Täällä pyristelee vähentämisen ja lopettamisen rajamaastossa 40+ perheenäiti, joka vuoropäivinä uskottelee, että kohtuukäyttö onnistuu ja vuoropäivinä taas usko on luja lopettamiseen. Tarina on se vanha tuttu, juotu on jo 16-vuotiaasta alkaen, milloin enemmän milloin vähemmän. Raskausaikoina ei yhtään. Omat vanhemmat eivät myöskään lasiin sylkeneet, äitini olisi ehkä pitänyt sylkeä, sillä hänelle suurkulutus muuttui alkoholismiksi ja sitä kautta henki meni 8 vuotta sitten, pillereillä ja viinalla, joko tarkoituksella tai tahattomasti. Olisi kuvitellut, että näillä askelmerkeillä itselläkin olisi jonkinlainen ote hyppysissä, miten sen kuningas A:n kanssa toimitaan.
Niin vain tänäkin kesälomalla yhtenä aamuna heräsin siihen, että: a) ylipäänsä heräsin b) yllättyneenä, että heräsin omasta sängystä c) kuulin tarinat edellisillan seikkailuista, joissa perheen kohokohdat olivat äidin oksentaminen, housuun kuseminen ja sammuminen suihkuun… Siitäpä olikin sitten hyvä lähteä rakentamaan lapsien kanssa mukavaa sunnuntaipäivää, puhumattakaan miehestä, joka oli tämänkin nähnyt ja kokenut jo liian monta kertaa.
Tilanteesta kuitenkin järkyttyneenä aloitin juomisen alasajon. Nyt olen juomatta ollut reilun viikon verran. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin 
Heippa.
Kuulostaa tutulta tuo vähentäminen/lopettamisyritykset.
Oravanpyörää kuljettiin ja sukurasite,veli kuoli myös viinaan.
Nyt about vuosi selvinpäin ja elämä on mukavaa ja vankalla pohjalla.
Yksinhän se ei onnistunut (Minnesotahoito)
On vapauttavaa ettei TARVITSE alkoholia mihinkään.Alkoholin ympärillähän kului 90 pros.elämästä.
Juonti,rapula ja suunnittelu.
Tsemppiä ja koita löytää oma polkusi raittiuteen,vähentäminen ei ole alkoholistille vaihtoehto.
T:Zika
Ulkopuolista apua kannattaa hakea . Tilanteesi vaikuttaa aika huolestuttavaltava varsinkin kun sinulla (kuten minullakin) on sukurasittena tuo ns. kontrollinmenetysgeeni.
En jaksa uskoa että tulet sinnittelemään kovin kauaa yksin raittiina. Tämä ei ole veetuilua vaan pitkälliseen kokemukseen perustuva toteamus.
Hae apua vaikkapa A-klinikalta tms.
Itse join noin 100 kertaa huonompaan jamaan itseni ja nyt olen ollut ilman viinaa pitkääään. Lopetin suurin piirtein samoihin aikoihin kun sinä aloitit. 
Mutta se onkin toinen juttu.
Vinetto puhui kontrollinmenetystaipumuksesta…se onkin kumma juttu. Välillä menee pitkiä aikoja, että lipittely ja kittaaminen pysyy käsissä. Mutta…sitten tulee se kerta, kun viinaa on niin paljon, ettei se lopu juomalla. Vaikka miten yrittää juoda pois. Selvähän se on, että siinä jää toiseksi…ja silloin ei ole kenelläkään kivaa.
Uusi päivä. Huomio selvin päin olemisesta: Unet ovat palanneet. Ihanaa. Näen paljon unia, värikkäitä unia, unia, joissa lennän, maistan, haistan, näen värejä. Mitä mielikuvituksellisempia unia, jotka myös muistan seuraavana päivänä. Loma meni kitatessa, joten uni oli selkeästi huonompilaatuista, ei näkynyt unia ei.
Loman tarkoitus olisi varmasti elpyä työstä ja pitää itsestään huolta,
nyt ei valitettavasti käynyt niin 
Olen ottanut myös tavaksi tehdä jotakin liikunnallista edes puoli tuntia joka päivä…sunnuntaina kävin kävelylenkillä,
eilen kävin uimassa pitkästä pitkästä aikaa ja tänään varmaan lenkkipolku kutsuu jälleen.
Todentotta kun luin ketjuasi on ihan kun lukisin omaa tekstiäni. Tilanne sinulla aikalailla samanlainen kun minulla. Useammin jo olen pyristellyt tämän ongelman kanssa ja koittanut vähentää, juoda sivistyneesti ja vaikka usein onnistun, välillä myös epäonnistun ja kun mukana kuvioissa on lapsiakin on tunne todella raastava. Pilaanko lasteni elämän? Minun piti olla hyvä äiti ja luoda turvallinen ja rakastava koti, hirveää kun tajuaa että tuo kaikki on lähellä romahtaa. Oletko sinä hakenut ulkopuolista apua? Uskoisin että se olisi järkevää meille molemmille, jotenkin kuitenkin itse koitan vielä sinnitellä yksin ja kirjoittelemalla ja lukemalla täällä toisten kirjoituksia, niistäkin saa voimia ja ehkä lopetuspäätös tällä kertaa pitää. Toivon sinulle myös kaikkea parasta ja voimia.
Kohtalontovereita olemme 
Samaa miettinyt useampaan otteeseen, mitä lapsille tästä aiheutuu. Toinen lapsi on jo iso, toinen eskariin menossa.
Arki on selkeästi helppoa, ei ongelmia. Mutta kun tulee perjantai, alkaa levottomuus. Tulee ajatuksia, että voinhan minä nyt yhden ottaa, kun olen koko viikon ollut juomatta. Edes yksi. Sitten se on kaksi, kolme ja niin edelleen. Viime lauantaina ostin alkoholittoman ja alkoholillisen siiderin. Join sen alkoholittoman ja olin ärsyyntynyt koko viikonlopun. Sunnuntaina siirsin koko ärsytyksen kävelylenkkiin ja sitten olo helpottui…
Meillä myös mies juo eli se ärsyyntyminen tulee myös siitä, että toinen siinä kittaa, mutta itse on kuivin suin.
Ja se alkoholiton siideri on kyllä itsepetosta, mielummin kannattaa juoda vaikka vissyä 
Ja siis vielä vastaan riisiryyni kysymykseen, olenko hakenut apua. Tuolloin överiksi menneen illan jälkeisenä aamuna hain jo lähiseudun aa-ryhmän kokoontumisajan, mutta sitten en kuitenkaan mennyt. Kynnys on jollakin lailla korkea. Ja tyhmä ajatus siitä, että jos joku tuttu on siellä. Mutta aiheestapa tämä tuttukin siellä olisi…nyt vain yritän psyykata itseäni päivä kerrallaan ja luen täältä tarinoita…
11 päivää juomatta, edelleen sanon, että arkena no problems, mutta tuskien päivät ovat perjantai ja lauantai…sunnuntaina jo sitten sinnitellään uuteen viikkoon. Lomalla otin joka armas päivä. Joku päivä pari siideriä, joku päivä meni 1,5 pulloa viiniä. Sitä ennen normaalin työviikon juomiset alkoivat viimeistään torstaina, joskus jo keskiviikkona ja siitä sitten sunnuntaihin asti. Usein lauantaina suunnittelin ruuan vasta sen jälkeen, kun olin miettinyt, mitä viiniä juodaan.
Mitä olen nyt huomannut jo näin lyhyestä ajasta ilman alkoholia:
Nukun paremmin
Herään virkeänä
Silmät ovat kirkkaana
Energiaa riittää töiden jälkeenkin
Viikonloppuaamuisin voi lähteä jopa lenkille
Mitä toiveita olotilaan ja muuten jatkossa:
Liikuntaa lisää
Kiloja pois
Seesteisyys omaan pääkoppaan
Turhia toiveita näin alkutaipaleella?
Hieno juttu jo tuo 11 päivääkin 
Lainaan nyt täältä lukemaani mitä pidempään juomatta olleet tyynesti toteavat; ei kiirettä eikä hoppua, askel ja päivä kerrallaan, asettelee niitä tavoitteita sitten pikkuhiljaa kun keho ja mieli alkaa tottua siihen että on yleensäkin selvinpäin. Paljon tsemppiä!
Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan. Tänään oli ensimmäistä kertaa sellainen olo melko väsyttävän työpäivän jälkeen, että olisipa ihanaa ottaa valkoviiniä ja lösähtää sohvalle lukemaan. Ai että. Onneksi sitä valkoviiniä ei ollut jääkaapissa. Mutta selkeästi oli sellainen tilanne, jossa ennen olisinkin sen lasin (tai kaksi, tai kolme) ottanut. Nyt oli pakko kohdata fiilis selväjärkisenä ja miettiä, mikä olis vaihtoehto. Kaapista löytyi vissyä… 
Huomenna on sitten perjantai, katsotaan miten analysoin viininlipittämisen tarvetta ja kieltäytymistä…
12 päivää on hieno asia!
Täytyy taas kertaalleen kertoa miten minulle kävi just tuonkokoisella raittiudella . (Anteeksi tää itseni toistaminen, tiedän että kauemman plinkissä pyörineet ovat tähänkin juttuun jo kypsyneet, on tää varmaan kemmen kerta kun kerron)
Olin vuosikymmenien jatkuvan pöhnan siis lopettanut, ollut vajaan kaksi viikkoa selvänä, ja kai ne viinanhuurut olivat sitten päästä haihtuneet. Poisoppimista vanhasta kuitenkin jäljellä. Päätin lähteä pariksi päiv äksi retkeilemään, ehkä hiukan siksikin etä ajatukset alkaisivat ihan oikeasti pysymään kauempana päihdeasioista.
Metsään menin, patikoin järven rantaan autiotuvalle, joka on vapaasti retkeilijöiden käytössä, ja purin reppuni laverille. Nuotion sytyin ja keittelin kahvit, katselin hiljaista järveä. Ja eikös perhana, toisesta suunnasta kömpii polkua pitkin samanikäiseltä näyttävä äijä, rinkka selässään.
No, mukavaahan se, että seuraakin saa.
Mutta eikös perhana, kaveri siinä esittäytyi, kaiveli repustaan pullon jos toisenkin, sanoi lähteneensä retkeilyreitillle jotta saisi rauhassa tehdä kuppeja perheen häiriintymättä. Ja kertoi että tätähän on, riittää kyllä molemmillekin.
Jaaha. pari sekuntia mietin, ja sanoin että olen vähän lopettelemassa. Mutta otahan sinä rauhassa ja minä tätä kahvia lipittelen. Ja niinn se meni ilta, aamuyöhön asti nuotiolla istuttiin ja maailman asioista juteltiin. Kaveri otti viinaa, otti kaljaa, teki plöröjä kahvin sekaan, ja minä sitten kahvia, vissyä ja taisin teetäkin välillä juoda.
Ja hyvin viihdyimme, kaveri oli fiksu vähän syvemmältäkin, ei tuonut kohtalainen kännikään esiin mitään semmoista että olisi alkanut seura tympimään.
Ja aamulla sitten heräilin… kokoilin kamppeeni ja lähdin jatkamaan matkaa…
Ja silloin, sinä aamuna, minulla oli ensi kerran sen alkoholismiasian suhteen voittajan olo!
Kun huomasin, ettei se selvänä olo tuon pahempi juttu tuossakaan tilanteessa ollut, niin aloin uskomaan itseeni, siihen että tämähän muuttuu, tämä elämäni.
Ihan niinä päivinä muuten, tulin sitten plinkkiinkin juttelemaan. Sen verran usko voimiin oli kasvanut, että näistä asioista kärsi jo kirjoitella.
Se oli jotenkin hienoa aikaa, se lopettaminen… kun jokainen päivä oli uusi ennätys selvänäolosta aikuisiällä, ja joka päivä oli hiukan kauempana päihdeongelmista.
Voimia ja voimaannuttavia kokemuksia toivottelen!
Mies metsänreunasta, hieno tarina.
Nythän vasta tajusin, että olen sinnitellyt vasta yhden viikonlopun yli ilman viinanpirua,
nyt on tulossa toinen…
Toki ohjelmaa olen buukannut ihan yövieraista elokuviin menoon.
Vieraskin, joka meille tulee, on alle kouluikäinen, joten ei ole pelkoa uteliaista kysymyksistä, miksei
alkoholia juoda. Lisäksi varmaan ohjelmassa ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa salille menoa.
Toivomuksena siis tämän muun hyvän lisäksi alkottomuudessa olisi kilojen karistus.
Näillä ajatuksilla eteenpäin.
Muistan itse kuinka raastavan raskasta aikaa se oli kun häilyin lopettamisen ja Juomisen rajamailla, ei ollut kivaa kun olin selvinpäin eikä myöskään kun join, ihmekös tuo sitten, että masennuin.
Valitettavasti minulla tuota jatkui vuosia enkä päässyt irtautumaan juomisesta vaikka halusin, ja voi itku niitä lukemattomia kertoja kun kaiken lisäksi kärsein suunnattomista morkkiksista, humalahakuinen juomari kun olen, niin ennemmin tai myöhemmin odotti aina jokin katastrofi juomisien seurauksena.
Onneksi kuitenkin yhtenä päivänä, tai pikemminkin iltana koin ennenkokemattoman tunteen siitä, että enää en jaksa ja nyt tämän on loputtava. Olin valmis tekemään kaikkeni sen eteen ettei minun enää tarvitsisi juoda. Muutama päivä myöhemmin astuin AAn oven kynnyksen yli ja se oli käänteentekevä asia raittiuden saavuttamisessa. Se että siellä sattui myös olemaan pari tuttua oli vain positiivinen asia, vaikka minäkin alussa vähän pelkäsin sitä, että jos joku minut siellä tuntee,mutta tosiaan aivan turhaan.
Olen nyt ollut vähän reilut kolme vuotta raittiina ja elän elämäni parasta aikaa. Koen olevani vapaa, eikä vähiten siksi että olen irtautunut alkoholin kahleista, enää en tunne minkäänlaisia halua juoda alkoholia, luulin sen olevan mahdotonta, mutta onneksi olin väärässä .
Tämä on mahdollista kaikille ja jos yksin ei kykene, niin ilmanmuuta kannattaa hakea apua ja tukea.
T. Prossa
Minulla tulee samanlaisia “aaltoja” aina välillä. Että olisipa nyt kiva ottaa kaljaa ja kuunnella lempimusiikkia. Tai katsoa joku elokuva ja ottaa kaljaa. Muistan vain sen nousuhumalan tunteen. En siinä kohtaa ollenkaan ajattele niitä dokaamisen tuomia (johon se yksi kalja minun kohdallani aina johtaa) hirveyksiä. Ihmismieli on kummallinen.
Näiden kohtauksien selättäminen ja päivä kerrallaan on minulle se kaikkein vaikein pala. Yleensä menen heti syömään jotain kun alkaa viinapiru ehdottelemaan. Siis ihan mitä vaan. Suklaajäätelöä, hamppariaterian, karkkeja…jotain jonka saa nopeasti.
…ja tästä huomaa hyvin, kuinka paljon se alkoholi on mukana ollut monenmonituisessa tekemisessä. Siinä on melkoinen poisoppiminen, mutta kyllä se onnistuu. Mulla itseasiassa meni lopettamisen jälkeen varmaan puolisen vuotta ennen kuin aloin taas kuuntelemaan musiikkia kunnolla - ja siis sillä lailla, ettei alkoholi ollut mukana. Juovana aikana alkoholi oli käytännössä aina osa musiikinkuuntelua (ja television katsomista, ja siivoamista, ja ulkoiluakin, ja…) 
Onpa hienoja tarinoita taas täälläkin. Kiitos, että saan lukea.
Ihana sunnuntai 
Olen nukkunut 12 tuntia putkeen. Nähnyt mahtavia unia. Olo on virkeä, joskin pieni flunssa yrittää iskeä.
Viikonloppu selätetty ilman alkoa. Eilen tuli tiukka paikka. Mies kaatoi viiniä lasillisen ja toi minulle. Hetken aikaa katselin viinin pirskahtelua lasissa, taisin haistaakin sitä. Ja ajattelin: Eipä tee mieli tätä lainkaan. Vein lasin pois, jätin juomatta. Olen ylpeä itsestäni 
Niin ne päivät vierivät. Yhtäkkiä huomasin, että olenkin lomalla loppuviikon.
Mitä tekisi entinen minä… ottaisi varmasti pullotolkulla viiniä. Mitä tekee nykyinen
minä: suunnitelmissa on uintia, kuntosalia, kävelyä ja hemmotteluja. En ole hoksannut edes
ajatella alkoholin käyttöä, ennen kuin nyt tämän kirjoitin. Ehkä minulla on toivoa…
Miten on muiden viikko lähtenyt käyntiin?
Ihan hyvin, selvinpäin
Itse vältän tällä hetkellä kauheasti suunnittelematta etukäteen elämääni. Se kun tuppaa luomaan paineita. Paineet stressaa ja stressi on ainakin täälä yksi parhaista tavoista laukaista juominen.
Vaikka en tänään AA:han pääse niin päivä kerrallaan raittiina.