Jälleen kirjoitan tänne aallonpohjalta. Luulin raitistuneeni, mutta huijasinkin vain itseäni. Vaivihkaa aloin taas juomaan ja nyt olen perheenikin silmissä jo täysin upoksissa. Enkä edes uskalla enää luvata itsellenikään, etten koskaan juo - juon kuitenkin.
Elämäni on täynnä menetyksiä, jotka kaikki johtuvat juomisesta, mutta silti juon aina vain lisää. Uskon juovani itseni hengiltä. Tuntuu, että se on väistämätöntä, vaikka tiedän, että minussa itsessäni pitäisi olla muutoksen mahdollisuus.
Yritin päästä mukaan NOVAT-verkkokurssille, mutta eipä onnistunut. Taas olin laskenut kaiken yhden oljenkorren varaan, ja nyt kun se ei onnistunut, en usko löytäväni apua mistään.
En ymmärrä, miten voin selvitä kaikista ensi viikon velvollisuuksista, kun haluaisin vain yrittää toipua tästä kaikesta.
Kunpa olisin edes käynyt tällä palstalla aina välillä, olisin muistanut paremmin, miten syvällä olen jo käynyt. Nyt en taida enää syvemmälle päästä. En edes tässä uskalla kertoa kaikkea, mitä viime aikojen juomisestani on seurannut.
Onko olemassa mitään paikkaa, jossa voisi päästä kertomaan ongelmastaan kahden kesken ja samaan jonkinlaista apua? AA:han en kerta kaikkiaan uskalla mennä, sen olen jo huomannut. Yksin en myöskään selviä, senkin olen huomannut, eikä kukaan läheinen halua/jaksa ottaa minun huoliani kuunneltavakseen. Tai ehkä en vain itse uskalla kenellekään puhua, en tiedä.
Jos nyt joku edes sanoisi, etten ole ainoa, joka tästä kärsii. Tuntuu, ettei minussa ole enää mitään hyvää, kun olen itse tämän kaiken itselleni tehnyt. Miksen voi raitistua?! Miksi en pysty siihen? Juomatta voin kärvistellä, mutta raittiudesta voin vain haaveilla.
A-klinikka, työterveys ja kunnallinen terveydenhuolto (omahoitaja tai -lääkäri) kaikki voivat auttaa. Paikallinen mielenterveystoimisto samoin, ja oman seurakunnan papin kanssa voi myös puhua. Tukiryhmistä NOVAT ja AA. A-klinikan kautta voi saada maksusitoumuksen Myllyhoitoon tai vastaavaan (paikkakunnasta riippuen toki). Yksityiseen hoitoon voi hakeutua myös itsenäisesti: oma kokemukseni itse maksetusta avomyllystä on ollut aivan korvaamaton. AA:n auttava puhelin auttaa myös ja tarvittaessa he voivat pyytää jotakuta tueksesi ensimmäiseen palaveriin.
Tärkeintä on päästä pelon yli ja hakea apua. Jos kärvistelet yksin, et pärjää. Avun hakemisessa vaikeinta on pelko kasvojen menettämisestä. Mietipä, mitä menetettävää sinulla enää on? Juomalla tuhoat itsesi sisältäpäin ja aiheutat itsellesi ja perheellesi valtavaa häpeää ja surua. Voidaksesi auttaa perhettäsi sinun tulee ensin auttaa itseäsi, ja se onnistuu ainoastaan apua hakemalla.
Oma pohjani oli samanlainen tilanne kuin minkä kuvasit. Pakotin itseni menemään ensimmäiseen AA-kokoukseeni, samoin kuin A-klinikalle. Pakotin itseni avomyllyyn. Oli pakko, kun tie oli muuten niin pystyssä, ettei elämästä tullut enää mitään. Kun vaihtoehdot ovat epätoivo juomisen vuoksi ja kasvojen menettäminen raitistumalla, jälkimmäinen kannattaa.
Itse asiassa tuo kirjoituksesi on hyvä lähtökohta raittiudelle vaikka tuntuu ehkä paradoksaaliselta. Se että myöntää olevansa voimaton ongelmansa edessä on jo puoli voittoa. Olet huomannut jo että alkoholiongelman ratkaiseminen ei ole asia jonka kuka tahansa milloin tahansa hoitaa tuosta noin vain.
Loogisena johtopäätöksenä kuvamaasi tilanteeseen on tietysti että haet apua. Tunnustat avuttomuutesi tilanteen edessä joten apua on haettava. Tilaa vaikka heti huomenna aika A-klinikalle.
Mikä siinä AA:ssa pelottaa niin paljon että et uskalla mennä ? Olet tavallaan jo kirjoituksellasi ottanut toipumisohjelman ensimmäisen askeleen joten AA sopisi minun mielestä sinulle hyvin.
Voit soittaa vaikka AA Auttavaan puhelimeen ja kertoa tilanteesi. Varmasti joku jäsen lähtee kanssasi mielellään ensimmäiseen palaveriin henkiseksi tueksesi. katso linkkiä ---->>> aa.fi/
Voiko A-klinikalle mennä muualla kuin omalla paikkakunnalla, esim. naapurikunnan puolelle? Niin, kasvojen menetystä minä pelkään, ja työttömyyttä. Työpaikkani on varsin ahdasmielinen. Työterveys ei siis tule kyseeseen. Juomalla voin toki menettää sekä kasvoni että työni, siinä olet varmasti oikeassa. Uskomatonta, että olen nykyisessä työpaikassani onnistunut salaamaan juomiseni näinkin pitkään - en juo arkisin ollenkaan, “vain” perjantaisin. Sillähän olen juomiseni oikeuttanutkin: käyn töissä ja olen perjantaikännit ansainnut. Se vain, että joka kerta menetän muistini! Tämän viikonlopun saldona on myös se, että lapseni näki minut humalassa, krapulassahan minut on perhe nähnyt jo monet kerrat. Auton rattiinkin piti humalassa tarttua, taas. Pian varmasti ajattelen, että mitä niistä töistäkään, olenhan ennenkin menettänyt työni juomisen takia, ja siitäkin selvittiin! Että ei kuin korkki auki.
Ei siis ole paljoa syytäkään olla itsestään ylpeä… Minun takiani kärsivät monet muutkin, ja silti kaipaan sääliä. Oikein inhottaa itseänikin, kun ajattelen minkälainen minusta on tullut.
Pelkään kaikkea muutosta ja pelkään viinatonta elämää, vaikka juuri ne ovat asioita, joita eniten haluan. Onko tuossa mitään järkeä?
A-klinikka tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta, sitä olen ennenkin harkinnut, mutta aina on jäänyt aika varaamatta, syynä juuri tuo pienellä paikkakunnalla tapahtuva leimaantuminen. Aivan hullua, eiköhän minun viikonlopun viettämistyylinikin ole jo lyönyt leiman otsaani.
Onhan tuo toki ymmärrettävää vaikka ehkä liioitellun itsekeskeistä. Tiedät varsin hyvin että tuolla tyylillä et pysty loputtomiin salaamaan asioita. Ongelmalla on taipumus pahentua.Ja tuleva rysähdys voi olla valitettavan ikävä
Sitäpaitsi A-klinikalla ja työterveyshuollolla on lakisääteinen vaitiolovelvollisuus vaikka tietysti ymmärrän pienen paikkakunnan ongelmallisuuden. Mutta ettet vain alitajuisessa muutosvastarinnassasi liioittelisi asioita ? Kiinnostaako ympäristöä loppujen lopuksi muiden ihmisten asiat niin paljoa kuin kuvitelet. Eikö jokaisella ole omat asiansa päällimmäisenä mielessä.
Ei alkoholismissa ole muutenkaan paljoa järjen kanssa tekemistä. Alkoholi on sinulle jonkinmoinen kemiallinen kainalosauva jonka avulla olet mennyt eteenpäin. Totta kai se tuntuu oudolta kun sanotaan että heitä sauvat pois ja kävele vain eteenpäin ! Mutta se onnistuu siitä on meidän raitistuneiden kokemus. Jos se on onnistunut minulle niin miksei se ei onnistuisi sinullekin ? Ja kysymys ei ole viinattomasta elämästä vaan raittiudesta. Tuleva elämäsi ei ole vain sitä tasaisen harmaata mössöä kahden juomakerran välillä vaan se on Raittiutta ilman syyllisyyttä,pelkoa ja häpeää. Ilman kauhua siitä mitä on sattunut noiden muistikatkojen aikana ! Aivan mahtavaa elämää mitä kauemmin sitä saa elää - näin katsoessani ikkunasta ulos kevään upeaan auringonloisteeseen jonne pian lähden kävelylle.
Olet nyt tienhaarassa . Et voi kuvitella elämänmuotoa ilman alkoholia mutta et voi oikein kuvitella juomisen jatkamistakaan. Se on hyytävän yksinäinen olotila mutta voit olla varma että me kaikki raitistuneet olemme sen joskus kokeneet. Tuosta on hyvä jatkaa,pohjalta on hyvä ponnistaa !
Niinpä ! Kerran kauan sitten eräs mies aprikoi tulemista AA:han ja sanoi pelkäävänsä leimautumista ja sitä mitä ihmiset ajattelevat jos saavat tietää. Tähän eräs vanhempi raitis AA:lainen sanoi suorasanaiseen tyyliinsä että “Et sinä niin nimetön ollut silloinkaan kun istuit keskellä liikenneympyrää ja huusit suureen ääneen olevasi Turun paras insinööri”
^Olipa hauska tuo viimeisin juttu, tuli väkisin hymy itkuisille kasvoille. Ajatuksella ole näitä tekstejä lukenut ja hoen itselleni sitä, että kaikki nämä karmeudet ovat keskettävissä, jos nyt otan opikseni ja haen apua.
AA:han voisi kai ainakin mennä myös vieraalla paikkakunnalla, jos kerran ideana on pysyä anonyyminä. Edelleen vain tuntuu siltä, että (ainakin aluksi) olisi helpompaa puhua kahden kesken jonkun kanssa. Tuntuu, etten oikein itsekään näe metsää puilta juuri nyt, vaan olen varsin kapeakatseinen kaikkien ongelmieni keskellä. AA tuntuu jotenkin suoritukselta, jossa täytyy pärjätä mahdollisimman hyvin; tulisi osata eritellä omia ongelmiaan toisten edessä ja olla jotenkin fiksu. Se ei oikein onnistu nyt, kun koko pää on aivan pehmeä.
Vieläkin huomaan hakevani jotain nopeata ratkaisua ongelmaan, joka on kehittynyt vuosien aikana. Tulee mieleen jonkun puhe laihduttamisesta: usein halutaan parissa kuukaudessa eroon kiloista, joita on kertynyt kymmenen vuoden aikana.
Tienhaarassa. On rohkaisevaa kuulla raitistuneiden kommentteja. Voiko sitä vain päättää, ettei enää juo? Eli: voiko raitistuminen alkaa niin, että on vain juomatta vaikka mieli tekisi, ja lopulta sitten ei enää tee mielikään? Vai onko raittiillakin juomahalut jossain pinnan alla valmiina “hyökkäykseen”? Juoppohan on aina juoppo.
Voit toki käydä tutustumassa AA:han vieraalla paikkakunnalla. Lähettämästäni linkistä löydät ryhmien kokoontumispaikat ja -ajat. Ei tarvitse osata eikä eritellä mitään ja missään nimessä ei suorittaa mitään.Voi aivan hyvin kuunnella alussa ja kukaan ei pidä sitä minään outona asiaana.
Tarvitsisit kuitenkin mahd. nopeasti jotain apua joten mene vain A-klinikalle . Älä enää aseta mitään tekosyitä itsellesi. A-klinikka ja AA eivät ole mitään toisiaan poissulkevia asioita.
Luin noita aikaisempia viestejäsi ja huomaan noidankehän missä pyörit nyt. Oma näkemykseni on että et pärjää yksin. Aika rikkoa tuo noidankehä ja vain sinä pystyt siihen !
No periaatteessa noin. Raitistuminen on itse asiassa yksinkertaista ! Ei vain juo alkoholia enää ollenkaan. Yksinkertaiset asiat ovat vain joskus vaikeita toteuttaa ! Eli alussa tarvitaan kirittäjiä ja tuki-ihmisiä eräänlaisia Personal Sobriety Trainer-henkilöitä jos oikein trendikäs tahtoo olla !
Pe-su 4.-6.3. ”Minä luon uutta”
Retriitti AA-laisille ja Al Anonlaisille. Nimettömyys taataan. Ilmoittautumiset Pirjo Lehtonen p. 044-7007444 tai paivimaaria.ollila@saunalahti.fi
Onkohan näitä enemmänkin? Harmittaa ihan mielettömästi, etten voi tuohon osallistua, koska lauantaina on eräät hautajaiset, joihin haluan osallistua.
Kyseessähän on kristittyjen juttu, mutta srk:ssa töissä olleena totuin “uskonnollisiin viitekehyksiin”, vaikken itse uskovainen olekaan.
Apua, nyt puhelin soi ja olen varma, että soittajan asia liittyy juomiseeni. En uskalla vastata. Raittiina elämä ei olisi näin monimutkaista…
AA ei ole uskonnollinen järjestö. Jäseniltä ei edellytetä mitään uskonollista vakaumusta,ateisti on aivan tervetullut. Ainoa vaatimus on halu lopettaa juominen. Tarkoitus on keskinäisissä kohtaamisissa jakaa toivo,voima ja kokemus yhteisen ongelman ratkaisemiseksi.
Tuo retriitti näyttää olevan ulkopuolisen tahon järjestämä tilaisuus kohdistetuna ennen muuta AA:n ja Al-Anonin (alkoholistin läheiset) jäsenille. Varmaan hyvä sellainen jos on asiasta kiinnostunut. Eikös se ole jotain tuppisuuna istumista maksua vastaan…
Tuli elävästi mieleen oma tuloni aa-han. Jälkeenpäin ajatellen en ollut alamäessä, vaan kuilun partaalla. Työpaikka oli tosin mennyt, mutta ainakin muodollisesti omasta pyynnöstä. Jälkeenpäin kyllä huomasin, että työtodistus haisi viinalle - kyllä ammatti-ihmiset käsittävät, mistä oli kysymys. Ei kuitenkaan niin pahasti, etten olisi vähitellen päässyt kunnon työpaikkoihin. Aluksi vaatimattomaan, mutta ihmeen nopeasti maine palautui.
Mistään rikoksesta en ollut joutunut kiinni, mutta sen verran oli hämäriä puuhia takana, että se oli vain ajan kysymys. Nyt kaikki pikkurötökset ovat hautautuneet historian hämärään - vanhentuneet.
Siinä vaiheessa luikahdin aräänä päivänä aa-n ovesta sisään, tarkkaan ympärilleni vilkuillen, ettei vaan kukaan näkisi. Kun kaverit jostain saivat tietää asiasta, totesivat että kyllä se minulle olikin aivan oikea ratkaisu. Yllätyin, koska en ollut pitänyt itseäni kovin pahana juoppona. Aa-hankin olin mennyt enemminkin “tilapäisessä mielenhäiriössä”. Se osoittautui parhaaksi mielenhäiriöksi, mitä minulla on ollut!
Jälkeenpäin ajatellen käsitin, että olin ollut lähellä “pohjan läpi putoamista”. Tuomituksi joutuminen, mahdollisesti vankila olivat hyvin lähellä. Ja sen jälkeen olisi tie omalle alalle ollut lopullisesti tukossa. Putoaminen olisi tietysti ollut melkoinen isku, mutta todennäköisesti olisin sopeutunut siihen nopeasti. Kyllähän jotkut kaveritkin olivat jatkuvassa vankilakierteessä ja tuntuivat pitävän sitä aivan normaalina elämäntyylinä. Kauanko sitä sitten olisin kestänyt, ainakaan paluuta entiseen virkamieselämään ei olisi ollut.
Vielä pitää jatkaa kirjoittamista. Poikani tuli juuri kotiin ja kertoi viimeyön käytöksestäni. Itse olen menettänyt muistini täysin. Olen ollut aivan täysi hirviö! Hävettää, kun naapuritkin ovat kuulleet riehumiseni. Ennen kaikkea tietenkin pelkään, miten olen vaikuttanut poikani mielenterveyteen ja turvallisuudentunteeseen. Puhuimme asiasta melko pitkään.
Lupasin pojalle, että haen apua. Nyt se on siis tehtävä! Poika sanoi, ettei itse halua lähteä puhumaan kenellekään lääkärille tms. En tiedä, missä varhaisteini voi edes purkaa näitä tuntojaan. Sanoin, että minulle voi aina puhua, mutta kenties hänkin tarvitsisi ulkopuolista apua.
Pelkään menettäväni lapseni. Rakastan häntä niin valtavasti!
Käytit jo aloituksessasi aika monta kertaa kielteistä ilmaisumuotoa. Mitäpä jos yrittäisit ihan aluksi muuttaa ajattelutapaasi myönteisemmäksi? Vaikkapa aloittamalla päiväsi sanomalla peilikuvallesi muutaman kerran esimerkiksi: “Juuri tänään minun on parempi olla.” Tai jotain vastaavaa, mikä tuntuu itsestäsi sopivalta.
Negatiivinen asenne ja kieltosanat antavat sisikundille signaalin siitä, millä tuulella olet ja sen mukaan muodostuvat ajatuksesi jokaisena alkavana päivänä. Ajatukset muovaavat toimintaasi, koska yksinkertaisesti; ajatuksillamme rakennamme maailmaa ympärillemme.
Sinunkin kannattaa kokeilla kaikkia kokeiltavissa olevia apukeinoja juomisen lopettamiseksi pois sulkematta yhtäkään. Löydät oman juttusi kun se aika tulee. Koska se tulee, sitä on itsesikin ehkä vaikea arvioida, mutta viimeistään silloin kun todellinen pohjakosketus on kohdallesi tullut, saattaa alkaa raittiin elämäsi rakentaminen.
Väkisin on hankala saada mitään kehitystä aikaan. Positiivisella mielellä paremminkin. Jonain päivänä saatat ehkä todeta lopettaneesi juomisen. Siitä voi alkaa raitistuminen, mielenterveyden palautuminen, sairastamisen lopettaminen ja vihdoin viimein raittius.
Ja vaikka kävisi niin kuin monelle on käynyt, että sairastamisesta tulee tapa, on sekin parempaa elämää kuin juova elämä.
Sano itsellesi että kyllä raitistun, ajatus sana ja teko, tässä järjestyksessä teet todeksi sen miten ajattelet itsestäsi.
Jos koko ajan hokee itselleen ettei pysty olemaan ilman viinaa alkaa uskoa siihen. Eli muuta ajatteluasi.
Vuoden alusta olen itse ollut juomatta joten en tässä voi henkseleitä paukutella. Otan viikonlopun kerrallaan ja nyt näyttää paremmalta kuin vuodenvaihteessa. Ihania aamuja kun ei tarvitse miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua, paniikissa selattua puhelimen muistit kenelle on taas tullut soiteltua ja kenet olen haukkunut…
Hei Apila, koetan rohkaista sinua tekemään juuri sitä mitä eniten pelkäät, kun se on lopulta se ainut suunta joka auttaa. Pelkoja me luomme varmasti monesta syystä, mutta juuri meille alkoholisteille on aivan normaalia pelätä puhua jollekin syvimmistä tunnoistamme, teoistamme ja ajatuksistamme, kun se vie muka meiltä elämämme hallinnan. Asiahan on aivan päinvastoin, kun jos emme puhu kenellekään, niin viina ja alkoholismi hallitsee.
Rohkeasti ryhmään vaan. Tai toisaalta voisit mennä vaikka Minnesota-hoitoon, kun sinulla on vielä läheisiäkin, niin hekin saavat apua sitä kautta. Soita sinne huomenna, niin he kertovat mitä voit ongelmallesi tehdä.
Itse pystyin alusta asti puhumaan AAssa eritellen ja järkevästi, koska olin käsitellyt juomistani jumalattoman pitkään omassa päässäni. Samoihin aikoihin raitistuneista yksi ei kuukausiin pystynyt puhumaan muuta kuin “mun on niin kauhea olo ja morkkis”, ja sen jälkeen purskahtamaan itkuun. Toinen sanoi kuukausien ajan nimensä, “olen alkoholisti, ja kuuntelen” - hän siis jätti puheenvuoron käyttämättä, sekin on täysin hyväksyttyä. Tunnen naisen, joka ensimmäisen vuoden ajan vain kuunteli, kun ei yksinkertaisesti uskaltanut käyttää puheenvuoroa. Niistä jotka puhuvat osa on ulosanniltaan selkeämpiä, osa taas ulkopuolisen korviin sekavia, poukkoilevia ja vaikeaselkoisia. Kaikki tämä on ok ja hyväksyttyä ja sallittua: tärkeintä on tulla takaisin, tärkeintä on kuulla muiden kokemuksia ja löytää niistä jotain sellaista, joka koskettaa itseä. Ja kun itsestä siltä tuntuu, voi ottaa seuraavan askelen toipumisessa ja alkaa jakaa omaa kokemustaan muille: kertoa siitä, millaista oma juominen oli ja miten se omaan päähän ja elämään vaikutti. Varsinaisten juomiskokemusten lisäksi (ja oikeastaan niitä useammin) puhutaan siitä, mikä arjessa painaa/ahdistaa ja millaisia tunteita ja ajatuksia juomattomuus ja raitis elämäntapa herättää - itse käytin viimeksi koko puheenvuoroni työhön liittyvän stressin ja ahdistuksen purkamiseen puhumalla. (Mielestäni parhaat puheenvuorot ovat aina niitä, joissa ihminen kertoo raadollisesti ihan omista kokemuksistaan eikä yritäkään löytää asioista mitään yleisfilosofista juonnetta. Muiden omat kokemukset kun ovat yleensä niitä, joihin voi kaikkein parhaiten eläytyä ja joista löytää aina yhtymäkohtia omaan elämään - filosofointi jää usein pinnalliseksi, yleistäväksi ja vähän sellaiseksi liirumlaarumiksi.)
Minä päätin etten juo ja että teen mitä tahansa pysyäkseni raittiina. Pelkkä päätös ei riitä, sen tueksi tarvitaan konkreettisia tekoja: heitä talosta viinat pois, kerro perheelle ettet enää juo, jos pelkäät ostavasi viinaa jätä lompakko kotiin, soita AAn auttavaan puhelimeen kun mielihalu iskee, ala käydä lenkillä iltaisin tai aloita käsityö saadaksesi jotain muuta ajateltavaa, käy AAssa - TEE JOTAIN TOISIN KUIN ENNEN. Sanonta “paljon puhetta, vähän tekoja” kuvaa mielestäni hyvin ainakin mun raitistumista edeltävää elämääni - puhuin aina lopettamisesta, mutta en suostunut tekemään mitään lopettaakseni menestyksellä. Jos tähän asti kokeillut keinot eivät toimi, kokeile uusia keinoja.
Olen ollut pian kaksi vuotta raittiina. Sinä aikana olen (kiitos erilaisten tukimekanismien) oppinut tapoja kohdata juomishalut ja selvitä niistä. Olen oppinut ennakoimaan niin, että saan minimoitua tilanteet, joissa halu voi iskeä. Noudatan mm. neuroottisesti HALT-sääntöä: never allow yourself to be too Hungry, Angry, Lonely, Tired. Nälkä, kiukku, yksinäisyys ja väsymys ovat kaikki isoja riskejä, kun lopettaa juomisen, ja siksi kannan eväitä mukana, puran ajatuksiani päiväkirjaan, soittelen kavereille saadakseni tukea, nukun hyvin ja pyrin huolehtimaan sosiaalisista suhteistani. En yleensä puhu viinanhimosta ihmisten kanssa paitsi ryhmissä, mutta kavereiden/perheen kanssa puhun asioista, jotka voivat johtaa viinanhimoon → kiukku, suru, ilo, ahdistus, jne ja näitä aiheuttavat asiat. Puran ne pois, etteivät ne kasaannu ja johda juomiseen. (Mielestäni raittiina pysymisen koko ydin on siinä, että oppii vähitellen tunnistamaan tunteensa/tarpeensa ja reagoimaan rakentavasti niihin sen sijaan että joisi - “olen stressaantunut - työviikko loppui - millä tavoin hemmottelen itseäni nyt?”)
Enää ei tee mieli viinaa, eikä se ajatus tule mieleen kuin harvakseltaan, mutta se johtuu hyvästä itsehoidosta, ei siitä että ajatukset noin vain katoaisivat. Pinnan alla ne ovat yhä, ja olen yhden siiderin päässä lähtötilanteesta. Jos lopetan itsehoitoni (ryhmät, päiväkirjan pitämisen, omasta itsestä huolehtimisen) tai kerään liikaa itselleni (työstressi ym. ilman positiivisia purkutapoja) juominen pulpahtaa välittömästi mieleen ja riski aloittaa uudelleen on todella korkea. Alkoholismi on diabeteksen tai keliakian kaltainen krooninen sairaus, jota pitää hoitaa koko loppuelämä. Hoito on onneksi hyvin miellyttävää: ei viinaa, hyvää itsehoitoa, omista tarpeista huolehtimista, hyviä sosiaalisia kontakteja ja omien tunteiden ja ajatusten pohtimista.
Tuossa vielä linkki (olen sen laittanut joskus aikaisemminkin) mielestäni hyvään tieteelliseen tutkielmaan AA:n toimintatavoista. On objektiivinen dokumentti. Itse kun vääjäämättä katselen asioita subjektiivisesti sisältä päin.
Keskiviikkona olisi AA:n kokous naapurikaupungissa. Sinne minun olisi nyt mentävä. Korjaus: sinne minun on mentävä.
Minnesota-hoito olisi aivan täydellinen vaihtoehto, mutta eivät rahat riitä jos omavastuu on 30 euroa päivässä, kuten jollakin nettisivulla kerrottiin. Mistä ihmeestä ne viinirahat aina löytyivät, kun ei vuokran ja laskujen jälkeen jää pariakaan sataa euroa kuukaudessa?
Positiivisyyteen alan pyrkimään. Koko ajan on kuitenkin sisällä pelko siitä, että joskus vielä juon. Selvästi en oikein luota itseeni. Juuri tähän ehkä auttaisi se paljon pelkäämäni AA.
Tekee mieli alkaa laskemaan raittiita päiviä, jotta mahdollinen muutos tuntuisi jotenkin konkreettisemmalta. Päivien laskeminen saattaa kai kuitenkin olla huonokin juttu, sillä eteen voi tulla kaikenlaisia rajapyyykkejä, joista voi tulla tekosyitä juomiselle tyyliin “Nyt, kun olen kestänyt näin pitkään ilman viinaa, osaan varmasti hallita juomistani.” Kaiken tämän keskellä tiedän, että mieleni perukoilla elää vielä ajatus siitä, että voisin vielä juoda hallitusti. Siitä ajatuksesta on vaikea luopua.
Luulen, että aiemmin olen juomattomuudessa painanut epäluottamuksen itseen ja kuvitelmat hallitusta juomisesta yksinkertaisesti pois mielestäni, kunnes olen taas tarttunut pulloon. Jospa nyt ajattelisinkin myös näitä asioita. Mitäköhän siitä seuraisi? Positiivisyyttä saattaisi löytyä uteliaisuuden kautta: olen oma projektini, ja haluan nähdä, miten käy kun lopetan juomisen. Päiväkirjan kirjoittaminen voisi olla hyvä idea.
Nyt taitaa olla edessä uneton yö ja huomenna töitä yli 12h. No, tauolla voin käväistä täällä lukemassa fiksuja kommenttejanne. Kiitos niistä!
Kannatan edottomasti tapauksessasi tuota AA:ta. Sinulla siis mielesi perukoilla elää vielä ajatus siittä, että voisit vielä juoda hallitusti. Tähän AA auttaa varmasti. Siellä sinulle selviää “alanmiesten/naisten” kertomuksista se, jotta se EI OLE mahdollista, koska olemme alkoholisteja hautaan saakka. Yritä voittaa pelkosi AA:ta kohtaan, se on vaan mesta missä on raittiita kunnon juoppoja. Olethan uskaltanut hankkia itsellesi hoitamattomana kuolemaan johtavan addiktiosairauden, kyl sie nyt juoppojen kanssa tuut toimeen. Tsemppiä!
Huiskiksen HALT-ohjelma kuulostaa hyvältä, hieno kirjoitus. Minä sorrun juomaan juurikin tylsistyneenä, yksinäisenä ja nälkäisenä. Ja kiukkuisena. Tai oikeastaan se ei ole kiukkua, vaan turhaantumista (jotain sisäistä, piilotettua kiukkua varmaan…) Mä teen kahta työtä ja se on käynyt pidemmän päälle tosi rankaksi. Vapaata ei ole juuri koskaan, aina on joku deadline niskassa ja se vähäkin vapaa-aika on mennyt pulloon, kun ei muuta ole jaksanut.
Toivoisin aikaa omaan toipumiseen ja vain olemiseen mutta aina on oltava menossa, menossa ja menossa ja tuntuu että ainoa keino “rentoutua” ja päästä POIS tästä todellisuudesta on ollut juoda vintti pimeäksi.
Mutta miten tuo HALT käytännössä toimii, jos ei ole ystäviä, joille soitella heikolla hetkellä? Mulla ei ole ketään. Mies on, mutta hän on paljon työmatkoilla (nytkin ollut pois jo 2kk) ja olen kotona tosi yksin.
Tällaisia tuli mieleen tätä ketjua lukiessa, aloittajalle tsemppiä jatkoon.
Niiden päivien laskeminen on mukavaa ja kannustavaa. Kuin huomaamatta siirtyy laskemaan viikkoja ja sitten kuukausia Minä odottelen ensimmäisen vuoden täyttymistä.
Minä käytin alussa “kainalosauvanani” antabusta. Oletko sitä miettinyt avuksesi? Sen kun aamulla ottaa niin ratkaisu juomattomasta päivästä on tehty. Sitten kun olet sitä ottanut jo useampana päivänä niin vaikutuksen häviäminen kestää viikon jopa kaksikin. Minulla antabus toimi alussa erittäin hyvänä “peloitteena”. Nyt en edes muista koska sitä viimeksi otin.
Voimahalit täältä… minäkin olen pystynyt aloittamaan raittiin tien kulkemisen, uskon että sinäkin siihen kykenet !
Kaiken tämän keskellä tiedän, että mieleni perukoilla elää vielä ajatus siitä, että voisin vielä juoda hallitusti. Siitä ajatuksesta on vaikea luopua.