Minä myöhästyin. Kysy ja vastaa ketjussa kysyttiin rahankäytöstä mutta se vaihtui jo toiseen kysymykseen. Kun asia on tärkeä minulle ja ehkä jollekin muulle niin avaan ketjun. Minulla oli alkoholismin jäljiltä raha-asioissa selvitettävää. Kaikilla ei ole, rahaa on ja riittää mutta joillakin on.
Siitä ei ole paljon keskusteltu vaikka joskus se on vaikeaa.
Sain asiani vähitellen kuntoon mutta työtä oli.
Nyt tulen toimeen.
Menot ovat pienet. Asuminen ja ruoka isot menot. Muut pieniä. Pyrin ostamaan kestäviä tavaroita. Vaikka käytettynä. Usein kestävä käytetty on parempi kuin uusi halpatuote. Olen huomannut. Korjaan itse. Joskus lainaan. Kaikkea ei tarvitse ostaa itse.
Mitä mietteitä muilla on raha-asioista? Miten on muuttunut? Mikä on vaikeaa. Mikä on helppoa?
Tämä on niin hyvä ja tärkeä aihe, että oli ihan paikallaankin tehdä tälle oma ketju. Toivottavasti keskustelua syntyy. Itse palaan asiaan myöhemmin, sillä nyt pitää mennä aamiaiselle.
Joo. Alkoholismi oli minullakin myös taloudellinen rasite. Taloudelliset ongelmat varmasti johtuivat enemmän muista syistä, suurimpana 90-luvun tappolama, jonka vertaisia ei toivottavasti enää tule -pienemmistä kyllä aina jotenkin selvitään. Ei kai se alkoholismi niin kauan taloudessa tuntunut kun työtä ja rahaa riitti, mutta juuri sen laman iskettyä, kun tulot loppuivat kuin seinään ja alkoholismi jatkui, oli jokainen kaljapullo pois jostain muusta. Tarpeellisemmasta.
Kekseliäs mies tietysti oppi nopeasti viinien ja myös enemmän kiljua muistuttavien riisiviinojen ja yksinkertaisempien alkoholijuomien valmistuksen, kyllä hätä keinot keksii!
Kun tilanne taas parani, ja jotain töitä alkoi löytymään, ja kun vuosien kuluttua velkavankeus hellitti, pääsinpä työttömysajoiksi korvaustenkin piiriin, se oli helppoa -taas oli varaa juopotella murehtimatta rahojen riittävyyttä.
Mutta, kyllä siinä kaikki ylimääräinen taisi mennä. Ja rahankäyttö juovuksissa oli kans vähän semmoista. Kaikenlaista kauppaakin siinä… konkurssipesien huutokaupoista tuli ostettua milloin suolistoimurin letkuja tai varrettomia viuluja joista piti sitten myydessä tehdä tiliä -joskus oli pakko hankkia vaihtolava pihaan että sai parin vuoden heräteostokset kaatopaikalle. Vaikka itsestä joskus tuntui että hyvä bisnesmieshän minä olen, niin taitaa olla parempi etten vieläkään ala tilinpäätöstä siitä touhusta tekemään. Kyllä kännisen touhut on mitä on.
Nyt sitten taas, paremmin menee. Tulot eivät ole suuret, mutta kun vauhtikaan ei kova ole niin vähintään tasapainossa pysyn.
Ei ehkä kaikkea voi laittaa sen piikkiin että olen selvänä ollut. Ikä tekee osansa. Ei ole enää semmoista kiirettä joka suuntaan, eikä tarvetta siihen että koko ajan tapahtuisi -ympyrät pienenvät, ja vähempikin riittää.
Jatketaan aiheesta, kyllä siitä juttua riittää!
Lääkekannabikseen jota Kela ei korvaa, laskuihin ja terveelliseen ruokaan sekä parturiin. Vaatteisiin, perus pakollisiin roiniin/niiden korjauksiin, taxiin/bussiin/junaan, siivous/hygieeniavälineisiin, sisustus juttuihin, kirjoihin ja harrastuksiin sekä yksityisiin lääkäreihin hammashoitoa myöten+10e Italialaiseen Aloe Vera hammastahnaan (kummasti loppu reikientulo kuin seinään vaikka pesen leegot aktiivisesti)+muutamaan perus lisäravinteeseen. Joskus myös siivouspalveluihin kun olen välillä laiska paska ja inhoan sitä puunausta.
Sen minkä alkoholistina join, käytän nyt kotini kaunistamiseen.
Vielä jää, sillä kaunistan elämääni.
valikoiden, nauttien.
Kauneuden kaipuu ei vaadi luonnon tuhlausta.
Hyvä kysymys. Olen perheellinen mies ja sekä minulla että vaimolla on säännölliset tulot, mutta siitä huolimatta vuosien mittaan minulle on kertynyt huomattava määrä kulutusluottoa, jolla en oikeastaan ole edes hankkinut mitään järkevää. Olen siis elänyt yli varojeni. Sitten kun aloin miettiä rahankäyttöä tarkemmin ja pitää kirjaa siitä, huomasin että alkoholi ja siihen liittyvä oheistoiminta, kuten taksilla ajelu, on yksi turha menoerä, josta voi tinkiä. Raha oli siis yksi syy lopettamispäätökseen, joskaan ei ehkä tärkein.
Niinpä. Vaikkei tosiaan kaikki henkilökohtaisessa pärjäämisessä riipu alkoholismista tai raittiudesta, niin kyllä se osaltaan vaakaa kallistaa, pärjäämisen puolelle. Paremmin riittää kun hummaaminen vähenee, ja hommat pysyvät selvänä hiukan paremmin hanskassa.
Tosin olen joissakin erikoistapauksissa kuullut poikkeuksistakin. Kun tuttaviini on aikoinaan kuulunut myös asuntoloissa asuneita, niin joskus saattoi jollekin itsenäiseen ja omakustanteiseen asumiseen siirtyminen, eli alkoholismin eduista luopuminen, merkitä rajua muutosta oman vastuun piiriin. Ja saattoi olla, ettei todellisuudessa jäänyt kuukausittain ns. taskurahoja senkään vertaa kuin yhteiskunnan turvatessa asumisen ja ruokahuollon ja vaatehuollon ja telkkarin, saunan,ajanvietteen, askarteluhuoneen, virkistysmatkat… mutta nämä olivat kyllä tosiaan poikkeustapauksia.
Yleensä alkoholismista irtipäässeen talous on minunkin näköpiiriini sattuneiden ihmisten kohdalla parantunut huomattavasti. Siitäkin huolimatta, että monella on rillutteluvuosien jäljiltä ollut asioissa selvittelemistä ja maksamistakin -kännissä kun ei aina kaikki niin ajantasaisesti tule hoidettua.
Ongelmana voi joskus olla se, että ihminen olettaa jotenkin “ansainneensa” jonkinlaisia heti-ja-tässä- palkkioita ja taloudellisiakin etuja vain siksi että suostuu elämään päihteiden suhteen yhtä pidättyväisesti kuin muutkin. Kaiken pitäisi muuttua kertaheitolla aurinkoiseksi, velkojen muuttua saataviksi ja rähjäisen metsänreunanmökin muuttua keskikaupungin kattokerroksen näköalahuoneistoksi uimahallin vieressä. Ja kun niin ei tapahdu, niin sitten kiukutellaan; ei tämä raittius mitään auttanut, kaljalle tästä on lähdettävä pahaa mieltä hukuttamaan iloisten ystävien seuraan.
Kai siinä sit vaan tarttis tehdä jotain muutakin kuin jättää ryyppäämättä.
Toinen puoli asiaa on se, että ryyppäämisestä tai ryyppäämättömyydestä riippumatta ei kaikilla aina hyvin mene. Ei meillä ole edes samoja lähtökohtia, eikä samoja kykyjä kiilautua portailla ylöspäin. Köyhyys ei todellakaan ole aina omien elämäntapojen seurausta. Kuten ei rikkauskaan.
Kaikki heti! Siinä pulma! Jos vuodet eletty päivä kerrallaan voi raitistumista vaikeampaa olla oppia kärsivällisyyttä. Vastuuta huomisesta. Pitkäjänteisyyttä. Hyväksyä se ettei pitkän ajan virheitä lyhyessä ajassa korjata.
Dokaavina vuosina olin aina rahaton. Tai jos joskus oli enemmän, niin kyllä ne nopeasti taskuissa poltteli. Ei kyllä koskaan ollut tietoakaan mistään säästämisestä tai muutenkaan rahan käytön suunnittelusta. Vippiäkin tuli aika useasti otettua. Onneksi en niiden kanssa kuitenkaan joutunut ikinä ongelmiin, vaan sain ne nopeasti maksettua pois. Kavereilta lainaaminen oli helpompaa, mutta muistan kyllä tämmöisenkin kohtauksen, kun joskus nuorena ja vielä vanhemmillani asuessani isäni näki ensimmäisen postiluukusta kolahtavan pikavippikirjeen. Tuokin taisi olla siinä jatkuvassa itselleni häpeää tuottavien tapahtumien virrassa aikamoinen tapaus.
Jälkeenpäin ajatellen, niin oli se jumalauta hommaa, että jotain pikavippejä lähtee ottamaan, että pääsee dokaamaan. 
Perusteluthan toki mullakin oli jotain semmoista luokkaa, että eihän parikymppisenä vaan voi bileitä missata (joita oli mukamas lähes jokaikinen viikonloppu), niin näinhän on ihan hyväksyttävää tehdä. On kyllä ajatusmaailma pikkaisen tässä jossain +10 vuodessa muuttunut. 
Nykyäänhän taloudenhoito on ihan kivalla mallilla. En enää elä yli varojeni, vaan rahaa on ruvennut jäämään säästöönkin ja pystyn sitä kautta suunnittelemaan tulevaisuutta. Rikas en ole, mutta sen kummemmin ei tarvitse mistään perusasioista tinkiäkään.
Semmoista se joskus oli. Päivä kerrallaan. Ääneen lausumattomana oletuksena se, että kai huominen itsestään huolen pitää. Usein pitikin.
Minun nuoruudessani oli sikäli helppoa, että töitä löytyi aina . Jos ei alkanut valikoimaan että en minä tuollaista tee… Toisaalta ei ollut ihan helppoa päästä korvauksia nauttimaan, eikä mitään tukia juuri tarjottu. En muista olisiko nykyisenkaltaisia asumistukia ollut olermassakaan, lainojakaan ei ainakaan tyrkytetty. Mutta, jotenkin pärjättiin.
Asuminen oli kyllä alkeellisempaa, jos kohta sitten halvempaakin. Ja kimppakämpät kelpasivat poikamiehille vallan hyvin. Puutalokaupunginosassa just vesi tuli siälle, mutta vessa -se oli siellä pihan perällä, hyvin tuulettuva lautarakennus. Jos pyykkitupa oli, se oli koko talon yhteinen ja siellä oli puilla lämmitettävä pata ja pulsaattorikone. Ja minusta se oli nuorille miehille oikein hyvää opettelua. Osasipa sitten arvostaa kun joku hyväsydäminen tyttöystävä alkoi pesemään omiensa ohella myös poikaystävän pyykkejä… se kun ei ihan itsestäänselvää ollut!
Eikä se parikymppisenä hiukan hankalammissa olosuhteissa asuminen muutenkaan tainnut pahaksi olla. Kaikenlaista muutakin oppi, ja jäi jonkinlainen arvostus nykyisin itsestäänselvyyksinä ja subjektiivisina oikeuksina pidettyjä mukavuuksia kohtaan.
Ei perustaidoista ole haittaa ollut vieläkään, ja talouden tasapainottamisessa niistä oli todella paljon apua.
On kyllä niinkin, että kaikki alkoholistit eivät todellakaan elä päivä kerrallaan, kädestä suuhun tai ole taloudellisesti ongelmaisia. Eipä tietenkään.
On näitä joilla rahaa on, ja lisää tulee, joko raha tuottaa itse lisää rahaa tai sitten ihminen vaan pystyy sitä juomisestaan huolimatta työllä tai viisaudellaan niin paljon hankkimaan ettei kaikki pois kulu.
Jos jätetään vaikka perityt ja muut osakesalkut nyt väliin, niin ihan sopiva virka (jonka pystyy hoitamaan vaikka joka ilta nappaisi reippaan hutikan) voi hyvinkin tuottaa parista tonnista sinne kymmeniin tuhansiin kuukaudessa. Jos ei juomisen lisäksi ala muuten hulluttelemaan, niin tottakai siitä jää joka kuukausi osa käyttämättä. Ei siinä köyhyys iske. Ei se siis niin ole, että alkoholismi ja köyhyys aina käsi kädessä kulkisivat. Mutta niin se voi olla että tyhjin taskuin maailmalle lähteneellä, kouluttamattomalla ja työnhaussa jatkuvasti epäonnistuneella ei oikein olisi varaa olla alkoholisti?
Selvänä sitten taas on aina hiukan enemmän mahdollisuuksia rahanhankintaan. Ihan työnteollakin. Muitakin konsteja tietysti on, ja keskittymiskykyä nekin ainakin vaativat, järkeilyä ja joskus pitkäjänteisyyttä. Selvänäolo helpottaa niissäkin. Eli, usein on yhteys asioilla olemassa.
Tässä nyt, omaan taloudenhoitooni eli tulonhankintaan liittyen , olen useamman tunnin laskenut yhden rivitalon varastojen kokonaan uusiksitekemisen hintaa. Materiaalihinnat nyt suurin piirtein saa kysymällä mutta hommassa, jossa on yhtä paljon vanhan purkua kuin uuden rakentamista, kaikenlaista kuljettelua ja purkutyön edetessä yllätyksiä ihan varmasti, saa kyllä välillä raapia päätään.
Ja tuli siinä mieleen, että on joskus tullut tarjouksia laskettua mukavassa laitamyötäisessäkin (se voi kyllä olla juopotellessa parempi vaihtoehto kuin laskea siinä toisessa alkoholistille tyypillisessä tilassa eli jyskyttävässä krapulassa).
Jotenkin ne sitten kans aina menivät, ei kai useinkaan ihan metsään. Ja joskus saattoi hinta olla hivenen yläkanttiin ja joskus alakanttiin… ei se niin tarkkaa ollut kunhan materiaaliosuus ja semmoiset maksupuolen summat olivat kohdallaan. Oman työn hinta siinä sitten heitteli.
Voi heitellä vieläkin. Jos nyt tuossakin hommassa alkaa heikolta näyttämään, niin tehdäänpä sitten kaverin kanssa aina aamupäivät talkoilla niin saadaan iltapäivästä vielä siedettävä tuntipalkka. Ei se sen kummempaa elämään vaikuta, sekään. Kunhan sen verran jää että edes jotain joka päivälle.
Hieno esimerkki ikzulta.
Miten muut; onko asiat muuttuneet lopettamisen jälkeen?
Sikäli asiat ovat entisellään, että raha ja toimeentulo on jollakin tavalla elämässä tärkeänä asiana mukana.
Jos alkoholi ei enää omakohtaisena asiana tulekaan mieleen, niin raha ja taloudelliset seikat kyllä.
Paremmin menee, ilman muuta. Vaikka ne suuret heitot toimeentulossa ovatkin johtuneet ihan muista syistä kuin alkoholista, niin tottakai se helpottaa, kun rahaa ei juomiseen ja siihen liittyvään menossa olemiseen kulu. Eikä ole niitä alkoholistisen elämäntavan tuomia rajoituksiakaan. Aina tarvittaessa työ- ja neuvottelukunnossa.
Ei minulla ole taas vuosiin ollut oikeita taloudellisia ongelmia.
Tulot ovat ajoittain kovin pienet, mutta eipä ole valtavia menojakaan.
Itse tein niin, että juovana aikana maksoin rahapäivänä heti pakolliset maksut ja laskut, ettei menisi kämppä alta yms. Joskus sitten piti vähän tinkiä ruokamenoista kun ne oli juotu, onneksi näin kävi harvoin. Juomattomina aikoina, jäi pienistäkin tuloista ylimääräistä kun tarkasti budjetoi.
Nyt taas lopettanut juomisen toivottavasti pysyvästi. Siinä muuten säästänyt kohtuullisesti, kun ostanut kaiken elektroniikan käytettynä (ei mitään romua vaan muutaman v. takaista laatua) esim nyt olen hankkimassa seuraavaksi 4k-tv:n kun niitä saa jo järjellisellä hinnalla.
Just noin on viisainta tehdä.
Nimenomaan vuokra on sellainen joka kannattaa maksaa aivan ensimmäisenä. Ja ihan riippumatta siitä onko alkoholisti vai ei. Jos rahat loppuvat ja talous menee kuralle, on syytä laittaa nimenomaan vuokranmaksu etusijalle. Vaikka sitten muuta jäisikin ja menisi ulosottoon.
Asunnon menetys kun merkitsee sitä että on todella hankalaa päästä jaloilleen. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen asti.
Onko siitä muuten ollut puhetta, miten moni plinkkiläisistä on elämässään ollut niin isoissa vaikeuksissa ettei asuntoakaan ole ollut? Joskus tuntuu että täälllä kuitenkin enemmän keskustelevat ns. parempiosaiset joilla ei ihan kaikki ole päälle kaatunut.
On tietysti selvää, että kun ei ole asuntoa, tuskin on tietokoneitakaan, älykännykät taitavat edelleen olla sen verran hinnoissaan ettei niitä rahattomilla taskuissa ole, joten ei silloin paljon netissä surffailla… tai joo, silloin kun minulla oli se ilman kattoa elämisen vaihe, ei näitä vekottimia ollut ihan kaikilla muillakaan. Ei ollut minkäänlaista puhelinta taskussa, eikä se itse asiassa tullut mieleenkään. Siinä oli pulaa ihan perustarpeista.
No, minulla siitä on jo kauan, vuosikymmeniä. Opiksi sekin oli, ei se näin jälkikäteen ajateltuna hukkaan mennyt sekään aika.
^ On asunnottomillakin älypuhelimia, mutta jos ovat aktiivisia päihteidenkäyttäjiä, niin ovat myös alttiita hukkaamaan niitä puhelimia. Päihdetyössä onkin joskus oma kommervenkkinsä sekin, että asiakkaiden puhelinnumerot vaihtuu usein eikä kaikkia aina tavoita helposti puhelimella. Tavoittaminen olisi kuitenkin tärkeää, jos henkilö sattuu olemaan vaikkapa jonossa huumevierotukseen. Sinne hoitoon kun kutsutaan puhelimella, sitten kun sinne pääsee.
Lisäksi nuissa huumeporukoissa varastellaan puhelimia toinen toisiltaan. Puhelin on kuitenkin monille ns. “elintärkeä”, kun pitää säätää ja organisoida aineiden hankintaa/myyntiä ja muuta askaretta.
Tietokoneelle puolestaan pääsee kirjastossa. Se antaa oman leimansa sillekin kirjastolle, jonka kanssa samoissa tiloissa palvelee päihde- ja psykiatrian vastaanotto. Ja jossa muuten istun parhaillaan.
Asunnottomien varallisuustaso lienee tosiaan noussut paljon niistä ajoista joista minulla muistikuvia on.
Ei niillä iankaikkisen vanhoilla muistitiedoilla taida juuri käyttöä olla, maailma on muuttunut. Silti, uskoisin, että jos nyt vielä joskus niin kävisi että taas lähtisin liikkeelle omaisuus muovikassissa niin kai yrittäisin ensimmäiseksi hankkia jonkunlaisen asunnon -vuokrattava se tietysti olisi. Ja luultavasti , nykyään kun jokaiselle jotain rahaa sentään annetaan , maksaisin ensimmäiseksi sen vuokran, pitäisin asunnosta kiinni -vaikka sitten muita laskuja jäisikin, ja älykännykät hankkimatta. Mutta voi olla että olisi viisaampiakin järjestyksiä. Ehkä niitä sitten oppisin kun pakko olisi.
Silloin kauan sitten, kun elämäni eri mallissa oli, löytyi kyllä jonkunlainen asunto, kun aikansa etsi. Asunnottomuus ei minulla eikä kavereillakaan kestänyt vuosikausia. Mutta, ne asunnot joihin oli persaukisella varaa, olivat hiukan erilaisa kuin tänä päivänä vaaditaan.
Silloin oli todellakin hyvä että joidenkin järjestöjen toimesta ylläpidettiin päiväkeskuksia ( A-killat olivat muuten siinä hyvin aktiivisia, se oli vertaistukea aidoimmillaan). Niissä oli mahdollisuus pestä pyykkiä, käydä saunassa ja suihkussa (kaikkiin asuntoihin kun ei tullut edes kylmää vettä, eikä keittomahdollisuuksia ollut), käyttää keittiötäkin omien ruokien valmistukseen ja oli muuten mahdollista antaa työnvälitystoimistoon sen päiväkeskuksen puhelinnumero. Silloin työnvälitystoimisto oli tosissaan työnvälitystä, ja kyllä sieltä soittoja päiväkeskuksiin tuli! Ja töihin mentiin, ei siinä alettu valikoimaan että en minä tuommoista tee…
Ja kyllä niissä päiväkeskuksissa aina joskus joku yöpyikin, asunnoton, vaikkei se sääntöjen mukaan olisi ollut sallittuakaan. Joustettiin niissä pykälissä, ja toimittiin aina tilanteen mukaan.
Olot olivat hiukan ankeammat, mutta just noissa vertaistukihommissa taisi olla sitten vastapainoksi hiukan enemmän joustavuutta ja kaverihenkeä, byrokratiaa vähän huijattiinkin, vaikka silloinkin toki tiukkoja sääntöjentuijottajia löytyi. Ei aina kerrottu kaikille ihan kaikkea, ja kaveria ei jätetty kadulle ihan helpolla.
p.s.
Kun nyt aloin muistelemaan noita esihistoriallisia juttuja, niin tosiaan, muistanpa yhden pikkukaupungin A-killan 1980-luvulla hankkineen puhelimen (se maksoi silloin, perhana) ja että perusteluna tuollaiselle hankinnalle oli juuri se, että sieltä voivat vähävaraiset hoitaa asioitaan ja nimenomaan antaa sen numeron vaikka työnvälitykseen tai päihdehuoltoon tai sossuun -mistä nyt sitten olikin jotain yhteydenottoa odotettavissa.
^ No mutta älykännykän saa rehellisin keinoinkin alle 80 eurolla. Epärehellisin keinoin jotkut hankkinevat sen vielä halvemmalla, varsinkin noissa huumeporukoissa.
Onhan noita erilaisia päivätoimintapaikkoja runsaastikin nykyaikana, ainakin täällä Hellsinkin seudulla. Sekä päihteettömiä että päihtyneenä olon sallivia. Villa Sture, Elokolo, Vesteri, Askel, Symppis, Stop huumeille, Stoori jne. Osa on jopa ihan kaupungin ylläpitämiä, osa yhdistysten, kuten Stop huumeille ry:n Stoppi ja Kalliolan Askel. Niin ja Diakonissalaitoksen Stoori, jonne meinasin kerran joutua töihin. Onneksi en, koska se on päihtyneenä olon salliva paikka, eikä jatkuva päihtyneiden kanssa puljaaminen ole yhtään minun juttuni. Respektiä kuitenkin niille jotka sitä jaksaa tehdä.
Sittenhän on nämä huumeidenkäyttäjille tarkoitetut Vinkki-pisteet, joissa on mm. neulanvaihto. Niitähän ylläpitää tämä Plinkkiäkin pitävä A-klinikkasäätiö. vinkki.info/
On hyvä, että on paikkoja joissa voi jotain tehdä elämäntilanteensa helpottamiseksi.
Joskus kyllä voi käydä niinkin että ne yhtä paljon passivoivat kuin aktivoivat ihmistä.
Asunnottomien ja ilman pesu- keitto ym mahdollisuuksia asuvien kohdalla on aivan perusteltua että on ateria- vaatehuolto- ym mahdollisuuksia ja oleskelu/yöpymispaikkoja.
Varsinaisesti ulkona, kaduilla, porttikäytävissä, metsissä jne asuvia Suomessa on muutama sata. Niin pieni ryhmä, että ei luulisi olevan kovin iso juttu jokaiselle jokin huone tai mökkerö jostai järjestää? Osalla voi kyllä olla hiukan kiinni siitäkin että asunto ei kelpaa muualla kuin just itse valitussa paikassa … ja jos se paikka sattuu olemaan suurkaupungin keskusta niin voipa olla sitten siitä vaatimustasostakin kiinni.
Mutta suurin osa kai ottaisi asunnon kuin asunnon, tottakai, kun saisi seinät ja katon ympärilleen , ja se ei tosiaan mahdoton menoerä yhteiskunnalle olisi.
Suomessa asunnottomuus on vähentynyt, joten jotain lienee tehtykin.
Sitten on se suurempi joukko, olisko muutamista tuhansista kysymys, jotka asuvat puutteellisesti, eli kaverien luona jonkinlaisessa pakollisessa kimppa-asumisessa, laitoksissa asuvia (osa ei ehkä sitten ihan pärjäisi itsenäisessä asumisessa?) , tilapäisesti asunnottomia kuten vapautuvia vankeja joilla ei ole asuntoa valmiina odottamassa, ulkoruokintaan laitettuja ex-puolison statukselle siirrettyjä jne .
On myös rakenteellisen asunnottomuuden uhreja, ainakin pari vuotta sitten Uudenkaupungin autotehtaalla eri puolilta töihin värvättyjä asui autoissaan, asuntovaunuissa, olipa kaveri joka aamuisin saapui töihin polkupyörillä teltta ja muu omaisuus tarakalle köytettynä. Paikkakunnalla vaan ei ollut kapasiteettia äkkiä lisääntyneen työpaikkatarjonnan tuoman väkimäärän asuttamiseen.
Joo, kyllä erilaisia paikkoja tarvitaan.
Mutta, katon alla asuville voi joskus olla karhunpalvelus opettaa heille että ruokakin keitetään valmiiksi ja leivät voidellaan… se oma ruokahuolto kun on niitä viimeisiä itsenäisen elämän jutuista joista ei kai kannattaisi ihmistä poisopettaa?.