Mul sairaalas sanottua jossain yliannostustilantees: “On täällä o i k e a s t i k i n sairaita potilaita”. Lanssissa tokkurassa ollessani: “Jos nukkua meinaat, mene kotiis” Mihin mä: “No, josko minä sitten tästä…” Sitten alkoi uhkailu: "“Jos et hyvällä lähde, soitetaan lähete!” Ja läiskintä naamaan alkoi. Tietty mut piti pitää hereillä, mut oli ne aika kovia lyöntejä,kun leuat ei meinanneet liikkua aamul. Kerran kamu oli huolissaan,pois paikkakunnalta ja kun puhelin oli kii, oli soittanu hätäkeskukseen (kun ties mun menneisyyden). Olin päivän aikana ottanut kymmenisen zopinoxia… Heräsin siihen,että kodissani oli väkeä: poliisi, lanssiäijät. Sama uhkailu: jos et hyvällä lähde soitetaan lähete ja sitten tulee lisää virkavaltaa. Lisäksi heiluteltiin zopparipurkkia, jossa oli mun nimi ja päivämäärä tietenkin, milloin haettu: “Mistäs sinä olet nämä saanut”. “No, se kyllä näkyy siitä purkin kyljestä…” Että oiskohan ihan apteekista psykiatrin määräämäl reseptillä. Sairaalas ihmeteltiin,että millonkas niitä lääkkeitä on syöty, kun eivät veressä näy… Ja sanotttiin, että voit mennä kotio. Huoh! En käyttytynyt mitenkään aggressiivisesti (niinku ennen kännis). On p a l j o n sairauksia, jois oma osuutensa on elintavoil, mut jos tupakoitsija saa keuhkoahtauman, v*ttuillaanko sille, kun se on hitaasti kuolemassa tukehtumalla…tuskinpa vaan. Mutta että on kehdannut mennä sörkkimään mieltään, päihtymään. Päihtyminen on kuulkaa synneistä suurin. Miten se pääsi siitä Raamatusta unohtumaan. Vai onko se siellä. Pitäis varmaan sekin kirja lukea, onhan sillä valtava vaikutus moraalikäsityksiin ollut ja on. Ja muutenkin, onhan siel ihan hyviäkin “neuvoja”. Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät ymmärrä, mitä he tekevät… Ehkä myöhemmin voi miettiä sitä, mutta kun on yksin syytettynä (ainakin se siltä tuntuu) siitä, että on joko tarkoituksella vahingoittanut itseään ihan vaan henkilökunnan (HUOM! En meinaa k a i k k i a, olen toki saanut asiallista hyvääkin hoitoa, jonka ansiosta olen tässä nyt kirjoittamas, kiitos siitä kaikille osallisille!) kiusaksi, tai sitten mennyt, ihan tarkoituksella tämäkin, hankkimaan itselleen päihderiippuvuuden, eipä juuri käy tuommoset mieles. Entäpä ne katujen miehet ja naiset, jotka on siel viinan tai tenun tai lasolin tai kolinan tai vodevö takia sekaisin ja kuolemaa tekemäs…Yritäpä saada hätäkeskuksesta apua lumihankeen sammuneelle: hypotermiaan ei tulipalopakkasia tarvita, riittää, että siinä lieväskin pakkases makaa liian vähis kuteis…Ohjeistus htäkeskukses on: jos on kyse alkoholista, se on poliisiasia. Putkat ei ole lämpimiä, ja jos hypotermia on alkanut, mitä sil putkas voidaan tehdä… Kyl joskus on aihetta purnaukseenkin diipadaapa! O n k o olemassa eriarvoista ihmiselämää? Onko joku valmis sanomaan, että minun elämän on tärkeämpi kuin tuon toisen. Ihan näil sanoil, ei implisiittisesti… Mitä helevettiä se itseaiheutettu siihen liittyy…? Vai liittyykö? Hoito maksaa, ja muuta itsestäänselvyyttä. Kuinka paljon rahaa mahtaa mennä liikalihavuudesta ainakin osittain johtuvien sairauksien hoitoon…
. Meitä on moneksi. O.T.Tietääks tääl monet/jotkut siitä Rottapuisto-tutkimuksesta enämpi? Mä olen lukenut vain englannin- ja suomenkielisestä Wikipediasta. Muillakin tekijöillä o n vaikutusta kuin ihmisen “heikkotahtoisuudella”… Ja mitä siitä, jos joku on heikompi kuin toinen? Edelleen sama: onko hänen elämänsä vähempiarvoinen? Saako häntä kohdella eri tavalla kuin muita potilaita? Kerran yritin saada päivystyksestä apua soittamal. Piti jättää puhelinnumero,“soitamme takaisin”. Kolmannel soitol en jaksanut muuta kuin itkeä: “Auttakaa joku,minä pyydän!” Takaisin ei soitettu. Joskus keskustelin parin Jehovantodistajan kans, ja toinen sanoi, että ihmisten tasa-arvo on aksiooma, ei sitä voi kyseenalaistaa. Välitön vastaväitteeni oli: mut sehän kyseenalaistetaan jatkuvasti
! Ehkä kyseinen henkilö tarkoitti, ettei sitä voi johdonmukaisesti kyseenalaistaa tai jotain. Mut ei voi mittää: jos joku on täysin vakaumuksellisesti sitä mieltä eikä vain mieltä, vaan uskoo niin, tulee tooosi hyvä olo
.
Kaipa tuos oli jotain aiheestakin… Mielestäni kaikkia potilaita pitäisi kohdella hätätilanteis samal arvostuksel ja hoitaa tilanne. Kun tilasin sen lanssin hankeen sammuneel alkoholistil ei auttanut muu kuin uhata hätäkeskuksen tyyppiä, että mikä Teidän nimenne on? Jos kieltäydytte lähettämästä ambulanssia selkeästi kuolemanvaarassa olevalle ihmiselle, teen teistä kantelun [minä paha, paha ilmiantaja]. Lanssi lähetettiin ja kuski kiitti. En tiä kui tyypin kävi. Kuinka vastuullisia olemme elämästämme? Saadaanko me kulkea varomattomasti kadulla, mehän voidaan itseaiheutetusti jäädä vaikka auton alle? Tai ottaa ylipäänsä mitään riskejä. Luin kirjaa Huume-ja lääkeriippuvuudet, ja siinä erityisesti suositeltiin hoitohenkilökuntaa suhtautumaan asiaan niin, että kyseessä on lääketieteellinen ongelma. Ei ihan näil sanoil sanottu, mut kehotus oli jättää paheksunta kotio ja pitää mölyt mahas,ei hätätilantees olevan ihmisen oloa saa hoidos viel kurjemmaksi tehdä. Se voi myös estää hakeutumasta hoitoon, jos on aiemmin kohdeltu kurjasti
…
Ett sellattis.