En tiedä kuinka kirjoitukseni aloittaisin sillä asia on yhtä tuskainen minulle kuten näille muille ihmisille jotka saman asian kanssa joutuvat kamppailemaan.
Poikani aloitti kannabiksen polttamisen 13 vuotiaana ja itse huomasin sen.
Pyysin apua lastensuojelusta jolloin sain lähetteen pojalleni seuloihin. Tulos oli positiivinen.
Meidät passitettiin nuorisolääkärin juttusille ja saimme jatkuvan seula lähetteen terveyskeskukseen.
Kävimme nuorisolääkärin juttusilla. Hänellä ei ollut kannabiksen käytön haittavaikutuksista oikeastaan muuta tietoa kuin miten se vaikuttaa nuoren aivoihin ja enimmäkseen kuuntelimme kuinka hänen poikansa oli ajanut pyörällä kolarin ja miten hänelle oli käynyt 
Näillä muutamalla käynnillä ei ollut vaikutusta poikaani vaan seulat olivat edelleen positiiviset. Sen seurauksena hänet laitettiin kodinomaiseen laitokseen 30+30pv.
Sieltä hän kävi omaa kouluaan. Sielläkään ei ollut minkäänlaista päihdevalistusta vaan enemmänkin hänen piti antaa raittiuslupaus. Päästyään pois sieltä sitä raittiutta kesti kevään mikä oli hänelle ja kaikille hänen läheisilleen hyvää aikaa. Hän täytti keväällä 14v.
Kaikkena tänä aikana yritin saada keskustelua viriämään poikani kavereiden vanhempien kanssa asiasta mutta kaikkien mielestä ei meidän perheessä ole sellaista ongelmaa ja soittopyyntöihini vanhemmat eivät vaivaantuneet edes vastaamaan. 
Kesä meni kivasti enkä osannut edes enään epäillä poikaani kunnes…
Poliisilta alkoi satamaan erinlaisia ilmoituksia poikani ja hänen kavereiden tekemistään rötöksistä, silloinkaan en osannut vielä epäillä.
Hälytyskelloni alkoivat soimaan kun poikani alkoi viikonloppuisin olemaan öitä poissa ja sentään muisti ilmoittaa että jää milloin kenenkin luokse yöksi.
Viimeinen pisara tuli kun poikani oli viikolla yhden yön poissa kotoa ja erään pojan äiti soitti aamulla ja kertoi että hänen ja minun poika oli laitettu ostamaan joillekin aikuisille miehille kannabista ja pojat olivatkin vieneet rahat ja jääneet sille reissulle. Kouluun poika ei ollut ilmestynyt.
Otin yhteyttä lastensuojeluun ja kerroin hätäni ja pelkoni. Sovittiin tapaaminen minun kotiin. He tulivat ja sovimme kiireellisestä sijoituksesta stoppariin mutta hän ei saa olla siellä kuin 30pv. Poika tuli kotiin väsyneenä, kengät märkinä. Näky oli surkeä. Ex mieheni ja vanhin poikani lähtivät viemään hänet samantien stoppariin. Nyt hänellä on enään muutama päivä jäljellä stopparissa ja hänestä tehtiin huostaanotto joten hän siirtyy seuraavaksi laitokseen.
Olen henkisesti aivan rikki ja kunta ilmoitti että perheelle he eivät osoita mitään apua.
Pelkään pahinta ja toivon parasta että saisin poikani kotiin joskus ehjänä, eheänä ja raittiina. Sellaisena jonka muistan parhaimpina hetkinä.
Hei!
Voimia sinulle ja perheellesi!
Vaikka kunta ei tarjoaisi perheelle apua teidän on sitä mahdollista saada muualta. Irti Huumeista Ry:llä on Läheis- ja perhetyönkeskus jossa autetaan koko perhettä. On myös vertaistukiryhmiä eri tahoilla. Voit myös saada tukihenkilön itsellesi. On hyvin tärkeää hoitaa koko perhettä eikä ainoastaan käyttäjää. Harmillista että kunnat ei sitä ymmärrä tai heidän rahansa eivät riitä.
Rintaani puristaa, ahdistaa.Pystynkö kohta edes hengittämään?
Oliko tuo laitos sittenkään se oikea paikka?
Poikani lähti sinne avoimin mielin ja reippaana. Odotukset korkealla.
Hän on tehnyt kaikille kavereilleenkin selväksi että hän ei käytä enään kannabista ja on lopettanut kaikki rötöstelyt. Sai hyvät eväät stopparista.
Nyt eilen illalla sain tuskaisen puhelun pojaltani.
Äiti mä pelkään, mä pelkään niin, auta! Täällä kaikki puhuu ihan sekavia ja en saa niihin mitään järkevää puhekontaktia.
Heti ensimmäisenä päivänä yksi ohjaaja oli tehnyt selväksi että tämä on sitten koulukoti.
Saman päivän aikaan oli jo yksi tullut kertomaan että kun pääset lomille niin tuo naksuja tullessasi. Kuinka siellä voi toipua jos meno on tälläistä luokkaa? Tähän paikkaan missä poikani on, sijoitetaan muista laitoksista vaikeimmat tapaukset.
Poikani sanoi että hän istuu huoneessaan ja pelkää. On valmis lähtemään takaisin stoppariin koska tunsi olonsa siellä turvalliseksi.
Mitä teen??
Miksi poikasi ei saanut tulla kotiin, ja aktiivisen avohoidon piiriin, jos kerran selvästi on tehnyt käänteen parempaan???
Kuulostaa pahalta. Oletko kertonut poikasi kommentit lastensuojeluun?
Hei Äidinsydän
Ensinnäkin, hienoa että purat tuntojasi täällä. Toiseksi kannattaa ottaa Ailan neuvosta vaarin ja olla yhteydessä lastensuojeluun. Huostaanotto ei tarkoita sitä ettei vanhemmilla olisi mitään sanomista lapsensa suhteen.
Kannattaa itse yrittää olla jämäkkä. Sinä itse olet lapsesi paras asiantuntija.
Oliko teillä minkäälaista “sisääntulopalaveria” silloin kun poika siirrettiin toiseen
hoitopaikkaan? Missä esim. esiteltiin poikasi omahoitaja.
Sellainen palaveri kuuluu kuvioihin ja sinulla on oikeus saada tietoa poikasi hoitosuunnitelmasta.
Monet hoitopaikat järjestävät säännöllisin väliajoin palavereja (ainakin kun on kyseeessä alaikäinen) jossa on paikalla nuori, vanhemmat, omahoitaja ja kunnan sosiaalityöntekijä.
Voi olla että nykyisessä taloustilanteessa näistä tingitään, mutta tulopalaveri pitää olla.
Toiseen paikkaan totutteleminen vie pojaltasi aikaa, mutta voit omalta osaltasi auttaa häntä jaksamaan hakemalla itsellesi apua ja tietoa. Pojan on hyvä tietää, kun hänen tilanteensa muuttuu ja poispääsemisen hetki tulee, te olette jaksavia tukemaan häntä.
Hoitojaksot eivät kuitenkaan ole tänä päivänä kovin pitkiä.
Kirjoitelkaapa muut kokemuksianne näistä hoitopaikkakuvioista Äidinsydmmelle!
Terv. Ohjaaja Kerttu
Kiitos Kerttu vastauksestasi.
Kävimme stoppari aikaan tutustumassa paikkaan ja se vaikutti ihan hyvältä. Tosin emme näneet nuoria olleenkaan muuten kuin kurkkaamalla luokkahuoneen oven ikkunasta sisään
Sisään meno palaverissa paikalla ei olleet muut kuin minä, poikani ja osaston johtaja.
Keskustelimme talon tavoista ja käytännöistä. Muutaman nuoren näin siinä muutaman tunnin sisällä. Hoitosuunnitelmaa en ole nähnyt vielä.
Otin yhteyttä poikani peloista pojan omaan lastensuojelu henkilöön. Sieltä selvitettiin asiaa laitokseen josta sitten soitettiin ja luvattiin hoitaa asiaa samoin keskustella poikani kanssa peloistaan. Illalla oli vielä stopparin omaohjaaja soittanut ja tiedustellut kuinka poikani on sopeutunut uuteen paikkaa. 
Poikani olikin eilen päässyt ohjaajan kanssa illalla käymään kaupassa josta oli ostanut itselleen pullaa ja limpparia. Oli samalla jutellut ohjaajan kanssa ja olikin jo paremmalla mielellä. Illalla oli vielä otettu seulat ja hänellä olikin ne puhtaat 
Hyvä poika.
Kahden viikon päästää laitoksesta tulee kotiini käymään perhetyöntekijät joiden kanssa saa jutella ja poikani tulee samalla kyydillä viikonloppu lomalle.
Olisi todella helpottavaa jos toisetkin kertoisivat kokemuksia näistä laitoksista koska monesti ne on koettu aika isoiksi möröiksi. Pelkkä sanakin kalskahtaa korvaan ja kun puhutaan vielä osasto nimillä 
Niin poikaani en voi ottaa vielä kotiini sillä sen tervehtymiselle on hyvä olla erossa siitä kaveriporukasta missä on käyttänyt kannabista. Toivon ainakin niin vaikka vaikeaahan tämä on mutta pakko on vain punnita niitä hyviä ja huonoja puolia.
Liian nopea kotiutuskaan ei ole aina se paras ratkaisu.
Hei äidinsydän!
Tiedän täsmälleen mitä sinä käyt läpi.Minulla samanlainen tilanne poikani 16 v kanssa eli on nyt ollut 2 vko päihdevieroituksessa tosin kyllä paikka on hyvä ja poikani viihtyy siellä…näitä paikkoja on niin erilasia …on tuuria mihin poika näköjään pääsee hoitoon!! poikani käyttänyt 4 vuotta kannabista + piriä…haluan toivottaa sinulle voimia ja annan kyllä vinkin: taistele poikasi puolesta!!! vaadi päihdevieroitukseen sijoitusta!!! poikasi tarvitsee sellaisen paikan! muuten näistä paskoista aineista ei eroon pääse!!! olen onnellinen puolestasi kun olet poikasi kanssa väleissä, minun poikani ei halua olla kanssani missään tekemisessä,vaikka meilää ennen tätä oli lämpimät välit…kaipaan ja ikävöin poikaani joka sekunti, mutta olen valmis maksamaan tämän hinnan kunhan poikani löytää itselleen syyn elää ja olisi onnellinen elämässään…lapset ovat vain lainassa ja joskus niitä on luovuttava halusi tai ei…
Kiitos muffe kauniista vastauksestasi.
Voin vain kuvitella tuskasi kun poikasi on kääntänyt sinulle selkäsi. Samanlainen tunne minulla oli kun poikani oli stopparissa jossa löi minulle luuria korvaan, uhosi ettei koskaan anna minulle anteeksi ja tulee syyttämään minua loppu elämänsä.
Nyt kun mietin niitä puheluita ja taas kerran hän kiukutteli siellä ollessaan sanoin hänelle:
“olen tänä aikana kasvattanut niin paksun nahkan itselleni ettei mikään voi minua enään satuttaa” Kaikki syyttely ja haukkuminen loppui siihen. 
Uskon muffe että poikasi ajattelee sinuakin joka sekuntti mutta anna hänelle aikaa ajatella ja selvitellä tunteitaan. Käydä oma sisäinen prosessi ja taisto noista päihteistä.
Tällä hetkellä pojallani mieli on korkealla mutta kuitenkin mielessäni jyskyttää: älä koskaan luota narkkariin! Onko kaikki pelkkää lumetta vai nyt sitä totisinta totta.
Sen näyttää aika ja onko poikani luottamuksen arvoinen sitä ei tiedä vielä kukaan.
Odotan hänen lomalle pääsyä mutta samalla mietin mitä tuleman pitää
Äidin sydän,
kirjoittelin Vilpolan alkuaikoina aktiivisesti tänne. Nyt en ole aikoihin kirjoitellut, joskus tulee vielä luettua. Minun poikani huumeuraa on kestänyt jo 13 vuotta. Tällä hetkellä hän on loppupäässä eli korvaushoidossa. Sekään ei ole ihan helppo juttu: yritetään saada hallintaan vain päihdeongelma, mielenterveysongelmia ei hoideta. Siitä voisi kirjoittaa oman pitkän juttunsa…
Halusit kuulla kokemuksia alaikäisten laitoshoidoista. Meidän kohdalla ne olivat huonot. Itse asiassa koko laitosjakso on saattanut aiheuttaa pojan elämän tuhon. Kopioin tähän Vilpolaan kirjoittamani tekstin:
Poikani teksti, jonka hän kirjoitti eräässä hoitopaikassa paljon myöhemmin, kertoo samaa asiaa:
Se, että poikasi on otettu huostaan, voi hankaloittaa puuttumistasi tilanteeseen. Mutta se ei ole mahdotonta. Ilman muuta sinun kannattaa ottaa puheeksi pojan kertomat asiat. Suosittelen soittamista suoraan johtajalle. Jos sinua ei oteta vakavasti, voit tehdä valituksen laitoksen toiminnasta. Voisit yrittää myös huostaanoton purkua. Esim. sosiaaliasiamieheltä saat ohjeita siihen. Tsemppiä! Älä luovuta!
Nyt kyllä tekisi mieli kirota ja potkia huonekaluja ja kunnolla.
Illalla soitin pojalleni ja juttelin hänen kanssaan kun kuulin että joku kävi hänen kimppuunsa.
Huusin puhelimeen haloo ja mitä siellä tapahtuu?!
Kuulin vielä että poikani sanoi että vie sitten ja jonkin nimen jota en järkytykseltäni enään muista.
Sitten poikani sanoi haloo ja tiedustelin mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu? Poikani itkun sekaisesti totesi vain että ei mitään. Sanoin että nyt kyllä soitan ohjaajalle tästä tapauksesta.
Kerroin mitä olin kuullut ja he lupasivat jutella poikani kanssa mutta hän ei halunnut kertoa.
Illemmalla hänen kaksoisveljensä viestitellessä oli poikani kertonut hänelle että häntä kiusataan, lyödään, viedään rahaa ja tupakkaa.
Otin luurin käteen ja kerroin mitä poikani kertoivat. Lupasivat ottaa poikani tarkempaan tarkkailuun turvallisuuden vuoksi ja selvittää kuka tätä tekee. Tiedän ettei poikani uskalla kertoa nimiä sillä silloin voi tulla vielä kovempaa runtua
Huomenna otan yhteyttä hänen sosiaalityöntekijään samoin sosiaaliasiamieheen.
Näin tämä ei tule todellakaan jatkumaan. Haen vaikka poikani itse sieltä pois!
Toisaalta nuoria päihdeongelmaisia paljon nähneenä voisin uskoa, että tuo paikan “rajuus” ja muiden sijoitettujen sekavuus ja omituisuus herättelisi poikaasi ihan uudella tavalla. Poika alkaisi pelätä päätyvänsä yhtä kaaottiseen tilanteeseen, mikä saisi hänet pistämään lopullisen stopin päihteidenkäytölle. Kiusaamispätkiä lukiessa sai sen vaikutelman, että poikasi on herkkä ja jollain tapaa vilpitön muutoksessaan, eikä niinkään kamalassa vihavastarinnassa. Jos/kun hänellä on edes pienenpieni motivaationpilkahdus itsellään, niin ehkä tuo ympäristö havahduttaa hänet ja vahvistuttaa omaa motivaatiotaan. Mikäli olisi ajautumassa samaan tilanteeseen Nurturing Motherin pojan kanssa, niin uskoisin ettei “antaisi kiusata” itseään noin, vaan lähtisi ennemminkin laittamaan itse menoa ranttaliksi siellä laitoksessa ja liittoutuisi niiden “pahisten” puolelle, kun kokisi ettei ole mitään menetettävää. Nyt kuulostaa pelokkaalta ja alistuvalta muiden “pahempien käyttäjien” vallan alla, mikä voi lopulta olla ihan hyväkin. Hänellä on jotain menetettävää. Kun ei halua itse päätyä samanlaiseksi.
Voimia koko perheellenne.
Kiitos Plasmagee vastauksesta.
Tuosta me juttelimmekin poikani kanssa puhelimessa ja sanoinkin että sinulla on hyvä koti, noh ei kuitenkaan rikan mutta ruoka, vaatteet ja katto pään päällä. Ja itselläni kun ei ole mitään päihdeongelmaa.
Siellä näet mitä he itse ovat itselleen aiheuttaneet tai mitä koti olot ovat saaneet aikaan.
Nyt juuri pelkään että sen psyyke ei kestä tuota alistamista ja retkahtaa. Tekee hänet välinpitämättömäksi.
Kunpa vain se löytäisi ohjaajista jonkun joka osaisi tukea ja kannustaa häntä tässä asiassa.Tai jotakin mihin tukeutua.
Että näin tämä sitten menee tai miten menee?
Poikaani siis oli lyöty nyrkillä kasvoihin ja nyt alaleuan poskihammas heiluu. Poika soitti useaan kertaan että pelkää olla siellä todella koska häntä uhkaa kolmen pojan joukko mm. ryöstöllä.Hänen taskuilleen on menty välitunneilla. Sen vuoksi poikani on käynyt välitunneilla eri aikaan kuin muut ja kun hän on halunnut mennä laitoksen pihalle, on hän joutunut ottamaan ohjaajan mukaansa.
Otin yhteyttä lastensuojeluun sekä hoitopaikkaan. Minä sekä laitos teimme asiasta rikosilmoituksen.
Poika tuli viikonloppuna lomille ja ilmoitti ettei mene enään sinne takaisin koska pelkää henkensä edestä. Hän ei ole laitoksessa ensimmäinen uhri vaan edellinen ei ollut uskaltanut tehdä rikosilmoitusta
Maanantaina meillä piti olla sisääntulo palaveri jonne piti tulla pojan omaohjaajat. Heillä oli kuulemma sellaiset työvuorot etteivät pääse joten paikalle tuli laitoksen sosiaalityöntekijä sekä poikani osaston esimies.
Ilmoitin että poikani ei mene sinne kenenkään nyrkkeilysäkiksi.
Poika on toistaiseksi nyt kotona eikä mitään ongelmia ole ilmennyt.
Täällä nyt odotellaan mitä lasu seuraavaksi keksii.
Niin tähän omaan kouluun poika ei saa mennä. Sen kielsi hänen sosiaalityöntekijänsä.
Eli koulu ajetaan tahalleen kuralle 
Hei Äidin sydän!
Oli sydäntäsärkevää lukea viestisi! On tosi hyvä ja aivan luonnollista, että puolustat poikaasi. Et ole turhasta hädissäsi. On erittäin hyvä, että poikasi on uskaltanut kertoa tuosta kaikesta häneen kohdistuneesta kiusaamisesta ja väkivallasta. Tuollaista ei saa hyväksyä! Kiusaaminen koulussa tai muualla lapsuudessa tai nuoruudessa ei voi olla jättämättä jälkiä. Kun on tutkittu esim. huumeriippuvaisia aikuisia, on heillä lähes aina ollut kokemusta kiusaamisen kohteeksi joutumisesta koulussa.
Se mikä ei tapa, vahvistaa -hokema ei pidä paikkaansa. En ikinä anna anteeksi sitä, ettei koulu puuttunut poikaani kohdistuneeseen kiusaamiseen ja väkivaltaan, ennen kuin tilannetta oli kestänyt yli vuoden ja minä itse puutuin siihen. Minun poikani ei itse uskaltanut kertoa kenellekään, niin paljon hän pelkäsi kiusaajiaan.
Päihdelaitoksessa, jossa poikani oli alaikäisenä, ei kiusattu. Ei ketään. Monet huumeisiin koukkuun jäävät eivät ole mitään koviksia. Päinvastoin, monet ovat herkkiä taiteilijasieluja kuten minunkin poikani. Ehkä juuri sen vuoksi kiusaaminen kohdistuukin koulussa heihin. Koulukodit ovat hiukan toisenlaisia paikkoja. Siellä on porukkaa moneen lähtöön, moni on kovia kokenut jo omassa perheessään. Laitokseen (koulukotiin tai nuorisokotiin) nuorena sijoitetuilla ei ole viime aikojen uutisten mukaan kovin hyvä ennuste. Ei toki päihdehoitolaitoksessakaan alaikäisenä olleilla, mikäli poikaani ja hänen kaveripiiriään mietin.
Tuota kouluasiaa jäin miettimään. Voikohan sosiaalityöntekijä sanoa, ettei lapsi / nuori voi mennä vanhaan kouluunsa? Yleensä koulupaikkaa ei menetä, ellei laitossijoitus ole pysyvä. Tuo kannattaisi varmistaa kouluvirastosta tai vaikka koulun rehtorilta. Oppilaalla on oppivelvollisuus eli oikeus käydä lähikouluaan (omassa kotikunnassa)sen kouluvuoden loppuun asti, kun täyttää 17 vuotta.
Hyvä, että jaksat olla tarmokas ja pitää poikasi puolta! Älä luovuta! Poikasi tarvitsee toki apua, mutta tuollaisessa koulukodissa hän ei sitä saa.
Mitä teille kuuluu?
Hei taas tänne Vilpolaan,
eli poikani vietti viikon kotona. Tosin muutaman päivän hän istua tökötti uskollisesti vanhassa luokassaan saamatta opiskella. Sitten hän vietti loppu viikon kotona flunssassa.
Olin samalla viikolla yhteydessä laitokseen jossa olivat aloittaneet asian selvittelyn ja lasuun jolla olisi tiedossa toinen paikka pojalleni mutta matka pitäisi tehdä kolmella eri julkisella ja vaatisi matkaan n.4 tuntia.
Seuraavalla viikolla pääsimmekin palaveriin jossa päädyimme siihen että poikani palaa takaisin vanhaan paikkaan. Siellä jokainen kiusaaja yksitellen kävi juttelemassa poikani ja ohjaajan kanssa ja asiassa päästiin sovintoon.
Nyt poikani on olosuhteisiin nähden sopeutunut sinne vaikka kotiin on kova halu.
Heillä on joka kuukausi laitoksessa kuukauden kilpailu ja poikani voitti marraskuussa sen.
Seulat ovat kaikki olleet puhtaita ja poikani on alkanut panostamaan liikunnan harrastamiseen. Toivon että tämä jatkuu näin hyvänä.(Pakko nipistää itseäni)
Täällä taas, tosin toivoin että olisin ollut toisissa asioissa mutta ei.
Alkoipa joululoma ja tietenkin myös se kotiin pääseminen lomalle.
Menihän tuo viikon verran seesteisesti kunnes poikani puhelin alkoi taas soimaan ja viestiä pukkaamaan jatkuvalla syötöllä. Tiedän jo siitä että taas on kaverit kimpussa ja kannabis palaa.
No poikani ilmoitti että hän menee tyttö kaverinsa luokse yöksi. Joopa joo. Yritin että jos nyt kuitenkin olisi tämän yön kotona kun seuraavana aamuna on meno takaisin laitokseen.
Ei, se ei vaan käynyt. Oli pakko päästä.
Seuraavana aamuna sitten soitinkin ja kerroin että nyt on sitten lähtö laitokseen takaisin.
Kävin hakemassa poikani kymmenen kilometrin päästä mutta en sieltä missä hänen tyttö ystävänsä asuu. Vaatteet haisivat todella kuvottavalta. Oli löträtty taas hajusteilla ja yritetty peittää kannabiksen hajua. No ei muuta kuin poika kodin kautta suihkuun, vaatteiden vaihtoon ja junaan.
Tänään ensin poikani laitteli viestiä sitten että meneekö lomat jos seulat on positiiviset? Laitoin viestin että kannabiksen takia sinä siellä olet niin kyllä tietääkseni.
Meni jonkin aikaa ja sitten tuli pojaltani viesti :thc+.
En vastannut viestiin vaan päätin odottaa laitokselta soittoa ja vahvistusta.
Niinhän sieltä sitten soitettiin että seula on positiivinen.
Siinä meni lomat ja itse olen täällä niin petetty ja vihainen. Mietin miksi hukkaan elämäni tälläiseen? Pelkkiä valheellisia lupauksia.
Päätin että en soita pojalleni tänään, ehkä en huomennakaan. Olen niin pettynyt häneen
Hei
En jaksa kertoa edes tarinaamme sillä se on niin samanlainen kuin kaikilla muilla täällä ja poika minullakin kyseessä. Kerran katkolla ollut ja siellä löytänyt vähäksiaikaa raittiuden, kannabista poltteli pääasiallisesti, myös kokeillut vahvempia.
Ainoa neuvo minkä voin antaa , että älä usko sanaakaan mitä poikasi puhuu. Meilläkin kaveri juoni jos mitä että saisi vapauden vetää kamaa.Jos kaveri kerta kotiin tullessa lähtee vetämään kannabista vaikka pelkää kuollakseen laitosta niin herätys! Ei varmaan pelkää tarpeeksi.
En haluaisi olla ilkeä mutta omat 4 vuotta opettivat paljon, kaman vetäminen kun menee kaiken edelle.
Olen poikani kanssa hyvissä väleissä, mutta sanaakan en usko ennenkuin asia on varmistettu ja kaveri tietää tämän.
Oma poikani on jo 21 vuotta, loppuelämän suhtaudun kaveriin eritavalla kuin muihin lapsiini, tämä kylmä totuus.
Entisten narkomaanien ja nykyistenkin on joskus vaikea kohdata sitä totuutta että kama jättää jälkensä myös narkomaanin läheisiin.
Teot joita tehtiin ja sanat joita sanotiin voidaan antaa anteeksi mutta haava jää.
Olen itse huomannut että monet narkomaanit eivät ymmärrä että koko touhu koskettaa myös läheisiä ja joskus jopa pahemmin. Läheisenä kun olen itse joutunut katsomaan vierestä tätä touhua selvinpäin. Nyt sitten en halua kenenkään nykyisen tai entisen narkomaanin vastaavan minulle ja kertovan jotain diipadaapaa, minulla on kotona tällainen diipadapan puhuja.
Olen täysin todennut ettei narkomaani ajattele kuin aineita ja sitä hetkeä kun saa taas käyttää.Poikani on nyt ollut raittiina useamman kuukauden, mutta sielussani tiedän ettei hänestä koskaan tule enää samaa lasta joka hän oli ennen kaman käyttöä.
En tiedä tietääkö poikani ajatuksistani, olemme paljon tekemisissä ja autan häntä aina.
Olenko yksin ajatuksieni kanssa vai onko teillä muilla läheisillä samanlaisia tunteita narkomaanilastanne kohtaan?
Kiitos Silveri että kerroit sinun tarinaasi.
Niin totta että älä usko mitään mitä poika sanoo. Ja olen itsekkin huomannut että minun poikani on hyvä manipuloija. Jopa kertoo että äiti mä rakastan sua. Ja toivoo samalla että saa taas jotakin löysennystä rajoituksilleen.
Itsestänikin on tullut ns. kyylä. Vahtaan poikani tekemisiä, menemisiä ja vaikka mitä.
Nimittipä poikani minua stalkkaajaksi. (netti vakoilijaksi)
Samalla mietin että paraneeko lapseni tästä koskaan, onko enään paluuta. Mutta olen huomannut ettei lapseni enään ole sama lapsi joka hän on joskus ollut.Käyttäydyn häntä kohtaa toisin kuin muita lapsiani.
Porukat on kovia ja hänessäkin on nykyään käsittämättömän kova puoli. Mutta siellä silmissä näen vielä välillä sen pojan joka hän joskus on ollut.
Porukat jotka tätä rulettia pyörittää niillä on jokin keino millä ne saavat aina vain uudestaan poikani takaisin polttamaan kannabista. Onko se uhkailua, sitäkin olen huomannut olevan ilmassa vai mikä? Se että on ilman pitkään ja saadaan taas repsahtamaan, en ymmärrä tai tiedä mikä se sitten onkaan.
Sen kuitenkin tiedän että tuntuu siltä että yksi käyttäjä saa koko perheen melkeinpä hulluuden partaalle.
Joskus tässä miettiessäni on käynyt ajatus eikö muiden vanhemmat tunne samoin vai eivätkö he välitä tai tiedä koko touhusta mitään?
Minä välitän lapsestani ja sitä asiaa ei voi minusta poistaa millään.