Hei, olisin kiinostunut kuulemaan onko kokemuksia siitä millaista on elää parisuhteessa ex-narkomaanin kanssa
En voi vastata muuta kuin omasta puolestani, mutta jos joku vuosi sitten olisin tietänyt sen mitä tänään niin en olisi ryhtynyt suhteeseen ex narkkarin kanssa.
Ex ja ex - niin hän mullekin kauniisti sen kuvaili, sitten yks kaks löytyi tietysti näitä tiettyjä aineita jotka olivat “kevyitä”, eli niitä hän ei sitten itse laskenut aineiks, ja sitten tietysti, jos “harvoin” käyttää niin sillioinkin ilmeisesti voi kutsua itseään ex käyttäjäksi… Minulla oli sellanen kuva että jos on ex jotain niin se on entistä ja taaksejäänyttä…
Noh, huumeiluto ovat kyllä nykyään melkein nollassa, mutta sitten astuivat muut riippuvuudet mukaan kuvioihin. Nyt mies juo alkoholipitoista JOKA PÄIVÄ, ja on lisäksi peliriippuvainen.
En tunne miestä jonka olet tavannut, mutta itse en kyllä vapaaehtoisesti enään tähän rumbaan alkaisi. Voihan toisilla tosiaan entinen sana tarkoittaa juuri sitä.
Harkitse kuitenkin tarkoin, merkitystähän tässä asiassa on myös sillä että miten itse koet nämä asiat? Itse olen täysin huumeita vastaan, en ole koskaan kokeillut, enkä kokeile.
kysyin tätä juuri siitä syystä että olen 4 vuotta ollut narkomaanin kanssa.
hänen huumeensa tuli mulle ensin täysin yllätyksenä.
sitten autoin mieheni katkolle. välissä hän oli 10kk vankilassa.
nty ollut 2 vuotta kuivilla ja vapaana. meillä on runsaan vuoden ikäinen poika. järjesti hänelle hyvän duunin ja kaikki piti olla hyvin.
jotenkin vaan tuntuu että amfetamiini on jälkensä jättänyt.
eläminen on helkkarin vaikeaa . ei kestä pienintäkään vastoin käymistä,
saati sitten murrosikäisiä tyttäriäni. häntä ei uhmata ja jos joku uskaltaa sen tehdä on sota valmis.
tunteeton ihminen joka voi sanoa ja loukata toista miten pahasti tahansa,
eikä edes ymmärrä sitä tehneensä. empatia on vieras käsite.
kysyin tätä juuri siitä syystä että olen 4 vuotta ollut narkomaanin kanssa.
hänen huumeensa tuli mulle ensin täysin yllätyksenä.
sitten autoin mieheni katkolle. välissä hän oli 10kk vankilassa.
nty ollut 2 vuotta kuivilla ja vapaana. meillä on runsaan vuoden ikäinen poika. järjesti hänelle hyvän duunin ja kaikki piti olla hyvin.
jotenkin vaan tuntuu että amfetamiini on jälkensä jättänyt.
eläminen on helkkarin vaikeaa . ei kestä pienintäkään vastoin käymistä,
saati sitten murrosikäisiä tyttäriäni. häntä ei uhmata ja jos joku uskaltaa sen tehdä on sota valmis.
tunteeton ihminen joka voi sanoa ja loukata toista miten pahasti tahansa,
eikä edes ymmärrä sitä tehneensä. empatia on vieras käsite.
Joo ex ja ex.Aloin viisi vuotta sitten seurustelemaan ja asumaan yhdessä entisen pirinistin kanssa.Itselläni on entisestä avioliitosta kaksi lasta joiden isä teki itsarin 2,5 vuotta sitten-kummatkin lapset sairastuivat psyykkisesti.Mut tää ex-nisti on ruvennut vuosien varrella olemaan entinen ex.Kevät ja kesä kulu viinan ja pirin voimalla-nyt se pakkokatkolla kun ilmoitin muuten jättäväni sen.Kauhee kitisiä se on koko ajan ollut ja kyttääjä.En puhettakaan jos haluaisin käydä ravintolassa ystävien kanssa koska hän ei kuulema koskaan saa lupaa mennä-joo kun se menee niin siinä menee viikko ja työpaikat.Mä oon yksinkertasesti täynnä sen lapsellisuutta kun se aine todellakin jättää jälkensä vaikka nää kyseiset käyttäjät ei sitä myönnä.Oon ravannut sitä kattomassa ja aina vaan kuulee v… sitä ja tätä.Sano mulle mistä tälläsen menneisyyden omaava 37v nainen löytää uuden miehen-oon huomannut,että miehet juoksee karkuun kun tulee ilmi lasten isän itsemurha ja suhteen tähän paskaläjään.
akaasia! Heitä nyt hyvä nainen se ukkos mäelle.
Paljon vaikeampi omaa eläämäänsä on ajatella viiskymppisenä kun vaan jaksaa tollasta äijää auttaa ja tukea.ja siitä ei saa kuin sonnat silmille. minä olen ollut erossa miehestäni 2 viikkoa. ennen ajattelin ettei se varmasti pärjää ilman mua ja miten sillä menee, mutta viimekertaisen selkäsaunan jälkeen mulla mopo keulis. ukko ulos ja yhtään en kuuntele valituksia kuinka hän rakastaa ym.
turha tulla enää selittämään noita iän ikuisia höpinöitään.
miehellä ei ole mitään käsitystä miten paljon murhetta on tuonu tullessaan.
mutta on tässä asiassa hyväkin puoli.
yks asia mikä on aivan varmaa: murros ikäiset tyttäreni eivät koskaan sorru aineisiin on senverran varoittava esimerkki ollu perheessä.
vaikka ton sortin ihmiset ovat erittäin taitavia manipuloimaan ja saavat toisen tuntemaan syyllisyyttä tapahtuneista asioista, tällä kertaa se ei enää onnistu.
nyt saa mieheni pärjätä omillaan ,vaikka tiedän että on vain ajan kysymys milloin hän ratkeaa aineisiin.Mulla ei yksinkertaisesti voimat enää riitä. 3 lasta ja minä itse olemme nyt etusijalla.
eikä toki se että olen joskus kyseisen henkilön kanssa ollut tee minusta sen huonompaa ihmistä, yritän vastaisuudessa tehdä viisaampia valintoja.
Älkää hyvät naiset pilatko koko elämäänne väärän ihmisen kanssa. Joskus on vaan pakko tunnustaa itselleen, ettei suhde toimi niin hyvin että sitä kannattaisi jatkaa. Kovin pienet vaikeudet eivät vielä tarkoita että pitäisi lopettaa mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan.
Olen seurustellut ex-narkkarin kanssa melkein pari vuotta. Ei ole ollut helppoa, mutta en häntä vaihtaisikaan. Hänellä myös piri on jälkensä jättänyt. Kärsimätön, välillä vainoharhainen, äkkipikainen, agressiivinen ajattelu (onneksi ei teot)…harva se päivä hänen “tekis mieli vetää turpaan kaikkia” tai “tappaa”…pysynyt piristä ja heposta irti kohta 4 vuotta. Omituisia mielialan vaihteluja mutta työnsä ym. asiansa hoitaa esimerkillisesti.
Hei kuulostaa valitettavan tutulta noi siepit.Agressivinen oli ajattelu minunkin miehelläni ja se ei enää jäänyt pelkkään ajatteluun kun aloitti uuden harrastuksensa. tämä ns. itsepuolustus laji on minun ja lasten mielestä taistelulaji.
voimansa tunnossa uhoili työkavereille ja meille ja sainpa ihan taidon näytteenkin miten akkaa pyöritellään. , siinä kävi sitten niin että riippuvuus vaihtui toiseen eli pirin tilalle tuli taistelulaji.
monet tietysti ajattelevat että mitäs pahaa siinä kun urheilee.
eipä siinä sinällään mitään mutta kun on kyse todellakin vakavasta riippuvuudesta ei elämään mahdu enää mitään muuta.
otin eron ja se oli varmasti elämäni viisain päätös .
kuukauden mieheni on asunut muualla. hän on hankkiutunut a-klinikalle terapiaan ja yrittää työstää ongelmaansa. harrastuksen on lopettanut ja sanoo olevansa helpottunut.
Nyt kun rauhassa katsellaan tilannetta ja saadaan asiat kuntoon.
kuka tietää vaikka vielä jonain päivänä saisin oman rakkaan mieheni takaisin terveenä.
Mun miesystävälläni on vähemmän väkivaltaisia kausia ja sitten korostuvat joskus tosi pahoiksi. Kaikkia vaan turpaan niin hän olisi tyytyväinen. Suljen yleensä korvani niiltä jutuilta, koska mitäänhän se ei ratkaise jos tuollainen asenne on. On vaan tosi vaikeaa tietää minkälainen hän on ollut ennen kaman käyttöä ja mitä tuhoa kama on tehnyt. Tuhoa on tehnyt, se tiedän. Aivosolut tuhoutuu…mutta missä määrin. Hänelle tulee “flashbackejä” muutamia vuodessa.
Loistavaa, että olet jaksanut antaa hänelle toivoa parantua. Eräs psykiatri sanoi minulle, että kestää tuplasti sen ajan toipua, minkä ajan on käyttänyt huumeita. Eli esim. mun tapauksessa mies käytti 6v. amfetamiinia päivittäin, joten kestää 12v. kun on ns.“kuivilla”.
Suhteemme alussa olin aivan sekaisin hänen mielialojen vaihteluista, kärsimättömyydestä ym. mutta nyt tunnen hänet jo niin hyvin, ettei ne sinänsä yllätä.
Ajettelin kirjoittaa aiheesta toiselta kannalta. En elä entisen narkkarin kanssa, vaan olen itse sellainen. Olen vielä aika nuori, lapseton nainen.
Kuivilla olen ollut vajaa puolitoista vuotta, joista seurustellut ns. vakavammin noin kahdeksen kuukautta.
Huumetaustani näkyy elämässämme - ymmärrän itsekin, että tietyt piirteet itsessäni ovat todennäköisesti peräisin ajaltani huumehelvetissä.
Olen usein ahdistunut, kärsimätön, levoton ja pelokas. Olen hyvin lyhtytjännitteinen enkä saa asioita tehtyä loppuun asti enkä pysty keskittymään. Nukkumaan en pysty. Tai pystyn, mutten lähestulkoon koskaan pysty nukahtamaan ilman unilääkkeitä (ihan lääkärin määräämiä ovat).
Tärkein asia entisen narkomaanin kanssa elämisessä on rakkaus. Se, että ex-narkkari tuntee itsensä rakastetuksi ja kokee että joku välittää, on erittäin suuri ja ehkä vähän liikaakin korostunut asia.
Silti - jokainen päivä, jonka ex-narkkari kokee olevan elämisen arvoinen (ts. kokee että joku välittää) on yksi askel ylöspäin, yhä kauemmas entisestä helvetistä.
Hei sinä ex-narkkari!
Kuinka kauan käytit ja mitä? Kiinnostaa sen takia, että tyttäreni käyttää piriä ja alkaa olla aika huonossa jamassa.
Mistä sait syyn lopettaa?
Osaisitko neuvoa, voiko läheinen saada käyttäjä huomaamaan oman tilansa?
Kaipaan kamalasti neuvoja auttaakseni 20 vuotiasta tytärtäni.
HEI!
OLEN NAINEN . N. 7 V ILMAN PIRIÄ. Syyn looettamiseen sain kuin kuulin olevani raskaana. Lapsen isä ei pystynyt elämään kanssani ,vaikka yritimme . Hänellä on samoja oireita kuin edellä on mainittu miesten käyttäymisen suhteen. Itse olin onnessani lapsesta, jonka sain vasta 37 vuoden iässä, ja jota en koskaan luullut saavani. En koskaan halua riskeerata aineiden takia suhdettani lapseen ja oikeutta olla hänen äitinsä täysivaltaisesti .Ihmeen kivuttomasti se sujuikin: ainoa asia ,joka minut auttoi pois huumemaailmasta ,oli rakkaus pientä kääröä kohtaan, joka nyt on 6v ihana neito. Olen nyt ollut työelämässä jo 4v ; kahdeksan vuotta menikin hummatessa. kaikki on muuten ihan hyvin, mutta miestä en sen jälkeen ole itselleni löytänyt; on vaikeaa uskaltaa puhua menneisyydestään kenellekkään ns. kunnolliselle tyypille. jos sen olen uskalanut joskus sanoa , se no thank you samantien. Olen kuitenkin ihan ok ihminen, eikä kukaan uskoisi minusta päällepäin olevani entinen narkkari.
Tää asia on arkalauontoinen ja monesti pohdin, miksi olin niin hölmö, että koskaan kokeilin amfetamiinia, mutten silloin kyllä tienyt kuinka helposti vie menessään!!!
Tervetuloa joukkoon suruisaan “Äiti” !
Minut löydät ketjusta “ei rahaa narkkarille”.
Tänään sitten, ensimmäisen kerran oikeastaan, en todellakaan antanut rahaa…
Moi,Lena ja kaikki tänne kirjoittaneet.Olen ollut kimpassa mieheni kanssa yli kymmenen vuotta.Tutustuessammme hän oli kuivilla eri aineista(pilvi,lääkkeet,amfetamiini).Hänen ajatusmaailmansa oli inhimillisempi ja tasaisempi.Kaikenlaisia vaikeuksia on ollut.Mielialanvaihtelut,jota eri aineiden käyttö aiheuttaa ovat saaneet,mitä rankempaa tuhoa aikaan elämässämme laaja-alaisesti.Nyt hänellä ei ole mitään paikkaa,jossa saisi tukea päihdeongelmiinsa.Välillä tuntuu,että en jaksaisi hänen kanssaan,sillä tämä läheisenä olo vie kaiken mitä itsestä irti lähtee(voimavarat,vapaa-ajan,ym).Oma elämä on todella kadonnut.Tlannetta voisi kuvailla jo kuuluisaksi tulleella sanonnalla aineita käyttävän kanssa elämä on kuin olisi:virtahepo olohuoneessa.En tiedä itsekään miksi olen tässä edelleen.Minä ja mieheni vanhemmat,sekä omat vanhempani tietävät tilanteemme,jossa sompailemme,ja yritämme räpistellä päivä kerrallaan.Tutustuessamme mieheni oli mukava ja sellainen ihminen joka on ymmärtänyt minua täysin.Nyt hän on aika ajoin pilkahdus tuosta ihmisestä,johon aikanaan kiinnyin.Ehkä se on juuri se tekijä,miksi olen hänen päihdeongelmistaan huolimatta jaksanut kulkea nämä vaikeat polut hänen kanssaan.Minussa on pienen pieni toivonpilkahdus,että hän tervehtyisi vielä.Hän haluaisi,kyllä apua itselleen,mutta emme tiedä mihin hän voisi päästä,sillä hoitopaikkoihin pääsy on tosi vaikeaa nykyään.Aineiden käyttöön liittyvä sekavuus ja agressiivisuus on aihettanut myös ongelmia,en tiedä mitään konstia,millä sitä pystyisi läheisenä saamaan kitketyksi.Pelottavaa se on,riskirajoilla tässä eletään.Tuo päihteiden tapa vaikuttaa aivoissa oleviin mielihyväreseptoreihin on mielestäni se juttu,miksi agressiivisuus ja ärtymyksen sieto on niin matalaa.Käytäytyminen muuttuu lopullisesi.Aineet jättävät ikuisen jälkensä ihmisen muistiin.Saa olla todella kova tahto että pystyy ohittamaan henkisen riippuvuuden,fysiisen riippuvuuden lisäksi.Tulevaisuudelta,en uskalla mitään toivoa.Rankkaa on ,mutta jokaisen persoonallisuus toki vaikutta siihen millaisissa myrskyissä on seilattava.
Mä olen seurustellut entisen narkomaanin kanssa viisi vuotta. Ongelmia on ollut, mutta en oo oikeestaan koskaan aatellut että ne ois voinut johtua tuosta aineiden käytöstä. Mies on lapsesta pitäen ollut tapaturmaaltis ja “heikkohermoinen”. Siis jo ennen päihteilijän uraansa. Kun aloimme seurustella, mies oli kuivilla kaikesta laittomasta. Alkoholia sitten meni, joskus enemmän, joskus vähemmän. Vähän päälle vuosi sitten alkoi taas satunnaisesti käyttämään myös piriä. Ja koitti syyllistää minut siitä että sitä joutui vetämään. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin mua ei juurikaan tämän pirinkäyttö häirinnyt. Sanoin että saa puolestani käyttää mitä tahtoo, mutta minun syytäni se ei ole. Lopetti sitten uudestaan, sanoo ettei tahdo enää ikinä käyttää huumeita, koska se vääristää maailmankuvaa. Minä en tiedä uskonko vai en, aika näyttää. Tietysti toivon ettei aja itseään enää pohjaan, niin kuin oli tehnyt ennen kuin seurustelimme -työttömäksi, asunnottomaksi, riippuvaiseksi, mutten minä sitä estääkkään voi. Olen siis tukena raittiuspyrkimyksissä ja rakastan, oli raitis tai ei.
Mitä kuuluu Lena-67,Nellaa ja muille tähän ketjuun kirjoittaneille?Olisi kiintoisaa vaihtaa kuulumisia.
Meillä elo jatkuu totutusa uomassa. Mies ei nyt pysty käyttämään vaikka tahtoisikin, mutta vakuuttaa että ei edes tahdo. Mielialat sillä ailahtelee laidasta laitaan. Sitä ne tekee aina, enkä usko että nyt siihen vaikuttaa tämä päihteettömyys niinkään kuin tää muu tilanne elämässä. Jostain syystä se on oppinu pyytämään anteeksi seuraavana päivänä jos on edellisenä heittänyt paskakaivon päähän. Sanoisin että suhteella menee kai aika kivasti nyt. Siis vain parisuhteella. Muu elämä ja kumpaisenkin mielenterveys on aika kovilla. Jotain asennemuutoksesta kertoo sekin, ettei tahdo mielipidelääkitystä, vaikka lääkäri olis määräämässä sille vaikka mitä nappulaa. Ei tahdo enää sekoittaa aivokemioitaan millään tavalla.
Mitäs muille? Kuivaa vai retkahtelua? Tyyntä vai myrskyä? Minkälainen suhtautuminen teillä itsellänne on päihteisiin ja niiden käyttöön?
Ei ole vuoden vaihtuminen tuonut mukanaan toivoa selvemmistä ajoista miehelle.Väkevän viinan juominen on kiihtynyt.Sekakäyttö mukaanlukien .Elo on synkkää ja myrskyisää.Tunnelma,kuin ukkosta olisi ilmassa.Kiva kuulla kuulumisistasi Nellaa!Kysyit tosta suhtautumisesta päihteidenkäyttöön…Viina on viisasten juoma,aineiden käyttö tuo mukanaan suuria ongelmia.Olen katsonut parhaimmaksi itselleni olla juomatta ja mitään käyttämättä.Psyyke tässä on kovilla kieltämättä.
Ikävä että viina vie miestä. Hassua mutta meillä suurimmat ongelmat on johtunut nimenomaan viinasta, eikä niinkään muista huumeista. Viina todella on viisasten juoma. Mäkään en enää paljon viinaa juo, joskus nuorempana siitä sain kyllikseni ja olenpa itsessäni huomannut samaa holtitonta käytöstä viinaa ottaessani kuin Rakkaassani. Eli siis ihan saunakaljaan jää mun alkoholin käyttöni.
Miten sä hups jaksat jos elämä on jatkuvasti synkkää ja myrskyisää? Odotatko että mies raitistuisi vai ootko päättänyt jatkaa kulkemista rinnalla vaikka elo jatkuisi päihteiden kanssa?