Olen juonut aikalailla päivittäin ja paljon viimeisten vuosien ajan. Elimistö ei kestä enään. viimeisen kahden vuoden ajan olen yrittänyt ihan tosissaan lopettaa ja pisin jakso raittiina onkin ollut n.3 kk, ja täytyykin sanoa että tuo on ollut parasta aikaa elämässäni mitä viime vuosista muistan (tai tuon ajan ainakin muistan…)… Olen 35 vuotias mies, minulla on hyvä työ, vaimo, kiva koti yms kaikki mielestäni olisi reilassa jos vaan saisin tuon alkoholinkäytön kuriin. Viime aikoina on alkoholin käytön jälkeen kroppa alkanut reistaamaan ihan huolella, kuten myös pää… Täältä linkistä olen lukenut muitten keskusteluita ja niistä on aiemmilla raitistumisyrityskerroilla ollut paljon apua… Nyt ajattelin liittyä tänne itsekin jos saisin neuvoa…kun täällä tuntuu olevan ihan oikeastikin asiasta tietäviä ihmisiä…pelottaa alkava kesä, aurinko yms. Jotka aina on liittyneet vahvasti alkoholin käyttööni… Pelkään että ensi kesä on viimeisen jos en saa itseäni jotenkin kuriin…
Viimeisin n.3vkon raitistumisyrityskertani päättyi viikko sitten kun päätin pitää viikon (lomaa)…kyllä tää alkoholin käyttö on viimeiset vuodet ollut ihan kaikkea muuta kuin rentouttavaa… Ei nouse päähän, on vaan sellainen hönö sekainen olo, alkoa juon niin kauan ennenkuin sammuu, ja muutaman tunnin unen jälkeen on pakko saada yks tai kaks, ku eka olut ei pysy sisällä mutta toisella tai kolmannella saa oloa jotenkin rauhoittumaan. Nyt on jotenkin niin väsynyt olo tähän touhuun ja kun tällä kerralla on nyt siis vaan viikon raju putki että josko tän nyt sais jätettyä tähän kun vielä ehkä pystyisi jotain itse tekemään…Vai pystyykö?
s
Kiitos tosi viestistäsi! Jotenkin noihin ryhmiin meno tuntuu niiin liian vaikealta, jo ihan käytännönkin syistä… Elämäntapmme ns. Perheyrittäjinä on mahdollistanut paljon tätä elämäntyylin kun ei välttämättä aina tarvitse lähteä kotoa mihinkään.Lääkäriltä hain antabuksia mutta eihän nekään lopulta mitään ratkaise…
itselläni on urheilijataustaa ja Olen aina ollut tosi kova liikkumaan, ja mm. Juuri tuolla liikkumisesta olen jok kerta saanut itseni pidettyä kurissa.
parin viikon juomatta olon jälkeen on aina viinanhimo helpottunut…muttakun vaan tajuaisi olla palaamatta vanhaan toimintamalliin. Nykyään pelkään paljon jo sitäkin että onkohan tämä mun elämä malli alkanut jo vaikuttaa sisäelimiin yms…? Ja mitähän kaikkea olen elimistöstäni saanut hajalle? Onkohan kuitenkin mitään mahdollisuutta saada tää homma itsekseen hallintaan?
Kyllä alkoholismista itsekseenkin eroon pääsee. Ja joillekin, kuten minulle, se on jopa toimivin ja pysyvimmän ratkaisun tuova menettelytapa.
Mutta…
kovin monen kohdalla asia on sitten taas toisinpäin.
Kaivataan ammattitaitoista ja ymmärtävää tukea, joskus lääkitystäkin jos alkoholiongelman lisäksi onkin jotain muuta, enemmän lääketieteen alaan kuuluvaa.
Monelle on avuksi myös se, että etsiytyy ihan uusien harrastusten pariin, ja vaihtaa samalla hiukan kaveripiiriäkin, eli mieluummin meneekin sellaisiin harrastusporukoihin joilla on tapana olla yhteisissä touhuissaan selvin päin.
Kai kaikkea kannattaa kokeilla.
Ja se suurin kynnys on joskus juuri siinä että pystyy myös tunnustamaan että just tämä ongelmanpoistomalli ei just minun kohdallani tuonutkaan sen pysyvämpää lopputulosta vaan takaisin siitä ajauduttiin.
Silloin sitä kanttia tarvitaan. Ihmisen kun on niin vaikea myöntää erehtyneensä ja valinneensa “väärin”. Ja lähteä pois, kokeilemaan jotain ihan muuta.
Ehkä siinä tilanteessa auttaisi se, ettei ajattelisikaan vain lyhytaikaista helpotusta tuonutta ongelmanratkaisumallia niinkään virheenä, vaan yhtenä kokemuksena muiden joukossa, lisäämässä sitä omaa tietojen määrää, eli nytpä sitten tuonkin tiedän, ja se siitä.
Mahdollisuuksia on jokaisella, vaikkapa vuosikymmenien alkoholistisen juomisen jälkeen, kuten minullakin. Mutta, ne keinot ovat aika yksilöllisiä…ne löytyvät kun ajattelun tasolla suunta on selvä, päätöksenteko on joskus se hankalin asia. Takaportteja ja jossittelua, kiertoteitä tyyliin että “enhän minä itselleni mitään mahda…” jne.
Itsensä kanssa käytävät neuvottelut ovat joskus rankkoja, mutta ne on syytä käydä.
Ei muuta kuin usko itseesi ja kun teet päätökset, usko myös niihin. Ja jos joku keino ei toimi niin älä jää siihen roikkumaan. Vaihtoehtoja riittää ja jokaiselle löytyy toimiva kun etsii.
Hei metsän reunan mies! Olipa hienoa että sain juuri sinulta viestin…sinun viestejäsi olen lukenut paljon foorumilta ja niistä on aiemmilla yrityksillä i ollut paljon apua.
tuo itsekseen yrittäminen vielä jotenkin tuntuu itsestäni siltä eniten itselleni mahdolliselta… Olen aina nauttinut itsekseen olosta, koko elämäni itselläni on ollut oikeastaan vain yksi hyvä ystävä eli vaimoni ja viime aikoina koira. Toki niitä kaveritkin on, mutta enimmäkseen tosiaan viihdyn itsekseni tai valon kanssa metsässä, lenkillä, askareissa parissa ymss. En kertakaikkiaan ole koskaan viihtynyt ihmisten parissa, ja siksikin noihin ryhmiin meno tuntuu niin vaikealta…jo tähän päihdelinkkiin liittyminen oli minulle vaikeaa…tosi tuntuu kyllä ihmeen helpottavalta kertoa tänne ongelmasta
olisin todella kiitollinen jos kertoisit, viimeisistä ajoista kun joit, mikä sai sinut heräämään tilanteeseen, minkälaista oli raitistumisprosessisi, montako kertaa hakkasi päätäsi seinään ennenkuin onnistuit, minkälaisia oli viimeisten känniaikoijen fyysiset yms oireet ja ennenkaikkea millaista on ollut elämä raittiina? Paljon noita juttuja olen tipotellen sinunkin kirjoituksistasi lukenut mutta olisin kiitollinen jos jaksaisi vielä kerrata.
Kiitos sinullekin todella paljon jo etukäteen!
s
Hei ja kiitos viestistä! Jännä juttu miten tänne p.linkkiin kirjoittaminen helpottaa oloa… olette kyllä ihan oikeassa siinä,että jos vanhat konstit ei toimi on hyvä koittaa uusia keinoja.
Sen ainakin nyt päätin että kirjoittelen tänne jatkossakin, ikäänkuin päiväkirjatyyppisesti kun se näköjään helpottaa mieltä. Aiemmillakin kerroilla olen tehnyt itselle päiväkirjaa raitiskausilta,mutta on kiva kun saa neuvoja ja kokemuksia muilta kanssa ihmisiltä.
Olet todella oikeassa noiden lääkkeiden kanssa pelaamisesta,että varovainen saa olla. on itselläkin sen verran niistä kokemusta,että pahemmaksi meni meininki.
Se onni tilanteessanni mielestäni on,että olen päässyt maistamaan raitista elämää (vaikkakin lyhyissä jaksoissa) mutta kuitenkin tiedän sen tunteen kuinka kaikki tuntuu merkityksellisemmältä,paremmalta ja aidommalta ja siksi varmaan halu yrittää siihen taas… uskonkin että kohdallani vähentäminen ei ole oikea vaihtoehto kun se aina lipsuu siihen samaan ympärivuorokautiseen alkoholin ympärillä elämiseen…
No päivä kerrallaan taas,ja olen kiitollinen viesteistä ja tuesta mitä jaksatte antaa… tämä on mulle ihan uus tunne kun voi jakaa tilannetta vaikka vaan näinkin
Ihmiset ovat erilaisia, ja selviytymistapoja on monia.
Jos jokin ei toimi, niin monta muuta on jäljellä.
Usein käy niinkin että ihminen “ulkoistaa vastuun” omasta juomisen lopettamisestaan, odottaa että auttakaa nyt minua, kun kerran sitä varten olette. Ja kun sitten alkuinnostuksen jälkeen mieliteot kuitenkin nousevat, tilanne palautuu ennalleen, ryyppy maittaa , voikin todeta että näihän siinä kävi kun eivät osanneet/halunneet auttaa oikealla tavalla. Heidän vikansa, perkele.
Metsien mies kysyi miten minun kohdallani meni.
Niin, minähän join vuosikymmenet. Riippuvuus oli kova, vaikeaa oli olla edes päivää ilman. Ja ongelmallista oli sekin, että pidin sitä ihan luonnollisena elämäntapana, omalla kohdallani. Muistanpa semmoisenkin homman, tässä kevätaamua katsellessani, että kun jossain vaiheessa olin työssä tuossa vajaan kymmene kilometrin päässä, ja kuljin kesäaikaan polkupyörällä ne työmatkat. Se aamuinen työhönmeno tapahtui siten, että sillekin matkalle oli evääksi varattava joku kaljatölkki. Puolessavälissä pysähdyin, join oluen, ja taas jaksoin polkea eteenpäin. Sopivasti siinä sillankaiteeseen nojaillen aina aamua katselin, ja luontoa ihailin. Ja selekeä muistikuvani on siitäkin kun kovasti mietin että eipä tämä oikein tahdo riittää. Kyllä tämä matka vaatisi oikeastaan kaksi kaljanjuontipysähdystä…
Kun se kerran oli jotenkin luonnollista, mielestäni, se oma elämäni, en lopettamista ollut harkinnut -paitsi ne tuhat krapulakertaa, jolloin oli kaatunut kurkkuun niin paljon että edellisestä illasta ei muistanut mitään, päätä särki ja vatsa työnsi happojaan ylöspäin, elämänpelko ahdisti niin ettei ulos meinannut uskaltaa lähteä. Silloin tietysti hetkellisesti lupailin itselleni että ei enää ikinä…
Jonain päivänä se vain tuli mieleen, että antaas nyt olla, josko tämän päivän saisin oltua ilman. Ja sain. Seuraavana aamuna sitten olikin suunnitelmaa jo hiukan enemmän. Ja kun sain sinniteltyä, alkuvaiheessa tiesin muutaman viikon tunnin tarkkuudella kauanko viimeisestä ryypystä oli aikaa. Jokainen tunti oli uusi ennätys, ja oli siinä jonkinlainen kirjanpitokin asiasta.
Mutta, se oli niin henkilökohtainen asia, niin arka, että se ei missään nimessä olisi kestänyt pientäkään keskustelua asiasta tai kenenkään siihen puuttumista. Jos siitä olisin puhumaan alkanut, se olisikin noussut jo niin surreksi ja hallitsemattomattomaksi asiaksi että ihan varmasti taas olisi menty… Itseni kanssa siinä olin, ja minun onneni oli se, että esimerkiksi vaimoni, varmastikin asian huomanneena, ei ollut huomaavinaan eikä alkanut asiaa millään tavalla kommentoimaan. Juttelipa vaan mukavasti arkipäivän asioista, ja kai siinä jollain teoilla ja suhtautumisella oli juonessa mukana, ehkä vähän enemmän kuin yleensä oli innostamassa minua kaikenlaiseen muuhun tekemiseen…
Tiukkaa se alku oli. Ajatukset tahtoivat alkuun palailla siihen että olispa se vaikka kylmä olut nyt hyvänmakuinen.
Jonkinlaista itsesuggestiota ja oman ajattelun muuttamista se oli.
Toistin itselleni tuhat ja kaksituhatta ja laskemattoman määrän yhä uudestaan ajatusta että olen alkoholia käyttämätön ihminen, minun on hyvä olla selvänä, ja alkoholi on minulle täysin merkityksetön aine.
Ja vähitellen, tarpeeksi monen toistokerran jälkeen aivot tottuivat ajatukseen, se alkoi tuntumaan mahdolliselta, sitten totuudelta ja lopulta se oli minun ajatusmaailmassani itseäni koskeva totuus.
Ensimmäiset pari viikkoa, tosiaan, aihe oli niin arka ja henkilökohtainen ettei siitä olisi voinut ratkeamatta mitään puhua. Kemnellekään. Se oli minun asiani, minun vastuullani, pientäkään osaa siitä vastuusta en olisi voinut antaa pois lipsumatta.
Parin viikon selvänäolon jälkeen tulin tänne plinkkiin, ja aloin täällä jotain juttelemaan. Elävässä elämässä en oikein koskaan, en silloin enkä myöhemminkään, innostunut omista juomisistani ja juomatta olemisistani esitelmiä pitämään. Onhan se tiedossa, tieysti, mutta ei se miksikään numeroksi ole muodostunut minkään asian yhteydessä. Omapa on asiani.
Ne pienet onnistumisen kokemukset, siinä alkuvaiheessa, havainto siitä että sainpas taas tämänkin päivän oltua, ei ole krapulaa huomennakaan, se vahvisti vähitellen.
Ja sattui sellaisia. itselle vähän isommaltakin tuntuvia “onnistumisia”. Vajaan pari viikkoa olin ollut selvänä, kun tekemistä ja ajantäytettä kehitellessäni pakkasin rinkkani ja rensselini kuntoon, lähdin metsään. Retkeilyreitille, autiotuvalle jonka tiesin hyvin hiljainen olevan, saisin olla kaukana kaikesta tavallisesta päivärytmistä johon oli se ryyppääminenkin kuulunut.
Ja kun autiotuvalle pääsin, niin eikös siellä istuskelleut samanikäinen mies, nuotiota virittrelemässä. Hän oli tullut ihan päinvastaisin aikein. Rinkassa oli niin kaljaa kuin viinaakin, hän oli funtsinut että lähteepä kaikessa rauhassa järven rantaan yhdeksi illaksi ja yöksi juoipottelemaan, ei ole perhe natkuttamassa vieressä. Oikein mukava kaveri, ja olisi mielellään tarjonnut, kun siihen nyt oltiin molemmat yöksi jäämässä. Mutta… sanoin että olen just lopettelemassa ryyppäämistä kokonaan, ota sinä vaan. Ja siinä se kului ilta, hän otti ja istui toisella puolella nuotiota, minä keittelin kahvia ja join sitä, juteltiin pitkälti aamuyöhön.
Aamulla lähdin, kaverin vielä nukkuessa, jatkamaan matkaani. Ja silloin, just siinä ammulla reppua selkään sovitellesssa, minulla oli sellainen olo että nyt olen kyllä jossain onnistunut.
Siitä se hiljalleen lähti, en oikein osaa sanoa kauanko meni ennenkuin aivojen urautuneet oikopolut ja valtatiet olivat uuden kulkemisen ja polkemisen jälkeen muuttuneet selvän miehen poluiksi ja juoponpolut umpeen kasvaneet ja tasoittuneet… joka tapauksessa, jonain päivänä sen vaan huomasin ettänäin on käynyt.
Olen sitä verrannut siihen jonkun oivaltamaan vertaukseen poishäipyneen rakkauden havaitsemisesta kun se on jo hiipunut; ei tapahtunut mitään yhtäkkistä hiljenemistä, jonain aamuna sitä vaan huomaa että metsässä on hiljaista. Ja että hiljaista on ollut jo kauan.
Hei
minäkään en jaksaisi enään. Olin terapiassa ja kävin ryhmässä 2012 ja se oli todella hyväasia. Kynnys mennä oli korkea, mutta sen ylittäminen kannatti. Pysyin raittiina 3,5-4 vuotta. Sen jälkeen alkoi hidas ja salakavala luisuminen kohti juomista. Ja nyt olen taas lähtöruudussa, sillä erotuksella vaan, että tiedän periaatteessa pystyväni useamman vuoden raittiuteen, toisaalta tiedän että en tosiaankaan saisi vähätellä alkoholisin voimaa kokeilemalla, josko juuri minä olisin se alkoholisti joka pysyy juomaan kohtuudella.
Suosittelen lämpimästi avun hakemista. Saat raittiuden paremmin alkuun.Yksin, omin voimin se on kauhean vaikeaa. Oma virheeni oli, etten jatkanut ryhmässä käymistä. Juuri tuonne omaan ketjuuni kirjoitin, etten “ehdi” ryhmiin. Kun on työ ja perhe. Tajusin, miten typerältä se kuulostaa. Ja alan nyt etsiä ryhmää johon voisin mennä.
Itselleni toimivin malli päihteettömään elämään pyrkimisessä oli aikoinaan ja on yhä keskittyä siihen että raittiuden suhteen tärkeintä on tämä päivä. Kun tänään olen valmis kaikkeen siihen mitä tälle päivälle tuon saavuttaminen edellyttää, minun ei voi käydä kuin hyvin. Kun luovuin erilaisista tekosyistä sen suhteen miksi minä en voisi onnistua raitistumaan, raitistuminen onnistui. Yksi kulmakivi oli kohdallani se että opettelin puhumaan ja kirjoittamaan asioista, jotka sisälläni velloi. Tähän olen tarvinnut erinäisen määrän toisia ihmisiä, mutta ollessani valmis mihin tahansa, etten enää entiseen palaisi, noita ihmisiä on elämään eksyyntynyt.
Me ihmiset käsittelemme ongelmiamme eri tavalla, meillä on monestakin syystä johtuen niin erilaiset eväät ja työkalut, kokemukset ja erilaiset tavoitteetkin monen asian suhteen.
Päihdeongelma ei ole koskaan muusta elämästä ja muista asioista, muista ongelmista tai tai muista tavoitteista oirrallinen asia. Se on osa elämänkokonaisuutta, ja mitä ongelmallisempi se on, sitä tsuurempi osa elämänkokonaisuutta ja asioiden kästtelyä se on.
Monelle on joku ryhmä toimiva työkalu ongelman poistamiseen.
Monelle sitten on joku muu niistä sadoista mahdollisista asian käsittelytavoista.
Jos jonkun ryhmän katsomukset tutntuvat itselle ja omalle ajattelulle läheisiltä niin ilman muuta kannattaa kokeilla.
Mutta, jos käy niin, ettei ongelma poistukaan, vaan että kuitenkin taas alkaa janottamaan ja mieliteko painamaan päälle, ongelma kiusaamaan joko juomiseksi eskaloituneena tai jatkuvana mielessä pyörivänä murheena, niin sitten ei muuta kuin puhtaalta pöydältä uusin ja erilaisin työkaluin.
Työkalun vaihto, vaikka vanha ei olisikaan toiminut, on se kinkkinen kohta hommassa.
Kun vaikkapa jonkun ryhmän tai muun ongelmanratkaisukeinon sisältöä on ehtinyt opettelemaan ja aivojensa kiintolevylle tallentamaan, niin poisoppiminen, jollekin uudelle tilan tekeminen, se on kans oma hommansa. Kun ihminen niin mielellään haluaa ajatella että enhän minä nyt ole voinut mitenkään väärin valita, väärin yrittää, kyllä tämä nyt kuitenkin pitäisi saada säilyttää (ja jos siinä on vielä muutama mukava kaverikin, jotka noin ajatelevat… eihän ne voi väärässä olla!)
Ei välttämättä kukaan ole väärässä. vanhasta poisoppiminen ei ole minkään tehdyn katumista eikä oman ajattelunsa tuomitsemista. Voi ihan hyvin todeta että mistäpä minä tietäisin ettei tuollainen ratkaisu minulla toiminut ellen olisi kokeillut…
Ja sitten putsaamaan pöytää, poisoppimaan siitä mikä ei omalla kohdalla pysyvää ratkaisua tuonut ja liikkeelle siitä yksinkertaisesta asiasta että pallo on siinä puhtaan pöydän tilanteessa ihan itsellä. Ja sitten, jotain sellaista jota ei ole vielä kokeillut. Elämän monimuotoisuus pitää kyllä siitä huolen että vaihtoehdot eivät kesken lopu. Joihinkin niistä kuuluu muita ihmisiä sidottuna omaan ongelmanratkaisuun, ja yhtä moneen vaihtoehtoon kuuluu se että saa joka mutkassa valita itse mihin suuntaan just tänään kehittelen tätä omaa elämänhallinnan temppurataani.
Kiitos paljon näkökulmista. Ja erityisesti kiitos sinulle mies metsän reunalta…siinä mitä kerroit on aivan hirveän paljon yhtymäkohtia elämääni,jopa se miten vaimo suhtautuu ja käyttäytyy asian tiimoilta…naimisissa ollaan oltu 15 vuotta ja koko se aika on ollut kosteaa enemmän tai vähemmän…viime vuosina omalla kohdalla on mennyt ns.rajan yli.
Löysin tekstistäsi paljon omaan ajatusmaailmaani liittyviä ajatuksia ja toimintamalleja etenkin tämän raittiuden alkuvaiheen käyntiin saamiseksi…kiitos kun jaksat antaa tukea jakamalla omia kokemuksiasi…
Veljeni menehtyi päihteisiin muutama vuosi sitten (kävi terapiassa yms…mutta yliannostus vei), jonka jälkeen myös muutama ns.“kaverini”… Ja olenkin asian ottanut nyt päähäni aivan tosissaan…
Koen että selkärankaa vielä löytyy ja etenkin halua, ja jo nyt kiitän suuresti tätä päihdelinkkiin…oli kiva huomata että myös sinä metsän reunan mies koit tämän hyödylliseksi raitistumisyrityskertani alkuvaiheessa…
Nyt meen hetken kerrallaan ja kun alkoholi on kokonaan pois elimistöstä otan antabuksen jälleen käyttöön että saan alun pahimman pari viikkoa ohitettua…
Lueskelin metsän reunan miehen toista keskusteluryhmää ja oli myös todella hieno huomata kuinka myös raittiina asioista, kesästä, puutarhahommista yms…voi nauttia…kirjoituksesi on hyvin rauhoittavia.
Itsellä tuollaisista nauttimisesta selvinpäin on jo niin paljon aikaa etten jaksa muistaa mitä ja kuinka oikeasti nautittavaa se on.
Kiitos paljon myös muiden kokemuksista ja vinkeistä, nyt olen siinä pisteessä että nyt alkaa tällainen elämä loppumaan ja aika alkaa kokeileen sitä sellaista elämää mistä en oikein kauhean paljon tiedä enkä muista…kiitos jo etukäteen kaikille jotka jaksatte antaa tukeanne täällä
Metsien mies kirjoitti
Kiitokset sinulle, että tulit tänne kirjoittamaan ja avautumaan ongelmastasi. Tarvitsemme päivittäin muistutuksen alkoholismin luonteesta.
Alkoholistinen juominen on oire joistakin syvemmällä olevista syistä. Toipumisen lähtökohtana kuitenkin on, paradoksaalisesti kylläkin, oireesta irti pääseminen, siis juomisen lopettaminen. Syiden selvittely ja käyttäytymisensä ymmärtäminen vaatii sellaista rehellisyyttä, että juova ihminen siihen tuskin pystyy.
Kun oli yrittänyt vuosia oppia juomaan kohtuullisesti siinä onnistumatta, ajauduin tilanteeseen, jossa halusin lopettaa juomisen. Tiesin AA:n olemassa olon ja pari sen avulla raitistunuta miestä. Niinpä tein päätöksen, ja eräänä iltana avasin ryhmän kokouspaikan oven. Koolla oli joukko miehiä ja naisia, joille sanoin olevani alkoholisti. Sen sanomisen jälkeen minun ei ole tarvinnut juoda. Meitä on tuhansia alkoholisteja, jotka tällä samalla tavalla olemme saaneet olla raittiina tänäänkin päivän kerrallaan. Oman pohjansa löydettyään voi olla vapaana alkoholin orjuudesta.
Kuulostaa helpolta mutta sitä se ei aina ole. On nimittäin myönnettävä olevansa voimaton alkoholiin nähden. Se on monelle alkoholistille niin ylitsekäymätön paikka, että mieluummin jatkavat juomista ennenaikaiseen tuhoon, kuolemaan tai terveyden lopulliseen menettämiseen. Oma diagnoosi riittää, ei tarvita puolison tai lääkärin määritelmää.
Ryhmiä kokoontuu joka päivä lukuisa määrä, tänäänkin yli 150, eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Ne ovat ilmaisia, eikä tarvitse puhua mitään, jos ei halua. Liittyä saa kuka tahansa, ei kukaan voi erottaa. Tarjolla on myös lehtisiä ja kirjallisuutta, joissa kerrotaan millä toimenpiteillä niiden kirjoittajat ovat selvinneet.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Uskon että tällä päihdelinkkiin keskustelufoorumilla ja teillä kokeneilla jo vuosia raittiina ja täällä foorumilla olleilla ja omia kokemuksia ja vinkkejä jakaneilla ihmisillä on valtavan suuri merkitys monen ihmisen elämässä ja jopa siinä että yleensäkään ovat elossa enään.
Itsellä on oikeastaan koko päivä tänään mennyt teidän kirjoituksia lukiessa, ja täytyy kyllä sanoa paljon mietittävää ja uusia näkökulmia on moneen tilanteeseen ja asiaan tullut. Onneks takana ei tällä kerralla ole tosiaan kuin 5päivän putki sitä edeltäneestä n.3 vkon raitistelujaksosta, alkaa fyysiset ja henkiset voimat palautumaan…
On kyllä jännä juttu kuinka sitä on jo vuosia ajatellut, että eihän auringosta kesästä, lomista yms voi nauttia ilman alkoholia…kun totuus on että muutamana viime vuotena on aina ollut jo niin huonossa kunnossa auringonkin alkaessa lämmittää että on maannut jo elkein sammumispisteessä ja sit kun seuraavan kerran herää, niin onkin jo ilta…ja taas sit vaan kaljaa tmv naamaan ja siinä oli taas sen vuorokauden nautinnot nautittu…Kaikki ne itselle rakkaat asiat kuten, eräilykalastus,marjastus, sienestys puutarhatyöt yms… On kaikki jäänyt kun elämä on mennyt “nauttiessa” elämästä ja lomasta…
On tää ihmisen mieli vaan kyllä niin ihmeellinen ettei voi ymmärtää!
Nyt istun terassilla nautin auringonpaisteessa loppusäteistä, kuuntelen lintujen laulua hörppien jaffa miettien samalla, että nauttiessa lomastasi normaalisti olisin nyt sameassa unessa josta heräsin varmaan tunnin päästä kauheessa kanuunassa…niin ja huomenna on taas töitä…Vaikka olo ei nyttenkään ole vielä muutaman päivän selvänä olon jälkeen paras, niin on se silti jo siedettävä…
Huh…elossa ja töissä…ei uskalla vielä ottaa antabuksia kun varmaan vielä rippeitä elimistössä…halu on kova koittaa nyt tosissaan…
aamulla herättyäni ja kehuttuani kuinka kiva on herätä ilman kauheaa krapulaa (vaikkakin yö meni vielä hikoillessa ja pätkittäin nukkuessa),vaimoni näytti lyhyttä videopätkää, jonka oli salaa nauhottanut täristessäni viimeisintä putken jälkeistä “kuolema” krapulaani sohvalla aamulla ja kysy eikö toi olotila olis kivempi. … Pisteet rakkaan vaimoni kekseliäisyydellä,pyysin näyttämään tuon harmaasta kuolemaa tekemästä ihmismuumiorauniosta kertovan videon joka kerta kun alan puhumaan että tekis vähän mieli taas ottaa…
Tuntui oikeasti aivan kauhealta nähdä itsensä tuossa tilassa…
Alkaa taas elämä voittamaan… jaffaa menny tänään n.3 litraa… on kyllä niin selvänä ytimessä, etten enään halua käyttää elämääni ja aikaani tällaiseen… aikasemmin olen miettinyt että eihän elämää ole enään jos jättää alkoholin pois, mutta nyt ruvennu aattelee että onko tällanen sitten jotain elämää… ei ole elämä tälläsen arvosta!
Tälläkertaa otan neuvoista väärin (kiitos p.linkkiläiset ) ja soitan huomenna lääkärilleni ja kerron tilanteen…jos ei muuta niin käyn ainakin mittaamassa maksa arvot ennen antabuksen ottamista…eiköhän se tästä…ainakin elämänhalu on palannut ja tahtotaso muutokselle on korkeammalla kuin koskaan ennen
Hyvältä kuullostaa!
Elämä alkoholin kanssa tuntuu niin luonnolliselta -kun siihen on koukussa- että tosiaan, epäilee voiko se muunlainen elämä olla oikein minkäänmoista.
Sitä muunlaista elämää on kovin monensorttista, ja ne tavoitteet omalla kohdalla alkavat kyllä sitten selkiintymään. Ja elämässä on myös sattumaa mukana, se vaan alkaa muotoutumaan, joskus. Mutta kyllä ne omaat tavoitteet siinä suunnan antavat.
Ja kumma kyllä, kun alkaa tottumaan selvänä olemiseen, niin jossain vaiheessa sitä alkaa ihmettelemään että minkähän perhanan takia tähän piti joskus viinaa sekoittaa?
Tai ainakin minulle kävi niin, en osaa sanoa missä vaiheessa ja miten pitkän ajan kuluttua se ajattelu oli kääntynyt tuollaiseksi, mutta niin siinä vaan kävi. En väitä, etteikö monella olisi toisinkin käynyt, onhan se monesti kalvavana ja vaanivana ajatuksissa vielä vuosien jälkeenkin … enkä tiedä sitäkään mistä johtuu että toiset onnistuvat ja toiset kärvistelevät ikänsä peläten ja kierrellen oman viinanhimonsa ympärillä.
Metsien mies, minusta sinulla on realistinen ja harkittu asenne, jolla olet etenemässä. Uskon, että tulet selviytymään, kun kerran ihmisellä on mikis, niin hän keksii kyllä miten, kuten joku ajattelija joskus asian ilmaisi.
Tuo on hyvä päätös, jutella myös terveydenhuollon kanssa.
Ja jatka kirjoittamista, joskus asiat selkiintyvät itsellekin kirkkaampina kun ne muotoilee paperille tai näytölle lauseiksi joita voi sitten katsella itsekin vaikka muutamaan kertaan.
Jatketaan!
Kiitos kannustuksesta! Ensimmäinen uusi askel tällä kerralla oli tänne liittyminen ja vertaistuen saaminen alkupäätökselle, enpä tiedä olisinko tänään aamusta soittanut aikaa lääkärille.
Aattelin tänne jatkossakin kirjoitella ajatuksia ja kokemuksiani ikäänkuin päiväkirjamaisesti, kun helpottaa jotenkin oloa että jakaa tän “matkan”
Muiden kanssa. Ja toisaalta takaraivossa entistä suurempi häpeä ratkeamisesta kun on tän tänne kaikille jo jakanut…Ja joskotästä on ehkä joillekin muille samassa tilanteessa oleville apua…
Vaimon varovainen mukana olo on liikuttavaa ja kaunista… Oli eilen kaupassa käydessään ostanut muutaman oman juomansa ohessa mulle pepsi Maxia ( lempilimppaani ja nimenomaan tölkistä juotuna kylmänä)6 kpl ja laittanut jääkaappiin paikalle missä on aina ollut paikka mun kaljoille…pieni mutta suuri ele!
Arvostan suuresti jos jaksatte jatkossakin hieman seurata tätä rypistelyäni eteenpäin ja antaa neuvoja ja tukea!
Eiköhän tää tästä päivä kerrallaan etene ja jossei nyt alkuun vielä selkäranka vahvene, niin sisuskalut ainakin… 
Olen monelle palstalle kirjoitellut. Minun alkoholismi on semmoinen, että viinaa ei varsinaisesti tee mieli mutta en pysty enää nukkumaan. En jaksa enää tehdä mitään ja eteenpäin pitäis päästä, tunti tunnilta. Se on kamalaa. Ja aina vaan enemmän ainetta tarvitaan uneen pääsyyn. Siis sammumiseen. Ruokaa ei ole tullut syötyä viikkoon. Olin sairaalassa tässä juuri, norovirus löytyi. Siellä kuntouduin kohtalaisesti. . Kuitenkin alkon käyttö oli syy etten pystynyt tolpillani olemaan, onneksi löytyi tuo kunniallinen virus. Nyt olen tuttavien avun varassa, kun en itse kauppaan pääse kaljaa hakemaan. Elämästä on tullut painajaista. En voi lähipiirillekään, sille pienelle ja sivistyneelle ja raittiille, kertoa tilanteeestani. Ihmettelevät kun en enää tarjoa kyytiä kauppaan tai käy kylässä. Tämmöinen kulissi minulla, horjuu kovasti, ei tätä salailua kestä. Ja pitkät pääsiäisen pyhät tulossa. Olen poissa tolaltani. Sen varmaan tästä tolkuttomasta kirjoittelusta huomaakin.