Olen uusi täällä ja mielenkiinnolla luen toisten kokemuksia ja ajatuksia. Toivottavasti saisin myös jotain vinkkejä helpottamaan elämää. Mulla alettiin vasta epäilemään epävakaata reilu viikko sitten. Koko ikäni oon kuitenkin kärsinyt mielenterveyshäiriöistä ja pari kertaa oon ollut suljetulla vakavan masennuksen ja itsetuhoisuuden takia. Oon reilun viikon syönyt antabusta että pysyisin erossa alkoholista. Juominen on ollut mun tapa hoitaa ahdistusta ja hiljentää omat ajatukset. Nyt on pakko kuitenkin olla ilman viinaa ja jo nää muutamat päivät on ollu yhtä tuskaa. Oon koko ajan väsynyt, mahaan sattuu ja tuntuu et pää räjähtää. A-klinikallekin on aika vasta puolentoista viikon päästä. Jotenkin tuntuu lohduttomalta et tähän mun päähän ei oo parannuskeinoa. Joku tossa aikaisemmin kertoi, et tuntuu että ei olis persoonaa ja halut hallitsevat. Mulla on ihan samanlainen tunne. Tuntuu että oon ihan tyhjä sisältä ja mulla on pakottava tarve vaan toteuttaa kaikki sairaaseen päähän tulevat mieliteot. Siinä kärsivät mun läheiset, mut en vaan osaa tuntea myötätuntoa. Omista kärsimyksistäni vaan jollain sairaalla tavalla nautin. Ja tää ahdistuminen kaikista velvollisuuksista ja aikatauluista. Työ on ainoa johon pystyn menemään aikataulutettuna. Ihan turhaa yrittää edes varata aikaa esim. hammaslääkärille kun jätän kuitenkin menemättä. Pakko odottaa et tulee ihan hirveet säryt et pääsen lääkäriin heti kun voimat vaan riittävät. Tuntuu et kukaan ei ymmärrä kun oon jättänyt jonnekin menemättä ja ainoa selitys minkä ne on saanut, on et mä en vaan pystynyt. Onks tämmösenä tyhjänä kuorena olemisessa mitään järkeä?
Nyt menee omasta mielestä vähän holtittomasti…Lopetin lääkkeiden syömisen tuossa ennen kesää ja nyt syksyyn mennessä voi luoja tätä tuskaa. Huono parisuhde pahentaa vointia. Meidän olisi hyvä olla vähän erillään mutta toinen ei suostu siihen…
Jos olisin tk:ssa ihan rehellinen mun voinnista niin ei ne mun antaisi kulkea ilman lääkitystä…
Mä olen itse täysin työelämässä. Teen raskasta työtä paljon…joka päivä sitä vaan pakottaa itsensä ihmisten ilmoille, vaikka joinain päivinä tekisi mieli vaan maata lattialla ja tuijottaa tyhjyyteen. Olen miettinyt viime aikoina päivieni päättämistä paljon, mikä ahdistaa…
Rönsyilevää tekstiä hieman,pahoittelut…mun on hankala keskittyä lukemaan pitkiä juttuja ja vastata fiksusti. Päässä pyörii miljoona asiaa yhtäaikaa,ei saa otetta. Sit toisaalta hiton tyhjä olo koko ajan… apua 
Ekaa kertaa nyt tämän huonomman vaiheen aikana olo on ihan lamaantunut töissä. Tuntuu että en vaan pysty ja ahdistus saa hengityksen hankalaksi. Tekis mieli heittää työkalut ikkunasta ja hypätä mereen.
Auringon paistekin vituttaa.
Uskaltaako tätä nyt kirjoittakaan minnekään, kun en edes ääneen sanoisi kellekkään, edes terapeutille, että tuntuipa kutkuttavalta kun testasin miltä tuntuu naru kaulassa. Jännää. Ei ehkä tarvetta mennä tuosta eteenpäin, tiedä häntä.
Hei,
tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta, itsetuhoiset ajatukset tulee aina ottaa vakavasti ja niihin on syytä hakea apua pikaisesti. Olisi tärkeää että myös sinua hoitavat tahot tietäisivät ajatuksistasi ja kokeiluistasi itsesi vahingoittamiseen liittyen jotta he voisivat auttaa ja tukea sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Apua on saatavilla!
Jos tilanteesi menee nopeasti huonoon suuntaan, voit aina soittaa hätänumeroon 112 josta lääkäriambulanssi voi tulla arvioimaan tilanteesi. Voit myös soittaa valtakunnalliseen kriisinumeroon 010 195202
-Päihdelinkin moderaattori
Hyvä juttuja on meneillään myös, ja luulen että katson kaikki kortit loppuun asti. Yksinäinen ja hutera olo vaan. Eiköhän tämäkin tästä. Hoidon piirissä olen tosiaan, joten ei aihetta suurempaan huoleen, kiitos kovasti.
Itse kertoisin, vaikka ei kyllä mitään voi taata suhtautumisesta, laittavatko pakkohoitoon vai tajuavatko,
mitä käy läpi, miten elämän kokee ‘ehkä’ hieman toisin kuin normipalloilijat.
Vaikka aika rajuahan tuo onkin kokeilla miltä tuntuu moinen, ehkä ei ihan tervettä?
Miksi kannatan puhumista?
siten voi mielestäni päästä kaikenlaisten juttujen kanssa eteenpäin. Ei niin, että kerran kun puhuun, niin
simbsalabim: huoli onkin kadonnut, vaan työstämällä ja käsittelemällä asioitaan kärsivällisesti ja täysin
rehellisesti niiden kanssa pääsee eteenpäin.
Terapeutilla käyntihän on jossain mielessä turhaakin, jos käy juttelemassa niitänäitä.
Vaan valmis on tietty olatava seuraamukseenkin. Ainakin omalla kohdalla täydellinen rehellisyys
on mielestäni tuottanut vähitellen tuloksia. Asiat muuttuvat jotenkin pienemmiksi ja mahdollisiksi
hoitaa kun niitä käsittelee jonkun kanssa.
Lääkkeitä ei kenellekkään voida pakolla syöttää, tai ainakin harvalle.
Voihan niistä olla hyötyäkin joissain tilanteissa vaan itse koetan pärjätä ilman syystä, että
asioiden käsittely on minusta mahdollista paremmin ílman lääkkeen tuomaa tokkuraa.
Itse koetan tehdä nykyisin enemmän järkeviä valintoja, minulle parempia. Olen useimmiten väsynyt
kaikkeen hulluun ja säätöön ja sähläykseen ja tavallinen pieni elämä on ihan parasta useimmiten.
Luulen, että sama valinta on kaikille mahdollista oppia ajan kanssa.
Voimaa, ei annneta periksi.
Mä en olekaan ihan terve. Nykyinen elämän tilanne on uusi ja vaatii säätöä ja totuttelua. Olen elämäni aikana tehnyt paljon juttuja mitä ei luokitella ehkä ihan terveeksi, ja aina olen ollut rehellinen kyllä jos olen käynyt juttelemassa jossain.
Teinistä asti olen käynyt aina silloin tällöin tosiaan. Nyt odottelen pääsyä psykologille, kun yhtäkkiä lekurit on sitä mieltä että mun mielen laatu olisi hyvä selvittää tarkemmin, mutta siis epävakaa olen, ja kärsinyt paniikki kohtauksista ihan pikku lapsesta saakka.
Mun elämä ei ole ollut helppoa, eikä elämä ikinä kai ole, enkä sitä oletakaan. Olen vaan saanut jostain kumman syystä osakseni melkoista kärsimystä liiallisen ajattelun takia, joten välillä sitä vaan tuntee itsensä hiton vanhaksi, ja väsyneeksi kaikkeen. Niin väsyneeksi ettei haluaisi ajatella tai tuntea mitään.
Olen mä kai silti optimistinen jinkun verran aina.
Mitä terve sitten on?
Useimmat on kai jollain lailla outoja, monet peittävät sen hyvin, jopa itseltään.
Tuo psykologi on minusta hyvä asia, jos sattuu sopivan löytämään, ne ei tyrkytä
lääkkeitä jaainakin itse olen parhaiten heidän kanssa apua onnistunut saamaan.
Heille voi kai parhaiten kertoa kaiken, koska uskoisin tajuavan aioita syvemmin kuin
moni terapeutti, joka on useimmiten hoitaja. En halua heitä väheksyä mitenkään.
Liiallinen ajattelu on tosiaan tuskastuttavaa ja sekottaa elämää tehokkaasti, jotkin mielenhallinta-
keinot voisivat auttaa, esim. mindfulness.
Ajattelu on väsyttävää ja kun on kaaos mielessä, ei pysty menemään oikein eteenpäin minkään
suhteen.
Tuon positiivisten asioiden vahvistaminen on yksi tärkeä asia. Koettamalla keskittyä niihin voi
saada suunnattua elämänsä oikeaan suuntaan ja hyvä alkaa jossain vaiheessa ruokkia itseään,
on vaan oltava pirun sinnikäs.
Epävakaille on olemassa terapiamuoto, joka on ainakin mulle ollut tosi hyvä: DKT. Kannattaa tutustua ja
ottaa sen psykon kanssa puheeksi, jos ei ole jo ennestään tuttu.
Hyvä että osaat ottaa apua vastaan ja et minusta erityisen sairas ole mielestäni, jos nyt voin
sanoa muutaman kirjoituksen perusteella, omanlaisia omituisia olemme ja hyväksymällä se
minkälainen on, voi alkaa kehittyä joksikin, millainen kenties haluaa olla.
Tuohon on kaikki mahdollisuudet, koska ajattelukyky on lahjakin ja luovuuden lähde.
Jos saa tuon luovuuden käyttöönsä parantaakseen eloaan, on mahdollista kehittyä selaliseksi
mikä haluaa olla, tasapainoiseksi, elämästään pitäväksi ihmiseksi.
Ja kuten sanoit, vaikeuksia on kaikilla ja ne kuuluvat elämään. Tuon kun muistaa ja voi paremmin
hyväksyä silloin vaikeuksien kanssa pärjää paremmin ja voi löytää ratkaisuja pelkän asioiden
pyörittelyn sijaan.
Totta puhut kyllä, ja vaikka hemmetin outo olenkin, niin onneksi myös tosi kykenevä ja fiksu.
Kävin eilen hoitajan luona, joka on tosi viisas ihminen. On työskennellyt epävakaiden parissa kymmenisen vuotta, ja tajuaa niin hyvin mistä puhun. Siksi se psykologille meno vähän pelottaa, että jos siellä onkin joku ei niin ymmärtäväinen. Tai jos kemiat ei kohtaa.
Kerroin tälle hoitajalle suurin piirtein noista mietteistäni, ja hän ymmärsi, ja uskoi minuun kun kerroin miksi en ole itse huolissani synkistä mietteistäni.
Kyllä asiat aina yleensä kääntyy parempaan. Hetkeksi ainakin, kunnen taas tulee joku kriisi.
Miten sen psykon kanssa meni vai oletko jo tavannut.
Tunteet ovat taas ottaneet vallan ja ei ne mukavat…tai ovat jo laantuneet.
Tuli vaan rähistyä muutamalle virkailijalle ja jäi asiat hoitamatta.
Nyt ei viitsi enää ottaa yhteyttä ja yrittää uudelleen.
Voisi ne virkailijat kyllä opettaa vaikka väkisin oleman asiallisia ja ystävällisempiä, kun
tahtoo olla aina vaikeaa jos joku vähänkin alkaa ämpyilemään.
Tai jos on niin vastenmielinen työ niin menisivät muihin hommiin.
Asiakaspalvelua? Ei minusta jos lähtökohta on, että mitäs tänne soittelet, ennenkuin on
kunnolla asiaansa kerennyt sanoa.
voishan sitä antaa palautetta, vaan se ei kai mitään auta.
uhhuh heijaa…
peree ois oppia olemaan välittämättä tommosista tai ettei ylireagoisi, kun tuli aika suoraan lauottua
mielipide ja sitten puhelin kiinni jos soittelee perään.
Harmi juttu, jotenkin on taas koetettava asia hoitaa, ehkä jonkun tukemana…
En ole vielä tavannut psykologia,muutama viikko venailua vielä…
Ehdottomasti kannattaa asia hoitaa, ja pyytää vaikka anteeksi jos oma käytös ei miellytä. Kyllä luulisi että ne ihmiset kyllä ymmärtää, kun itse menee vähän vastaan.
Voimia siihen
Juu, täytyy hieman antaa ajan kulua ja tilanteen rauhoittua.
Kyllä noiden kanssa olen paremmin pystynyt toimimaan viimeaikoina.
Ihan paras pahoitella ja selittää hieman omaa äkkipikaista käytöstä aina ajoittain,
enhän tuota tahallani tee kuitenkaan vaikka saattaa siltä vaikuttaa.
Ja eiköhän nuo liene tottuneet kaikennäköiseen.
Tyytyy sitten siihen mitä tarjotaan tai koettaa asiallisemmin vaatia jos ei mene
kuten kuuluu asioiden hoito.
On onneksi parikin hoitajaa joiden kanssa voin jatkaa, ellei itse ilkeä tai uskalla.
Ja se on tietty tärkeää, että koetan aina miettiä mistä pinna palaminen johtuu.
yleensä on jotain pettymystä toisiin ja lopulta itseen taustalla.
Ihan samat fiilikset ajoittain. Pettymys itseen lähinnä kun on välillä niin kykenemätön käyttäytymään “oikein”
Ja kun kyse ei tiedon ja älyn puuttesta…eli tietää usein jo tehdessään tekeväsnsä
päin v…a ja tekee silti.
Aieutta turhautumista,väsymistä kaikkeen,itseen, jatkuvaa epäonnistumista, uskon puute
tulee ja kierre on valmis negaation maksimointiin…
tätä samaako tahkoamista koko elämä on ja mitä helevatan järkeä siinä on…
ja näissä oloissaaina kaikkialkaa mättää, asiat ovat vaikeita,ihan käytännön asiat…
huoh…
ei vaan jaksaisi…ja kun ketään syyllistä itsen lisäksi ei ole…
kuolemanväsynyt on aiak kuvaava näille oloille ja ei jaksaisi jatkuvasti olla rämpimässä
pois näistä tiloista…ja ei kai muuta vaihtoehtoa ole…
Niin tuttua taas tuo kaikki. Miksi pitää aina selviytyä. Elämä on pelkkää selviytymistä.
Yritän pyrkiä kohti tasaista ja toimivaa arkea, ja yksi askel taakse päin niin tulee tällainen kuolema masennus.
En ole ikinä kokeillut, mutta mitä jos vaan jäisin tähän makaamaan ja haistattaisin paskat kaikelle.
En suosittele totaalista makaamaan jäämistä, Ainakaan muutamaa viikkoa pidempään.
Tuolloin on vaarana ainakin itselläni eristyä vähitellen kaikesta ja hoitaa välttämätön
hengissä pysymisen vuoksi.
Ei voi olla tietty varma miten sulle kävisi…kokosit vaikka jonkin ihme valaistumisen ja kaikki olisi sen
jälkeen paemmin kuin hyvin, mutta varovainen ainakin kannattaa olla, koska syvä masennus on
sitten asia joka ei takuulla naurata.
Tilanne on se, että päivär pitkät ajatus kiertää synkkää rataa ja mitään ei jaksa eikä halua tehdä.
Sängystä nouseminen on jo tyän ja tuskan takana.
Ja oikeastaan suurin toive on aina illalla, ettei tarvitsisi aamulla herätä.
Eihän tuollainen ole lopulta enää elämää ollenkaan ja tuohon ajautumista on
kyllä vältettävä kaikin mahdollisin keinoin ja voimin.
Vaan kyllä jaksaa väsyttää ja ei mitään jaksa oikein tehdä. On vaan koetettvaa levätä ja
levätä sen päälle ja pltava kärsivällinen, koska asiat johtuvat syistä ja nyt on pllut paljon muutoksia, jolloin
on tosi hankala tajuta, mukä vaikuttaa minkin verran.
Hmmm ja huoh…
Jos koettas kuitenkin päihteitä välttää, kun niiden lääkinnällinen vaikutus on ainakin omalal
kohdalla miinusmerkkinen.
Jatkoa ja jaksamista sulle.
Joo noinhan se on. Ja onneksi mulla on välttämättömiä vastuu hommia ni ei voi tipahtaa mihinkään kuiluun vaikka kuinka houkuttelisi.
Aina on jaksettava.
Suon itselleni pienen irtioton kuitenkin ja vedän pään täyteen kaikkea mitä tulee eteen.
Se helpottaa aina.
Voimia sinulle myös, jaksat aina kirjoittaa ja mun vastaukset on tosi laimeita. Koitetaan molemmat tehdä jotain mistä nautitaan.
Kitos sulle.Turha vähätellä vaikka et pitkiä runoile. Lyhyt viesti on usein parempi kuin
esim,omani joissa on usein aivan liikaa kaikkea jaaritelua.
Tunteet tulee ja tunteet menee ja henki pihisee.
Olenko elämäni uhri vai koetanko ohjata suuntaan parhaaksi katsomaani,
Valintoja, vaikeita ja ajan päästä helppoja, Elämää,ei sen enempää tai vähempää.
Oon mestari vähättelemään. Kaikki muut on aina parempia ja osaa paremmin.
Täytyy opetella olemaan ylpeä omista lahjoista jne.