En jaksa enää taistella ylivoimaa vastaan

Ultra Bra:n legendaarinen kappale on nimeltään Älä soita tänne enää koskaan. Tein juuri sopimuksen puolisoni kanssa: en soita hänelle enää koskaan humalassa. Koska haluan kuitenkin kuulla hänen ääntään joka päivä - asumme toistaiseksi eri paikkakunnilla - on minulla vain yksi vaihtoehto. Juomisen on loputtava.

Ultra Bralla on myös kappale, jonka nimi on Minä suojelen sinua kaikelta. Eilen paljast(u)in ilmestymällä hirveässä krapulassa äidin seuraan. Olimme lähdössä hautausmaalle istuttamaan kukkia hänen miehensä eli minun isäni haudalle. Hän kuoli jo 17 vuotta sitten. Alkoholilla oli rooli myös hänen elämässään, vaikka 30 vuoden tupakointi aiheuttikin pahempaa tuhoa. Äitini ei ole tiennyt juomisestani, jota on jatkunut jo melkein kymmenen vuotta. Alkoholismini alkuvuodet olivat päivittäistä tissuttelua: 8-12 olutta useana päivänä viikossa. Erinäisten ikävien sattumien vuoksi muutin pois ja kykenin jopa olemaan hetken aikaa ihmisiksi. Ennen kaikkea hautauduin työhön. Kun alkoholi alkoi uhata työntekokykyä, tein ensimmäisiä aitoja raittiuspäätöksiäni. Ne kestivät jopa useita kuukausia kerrallaan, mutta en muista olleeni järin tyytyväinen tilanteeseen. Hienoimman päätöksen tein vajaat kolme vuotta sitten, jonka myötä olin selvin päin reilusti yli puolitoista vuotta. Sen jälkeen kaikki alkoi hiljalleen murentua. Nyt tuntuu, että olen takaisin lähtöpisteessä. Ainoa poikkeus on se, että nyt myös äiti tietää. Ei kaikkea, mutta riittävästi.

Ultra Bralla on kappale nimeltään Sinä lähdit pois. Sen kappaleen tapahtumat ovat pahin painajaiseni. Ensinnäkään, minä en halua lähteä täältä pois. Siitäkään huolimatta, että juomiseni täyttää kaikki vaikean alkoholismin ja jopa tahattoman itsetuhoisen käyttäytymisen tunnusmerkit. Kykenen olemaan viikkoja ja jopa kuukausia juomatta - parhaimmillaan yli puolitoista vuotta - mutta en viimeisimmän pitkäaikaisen raittiusjaksoni aikana hoitanut alkoholismiani ikinä loppuun saakka. Kun korkki aukeaa, se ei pelkästään sihahda iloisesti vaahdoten valtoimenaan ympäri pöytiä ja lattioita. Silloin alkaa myös itsekeskeisyyden, valehtelun, selittelyiden ja itsesäälin aikakausi. Silloin käynnistyy yleensä vähintään kolmen, ja pahimmillaan lähes kuuden vuorokauden helvetti, jonka keskiössä on vain ja ainoastaan yksi asia: seuraava ryyppy. Aikaisimmillaan ryyppy voi olla seitsemältä aamulla, viimeistään neljältä iltapäivällä. Jos minä en lopeta tätä, joudun lähtemään pois. Lopulta sydämessä palaa aito rakkaus elämää kohtaan. Jos tämä mielenvikainen sekoilu ei lopulta pääty, ei ole enää sydäntä joka tarjoaisi mielelle rakkautta.

Toisekseen, mitä tulee Sinä lähdit pois -kappaleeseen. Puolisoni, ystäväni ja äitini ovat maailman ymmärtäväisimpiä, kannustavimpia ja rakkaimpia ihmisiä. Ensimmäistä kertaa pelkään aidosti, että kivireen vetäminen ja jatkuva pahan olon valittaminen tulevat kostautumaan siten, että minut jätetään yksin - täysin omasta syystäni. Syy juomiseeni on alkoholismi. En kuitenkaan voi väheksyä sitä, etteikö toinen, melko merkittävä syy olisi yksinäisyys. Kaikesta siitä huolimatta, että minulla on ystäviä ympärilläni, koin jääväni yksin muutettuamme puolisoni kanssa eri paikkakunnille. Viime syksynä hommassa oli vielä jonkinlainen kontrolli. Keväällä kaikki oli taas levällään. Kauan odotettu kesä on mennyt likimain täydellisesti päin persettä. Kontrolli on olemattomampi kuin koskaan aikaisemmin.

Ultra Bralla on kappale nimeltä Itket ja kuuntelet. Kävin eilen ensimmäista kertaa elämässäni AA:ssa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia tulokkaan aloituspuheeni oli huutoitkun sekaista värinää, tärinää ja pelkoa. Vastaanotto oli kuitenkin toivekas, rakastava ja empaattinen. Ihmisten tarinat loivat toivoa siihen, että minä selviän tästä. Minä itkin, ja minua kuunneltiin. Ja minä kuuntelin.

Kirjoitin tänne joskus eräällä toisella nimimerkillä, jonka poistin nyt käytöstä. Minä haluan hetkeksi unohtaa sen tyypin, joka yrittää uudestaan ja uudestaan saada elämästä kiinni. Se olen ehdottomasti minä. Sillä tyypillä vain loppui hetkeksi pattereista virta, eikä se jaksanut enää yrittää taistella ylivoimaista vihollista vastaan. Tämä uusi kaveri tuli kiskomaan meidät molemmat kuiville.

Alkoholistin keskimääräinen elinikä on 48 vuotta. Tuo tieto pelottaa aivan helvetisti, vaikka siihen melko monta vuotta aikaa onkin. Vuodet kuitenkin vierivät yllättävän nopeasti. Tämä sairas itsensä tuhoaminen loppuu nyt ja aivan lopullisesti. Otan käyttöön aivan kaikki keinot, jos niikseen tulee. Enää ei ole salattavaa.

Tänään en juo.

-PK

Yritän aidosti. Kirjoitan siis useita kertoja viikossa tänne jotain. Tämä on lupaus minulle itselleni.

Eilinen kirjoitus tuli jostain todella syvältä outoine musaviittauksineen. Olin katsonut juuri Ultra Bran livekeikkoja YouTubesta ja vaikken bändiä ole koskaan suuremmin fanittanut, iskivät nuo keikat johonkin ytimeen.

Olen tämän viikon puolisoni seurassa. Juomattomuus on siis helppoa. Tai oikeammin: juominen on mahdotonta. En halua juoda hänen kanssaan. Se ei ole ollut vuosikausiin edes mielessä oleva asia.

Aion käydä ensi viikolla kotiin palattuani vähintään kolmena iltana AA:ssa. Jos mahdollista, niin useampanakin.

Olen aktiivinen liikunnan harrastaja. Sitä ei välttämättä uskoisi. Juoksen, pyöräilen, käyn salilla ja talvisin hiihdän sekä uin. Kuntoni on hyvä. Ryyppääminen vie minut aina pohjalle, josta palaan jollain keinolla takaisin elävien kirjoihin isoilta osin liikunnan avulla. Syön melko terveellisesti. Paitsi silloin kun juon. Silloin en yleensä syö, korkeintaan kerran päivässä upotan väkisin kitusiin pakastepizzan, -patongin tai muuta surkeaa evästä. Alkoholi tekee minusta täysin eri ihmisen. Alkoholismi tekee minusta ihmisraunion.

Viimeinen ryyppyputkeni kesti neljä vuorokautta ja päättyi sunnuntaiaamuyöllä 18.6.2023. Maksan seudulla on tuntunut pari päivää ikävää kohoumaa, kipua ja muljahtelua. Tämä säikäytti minut pahasti. Tuota kipua on ollut aiempienkin ryyppyputkien jälkeen, mutta jostain kumman syystä aika on kullannut muistoja, niin sairaalta kuin se tuntuukin. Sairaushan tämä toisaalta onkin.

Viime yönä hikoilin sängyn ja tyynyt läpimäriksi. Fyysinen krapula tuntuu vaivaavan edelleen ja ilmenee pahoinvointina.

Tänään en juo.

-PK

Moi!
Hienosti kuvailet tilannettasi. Olet tosissasi, minäkin olen. Juuri nyt toista kuukautta raittiutta takana ja voin hyvin vaikka ollutkin parisuhteessani isoja haasteita. Nyt myös mieheni havahtui juomiseensa ja uskon hänen olevan tosissaan. Aiemmin muutaman päivän rännin jälkeen hän lupaa vähentää, kunnes uusi ränni taas koittaa. Viime aikaiset muistinmenetykset ja housuun pissaamiset saivat hänet havahtumaan, että seuraava vaihe on oja.
Kirjoita tänne, tee asioita mistä tykkäät.
Raittius on tällä hetkellä oman elämäni prio ykkänen ja autan ja kannustan kuitenkin miestäni, koska tiedän millainen tämä kavala sairaus on. Itse otan joka aamu neljänneksen antabusta. Se on mun henkinen tukikeppini.

Upeaa päivää Sinulle! Olet hyvällä tiellä.

GitteB

Kiitos viestistä GitteB. Ensinnäkin onnittelut yli kuukauden kestäneestä raittiudesta - todella hieno juttu! Miehesi tilanteesta tuli mieleeni ajatus, että toisinaan on käytävä pohjalla tai vähintäänkin saatava näkymä pohjalle, jotta asioita alkaa todella tapahtua. Se, mikä kellekin on pohjakosketus, on tietysti subjektiivista. Toivotaan, että myös hän ottaa härkää sarvista ja seuraa upeaa esimerkkiäsi tässä vaiheessa. Olisiko nyt myös hänen aikansa?

Tavoittelen ehdottomasti tuota samaa tilannetta: täydellistä juomattomuutta. Priorisoin sen yli kaiken mahdollisen, koska se vaikuttaa käytännössä aivan kaikkeen, valehtelematta.

Alkoholi heikentää fyysistä terveyttäni, koska se lihottaa, aiheuttaa syöpää sekä pahoja sydän- ja maksaoireita.
Alkoholi saa minut passiiviseksi, koska juomiseni tapahtuu yksin kotona neljän seinän sisällä.
Alkoholi saa minut ahdistuneeksi, masentuneeksi ja hermostuneeksi.
Alkoholi vie yöuneni, jotka ovat olleet hyvinvointini perusta.
Alkoholi saa minut syömään vain huonolaatuista roskaruokaa tavallisen kasvispainotteisen ruokavalion sijasta.
Alkoholi saa minut valehtelemaan ja keksimään typeriä tarinoita, jotta voisin jatkaa juomista.
Alkoholi saa minut unohtelemaan asioita tappamalla aivosolujani ja olemaan välittämättä muista kuin itsestäni.
Alkoholi orjuuttaa minut valtaansa, jolloin menetän vapauteni. Vapaus ja terveys ovat lopulta kaikkein tärkeintä elämässä.
Alkoholissa ei ole itse asiassa mitään positiivista. En halua kuolla alkoholin aiheuttamaan tautiin tai onnettomuuteen.

Antabus kuulostaa hienolta idealta sekin. Olen harkinnut tuota ja aion sen myös tarvittaessa ottaa käyttöön. Pyrin kuitenkin ensisijaisesti lääkkeettömään hoitoon. Kannustan kuitenkin jokaista kokeilemaan sitä, mikäli ajatus tuntuu sopivalta. Mitä tahansa, jotta tästä kamalasta vitsauksesta selvitään.

-PK

Moikka PK ja tervetuloa takaisin uusin nimimerkein ja ilmeisesti asentein. Kirjoittelit tosi hyviä syitä olla juomatta, itse huomasin ihan samoja juttuja. Olen myös iloinen että olet hakenut muutakin apua. Itse en ole vielä, mutta kasvattelen koko ajan rohkeutta tarttua toimeen, mikäli tarve jossain kohtaa niin vaatii. Olen jo hukannut paljon vuosia jonkinasteisessa sumussa, en halua viettää vielä seuraaviakin vankilani oven raossa horjuen. Ainakin tällä hetkellä on vankka tahto ottaa tarvittaessa ihan kaikki keinot käyttöön. Viimeisenä hoitolaitos, vaikka joku yksityinen lainarahalla. Kauas on siis ajatuksissa tultu siitä, kun mielestäni minulla ei oikeastaan niiiin isoa ongelmaa ollutkaan, enhän ollut lähelläkään mitään rapajuoppoa.

Juuri tällä hetkellä menee kuitenkin rehellisen hyvin, olen siis ollut juomatta puoli vuotta. Sinunkin alkusi näyttää minusta lupaavalta. Ollaan kuulolla ja tsemppiä!

Hei Elohiiri ja kiitos kovasti tsempeistä. Olenkin sinun postauksia lueskellut ja ammentanut niistä ajatuksista paljon voimaa. Voi olla että käynkin oman osani niihin kommentoimassa kun ajatukset ovat kasassa paremmin.

Alku on minulla usein näyttänyt lupaavalta ja yleensä kaksikin viikkoa menee hyvin helposti. Tuolloin en ole prosessoinut asioita eli en ole työstänyt tekemisiäni. Olen vain keskittynyt laittamaan ajatukset muualle. Nyt on kuitenkin tilanne, jossa minulla ei yksinkertaisesti ole varaa olla ajattelematta muuta kuin toipumistani. Sitä on ehkä vaikea selittää, kun iskee kauan kaivattu välitön tunne siitä, että haluaa lopullisen muutoksen johonkin asiaan. Tupakoinnin onnistuin lopettamaan vuosia sitten tuon saman voiman myötä, samoin uudelleenkouluttautua. Mutta tämä perkele nimeltä alkoholi on tuottanut uskomattoman määrän vaikeuksia.

Eräs vaarallinen ajatus mitä olen todella paljon noudattanut on niin sanottu kontrastin tuoma onnellisuuden tunne. Toisin sanoen ryyppyputken jälkeisen krapulan selätettyä elämä tuntuu taas ihanalta, aidolta - normaalilta. Se luo mielikuvan siitä, että pitäisi aina ryypätä, jotta tajuaa kuinka kaunista ryyppäämättömyys on. Mielenkiintoista kuitenkin, että ne 18 kuukautta selvänä viime syyskuuhun saakka olivat kaikkinensa paljon miellyttävämpiä aikoja kuin yksikään “jo kaksi viikkoa raittiina, eiköhän nyt voisi korkata” -tunnetila. Alkoholi on todellakin - paitsi fyysinen addiktio - myös mielen sairaus.

Onnea Elohiiri upeasta puolen vuoden saavutuksestasi. Mahtavaa! Muista, että elämä on aina kauniimpaa ilman ensimmäistä ryyppyä.

Listasit PK monta hyvää syytä olla juomatta. Olet asian ytimessä, kun olet tunnustanut ja tunnistanut viinan juonnin älyttömyyden ja juomisen voiman.
Heikkona hetkenä eli kun juotattaa, kannattaa myös muistella niitä krapuloita, joista selvittyä on tuntee taas olevansa voimiensa tunnossa ja ajatus alkaa helposti hakeutua uuden aivomatkan pariin. Tässähän ei ole mitään järkeä: kun selviät myrkytyksestä, niin alkaa tehdä myrkkyä mieli. Mutta siksihän viinan himo onkin kenties salakavalin ja ovelin loinen ihmisen aivoissa.
Jaksamista ja taistelutahtoa PK ja kaikki muutkin taistelutoverit.

Hei Toivoton. Kiitos tuosta krapulasta muistuttamisesta. Minä yritän muistaa sen sitä kautta, että maksan kohdalla tuntui aina tähän aamupäivään asti todella ikävää kipua, joka pisti kropan lisäksi pääkopan sekaisin huolesta ja kuolemanpelosta. Tällä hetkellä on erittäin selvää, että alkoholi on nimenomaan myrkky, joka tuhoaa koko kropan. Se on ehkä maailman suurimpia tappajia. En halua tulla tapetuksi, varsinkaan oman käteni kautta.

Tänään olen yrittänyt miettiä kaikkia mahdollisia tekosyitä, jotka ovat saaneet minut uudelleen juomaan. Eniten asiaan lienee vaikuttanut tietoisuus siitä, että olen alkoholisti. Joten siksihän tätä voi hyvin tehdä, ei muuta kuin korkki auki. Tällä hetkellä kaljaa kohtaan on uskomattoman suuri inhotuksen tunne. Myös tämä tuntemus on hieman vaarallinen. Siihen kannattaisi muodostaa ehkä neutraali suhtautuminen: tehkää te muut mitä haluatte sen kanssa. Se vain ei ole minua varten.

Tänään oli ensimmäinen lähes normaali aamu. Kädet eivät enää tärisseet ja vatsassa tuntuu jo suhteellisen normaalilta. Neljän päivän aamusta iltaan -putki vaatii neljä krapulapäivää. Henkinen krapula kestänee useamman viikon. Yritän suhtautua kuitenkin asioihin itseni ruoskimisen sijasta kiitollisuudella jokaisesta juomattomasta päivästä.

Raitista juhannusta, arvon plinkkiläiset. Tänään on jo huomattavasti normaalimpi olo kuin aiemmin viikolla. Fyysiset oireet ovat tiessään ja psyykekin alkaa hiljalleen palautua takaisin niin sanotulle normaalille tasolle - mitä se sitten tarkoittaakaan.

Luulen, että olen saanut mieleeni yhden kantavan ajatuksen lisää. Yritän suhtautua alkoholiin kuten salaliittoon: minä satun tietämään salaisuuden. Valtaosaa ihmisistä on huijattu uskomaan, että alkoholilla on terveysvaikutuksia, ja että se on ihmiselle hyväksi. Onhan se varmasti joillekin, kuten kannabis tai taikasienet saattavat toimia toisille oikeinkin hyvin. Se on heidän salaisuutensa. Minä suhtaudun alkoholiin siten, että se on suuri kusetus, jonka oman elämäni salapoliisina ratkaisin. Olisi voinut päästä helpommankin kautta, mutta menkööt sitten näin.

Tänään en juo.

Hyvää ja raitsta juhannusta. Olen ollut pitkään raittiina mutten suhtaudu siihen että olisin satavarma etten enää ksokaan juo. Olen vain päivän kerrallaan, edelleen. Ja joidenkin muidenkin asioiden suhteen on vain pakko elää päivä kerrallaan. Jos alkaa ajattelemaan jotain hankalaa asiaa että koko loppuelämäkö tuota on siedettävä, mutta kun ajattelee että vain päivän kerrallaan.
Alkuraittiuden aikana, melko pian tuli se ihana tunne etten tarvi viinaa enää mihinkään… se ei anna enää mitään hyvää, ei muuta kuin pahaa. ja kun en sitä kyennyt hallitsemaan vaan join itseni sammuksiin ja loppuaikoina monena päivänä peräkkäin.
Nyt kun kirjoitan tuosta ajasta, ihan ihmettelen miksi join, kun alkoholi maistuukin niin pahalle, olut vielä pahemmalle… se ei koskaan ollutkaan mikään herkkujuoma.

Raitis päivä numero 10 on alkanut. Eilen katselin Lidlissä ilmeisesti valikoimasta poistuvaa olutta, joka oli olevinaan suurta herkkuani vielä jokunen viikko tai kuukausi sitten. Nyt ajatuskin saa lähinnä yökkimään. Se palautti mieleen huonoja mielikuvia, kuten valehtelua ja pelkuruutta myöntää oma ongelmansa. Ja tietysti järkyttävät krapulat. Ja rahanmenon. Viimeisintä ei kannata ajatella, sillä se pistää kieltämättä vähän masentamaan: mitä muuta olisin voinut tehdä kurkusta alas kipatuilla summilla? Toisaalta tuo on jatkoa varten melkoisen hyvä motivaattori itsessäänkin.

Olen käynyt läpi tietoisesti ja tiedostamattomasti omaa päihdehistoriaa ja tietynlaisia virstanpylväitä, elämäntilanteita ja pohjakosketuksia. Aiempaa opinnäytettä tein pääsääntöisesti humalassa. Yksi työharjoittelu on käytännössä juotu. Toista työtä tein pääsääntöisesti krapulassa. Onnistuin saamaan C-hepatiitin (ja onneksi parantamaan sen). Olen ollut lukemattomia kertoja pois töistä krapulan vuoksi ja useimmiten myös alkanut korjaamaan tilannetta alkoholilla heti saikutuksen jälkeen. Suurimpaan osaan kotibileistä, illanistujaisista, keikoista ja festareista olen vuosien varrella osallistunut ryyppäämisen vuoksi.

Onpa ihanaa, että se on nyt loppu. Tällä viikolla on tullut niin hienoja raittiita tuntemuksia Suomen kesästä, etten halua hukata niistä enää yhtäkään.

Pelkuruus on myös hyvin kuvaava sana. Jos jo valmiiksi oli aika pelkuri, ei alkoholin käyttö sitä ainakaan vähentänyt. Pelkäsi paljastumista, pelkäsi muita, pelkäsi itseään, pelkäsi realiteetteja ja lopulta melkein omaa varjoaankin.

Törmäsin tähän ajatukseen juuri jossain podissakin, ja se sai kyllä surulliseksi. Tottahan se on, että itsekin lähdin viettämään aikaa ennen kaikkea alkoholin parissa, en niinkään muiden ihmisten. Ilman sitä olisin vakavasti miettinyt osallistunko ollenkaan. Siis vaikka muutkin olisivat olleet juomatta, olisin miettinyt onkohan se nyt menemisen väärti. Mutta kun tiedossa oli ryyppäämistä, vaikutti tapahtuma heti hyvältä, vaikka olisi muuten ollut kuinka huono.

Onnittelut hienoista raittiista tuntemuksista, eikö olekin mahtavaa!

Eipä ole viikoittainenkaan kirjoitustahti pitänyt, mutta menkööt. Palasin juuri kesälomareissulta pohjoisesta. Alkoholi ei käynyt mielessäkään kertaakaan koko matkan aikana, eli siltä osin kaikki on enemmän kuin kunnossa. Rehellisesti sanottuna en tätä edes epäillytkään. Mistähän se muuten johtuu, että selvänä ja raivoraittiina ympärillään näkee hyvin vähän alkoholia käyttävää porukkaa, mutta juovana ja putken ollessa päällä kaikkialla jokainen juo olutta tai siideriä? Ehkä silmät näkevät mitä haluavat ja tulkitsevat näkemänsä hyväksi tai pahaksi/oikeaksi ja vääräksi.

Syön harvemmin mitään herkkuja, mutta tällä reissulla ja nähtävästi sen jälkeenkin on valloillaan jonkinlainen jäätelö- ja suklaakeksikausi. Pari kertaa on tullut oltua iloinen siitä, että näissä ei sentään ole alkoholia. Että antaa mennä vaan.

Raitista lähestyvää viikonloppua.

Joo tosiaan, tämä juominenhan on hidasta itsemurhaa. Pahin on tilanne, kun ei enää välitä, silloin on jo aika syvällä menossa elämänsä ja itsensä tuhoamisessa. Pelottavimpia ovat säännölliset retkahtamiset. Sitä vajoaa sinne katuojaan, jonne ei selvinpäin uskonut enää päätyvänsä. Kuvainnollisesti. Silti täytyy yrittää, aina, raitistumista. Muuten elämä on hukkaan heitetty.

Allekirjoitan PK havaintosi. Selvänä tosiaan tuntuu, että koko muu maailma juo ja näin ollen tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi ja jopa epänormaaliksi.
Onneksi olkoon alkottomasta lomareissusta!

Kaksi ratkeamista 1,5kk aikana. Viimeisin johti sairaalareissuun parin päivän todella kovatahtisen ja täysin pitelemättömän ryyppäämisen jälkeen, kun kaaduin sähköpotkulaudalla. Taju pois hetkeksi ja lanssilla päivystykseen, lievällä aivotärähdyksellä selvisin. Ja nöyryytyksellä, kun pelkkä nestepitoinen ruokavalio purkautui päivystyksessä peräkautta ulos housuihin. Karaokeakin taisin laulaa, kappaletta en luojan kiitos muista, kuten en juuri mitään muutakaan. Niin täydellinen fiasko koko reissu, että huh…

Se aiempi ratkeaminen johti puolestaan huomattavasti pahempaan putkeen järkyttävine krapuloineen ja ylivoimaisesti psykoottisine liskoöineen, joten täytynee kai jollain kierolla tavalla olla iloinen, että nyt kävi mitä kävi. Nämä ovat ylivoimaisesti pahimmat muistot (sikäli kun niitä on), morkkikset ja olot tuoneet ryyppäykset.

Jokohan tämä pirun vallassa eläminen nyt voisi riittää, kun hengenlähtö olisi potentiaalisesti voinut olla lähellä. Antabus on harkinnassa. Tiedän, ettei se poista dokaamisen psyykkistä syytä - jos sellaista on - mutta luulen sen toimivan hyvänä tukikeppinä. En luota enää itseeni eikä luota varmaan kukaan muukaan. En ole saanut pitkään aikaan onnistumisen tunnetta siitä, että olen taistellut viinanhimoja vastaan. Nyt tarvitsen niitä. Tekisi mieli laittaa pankkitili lukkoon tai luovuttaa puolisolle pankkikortti, etten vahingossakaan tee mitään ääliömäistä enää.

Hitto vie, ihan totta. Jokohan se pohja olisi tosissaan nähty. Työt alkavat muutaman viikon kuluttua ja niitä en todella halua sössiä. Siihen ei ole varaa. AA oli aluksi hyvä idea, mutta jostain syystä jokin muu hoitomuoto tuntuu nyt paremmalta. Lääkäriaika on parin viikon päähän, jossa otan tuon Antabuksen puheeksi. Sitä ennen en 100% varmuudella juo, enkä toivottavasti sen jälkeenkään. Päivä kerrallaan.

Voi ei, mikä tarina. Onneksi et loukannut itseäsi pahemmin. Ja tuskin olit ensimmäinen ripulihousu hoitoalan henkilöstölle, joten tuskin ne sitä muistelee pidempään kuin työvuoron ajan. Tuo vaikuttaa tosi hurjalta “kivan illan” päätökseltä. Tsemppiä lähetän sinulle täältä kovasti! Kuinka raittius on sujunut? Kokeile ihmeessä antabusta, jos se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.

Taas nollataan laskuri. Muutaman päivän putki. Päiväannokset ovat aina vain sekopäisempiä ja olotilat humalassa olivat jo todella psykoottisia. En muista juuri mistään mitään. Rahanmeno oli järjetöntä. Kuin ihmeen kaupalla työ- ja opiskeluvelvoitteet kuitenkin suoritettiin. Parisuhdevelvoitteet sen sijaan ovat hätää kärsimässä, enkä toden totta ihmettele. Olen todella pettynyt itseeni.

Olo on täysin uupunut, tyhjä ja suoraan sanottuna hieman toivoton. Pahin fyysinen krapula alkaa olla ohi, mutta mieli on todella maassa. Jonkinlaista masennuksen ja maanisuuden vuorotteluakin on havaittavissa, josta osa selittyy olemattomilla unilla. Yleensä olen tässä vaiheessa ratkaisukeskeinen ja päättäväinen, nyt oikeastaan vain luovuttanut. Suusta ei tahdo tulla enää muuta kuin loputtomia valheita itselleni ja muille.

AA ei loppujen lopuksi ollut juttuni. Psykiatrilla käyminen ei ole toiminut, koska en saa jatkojalostettua sinänsä hyviä ajatuksiani operatiiviseen muotoon. Toisin sanoen huijaan jatkuvasti itseäni. Ainoat vaihtoehdot tuntuvat tällä hetkellä olevan avominnen tyylinen hoitokontakti, antabus tai hauta. Viimeisimpään en mielelläni joutaisi vielä. Saisinpa jonkinlainen voimakkaan hengellisen heräämisen tai jonkin muun valoisan ahaa-elämyksen, että ymmärtäisin lopettaa lopullisesti juomisen tähän paikkaan.

Sitä ennen ei auta kuin edetä päivä kerrallaan.

Paljon voimia ja tsemppiä sinulle!

Kovin tutunoloista settiä Pelkokerroin. Omakin juomisen oli noin viimeisen vuoden ajan juuri tuota, että kaikenlaista ikävää sattui, olo oli ihna omituinen ja minulla itsetuhoinenkin. Suotta et hautaa maininnut; tyylihän on juuri sellainen, että ensimmäisen oluen jälkeen voi tapahtua mitä tahansa, jopa tapaturmainen kuolema.

Yhtäkaikki voit tuosta selvitä ja raitistua. Minulla ratkaisevaa oli tajuta, etten kertakaikkiaan enää pysty juomaan asiallisesti, yhtään kivaa humalaa ei enää ikinä tule, pelkkiä hirveyksiä ja hirveitä muistoja ja selvitettäviä asioita.
Onko sinulla mahdollisuutta päästä päihdehoitajalle tai A-klinikalle? AA-ryhmät eivät minullekaan sopineet, vaikka sieltäkin mieleen jäi siemeniä itämään. Mikään apukeino ei liene hyödytön, vaikka juuri se ei sillä hetkellä raittiutta toisikaan.
Jatka sitkeästi avun etsimistä ja ehkä myös edes pienen viiveen saaminen juomahimon ja juomisen väliin saattaa antaa toiminta aikaa estää retkahdus. Tähän voi käyttää vakka lenkillä käymistä, soittamista auttavaan puhelimeen tai ystävälle.

Tsemppiä!