T[/quote]
Tervehdys TvT ja muut lukijat…

Osuva tuo laatimasi prosessikuvaus :smiley:! Samat vaiheet tunnistan minä ja varmasti moni muukin.

  1. Ongelman myöntäminen on varmaan jo onnnistunut, kun tänne kirjoittelen. Omalla kohdallani ongelman myöntäminen (itselleen, ei missään nimessä muille :open_mouth: ) tapahtui jo n. 15v. sitten.

  2. Perusteellinen pohdinta. Tämä vaihe minulla lienee osin kesken, sillä tänäkin kesänä sorruin taas juomaan, vaikka sadatta kertaa jo olin lopettamassa kokonaan.

  3. Päätös. Tehty. Taas.

  4. Juomattomuuden strategiat. Joo. Tässä minulla on puutteita, koska lopullista onnistumista en vielä ole kokenut. PLINKKI ja läheisten tuki apuna sekä oma vahva halu raitistua. AA-ryhmiin tai viranomaistahoihin yhteydenotto ei houkuttele. Olen aika skeptinen ns. vaitiolovelvollisuuden suhteen… No AA-ryhmän vaitioloon kyllä uskon (eli luotan maallikoihin enemmän kuin ammattilaisiin tässä asiassa)

  5. Päätöksessä pysyminen. Ylivoimaisesti vaikein vaihe. Ainakin minulle. Ei perhana onnistu sitten millään. Useamman kk raittiuskausiin olen ajoittain kyennyt ja nyt viimeksi meni jo puoli vuotta rikki. Eli jotain hidasta kehitystä. Toivottavasti.

Jäänkin näitä askelmia pohdiskelemaan. Kiitos sinulle TvT ja onnistumisia meille kaikille. Ehkä tuo kohta 4. on minulla kuitenkin se Akilleen kantapää, sillä jos siihen saisi toimivat kuviot, niin se johtaisi automaattisesti myös prosessin vitosvaiheen onnistumiseen.

Sitä aktiivisesti yrittäen eteenpäin…

6

Mrs jne:

Tuo oli itselleni myös toki iso asia. Mutta yllättävän helpottavaa. AA:n lisäksi unohdin mainita, että kyllähän täällä plinkissäkin “tunnustelin” että miltä tuntuu itsevarmasti kirjoitella omasta raittiudestaan, vaikka päivä/viikko kerrallaan varsinkin aluksi toki mentiin eikä ollut/ole tietoa miten tämä tästä onnistuu. Mun apunani on ollut erityisen jääräpäinen luonne, eli jos tunnustan tutuille ja tuntemattomille (AA) että nyt on juomiset ohi niin täytyyhän se pitää. Se, ettei juo tarkoittaa oikeasti sitä ettei juo. Vaikka kuka tarjoasi. Noita tarjoajia on ollut lopulta vähän…yllättäen muutamat ihan tuntemattomat esim. festareilla.

Yleensä sitkeimmät tarjoajat tuttava/kaveripiiristä ovat ne, joilla on itsellään ongelmia. Tämän varmaan muutkin tunnistavat? Noita strategioita ei tosiaan kannata väheksyä. Ei se riitä, että päättää vaan olla juomatta. Täytyy tunnistaa ja tunnustaa missä homma yleensä menee metsään ja miettiä miten ne sudenkuopat sais hypättyä yli. Itselleni helpottaa se, ettei juominen ole koskaan ollut minulle sosiaalinen tapa, en ole ujo enkä juo sen takia etten voisi tehdä joitain asioita. Selvin päin voin tehdä kaiken saman minkä kännissä, ja vieläpä paremmin. Olen aina juonut vain siksi että olen rakastanut humalassa olemista. Joskus olen toivonut juodessani että voisin kadota johonkin ikuiseen horrokseen mistä ei ole paluuta.

Pohdiskellessani humalahakuisuuttani tulin toisaalta myös siihen tulokseen, että itse asiassa inhoan joitan asioita humalassa. Se kehon ja mielen yhteyden katoaminen (tonus laskee?)…varsinkin pikku hiprakassa on oikeastaan aika epämiellyttävää. Tahdon tietää missä jäseneni liikkuvat. Sitten aina kun joi enemmän niin sillä ei ollut mitään merkitystä koska zombiena on taas puolestaan hyvä olla.

Pitäkäähän huolta!

7

Hei Totuus vai Tequila!
AA:sta minäkin löysin raittiin elämän, mutta olen jatkanut käyntejä, ja vuorollani myös ollut paikalla ensimmäisenä avaamassa ovet ja keittämässä kahvit. Joku muu kun ei tässä maailmassa tee kaikkea.

AA:n kokouksissa kävijät voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: raittiina pysyviin ja edelleen palavereihin osallistuviin, niihin jotka jättäytyvät pois ja elävät raittiina loppuelämänsä sekä vielä niihin, jotka jäävät pois ja palaavat juomaan. Osa viimemainituista palaa joskus jopa vuosien päästä takaisin AA:han, osa kokee inhimillisesti katsoen ennenaikaisen kuoleman.

AA on täysin vapaaehtoista toimintaa, ei kenenkään ole kokouksissa käytävä, jos ei tahdo. Tosin en myöskään muista, missä kohdassa ohjelmaa on maininta, että kokouksissa olisi käytävä loppuelämä. Olen silloin tällöin lukenut kirjojamme, mutta tuollainen kohta on sitten jäänyt huomaamatta. Sellaisen muistan, että ohjelmaamme tunnollisesti noudattaneet ovat harvoin epäonnistuneet.

On hienoa, että olet rohkeasti kertonut läheisillesi AA:sta. Se tukee raittiuttasi. Mahdollisesti jonain päivänä joku tuttavasi pyytää sinulta apua omaan tai läheisensä alkoholiongelmaan. Silloin voit kertoa oman stoorisi vielä kärsivälle alkoholistille. Sen jälkeen ratkaisu on kuulijan vastuulla.

8

Jaahas…edellisestä vierailusta on tovi vierähtänyt. Raittius jatkuu yhä. Mitäs tässä nyt on mennyt, kesällä tulee kaks vuotta täyteen. Näin pitkään juomatta olen ollut viimeksi 11-vuotiaana. :smiley: Eli 30 vuotta sitten. Huh.

Hassusti muutamia “haamusärkyjä” on ollut silloin tällöin. Muistuu mieleen ne mukavat humalat. On väärin kieltää, etteikö semmosiakin ole joskus ollut, useinkin. Mitään todellisia kiusauksia ei kuitenkaan ole ollut. Pahinta on varmaan jos alkaa liikaa itseltään vaatimaan, elämässä yleensäkin. Välillä tuppaa olemaan semmosta monesta kieltäytyjän vikaa, olen koittanut vähän ruokavaliotakin keventää ja helposti menee jo liian askeettiseksi elämä, jos ei salli edes herkkuja itselleen, kun ei juopotteluakaan harrasta. Tupakointiakin olen vähentänyt. Aiemmin siis poltin vain kännissä ja näyttää siltä, että tuo satunnainen tapa on todella sitkeässä edelleen, nyt se pitää vaan tehdä siis selvin päin. No, vauhti on max aski/viikko, joten en kovin huolissani siitä ole edelleenkään. Vähemmän sitä menee kuin jos joisi. Silloin meni illassa kevyesti toista askia.

Tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että osalla kavereista juominen on vain pahentunut. Tulee semmonen ole, että eikö ne oikeasti tajua, että kuinka “helppoa” asia on ratkaista. Se on siis olla juomatta.
Täällä plinkissäkin moni kompastuu siihen, että ajattelevat asian liian monimutkaisesti ja kuluttavat liikaa psyyken energiaa toissijaisten asioiden vatvomiseen.

Esimerkki:
Vaihtoehto A)
-miksi juon?
-miksi en juo?
-en saa juoda
-mitä teen kun en voi juoda?
-miten selviän?

B)
-olen juomatta. Piste.

Kumpikohan on helpompi muistaa?

9

On hienoa, että joillakin onnistuu tuo lähes pari vuotta noin helposti. Mulla on kaksi viikko edellisestä juomisesta ja ei vieläkään tee pahemmin mieli juoda, kun viimeiset vieroitusoireet olleet tällä viikolla. Silti meinaa olla alakuloa, kun ei voi olla ystävien kanssa juhlimassa. On vaan arkea ja niitä arkisia iloja, joihin ei vielä ole tottunut, että ne olisivat tarkeeksi hyviä korvaamaan kaiken juhlinnan. Ne pahat olot ja terveyden menettämisen pelko on mulla se syy olla juomatta. Hiukan olen kateellinen tuollaisesta, että raittius onnistuu toisilla helposti.

10

Tärkeintä on ainakin itselle ollut se, mitä tuolla jo aiemmin kirjoittelin, että on antauduttava ongelman edessä totaalisesti. Ehkä täytyy jopa vähän liioitella, tai ei se kyllä sillon puoltoista vuotta sitten liioittelua tainnut olla.

Alkoholismia voi hoitaa vain ja ainoastaan kahdella tavalla:
-juomalla
-olemalla juomatta.

Ei siinä välimuotoja ole. Jos on, niin silloin kyse on vain tavallista suuremmasta persoudesta viinaksille, ja tällöin ei isoja ongelmia pitäisi edes olla.

“Juhlimassa”. Ei juoppo välitä juhlimisesta. Juoppo välittää vain ja ainoastaan itsestään ja viinasta. Juoppo haluaa kuolla viinaan. Sitä joskus toivoin, kun join. Että vain katoaisi kokonaan humalaan palaamatta koskaan. Ei se varsinaisesti ole juhlimista.

11

Sinällään aivan totta, että alkoholismia voi hoitaa olemalla juomatta mutta siitä se hoito vasta alkaa. Korkin pistäminen ikuisesti kiinni on vain ensimmäinen askel ja sen jälkeen tulee selvittää mikä mättää. Ei se piru siellä pullossa asu vaan juopon omien korvien välissä koodilla F10.2 joka on psykiatrinen sairaus. Joillakin ihmisillä on genetiikassa (mesolimbisessä dopamiinijärjestelmässä häikkää) ja hommat menee vituiksi jo ensimmäisestä ryypystä ja taas toisilla on joitain psykiatrisia ongelmia jotka kannattaa selvittää ammattilaisten avustuksella.

Ps. Jos muuten genetiikka mättää niin itse alkoholistina menisin pikaisesti geenitesteihin sitten kun ne tulee mahdollisiksi sillä on olemassa pkv-lääkeaineita jotka aloittavat koko helvetin alusta jos kuuppaan kolahtaa väärä troppi (ja siis ihan lääkärin aiheeseen määräämänä).

12

Ihan hyvin pohdittu. Aika jyrkkä tuon kuolemankaipuun osalta, mutta osalle esim. sinulle se voi olla sitä. Mutta, ettei juhliminen olisi juhlimista, voi olla totta. Kuolemankaipuun sijasta se on toisille sosiaalista juomista ja kaipuuta ystävien seuraan. Tulisi varmaan etsiä enemmän raittiita ystäviä, niin voisi helpottaa omaa lopetusyritystä.

13

Pitää sanoa omasta kokemuksesta, että itse olin aina kova juhlimaan. Nimenomaan juhlimaan, myös juoppouteni pahimpina aikoina. Olen aina ollut sosiaalinen, vaikka join toki paljon yksinkin siihen aikaan kun join koko ajan. Viihdyin kuitenkin aina juhlissa, klubeilla, pubeissa, festareilla, pippaloissa, ties missä.

Itsetuhoisuutta ja kuolemankaipuuta ei ole koskaan ollut. mutta suurta holtittomuutta kylläkin. Jotenkin uskoin aina että minulla on seitsemän henkeä tai että joku Jumala tms. huolehtii minusta, niin että voin mellastaa miten ja missä huvittaa. Hilkulla olikin, ettei sitten käynyt tosi pahasti joskus.

Rakastin kuitenkin elämää, ja rakastan edelleen. Nyt tosin ymmärrän, että on itse otettava vastuu elämästään.

PS. SoiKannel, F10.2 ei sikäli ole psykiatrinen sairaus, että se ei kuulu psykiatrisen hoidon hoidettavaksi. Henkilöä ei edes huolita psykiatriseen hoitoon, jos tuo F10.2 on ainoa diagnoosi.

14

Hyvä postaus ap:ltä.

15

Ei minullakaan ole, mutta muutaman päivän juopottelun jälkeen ei se ole minä joka puhuu. Yritin vain kuvata aiemmin, että juopolle ei ole välilä, vaikka se kuolisi kunhan saa vielä viinaa. Kyllä minäkin olen juhlinut, mutta pakonomainen juominen ei ole kovin pitkään juhlimista. Kyllä sitä seurassakin aika lailla käpertyy sen alkoholin ympärille. Se on lopulta ollut aina aika sama, kenen seurassa esim. on. Jos juominen on vain juhlimista, niin miksi lopettaa?

16

Totta ja siksipä asioiden pitäisikin muuttua niin, että vakavasti päihdesairaita ihmisiä kohdeltaisiin nimenomaan psyykesairaina eikä “luusereina” joilta puuttuu vain hitusen selkärankaa. Muualla maailmassa kyseinen tila on ilmanmuuta psykiatrinensairaus jota ei ylenkatsota (minkään psykoaktiivin kohdalla) ja halukas ihminen pääsee pätevään hoitoon sen jälkeen kun vieroitusoireet on hoidettu alta pois.

Tietystikkään ihan jokapuolella homma ei ole ihan tyhjätaskuille tarkoitettua menoa varsinkin kun taudin luonteeseen kuuluu vahvasti se oman tilansa fanaattinen kieltäminen mitä merkillisimmillä tekosyillä. Tarvitaan siis ammattilaisten armeija takomaan järkeä kalloon…

17

Tämä kuvaa hienosti sitä, ettei kaikki ole siellä psyykkeessä ihan ok kun puhutaan F10.2:sta. Se etanoli ei aiheuta tälläistä menoa vaan se jokin vielä ratkaisematon ongelma. Ja jos se ongelma on genetiikassa niin ainoa oikea hoito on pysyä kaukana kyseisestä myrkystä tai noutaja saattaa tulla hieman liian nopealla aikataululla kylään.

18

Myös Suomessa pääsee pätevään hoitoon, jos on valmis nimenomaan hoitamaan päihderiippuvuutta, eikä vain siirtämään addiktiota johonkin toiseen kemikaaliin.

Suomessa on itseasiassa laajempi tarjonta erilaisia hoitoja, kuin monessa muussa paikkaa maailmassa. Esim. Pohjois-Amerikassa voi olla tarjolla lähinnä vain minnesota-mallista 12 askeleeseen perustuvaa hoitoa.

Jossain Aasiassa puolestaan suljetaan tyrmään eroon kaikista kemikaaleista ns. “kylmä kalkkuna” -metodilla, niin kuin kuulemma Venäjälläkin.

Päihderiippuvuutta ei pidetä mielisairautena sen enempää muuallakaan kuin Suomessa. Päinvastoin, juurikin muualta maailmasta kuuluu nykyisin sellaisiakin tuulahduksia, ettei päihderiippuvuus ole mikään sairaus ensinkään (Stanton Peele).

19

Ongelma on siinä, että se päihderiippuvuussairaus on psykiatriselta luonteeltaan itsensä kieltävä sairaus ja sitä paitsi Atlantin toiselta puolen tulee jatkuvasti uutta informaatiota, että osa päihdeongelmaisista on kusessa geneettisistä syistä (mesolimbinen dopamiinijärjestelmä joka on tietyllä tavalla “viallinen”) jonka balanssiin saaminen ei aina olekkaan ihan kaikista yksinkertaisin juttu.

Peeleä en dissaa kuitenkaan koska hemmo on kyllä kartalla. Lisäisin vielä, että osa päihderiippuvuuksista johtuu vakavista traumoista joita ei vielä osata hoitaa ja nämä samat ihmiset sitten lievittävät kovia tuskia niillä myrkyillä ja joskus ihan spesifisillä asiaan kuuluvilla lääkkeilläkin jotka eivät edes päihdytä lainkaan vaikka toleranssit olisivat nollat.

20

Näistä voi olla monta mieltä kun ei viisammatkaan tiedä. En minä ajattele, että mulla olis psyykessä mitään isosti vikana. Alkoholi ei vain sovi mulle, vaikka haluaisinkin. No nyt en kyllä edes haluais.

Oma teoriani on se, että kasvavassa iässä olevan ihmisen pitäisi noista dopamiinin kemiallisista sekoittajista pysyä kaukana. Eli semmonen “trauma” on, että jo 12-vuotiaana huomasin että kännissä on poikkeuksellisen kivaa. Uskon, että siitä jää jonkinlainen muistojälki osaan ihmisistä, siis ekasta kännistä. Toisilla vahvempi kuin toisilla. Mua kiinnosti alkoholi paljon jo 9-10 vuotiaana, vaikkei kotona juotu kuin muutaman kerran vuodessa.

Ei tähän mitään terapiaa tai lääkitystä minun mielestäni tarvi, kun ei sitä tilannetta voi varmaan korjata, että elimistön mielestä humala on mukava. Antabusta en tarvitse. Todennäköisesti olisin myöhemmälläkin iällä toki huomannut, että alkoilu on mulle tosi jees (ainakin alkuun), mutta olisko se johtanut parempaan lopputulokseen, en tiedä?