Elämä alkoholistin kanssa

Tuli tunne, että johonkin pitää päästä purkamaan asioita.

Olemme mieheni kanssa olleet 13 vuotta yhdessä. Tavattiin nuorena ja muutettiin heti yhteen asumaan. Meillä on kaksi lasta 9 ja 6 vuotiaat. Heidät hankittu enemmän miehen toiveesta. Hänellä ollut aina tarkka suunnitelma millaista haluaa elämän olevan ja minä olen siihen mukautunut. Rakastan kuitenkin lapsiani enemmäin kuin mitään.

En oikein osaa sanoa milloin miehen juominen alkoi olla ongelma. Juhlimme nuoren paljon yhdessä, mutta minä tietenkin lopetin kun ensimmäinen lapsi syntyi. Mies jatkoi lähes jokaviikonloppuista juomista. Vedin kuitenkin rajan siihen, että meille kotiin ei mitään känni porukkaa tule. Mies toki itse usein kotiutui humalassa aamuyöllä. Hoidin lapsen käytännössä yksin, koska mies on yrittäjä ja viikot teki pitkiä päiviä ja viikonloput juhli.

Kun odotin toista lasta niin muistan ajatelleeni, että en enää jaksa. En kuitenkaan uskaltanut lähteä koska olin viimeiselläni raskaana. Joten jäin ja toisenkin lapsen sain hoitaa yksin. Molempien lapsien jälkeen palasin töihin heti heidän ollessa 1 vuotias koska mies ei halunnut elättää meitä yksin.

Jatkan tarinaa kun kerkeän…

Jatkoa…

Jossain vaiheessa miehen juominen muuttui. Juhliminen jäi vähemmälle, mutta sen tilalle tuli yksin autotallissa juominen. Hän alkoi olla masentuneen oloinen ja valitteli miten elämä on raskasta. Uhkaili myös erolla jos minä en alkaisi muuttua. Hänen mielestä keskityin liikaa lapsiin enkä yhtään häneen. Tuntui, että kaikki minussa oli väärää. En laittautunut tarpeeksi. Seksiä ei ollut tarpeeksi. Ja jos sitä oli se oli vääränlaista. Yritin muuttua mutta ei siitä mitään tullut. Hänen käytökseensä ei saanut puuttua vaan häntä piti ymmärtää ja tukea. Hän ei voinut ymmärtää miksi en voinut muuttua vaikka hän teki omasta mielestään kaiken perheen eteen. Yhä kuitenkin minä hoidin kaikki lasten asiat. Kaikki nukutukset, yöheräämiset, hoitoon kuskaukset yms. Mies ei esim koskaa kun lapset olivat pieniä ole vaihtanut yhtäkään kummankaan lapsen vaippaa. Mies on tienannut enemmän ja on kyllä maksanut hieman enemmän kuluja ja olenkin hänelle usein sanonut että tiedän eläväni leveämmin kuin mihin yksin pystyisin.

Sitten muutama vuosi sitten taloomme tuli iso vesivahinko jonka vuoksi jouduimme tekemään ison remontin. Tuolloin mies tuntui romahtavan täysin. Hän alkoi juoda viikollakin. Sai raivokohtauksia minulle ja lapsille. Uhkaili yhä jatkuvasti erolla. Tuolloin halusinkin erota, mutta en voinut jättää häntä yksin tuon remontin keskelle. Joten jatkoimme yhdessä. Tuon miehen romahduksen jälkeen hän ei kuitenkaan ole palautunut ennalleen vaikka remontista on vuosia. Hän jatkuvasti valittaa miten elämä on kamalaa, kaikki mitä hän yrittää epäonnistuu. Kukaan ei ymmärrä, eikä kenelläkään mene niin huonosti kuin hänellä.

Jossain vaiheessa minä uuvuin. Tein vuorotyötä, hoidin kodin ja lapset sekä miehen yrityksen asoita, koska miehellä ei ole aikaa hoitaa niitä kaikkia. Koitin lisäksi olla mieliksi miehelle. Irtisanoin itseni ja jäin työttömäksi. Käytin säästöjäni maksaakseni yhä elämisestämme oman osamme. Mies alkoi alistaa minua. Minun piti totella häntä, koska en käynyt töissä. Hän ei kuitenkaan halunnut että menen töihin. Ainakun meinasin hakea jotain paikkaa niin perusteli että miksi se ei kannata.

Miehen juominen pahentui. Hän joi lähinnä kaljaa. Sitä kului useana päivänä viikossa. Korkeintaan kaksi päivää peräkkäin hän pystyi olemaan juomatta. Sitten oli pakko ottaa. Välillä alkoi juoda myös viinaa. Alkoi myös juoda töissä. Hänellä siis oma yritys joten kukaan ei puuttunut siihen. Ajoi usein humalassa töistä kotiin. Aloin uhkailla että soitan poliisit jos näen hänen ajavan. Sitten hän sai yrityksensä kautta töitä toiselta paikkakunnalta ja alkoi olla siellä viikot. Kotona perjantai illasta sunnuntai iltapäivään. Ja tuolloin tajusin miten paljon nautin siitä, että hän on poissa. En tiedä joiko hän tuolla toisella paikkakunnalla, mutta sillä ei ollut väliä. Nautin siitä, että viikot sain olla rauhassa eikä minun ja lasten tarvinnut nähdä häntä humalassa paitsi viikonloppuisin. Mutta tuo työ loppui ja hän palasi kotiin.

Viime keväänä aloin tajuta että hän on alkoholisti. Aloin etsiä tietoa asiata. Yritin laittaa rajoja. Kerroin ettö muutan lasten kanssa pois jos mikään ei muutu. Aloin myös muutenkin laittaa rajoja siihen miten hän kohtelee minua. Kerroin, että en pysty muuttumaan sellaiseksi kuin hän haluaa, jos en kelpaa tälläisena niin on parempi erota. Mies lupasi rajoittaa juomistaan. Ei vain heti, mutta kunhan stressi helpottaa. Ensin se oli juhannukseen mennessä. Sitten heinäkuun loppuun mennessä. Sitten elokuun loppuu mennessä. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Mutta vieläkään en lähtenyt. Odotin vain että tulisi joku “syy” erota. Syksyllä mies sitten jäi kiinni törkeästä rattijuopomuksesta. Tuolloin päätin ettö nyt saa riittää. Mutta mies päättikin, ettö lopettaa juomisen. Ja taas minä jäin. Mies oli kuukauden juomatta. Hän alkoi viettää lasten kanssa aikaa, mitä ei ole koskaan tehnyt. Alkoi myös kuntoilla, syödä terveellisesti. Mutta sitten piti juhlistaa sitä, että oli kuukauden juomatta. Ja sen kunniaksi päätti juoda. Siitä se taas lähti. Ja nyt tällä hetkellä ollaan taas siinä tilanteessa että juo useana päivänä viikossa. On selvästi masentunut ja on kotona lähinnä omissa oloissaa. Jälleen kerran puhuu siitä miten kaikki muuttuu kesään mennessä.

Itse hain hänen kanssaan keskustelematta töitä ja sain niitä tammikuussa. Päätin että otan omasta elämästäni taas otteen. Mutta silti en saa aikaiseksi muuttaa pois. Miksi?

Sekava tarina ja varmasti paljon jäi pois. Enkä edes tiedä mitä tällä kirjoituksella haen. Oli vain pakko purkaa johonkin.

Hei,

Tilanteesi kuulostaa todella rankalta ja on jatkunut pitkään. Olet mielestäni kuitenkin edennyt paljon hakemalla työpaikkaa ja vaatinut muutosta sekä tiedostamalla omia tunteitasi.
Miehen alkoholismi taitaa olla sen verran pitkällä, että ilman ulkopuolista apua hän tuskin kykenee lopettamaan. Sinun tehtäväsi ei myöskään ole häntä raitistaa. Eikä sinun ole pakko päättää nyt heti, lähdetkö vai jäätkö. Onko sinulla ketään läheistä kelle voit puhua?
Miehesi todennäköisesti tiedostaa, että ongelma on olemassa, mutta haluaa uskoa pystyvänsä olemaan tilanteen herra. Voisit kysyä häneltä mitä mieltä hän on itse juomisestaan ja mitä hänen mielestään asialle voisi tehdä. Vastauksista saat varmaan jonkinlaista osviittaa siitä, mitä miehen päässä liikkuu. Ehkä se auttaa sinuakin eteenpäin jollain tavalla.

Toivottavasti jatkat kirjoittamista, tämä on hyvä tapa purkaa pahaa oloa ja täällä on ihmisiä jotka painii samojen ongelmien kanssa.

Kiitos vastauksestasi Kaakattaja.

Minulla on pari ihmistä joille olen jonkin verran avannut tilannetta. Jostain syystä kuitenkin inhoan ajatusta siitä, että olisin uhri. Sen vuoksi varmaankin suurimmaksi osaksi jätän asioista puhumatta.

Muutenkaan en koe olevani normaali läheisriippuvainen. Koska itselläni on enemmänkin aina ollut tarve pärjätä yksin. Olen yh vanhemman kasvattama. Ja vanhemmallani oli paljon mielenterveysongelmia ja elämänhallinta ongelmia. Siksi kasvoin selviämään enkä halunnut rasittaa koskaan vanhempaani. Vielä aikuisenakin koen, että häntä on suojeltava. Soittelemme monta kertaa viikossa ja hän saa purkaa asioitaan minulle.

Kun tapasin mieheni hän oli elämässä hyvin pärjäävä ja kaikki hallinnassa pitävä henkilö. Koin siitä ehkä jonkinlaista turvaa. Heittäydyin ehkä liikaakin hänen hallittavakseen. Nyt taas koen että hän antaa oman elämänsä luisua otteestaan. Ei pärjää ilman, että hänen tunteitaan suojellaan ja asioita tehdään hänen puolestaan. En koe häneen enää romanttista rakkautta. Mutta rakastan kyllä enkä haluaisi satuttaa.

Jokin päivä pitäisi keskustella mieheni kanssa. Jotenkin en vain osaa ja uskalla. Ja toisaalta pelkään myös sitä, mitä tapahtuisi jos hän oikeasti päättäisikin raitistua.

Läheisriippuvuus on terminä jotenkin hankala. Kai sen yksi puoli on sekin, että elää muiden kautta ja kokee olevansa pakotettukin auttamaan, kun ei osaa niitä rajoja vetää. Usein sen huomaa siitäkin, jos kuulumisia kysyttäessä alkaa selittää kaikkien läheisten asiota, mutta ei osaa olenkaan kertoa mitä itseasiassa minulle itselleni kuuluu…
Mulla on ihan sama; kannattelin jo ala-asteikäisenä mielenterveysongelmaista isääni. Olin hänen uskottunsa ja tisin pikku terapeutti. Olosuhteet muovasivta minuakin niin, että koen yksin pärjäämisen pakkoa, vaikka toisaalta olen auttanut kiikaakin muita ja suorastaan haalinut pelastettavia leikkien jeesusta.
Ehkä sinä näit miehesi vahvana ja toivoit hänestä tukipilaria, mutta vahvuus oli kuori ja kannatkin häntä nyt reppuselässäsi.

Omalla kohdallani olen miettinyt paljonkin sitä, miksi en oikein pysty antautumaan autettavaksi. Paitsi “rahasta”, siis ammattiapua ongelmiini olen hakenut, mutta ihmissuhteissa se on vaikeaa ja en haluaisi jäädä kiitollisuudenvelkaan. Hankalista taustoista tuleville tasaveroiset ja vastavuoroiset ihmissuhhteet tuntu vat yleisemminkin olevan varsin vaikeita. On helpompi asettua toista ylemmäs pelastamaan tai päsmäröimään tai alemmas; alistua toisen ihmisen elämän sivuhenkilöksi. Tai mahdollisesti oudolla tavalla tehdä näitä yhtä aikaa.

Minusta kuulostaa, että olet kokenut henkistä väkivaltaa ja joutunut aika koville muutenkin. Mies on syylistäyt sinua juomisestaan ja vaatinut muuttumaan,käyttäytynt itse mielivaltaisesti ja miten huvittaa, pyrkinyt estämään töissäkäymisen, halunnut lapsia ja jättänyt heidät sinun hoidettavaksesi jne. Tuollainen ei ole oikein, eikä reilua.
Hienoa, että hait työpaikkaa ja olet alkanut miettiä asioita muutenkin. Se on jo hyvä alku. Sinunkin elämälläsi ja onnellisuudella on väliä. Pienin askelin pääset vähitellen eteenpäin.
Mukavaa tiistaita!

Juttele ihmeessä asiasta toisten kanssa, mutta valitse kenen kanssa. Jos keskustelukumppanilla ei ole käsitystä riippuvuusongelmista, on keskustelu luultavasti melko yksipuolista, ja ehkä juuri toisen osalta säälivää. Jos sinulla ei ole omassa piirissäsi asiaa tuntevia, ole yhteydessä ammattiapuun. Mutta missään nimessä sinun ei tarvitse olla uhri, etkä olekaan. Ainoa asia, mitä et tietoisesti ole valinnut on alkoholistipuoliso. Kaikki sen jälkeen on ollut omassa kädessäsi. Valinnat on vaan tosi vaikeita. Mistä tietää mikä on normaalia :confused: Mutta nyt olet sen tajunnut, ja myös jatkosta päätät itse. Elämänne ei tuosta paremmaksi muutu jos asialle ei alkoholisti itse mitään tee. Sinä et voi vaikuttaa. Ei kiukkusi, ei surusi, ei rakkautesi, ei nalkutuksesi, ei mökötyksesi, ei kannustuksesi. Ei mikään. Se auttaa, että et puutu asiaan millään tavalla, vaan annat puolison ottaa vastuun. Meillä tämä on esim ratkaistu (25 vuoden avioliiton ja vuosien raskaan säätämisen jälkeen) niin, että puoliso asuu yksin. Ottaa paremmin vastuuta asioista kuin koskaan. Koska on pakko. On hoidossa, ja jos raitistuu, niin voidaan muuttaa takaisin yhteen, jos ei raitistu niin ei muuteta. Mutta en minä kanna kaunaa, vaikka ei raitistuisi, mutta yhdessä ei asuta, eikä enää tarvitse naimisissakaan olla. Läheinen ystävyys voi jäädä. Jos puoliso siihen pystyy.
Ei kannata kuitenkaan syyllistää puolisoa siitä, mikä tilanne on teidän perheessänne nyt tai tulevaisuudessa. Alkoholismi on sairaus, eikä puolisosi pahuuttaan tai omasta halustaan ole alkoholisti. Se on sairaus, joka ei parane raitistumalla. Raittiilla alkoholistillakin on alkoholiongelma, kuvia humalia ym. Monet elävät raittiinakin ns päivä kerrallaan kymmeniä vuosia.
Sinä äkkiseltään kuulostat siltä, että pystyt myös järkevästi ja itsenäisesti asioita ajattelemaan. Nyt vain vaaditaan se vaikea asia, eli sen hyväksyminen, ettei tilanne tule muuttumaan jos alkoholisti ei mene tiiviiseen ammattihoitoon. Koko ajattelumaailman pitää muuttua. Alkoholismi pitää myöntää, siitä pitää voida jutella ilman pelkoa. Siitä pitää voida jutella sinun puoleltasi syyllistämättä ja puolison puolelta myöntämällä että käyttäytyy paskamaisesti ja että sinulla on kaikki syy vaikka ottaa ero. Jos hän ei sitä hyväksy, niin ei hän tilannetta ymmärrä.

Vielä jatkan, että sinulla on täydet perusteet vaatia, että puoliso soittaa ammattiapuun huomenna heti aamulla. Ja selvittää samantien mihin soittaa. Hän tulee sanomaan, että pitää miettiä. Tämä ei oikeasti pidä paikkaansa. Ammattiapu on sitä varten että se auttaa miettimään. Jos tämä ei sovi, voit hyvin vaatia että hän muuttaa omilleen. Jos tämäkään ei käy, hae eroa. Ei tule olemaan helppoa, älä sitä odota :frowning: Mutta ohita oma mukavuusalueesi, koska kärsit joka tapauksessa.
Muista myös lastensuojelu. Ja jos tilanne kärjistyy ja haet eroa, muista siihen vaatimus yhteiselämän lopettamisesta. Nää on rankkoja juttuja jo, joten toivotaan että selviätte vähemmällä! Mutta sen ensijärkytyksen jälkeen nämä alkoholistit useimmiten muuttuvat jossain määrin yhteistyöhaluisiksi kun oikeasti laittaa kovan kovaa vastaan.

Viestissäsi oli paljon ajattelemisen aihetta. Ja huomaankin, että tavallaan olen liukunut jotenkin mieheni elämän sivuhenkilöksi. Aina on ollut hänen tavoitteensa mitä kohti yhdessä pyritään. Ja nyt on hänen paha olonsa mitä yhdessä pitää hoitaa. Toisaalta taas kun hän juo saan tilaisuuden nousta hänen yläpuolelleen ja “rangaista” häntä juomisesta.

Tässä on joku outo näytelmä jota yhdessä toteutamme viikosta toiseen. Nytkin viime perjantain ja launtain hän jöi. Kostoksi tästä kohtelin häntä kuin ilmaa sunnuntain. Maanantaina minua alkoi kaduttaa, kuinka kohtelin häntä niin kylmästi. Ja sitten hyvittelin olin kiltti ja halailtiin sohvalla. Kuvittelin, että ehkä hän jaksaisi olla viikon juomatta kun olisin oikein ihana. Tänään kun tulin töistä oli hän jo kännissä kotona. Ja huomenna minä taas vihoittelen. Ja tätä samaa kaavaa elämä jatkuu ja jatkuu.

Epäterveissä suhteissa on monenlaista valtapeliä ja usein koko perhe voi huonosti. Toimimattomat ihmissuhdemallit periytyvät helposti sukupolvelta toiselle ja kierteen katkaiseminenkin voi olla yksi hyvä motivaatiotekijä alkaa korjata asioita… etteivät omat lapset opi samoja toimimattomia ja vahingollisia tapoja tai parisuhdemalleja.
Minäkin olen tajunnut vasta aika myöhään, ettei terveessä ihmissuhteessa tuomita, rankaista huutamalla tai mykkäkoululla ja pyritä kouluttamaan toista muillakaan tavoin, vaan olaan samalla puolella, samassa joukkuessa. Lapsuudenperheessäi ja omassakin parisuhteessani oli ihan liikaa kaikkea hankalaaa.

Alkoholiongelma ei asioita helpota. Sitä saattaa pitkäänkin kuvitella, että oisi joku keino vaikuttaa toisen juomiseen. Tosiasiassa sinunkin miehesi juo, koska on sairastunut alkoholiriippuvuuteen. Vaikka olisit kuinka mielinkielin, vaikka passaisit miestä, vaikka hön saisi seksiä 5 kertaa päivässä, sillä ei ole vaikutusta siihen juoko hän vai ei. Toki juoppo mieluusti keksii syitä, jotta ei tarvitse kantaa vastuuta, kohdata tosiasioita ja mennä hoitoon. Puoliso syyllistyy ja luulee, että asia on hänen käsissään. Se ei ole.

Teilläkin taitaa syyllistämistä ja syyllisyyden kokemista olla kummallakin vuorotellen. Ja niin se näytelmä toistuu ja ikiliikkuja pyörii. Mutta jos jompikumpi toimii tosiin, kuvio hajoaa. En tiedä, miten helppoa tai vaikeaa sinun oliis tehdä jotain uudella tavalla? Ehkä voisit yrittää saada siitä ajatuksesta kiinni, ettet voi vaikutttaa juoko miehesi vai ei. Lakata yrittämästä tehdä asialle mitään. Kun et suostu otamaan juomisesta vastuuta syyttelystä huolimatta, etkä yritä estää häntä juomasta, mies joutuu ottamaan sen vastuun itse. Hänellehän se kuuluu.

Läheisriippuvuus on hankala termi, mutta kokipa siitä kärsivänsä tai ei täällä kotikanavlla tuossa ylempänä olevia juttuja ja tehtäviä kannattaa lukea. Ne auttavat hahmotamaan omaa tilannetta ja toimintatapoja. Oli oma lähtötilanne mikä hyvänsä, riippuvuussairaan lähellä eläessä omakin käytös muuttuu ja elämä alkaa pyöriä toisen juomisen ympärillä. Se on kuin säätila, jota tarkkaillaan ja joka määrittää tekemiset ja mielialan.

On hyvä, että olet lähtenyt miettimään tilannettasi. Elämäänsä ja itseään saa pienin askelin muutettua. Voimavaransa on viisaampaa käyttää siihen kuin toivottomiin yrityksiin muuttaa sitä puolisoaan.
Juovalla taas on mahdollisuus raitistua, jos hänelle tulee oma vahva halu siihen. Jos meidän puolisoiden epätoivoiset toimet (nalkuttaminen, huutaminen, seksillä kiristäminen ja palkitseminen, erolla uhkailu jne jne) auttaisivat, yksikään juoppo ei enää joisi. :smiley: Meiläkin käytiin kehityskeskusteluja toisuvasti ja “yritettiin vähentää”, mikä oli ex-mieheltäni lähinnä lisäajan ostamista vailla vakavia aikeita tehdä ongelmalleen mitään.

Voimia tähän päivään!

Täältä on “helppo” huudella, kun on tuosta alkuvaiheesta ikäänkuin päässyt yli. On helppo sanoa, että tee sitä, tee tätä, ajattele niin ja näin. Pitää itsekin muistaa miten sitä kerta kaikkiaan ei näe. Ei voi nähdä, kun omat epäilykset on niin pitkään kutistettu rusinaksi ja tungettu jonnekin maakuoppaan. Siksi, kuten vieras sanoi, pienin askelin.
Jokainen kysymys sinulta, PylleroPallero, jokainen tilanteen kyseenalaistaminen on askel eteenpäin.
Kaikki ajatukset mitä olet kirjoittanut aikaisemmin ovat järkeviä. Sinun on löydyttävä rohkeus ja keinot toimia niiden mukaan. Aina, kun tuntuu vähänkin epäilyttävältä toisen sanominen tai vaatimus, voit olla vastaamatta, miettiä ensin, kirjoittaa tänne ja kysyä mielipidettä. Nämä kuviot ovat niin järjettömän samoja, ja silti aina toistuvat.
Jos puolisoasi rakastat, niin kannattaa muistaa, että raittiina alkoholistina on mahdollista elää. Mutta siihen pääseminen vaatii töitä ja hirveästi jaksamista molemmilta puolisoilta. Ehkä hoitoaikana jotkut pystyvät asumaan yhdessä, en tiedä. Minä en pystyisi.
Joka tapauksessa puolison taakka on yhtä raskas kuin itse alkoholistin. Toisaalta ei voi tehdä mitään, ja toisaalta se tuki (joka on käytännössä sitä että pysyy lujana, mutta malttaa odottaa ja antaa aikaa), on toisille äärimmäisen tärkeää.

Jos miehesi ei itse ole vielä niin syvällä, että olisi todennut missään vaiheessa tarvitsevansa apua, käykää yhdessä päihdeklinikalla ja kysykää heiltä mielipide. Puolison tulisi käydä myös verikokeissa (molemmat lyhyen ja pitkän käytön kertovat arvot), mitkä antavat viitteitä siitä, miten paha tilanne on fyysisen terveyden kannalta. Tärkeää olisi että sinä olet mukana ensimmäisillä kerroilla, jos puoliso ei itse ole motivoitunut hoitoon, koska hän yksin tulisi vähättelemään käyttöään luonnollisesti ja hankkimaan puhtaat paperit. Sinä itse tiedät miten puolisoasi voit käsitellä. Hän on sairas, joten sinä voit tässä tilanteessa käyttää psykologista silmää ja, pahasti sanottuna, manipuloida hänet hoitoon. Jos se ei hyvällä onnistu, niin sitten voi miettiä eroasioita. Niinkuin täällä on todettu, jos kumpikaan ei liikahda, mikään ei muutu. Ja liikahduksen pitää olla raju. Ei mitään “ensi viikolla lopetan”.

Viisaita sanoja!
Jokainen on lopulta itse oman elämänsä paras asiantuntija. Toisten kokemuksista ja neuvoista voi ja kannattaa poimia itselle sopivat kohdat ja kypsytellä omat päätökset omaan tahtiin.

Helposti haluaisi jotenkin “hoputtaa”, kun on omalla polulla jo pidemmällä, ettei toisten tarvitsisi yhtä monta mutkaa tehdä ja suotta hakata päätään seinään, mutta se ei toimi. Itse roikuin vielä useamman vuoden jonkinlaisessa toivossa, että mies raitistuisi ja palasimme yhteen. Jäin napanuoran riekaleella häneen kiinni ja itseni irti kirjaaminen otti aikaa ja oli sekä raskasta, että vaikeaa.

Tärkeintä jokaisen prosessissa on lisääntyvä itsetuntemus ja itsetunto, joiden avulla osaa tehdä hyviä, omaan elämään sopivia valintoja ja päätöksiä.

… irti nirhaaminen. :smiley:

Miten voisin puhua aiheesta miehelle? Tuntuu, että molemmat välttelemme puhumista. Päätin tänään jo töissä, että tänään sanon miehelle että tähän pitää tulla muutos. Että en jaksa enää pelatä koululaisen puolesta, että joutuuko olemaan keskenään kännisen isän kanssa kotona kun minä olen töissä.En jaksa pelätä että ajaako taas kännissä ja millloin oikeasti käy huonosti. On jo pari kertaa ajanut ojaa mutta selvinnyt vähillä vammoilla. Tai milloin ajaa kännissä lapset kyydissä.

Mutta kun tuliin kotiin niin en jaksanutkaan. Helpompi olla hiljaa ja välttää riitä.

Tämä on juuri sitä miksi sinä et ole vain uhri. Omalla päätökselläsi välttää konfliktia pitkität tilannetta. Sinä olet tässä teistä se ainoa joka voi asialle tehdä jotain. Alkoholisti ei voi, se kuuluu sairauteen.
Melkeinpä sanoisin, ettei ole väliä milloin asian otat puheeksi. Luultavimmin aika on aina yhtä huono. Ei voi odottaa että puoliso olisi heti yhteistyöhaluinen. Jos on, niin on melkoinen ihme.
Tietysti voit miettiä sellaista hetkeä että voit vaikka lasten kanssa lähteä pois jos puoliso heittäytyy kovin riitaiseksi. Tai hetkeä kun lapset ei ole kotona. Tai jos olette rauhallisia luonteiltanne, niin ota puheeksi tänä iltana kun olette nukkumaan menossa. Silloin tilanne on rauhallinen. Taas, sinä tiedät miten aloittaa. Onko se halaus ja huolensa esittäminen vai jokin muu tapa.
Ja syyllistää ei kannata. Mutta huolensa kannattaa esittää kaikkien perheenjäsenten puolesta.

Olen kyllä alkanut ymmärtää että mahdollistan miehen juomisen. Vien kauppaan kun eihän sillä nyt ole sitä ajokorttia. Hoidan lapset ja harvoin edes valitan. Mutta jotenkin on todella pelottavaa muuttaa omaa käytöstään. Tämä kuvio on jo tuttu, mutta en osaa yhtään ennustaa että mitä tapahtuu jos alan oikeasti vaatia muutosta.

Jos tulisi ero niin eniten pelottaa se, että joutuisin antamaan lapset miehelle tapaamisiin. Meillä ei ole mitään lasu asiakkuutta joten tuskin tapaamisia saisin kiellettyä. Ja silloin en voisi vahtia juoko mies vai ei. Tai ajaako lapset kyydissä kännissä yms.

Ja myös pelottaa se, että millaiseksi elämä muuttuu jos mies päättäisikin yrittää raitistua. En tiedä milllainen hän olisi ja mitä tapahtuisi. Olisinko silloinkaan onnellinen hänen kanssaa. Masentuisiko hän entisestään ja olisiko elämä vain hänen tukemistaan.

Voit itse tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos mies on humalassa lasten seurassa tai heitä hakiessaan eron jälkeen. Kyllä siitä jotain seuraa esim että tapaamiset muuttuvta valvotuiksi.

Usein näissä tilanteissa eletään pitkään jonkinlaisessa harhassa. Toivotaan että mies rairistuu ja sitten he elävät onnelisina elämönsä loppuun saakka kuten saduissa. Asiahan ei todellakaan ole niin. Juomisen piikkiin on voitu kätevästi laittaa kaikki muutkin ongelmat; juovan, hänen puolisonsa, parisuhteen ja elämäntilanteen.
Jos ja kun juominen loppuu, nämä muut ongelmat paljastuvat ja niille on jotain tehtävissäkin. Tietty saattaa olla,että puolisovalinta on alunperinkin ollut väärä; ei vaan sovita yhteen. Kumpikin on voinut muuttua, eivätkä arvot tai toiveet tulevaisuuden suhteen enää kohtaa.

Ehkä olisi hyvä miettiä tärkeysjärjestystä. Olisin sinuna enemmän huolissani lapsista kuin miehestä. Mies on aikuinen ihminen, lapsilla ei ole sananvaltaa tai mahdollisuutta muuttaa elämäänsä. Alkoholistiperheissä valitettavan usein päähenkilö on juova (mies) ja kaikki pyörii häen hyvinvointinsa ympärillä, puolisokin on enemmän äiti hänelle kuin lapsilleen, jotka jäävät vähän oman onnensa nojaan vähintäänkin tunnetasolla. Heihin hyvän yhteyden luominen on ensiarvoisen tärkeää, että on luottamusta ja kiinnostusta. Lapsi voi sitten kertoa omista asioistaan ja huolistaan edes toiselle vanhemmalle.
Liian usein käy kuten sinulle ja minulle on käynyt, ettei lapsuudenperheessä ollut tilaa lapsen asioille ja huolille ja silloinhan niitä yrittää kantaa yksin ja piilotella, kun ei halua lisätä vanhemman taakkaa tai kokee ettei ole mitenkään tärkeä tai huomioonottamisen arvoinen.

Asiat kyllä alkavat pikkuhiljaa järjestyä. Voithan ottaa jo nyt yhteyttä lastensuojepuoleen, jos mies on kännissä lasetn seurassa kun olet töissä. Sieltä saat parhaassa tapauksessa apua ja tukea ja ammattilaisen näkemyksen, miten vaurioittavaa lasten kannlata tuo juominen jo nyt on.

Kiitos tästä viestistä. Se oli todella herättelevä. Tottakai koko ajan olen itselle vakuuttanut, että toimin lasten parhaaksi. Mutta tajusin että eihän se niin ole, kun lapset tässä joutuu kuitenkin elämään.

Tästä sain voimaa avata keskustelun miehen kanssa. En vielä tiedä onko sillä mitään vaikutusta. Saatiin kuitenkin hyvässä hengessä puhuttua ja ainakin hän vakuutti että on valmis hakemaan apua. Nyt minun pitää vain pysyä vahvana ja katsoa että näin myös tapahtuu.

Hienoa että puhuitte asiasta, se on iso askel eteenpäin! Kerrothan miten teillä etenee. Mitään syytä ei ole hoitoasioita hirveästi itsekseen miettiä ja valmistella, vaan soitto päihdepalveluun. Tiedätkö miten teidän kunnassanne se hoidetaan? Vaikka puolison onkin itse otettava vastuu hoidostaan, voit halutessasi tietysti olla apuna ja kirittämässä käytännön asioissa. Usein alkoholistilla on tosi iso kynnys hakeutua hoitoon, ja jo pelkkien yhteystietojen etsiminen voi tuntuta uskomattoman työläältä kun ei oikeasti ole kauheasti motivaatiota.
Lapsia ajatellessa itselleni valkeni vasta nyt jälkeenpäin se karsea tosiasia, että lapset kantaa tätä lapsuuttaan läpi koko elämänsä, eli tilanteen hyväksyminen liian kauan on ollut siinä mielessä todella itsekästä. Eihän tästä itsekään helppo ole irtautua, mutta periaatteessa on mahdollista vielä hankkia hyvä loppuelämä. Ex puolisosta on helpompi luopua kuin vanhemmasta. Ex-vanhempaa ei ole olemassakaan. Mutta jos ajoissa ottaa lasten kanssa etäisyyttä alkoholistivanhempaan, niin pahimmilta traumoilta ehkä voi välttyä.
Lastensuojelua kannattaa kyllä hyödyntää, jos jatkuu päihteiden käyttö lasten läsnäollessa.

Hienoa, että tartuit härkää sarvista ja sait miehen kanssa puhuttua edes jonkinverran! Hänen varmaan kannattaisi hakea päihdepalveluista apua; itsekseen raitistuminen on aika vaikeaa.

Lasten suhteen syyllisyydentunne voi toimia ponnistuslautana muutokseen, mutta itseään ei kannata liiaksi menneistä, sen aikaisella järjellä tehdyistä ratkaisuita suomia, vaan mennä eteenpäin ja paikata se, mikä on paikattavissa. Isompienkin kanssa voi keskustella lapsuudenkokemuksista, js heillä on siihen halua…

Oikeastaan on kummallinen myytti, että lapsi tarvitsisi “ehjän perheen” ja sen takia ei voisi erota. Toki se on ideaalitilanne, mutta perhe, jossa on päihdeongelmia tai mielenterveyspulmia ei ole ehjä vaikka siinä olisi kaksi vanhempaa. Jos itsellä on siinä jatkuvasti paha olo, miten ihmeessä lapset voisivat sen paremmin? Hehän ovat kehittymättömämpiä käsittelemään ja ymmärtämään asioita ja kovin helposti ottavat syyllisyyden taakkaa kannettavakseen.
Millaiset eväät ongelmien ratkaisuun ja tunteiden käsittelyyn he saavat? Varsinkin pojat voivat alitajuisestikin kopioida mallin, että joka vastoinkäymiseen ja v*tutukseen otetaan viinaa. Toki niin voi käydä tytöillekin.
Millainen itsetunto kehittyy… onko tärkeä vai viimeisenä huomioon oettava asia, jolle ei ole aikaa? Tämä taas altistaa huonoille puolisovalinnoille.
Ongelmaiset ja toimimimattomat perheet helposti ovat “tehtaita”, joissa valmistetaan uusia juoppoja ja juoppojen vaimoja, jos näin musta huumori sallitaan. Omassa suvussani, tai oikeastaan kummankin vanhempani suvuissa on on aika vahvasti toistuneet samat ongelmat sukupolvesta toiseen… jollain tavalla se kivireppu (jossa on sisältönä huono itsetunto, puutteelliset tunne- ja ihmissuhdetaidot ja muuta kuonaa) on annettu tai otettu kannettavaksi perintönä. Jokainen on tietysti yrittänyt parhaansa sillä ymmärryksellä mikä on ollut. Onneksi apua on ollut saatavilla jo joitakin vuosikymmeniä ja osa molemman puolen sukulaisistani on kyennyt häpeäntunteista ja muista esteistä huolimatta sitä hakemaan ja ottamaan vastaan ja näyttäisi vähän siltä, että siitä on hyötyä repun keventämisessä.

Lastensuojelupuolesta saattaa olla isokin apu vähän kunnasta riippuen. Sieltä voin saada parhaassa tapauksessa paljonkin tukea siihen, että tavalla tai toisella toteutuu se, ettei lasten seurassa olla päihtyneenä. Ehkä juova lähtee hoitoon ja raitistuu tai hän muuttaa omaan asuntoon. Sekin saattaa joskus saada ottamaan vastuuta yllättävän paljon ja osalla tapaamisetkin ovta sujuneet ihan mallikkaasti.

Mukavaa sunnuntaita!

Mies ei ole hakeutunut mihinkään hoitoon tai hakenut apua. Sunnuntain, maanantain ja tiistain hän oli oikein tekopirteä. Touhusi kotitöitä. Oli todella hyvällä tuulella. Kaikille erittäin mukava ja lastenkin kanssa touhusi. Tiesin heti, että se on esittämistä.

Eilen ei sitten ilmestynyt kotiin joten olen varma, että oli juomassa. Ja jotenkin tiesin jo töistä kotiin ajaessa, että niin käy. Koska ei mies ole vuosiin (kortin menetyksen jälkeistä kuukautta lukuunottamatta) pystynyt olemaan juomatta yli kolmea päivää.