Epävakaa persoonallisuushäiriö

Lataamo
41

Siitä että kannabis on minua auttanut, lääkkeet (joita olen syönyt 12-vuotiaasta asti). Viimeisin kokeilu oli Zypadhera injektio, turposin +30 kg ja olin kuin elävä kuollut. Kannabis on kasvi, mistä johtuu että lääkeyhtiöt eivät saa sitä itselleen ns. patentoitua. Joten he laskevat etteivät saa siitä juurikaan tuloja, vaikka on yrityksiä tehdä synteettistä pilveä, joka on minusta hirveä ajatus, pidän juuri kannabiksesta sellaisenaan. Anteeksi etten oikein ymmärtänyt, itsemurha-ajatuksesi johtuu siis kannabiksesta? Ihmisen kuitenkin pitää jossain vaiheessa kohdata ne syyt jotka aiheuttavat masennusta yms. tuntemuksia. Lääkkeet vain hoitavat oireita, ei syytä. Kannabiksella on erittäin hyviä tuloksia postraumaattisen stressireaktion hoidossa, kannabis ei sulje mieltä - se avaa sen. Esimerkiksi hyvä trippi LSDstä, tai sienistä voi avata uusia näkökantoja elämään. Mutta näen tässä edelleenkin kaikessa syynä vain lääkeyhtiöiden rahanhimon. Kannabis ei sotke dopamiini ja serotoniinireseptoreita. Sillä on vähemmän haittavaikutuksia. En jaksa tässä nyt perustella, tieto on jokaisen haettavissa Internetissä. Lisään myös että osaava psykologi, tai alan ammattilainen voi auttaa avaamaan näkökantoja, näen nyt asian näin että nämä ihmiset on korvattu kemikaaleilla. Surullista.

Aihetta sivuten: http://www.hs.fi/tiede/a1416284769961

42

Itsemurha ajatukseni eivät missään nimessä johdu kannabiksesta vaan eksistentiaalisesta masennuksestani (ei kai nyt kukaan sitä minulle lääkkeeksi muuten määräisikään). Lääkekannabis siis poistaa täysin masennukseni (ja itsetuhoiset ajatukset ja ahdistuksen) ja olen tasapainoinen sekä hyvinvoiva perheen isä. Jos olen n.2kk ilman, alkaa minulle tulla erittäin pahoja masennusoireita ja saatanpa tuossa täydellisessä välinpitämättömyyden tilassani vaikka saada päähäni alkaa juomaan viinaa (joka päätyy aina laitokseen koska etanoli pahentaa masennustani tuhatkertaisesti) tai esim. rouskimaan bentsoja, contteja tai tramaleita. Tämän asian johdosta minut on sitten aikaisemmin leimattu päihderiippuvaiseksi/huumeongelmaiseksi alkoholistiksi vaikka en koskaan ole alkoholista tai muista depresanteista saanut yhtään mitään hyvää vaan niiden käyttö on vain ollut oire masennuksestani.

Kysyinkin siis, että mikä on sinun näkemyksesi siihen, että miksi lääkekannabis saa aikaan tälläisen parantavan (oireet poistavan) vaikutuksen minulla ja kenties myös aika monella muullakin ihmisellä jotka kokevat täydellistä tyhjyyden/tarkoituksettomuuden ja onttouden tunnetta (mitä sitten tietysti usein “lääkitään” erilaisilla depresanteilla (ja Big Pharman tajuntaa supistavilla myrkyillä) ja lopputulos on usein aika hirveä…)? Kannabishan ei totta tosiaan sulje mieltä eikä turruta sitä (vaikka asiasta tietämätön saattaisi niin luulla), vaan pikemminkin avaa ja herkistää.

Itse arvelen sen jotenkin liittyvän nimenomaan thc:een psykedeelisiin vaikutuksiin (vaikkakin ne aika pitkälti katoavat lääkekäytössä sinne johonkin “taustalle” eikä minkäänlaisia negatiivisia vaikutuksia kongnitiivisiin kykyihin enään ilmene).

43

Olkaa nyt varovaisia sen kanssa, että neuvotte ihmisiä lopettamaan lääkityksensä. Ihan oikeasti tunnustan sillä blossilla olevan hyviä vaikutuksia joillakin mielialaan ja masennukseen, mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Joillain se kannabis voi laukaista psykoosin, jos on sille altistavia tekijöitä. Ettei ehkä ihan kannata noin suorilta käsin neuvoa kokeilemaan pilveä tai sieniä ja hylkäämään kaikki lääkärien määräämät tropit. Ihan oikeasti monelle, jolla on todella rikkinäinen psyyke tuollaiset “matkat” yksinään sienillä tai jopa pilvellä, voivat aiheuttaa vaikka mitä kauhutiloja. Jotain rajaa siis…

44

Minä ainakaan henkilökohtaisesti en missään nimessä käske/kehoita tai edes ehdota kenenkään lopettavan psyykelääkityksiänsä (vaikka hyvin kriittinen niitä kohtaan olenkin). Kannabis tosiaan voi laukaista psykoosin (kuten kaikki muutkin psykedeelit) sille alttiilla/psyykeherkällä ihmisellä, tämä kannattaa aina tietysti muistaa.

Pyrin siis ainakin itse kertomaan ajatuksiani lähinnä vain omasta näkökulmastani ja omiin kokemuksiini perustuen.

Mielestäni on myös väärin, että erilaisten psykedeelien haittavaikutuksia ja mahdollisia riskejä nostetaan “jalustalle” (mikä sinänsä on tietysti ihan aiheellista), mutta kaikki ne mahdolliset positiiviset ja parantavat/lääkitsevät vaikutukset yritetään dumpata pois. Edes lääkärien kanssa ei asiasta juuri pysty keskustelemaan koska aihe on niin arka (ja varmasti tähän liitty paljon ihan puhdasta tietämättömyyttä ja pelkoa)

Sanjay Gupta MD: Psychedelic medicine gets a closer look
youtube.com/watch?v=sPZU6tx4AQk
(pätkässä juuri asiantuntijat pohtivat niitä psyykkisiä riskejä ja kuinka niitä voi minimoida)

Aihe alkaa vasta nyt pääsemään valtavirtaan kun aikasemmin asiasta ei todellakaan ole julkisesti edes Amerikassa kovinkaan paljon voinut keskustella, saatika sitten Suomessa.

45

Moi. Täällä kanssa itsensä epävakaaksi mieltävä ihminen. Tämän “diagnoosin” löysin kaikkien mutkien kautta ja psykologini puoltaa ajatusta. Monenlaisten asioiden kanssa tullut tapeltua elämänsä aikana. Lapsuus ollut niin monen täällä kirjoittaneen kohdalla myös huono. Kasvatus on mennyt pahasti pieleen ja nyt keräämässä sen “hedelmää”. Näen asioiden syy-seuraussuhteet ajoittain selkeästi ja pystyn selviämään hankalista tilanteista suurimmaksi osaksi kärsimällä olotilan. Vaikeimpanan asioina tuo tunteidensa tulkinta ja kuinka niitä ymmärtäisi, jotta osaisi auttaa itseään. Suututtaa niin perkeleesti se, että elämäni meneee itseään löytäessä kun se olisi voinut lapsuudessa mennä hyvin. Eihän sillä toisaalta mitään voi ja vanhempien kanssa ei auta keskustella, koska hehän eivät ymmärrä, että mitä mä koen koska he eivät tunne-elämästä tiedä paskaakaan. Ihmisiä mulla on lähellä, mutta kun on tällänen toisen tunteiden tulkki ja se tunne tulee itselle niin mitä ihmettä siinä sitten tekis. Täytyy kyllä myöntää, että osa mun ystävistä aiheuttaa mulle sikana harmaita hiuksia kun niiden tunne-elämä on niin sekasin, että siinä saa tehdä kovan työn, jotta selviää. Sellaisista ihmissuhtesita tietenkin pitäs päästä eroon, mut koen tekeväni väärin. Syyllisyys muiden jättämisestä painaa. Mutta olisiko aika antaa itselle sitä aikaa mikä menee muiden huolia kuunnelleesa? Tuntuu, että tässä mun lähipiirissä on niin paljon mielenterveysongelmaisia, että siinä omatkin oireet pahenee.

Nyt sitten lähestyn terapiassa ja myös kirjoittaen omaa tunne-elämää. Raskauttava on huomata ne kaikki virheet ja teot mitä on itseään kohtaan tehnyt. Antanut ihmisten käyttää hyväksi esim. seksuaalisesti siinä harhaluulossa, että sellaista halusikin. Kaikki se oli kuitenkin hyväksynnän hakua. Olen myös esitellyt itseäni netissä kasvottomilla härskeillä kuvilla. Nämä kuvat olen nyt poistanut ja teen töitä omantunnonarvon korottamiseksi.

Lääkitysasiaa kanssa miettinyt, nyt jouduin ottamaan puolikkaan Opamox 15mg, koska tuntu että maailma alkaa vääristymään ihan sikana. Se luultavasti johtui liiasta kahvin juonnista ja sitten tapasin sellasta tyyppiä jonka jutut alko vitusti ahdistaan. Kun vielä tuntuu, että dissosioin niin siinähän on soppa keitetty.

On se elämä jännää. Nyt enemmän aikaa itsensä kanssa. Pitäs oppia kuuntelemaan itseään ja antamaan tilaa sille todelliselle minälle. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

46

Tosi hyvä asia, että saat terapiaa ja pystyt nyt aloittamaan korjaamaan asioita elämässäsi. Olen itse tuon tien kerran käynyt lävitse (terapian) ja nyt käyn sitä tietä uusiutuneen masennuksen takia uudestaan lävitse. Itse olen myös kokenut tässä paljon erilaisia tunteita aina aggressiosta suruun, mutta ainoa tie se on eteenpäin. Olen niin pitkään ignoorannut hoidon ja ollut siinä tilassa, etten ole ollut valmis kohtaamaan eteenpäin menemistä. Nyt tuntuu, että vaikka tässä vielä on pitkä matka kuljettavana, niin ehkä mulla todella on taas mahdollisuus palata siihen elämään mitä elin välillä. Eli olin paremmassa kunnossa, mukana normaalissa työelämässä ja kaikessa siinä. Haluan parantua, olen ikään kuin päässyt pois siitä välitilasta missä pitkään asti ryvin.

Ymmärrän tuon suuttumuksen lapsuudesta, mutta joitakin asioita täytyy vaan hyväksyä. He eivät olleet sinulle hyviä vanhempia, miten voisit muuttaa asiaa nyt? Tarkoitan sitä että sinulla on oikeus olla suuttunut lapsuudestasi, mutta juurikin terapian ja terapeutin avulla voit päästää siitä irti ja päästä eteenpäin. Vanhempien kanssa keskustelu ei useinkaan kannata, mutta elämässäsi on nyt turvallinen aikuinen, se terapeutti jonka kanssa voitte saada sinut yli tuon ja noiden tunteiden.

Käytännössä elämä on itsensä etsimistä ja se syyllisyys on monesti juuri se mikä pitää ihmisen kiinni haitallisissa ihmissuhteissa. Monella ihmisellä on vielä nyrjähtänyt syyllistämisen taito, eli siis hyväksikäyttävät ihmiset pyrkivät nimenomaan syyllistämään sinua, jotta roikkuisit siinä. Ehkä moni tekee sitä tietämättäänkin toisille ihmisille, en tiedä.

Joka tapauksessa sulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi ja olet arvokas ihminen. On toki raskauttavaa, mutta yhtä kaikki helvetin hienoa, että olet tajunnut ne kaikki haitalliset teot, jotka olet itseäsi kohtaan tehnyt. Nyt kun sen ymmärrät, niin sinulla on mahdollisuus päästä eteenpäin, yrittää ajatella enemmän itseäsi. Se on todella ainut tapa, jolla opit arvostamaan itseäsi, että olet hyvä ihminen ja sun ei tarvitse kohdella itseäsi kaltoin sen takia, että menneisyydessä sulle ei ole annettu muita mahdollisuuksia.

Tiedän myös tuon tunteen, että kun lähipiirissä on mielenterveysongelmaisia niin omatkin ongelmat pahenevat. Nyt on kuitenkin sun aikasi, eli jos yhtään pystyt niin jätä vähemmälle ne muiden mielenterveysongelmien kuuntelemiset ja kuuntele itseäsi. Kuulostaa että sulla on hyvä psykologi auttamaan sua eteenpäin.

Toivon paljon voimia taistoosi ja toivottavasti tästä vastauksesta sait yhtään irti, no ainakin tiedät että joku luki ja kuunteli sua. Itse asiassa luin viestisi heti tuoreeltaan, mutta vastaaminen vaati aikaa.

47

Kiitos vastauksesta. Liikutti lukea se. Vahvistaa omaa tunnetta asioista, että on oikeilla jäljillä. Nuo ihmissuhteet mulla on ollu aina haastavia ja kaiken lisäksi tuntuu, että kerään ympärilleni itselleni haitallisia ihmisiä. Jotenkin olen saanut muka niin paljon muiden ongelmissa rypemisestä, että unohtuu ne omat ongelmat.

Anteeksianto on haastavaa. Jotenkin jää usein kiinni johonkin ja siinä rypee vaan. Kun nämä asiat nyt pramilla niin kaikki tuntuu niin isoilta, hieman kun sais etäsityyttä asioihin mm. näkemällä vähemmän niitä haitalliseksi kokemiani ihmisiä. Terapeutti mulla on tosiaan hyvä, kiitos siitä. Tuli löydettyä noin kolme vuotta sitten.

Täällä netin ihmeellisessä maailmassa on se lohtu, että saa oikeesti asiallista palautetta. Toiveissa tulevaisuudelle, että olisi rakastava kumppani ja vaikka koira :slight_smile:

48

Tuo voi olla ollutkin yksi sun psyyken puolustusmekanismisi aikaisemmin, kerätä ympärille haitallisia, ongelmallisia ihmisiä, että olet jonkun aikaa voinut unohtaa tai ignoorata omat ongelmasi. Silti kuten olet ymmärtänyt, niin se ei ole se ratkaisu, jolla pääsisit eteenpäin, ehkä se on ollut aikanaan tekohengitystä sulle, että jaksat jotenkin itsesi kanssa.

Olet oikealla tiellä ja se on tosi hienoa. Anteeksianto on tosiaan haastava ja aikaa vievä prosessi. En osaa itse sanoa, kuinka paljon aikoinaan annoin anteeksi ja kuinka paljon jäi kuitenkin kaivelemaan vielä. Nyt olen kyllä antanut esim. vanhemmilleni täydellisesti anteeksi, mutta en ole varma missä vaiheessa elämää se lopulta tapahtui, olenhan nyt jo 34 v. Toki terapia auttoi ymmärtämään asioita, muttei automaattisesti antamaan anteeksi. Joka tapauksessa tuo terapia on ehdottoman hyvä juttu ja auttaa eteenpäin.

Tulevaisuuden suunnitelmat kuulostaa oikein ihanilta. Vaikka kumppania ei löytyisi ihan heti, niin eläimistä saa paljon iloa ja voimaa. Erityisesti koira on sellainen kaveri, että se haluaa aina olla messissä ja oikein odottaa sua, puhdasta rakkautta. Mulla on kissoja ollut jo lapsesta asti ja niistä myös jokainen (meillä on useampi kissa) on oma persoonansa. Kummia otuksia nekin on, sanotaan etteivät muka ymmärrä ihmisten tunteita. Mutta kun mun pieni kissani kuulee että itken, niin se tulee kyllä aina syliin ja nuolee pois kyyneleet ja lohduttaa vaan siinä vieressä istumalla. Toinen nukkuu yöt vieressä aina.

Voimia paljon jatkoon ja jos jaksat niin kirjottele miten menee… :smiley:

49

Moi. Nyt muutto takana ja totuttelu uuteen asuntoon. On mennyt ihan hyvin, masennuslääkkeen olen alottanu ja vähän rauhottavaa käyttänyt. Asioiden yritän antaa myös mennä omalla painollaan ja antaa löysiä elämälle. Töissä oon taas ja se mukavasti rytmittää arkea. Yksi syy lisää herätä aamulla. Terapia jatkuu nyt omakustanteisena noin pari kertaa kuukaudessa. Ihmissuhteisiin käytän aika kun mietin omia rajoja niille ja mietin, että miten niissä tulisi toimia niin, että en väsy liikaa. Itseensä tutustuminen jatkuu. Päivä kerrallaan.

50

Uuteen asuinympäristöön tottumisessa menee aina aikansa. Mutta monesti se muutto jonnekin voi toimia ns. jonkunlaisen uuden alkuna. Mulla itsellä meni aina joku melkein 2 v. ennen kuin uusi asuinympäristö alkoi tuntumaan tutulta, mutta mä olen sellanen vanhaan, tuttuun ja turvalliseen takertuva ihminen.

Toivottavasti masennuslääke on sopiva ja työ tosiaan antaa jonkun rytmin ja syyn arjelle. Plussana se, että tulee oltua ihmisten kanssa tekemisissä.

Voimia ja kaikkea hyvää myös jatkoon. :smiley: Kiva lukea että jollain menee hyvin ja tasaisesti.

51

Moro. Pitkästä aikaa. Elämä on mennyt vuoristorataa ja itseensä tutustuminen jatkuu. Valtavat itsesyytökset ovat alkaneet tulla pintaan ja niitten kanssa kova työ. Terpaia jatkuu, vammaistukea haen ja toivon saavani sitä koska muuten terapiaa ei oo varaa maksaa. En haluais olla terapeutille velkaa :confused: Joka päivä on uusi taistelu, jotenkin kun saisi sitä onnellisuutta elämään. Välillä olen kyllä sitä havainnut, tunteiden tutkiskelu ja niiden tulkinta on hankalaa. Oon niin katkerana ja vihaisena miettiny kun ei oo saanu tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa lapsuudessa. Isoveli lisäksi kiusannut joka varmaan osaksi murentanut itsetuntoa kun jokaista liikettä se seurasi ja haukkui tilaisuuden tullen. Vanhemmat eivät puuttuneet ja siitäkös soppa syntyy. Paskaa sellanen, pitäs sille kusipää veljell avautua.

Miten te muut? Onko elämässä ollu positiivista? Sitä tarvitaan… Myös ne kehitykset ja ahaa -elämykset kiinnostaa :slight_smile:

52

Ei tuo jälkimmäinen vaivaa poistu nyky tutkimustulosten mukaan edes aikuisena ei adhd vaan kasveta pois se pahenee vaan aikuisena monesti ja täytyy olla melkoinen lääkäri joka erottaa nuo kaksi toisistaan koska oire kuva on liki täysin sama sekä epävakaa persoonallisuus häiriössä ja adhd ssa ja vetäsin että sitä ei yksikään lääkäri tiedä ennenkuin adhd lääketein vaikutus ihmiseen on kokeiltu luoja kiitos itsellä k
Tehtiin niin ja adhd lääket pelasti käytännössä henkeni en olisi jaksanut enää itseni eikä kukaan mukaan tevesin yksi omilla aivoilla ajateltava adhd pää

53

Terppa sanoi, että tästä voi parantua; tai, että diagnoosi poistuu.
On mulla mahtava ihminen osunut hoitsuksi.
Ja kun hän ei käsittääkseni turhia höpise, vaan asiaa puhuu.
Tietysti positiivista puolta korostaen ja koettaen omaa näkemystäni kannustaa.
Onko tuo sitten eri asia kuin oppia juttunsa kanssa elämään ja pärjäämään?
On mulle jostain syystä, mikä lie sitten pohjalla oleva syy-seuraus suhteellisuusteoreema.
Sama oikeastaan. Jos jokin auttaa, hyvä ja sillä siisti. No siisti ja siisti, sillä jokin…mikä vaan…jee. :stuck_out_tongue: