Onnittelut, luin koko tarinasi, ihanaa tekstiä.
ONNEA Yolo ja kiitos, kun käyt päivittämässä kuulumisiasi, antaa voimaa ja inspiraatiota lukea onnistumistarinoita.
Minulla päivä 11 nyt ja tuo kokonaisvaltainen väsymys ja muutkin post akuutit oireet päällä. Alakuloisuus, huoli tulevaisuudesta, päänsärkyä herätessä (juodessa ei koskaan ollut 
) levoton, outo olo jne…
Tulossa juhlat, joihin olen luvannut hankkia kuohuvat ja kokeilen myös Alkon tarjontaa. Hyvä tietää, että tarkkana prosenttien kanssa. Vain pyöreää nollaa! Toki “normaali-ihmisille” perinteistä prosentti-ilolientä.
Tänään heräsin hyvin nukutun yön jälkeen, en tarvinnut edes mitään nukkumispillereitä. Aika kova pääsärky. Mietin (=toivon) että kyse olisi siitä, että aivoissa todella alkaa pikkuhiljaa tapahtua jotakin. Toipumista? Eli aivot olisivat saaneet alitajunnaltani viestin, että tällä kertaa naikkonen on tosissaan, voitte aloittaa toipumisprosessin rauhassa.
Kyllä huumori kuuluu toipumiseen, vaikka vakavan asian äärellä ollaankin. Tuo mielikuva pillistä juovasta asiakkaasta kynsihoidossa kieltämättä on huvittava. Itse voisin toimia samoin!?! Kampaajallla sentään en ole siemaillut, siellä se voisi ollakin vähän hankalaa.
Juu hei ja hyvää jatkoa Yolo ja muutkin raitistelijat. Tunnen syvää yhteyttä täällä varsinkin kohtalonsisariin, meitä on paljon ja moni kärsii yksin ja piilotellen ongelmaansa. Minä myös työterveydessä avauduin ongelmastani vasta tänä kesänä, ei naurata omakantakirjaukset. 
Lääkäri korosti heidän ehdotonta vaitiolovelvollisuuttaan (myös työnantajan suuntaan).
Oikeastaan avautuminen oli valtava helpotus ja koin saavani ymmärtäväisen ja rohkaisevan vastaanoton. Kukaan ammattilainen ei ole tuominnut, päinvastoin, kiitellyt rehellisyydestä ja ongelman kohtaamisesta ja kannustanut hienosti. Tämä on sairaus muiden joukossa, vaikka syyllisyyden stigma istuu lujassa. Tämän syyllisyys asian käsitteleminen on olennaisen tärkeää. Että pystyisi vapauttamaan itsensä syyllisyydestä.
Eteenpäin ja raittiista loppukesästä iloiten!
Onnittelut! Sinun raitistumistarinasi on hyvin samantyylinen kuin minun. Tuli vaan yhden putken jälkeen vahva fiilis, että tää läträäminen oli nyt tässä. Ihan kun olisi rinkallinen kiviä otettu pois hartioilta ja värit palautettu elämään. Toki niitä satunnaisia mielitekoja raittiuden ensi metreillä oli, mutta nopeasti ne menivät ohitse. Nyt minulla tulee 9 vuotta raittiutta täyteen ja uskon, että sinullakin kahdeksan vuoden päästä. Onnea vielä kerran!!
Kiitoksia Putkis ja Mummeli 
Kuumatka, Onnittelut 11 vuorokaudesta! Alku on hurjaa aikaa. Kamalaa kipuilua niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Tämä plinkki on myös siitä hyvä, että voi jälkeenpäin käydä muistuttelemassa mieleensä kaikkia niitä fiiliksiä mitä on matkan varrella joutunut/saanut kokea ?
Muistan kun istuin lääkäriaseman odotushuoneessa. Kasasin itseäni. Mielessäni hoin kokoajan asiaa jonka vuoksi olin ajan varannut. Haluan Antabukset. En halua enää ikinä pienintäkään riskiä retkahtamiseen jne… Ja se helpotuksen tunne, kun sen asian oli oksentanut ulos ?
Kun mikään ei riitä,
Kiitoksia ?
Hurjan elämänmuutoksen olet tehnyt. Ja todellakin, Perässä tullaan! Teen kaikkeni, että kahdeksan vuoden kuluttua voin tulla kertomaan yhdeksän vuoden ilosanomaa ?
Huomenta. Onnea ja eteenpäinkin menestystä. Harvoin täällä käyn kirjoittelemassa. Nyt hieman tiheämmin. Tämäkin on yksi iso apu elämässä ollut.
yritin etsiä vanhoja viestejäni joita olen kirjoitellut joskus, en löytänyt kuin tämän kevään kirjoituksia, mutta se olikin tärkeää, koska mietin mitähän olen ajatellut keväällä, ennen eroa. Olinko tajunnut mitä oli tulossa? yritin etsiä omista kirjoituksista jotain vinkkiä että olisin ymmärtänyt mitä oli edessä. En ollut ainakaan kirjoittanut mitään sellaista. Siksipä kait tämä kriisi onkin ollut aika kova.
Kuljinko, elinkö, silmät ummessa, omassa kuplassa, enkä nähnyt, kuullut läheistäni.
Ja ihminen tottuu, alistuu, yrittää sopeutua, vaikka mihin, että se kupla pysyisi johon on mennyt. Vaikka joku jotain puhuisikin niin sitä yrittää pitää sen mitä on vaikka se olisi jo hankalaakin. Kun on niitä hetkiä jotka on hyvin, niiden voimalla jaksaa kestää. Mielenkiintoisia ajatuksia on herännyt tässä uudessa elämän vaiheessa.
Miksiköhän vertaan koko ajan raitistumisen alkuaikaan tätäkin aikaa. Olihan se aikamoinen shokki silloinkin. Ymmärtää että elin väärin, vastoin omia periaatteita, vastoin omaa moraalia, tuhosin terveyttäni, mieltäni, aivojani. Ja uuden opetteleminen ei ollut helppoa, tosin se oli kyllä aina palkitsevaa. Kun uskalsin tehdä asioita selvinpäin, raittius kohotti itsetuntoa, antoi virtaa elämään.
Niin, elän vain kerran. Kiitos siitä. Elämä on ainutkertainen. Jokaiselle omanlaisensa. Verrata ei voi.
Yolo 1 vuotta❣️
Kirjoitan paremmalla ajalla enemmän mutta tämä yksivuotis päivä piti päästä jakamaan teidän kanssa edes näin pikaisesti.
Olette tärkeitä
Ihan ensimmäiseksi,
Onnea vuoden raittiudesta.
???.
Vieläkö käytät Antabusta?
Putkis
Kiitoksia Putkis 
Antabus on edelleen käytössä ja tulee olemaan vielä pitkään. Minun mieli on riippuvainen siitä. En luota itseeni riittävästi jotta uskaltaisin jättää sen pois. Muutamana aamuna se on jäänyt ottamatta ja kun sen muistan niin melkein paniikki iskee. Tarkoittanee sitä, että vielä on paljon työstettävää
Vuosi on nyt tosiaan mennyt ja onhan siihen monen moista mahtunut. Aikamoista tunteiden vuoristorataa on menty. Vuoden alku meni täysin uuden elämän suorittamiseen ja oman pään selvittämiseen. Siitä sitten pikkuhiljaa alkoivat elämän eri värit heijastelemaan sävyjään. Toukokuussa tein ison muutoksen työelämässäni. Työskentelen nykyään päihderiippuvaisten nuorten parissa. Työn kautta ajaudun usein käsittelemään omaa mennyttä elämääni ja nykyistäkin… ajoittain pelottaa mutta suurimman osan ajasta olen luottavaisella mielellä.
Tervetuloa vuosi no 2! Minä olen valmiina 
Sain muutama viikko sitten idean jättää Antabuksen pois. Ajattelin, että otan sen tarvittaessa. Ajattelin, että reilu vuosi raittiina on takuuvarma todiste siitä, että viinapiru ei saavuta.
MUTTA… sieltä se heti lähestyi. Ovelasti nurkkien takaa ja lopulta suoraan edestä. Huomasin miettiväni kuohuvaa pitkin päivää. Mietin mitä oireita mahtaa tulla, kun kuitenkin olen antabusta syönyt kuukausia. Laskin, että viimeisestä tabletista 11 vuorokautta. Ymmärsin myös, että nyt se antabus pitäisi ottaa! Niinhän suunnittelin, että tarvittaessa otan sen. Kamalaa taistelua itseni kanssa. Otanko ja mitä otan? Otanko kuoharia vai otanko antabuksen?!?
Korkkasin kuoharin, join lasillisen. Ajattelin, että ihan sama. Tämän yhden illan otan. Menin suihkuun ja muistelin menneitä aikoja, kun tuli laitettua itseään juhlakuosiin kuoharia nautiskellen. Otin toisen lasillisen ja menin ehostamaan itseäni. Katsoin peilissä näkyviä kasvoja pitkään. Mitä helvettiä olet tekemässä!? Siinä vaiheessa piti vielä yksi suullinen ottaa. Ihan vain uhmatakseni itseäni. Kaadoin loput pois. Peruin menoni. Odotin reilu neljä tuntia. Otin antabuksen ja huokasin syvään…
Hei,
Ja hui!??.
Kauhea tilanne. Onneksi olit järkevä ja suljit korkin.
Muista NYT, olet murtanut suojamuurin. Toivon että ymmärrät mitä tarkoitan. Kun kerran lipsahtaa pitää olla todella tarkkana ettei uutta lipsahdusta tule. Jos mahdollista niin käytä Antabusta vielä vuosi. Älä keskeytä.
Ehkä ymmärrät nyt minun tieni Antabuksen kanssa. Tuhat päivää alkoi tuntumaan jopa aivan naurettavalta kuurilta. Useat ihmiset kehoittivat lopettamaan Antabuksen koska “et sinä sitä enää tarvitse”.
Olin kuitenkin kuurini alussa päättänyt jatkaa 1000 päivää, ei selityksiä, eikä poikkeuksia.
Mutta onnittelen kuitenkin Sinua ryhdikkäästä toimesta.
Jatka selvänä, älä juo.
Ps.
Tämä sai taas itkun aikaan.
“Ajattelin, että ihan sama. Tämän yhden illan otan.”
Niin minäkin tein kerran, meni kuusi vuotta.
Putkis, sattui taas.
Huomenta. Tähän ketjuun voin kirjoittaa erään kokemukseni, joka nyt jäytää mieltä, jotenkin ahdistaa ja saa mielen sekaisin.
Tutustuin ihmiseen, kerroin alkoholismistani, ja hänpä sanoikin että mistäs sinä tiedät että joisit alkoholistisesti jos ottaisit yhden lasillisen viiniä muiden seurassa, voihan se olla ettet joisikaan enää itseäs sammuksiin…
No, minä pidin varttitunnin saarnan siitä mitä alkoholismi on. En uskalla enää kovin paljoa olla hänen seurassaan. Viinapiruko lie mielessä usuttaa minua, että ethän sinä voi hylätä ihmisiä sen takia etteivät he ymmärrä miten vaarallista on houkutella alkoholistia juomaan ja mitä siitä seuraa. Ja kaiken lisäksi mielessä on pyörinyt hänen sanat että jos hän onkin oikeass? Jossain takaraivossa se on, epäilys.
En ole tätä kenellekään sanonut, nyt tänne kirjoitan, kun se mieleen tuli lukiessani.
Olen ollut pitkään yhdessä toisen raittiin ihmisen kanssa, nyt kun ero tuli, olen ollut hieman kuin tuuliajolla.
Myönnän että olen läheisriippuvainen. Olen altis ja heikko. Seura tekee kaltaisekseen. tms. Nyt myönnän että pelko on hiipinyt mieleen. Olin niin itsevarma ja suojassa kun sain elää toisen raittiin ihmisen kanssa, yhdessä olin jotenkin turvassa.
Nyt on opeteltava olemaan turvassa ja suojassa yksin? Myönnettävä että tunnen turvattomuutta, yksinäisyyttä, orpoutta.
Ei pitkäkään raittius suojaa ihmistä elämässa tapahtuvilta kolauksilta, asioilta joille en mahda mitään.
Helpottaa kun kirjoitin tuon.
Mitä pidempään on raittiina, sitä vahvempia houkutuksia tulee tiettyjen kavereiden taholta, etenkin pikkujoulukautena. Tällaisten houkutusten kohdalla joutuu kyllä olemaan itselleen rehellinen ja tekemään valinnan, lähteekö kokeilemaan vai pitäytyykö omassa päätöksessään. Toistaiseksi täällä on pitäydytty ja raittiina yli 2,5 kuukautta menty. Toisinaan päätöstä kyseenalaistaa. Se ilmeisesti kuuluu asiaan. Lähinnä päätöksen kyseenalaistaminen liittyy esim. kaverin houkutteluun ja jos myönnytyksiä tekee, niin se perustuu ongelman kieltämiseen ainakin minulla. Rehellisyys itselle on tärkeämpää kuin muiden miellyttäminen juoma-asiassa.
Näin siinä juurikin kävi. Kaverit järjestivät juhlat ja viestittelivät pitkin päivää. ”kyllähän sitä nyt kuoharin tai parikin voi ottaa” ”Jos ei muuta niin sen kunniaksi, kun olet vuoden ollut juomatta” jne… Olin heikko ja halusin ”miellyttää” muita. Voimaton on ehkä oikea sana. Ja tyhmänä olin jättänyt suurimman suojani (antabuksen) kaappiin.
Luojalle kiitos tuli kuitenkin se hetki, että päätin olla rehellinen itselleni välittämättä siitä mitä muut ajattelevat?
Ja Putkis… Päätin, että vielä vuosi ?
Ei selityksiä, eikä poikkeuksia!
Voimia teille kaikille tähän hyvinkin tunteikkaaseen kauhujunaan
Elät vain kerran.
Aikamoinen lause. Kun miettii sitä tarkemmin.
En sitten hylännytkään ihmistä joka yritti kääntää minun ajatusmaailmaa kokeilemaan ottaa yhtä. Kirjoitin tänne, puhuin AA-ystäville ja kerroin kait Jumalallekin siinä samalla että varjele nyt pientä ihmislasta houkutuksiin sortumasta.
Niinhän tuo varjeli ja täältä myös sain vertaistukea, kiitos siitä.
Ei tosiaan tarvi lähteä sille tielle että karsii ihmissuhteet ympäriltä, voima on löydettävä itsestä, sisältä.
Enhän minä raittiuden alussakaan pelännyt vielä juovia ihmisiä, mutta ne pahimmat juopottelijat kyllä jäi pois ystäväpiiristä, he eivät enää viihtyneet minun kanssa. Mutta ns. normaalikäyttäjät olivatkin sitten ne houkuttelevammat. Mutta onneksi olin tiiviisti ryhmässä ja sain tukea etten sortunut ottamaan muka sitä yhtä. Eikä sitten ajan kans minulle enää tarjottukaan missään juhlissa tai illanistujaisissa muuta kuin alkoholitonta. Eikä ympärillä olevat ihmiset juoneet humalahakuisesti. Minua, alkoholistia, aina ihmetytti, miksi edes ottaa se yksi lasillinen? Kun kalja tai viina minun mielestä oli kaikenlisäksi pahan makuista? Jos ei voi ottaa kunnon humalaa että pää tyhjenee kaikesta ja estot häviää… No, enhän minä tarkoittanut sitä että estot liikaa häviää, mutta niin siinä aina kävi.
Nyt on rauhallinen mieli kun sain puhuttua tuon asian ulos itsestäni. En salaa miettinyt sitä.
Nyt on löydettävä uutta turvaa ja suojaa, itsestä sisältä, siltä Korkeimmalta Voimalta mikä minulla oli jo alussakin, olin sen vain unohtanut kun oli toinen raitis ihminen vierellä. Tsemppiä kaikille.
Hei vaan Hei kaikille!
Pitkästä aikaa tuli tarve ilmoitella itsestäni tähän ryhmään. Tämä kevään alku tuntuu olevan minulle, edelleenkin, hankalaa aikaa. Taitaa olla loppuelämän savotta 
Raittiina olen pysynyt 18kk ja risat. Vaikeita hetkiä on ajoittain ollut mutta koko ajan vähemmän ja vähemmän. Nyt kun aurinko alkaa lämmittämään niin huomaan, että enemmän ja enemmän. On se perhana kumma juttu, että kun on kerran syöksynyt turmion tielle niin kaidalla polulla pysyminen on loppuelämän projekti.
Onneksi on antabus. En pääse siitä ikinä eroon 
Toisaalta olen kiitollinen, että se on elämässäni ja kiitollinen myös putkikselle joka esimerkillään rohkaisi sen hankkimaan. Näin pitkälle en olisi ikinä päässyt ilman sitä.
Muutoin elämässä kaikki hyvin Kunto on kasvanut kohisten ja pieni sixpäkin poikanenkin erottuu vatsan alueelta. Ympärillä olevat ihmiset eivät enään kysele drinkille. Raittiuuteni on jo uusi normaali.
Olen taustalla käynyt lukemassa teidän muiden tarinoita ja taisteluita. En voi muuta sanoa, kuin että tsemppiä ja voimia jokaiselle! Olette tärkeitä jokainen ja jokaiselle löytyy paikka maailmasta vaikka alkoholia ei käytäkkään. Sen paikan hakeminen vie aikansa mutta kyllä sen joskus on löydyttävä.
Pysytään linjoilla!
Hyvää kesää sinulle Yolo2021.
Putkis, purkki muistona.
Kiitoksia ja sitä samaa 
28.4 tulee ensimmäinen vuosipäivä purkin kanssa ??
Yolo2021!
Antabus matkassasi.
Yksi vuosi, yksi kierros auringon ympäri.
?
Putkis