Epävakaa persoonallisuushäiriö

Lataamo
21

Itselläni tuo 30v on jo ohitettu ja kh:n jälkeen (reilu 4v olen ollut hoidossa); olen oppinut itsestäni ja käyttäytymismalleista enemmän, kuin koko ikäni aikana. Mindfullness-harjoitukset saa vaikka You Tubesta, Käypä Hoidolla on itsearviointi-oppaita, pari kirjaa olen ostanut ja ennenkaikkea; vain raittiina voi oppia ulos persoonallisuusäiriöistä!

Järvenpäässä sanoivat, että persoona kehittyy 30-40 ikävuoteen asti. Aiemmin oli vaativa pers häiriö ja määrittelemätön- ; enää en kriteereitä täytä, vaikka piirteitä löytyy… Itselläni myös tuhdin bentsoannoksen vähentäminen auttoi havaitsemaan maailmaa paremmin…

Enemmän elämä menee jaksoissa, jossa hyviä ja huonoja aikoja; mutta persoonan kehittäminen alkaa onnistumaan vasta sen jälkeen, kun ei päihteisiin pakene huonoja fiiliksiä…

Itse olen onnistunut pysymään kauempana ihmisistä, ketkä lähinnä arvostelevat (“lyövät lyötyä” henkisesti) elämääni ja pyrkimyksiäni. Mukaanlukien vanhemmat; mikään ala ei sovi syystä tai toisesta ja mt-ongelmat yms… :unamused: Olen myös oppinut näkemään heidän elämänsä näkökannan (joka on todella suppea, myös sisarusteni mielestä). Terapia ja oma yrittäminen sekä useampien näkökulmien kautta katsominen, on auttanut tilannetta jne…

Toipuminen kestää, eikä jokainen tule löytämään “oikeita ihmisiä” ympärilleen… Itse koen kuitenkin, että oma tahto ja usko elämänlaadun parantamiseen todellakin kannattaa! Itselläni nuo tyhjyyden tunteet ja sekavuus & ahdistus ovat vähentyneet vuosi vuodelta, samoin näiden “putkien” kesto… Paras tapa itselleni elää, on yrittää elää oman moraalin mukaan… Toivoa paremmasta löytyy, pitkäjänteisyyttä tosin tarvitaan… :unamused:

22

Aihetta sivuten, epävakaassa kun on usein kovaa ahdistuneisuutta…
Niin tuli toi Seroquel (vaikuttava aine ketiapiini) mieleen. Mulla ollu tota aika monta vuotta sitten (Ketipinor 25-50mg) ja siitä vierottautumisen jälkeen ollu sitä mieltä että ei tota enää koskaan. Nyt taas mt-puolella ehdottelivat, että jos Seroquelia päiväahdistuksen lieventämiseen… En tiedä uskallanko tohon lähteä. Saattaa mennä koko maailma paskaks jos vaikutus onkin yhtä zombiuttava ku viimeks, ennenku taas pääsen siitä eroon.

Mielipiteitä, kokemuksia?

23

Nyt sitä sitten kuulutaan tähänkin kastiin tästä päivästä lukien.Alkoholismi ei riittänyt.
alkuun tuntui,että kylhän ne tekemällä nyt tekevät sairaan,kun lasteni huostaanoton purku olisi käynnissä.Mutta kylhän nämä oireeni täsmää.Ei ole kaikkea,mutta ahdistus,alemmuuden tunne ja välillä niin fiksu olo että…Joissain määrin sosiaalisten tilanteiden karttelu…ei suoranaisesti pelko.Toisaalta olen kylmäpäisen rohkea;pakotan itseni tilanteisiin,joista en pidä.
Teen töitä,kotisiivouksia,olen toisaalta sosiaalinen tuntemattomien ihmisten kanssa,mutta en sitoudu helposti kaveri/ystävyyssuhteisiin…kaitpa siinä paljastuisi itsestä liikaa…
sama jos olet samassa koulussa/työpaikassa liian kauan…kaikki käy liian tutuksi ja vaarana saattaa olla paljastuminen.
Onko tuttua jollekulle?

24

Vai lieneekö a-klinikan lääkärin arvelu oikea…entäpä jos olenkin bibo.
Mistä nämä kaksi erottaa toisistaan? :confused:

25

Bipo vaihtuu jaksoissa… Manian aikana usein käytetään massia, alkoa, ihmisiä yms. Useat uskovat olevansa vahingoittumattomia eli aivot käyvät todella ylikierroksilla, unen tarve vähäinen tai olematon ja käyttäytyminen vaarallista itselle (ei usein osata arvioida seurauksia tai riskejä). Manian jälkeen seuraa masennusvaihe, jossa ihminen on täysin down ja vielä manian aiheuttamat ongelmat päälle (raha, irtosuhteet, morkkis…) Lievempiäkin tiloja on… Maniaa ja depressiota voidaan tasoittaa lääkkeillä (etenkin maniaa), mutta kaikki eivät halua syödä lääkkeitä; itse ollut masislääkkeiden tähden maniassa muuaman kerran (mtk:n mukaan) ja kun saa aikaiseksi eikä tarvitse nukkua… Epävakaa on luonteenpiirre eli aivotoimintaa ei saada lääkkeillä kuriin, vaan pitkä terapia sekä opetteleminen… Tosin bipotkin joutuvat opettelemaan mikä kuuluu sairauteen yms. Lue tuo 2-suuntaisten ketju läpi, erilaisia ihmisiä on…

En itse antaisi klinikan diagnisoida; etenkin kun tarvitaan min3kk, mielellään 1/2v raitista aikaa ennen diagnoosia! Suosittelen infoamaan asiasta klinikalle ja vaatimaan J-päähän/muuhun 2-diagnoosipaikaan sitoumuksen, jossa voit lapsen kanssa toipua addiktiosta sekä saada oikean diagnoosin…

Käypä Hoito

Persoonallisuushäiriössä on epämääräinen käsitys omasta itsestä ja minäkäsitys on rajoittunut, jäykkä tai epävakaa. Myös vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin on vaikeuksia ja kielteiset tunteet ovat herkemmin pinnalla kuin tasapainoisella ihmisellä.
Näillä persoonallisuuden piirteillä tarkoitetaan vuodesta toiseen pysyviä tapoja havainnoida, suhtautua toisiin sekä ymmärtää itseä ja ympäristöä. Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän vakaus, tunnollisuus ja sosiaalinen dominoivuus kehittyvät vielä 30–40 ikävuoteen saakka.
Epävakaan persoonallisuushäiriön oireet
Epävakaan persoonallisuuden keskeisimpiä oireita ovat tunne-elämän epävakaus, jossa tunteet vaihtelevat vihaisuuden ja ahdistuneisuuden sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden välillä, sekä impulsiivisuus ja vaikeudet tulla toimeen ihmisten kanssa. Muita keskeisiä oireita ovat mielialan vaihtelu päivittäin joko itsestään tai tilanteiden mukaan, mielialan herkkyys ympäristön vaikutuksesta, minäkokemuksen häiriöt, sosiaalisten roolien korostunut merkitys, jatkuvuuden tunteen puutteellisuus, epäjohdonmukaisuus, vähäinen sitoutuminen, impulssikontrollin häiriöt, päihteiden käyttö, ruoan ahmiminen, holtiton seksuaalisuus, pelihimo, käsitys itsestä epäonnistuneena, vajavaisena ja hävettävänä.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee kriisitilanteet nopeasti lisääntyvänä tuskaisuutena, joka voi kestää suurimman osan päivästä, ihmissuhteita sävyttää vihamielisyys ja kiintymyssuhteita leimaa turvattomuus. Kyky tunnistaa ja arvioida kielteisiä tunteita ja ajatuksia on epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä puutteellinen.
Useita riskitekijöitä
Epävakaalle persoonallisuudelle altistavat monet keskenään vuorovaikutuksessa olevat perinnölliset tai ympäristöstä johtuvat tekijät ja joskus myös jokin lapsuusajan psykiatrinen häiriö. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi saattaa siis olla vaikeita ja traumaattisisa lapsuudenkokemuksia. Useiden tekijöiden kasaantuminen lisää häiriön todennäköisyyttä.
Tytöillä esimurrosiän oireet, kuten ahdistuneisuus ja masennus ja murrosiän uhmakkuus ja käytöshäiriöoireet, saattavat ennakoida persoonallisuushäiriötä aikuisiässä. Pojilla käyttäytymisongelmat ja käytöshäiriö ennakoivat etenkin epäsosiaalista persoonallisuutta.

Itselläni on ainakin lapsuudesta & eritäin tod näk peritynyt tuo, mutta pystyn luomaan läheisiä ihmissuhteita, en ole koskaan käyttäytynyt seksuaalisesti holtittomasti ja suurin ongelma ainakin itselleni on; että yritän ennakoida jatkuvasti ilmeistä, äänensävystä yms tilanteita, jotta voin vetäytyä ennen toista… Negatiivisia tunteita ei kotona saanut edes ilmaista… Tuo on melko vaikeana pidetty diagnoosi, monet hoitoalan ihmiset pitävät ko diagnoosin saaneita ihmisiä vaikeina! Rajatila-muodossa itsensä fyysinen satuttaminen (viiltely tms) on olennaista…

On myös persoonallisuushäiriö-testejä, jossa voi vastata itse ja katsoa mihin suuntaan vaikuttaisi kallistuvan…

Lähestulkoon jokaisen häiriön saa, ja yleensä diagnoosit tehdään terapeutilla raittiin ajan jälkeen! Täällä oli ainakin aiemmin käytäntö, että päihteidenkäytön aikana tehdyt diagnoosit ovat epäluotettavia! Päihteet muuttavat käyttäytymistä…

26

Hei, minullakin todettiin kai rajatilahäiriö joskus kolmeviitosena, tai paperissa luki että rajatilapotilas. kävin silloin pari vuotta psykoterapiassa. Sitä ennen diagnosoin itse läheisriippuvuuden ja se yhdessä aseksuaalisuuden kanssa aiheutti yhtälön että kärsin pohjattomasti yksinäisyydestä. Muutin myöhemmin yhteisöön asumaan, kaikki näytti hyvältä mutta sitten tuli takaisku työelämässä ja vedin viinaa, tietysti lensin ulos yhteisöstä, ja vedin sitten viinaa viimeiset kymmenen vuotta. Nyt on vakaa päätös, että se elämänvaihe on takana. Katkaisuhoidossa olen ollut pari kertaa, ne eivät silloin auttaneet kovin pitkälle. Elämä on ulkoisesti järjestyksessä mutta juuri tämä epävakaa persoonallisuushäiriö! Kun teen töitä freelancerina yksin kotona niin jokainen päivä on erittäin vaarallinen vuoristorata, kun ei ikinä tiedä pystyykö tekemään työtä tarvattavan määrän, kun mielialat vaihtelevat ja yleisin tunne on on romahtaminen. Kun joi alkoholia se rytmitti elämää kännipäiviin, varovasti juotaviin krapulapäiviin ja pirteisiin välipäiviin selvin päin. Nyt kun pitäisi olla koko ajan selvin päin on kuin kävelisi köyttä pitkin ja koko ajan on putoamisvaara. Romahtamisvaara psyykkisesti. Mutta on pakko olla juomatta jotta pystyy tekemään työtä. Vaikka koko ajan on se kysymys että pystyykö, vaikka on selvin päin.

27

^Itsellänikin usein on tuo pelko, että jos kaikki menee hyvin pitkään, romahtaa korkealta. Siinä tulee itse romautettua itsensä alas “varmuuden vuoksi”, jotta ei tarvitsisi niin suuresti kärsiä ulkopuolisista romahtamisista…

Pystyisitkö mennä vaikka kirjastoon tekemään osan töistä, jotta saisit jotakin sosiaalista kontaktia? Itse käyn usein kahvilla yksin, kun vain tarvitsen ne päivän rutiinit…

Oletko harkinnut AA:ta tai hoito-kontaktia A-klinikalla?

28

Tulinpa kommentoimaan tänne keskusteluun, vaikka ajattelin pysytellä Lopettajien puolella ennen kuin saan itselleni jotain edes alustavaa diagnoosia omasta tilanteestani. Olen siis Lopettajien puolelle kirjoitellut tilanteestani, joka on jotakuinkin seuraava: reilu parikymppinen itsetuhoisesti juova todennäköinen alkoholisti ja jonkin mielenterveyden häiriön tai häiriöitä omaava naisihminen.

Valoonpäin, kirjoitit kuulostaako seuraava kenestäkään tutulta:

Diagnoosin oikeuteen en voi ottaa kantaa, sillä mitään papereitahan minulla ei ole. Kuulosti vain niin tutulta, kuin omasta suustani jopa, että halusin jakaa muutamia itselleni heränneitä ajatuksia.

Olin aika tarkalleen kuvailemasi kaltainen jokunen vuosi sitten. Nyt kuitenkin parina viime vuotena tuo synkempi puoli on ollut esillä oikeastaan koko ajan, ja sitä positiivisempaa itsensä haastavaa puolta on näkynyt harvoina vain parin tunnin mittaisina pilkahduksina silloin tällöin. Muistaakseni nuo ”puolet” saattoivat vaihdella ennen ihan päivässäkin, vaikka nyt pitkään on ollut vain sitä toista. Olen pitänyt itseäni kovin kaksijakoisena, ja siksi kai näin pitkälle on pötkittykin ilman että kukaan on huomannut ongelmiani.

Tuntuu, että tuo olotilojen vaihtelu omalla kohdallani heijastuu alkoholinkäyttööni. Uskon ja voimien ollessa lopussa tulee uskaltauduttua ulos ja juotua harvemmin, vaikkakin yhtä rankasti, kuin niinä itseensä uskon hetkinä. Kaipa sitä niinä itsevarmuuden hetkinä luulee, ettei voi pilata mitään (vaikka pilaa kuitenkin). Uskon puuttuessa jo etukäteen tietää kai sisimmässään, miten siinä tulee käymään, mutta sitä oloa turruttaakseen on vain pakko myöntyä ottamaan.

29

Täälläkin yksi epävakaa, loin myöskin tunnukset ihan tätä foorumia/keskusteluosiota varten.

Minut diagnosoitiin epävakaaksi vuoden 2008 lopulla. Aikaisemmin minulla oltiin epäilty mielialan aaltoiluhäiriötä, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, vaikea masennus oli kulkenut jo vuositolkulla papereissani jonkinasteisen bulimian (?) parina. Alkuunhan tuo oli aikamoinen “mitäs tässä” - diagnoosi, kunnes menin lueskelemaan, miten laaja-alainen sairaus tämä onkaan.

Yllättäen lapsuus on ollut vähemmän mukava. Kotona on ollut sitä mitätöintiä, vähättelemistä, on joutunut olemaan aikuinen periaatteessa liian varhain. Oli riitelyä ja yhteydenottoja toisen vanhemmista kanssa alvariinsa. Kiusaamistakin löytyy, kuten myös hiukan näpistelemistä, viiltelemistä, ja alkoholin käyttöä erityisesti murrosiässä. Yksinäinen olen ollut, ja purkanut sitten ongelmiani sillä lailla. Ensimmäiset lääkkeet tulivat käpälään 13-vuotissynttäreiden aikoihin.

Suurimman osan elämääni minua on kalvanut tyhjyyden ja ahdistuneisuuden tunteet.
En osaa olla ihmisten kanssa, otan herkästi asioista itseeni, epäilen ja testailen. En usko että minusta voisi kukaan pitää, aika monet sillat ovat takanani palaneet.
Olen jokseenkin myös alati halunnut kuolla vuositolkulla.
Koulut ja työt ovat kerta toisensa jälkeen keskeytyneet.
Juon paljon alkoholia, nappailen lääkkeitä ja muutakin jos vain tarjolla on. Seksielämäni on vähän holtitonta välillä, tuntuu että pipari on liekeissä 24/7.
Parisuhteeni eivät onnistu, koska olen niin omistushaluinen ja mustasukkainen, vaadin läheisyyttä niin paljon että tukehdutan kumppanini, ja toisaalta haksahdan aina sellaisiin itselleni tuhoisiin ihmisiin, kiltit ja minulle hyvät saavat juoksennella perässäni aikansa, kunnes kyllästyn, ja nautinkin jokseenkin siitä kun perässäni juostaan, todellisuudessahan itsetuntoni on läpeensä huono ja kaikki hyvä valuu viemäriin. Takerrun kumppaniinin, ajattelen mustavalkoisesti. Osaan olla myös hyvinkin dominoiva ja kontrolloiva, mutten todellakaan nauti siitä millainen olen.
Pelkään hysteerisesti hylkäämistä, oli siihen aihetta tai ei. Kiintyminen ihmisiin on vaikeaa, mutta heistä on myös hankalaa irroittaa. Yksin en osaa olla, ahdistun siitä.

Minulla on myös vaikeuksia ruuan kanssa, ja olen jokseenkin masennukseen taipuvainen.
Menneisyyttä kaipailen koko ajan, tässä hetkessä en osaa elää, enkä olla.

30

Tuli tässä mieleen, että onko kenelläkään F.60.30:sellä kokemuksia dkt-terapiasta?
Ollessani vielä “hoidon” piirissä, hoitajani käytti joitakin dkt-terapiaan kuuluvia tekniikoita. Niistä on ollut kyllä apua.

31

F60.31, mut koin, että DKT:stä ei mulle ollut hirveästi apua, vaikka koko kurssin kävinkin :frowning: Joka on tosi harmi. En ole sitten yhtään edistynyt, omasta mielestäni ainakaan. Olen saanut hoitajaltani palautetta, että olen avoimempi kuin ennen, mutta eipä sekään välttämättä liity DKT:hen, vaan voi vaan olla, että yksinkertaisesti tunnen hänet jo niin hyvin, että uskallan olla reheellinen.

Toki omallakin asenteella on vaikutusta. Mä lähdin tohon hommaan sillä asenteella, että vittu mitä paskaa. En tykännyt ollenkaan niistä mielikuvaharjoituksista, joissa luodaan itselleen turvapaikka. En ole osannut vaan tehdä sitä, en edes lapsena kun mielikuvitus oli vilkas. En vaan koe olevani missään turvassa. Toinen tekijä on aivan taatusti se, että koska pelkään myös ihmisiä, niin olin jatkuvasti omissa maailmoissani ton terapian ajan, enkä kuunnellut mitään. Tosin onhan mulla noita tekstiversioita, joita siellä jaettiin, mut en vaan koe niistä olevan apua.

32

Mindfullness-harjoitusten on todistettu auttavan epävakaan persoonallisuushäiriön hoidossa. Itse tein aluksi you tuben videoilta harjoituksia, Pennasen version latasin appsista muutama kk sitten… Hinta oli vajaa 2€…

Useammat tunteet tunnistan, vaikka nimeä en olisikaan niille keksinyt. Pahimmillaan harjoittelu turhauttaa, mutta itselläni jopa huono harjoitus käy rentoutuksesta ja on ainakin tehnyt jotakin oman hyvinvoinnin eteen… Suosittelen kokeilemaan, tarkoituksena on kuitenkin keskittyä vain hengittämiseen ja olotilan tuntemiseen…

Melko hyvin päässyt eroon oireista, mutta takana n12 vuotta terapiaa yms yms… Tyhjyyden tunne on kyllä vittumaisin olotila, onneksi melko harvoin nykyään kärsin siitä. Aikoinaan oli jatkuvaa… :neutral_face:

33

Itse oon myös läpikäynyt DKT:n, ja no, voisin samaistua aikaisempaan kommenttiin jossa sanottiin, että kun terapeutin kommenttina tuli, että “oot nykyään avoimempi jne.” että se johtuu juurikin siitä kun hänet tunsi ja häneen oli muodostunut se luottamussuhde.
DKT:ta vihasin koska muutenkin inhoan ryhmäterapiaa kun se menee etenkin tuolla aina siihen että porukka on pääasiassa hiljaa ja ajattelee omiaan, kun kukaan ei koskaan uskalla jakaa mitään juttujaan ja kertoa itsestään, tai sitten “ahdistaa”. Joskus voi ahdistaa oikeastikin, mutta suurin osahan on noissa vaan siksi, että joskus terapiakäyntien jatkuminen edellyttää tommosta “nakkia”. Mulla oli noin. Ärsytti.
Kahdessa DKT-ryhmässä oon ollut ja eipä sieltä paljon mitään jäänyt käteen.

34

Minä myös loin tunnukset tätä foorumia/keskusteluosiota varten.

Diagnoosi kolme vuotta sitten, masennus- ja adhd-diagnoosien jälkeen, biboakin on päähän tarjottu, vaan en ole huolinut. Lääkityksiä ollu tietenkin jos jotakin, monesta kieltäytynytkin. Tähän päädyttiin kun löytyi riittävän “luotettava” psykiatri jolle sitten vihdoin uskalsin/kehtasin kertoa varhaisnuoruuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Aiemmin ajattelin et selviäisin ilman tän asian käsittelyä, vaan ei auttanu mitkään masennuslääkkeet tai consertat, aina vaan tunsi itsensä ulkopuoliseks oli sitten missä tahansa työssä, harrastuksessa jne. masennukset, arvottomuuden tunne ja lähes kaikki muukin ikävä mistä täällä muutkin kirjoittaa.
About 25v tajusin lopettaa alkoholin käytön, pakosta, oli tullu kännissä sen verran monta ukkoa lyötyä maahan et sai olla kiitollinen ettei ollu päätyny tuomiolle ja koppiin. Hirveä häpeä ja katumus kuitenkin joka taistelun jälkeen. Kaikkea muutakin sekoilua yllinkyllin, seksiä, uhkapeliä jne. kivaahan oli vasta kun joi niin paljon että muisti lähti. Suhteet poikki äkkiä enenkuin tuli itse jätetyksi. Yksinäisyyden ja arvottomuuden tunnetta vaikka olinkin sosiaalisesti aktiivinen ja kait haluttua seuraakin. Niin kovasti heterouttani todistin, “kaatoja” piti saada jatkuvasti.
Tuolloin 25 vuotiaana asuin ulkomailla ja “löysin” ganjan, se oli mun “lääkitykseni” alko jäi ja asiat parani paljon, ei enää matseja ja pystyi oleen hiukan paikoillaankin. Parasta varmasti ois ollu kun ois osannu hakeutua hoitoon mutta kynnys olis ollu aivan liian korkea eikä ymmärtänyt mitään mistään mielensairauksista, ei edes tajunnu mitenkään olevansa sairas. Oli vaan “vähän” reippaammin touhuava tyyppi. Hyväksikäytöt oli aktiivisesti unohdettu ja mukamas selitetty itselle. Ahdistukselle, masennukselle eikä oikein millekään muullekaan pahalle ololle tienny mitään termiä eikä ymmärtäny et jokin vaivaa vaikka oli huono olla ja kaikki meni ns. perseelleen. Ei siihen aikaan mielenterveydestä puhuttu missään missä mä olin.
Tämmöstä tarinaa näin alkuun ja niinkuin te jotkut muutkin, haluisin jo poistaa tekstini ja jättää sikseen. Ei muka kuitenkaan kukaan ymmärrä eikä millään saa kaikkea kerrottua, ainakaan oikein.

Joo, on/off, kaikki tai ei mitään, en tiedä kuka/mikä oon, pitäiskö luovuttaa vai jaksaisko yrittää vielä jne. tämmöstähän tää…

Koittakaanhan jaksaa kanssaveljet ja -sisaret.

35

Terve BPD!

Hienoa, että avauduit pahasta olostasi. Ongelma jo puolella pienenee", kun sen toiselle kertoo.

Itse vaikutan enemmän tuolla Alkoholi-Lopettajien ketjussa; tosin paremminkin lueskelen kokemuksia siellä. Tännekkin kurkkaan aina välillä. Onhan se alkoholismikin tietysti mielen sairaus ennen muuta. Onneksi kerroit siitä päässeesi.

“Lääkityksiä ollu tietenkin jos jotakin, monesta kieltäytynytkin. Tähän päädyttiin kun löytyi riittävän “luotettava” psykiatri.”

Mikähän lääke löytyi ja tuliko siitä pitempiaikaista apua? Meneekö terapiaa? Sorry, että menee kyselyksi, mutta nämähän ovat kuitenkin vertaisterapiaketjuja ja voimme saada toistemme kokemuksista apua omiin oloihimme! Ei tässä tosiaan muillakaan kirjoittajilla elämä yleensä näytä olevan pääsääntöisesti “mitään ruusuilla tanssimista!”

Mutta jaksamisia! Annahan kuulua lisää. Täältä löytyy valtavaa asiantuntemusta moneen mielen ongelmaan, kunhan vain seurailet ja kyselet.

36

Päädyttiin siis tähän diagnoosiin, joka varmasti on oikea. Lääkitystä ei ole ollut mitään yli puoleen vuoteen. Sitä ennen bedrocan (tämän sain fysiologisista syistä, mt-puolella tähän suhtauduttiin negatiivisesti), jonka kanssa menikin pari vuotta melko mukavasti. Talous ei vaan antanut myöden jatkaa ja reseptin saantikin on tainnu vaikeutua. Nyt sitten on oireisto palannut pikkuhiljaa koko skaalassaan :frowning: Mindfullness ja tietoisuus sairaudesta on auttanut ymmärtämään oireita, mutta tuskaista on elo varsinkin nyt pimeän aikaan. Toki hyviäkin päiviä, välillä ihan kokonaisiakin, mahtuu joukkoon. Toisinaan hyvinkin alkanut päivä murenee johonkin vastoinkäymiseen tai jonkun sanoihin jotka tulkitsen tietysti itseni vastaisiksi, jopa pahansuovaksi katseeksi tulkitsemani “mulkaisu” saattaa riittää. Vihaa on taas mies täynnä, onneks ei muut joudu siitä ainakaan suoraan kärsimään.
Juttua sairauden varjostaman elämän varrelta riitäis vaikka romaaniin tai kahteen, mutta tässä tätä porua taas tältä kertaa…

Eipä tästä taida kellekään apua olla, ei minua ainakaan tunnu auttavan vaikka tiedän et jollakin on varmasti vielä paljon raskaampaa, mutta eipähän tarvitse kenenkään tuntea olevansa ainoa sairas.

37

Ketipinoria sitten kirjoitettiin tk-lekurin toimesta. Testaus oli aika surkee kokemus. Heräsin kahden tunnin unen jälkeen kun luulin tukehtuvani, kurkku ihan kuiva ja nenä tukossa. Jalat tuntui siltä kuin ois seissy vuorokauden, pohkeita pakotti ja oli levottomat jalat. Uni ei enää tullu, niskat jumissa ja oli kuuma. Viikon testin jälkeen olin vakuuttu ettei enää koskaan mun elimistöön tätä roskaa. Aika koominen oli mt-puolen kommentti bedrocaniin, ei he voi tähän lähteä kun heillä ei ole kokemusta siitä. Hmmm… mitenkähän sitä kokemusta vois tulla. Kerroin että mulla ois kokemusta vajaan kolmen vuoden ajalta ja monenmoisista muista lääkkeistä yli 20 vuoden ajalta. Ehdottomasti parhaiten elämä sujunut bedron kanssa. Vastaus oli et nii… no… jos joku sulle sitä jostain muualta… mutta jos sä koittasit vielä tota triptyyliä jne. Hohoijaa, lähdin himaan.

38

Kärsin itse pahasta eksistentiaalisesta masennuksesta ja käytän sairauteeni menestyksekkäästi lääkekannabista. Lisätietoa tästä ketjusta–> viewtopic.php?f=114&t=35149

Itse kun haen apua mt-puolelta ja kerron tarkkaan tarinani, minut lähetetään välittömästi A-klinikalle koska kukaan lekuri ei yksinkertaisesti voi auttaa (osa myöntää syyn vasta kun tarpeeksi painostan ja kerron tasan tarkkaan tietävän miten tämä homma menee tällä hetkellä) ja he näkevät vain (koska eivät muuta voi), että olen huumausaineongelmainen ja taas A-klinikalla lekuri näkee minut mielisairaana joka on täysin oireeton koska minulla on helvetin hyvin toimiva lääkitys. :smiley:

Taitaa Suomessa olla tällä hetkellä tilanne se, että kukaan ei vielä ole saanut bedrocania mihinkään mielenterveysongelmaan (vaikka sairaus olisi todistetusti hengenvaarallinen ja lääkkeellä oireet pysyisivät täysin poissa). Syy tähän on julkisella puolella se, että käypähoito-suosituksissa ei ole sanaakaan lääkekannabiksen käytöstä mihinkään psykiatriseen sairauteen ja täten lähtee lekurilta duunit alta (ja maine) jos menee sellaista määräämään.

Bedrocania johonkin psykiatriseen ongelmaan haluava joutuu etsimään tällä hetkellä kolme eri lääkäriä jotka ovat myötämielisiä reseptille (koska lääke on Fimean-erityislupalistan takana ainakin vielä) ja heidän mieluiten kaikkien tulisi olla psykiatrian erikoislääkäreitä yksityiseltä puolelta ja mieluiten vielä niin, että eivät ole millään kovin isolla firmalla duunissa, mieluiten täysin itsenäisiä ammatinharjoittajia. Itse olen löytänyt jo kaksi reseptinkirjoittajaa (päihde ja psykiatrianpuolen lääkärit) ja neljä muuta on jonossa joiden pakeille olen menossa (rahat vaan hieman tiukilla…). Ehdottomasti vaikeinta on löytää se ensimmäinen myötämielinen lääkäri koska kukaan ei halua olla tavallaan se eka joka lähtee asiaasi ajamaan, varsinkaan nimenomaan niihin psykiatrisiin syihin.

Näin yleisvinkkinä voin kertoa, että esim. Terveystalolta (joka on se isoin yksityinen ketju) ei kannata lähteä edes yrittämään tällä hetkellä. Eivät ole lähteneet periaatepäätöksellä määräämään kenellekkään psykiatrisiin syihin (neurologisiin ja somaattisiin vain) koska se saattaisi aiheuttaa heille taloudellisia menetyksiä imagohaittojen muodossa (koska aihe on niin arka vielä Suomessa ja potilashan voisi tulla julkisuuteen elvistelemään respallaan).

Ps. Ja asian arkuushan nimenomaan on siinä, että monelle ihmiselle on vaikea pala niellä sitä, että jokin HUUUUUUUUUUUme voisi olla jollekin sairaalle ihmiselle hengenpelastava psyykelääke (Amerikassa tämä asia alkaa oleen jo normi). Koska tällöinhän jouduttaisiin väkisinkin myöntämään, että ne lukuisat hampuusit meidän maassamme eivät ehkä olekkaan mitään kamalia huumausainerikollisia, velttoja/moraalittomia hylkiöitä ja saastaisia nistejä vaan yksinkertaisesti sairaita ihmisiä jotka ovat löytäneet itselleen toimivan lääkkeen (tietysti mukana myös paljon viihdekäyttäjiä ja addiktejakin). Tällöin myös lääkärit joutuisivat ottamaan kantaa siihen, johtuuko jonkin yksilön mielenterveysongelmat nyt siitä pajauttamisesta vai johtuuko ne siitä, että potilasta yritetään väkisin saada siitä tavarasta eroon (oireet palaavat) vaikka se toimii lääkkeenä johonkin mielisairauteen.

Pss. Kirjoitit myös, että “talous ei vaan antanut myöden jatkaa ja reseptin saantikin on tainnu vaikeutua. Nyt sitten on oireisto palannut pikkuhiljaa koko skaalassaan”. Nykyisin Suomessa sossu maksaa varattoman lääkekannabiskulut (tästä on jo käyty useampi oikeustaistelu jotka ovat kaikki päätyneet potilaan hyväksi).

39

Älkää syökö niitä lääkäreiden tuputtamia mielialalääkkeitä. Lääkeyhtiöt aivopesee seminaareissaan lääkärit kirjoittamaan niitä. Syynä on vain ja ainoastaan raha. Mielenterveydestä on tehty bisnes. Diagnoosi, lääkkeitä, lääkefirmoille rahaa. Kuinka moni on ketipinorilla, leponexeilla ja zyprexalla parantunut? Itselläni auttaa vain kannabis krooniseen tyhjyyden tunteeseen. Kasvattaisin koko ajan itse, mutta en voi kun asunnossani käy ihmisiä. Saat diagnoosin, sinulla on jotain masennuksen, vihan yms. tunteita? Lääkkeet vain turruttaa serotoniini ja dopamiinireseptorit, menet tilttiin jossa sinulla on vain koko ajan tyhjä olo. Ihmisen kuuluu tuntea. Jos tunnet jotain, olet sairas, epävakaa. Ei helvetti mitä touhua.

Free Your Mind!

http://www.naturalnews.com/036417_glaxo_merck_fraud.html

''The picture that’s emerging is one of a criminal drug industry that has turned to mafia tactics in the absence of any real science that would prove their products to be safe or effective. The emergence of this extraordinary evidence of bribery, scientific fraud, lying to regulators and monopolistic practices that harm consumers is also making all those doctors and “skeptics” who defended Big Pharma and vaccines eat their words.

To defend Big Pharma today is to defend a cabal of criminal corporations that have proven they will do anything – absolutely anything – to keep their profits rolling in. It makes no difference who they have to bribe, what studies they have to falsify, or who has to be threatened into silence. They will stop at nothing to expand their profit base, even if it means harming (or killing) countless innocents.‘’

40

Osittain samaa mieltä! Siksipä uskallankin sinulle suositella tänä vuonna julkaistua kirjaa nimeltä:
Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus-Peter C. Götzsche google löytää…

Kysyisin eshamilta, että miksi luulet lääkekannabiksen juuri auttavan tähän krooniseen tyhjyyden tunteeseen, mistä ainakin oma masennukseni juuri pohjimmiltaan kumpuaa (jopa niin vahvasti, että olen valmis tekemään itsemurhan koska psyykkinen pahoinvointini on niin voimakasta)? Kumpikaan omista bedrocania määräävistä lääkäreistäni ei ole osannut selittää asiaa minulle…