En raitistu

Me Lopettajat
61

Niin juuri. Tuohon kirjasta tehtyyn lainaukseen lisään vielä omana kokemuksenani ja muutaman muunkin toteamana, että toipua todellakin saattaa, jos onnistuu lopettamaan pakonomaisen sairastamisen. Tämä ei tarkoita, että asettaisin ihmisiä erilaiseen asemaan tai arvostelisin kenenkään toimia, vaan sitä, että toipumisen tie voidaan kulkea eri pituisen matkan päähän ja erilaisella tempolla. Kaikki riippuu ymmärtääkseni niin yksilöllisistä ominaisuuksista, tahdosta ja luonteesta. Ennen muuta siitä, kuinka onnistuu käsittelemään juovan ja juomista edeltäneen elämänsä psyykeen vaikuttaneet jutut.
Arvokasta jokaisen toipuneen tai edelleen sairastavan tapauksessa on juomisen loppuminen, jää hengellinen kehitys sitten mille tasolle se kenelläkin asettuu.

Mutta nyt kohti lomanviettopaikkaa, luonnon rauhaa ja uusia seikkailuja… :smiley:

62

Minä elän vasta kuudetta juomatonta päivää ja vaarallista sellaista, sillä on perjantai. Sisäinen pahis nostaa päätään :smiling_imp: . Mielessä käy välähdyksenomaisia mielikuvia siitä, miten tartun perjantaipulloon ja “rentoudun”. Onneksi voin kuitenkin suunnata energiani noihin ajatusmaailman ja ajatustavat muutokseen tähtääviin toimiin mm. menemällä AA:han ja aivopesemällä itseäni kirjallisuudella.

Otin eilen vastaan lisää töitä perjantaille, jolloin vapaa-aika normipäivätyön ja AA-kokouksen välissä olisi lyhyempi = pienempi riski ostaa olutta ja siideriä kaupasta, vaikka kokous jännittääkin. Ihanaa, että on valoisaa jo puoli seitsemältä aamulla! Eteisessä odottaa tuliterä polkupyörä kesän seikkailuja. Jos ja kun en juo kaikkia rahojani, lähden pitkälle reissulle kohottamaan kuntoani.

Hiukan harmittaa työpaikan juhlat, sillä tunnen kateutta niitä kohtaan, jotka voivat mennä sinne ja siemailla viiniä ja jutella mukavia keskenään. Suurimmilta osin olen kuitenkin tyytyväinen siihen, etten mene sinne, sillä vaarana olisi itseni täydellinen häpäisy - sitä paitsi: humalassa alan myös tupakoimaan, mikä ei varmasti myöskään ole tässä työyhteisössä hyvä asia.

Tänään alkaa myös kuudes päiväni ilman tupakkaa. Minulla kun nämä kaksi liittyvät vahvasti yhteen: jos tupakoin, alkaa tehdä mieli viinaa, jos juon, on minun pakko saada myös tupakkaa. Kovin vieraalta tuntuu tämä “uusi minä”, joka on nyt muutaman päivän ollut valloillaan. Tottuisikohan tähän joskus? Lapsestani huomaan kyllä heti, että tämä nainen on hänen äitinsä, ei se juova akka, joka ajattelee vain itseään.

63

Ihan hieno asia. Kyllä sinä vaikutatkin jo eri ihmiseltä kuin viime sunnuntaina jolloin olit kuin maasi myynyt. :smiley:

Kunhan et nyt tekisi liian paljon muutoksia liian lyhyessä aikaa. Alkoholiongelman kehittyminen vei aikaa ja siitä vapautuminen kestää sekin. Mutta kannattaa toki takoa kun rauta on kuuma. :smiley:

64

Liian kova tahti on nyt päällä! Hiljennä hyvä ihminen ja keskity tähän päivään. Ei kannata lopettaa kaikkea kerralla! Mulla tyssäs ekat lopettamiset AINA, kun oli tuollainen “muutan itseni ja maailman NYT” asenne päällä.
Ite ollut nyt 3.tta päivää ilman tupakkaa, mutta se nyt ei ole maistunut vatsataudin takia. Olen polttamatta taas tämän päivän, jos onni suo niin ei tee mieli taudin jälkeenkään.

Muista että ensimmäinen puoli vuotta siitä, kun korkin laitat kiinni on kaikista pahinta aikaa!!
Täällä on nähty ennenkin kun porukka juhlii jo, eikä ole vielä KK.tta mennyt. Älä sinä tee samoja virheitä!!
Ammattiapua edelleen avuksi, yksin on todella vaikea selvitä.

65

Paha mennä sanomaan, että onko liikaa lopettaa yhtä aikaa kaksi riippuvuutta.
Ymmärrän tuon symbioosin tupakan ja alkoholin kesken, koska itselläni oli ihan samoin. Lukuisat tupakkolakot päättyivät tuopposen äärellä. Joskus minulla oli diili, että poltan vain kun juon ja sekös sai (alkoholistin) ravaamaan kaljalla. :unamused: Lukuisia on olleet ne kerrat, kun olen aloittanut uuden elämän; ei alkoholia, ei tupakkaa ja metsään on mennyt. Tällä kertaa tupakka jäi komisen kuukautta aikaisemmin pois ja viinattahan on nyt mennyt puoli vuotta. Eihän sitä tiedä, jos tuo vaikka natsaisi Apila tuo sinun yhdistelmälopetus.

66

Mieti kaksi kertaa, kummasta olisi parempi päästä nyt ensin…
Vieroitusoireet on 2 kertaiset ja sitten kun hermot menee niin…

Tupakka

Tupakoinnin lopettaminen aiheuttaa yli 80 prosentille tupakoitsijoista sekä fyysisiä että psyykkisiä vieroitusoireita, joita ei voida täysin erottaa toistaan. Vieroitusoireet kestävät vielä kauan sen jälkeen kun nikotiini on poistunut elimistöstä. Ensimmäiset vieroitusoireet alkavat 2–12 tunnin kuluessa tupakoinnin lopettamisesta. Vieroitusoireiden vaikein vaihe on 1–3 vuorokautta lopettamisesta ja oireiden keskimääräinen kesto on 3–4 viikkoa.
Tupakoinnin lopettamisen aiheuttamien vieroitusoireiden kestossa on suurta yksilöllistä vaihtelua. Tupakointivuodet tai poltettujen savukkeiden määrä eivät välttämättä kerro, miten pahana vieroitusoireet tulevat. Sukupuoli altistaa vieroitusoireille siten, että miehet saavat vieroitusoireita hieman useammin kuin naiset.
Tupakoinnin lopettamisen yleisimmät vieroitusoireet muistuttavat opioidien vieroitusoireita. Yleisimmin esiintyy seuraavia oireita: ärtyvyyden lisääntyminen, ahdistuneisuus, keskittymisvaikeudet, levottomuus, alakuloisuus, kärsimättömyys, univaikeudet, päänsärky ja huimaus. Tupakoinnin lopettamiseen liittyviä fysiologisia muutoksia ovat: vähentynyt kortisolin, adrenaliinin ja kilpirauhashormonin eritys, pienentynyt sydämen syke, ortostaasi, vapina ja lisääntynyt nälkä ja makeanhimo. Lisäksi esiintyy muutoksia lepoaineenvaihdunnassa, EEG-aaltojen hidastumista ja lihomista sekä hidastunutta suoritusnopeutta tarkkuutta vaativissa tehtävissä.
Fyysinen riippuvuus ylläpitää tupakointia, sillä vieroitusoireet alkavat yleensä kahden tunnin kuluttua viimeksi poltetusta savukkeesta. Tupakoija tupakoi yleensä estääkseen vieroitusoireita.

Alkoholi

Tyypillinen alkoholin vieroitusoireista johtuva sekavuustila tunnetaan nimellä juoppohulluus eli delirium tremens. Myös mielialan lasku, väsymys ja keskittymisvaikeudet ovat yleisiä alkoholin suurkulutuksen jälkeisiä oireita. Muita alkoholin vieroitusoireita ovat vapina, hikoilu, pahoinvointi, röyhtäily tai oksentelu, sydämentykytys, korkea verenpaine, psykomotorinen kiihtymys, päänsärky, unettomuus, huonovointisuus tai heikkous, ohimenevät näkö-, tunto- kuulo- tai muut aistiharhat ja epilepsiakohtauksen tyyppiset kouristukset.
Alkoholin käytön lopettamiseen saattaa liittyä myös pitkittyneitä vieroitusoireita, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki elimistön toiminnot eivät palaudu ennalleen alkoholin käytön loputtua. Esimerkiksi noin puolella juomisen lopettaneista alkoholisteista esiintyy unettomuutta jopa useita kuukausia alkoholin käytön lopetuksen jälkeen.

67

Lopetin myös samaan aikaan, lukuisia kertoja. Viikon kestivät usein nuo “uuden elämän aloitukset”. Tupakka ja alkoholi liittyivät itselläni niin vahvasti yhteen, että kun päätin polttaa viikon tauon jälkeen ihan “yhden vaan”, alkoi tehdä mieli myös juomaa. Aika usein kipaisinkin aloitettuani sauhuttelun myös kaupan siiderihyllyille.Riippuvuus, joka laukaisee toisen riippuvuuden…

Pointtini siis oli, että kannattaa pysytellä erossa tupakasta. Polttelu voi laukaista outoja himoja.

68

Aurinkoista aamupäivää.
On paljon taulukoita, miten toipuminen tapahtuu, missä vaiheessa loppuvat fyysiset vieroitusoireet, milloin henkinen tasapaino palautuu. Ja missä vaiheessa viinanhimo häipyy. No, ehkä keskivertoihmiselle niin käykin toipumisohjelman mukaisessa aikataulussa. Tässä vähän omia kokemuksia:
Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä. Sitten suunnaton kiitollisuus, nyt olen lopultakin päässyt viinakierteestä eroon! En oikein illallakaan tahtonut saada unta, kun halusin nauttia tästä ihanasta tunteesta, kun saan (aa-n avulla) olla raittiina. Fyysinen krapula hellitti vähitellen. En voi sanoa, että olisin tuntenut viinanhimoa, olin “aa-humalassa”. Muutamassa viikossa raitis elämä rupesi näyttämään hyvät puolensa, sain työpaikan (venetelakalla apumiehenä, mutta se tuntui siinä vaiheessa loistavalta mahdollisuudelta.)
Sitten vähitellen kuukausien mittaan innostus rupesi vaimenemaan. Eihän tällainen paskahomma ole riittävän hyvä minun tasoiselle tyypille! Eivätkä raha-asiatkaan ratkenneet kerralla. Ekikä aa-n henkinen/hengellinen ohjelma tuntunut oikein purevan - en vielä puolen vuoden jälkeenkään ollut saanut sädekehää, enkä edes pieniä siiventynkiä. Ja jos aamulla herää ilman pirunmoista krapulaa, so what, niinkuin nykyään kuuluu sanoa. Mitä ihmeen hurraamista on siinä, että elää normaalia(?) elämää.
Tämä on melkoisen kärjistetysti sanottu, mutta on selvä, että “normaali” elämää tuntuu jotenkin tylsältä alkuajan innostuksen jälkeen. Olen verrannut aa-ta nuoruuteni Jawa moottoripyörään - se koskaan ollut täysin kunnossa, mutta ei kuitenkaan koskaan jättänyt tien päälle. Aa ei myöskään ole täyttänyt läheskään kaikkia minun itse sille asettamia vaatimuksia - ei valtavan hienoa työpaikkaa (melko hyvän kuitenkin), ei miss Suomea vaimoksi (onneksi!), ei koko Suomen kunnioittamaa poliittista ja urhilu-uraa. Mutta niinkuin kummini sanoi: ainoa asia, minkä aa lupaa, on raittius. Ja sen lupauksen se on pitänyt! Muut asiat tulevat raittiuden ansiosta, tai siitä huolimatta, jos ovat tullakseen. Ja tietysti, onhan minulla täysi vapaus lähteä ryyppäämään. Ehkä joskus alitajuisesti kaipaankin raittiuden alkuaikojen riemukasta tunnetta, ja syvällä mieleni pimeissä sopukoissa haaveilen, miten taas ryyppykierteen jälkeen tulen uudestaan aa-han. Jos en kuitenkaan! Ja eihän tämäkään elämä aivan kamalaa ole. Tai näin kun on saanut vuodatettua ajatuksiaan paperille, ja lukee mitä on kirjoittanut, niin huomaa, että onhan tämä ihan mukavaa elämää. Eikä tarvitse edes ruveta vertaamaan ryyppyajan helvettiin, riittää kun katselee ympärilleen miten “tavalliset” ihmiset riemuitsevat omasta elämästään.

69

Ymmärrän kyllä tämän Runehin pointin myös, mutta itse kuulin samaan kastiin Fräun kanssa. Alkoholi ja tupakka olivat minulla niin täysin naimisissa keskenään, että ei toista ilman toista. En tarvitse alkoholia enää mihinkään ja niin ollen en myöskään tupakkaa. Minulle polttaminen tähän selvään päähän tarkoittaisi melkein jo huikan ottamista.
Tässä asiassa me ihmiset varmaan ollaan erlaisia, koska monet alkoholin lopettaneet pystyvät jatkamaan tupakointia ja se saattaa alkuvaiheessa jopa vähän lisääntyä kai vähän korvaten alkoholia. Tämä ei sovi niille, joiden päässä alkoholi ja tupakka on leimautunut yhteen.

70

Sorry meikämanne, kerkesin postaamaan tuon. Boldaan Sinun hienon kirjoituksesi tähän uudestaan:

71

Heips,

Todellisuudessa perjantai on ihan samanlainen päivä kuin kaikki muutkin, päivä päivien joukossa; näinhän on monelle kotona iltaa viettävälle perheelliselle, perjantaina työtä tekevälle ja harrastavalle tai muuten vain kotioloissa viihtyvälle, ts. 24 tuntia on meillä jokaisella ihmisellä aikaa päivässä käyttää haluamallaan tavalla. Kun lopetin dokaamisen, jouduin itse miettimään tuota ajankäyttöäni aika lailla ja kyllä sitä kannattaa miettiä, esim. uusia harrastuksia (ja myös uusia raittiita ystäviä) kannattaa pohtia osana raitistumista. Ajankäytössäni tein itselleni ihan viikko-lukujärjestyksen kiltin koululaisen tapaaan :slight_smile: .

Tuo ‘muutan itseni ja maailman NYT’-asenne oli mullakin ongelma eli kannattaa miettiä pystyykö lopettamaan kaikkia paheita kerralla, ja onko edes tarpeen. Sen ymmärrän, että jos rööki laukaisee viinanhimon, niin sitten molemmat pois. Pitäisi kuitenkin muistaa että se ‘Ongelmien suuri Tonava’ on vain ja ainostaan alkoholi. Sen lopettaminen on se elämän strateginen suuri ratkaisu; muiden ongelmien ja paheiden parissa tehtävät ratkaisut ovat sillä hetkellä vain operatiivista tai teknistä puuhastelua…Oho, tulipa hieman kielikuvia, mutta ei kai se haittaa…Mukavaa raitista perjantain alkua :smiley: !

72

Kolmannen päivän tupakanpolton lopetuksen jälkeiset vieroitusoireeni:
ärtyvyyden lisääntyminen :imp: , keskittymisvaikeudet, levottomuus, alakuloisuus, huimaus, lievää päänsärkyä, hidastunut suoritusnopeus, pienentynyt sydämen syke.

Luulis että ensi viikolla olisi helpottamaan päin, hain apteekista 2mg.n suuhun liukenevaa nikotiini valmistetta pahimpiin kohtauksiin :confused: Olo on kyllä kuin pölkyllä päähän lyöty. (Ihan ku olis taas kamoissa…)

73

Tänään sitten olin AA-kokouksessa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Ajomatkalla sinne (n. 40km) kuuntelin rediota ja ajattelin niitä näitä, mutta kun olin jo paikan ovella, alkoi pelottaa ihan kamalasti. Marssin kuitenkin sisään ja tervehdin ujosti henkilöä, joka siinä nyt sattui ensimmäisenä vastassa olemaan. Sitten purskahdin itkuun ja pyytelin anteeksi, kun jännittää niin paljon.

Minulle näytettiin istumapaikka pöydän ääreltä ja varovaisesti katselin ja kuuntelin minkälaisten ihmisten joukkoon olin tullut. Ainakin ensimmäisen vartin aikana sisälläni kuohui aivan kamalasti ja vaikka yritin keskittyä ensimmäiseen askeleeseen, huomasin energiani kuluvan vain siihen, että pysyn tuolilla enkä ala tyrskimään aivan holtittomasti. Välillä tunsin olevani oikeassa paikassa, välillä taas tuntui kuin katsoisin itseäni ulkopuolelta ja mietin: tähänkö pisteeseen sitä on nyt tultu? Vastaus oli tietysti: kyllä, tässä pisteessä olen nyt, ja tästä voin lähteä ihan mihin suuntaan haluan.

Istuin koko kokouksen läpi, mutten vielä itse puhunut. En edes sanonut olevani alkoholisti, kiitin vain siitä, että sain olla siellä. Kokouksen jälkeen oli rentoa, vapaampaa keskustelua hetki, ja kun astuin ovesta ulos nousi minulle älytön puhumisen tarve. Ajatus siitä, ettei tarvitse yhtään valehdella tai vähätellä omia mokia tuntui todella hyvältä. Ehkä ensi viikolla uskallan jo puhua ryhmän edessä.

Olen salaa ylpeä itsestäni, kun en jänistänyt, vaan uskalsin mennä kokoukseen.

Pelottaa, että tämä on tosiaan vain alkuinnostusta, mutta olkoon mitä vaan, ainakaan en nyt istu työkavereiden kanssa juhlissa umpikännissä nolaamassa itseäni, vaan olen rauhallisin mielin kotonani, ILMAN ALKOHOLIA! Kyllä se tupakkakin olisi minun hyvä jättää nyt samalla, kun kärsin kuitenkin “luovuttamisen tuskaa”. Ei tämä kyllä tuskalta tunnu! Hiukan tunnen kyllä surua, kun tuntuu että jotain jää peruuttamattomasti taakse.

Päivä, tai vaikka tunti kerrallaan. Ajatukset pyörivät väkisinkin tämän asian ympärillä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Lieneekö se tätä alkuinnostusta. Toisaalta, eihän kukaan mene juuri vihityillekään sanomaan, että tuo nyt on vain alkuinnostusta, varokaa innostumasta siitä liikaa. :smiley: Ei sentään, ymmärrän oikein hyvin ajatuksen siitä, ettei pidä haukata liian suurta palaa kerralla. Minullakin on takana monta ylimitoitettua “täydellistä” muutosta. Olen vaatinut itseltäni aivan liikaa. Jospa nyt en kuitenkaan vaadi paljoa, vaan annan itselleni paljon kaikkea: juomattomuutta, savuttomuutta, rahaongelmien ratkaisun, ylpeyttä hyvin hoidetuista töistä ja parantuvan äiti-poika-suhteen vaikka pikku hiljaa.

Tuntuu vain, etten ole kaikkea tuota ansainnutkaan.

74

Hieno juttu Apila :smiley:

Tässä on hyvä pontti. Sinä olet risteyksessä ja suuntia on kaksi: raittius ja juominen.

75

Liputa itsellesi vain ihan reilusti, olet ottanut tosi rohkean askeleen hyvään suuntaan :smiley:

Olet ansainnut varmasti tämän illan hyvän olon, nauti siitä. Huomenna on hyvä herätä selvään päivään.

Kiitos kun jaoit kokemuksesi, et varmaan uskokaan kuinka se auttaa minuakin tällä hetkellä elämän rutistuksessa.

Tsemppiä :smiley:

76

Kiitos ensimmäisen AA-kokemuksen jakamisesta. Itse vielä aihetta mietiskelen.

77

Ja minäkin olen ylpeä sinusta ! :smiley:

Älä ole liian vaativa itsesi suhteen vaan ole armollinen. Hemmottele itseäsi (mutta ei alkoholilla) , olet ansainnut sen.

Älä murehdi asioita, voit olla varma että kaikki järjestyy ja vielä paremmin kuin osaat kuvitellakaan kunhan annat vain aikaa.

Jos tupakoinnin lopettaminen tuntuu luontevalta niin lopeta. Pidä alkoholiongelma siellä listan ykkösenä ja jos menee tiukille niin tingi muista mutta älä suhteesta alkoholiin.

78

Juurikin näin, sinulla on nyt elämässäsi eräs este vähemmän ja näinhän se on, että vain sinä itse olet luonut itsellesi esteitä avun hakemiselle ja nyt niitä ei enää ole, ellet kehitä niitä lisää tai uusia. Juomisen autuuteenkin meillä kaikilla on mahdollisuus vielä palata, jos sinne haluaa, mutta onko se järkevää, niin se on taas asia erikseen, joten se mihin itse asiassa ollaan tultu, kun AAssa tai missä vaan sitä aletaan miettimään, jos se juominen on ensiksi lähtenyt lapasesta, niin eihän sitä olla tultu mihinkään muuhun kuin käännöspaikkaan, jossa on vapautta enemmän kuin osataan edes ymmärtää.

Mikä se oikea paikka olisi, jos juominen ei pysy hanskassa? Katastroofin paikalta se tietysti voi tuntua, kun oma ongelma alkaa seljetä ja pääsee perille itsestään ja siitä miten ongelmaansa pitää suhtautua ja miten sitä hoitaa.

Minä en sano, että olisin jotenkin ylpeä siitä, että haet apua, vaan olen vain puolestasi onnellinen, kun teet sen mitä sydämesi sanoo, siis kohti pelkoja ja raitistumista. Toivottavasti sinäkin koet huojentuneisuutta siitä, että mikään ei enää estä sinua raitistumatta, kun ainakin itsellä raittiin elämän päivät ovat yksi toisensa jälkeen maistuneet paremmalta, kuin mikään siinä entisessä elämässä.

Tähän ollaan siis tultu ja jos se tuntuu hyvälle, niin jatketaan ja kehitetään sitä.

79

x

80

Kiitos kommenteista!

Onpa mahtavaa herätä lauantaiaamuna ilman krapulaa!!! :smiley: Nyt voin päättää, että tänään olen juomatta. Tämän päivän jälkeen olisi kasassa se “maaginen” viikko, jonka rajaa en ole selvin päin ylittänyt moneen vuoteen - ellei muutamia poikkeuksia oteta huomioon. En ole aivan varma, mutta luulenpa, että noin kymmenen vuoden ajan olen juonut viikottain, ja välillä parikin kertaa viikossa. Kyllä tuntuu pahalta tiedostaa se, mutta sitä en enää voi muuttaa.

Sisältä alkaa avautua kipeitä asioita, joita olen työntänyt pois juomalla. Vaikka olen ollut viikot juomatta, olen elänyt kuin zombie ilman minkäänlaista itsetutkiskelua tai omien tunteiden tunnistamista. Tunteisiin olen sitten muka saanut kosketuksen viikonloppuna, humalassa. Silloin olen saanut toteuttaa itseäni. Niin olen totta vie tehnyt oikein kaksin käsin ja lompakon pohjia myöten.

Niin monta kertaa olen todella [b]yrittänyt[b] raitistua tai olla juomatta, ja yhtä monta kertaa olen siinä epäonnistunut. Voisinko nyt kuitenkin ajatella, että nuokaan kerrat eivät ole menneet hukkaan? Olenhan silloinkin tietoisesti yrittänyt muuttua. Se sisäinen, tiedostamaton muutos on vain jäänyt uupumaan.

Kirjoitanpahan tähän ylös omin sanoin jotain, minkä kanssa olen ollut tekemisissä viime aikoina. Tämä vain siksi, että itselleni on mahdotonta uskoa mihinkään korkeampaan voimaan, mutta kaipaan silti jotain selitystä sille, miten itsetuhoisesta toiminnasta voi tulla “ainoa tapa pysyä hengissä”.

Konstruktivistisen psykologian (tulikohan kirjoitusvirheitä :wink: ) mukaan ihminen voi tehdä tietoisella tasolla päätöksiä ja suunnitelmia, mutta syvätason muutokset, jotka vaikuttavat koko psyyken järjestelmään, tapahtuvat tiedostamatta. Tällaisia muutoksia ei voi tapahtua ennen kuin ihmiseen vaikuttaa niin valtava muutospaine, että hän on valmis luopumaan vanhoista ja tutuista toiminta- ja ajatusmalleistaan. Nämä tutut mallit voivat olla itsetuhoisia, mutta silti niistä on vaikea luopua, sillä kaikkein sisimmän muutos saattaa meidät haavoittuvaan tilaan, jossa joudumme kohtaamaan niitä asioita, jotka olemme pyrkineet sulkemaan mielestämme pois. Tätä tilaa voidaan kutsua heijasteluvaiheeksi, jossa ihmisen ns. hiljainen minä - se, jonka olemusta ja toimintaa ei voida sanoin kuvailla - joutuu muutoksen kohteeksi. Muutos kohdistuu usein juuri niihin asioihin, joiden kautta olemme tottuneet säilyttämään psyyken järjestelmämme vakauden, toisin sanoen mielenterveytemme. Muutospaineen tulee olla niin suuri, että olemme valmiita jopa riskeeraamaan tämän vakauden, muutoin palaamme takaisin vanhoihin, tuttuihin ajatus- ja toimintamalleihimme ( alkoholistilla: juomiseen).

Tällainen pitkä lätinä tähän väliin.

Nyt ulkoilemaan ja ajattelemaan jotain aivan muuta!