Onkin jo vähän aikaa kun olen tänne omaan päiväkirjaketjuun mitään kirjoitellut…taidanpa muutaman sanan siis tallentaa tänne muistiin.
Jonkinlaisia uusia arkirutiineja on alkanut elämään muodostua…liikunta (pääasiassa painonnosto ja uinti) , jotka ainakin raittiuden alkuun oli enemmänkin pakonomaista korviketta viinanhimolle, on löytänyt ihan rutiininomaisen stressittömän paikkansa viikon kulussa…
kiireetön aamupala on muodostunut hyvin tärkeäksi osaksi päivää…muutenkin olen huomannut , että pahinta myrkkyä uudelle kehitykselle on pakonomaisuus ja kiireellisyys…ei sillä, pakollista kiirettä väistämättä päivittäin töidenkin puolesta tulee…mutta aivan välttämättömäksi olen huomannut ottaa kiireettömiä “tuumaustaukoja” väliin…muuten menee ajatukset ja pää aivan puuroksi…välillä puhallan täysin menon poikki ja jopa pysäytän auton tienvarteen, jotta pystyn hetkeksi tasaantumaan.
Viinanhimoja on ja välillä jopa koviakin…mutta edelleen mielessä on se tuskanen, pakonomanen, ahdistunut ja sulkeutunut olotila, joka mielen ja ruumiin valtasi aina promilletilojen laskeuduttua…tai se kun aamulla heräsi puolihumalassa, päänsärkyisenä tiedostaen, että jaahas on taas tämäkin päivä pilalla…korjaavaa pian naamaan ja sen jälkeen oksentamaan ennen ku alkaa taas pysyyn aineet sisällä…
Tänä aamuna heräsin loskailmaan, pää ja niskat hieman jumissa ja kipeänä mutta selvänä…ja erona entiseen…nyt pystyn hyppäämään auton rattiin ja lähden uimahallille availemaan kipeitä paikkoja…ja sen jälkeen meen kahville ja ruisleivälle…eli pieniä kivoja tapahtumia pitkin päivää…niitä odotan ja ne tekevät uudesta tavasta elää sen arvoista.
No morjes. Pohdinkin tällä viikolla, että mikäs mies tämä metsien mies on oikein miehiään.
Psykoanalyyttinen persoonanluotaus sana-assosiaatien terapeuttispuhdistavassa kentässä on vielä kesken.
Siinäs näet tänkin päivän ohjelmasta, että helpompaa on selvilpäin. Jatka vaan, sillä itse hyödyt tästä eniten.
Vuosien edetessä tuo tunnetila vain vahvistuu ja itselläni on vaikeuksia pysyä nahoissani ja pakahdun päivittäin.
Kiva kuulla metsien miehestäkin täällä oman ketjun “siimeksessä”.
Se on totta, että päivät saavat uutta merkitystä tietysti ajan kuluessa ja aiemmin pakkopullalta maistuneet suoritteet muuttuvat ihan nautinnollisiksi ja jopa sellaisiksi, että kiva mennä niihin.
Viime viikkoon mahtui monenmoista tunnemyrskyä. Reissua kotimaassa, hotelliyötä ja kesken bileiden nukkumaanlähtöä, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksanut enään vichyä kitata muiden bailatessa. Se onkin muuten vinhaa, että olo tuntui aamulla krapulaiselta, vaikkei alkoholia ollut nauttinut. Nimittäin unta ei saannut vieraassa miljöössä ja kaikki hienot illallissoossit kiersi vatsassa ja ne cola zerot ja vichyt jne…
En tiedä onko normaalia, mutta tietyssä väsymystilassa ikäänkuin sellainen sisäinen vapina vaivaisi ainakin aamuvarhaisella aamupalapöydässä. Kotiinpäästyä ja viikonlopun taittuessa kävivät mielessä taas ne ansaitut juomareservit. Nyt jos koskaan ne olisivat kuuluneet entisen kaavan mukaan asiaan täysin ansaitusti.
Harmaaltahan tuo olo hieman tuntuu, mutta tällaisessa kohtaa auttaa taas se ettei ajattele tätä hetkeä pidemmälle.
Hyvää sunnuntai päivän jatkoa sinnekin ja kaikille hyvää alkavaa viikkoakin. Lokakuu taittuu marraskuuksi!
Kirjoitan tähän ketjuun, kun en omaa avaustakaan viitsinyt tehdä.
Itse olen 60v. mies, viina eri muodoissaan on sotkenut koko elämäni. Parikymmentä vuotta sitten meni ammatti, uutta en jaksanut hankkia. Sen verran visersi päässä, että onnistuin pääsemään mt-syistä eläkkeelle.
10 vuotta sitten päättyi pitkä avioliitto, sen jälkeen vuoden ajan elin elämättä jäänyttä murrosikää naisen kanssa, jonka kohtasin ‘raittiusyhdistyksen’ palaverissa. Huonostihan se päättyi. Hoitelen naisen hautaa…
Puolitoista vuotta vietin suruaikaa ja ryyppäsin loppujakin rahojani.
Seitsemän vuotta sitten kohtasin unelmieni naisen, kunnollinen työssä käyvä. Varakaskin. Joka ihme kyllä ihastui minuun. Yhteen muutettiin. Hän myi osakkeensa, osti maalta omakotitalon ja kaikki oli kohtalaisen hyvin. Hän oli jo huomannut, että tykkään viinasta hieman liikaa. Yhdessä joimme, mutta minulla meni välillä överiksi, jolloin muutuin siaksi. Purin sisääni patoutuneita asioita kihlattuuni, sittemmin vaimooni. Vanha tapani jemmata pulloja oli kuvioissa, eikä nainen siitä pitänyt.
Pitkään sain paljon anteeksi.
Kahden ja puolenvuoden yhdessäolon jälkeen hän sai tarpeekseen ja käski minun hankkia oman asunnon. Ostinkin velkarahalla rivitalokaksion, jossa jatkoin harrastustani. En mitään sikakännejä, joka aamu olin ajokunnossa, mutta homma häiritsi minua.
Eroamme ei kestänyt kuin kolme kuukautta. Palasimme yhteen ja okt laitettiin myyntiin, muutimme takaisin lähemmäs juuriamme. Nyt sovittiin, että ei juoda salassa.
Kun juodaan kaikki on avointa. Olin onnellinen, luulin että osaan. Mutta pakonomainen tarve piilotella ainakin yksi viinipullo jonnekin, oli tallella.
Pärjäiltiin tehtiin lomamatkoja ja oli kohtalaisen kivaa.
Pari vuotta sitten vaimo, sai taas tarpeekseen ja laitettiin ero ykkönen postiin. Muutin itkemään maailman pahuutta kaksiooni. Meni puoli vuotta, virallinen erokin tuli voimaan. Kumpikin kokeili tahollaan uusia suhteita. Huonolla menestyksellä. Paljon olimme yhteyksissä fb:n ja tekstareiden välityksellä. Minä onnistuin näiltä laastarinaisilta salaamaan ongelmani.
Pari vuotta sitten kesällä suhde entiseen vaimoon alkoi lämmetä ja päätimme neuvotella. Palasimme yhteen, kunhan alkoholi ei ole enää kuvioissa, enkä polta. Lopetin tupakanpolton. Juomisenkin. Mutta avovaimo kävi välillä muutaman päivän reissuilla lapsillaan ja ystävättärillään. Silloin minä lipittelin viiniä. En jäänyt kiinni.
Huonosti voin suhteessamme kuitenkin. Olenkin ajatellut, enkö osaa asua kenenkään kanssa. Alitajuisesti aloin kaivaa omaa hautaani. Lenkkeilin, mutta silloin tällöin aloin kokeeksi ostaa pullon valkkaria. Sen saatoin heittää suihkussa lenkin jälkeen naamaan. Iso mies kun olen, eihän tuo juuri vaikuttanut. Eikä avokki huomannut, väitti.
Tapa paheni. Meillä oli tilaa, minulla oma työhuone, missä katselin keväällä lätkän pudotuspelejä. Eväänä usein pullo valkkaria. Verhon takana. Sitten niitä piti olla jo kaksi. Noina kahden pullon iltoina emäntä alkoi ihmetellä. Sanoi seuraavana päivänä: ”Kuinka sä olit niin outo, ihan kuin humalassa. Jos en tietäisi, että et juo sanoisin sun olleen kännissä”.
Minä valehtelin ottaneeni rauhoittavia liikaa. Meni läpi.
Niin, minähän syön myös bentsoja, joten jonkin sortin sekakäyttäjäkin olen ollut.
Toukokuussa oli paha riita, kun olin vahingossa kuullut vaimoni puhuvan minusta lapselleen. Asioita, jotka eivät minusta kuulu ulkopuoliselle. Yritin saada hänen erilaisilla harhautuksilla tunnustamaan, että on juorunnut parisuhteestamme. Kiisti
Tuo valehtelu riipi minua oikeastaan enemmän, kuin koko takana puhuminen.
Se paha riita tuli kun, varmaan taas valkkarissa, sanoin tietäväni tasan tarkkaan nuo keskustelut. Ja inhoavani valehtelemista. Avokki loukkaantui salakuuntelusta ja tietenkin siitä että oli jäänyt kiinni valehtelusta minulle kirkkailla silmillä.
Sovittiin vielä ja koetettiin yrittää.
Kunnes keskikesällä nainen kertoi, ettei rakasta enää minua tarpeeksi ja meidän tiemme eroavat lopullisesti.
Mieli myllersi. Kaikki kävi päässä, itsemurhasta tavalliseen murhaan, tuhopolttoja, joukkotuhoa. En nähnyt tulevaisuutta. Häpesin hirveästi, että taas epäonnistuimme.
Ja kun yhtenä syynä oli, että olemme liian erilaiset, persooniltamme ja arvomaailmoiltamme. Vieläkään hän ei maininnut alkoholia.
Loppukesä oli aika unohtumaton. Mieletön pahaolo, ja jatkoin tissutteluani.
Syyskuussa sitten hän sanoi suoraan, että elä viitsi juoda enempää. Oli vajaa kuukausi siihen, kun pääsisin muuttamaan omaan asuntooni. Join kuitenkin Yhden lahjabrandyn parilla huikalla.
En muista loppupäivästä mitään. Mutta olin kuulemma avautunut. Kertonut kahden vuoden ajalta kaikki salaa juomiseni, haukkunut vaimon, hänen lapsensa, tuttunsa. Toivonut kaikille pelkkää pahaa. Ollut henkisesti niin sika kuin olla voi.
Tuon illan seurauksena muutimme eri sänkyyn odottelemaan muuttopäivää. Nyt eromme yksi ja ainoa syy olikin vain ja ainoastaan juomiseni.
Ei ole oleellista, oliko exä huomannut asian, mutta ei jostain syystä asiaa suoraan sanonut vaan alkoi vääntää tuubaa erilaisista arvoista ja maailmankatsomuksesta. Moni on minulle jälkeenpäin sanonut, että pakko sen oli huomata. Haisee se valkoviinikin juomattoman nenään.
No, nyt olen aika tarkkaan kuukauden asunut yksinäni. Juonut ihan tarpeeksi. En saa enää mitään riemua asiasta. En kai oikeasti ole saanut aikoihin. Jotain pakoa kai se on ollut arjesta. Hetken lyhyt hyvä olo, jota sitäkään ei ole enää juuri tullut.
Lokakuun viimeinen päivä päätin, että nyt juon jääkaapista loput kaljat ja sitten loppui. Loppuihan se. Hain jo syyskuun alussa Antabusta, mutta en ole juuri syönyt.
Eilinen päivä meni kuntoillessa ja toipuessa. Tänään siivoilin. Eikö tuo perhanan addiktio kuiskinut korvaan, että saattaisithan sinä yhden viinipullon hakea, mutta vain yhden.
Melkein lähdin, mutta sitten nappasin yhden Antabuksen. Ei näköjään tule helvettiäkään omalla tahdolla. Ainakaan alkuun. Kovin heikolla jäällä kuljen, jos omaan tahtooni luotan.
Käyn yhdessä ryhmässä, missä vetäjänä x-alkoholisti. Mutta tuntuu, että en sieltäkään mitään vertaistukea löydä.
Joskus vuosia sitten olen pari kertaa käväissyt AA:ssa, mutta ei ole minulle.
Minulla on psykiatrian puolelle hoitosuhde, hullun paperit kun on. Ensi viikolla sinne menen.
Pahinta tässä on tämä ääretön yksinäisyys. Poika on katkaissut välit, velikin käytännössä. Sisko joskus soittelee. Tyttöön välit kunnossa, mutta häntäkään en viitsi kuormittaa jutuillani. Sillä on pienet lapset ja oma elämä pyöritettävänä.
Yhtäkään ystävää minulla ei ole. Se tässä on niin ahdistavaa, kun ei oikeasti ole ketään. Siksi kai se pullo on ollut niin helppo korkata. Nyt vain niin iso huoli terveydestä, että on lopetettava ja kohdattava oma kurjuus ja köyhyys ja yksinäisyys ilman päihteitä.
Rauhoittavissa lienee tarpeeksi päihdettä. Nekin voisi lopettaa, mutta ensin täysraittius. Muuten menee henki. Nimenomaan viinan takia.
Vuosia kestänyt bentsoilukaan ei ole ihan pala kakkua lopettaa.
Pitkään olin katkera exälle, hänen syy kun ei sairasta ymmärrä ja tue.
Mutta eri tämä ole kuin oma syy, jota ei ole kenenkään pakko katsella ja sietää omaa elämäänsä pilaten.
Tällainen, koko marraskuun raittiina ollut uusi lopettaja esittäytyi tänne.
Se onnistuu kunhan muistaa olla tänään ottamatta ekaa huikkaa. Yksinkertaista, eikö niin?
Kirjoittamastasi elämänkulustasi päättelen, että x-alkoholistien ryhmä ei sinulle sovi, kun et sellainen ole, vaan olet aktiivinen, juova alkoholisti. Useinkin alkoholistinen juominen johtaa ennenaikaiseen tuhoon.
AA on saattanut muuttua siitä, kun kävit pari kertaa. Voi olla myös, että sinun käsityksesi alkoholismista on muuttunut. Pääsyvaatimus ei ole muuttunut, se on ollut jo 80 vuotta halu lopettaa juominen
Hei Lopussa ja kiitos Tarinasi jakamisesta ja tervetuloa toki minunkin puolestani tänne!
Aikas raju sinun tarinasi ja alkoholistinen elämän kulkusi…
Tuon ahdistuksen ja epätoivon mikä mieltäsi kalvaa nyt, muistan itsekin niin selvästi ja elävänä…oli vaan yksinkertaisesti tullut niin fyysinen kuin henkinen mitta täyteen sitä touhua…se ei enään antanut mitään…vaan otti ja imi päivä päivältä enemmän ja enemmän voimavaroja…kunnes ei enään kertakaikkiaan jaksanut…enkä kyllä jaksaisi edelleenkään aloittaa tai jatkaa tuota touhua…
Motivaatio lopettamiseen…niin…aihe mihin ei oikeaa vastausta löydy…mielihalut toki välillä nuuskii korviin…mutta itseäni on auttanut kun olen sen tuskan palautellut tajuntaani mitä koin…ja pahimpina hetkinä tuo antabus on ollut korvaamaton tuki itselleni…niin ja metsä sekä liikunta…niin ja tietysti täältä saatu vertaistuki.
Melkoista tarpomistahan tää välillä on…etenkin ihan alku…mutta suosittelen ottamaan, kokeilemaan ja hakemaan kaiken mahdollisen avun mihin oma kantti riittää…etenkin jos et ole itseksesi viihtyvää ihmistyyppiä… muutenkin paljon tekemistä arkeen niin helpottaa…väylät ja polut kyllä levenevät helpommin kuljettaviksi kun aikaa kuluu…
Tai tällaisia on ainakin omat mietteet ja kokemukset tähän asti!
Moro. Kiitos vaan vastauksista.
Lohdutonhan tuo juttuni on, mutta nyt on toinen päivä illassa ja kun puolilta päivin ylpeyteni nieltyä ja sen Antabuksen otettua on muutama päivä parempaa edessä. Pitää muistaa ottaa jatkossakin.
Kirjoitin epätarkasti siitä ryhmästä, ihan alkoholiongelmaisten rinki se on. Vetäjänä vain toipunut alkoholisti.
Oli millainen kkerho tahansa, minä en niissä oikein viihdy. Tottunut selviämään itse ja olen aika epäsosiaalinen.
Selasin tuossa kalenteria. Kosteasta kesästä huomimatta, olen joka kuukausi juossut n. 200km!
Joskus taisin lähteä pienenssä sievässäkin tunnin lenkille. Toisella kertaa askelia siivitti kylmässä odottava palkintopullo…
Eli persoonani on addikti. Riippuvuuudesta toiseen. Tuo liikunta tietenkin terveellisempää, kun en nyt raitistumispuuskassani vedä sitä överiksi.
Äsken sotkin spinningiä yli kaksi tuntia / 50km.
Jokin persoonallisuushäiriö on, kun pitää kiusata itseäni tavalla tai toisella.
Tosin tuosta fyysisestä rasituksesta seuraa se, että aivot tuottaa endorfiiniä. Se ehkä siinä koukuttaa minua myös?
Lomapuisto: Tuo vähän särähti “…että x-alkoholistien ryhmä ei sinulle sovi, kun et sellainen ole, vaan olet aktiivinen, juova alkoholisti…”
Enhän ole. Lokakuun lopussa lopetin
Olen pahoillani harkitsemattomasta vikaan osuneesta tilannearviostani. Onnittelut, ihan oikeat, koska jonain päivänä se ensimmäinen raitis päivä on totta ja sulla se on nyt jo takanasi ja toinenkin hyvässä mallissa.
Kerhojahan maailmassa riittää, toinen toistaan viihteellisempiä.
Kerhoiksikin kutsutut erään yhden asian liikkeen vertaistukiryhmät taas ovat vakavalla asialla tukemassa alkoholistien raittiutta. Niistä on mahdollista saada hyvän elämän rakennuspuiksi sekä fyysisen että mielen raittius.
Ensimmäiset asiat ensiksi
7 kuukautta raittiutta ja 15 vuotta yhteistä avioelämää rakkaan vaimon kanssa takana…ja paljon hyvää yhteistä elämää edessä…nyt on syytä hymyyn…ehkä jopa iloon!
Kiitos metsänreunan miehelle! …ja erityisesti kiitos sinulle siitä kannustuksesta ja tuesta mitä annoit etenkin ihan raittiuden alkupäivinä…sillä oli suuri merkitys mun ajatusten jäsentelyyn ja itseni tsemppaamiseen!
Kiitos maaliskuulle, sarvikuomalle ja Vilmalle muistamisesta!
Vilmalle hääpäivä suunnitelmista; Tehdään keväällä varmaan reissu johkin (krakovaan)…korun ostin lahjaks ja parin viikon päästä mennään Tampereelle Ville Haapasalon uuteen ravintolaan syömään, hotelliin ja leffaan (tuntematon sotilas/mä päätin leffan )…eli aika tylsää /kotimaan matkailua mutta tähän kiireeseen nyt sopivaa…
Onnittelut 7 kk:n raittiudesta ja erityisesti tuosta hääpäivästä, 15 vuotta, se on jo pitkä aika. Raittiina kun pysyy, niin voipi tulla lopulta vaikka vuosikymmeniä yhteistä taivalta.
raittiina ollut uusi lopettaja esittäytyi tänne.
…ja erityisesti kiitos sinulle siitä kannustuksesta ja tuesta mitä annoit etenkin ihan raittiuden alkupäivinä…sillä oli suuri merkitys mun ajatusten jäsentelyyn ja itseni tsemppaamiseen!