Olen tässä raittiuden aikana myös tehnyt muutakin konkreettista:
-Kahvin juontia olen vähentänyt radikaalisti. Enää yksi kuppi päivässä. Tuntuu, että tärinä, vapina ja ahdistus on vähentynyt oleellisesti.
-Keep it simple. Siivoan päivittäin turhat paskat pois nurkista ja rikkinäiset ja liian paskaiset vaatteet lentävät polttoroskaan. Kirjoitan paperille tekemättömät työt tärkeysjärjestyksessä. Letti leikattuna, parta ajettuna ja kengät plankattuna. Armeijasta jotain hyötyä.
-Pidän kirjaa menoista. Tuloja ei vielä ole niin paljon että pitäisi niistä kirjaa pitää :mrgreen: Mutta joku päivä tytöt ja pojat, joku päivä
-Koitan pitää unirytmin ja ruokailuajat tasaisina.
Mikä tärkeintä, olen oppinut vihdoin sanomaan EI kaiken maailman kissanristiäisille joihin opiskelijapiireissä liittyy aina alkoholi. Kaksi kertaa olen käynyt ja lähtenyt ennen puolta yötä kotiin. Voin sanoa jo nähneeni aivan tarpeeksi sumuisia porttikongeja, taksin valoja, paskaisia kuitteja jne. MINUN EI TARVITSE ENÄÄ!
Kyllähän se viinapiru aika-ajoin irvistää minulle. Irvistän takaisin. Kirjaimellisesti olen tehnyt tämän kaupassa Jotenkin on niin paljon helpottuneempi olo.
En osaa sanoa, yllänkö itse aivan noin kurinalaiseen toimintaan, mutta suuntaus on saman sorttinen ja tunnen sen pikemmin vapauttavaksi kuin kahlitsevaksi. Erityisen tarkkana olen sen suhteen, että syön ja nukun riittävästi, ulkoilua olen alkanut suorastaan tarvita. Tänään on ollut 09-suunnalla niin hirveä ilma, etten ole tuonne viitsinyt lähteä ja heti huomaan olossani, että meinaa vähän painaa. Kyllä tämän nyt sietää, mutta fiilis vain vahvistaa sitä käsitystäni, että minä todella olen riippuvainen raittiista ilmasta
Ihan huomaamatta on 5 viikkoa raittiutta takana. Pisin jakso vuosikausiin
Olen jo pari kertaa nähnyt unta, että retkahdan juomaan. Koskaan ennen ei tätä ole ollut. Viime yönä näin unta että sukelsin vedestä jotain. Laiturilla se paljastui sixpäckiksi lonkeroa. Muistan sen kirkuvan vaalean etiketkinkin. Outoa…
Kuulehan, juomisunet kuuluvat varmasti monen kohdalla asiaan niin kuin sinun ja minunkin! Itselleni ne tulevat kausittaisina ja ovat tyypillisiä ensimmäisten kuukausien aikana. Herään niistä ensin ahdistuneena, mutta kun tajuan sen olleen unta, minut valtaa suuri huojennus
Voit ehkä suhtautua uniisi merkkinä siitä, että alitajuntasikin tekee töitä elämänmuutoksessasi. Se on hyvä merkki!
Tuo onkin hyvä, että olet keksinyt erilaisia tapoja työstää asiaa. Minä pyrin siihen myös ja oikeastaan yksi aika tärkeä ajatus minulle tuntuu olevan se, että samalla suljen ajatuksistani ja huomioni piiristä ikään kuin ylimääräiset, kuormittavat jutut pois.
Kännäämiseen löytyy kyllä aina uusia tekosyitä, ja jano voi tulla takaisin milloin tahansa, vaikka olisi tehnyt kaikki maailman hirveimmät asiat aiemmin, ja ollut 15 vuotta juomatta. Usko pois.
En toki kiistä sitä, että tietyt tekijät ajavat pullon pariin aivan erityisesti kuten hirveä stressi, jos sattuu olemaan etenkin sellainen suorittajatyyppi - se on selvä.
Oman raittiuteni kantava ajatus on ollut se, ettei omaa juomattomuutta ja päätöstä lopettaa juominen ei kuitenkaan tarvitse (eikä pidä) perustella eikä selitellä mitenkään. Asiaa koskeviin kysymyksiin ei tarvitse vastata mitenkään. Sellaisten seurassa en ole, joita juomattomuuteni häiritsee tai joiden on puhuttava juomisesta koko ajan. Tämän asennoitumisen voi rinnastaa siihen, ettei minun myöskään tarvitse selitellä, miksi olen laittanut suhteen poikki jonkun kusipäisen muijan kanssa 15 vuotta sitten tai saati miksi minun pitäisi kuunnella edelleen samasta ihmisestä jotain juttua ikään kuin asia koskettaisi itseäni. Hiukan voi olla pieniä sydänsuruja, mutta aika parantaa haavat.
Jos näin on, niin sitten saat pitää itseäsi erittäin onnekkaana! Oma juopotteluni vaikutti opiskeluuni pelkästään negatiivisesti. Ei ollut kyse vain aikatauluista vaan myös motivaatiosta ja jaksamisesta.
Mitä sä niillä tarkoitat? Vaivaavatko sekoilut itseäsi vai muistuttavatko muut sinua niistä? Voit olla minusta ihan huoleti ja muistaa, ettei aikaa ole sittenkään kulunut vielä kovinkaan paljoa. Olet yhä aivan alussa, joskin hyvässä alussa
Ei muut minua niistä muistuttele. Mahtavatko enää edes muistaa. Siis joskus kesken hyvän päivän mieleeni pulpahtaa ajatus, että “voi perkele kun olin sillon kännissä ja hävisi ne avaimet. Piti hommata uudet ja selittää vuokranantajalle jne…nyt olisi paljon enemmän rahaa jos en olisi ryypännyt”.
Koe lähestyy. Ja se rupesi stressaamaan. Kaupassa äsken sitten mieleeni tuli kuin kirkkaalta taivaalta, että pari kaljaa vois helpottaa. Ohitin kaljahyllyt reippain askelin ja pääsin kaupasta ulos ilman alkoholia. Huh. Ensimmäinen kerta kun tämän yli 5vkon aikana on tullut tuommoinen tilanne
Okei! Mutta ajattelepa sillä viisiin, että nyt tuli ekan kerran toi salama kirkkaalta taivaalta - ja aina, kun se tulee, se tuntuu tuolta ja aina voit toimia samalla tavalla kuin tänäänkin. Siinä vain pitää ottaa jokin survival-vaihde päälle, jättää se tunne omaan arvoonsa, pitää pää kylmänä ja toimia täysin mekaanisesti, ohittaa koko tilanne. Sitten se tunne menee kohta ohi niin kuin nytkin.
Minulla juominen on ollut aika impulsiivista juuri niin, että olen mennyt sen tunteen mukana kovin helposti. En ole ollut mikään juomiseni suunnittelijatyyppi, joskus aikoinaan olin sellainen rutiinijuoppo. Jotenkin noiden tunteiden kanssa täytyy vain opetella toimimaan ja mietittävä sitä, että minkä mahdin niille antaa ja esim. juomishimojen kohdalla, että miksi lopulta “valitsee” sille tietylle tunteelleen - oli se mikä tahansa juomishimoa herättävä - sen juomisen himon nimen. Kun nytkin se oli sinulla ehkä tuo stressi tjms. Minulla se tunne on ollut yleensä jokin tosi positiivinen, vähän jalat irti maasta. Niitä tunteita tulee ja menee varmasti hamaan hautaan asti ja nyt on sitten opeteltava elämään niiden kanssa uudella tavalla. Jos tulee tunne, että PITÄÄ juoda, niin ei se kuitenkaan pakota juomaan: se reaktio, toiminta on ihan eri asia kuin se tunne.
Sullakin on, Mestari, vielä ihan alku menossa ja nuo vanhat asiat voivat kummitella mielessä. Anna kummitella. Tottahan ne voivat harmittaa, mutta toisaalta: sun elämä on ollut silloin sellaista, sun on pitänyt tarpoa tuommosta tietä. Ei se nyt aivan uutta auringon alla ole. Tolla tavalla meistä aika monet joutuu etsimään itseään. Mutta sen voi kääntää voimavaraksi: kun tunnet oman helvettisi, niin miksi helvetissä eläisit siellä enää noin niin kuin tieten tahtoen. Sen saa jättää pikku hiljaa taakse ja katsoa aamulla ensimmäisenä nuorta miestä, joka hoitaa NYT omat hommansa aika kirkkaasti Mitä vielä tuleekaan siitä kaverista!
Tervehdys “Satamamestari” ja vähän myöhäiset “tervetuloa mukaan-toivotukset” minunkin puolestani.
Voit kokea itsesi onnelliseksi jos sinua ei ole joukko “lytistäjiä” koko ajan muistuttamassa vanhoista mokistasi. Yritä pistää vanhat asiat kattilaan ja kansi kiinni. Niitä ei voi muuttaa- niistä voi ainoastaan oppia. Itseäni on helpottanut se,että ymmärrän tehneeni mokia (todella raskaita) aktiivisena alkoholistikautenani jolloin elämäni oli totaalisesti “kuningas A:n” vallassa. Ennenkaikkea myös,että hyväksyin alkoholismin sairautena.
Minulta meni tämän tajuamiseen melkein yhtä kauan juomisvuosia kuin sinulla on ikää! :mrgreen: Enkä ehkä vieläkään olisi tajunnut koko ongelman yhtälöä,ellen olisi tajunnut hakea ulkopuolista ammattiapua.
Stressi on juomislaukaisijana huipputärkeä asia, mutta en syvenny siihen enempää tällä kertaa. Itselleni on apua siitä,että yritän tehdä mahdolliseni selättääkseni jonkin tärkeän tulevan tilanteen. Kun tuntuu siltä,että olen kaikkeni yrittänyt (opiskeluaikana kokeisiin valmistautumalla) niin pistän homman syrjään. Liika valmistautuminen voi olla pahaksikin. Rupeat näkemään peikkoja siellä missä niitä ei olekaan!Tee kaikkesi ja katso mitä tapahtuu. Parempi mennä levänneena koetilaisuuten kuin ylilukeneena ja rättiväsyneenä.
PS. Jos lohduttaa, niin mokalistasi kuulostaa omaani verrattuna pyhäkoulun synttäriohjelmalta! En ole näitten “kuka on suurin töppääjä”- listausten ystävä ja omat “vanhat” on kattilassa. Ehkä kuitenkin pikku vilautus tohon lentokoneesta myöhästymiseen viitaten. Eihän “Paroni Andante” suinkaan myöhästy koneista. Ehei- hän pitää huolen siitä,että täysi matkustajakone odottaa hänen armonsa saapumista lähtökuopissa olevaan koneeseen. Todella tapahtunut menneisyydessä Espanjassa. Tuolloin oli pommiuhkan aika ja kentillä tiukka syyni. Eli: matkalaukku oli koneen ruumaan menossa,mutta siihen kuuluva henkilö (eli minä) notkui vielä kentän baaritiskillä. Jossain vaiheessa sadannen kuulutuksen jälkeen kuitenkin havahduin. Onnekseni kone ei vielä ollut lähtenyt, siirtobussi kylläkin. Hyvin sekin loppui. Yksityiskuljetus koneelle ja portaitten alapäässä kapteeni miehistöineen toivottamassa tervetulleeksi! Ja aplodit koko koneelta. Paitsi (entiseltä) ystävättäreltäni joka oli muuttunut näkymättömäksi. Vitsit pois! Ei suositeltavaa tällaiset.
Kiitos kaikille arvokkaista kommenteista! On todella mukava lukea kokeneempien viestejä.
Mennyttä ei voi muuttaa. Niinkuin antilooppi sanoi, ehkä tuo juopotteluni oli yksi polku joka minun piti kulkea loppuun. Olen myös koittanut katsoa asiaa positiivisemmasta näkökulmasta. Kukaan ei ole loukkaantunut, ketään en ole loukannut, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Rahaa on menny useita tuhansia euroja. Mutta sen asian saan korjattua. Eli jos nuo juoppovuodet saivat minut nyt huomaamaan että minun on pakko laittaa korkki kiinni, niin olkoon niin! Mutta jotenkin syyllisyys menneistä mokista kalvaa. Vaikka mitään pahaa en olekkaan tehnyt
Nykyiselle tyttöystävälle en ole tehnyt alkoholista mitään numeroa. Ei hän ole sen koommin kysellyt miksi en halua juoda koska ei itsekkään juo alkoholia kuin kerran kuussa. Tarviiko minun sitten ruveta selittämään juurta jaksain miksi en juo? Alkoholi ei vaan sovi minulle, ihan niin kuin vilja ei sovi keliaakikoille. Minun on paljon parempi olla kokonaan ilman kuin koittaa kohtuukäyttöä.
Syyllisyyttä voi kantaa aikansa, mutta muutoksessa siihen ei pidä jäädä. Olet katumuksen ja parannuksenteon, mielenmuutoksen kohdalla: olet murtamassa tietäsi ulos vanhasta vankilasta uuteen vapauteen. Ilman muuta jotkut asiat voivat harmittaa, mutta tee silti määrätietoisesti asioita tulevaisuuttasi varten. Niitä voit tehdä ilolla! Edessä on paljon parempaa ja lopulta vapaudut paitsi alkoholista myös tuosta syyllisyydestä.
Tulin nyt miettineeksi, että kun puhut tuosta stressistä ja syyllisyydestä, niin miten vaativa mahdat olla itseäsi kohtaan? Oletko ehkä vähänkin turhankin tiukka itsellesi? Elämäähän tämä vain on - eikä tätä pidä ottaa niin, että kädet irti ratista eikä millään mitään väliä - mutta olisiko vaativuudessa itseäsi kohtaan vähän samanlaista kohtuuttomuutta kuin juomisessasikin oli? Mieti näitä. Ja anna joka tapauksessa itsellesi vähän armoa ja anteeksi. Kuten sanoit, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut, olet viisas kun noin aikaisessa vaiheessa ymmärrät ottaa paremman suunnan elämässäsi.
Miksi et “tee numeroa alkoholista” tyttöystävällesi? Häpeätkö ongelmaasi? Mä uskon, ettei tyttösi ottaisi sitä haloona tai järkyttyisi, jos kertoisit siitä, mitä vaikeuksia alkoholin kanssa on ollut. Kaikkein todennäköisintä on, että hän suhtautuisi siihen rakastavasti, haluaisikin tietää siitä, mikä sinulle on ollut elämässä vaikeaa. Ei se tyttö sun kanssa sen takia ole, että olisit kaikessa niin ylivertaisen vahva ja pätevä. Se tykkää SUSTA eikä sun ansioistasi Älä ainakaan ala väkisin kätkeä tuommoisia asioita.
Se tapahtui jälleen kerran. Olin unessa hirveässä kännissä ja pulloja joka puolella. Muistan kuinka unessakin ajattelin että “EIIIIIIII…olen juonut”. Noh heräsin ja koko mieleni valtasi aivan huikea helpotus. Olin selvinpäin, hienon raittiin päivän jälkeisillä yöunilla tyttöystävän vieressä ja katsoin taivaan tähtiä.
Juomiseni on kohtuutonta. Niinkuin monessa muussakin asiassa. Jos juon kahvia, juon sitä helposti liikaa. Jos menen lenkille, voin juosta veren maku suussa. Jos täytyy palauttaa joku tärkeä työ, viilaan sitä viimeiseen asti enkä osaa sanoa, että nyt riittää. Tämän takia esitelmät ovat todella työläitä, koska haluan niiden olevan täydellisiä, mitä ne eivät tietenkään ole. Jo ekan minuutin aikana on tullut sanottua jotain typerää :mrgreen:
Ajattelen melkeinpä joka asiasta, että en ole tehnyt tarpeeksi. Jos joku läheinen (esim. tyttöystävä) loukkaantuu, ajattelen heti että “voi paska mitä minä tein”. Jälkeenpäin kyllä ymmärrän ettei se ollut minun vikani. Tämä raittius alkaa toden teolla avaamaan aivan uusia ovia ajatteluuni
Mä olen aivan samanlainen perfektionisti, ihan oikeasti olen. Mutta siltä osin itseään voi kyllä kehittää ja opetella tietynlaista armeliaisuutta ja kohtuullisuutta. Alkoholiriippuvuus on eri asia, siinä ei kohtuutta ole kohdallani enää koskaan - onhan täysraittiuskin aivan ehdoton ratkaisu, yhtä ehdotonta kuin juoda kerrallaan niin kauan kuin pystyy - mutta kun elämä alkaa ajallaan asettua ja oma minä selvitä, niin sitten sitä voi aivan oikeasti opetella hellittämään itsensä kanssa. Selvällä mielellä nuo asiat voi ottaa käsittelyyn ja niille voi myös tehdä jotain. Raittiin ihmisen henkinen kapasiteetti kun on pikkuisen toista luokkaa kuin juovan. Mutta voihan sitä jo nytkin kysellä itseltään, että mitäs kicksejä niistä täydellisistä suorituksista tulee hakeneeksi? Mitä epävarmuutta yrittää ehkä paeta täydellisiin suorituksiin? Pelottaako, että putoaa jotenkin kelkasta, jos ei joka kurssista napsahdakaan kiitettävää? Mistä se niin mahdoton vaatimustaso oikein tulee? Jne.
Kanna mukanasi sitä heräämisesi jälkeistä helpotusta ja elä siitä! Hyvin rullaa!
Ihan hyvin menee. En kyllä ymmärrä miten tässä olisi edes aikaa ryypätä. Kokeet, kesätyöpaikan etsintä, harrastukset…
Ajatus raitistumisesta tuli minulle kreivin aikaan. Horisontissa oli musta taivas ja hirmumyrsky. Tämä paatti on nyt muuttanut kurssia. Merenkäynti on kyllä välillä kovaa, mutta pinnalla ollaan
Raittius on pitänyt, joka itsessään on aivan mahtavaa. Semmoinen unohtui mainita, että kännissä poltan myös tupakkaa missä vain sitä saa polttaa. Nyt ei ole kahteen kuukauteen tullut tehtyä sitäkään!
En ajattele juomista/juomattomuutta sen kauheemmin. Päivät kuluvat enkä ole ajatellut koko asiaa. Tietysti viikonlopun lähestyessä kun kaverit alkavat suunnitella juomista niin asia pulpahtaa minullakin pintaan. Ja minullakin tulee mieleen että jos nyt yhden…
Sitten vien koko ajatusketjun loppuun asti nousuhumalasta aamuyön tunneille jolloin hoipun kuset housuissa jossain helvetin perseessä tili nollilla Ja kuinka mieleni tekisi sanoa tämä kaikki ääneen kun kysellään miksi en lähde mukaan juomaan. Sen sijaan sanon että “en jaksa juoda nyt viinaa”. Totta tuokin
Mutta kuten sanoin niin suurin osa ajasta menee miettimättä koko asiaa. Tässä on kyse isommasta asiasta kuin pelkästä juomattomuudesta. Olen juonut stressiin. Nyt olen huomannut olleeni monesti aivan liian ankara itseäni kohtaan. Nyt on hakusessa syy tähän…
Kuule, Mestari, sun jutuista kyllä näkee sokea otsallaankin, että olet aika perfektionisluonteinen kaveri - jos sallit tällaisen suorapuheisen, mutta lämpimän huomion Uskon, että olet ankara ja vaativa itsellesi. Sille voi löytyä syitä ja selityksiä aina vain uusia ja uusia, mutta ne ovat aika tyypillisiä myös erityisen lahjakkaille kavereille. Olen itsekin sellainen, vaikka itse sanonkin: ei siinä ole mitään peiteltävää. Siksi tiedän, että näihin sinänsä arvokkaisiin mahdollisuuksiin voi usein liittyä sekin, että itsensä kanssa relaaminen on vaikeaa: sitä pitää ihan erikseen opetella ja suorastaan niin, että asia kerrallaan.
Mieti niitä asioita ja tilanteita, joissa olet ankara ja liian vaativa itsellesi. Miten voisit vaatia itseltäsi vähemmän? Viinaahan tällaiset kaikki-tai-ei-mitään-tyypit alkavat juoda ihan saman vaativuustason mukaan. Niiltä osin ei kannata typeriä kompromisseja ryhtyä tekemään, koska se on selvästi ollut ongelma: mutta jäljelle jää tämä muu elämä ja sitä saapi ihan rauhassa alkaa rakentaa sellaiseksi, että se olisi kaikilta osiltaan mahdollisimman antavaa ja tyydyttävää.
Hieno homma, jos tuo tupakkakin jää vähän kuin kylkiäisenä pois kuviosta.
Jotenkin on niin paljon helpottuneempi olo.
