Ei tuo nyt kyllä päde AA:han, taitaa siellä olla se raittius itsekullakin siellä päämääränä. Siellä niitä kokemuksia jaetaan. Metsänreunan mies jakaa kovin negatiivista kuvaa AA:sta vaikka ei itse ole edes käynyt siellä. Ainakaan minun oman kokemukseni mukaan tuo sinulta lainaamani tekstinpätkä ei pidä paikkaansa.
Kun se ryhmä on siinä lähellä, niin mikä estää käydä juttelemassa vaikka ensin kun ovat siinä ulkona tupakalla, mikäli ei sisälle kehtaa mennä.
Hei!
Varmaan minun kannattaa joskus käydä katsomassa millaista tuollaisessa ryhmässä on ja jättää pelot taka-alalle. Tekis pienen retken sellaiseen.
Lapset tekee minut hulluksi. Kauhulla odotan teini-ikää kun jo tuollaiset pikkuipanat osaa nyhtää niistä pahimmista naruista.
No, ei se alkoholi kyllä yhtään mihinkään auta.
Nyt nukkumaan!
Pelkojakin on erilaisia. Minulle tuli kamala pelko mielikuvista, mitä tapahtuu, jos jatkan juomista. Se voitti paljastumisen ja heikkouden myöntämisen pelon. Päätin vihdoinkin hakea apua. Nielin ylpeyteni ja vapauttava askel olikin sitten avata palaveripaikan ovi.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Olipa sellainen joulukuu, ettei tänne tullut kirjoiteltua. Paljon kaikenlaista ylimääräistä menemistä töissä ja lasten tähden. Sitten kun loma alkoi, tempasin ekana perinteiset kännit ekana iltana ja sitten olen ollut sairaana. No, ainakin on ollut selvä joulu ja on tullut tehtyä lasten kanssa mitä on jaksanut. Nyt alkaa kiristää tämä kipeänä oleminen ja liika läheisyys perheen kanssa. Kaipaan omaa rauhaa.
Silloin muuten kun olen kirjautunut tänne alkujaan, en varmaankaan ajatellut, että miten tärkeää osaa alkoholi minun elämässä näyttelee. Tai luulen etten ajatellut. No, onpa sen tässä ehtinyt oppia.
Oikeastaan olen helpottunut siitä että olen saanut olla joulun sairaana. Joku tuossa joskus arveli, että olen armoton itselleni ja ainakin ruoskin itseäni tekemään aina vähän enemmän kuin mitä jaksan. Ihan kuin kipeänä oleminen olisi ainoa kelvollinen syy olla jaksamaton. Tosin siitäkin tulee pidemmän päälle syyllinen olo, että meni sairastumaan ja suunnitelmat muuttuu minun takia. Nyt tuo rauhaton syyllisyys meinaa kolkutella sisimmässä, kun vanhemmat tiedustelee, että milloinkas olemme tulossa heille. Asuvat 600 km päässä.
Ei minulla nyt kyllä oikein ollut sen kummempaa syytä kirjoittaa. Kuhan tylsyyttä lievennän ja koitan saada tämän päivän loppumaan ja etäisyyttä näihin seiniin, jotka alkaa kaatuilla päälle.
No, taas yksi joulu lusittu. Se on aina hyvin ristiriitainen sessio. Lasten riemu lahjoistaan on kyllä kiva nähdä.
Tsemppiä jokaiselle omaan elämäänsä
Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Josko positiivisesti ajattelisit, että tervehdyt uudeksi vuodeksi.
Hyvää joulun jälkeistä aikaa sinulle ja tulevaa uutta vuotta!
Aattelen niin, että jokainen tilanne jossa olen normaalisti juonut, mutta nyt en, on voitto. Saa nähdä, saavutanko ikinä juomatonta elämää. Ehkä joskus taas koitan jotain seuraavaa askelta kohti sitä. Nyt vaan elän tässä ja koitan olla tyytyväinen juonamattomasta joulusta.
Juuri nyt vituttaa niin maailman eniten se, että nuo meidän lapset kuvittelee olevansa jotain kuninkaallisia ja että vain heillä on oikeuksia, mutta vanhemmilla ei. Ja samalla kun kirjoitan näin, tiedän, että ei se ole koko totuus. Juuri nyt vaan nousee savu korvista ja vituttaa. Ja olen puhunut noille niin ilkeitä asioita kun tympäsee niin, että on taas heillä terapiassa tilittämistä. Voi helevetti tätä perhe-elämää. Olisi vaan pitänyt jättää koittamatta tätä, kun ei minun pää kestä.
Huomenna on pakko tehdä jotain kodin ulkopuolella, vaikka ois miten kipeä olo itsellä ja vaikka miten levittäisi pöpöjä. Pää ei vaan enää kestä olla näin tiiviisti perheenä seinien sisällä.
Vaahtoan nyt täällä että en enää kiukuttelisi lapsilleni enempää. En sitä halua, mutta joku silmitön raivo laittaa sanomaan niille kauheita, kuten että en jaksa heitä tai jotain muuta sellaista. Että haluaisin asua jossain muualla. Ei niiden pitäisi joutua kuuntelemaan tuollaisia.
Sellainen vittu-päivitys tällä kertaa hyvin aikuismaisesti ja tyylikkäästi.
Hienoa hauras, että olet selvin päin kun tunnet tuota raivoa. Sanon näin siksi, että jurrissa varmaan päästelisit huomattavasti vapautuneemmin niitä sammakoita suustasi. Täällä voit raivota rauhassa ilman, että se ketään satuttaa.
Kyllähän lapsetkin tajuaa, että äiti raivoaan puhkuu, mutta puheet jättämisestä ja omasta kodista voivat olla todella ahdistavia. Näin muistelisin. Joten tänne vaan sitä irrottelemaan. Ja tänään sitten vaikka ajelulle, jos et muuta jaksa tehdä. Tiet oli ainakin aamuvarhaisella tyhjät.
Minulla flunssa vihdoin hellitti, kesti “vain” 2 viikkoa. Toivottavasti selviät hieman vähemmällä niin on yksi pinnaa kiristäviä tekijöitä vähemmän. Tsemppiä!
hauras kirjoitti
Sinulla on tänään raitis päivä. Pidä siitä kiinni, kyllä elämä siten muodostuu juomattomaksi. Oleellisinta on tiedostaa, oletko alkoholiin nähden voimaton vai et. Jos et ole voimaton, vaan hallitset sen, ei muuta kuin jatkat entiseen malliin. Sinulla on siihen oikeus. Jos olet voimaton, on ilman ehtoja luovutettava vahvempansa edessä. Ja uskottava, että siitä alkaa terveyden palautuminen. Ennen kaikkea mielen alueen, siis ajattelun sekä sielun- ja tunne-elämän muuttuminen. Näiden muutosten seurauksena myös uudenlainen toiminta ja teot saavat uutta sisältöä raittiiseen elämään.
Raitis joulu, niin kuin jokainen muukin alkoholistin raitis päivä, on täyden kiitoksen aihe.
Tänään et ole yksin
Kyllä minä niille aina sanon, että puhuin mitä sattuu vain siksi, että olin niin vihainen ja väsynyt, enkä koskaan haluaisi asua missään muualla paitsi meidän omassa kodissa. Sitten halitaan ja suukotellaan. Tiiä häntä, millainen olo heille jää, itselle kuitenkin kurja mieli tapahtuneesta. Jospa tänä iltana kaikki menis hieman paremmin nukkumaan kuin viime aikoina, ettei kiristäisi niin paljoa.
Tänään pääsi sentään jo vähän alennusmyyntiostoksille (lapselle toppatakki ensi talveksi) ja huojensi, kun pääsi kotoa pois.
Mietin kyllä välillä sitä, että nähdäänköhän mekään meidän lapsia enää sitten kun ne on muuttaneet kotoa. Niin kiivaita ollaan jokainen ja ainakin jääräpäitä. No, sen näkee sitten. Rakkaita ovat joka tapauksessa, haluavatpa nähdä enää sitten tai ei. Enkä kyllä laske mitään sen varaan, että heidän kuuluisi tulla käymään. Ei he minua varten ole olemassa, vaan omaa elämäänsä varten.
En oikein enää uskalla huudella kellekään mitään tavoitteita päihteettömyyden suhteen, mutta ihan hyvin on loma mennyt sen ekan illan jälkeen. 8 päivää takana.
Hah. Muka en halua jatkaa tällaista elämää, mutta jatkan vaan. Lannistunut mieliala, koska aina se viini voittaa. No, en halua olla uskomatta, että vielä joskus minun prosessi on sellaisessa vaiheessa, että se nytkähtää eteenpäin.
Jotenkin huvitti tuossa oman ja lapseni samankaltaisuus, kun hän totesi, että on tylsää kun ei ole mitään, mitä jännittää. Niinpä! Kuulosti niin tutulle.
No, pitänee mennä nukkumaan. Aamulla töihin pitkästä aikaa. Pitkä loma takana.
Tunnen kyllä itseni niin turhaksi monessa mielessä, että huh huh. Paitsi että on olemassa että täyttää toisten tarpeita. Ja toisaalta taas vaan aiheuttaa pettymyksiä.
On se kyllä ihan maailman typerintä käyttää rahaa ja terveyttään alkoholiin. Mutta kun ei oikein jaksa välittää. Tai että on sellainen masentunut mieli, että mitäpä millään on väliä.
Välillä katson minun lasten kirkkaita ja ilosta vilkkuvia silmiä ja kuuntelen ilon kiljahduksia ja mietin, että olisiko siinä se väli. Ja sitten tulee sellainen olo että no varmasti joku muu pitäisi heistä parempaa huolta eikä ainakaan satuttaisi kuten minä väistämättä satutan ja tulen satuttamaan.
Hoijaa. Sellaista alakuloa, että parasta vaan nukkua. Huonolla omallatunnolla taas kun rähisin lapsille, kun eivät meinanneet millään rauhoittua nukkumaan. Aina samat kommervenkit.
Huomenta Hauras, ikävä kuulla, että olet alla päin. Nyt en muista oletko aiemmin maininnut, että oletko käynyt juttelemassa kenenkään ammattilaisen kanssa fiiliksistäsi? Voi hyvinkin olla pitkästi alkoholin aiheuttamaa tuo alakulo, mutta oli syy mikä tahansa niin ehkä jostain löytyisi joku / jotain mikä siihen voisi auttaa. Minulla on myös ollut samanlaisia fiiliksiä silloin kun on mennyt pidempi aika tintatessa, mutta yleensä ne häviävät aika nopeasti kun olen onnistunut olemaan muutaman päivänkin selvin päin. Jos sinulla on selvänäkin jatkuvasti ajatukset siinä, että et näe merkitystä olemassa ololle tai et jaksa välittää niin siinä olisi jo muutakin korjattavaa kuin pelkkä alkoholin poistaminen, luulisin. Veikkaisin, että raitistuminenkin onnistuisi helpommin jos saisi ylipäätänsä iloa elämään. Enkä tarkoita vaan niitä ilon pilkahduksia lapsia katsellessa vaan ihan siihen omaan oloon. Niin rakkaita kuin omat lapset varmasti ovat parasta olisi jos hyvän olon kuitenkin saisi luotua itseen.
Mitä luulet, olisiko jossain joku / jotain millä saisit fiilikset muuttumaan?
Heippa Hauras!
Olen ollut palstan aktiivilukija jo pitkään, mutta nyt vasta rekkauduin sisään.
Kirjoituksesi koskettavat syvältä, sillä kompuroin samanlaisissa fiiliksissä melkein parikymmentä vuotta. Pitkän aikaa pidin päätä puskassa, ja menneitä vuosia ovat värittäneet totaalinen ilon puute, väsynyt ja toivoton olo ja rankat itsesyytökset.
Ennen joulua tuli pohjakosketus - näin viisikymppisenä tuli jostakin se pieni pysähtymisen hetki, kun minut raiskattiin humalapäissäni. Jostakin sain raavittua itsestäni irti sen, että hakeuduin rikosilmoituksen tehtyäni sairaalaan ja siitä katkolle. Katkoyrityksiä oli ollut aikaisemminkin, mutta nyt vietin siellä aikaa puolitoista viikkoa muutaman päivän sijaan. Parasta olivat empaattinen lääkäri ja muu hoitohenkilökunta.
Minulla on nyt hyvä hoito-ohjelma, johon sisältyy käyntejä päihdepolilla (viikottain) sekä masennuslääkitys.
Paljon kysytty “miksi Jeppe juo” ei todellakaan ole mitenkään yksiselitteinen.
Kirjoittamasi perusteella olet herkkä ja ajatteleva ihminen. Voi jos olisikin sellainen ON/OFF -switch pääkopassa, niin elo olisi paljon helpompaa…
Olen aikaisemmin ollut todella lääkekielteinen, mutta vain kolmen viikon kokemuksella voin todeta, että pahimmat rauhattomuuden hetket ja isoimmat demonit ovat poissa. Minulla on minimilääkitys, mutta sitä jatketaan nyt ainakin puoli vuotta. Antabus -kuuri kuuluu myöskin ohjelmaan, sillä se tukee raittiutta. En yritäkään uskotella itselleni tai kenellekään muulle, että onni ja autuus löytyy pilleripurkista, mutta ainakin näin alkuvaiheessa on se kullanarvoinen tukijalka.
Parhaimman kommentin sain sairaalassa oloaikanani: “Älä tuijota peruutuspeiliin ja ole itsellesi armollisempi”. Kun yrittää aina olla se “kympin tyttö”, niin voimavarat saattavat nopeasti hiipua. Joskus on terveellistä olla itsekäs.
Kaikkea hyvää sinulle!
Tää oli hyvä kirjoitus Vilmalta, Hauras! Jos saisit apua jaksamiseen! Pikkulapsiaika on rankkaa. Sä olet varmasti paras äiti sun lapsille, mutta sun pitää jaksaa ja silloin sun pitää saada voimia jostakin, sun pitää hoitaa itseäsikin. Multakin tuo pääsi yhdessä vaiheessa kauan sitten unohtumaan.
Olen lukenut teidän vastaukset jo moneen kertaan ja koittanut osata vastata jotain viisasta ja pohdittua. Jotenkin en nyt vaan jaksa yhtään saada aikaan mitään sellaista, joten tyydyn sanomaan, että kiitos kun kirjoititte <3 Kiitos kannustuksesta ja jakamisesta.
Ihan hirmu kurja juttu tuo raiskaus. Hyvä kun teit rikosilmoituksen ja pääsit hoitoon <3 Toivottavasti tekijä joutuu vastaamaan teostaan.
Minua painaa tosi paljon työpaikkani huono ilmapiiri, lamaannus, apatia, innottomuus, toivottomuus. Ja sitä samaa ilmapiiriä lietson siellä itsekin, joten saisin katsoa peiliin. Murheellinen asia, että rakas työpaikka on muuttunut niin paljon vuosien saatossa. Itsekin on varmasti muuttunut ja työtehtävät, joten ei pitäisi vertailla aikaa ennen ja jälkeen tiettyjen asioiden.
Olen katsellut uusia työpaikkoja, mutta itseluottamus on niin nollassa, etten rohkene hakea mitään, eikä minua oikein kiinnostakaan mikään nyt. Sitten miettii sitäkin, että pitäiskö vaan satsata itseensä ja vapaa-aikaan ja antaa työn olla mikä se on. Surullista, ettei oikein jaksa innostua mistään siellä. Se ois kuitenkin tosi monipuolista ja luovaakin.
Jo kaksi työpäivää tällä viikolla ilman että olisin sen jälkeen mennyt ostamaan viiniä, että voisin unohtaa koko työn. Onhan se nyt tosi surkeeta, että on kehittänyt itselleen tuollaisen typerän keinon “ratkaista” työahdistus. Keinon, mikä vahingoittaa minua ja perhettä. Ihan kamalaa, että olen joka viikko jonain iltana humalassa 
Hävettää lukea tuo ja tekis mieli pyyhkiä se pois, mutta antaa olla.
Sunnuntaina olin jo pakottamassa itseäni läheiseen AA-ryhmään, mutta miehen epäröinti, kun kerroin siitä ja oma pelko teki sen, etten vieläkään mennyt sinne. Tunnen itseni ihan kamalaksi pelkuriksi, kun en mene ja pahaksi ihmiseksi myös. No, ainakin tiedän itse, miten pelottavaa se on, kun vuorollani kehotan muita hakemaan apua omiin vaikeuksiinsa.
Huomenna menen uimahalliin. Edes yksi kammo selätetty ja nautin siellä liikkumisesta. Siellä ei liian aikaisin rapautuneet nivelet vaivaa ja pystyn liikkumaan kunnolla. Että jotain hyvää olen itsellenikin tehnyt viime aikoina. Ne vaan tuppaa unohtumaan kun rypee itseinhossaan.
Sellaista tällä kerralla.
Tsemppiä jokaiselle omaan taisteluun <3
hauras kirjoitti
Lienee niin, että miehesi ja työtoverisikaan eivät näe sisimpääsi ja siellä olevaa tuskaasi. Ymmärrän miehesi epäröintiä, raitistumisen myötä toiminta ja asenteet saattavat muuttua jyrkästikin. Raitistuminen muuttaa kodin sisäisiä ja ulkopuolisiakin valtasuhteita. Juomisen jäätyä itseinho ja alemmuus väistyvät tasapainoisemman minämme tieltä. Raitista ihminen voi tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta kykenee myös ottamaan huomioon lähimmäisensä ja velvollisuutensa.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Lähetin tuossa A-klinikalle sähköpostia nettipohjaisesta päihdekuntoutuksesta, mutta kuulin että se maksaa väh 700€ joten se siitä. Koitan nyt siis vaan kirjoitella tänne ja elää ilman alkoholia. Taas sellainen joku askelma-vaihe menossa että haluaisi tosiaan onnistua elämään ilman alkoholia. Samalla tietää että hinku saada hetken pako elämästään, on niin iso hinku, että sen vastustaminen on työn takana. No, ainakaan tänään ei tartte juua.
Hauras kirjoitti
Hyvä asenne sinulla, että ei tarvitse juoda.
Jos 700 euron sijoituksella saa raittiuden, se on ihan kannattava panostus. Olethan kuitenkin noteerannut, että AA-palaverit ovat maksuttomia, ellei halua maksaa niissä tarjottavasta kahvista lanttia tai paria.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Minun mies taisi sanoittaa yhden syyn, miksi AA-tapaamiset ei niin houkuta. Kun työkseen täytyy kuunnella toisten juttuja, ei ehkä jaksaisi niitä enää vapaa-ajalla. Hmm. Liekö noin vai onko se vaan taas uusi tekosyy olla menemättä. Kyllä se kuitenkin sen verran kiinnostaa, että kyllä minä vielä joskus sellaiseen menen, uskoisin. Sen verran kokemus-riippuvainenkin olen.
Uupunut fiilis kaiken kaikkiaan. Monia syitä, mutta kyllä nuo minun aivot vaan on sellaiset, että ne ajaa tosi monessa asiassa tavoittelemaan aina lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja sitten lopulta olen aivan naatti, kun kierrokset laskee ja huomaan, mitä on tehnyt. Tai kun palaa ajattelemaan, mitä päivä on pitänyt sisällään, vaikkei olisi ollut oikein mitään ohjelmaa. Okei, en jaksa enempää nyt. Poikki tästä päivästä, mutta en juonut (tosin ei ole ollut oikein mitään riskiäkään siihen, kun en ole ollut kauppojen lähellä ja vielä on vakaa päätös etten juo). Heti piti sanoa itselleen, että et sinä oikeestaan mitään ole saavuttanutkaan tänään. Huomasin tällaisen.
Vähän sellainen tunnevyörypäivä kaiken kaikkiaan ja päälle koskettava elokuva niin sisällä käy mylläkkä.
Hei taas, hauras!
En tiedä millaisia juttuja kuuntelet työksesi. Tunnin tai kaksi viikossa kun palaverissa kuuntelee, miten ihmiset ovat selvinneet raittiuteen ja hyvään elämään, voi jokin uusi ahaa -elämys avautua jo ensimmäisellä kerralla. Ole rauhallisella mielellä, minullakin kesti aa:sta tiedon saatuani yli kymmenen vuotta ennen kuin menin ekaan palaveriini hakemaan apua.
Hiljaa hyvä tulee
Hei hauras!
Luin koko ketjusi ja löydän hirveästi yhtymäkohtia omaan elämääni, hirveästi ajatuksia mielessä mitä haluaisin sulle sanoa mutta tuntuu etten osaa pukea niitä lauseiksi. Yritän kuitenkin.
Itsellä nyt käynnistyi toinen raitis päivä, sillä ajatuksella että nyt tämä läträäminen saa ihan oikeasti riittää ennen kuin munaan koko elämäni ja menetän kaiken minkä puolesta edes yrittää. Kahden pienen lapsen kotiäitinä tunnistan tuon uupumuksen ja sitä kautta tulevan ärtymyksen ja tulee lapsille huudettua kun riehuvat, varsinkin esikoisella ei mene mikään perille ennen kuin korottaa ääntä. En ole yhtään sellainen äiti kuin kuvittelin olevani ennen lasten saantia. Toisaalta eiväthän nuo ikinä oppisi mitään jos en minä kertoisi mikä on oikein ja mikä väärin. Olen myös sellainen “murehtija-luonne” ja asiat saavat päässäni paljon isommat mittasuhteet kuin todellisuudessa. Syytän myös usein itseäni kaikenmaailman asioista, enkä näe miten paljon hyvää olen saanut aikaan. Vain ne huonot asiat. Olen yrittänyt opetella tästä ajattelumallista pois. Siihen auttaa se että antaa armoa itselleen, vaikkei se helppoa olekkaan.
Et sinäkään hauras ole huono äiti etkä paha ihminen muutenkaan, muista että sinä riität sellaisena kuin olet. Älä ruoski itseäsi siitä mitä et ole saanut aikaan. Jokainen selvä päivä on meille saavutus josta voi olla ylpeä. Ja minusta tuo on todella hienoa että vaikka teillä(kin) huudetaan ja sanotaan ikäviä asioita niin ne tilanteet käydään kuitenkin läpi myöhemmin ja sovitaan. Ihmisiähän täällä vain kaikki ollaan ja lapsetkin oppivat että kaikki tunteet ovat sallittuja ja miten ne käsitellään oikealla tavalla. Olet hyvä esimerkki lapsillesi.
Ja mene ihmeessä sinne ryhmään jos yhtään on sellainen mieli että haluat sinne, ehdottomasti! Yritä jaksaa, minäkin yritän. Parempi elämä odottaa meitä 
